Mainos

Liigan yleisömäärät kaudella 2024–2025

  • 156 389
  • 904

axe

Jäsen
Tapparalla taitaa oikeasti näkyä aika karulla tavalla, että on voitettu kolme mestaruutta putkeen. Kyllä se oikeasti alkaa tavallisia pulliaisia vähän väsyttämään, eikä sitä intoa mitenkään voi olla enää yhtä paljon kuin aiemmin.

Jos joka kausi oletusarvona on, että finaaleissa pelataan, niin monia voi alkaa kiinnostamaan Tapparan matsit vasta keväällä.
Tosin tätä samaa mantraa on hoettu tässä nyt 7-8 vuotta, niin muiden pöyristellessä asiaa kuin myös katsomolaiskuuttaan muka-vitsillä perustelevien tapparalaistenkin suilla, että ei kiinnosta alkupelit, finaaleissa ollaan kuitenkin. Sen voi käydä halutessaan tutkimassa keskusteluarkistoista, kuinka vähän joka toinen syksy Jatkoajan keskustelupalsta on sitä mieltä, että tapparalaisilla on vatsat täynnä eikä pelit kiinnosta kun on tullut liikaa menestystä. Ja joka vuosi on kuitenkin ihan ok luvut lopuksi saatu.

--
Näin yleisemmin se vähän ihmetyttää, että porukka pystyy kyllä täällä vittuilemaan medioille, jotka aina syksyisin nostaa esiin Liigan yleisökatoa ja pystyvät myös itselleen uskottavasti siinä kertomaan ja selittelemään miksi kyseinen juttu ja sen yleisövertailut on epäreiluja ja naurettavia, mutta sitten kun se osuu silleen sopivasti omaan pirtaan, niin enää ei samat selitykset kelpaakaan, vaan huonot luvut on ylimielisyyttä ja huonoa kannattajuutta.

Vaikka tuohon laitetaan että syksy on huonoa aikaa (joka kelpaa syyksi kun median yleisövertailujuttuja haukutaan), tai että tässä on sinä paskana peliaikana 16 päivään seitsemän (7) kotiottelua, niissä kotiotteluissa on mukana isoja pelejä kuten mestaruusviirin nostaminen tai pelinumeron jäädytys, jolloin entisestään valikoidaan mihin matsiin sitä nyt mennään, niin se tiistaisen KalPa- tai SaiPa-pelin yleisömäärä onkin yhtäkkiä katastrofi ja häväistys.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tosin tätä samaa mantraa on hoettu tässä nyt 7-8 vuotta, niin muiden pöyristellessä asiaa kuin myös katsomolaiskuuttaan muka-vitsillä perustelevien tapparalaistenkin suilla, että ei kiinnosta alkupelit, finaaleissa ollaan kuitenkin. Sen voi käydä halutessaan tutkimassa keskusteluarkistoista, kuinka vähän joka toinen syksy Jatkoajan keskustelupalsta on sitä mieltä, että tapparalaisilla on vatsat täynnä eikä pelit kiinnosta kun on tullut liikaa menestystä. Ja joka vuosi on kuitenkin ihan ok luvut lopuksi saatu.

--
Näin yleisemmin se vähän ihmetyttää, että porukka pystyy kyllä täällä vittuilemaan medioille, jotka aina syksyisin nostaa esiin Liigan yleiskatoa ja pystyvät myös itselleen uskottavasti siinä kertomaan ja selittelemään miksi kyseinen juttu ja sen yleisövertailut on epäreiluja ja naurettavia, mutta sitten kun se osuu silleen sopivasti omaan pirtaan, niin enää ei samat selitykset kelpaakaan, vaan huonot luvut on ylimielisyyttä ja huonoa kannattajuutta.

Vaikka tuohon laitetaan että syksy on huonoa aikaa (joka kelpaa syyksi kun median yleisövertailujuttuja haukutaan), tai että tässä on sinä paskana peliaikana 16 päivään seitsemän (7) kotiottelua, niissä kotiotteluissa on mukana isoja pelejä kuten mestaruusviirin nostaminen tai pelinumeron jäädytys, jolloin entisestään valikoidaan mihin matsiin sitä nyt mennään, niin se tiistaisen KalPa- tai SaiPa-pelin yleisömäärä onkin yhtäkkiä katastrofi ja häväistys.
Väitätkö ettei mestaruusputkella olisi mitään vaikutusta ihmisten kiinnostukseen? Jos väität, niin valehtelet itsellesi. Tottakai sillä on. Ihan sama mistä joukkueesta kyse, niin sillä on aina vaikutusta.

Eikä se ole huonoa kannattajuutta, vaan ihan luonnollista ihmisten käyttäytymistä. Ei siinä ole mitään väärää, se on vain karu fakta.

Toki tuota efektiä pyritään aina minimoimaan - ja voi hyvin olla, että siitä ei tälläkään kaudella koidu Tapparalle suurta ongelmaa, vaikka pari yksittäistä peliä vetäisikin huonosti väkeä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Niin ja jos tiistai-pelejä ei olisi ollut, tästä asiasta ei edes puhuttaisi. :D

Niin ja taitaa mennä nämä Tampereella vuorovuosin, Ilveksellä viime syksy oli oudon vaisua.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin ja jos tiistai-pelejä ei olisi ollut, tästä asiasta ei edes puhuttaisi. :D
On aika luonnollista, että arkipelit ovat ensimmäisenä jonossa, jos aletaan katsomaan, että mihin peleihin jaksaa lähteä paikanpäälle. Efekti on silti olemassa, vaikka se näkyisi selvimmin vain tiistaimatseissa.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Vaikka tuohon laitetaan että syksy on huonoa aikaa (joka kelpaa syyksi kun median yleisövertailujuttuja haukutaan), tai että tässä on sinä paskana peliaikana 16 päivään seitsemän (7) kotiottelua, niissä kotiotteluissa on mukana isoja pelejä kuten mestaruusviirin nostaminen tai pelinumeron jäädytys, jolloin entisestään valikoidaan mihin matsiin sitä nyt mennään, niin se tiistaisen KalPa- tai SaiPa-pelin yleisömäärä onkin yhtäkkiä katastrofi ja häväistys.

Niin ja siis erikoisuutena tässä peliputkessa oli vielä Hakametsän nostalgia-pelit CHL:n kautta, jotka osuivat samaan sumppuun.
 
Tosin ei niissäkään itse hallissa pahemmin sumppua ollut.

(Paitsi siinä yhdessä kulmassa missä on hallin isoimmat ja monipuolisimmat kioskit ja joita noin vastapäätä oli pitänyt aidata taas yksi kaljanjuontialue lisää. Siinä sitten jäikin sellainen puoltoista metriä kulkuväylää sen kioskiryysiksen ja kalja-aidan väliin hyvien ihmisten kulkea ohi ja läpi kioskijonottajien. Ja kaiken huipuksi kalja-alue oli vielä koko lailla tyhjä ja siellä olisi ollut kyllä tilaa vaikka kärrynpyöriä heitellä.)
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Tilanne Mikkelissä näyttää tällä hetkellä siltä että hallissa tulee olemaan alle 2000 katsojaa
Saa muuten kauppa käydä kevätkaudella jos meinaavat siihen 3000 katsojan keskiarvoon vielä päästä. 10% tapahtumista kohta takana ja ka. vissiin reipas 2000.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saa muuten kauppa käydä kevätkaudella jos meinaavat siihen 3000 katsojan keskiarvoon vielä päästä. 10% tapahtumista kohta takana ja ka. vissiin reipas 2000.
2099 keskiarvo nyt, mutta toisaalta kaksi ottelua takana ja pelipäivät niissä tiistai ja keskiviikko.

Eiköhän tuo keskiarvo nouse jo pelkästään sen ansiosta, että mukaan tulee viikonloppumatsejakin. Tämän päivän jälkeen seuraavat kolme matsia osuu viikonlopuille.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä jos kaikki ei johdukaan pelkästään hinnoista, onhan tässä tietyllä tapaa yhtenäiskulttuurikin laskenut, kun porukka on Tiktokin yms. juttujen vankeja. Eikä se perus tiistain liigamatsikaan toisaalta yhtä mukaantempaava ole kuin vaikka tuolla länsinaapurissa, jos vaikka joku yksin matsiin menisi(kerran siellä käyneenä).

Vähän muna-kana -juttu. Ei se ”mukaantempaava” ottelutapahtuma Ruotsissakaan mistään stereoista tai pyhästä hengestä lähde vaan paikalla saapuneista ihmisistä ja kentällä pelaavien joukkueiden – etenkin kotijoukkueen – ja yleisön välisestä synergiasta. Jos jokainen katsoja menee hallille vain aistimaan tunnelmaa, niin ei sinne halliin mitään hyvää tunnelmaa synny.
 
Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Itse toivoisin, että pelitapahtuman yhteyteen yritettäisiin saada vakiona muutakin kaupunkilaista viihtyvyyttä - vaikka toritapahtumaa ruokineen ja juomineen - joka myös vetäisi ihmisiä paikalle. Tähän astihan on yleensä menty päinvastaisella ajatuksella: Peli vetää ihmismassan paikalle, ja muu tarjonta (ruoka ja juoma lähinnä) siinä vaiheessa on korkeintaan keskinkertaista mahdollisimman kovalla hinnalla, jotta massasta kerätään rahat pois. Tapahtumat hallin ympäristössä tietenkin toimivat parhaiten Nokia-areenan tapaisissa keskustahalleissa.

Edit: Tarkennuksena, että enemmän "saksalainen joulutori" tyyliä kuin lavaa ja esiintyjiä. Jälkimmäinen maksaa järjestäjälle, kun taas torimallissa pyritään saamaan paikalle myyjiä ja kojuja.
 
Viimeksi muokattu:

rs2681

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Näinhän se on. Liian usein näkee valitusta miksi ei Suomessa ole samanlaista kannattajakulttuuria, vaikka ei se olisi sen monimutkaisempaa kuin että ihmiset alkaisivat elää enemmän pelin mukana. Itsestä tuntuu, että Suomessa vallitsee sellainen tilanne jossa hyvää tunnelmaa halutaan tulla katsomaan ja se kiinnostaa, mutta kaikki haluavat olla katsojan roolissa.

Tietysti eihän tunnetta voi lähteä pakottamaan, mutta välillä tuntuu että ei edes yritetä.
 
Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF

Samaa mieltä tästä. Toki seuroilta on ensisijaisen tärkeää luoda ääneenkannattajille mahdollisimman hyvät olosuhteet tunnelman ja kulttuurin luomiselle. Uskaltaisin väittää, että ottelutapahtumien tunnelma on suurin yksittäinen vetovoimatekijä kotisohvalle jäämistä vastaan.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Itse toivoisin, että pelitapahtuman yhteyteen yritettäisiin saada vakiona muutakin kaupunkilaista viihtyvyyttä - vaikka toritapahtumaa ruokineen ja juomineen - joka myös vetäisi ihmisiä paikalle. Tähän astihan on yleensä menty päinvastaisella ajatuksella: Peli vetää ihmismassan paikalle, ja muu tarjonta (ruoka ja juoma lähinnä) siinä vaiheessa on korkeintaan keskinkertaista mahdollisimman kovalla hinnalla, jotta massasta kerätään rahat pois. Tapahtumat hallin ympäristössä tietenkin toimivat parhaiten Nokia-areenan tapaisissa keskustahalleissa.

Edit: Tarkennuksena, että enemmän "saksalainen joulutori" tyyliä kuin lavaa ja esiintyjiä. Jälkimmäinen maksaa järjestäjälle, kun taas torimallissa pyritään saamaan paikalle myyjiä ja kojuja.

Vähän hankala toteuttaa Nokia Arenan ympäristössä? Ne kulkureitit sisäänkäynneille A ja B taitavat olla pelastusteitä, joten niihin ei ainakaan mitään kojuja voi asetella??
Juna-aseman parkkitalon katto toimii myös parkkipaikkana, joten Skoda Cupista tuttu Fan Zonen tjsp tuskin onnistuu siinä ?
 
PerryNro10

Jäsen
Suosikkijoukkue
COBHC
On siinä mukava laittaa -20 asteen pakkasessa jotain kahvitoria pystyyn tiistai-iltana.

Ei siinä. Kaunis ajatus ja ymmärrän mistä se juontaa. Euroopassa se toimii hyvin.
 
Coutinho

Jäsen
Joka ikinen syksy sama homma ja ihmettelyt yleisömäärien suhteen. Kelit ovat pihalla vielä ihan hienot niin tässä vaiheessa on vaan ”työlästä” lähteä peliin. Myös panosta syksyllä on hyvin vähän suurimmalla osalla seuroista. Pitäisi olla jotain normaalista poikkeavaa esim. Uusi halli, uutta nousua tai vaikka super mielenkiintoisia hankintoja, että normi tuulari vaivautuu lähtemään halliin.

Sarjat auki niin tämäkin voi mahdollisesti korjaantua. Syksyllä kannattaisi muutenkin pelata vain perjantai-lauantai-sunnuntai pelejä.
 
Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
On siinä mukava laittaa -20 asteen pakkasessa jotain kahvitoria pystyyn tiistai-iltana.

Ei siinä. Kaunis ajatus ja ymmärrän mistä se juontaa. Euroopassa se toimii hyvin.
Meillähän on Keskustorilla talvella joulutori, joka vetää aika paljon ihmisiä. Ehkä ei kuitenkaan tuhansia monta kertaa viikossa? Siellä on tosin kunnolliset "talot" myyjille ja tori kasataan pidemmäksi aikaa. Paikaksi itse miettisin ehkä Sorin aukiota.

Pelkkiä heittojahan nämä vain ovat, mutta ei tällaista pehmeää ideointia tarvitse onneksi aloittaa miettimällä kaikkia niitä syitä, miksi ei ainakaan onnistu :-)

Aikuisille glögiä ja lapsille paahdettuja sokeroituja pähkinöitä, ja siitä katsomaan peliä. Ai että. Enkä haluaisi seurojen lähtevän myyjiksi. Yhteistyötä, ei omaa bisnestä.
 
Viimeksi muokattu:

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Kyllähän nuo Tapparan 4200 vetävät arkipelit huolta aiheuttaa mutta enemmän mua ihmetyttää tuo Tappara-HIFK perjantai ja 6200!!! En jaksanut tarkastaa mutta eikö IFK vedä Tampereella yleisöä? Mutuna vaan tuntuu oudon pieneltä määrältä.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Viime vuonna 800 katsojaa enemmän vastaava peli. Kyllähän laskua on viime syksyyn verrattuna.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miksi Ruotsin hallit ovat täydet vaikka sielläkin eletään alkusyksyä ja kelit ovat vielä hienot?

Yritän vain sanoa, että ei oikein toimi tekosyynä sanoa, että sää on vielä lämmin, kun näkee, miltä länsinaapurissa näyttää.

Aika stetsonista vedetty on kyllä tuo syy. Varmasti voi jokusen kymmentä ehkä vaikuttaa, mutta vaikea on uskoa sen enempään.
 
axe

Jäsen
Kyllähän nuo Tapparan 4200 vetävät arkipelit huolta aiheuttaa mutta enemmän mua ihmetyttää tuo Tappara-HIFK perjantai ja 6200!!! En jaksanut tarkastaa mutta eikö IFK vedä Tampereella yleisöä? Mutuna vaan tuntuu oudon pieneltä määrältä.
Viime vuonna samaan ajankohtaan 800 enemmän mutta tänä vuonna peli tuli ilmaiseksi telkkarista joka kotiin. Joten ei, edes IFK ei vedä syksyllä. Jopa syyskuun paikallispelit jäävät yleensä vajaiksi; Nokia Arenan kaksi huonointa yleisöpaikallispeliä ovat syyskuussa pelattuja. Siksi niitäkin koitetaan lykätä poispäin alkusyksystä.
 
Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Miksi Ruotsin hallit ovat täydet vaikka sielläkin eletään alkusyksyä ja kelit ovat vielä hienot?

Yritän vain sanoa, että ei oikein toimi tekosyynä sanoa, että sää on vielä lämmin, kun näkee, miltä länsinaapurissa näyttää.

Selittelijät selittää jne...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös