Mainos

Liigan yleisömäärät kaudella 2018–2019

  • 199 921
  • 1 002

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
KooKoon kotiotteluiden yleisömäärä kaudella 2017-18 oli 97104 (ka 3236) ja kaudella 2018-19 yleisömäärä oli 99393 (ka 3264). Millä perusteella KooKoon kotipelien yleisömäärä on laskenut? Eikös nuo yleisömäärät ole pikemminkin kääntynyt nousuun.

Syvät pahoittelut, multa jäi nyt sitten tuo teidän muutos huomioimatta, kun katsoin muistinvaraisesti kolmea joukkuetta yhtä aikaa kausi kerrallaan. Olis pitänyt kirjoitella lukuja ylös.

Pointti oli kuitenkin vain se, että jos nyt sitkeästi vaan tuijotetaan ottelukohtaista keskiarvoa, niin siinä näkyy väistämättä se, että Jokerit lähti ison hallinsa ja vieraspelien kiinnostavuutensa kanssa pois ja myös Blues oli tätä uutta kolmikkoa selvästi edellä. Se ei nyt ole moite KooKoon tai muiden suuntaan ja vanhemmistakin liigajoukkueista löytyy niitä, joilla keskiarvot on selvästi esimerkiksi Bluesin normaaleja keskiarvoja alhaisempia. Jokereiden alapuolelle nyt jää tietysti kaikki joukkueet tässä asiassa.

Kaikilla joukueilla tuohon yleisömäärään vaikuttaa menestyminen ja sitä ei ole Sport, KooKoo ja Jukurit vielä onnistunut mainittavasti tekemään. Vastaavasti, kun tästä kolmikosta alkaa toivottavasti jossain vaiheessa nousta joukkueita pudotuspeleihin, niin ne pudottaa sieltä tietysti jonkun muun pois. Nykymuodossaan liigassa viidellä joukkueella päättyy kausi runkosarjaan ja pahimmillaan se on useamman joukkueen osalta selvillä jo hyvissä ajoin.

HPK:n yleisökeskiarvot esimerkiksi neljältä viime vuodelta:

2015-2016 - 3250
2016-2017 - 3755
2017-2018 - 3560
2018-2019 - 3845

Aika hyvin näkee suoraan tuosta, että minä kausina on menty pudotuspeleihin.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Jäin pohtimaan tuota vierasjoukkueen kiinnostavuutta ja poimin viideltä viimeiseltä kaudelta bottom-5 joukkueet vieraspelien yleisömäärän osalta. Suluissa merkittynä mikä oli joukkueen sijoitus kyseisellä kaudella runkosarjassa.

Näitä tilastoja vääristää ainakin se, että toiset pelaa enemmän viikonloppuvieraspelejä ja toiset enemmän arkena. Vääristymää tulee siitäkin, että liigassa pelataan edelleen noita ns. välisarjoja ottelumäärän nostamiseksi, joista nyt hyötyy tässä tilastossa positiivisesti eniten nykyjaolla
- HPK, joka pelaa ylimääräiset pelit HIFK:n ja Kärppien vieraana
- Ässät ja Lukko, jotka pelaa ylimääräisen pelin TPS:n vieraana, sekä myös toistensa vieraana
- Sport, joka pelaa ylimääräiset pelit Tapparan ja Ilveksen vieraana

Välisarjatkin on kyllä muuttunut jo tämän viiden vuoden aikana, eli kaikki ao. kaudet ei ole nykyisillä jaoilla mennyt.

Uusista joukkueista Sport ja KooKoo pysyivät ensimmäisillä kausillaan poissa tästä pohjaviisikosta (Sport oli omallaan jopa koko liigan toiseksi eniten yleisöä kerännyt vierasjoukkue), mutta muuten esiintyvät Jukureiden ohella tässä listauksessa jokaisella liigakaudellaan.

Erikoisimpana pistää silmään kuitenkin, että ennen tätä kautta on Pelicans ollut neljä kautta putkeen viimeisenä tässä tilastossa. Tälläkin kaudella pysyy tuolla listalla, vaikka on varmasti monen mielestä hyvinkin värikäs ja mielenkiintoinen joukkue tällä hetkellä ja sarjataulukossakin sijalla 3. Pelicans on toki ainakin juuri näistä välisarjajaoista kärsinyt tässä asiassa. En lähtenyt tässä tutkimaan onko pelannut esim. keskimääräistä enemmän vieraspelejään arkena.

2018-2019
Pelicans 4065 (3.)
KalPa 3977 (12.)
Sport 3961 (11.)
KooKoo¨3939 (13.)
Jukurit 3931 (14.)

2017-2018
Ässät 4088 (8.)
KooKoo 4083 (14.)
Jukurit 4028 (13.)
Sport 4026 (15.)
Pelicans 4005 (10.)

2016-2017
KalPa 4226 (3.)
Sport 4111 (14.)
Jukurit 4075 (11.)
KooKoo 3993 (13.)
Pelicans 3991 (6.)

2015-2016
SaiPa 4174 (5.)
KalPa 4158 (8.)
Ässät 4086 (12.)
Sport 3981 (10.)
Pelicans 3961 (9.)

2014-2015
Blues 4282 (5.)
JYP 4250 (4.)
KalPa 4113 (6.)
SaiPa 4031 (8.)
Pelicans 3962 (12.)
 
mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En kyllä usko että Blues, tai mikä nimi Espoosta nyt tulisikaan, kiinnostaisi maakunnissa sen enempää kuin muut pienemmät jengit. Stadissa toki saattaisi aluksi olla vähän kiimaa.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
En kyllä usko että Blues, tai mikä nimi Espoosta nyt tulisikaan, kiinnostaisi maakunnissa sen enempää kuin muut pienemmät jengit. Stadissa toki saattaisi aluksi olla vähän kiimaa.

Ei varmasti kiinnostaisikaan. Ja omaa joukkuettahan sinne hallille joka tapauksessa mennään katsomaan, mutta jos on peleistä ylitarjontaa eikä jaksa ihan kaikkia käydä katsomassa, niin osa niistä paikanpäällä katsottavista tietysti valikoituu ihan vastustajan perusteella. Isompi vaikutus katsojakeskiarvoihin esimerkiksi Espoon joukkueella olisikin juuri sillä omalla hallillansa ja sen alueen yleisöpotentiaalin valjastamisella käyttöön. Ei se toki mun mielestä mikään itseisarvo ole, että liigassa pitäisi olla joukkue jokaiselta isolta paikkakunnalta, mutta liigan näkyyvyden ja kannattavuuden kanssa askartelevat ihan varmasti ajattelevat näin.

Karkeasti voitaneen sanoa, että menestys tekee joukkueesta kiinnostavan, sekä toisekseen yhteinen historia ja taistelut vuosien varrella. Paikkakunnittain on toki näitä erityisen kiinnostavia, kuten Lukko ja Ässät toisilleen ja HIFK varmaan vähän joka paikassa. Kärpät ja Tappara on tällä hetkellä vahvasti menestyviä joukkueita, ja sellaiset haluaa kaikki voittaa, eli kiinnostaa laajasti. En ole perehtynyt yleisömääriin esimerkiksi KooKoon, Sportin ja Jukurien keskinäisissä otteluissa, mutta tulee sellainen ajatus, että kun ovat vuosikausia pelanneet Mestiksessä keskenään, niin siellä on varmaan paljon keskinäisiä jännitteitä vai kääntyykö se niin päin, että ootte saanut tarpeeksi toisistanne ja muut seurat kiinnostaa enemmän, mitä vastaan ei ole ennen päästy pelaamaan?
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Täytyy nyt vielä muistuttaa, että KooKoo ainoana liigajoukkueena ilmoittaa aina todellisen yleisömäärän eli siis vain paikallaolijat. Yleisömäärään ei siis lasketa kaikkia kausikortteja. Kyllähän KooKookin saisi yleisömäärää helposti nostettua ilmoittamalla mukaan kaikki kausikortit

Tästä kyllä sen verran aktiivisesti muistuttelette, että harvalle se varmaan enää epäselvää on. Tämä on kuitenkin ihan hyvä huomio, kun puhutaan koko liigan laskeneesta yleisömäärästä, että mukaan on tosiaan tullut yksi joukkue, joka ei ilmoita yleisömääräkseen kaikkia myytyjä lippujaan. Jos KooKoo ilmoittaisi myydyt lippunsa, niin laskua liigan ottelukohtaisissa keskiarvoissa ei ehkä todellisuudessa olisikaan tapahtunut näiden edellisten kausien aikana.
 
NallePyh

Jäsen
Suosikkijoukkue
se lahtelainen
Enemmän minua kiinnostaisi tietää paljon yleisö tuo rahaa seuroille niin Suomessa kuin muissakin liigoissa. Helpostihan sitä keskiarvoa saa nostettua kaikenlaisilla alennuksilla ja ilmaislipuilla. Mihin suuntaan keskimääräinen lipun hinta on mennyt?

Jos esimerkiksi Keski-Euroopassa katsojat tuovat vielä keskimäärin enemmän rahaa seuroille niin eihän se hyvältä kuulosta.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Enemmän minua kiinnostaisi tietää paljon yleisö tuo rahaa seuroille niin Suomessa kuin muissakin liigoissa.

Hyvä pointti tämäkin ja tosiaan paljon oleellisempi kuin joku katsojakohtainen keskiarvo. Jos katsoja saadaan halvemmalla sisään ja ostamaan lisäpalveluita, niin tämän arvo voi olla suurempi kuin pelkkä kallis pääsylippu. Sitten tulee vielä suosittelunäkökulma ja hyvään kokemukseen perustuva halu tulla uudestaan. Keskiössä kuitenkin se, että tuotteen pitää olla kunnossa, jotta edellä mainitut voivat toteutua.

Mielenkiintoista olisi tosiaan tietää todelliset keskimääräiset lippujen hinnat liigasta ja muiden maiden liigoista, puhumattakaan sitten muista lajeista.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tästä kyllä sen verran aktiivisesti muistuttelette, että harvalle se varmaan enää epäselvää on. Tämä on kuitenkin ihan hyvä huomio, kun puhutaan koko liigan laskeneesta yleisömäärästä, että mukaan on tosiaan tullut yksi joukkue, joka ei ilmoita yleisömääräkseen kaikkia myytyjä lippujaan. Jos KooKoo ilmoittaisi myydyt lippunsa, niin laskua liigan ottelukohtaisissa keskiarvoissa ei ehkä todellisuudessa olisikaan tapahtunut näiden edellisten kausien aikana.

Joo aivan totta turhan usein tästä tulee varmaankin mainittua. Eiköhän asia ole kaikkien tiedossa. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, kuinka paljon yleisömäärät paikalla olijoiden osalta laskisivat, jos kaikki laskisivat yleisömäärän KooKoon tavalla.

Otetaan tähän muutama esimerkki vaikkapa Turusta. Tämä toki koskee varmaankin kaikkia paikkakuntia. Turussa tiistai-pelit ovat oheisen artikkelin mukaan haastavia ja väkeä on tuolloin vaikea houkutella Gatorade Centerin lehtereille. Viime kaudella alkukauden tiistai-peleissä Sportia ja Pelicansia vastaan yleisömääriksi ilmoitettiin 3598 ja 3609. Tässä kuva kuitenkin toisesta näitä peleistä. Lehtijutun mukaan Turussa puhuttiin tuolloin jopa alle 2000 maksaneen osallistumisesta otteluun. Kumpi on oikea luku 2000 vai 3600. Todella tyhjältä näyttää toki onhan tuo erittäin suuri halli. No myytyjä lippuja toki saattaa kausikorttien ansiosta olla tuo 3600, mutta olettaisin että paikalla on huomattavasti vähemmän väkeä. Tämä ei ole mitenkään moite TPS:n suuntaan, koska samahan koskee osin kaikkia seuroja. Halusin vain esimerkin omaisesti esittää kuin suuri ero tällä laskentatavalla on verrattuna KooKoon tapaan ilmoittaa vain paikalla olijat.

Olisi kyllä mielenkiintoista tietää myös mikä on eri seuroilla ylipäätään kausikorttien käyttöaste. 100 prosenttiahan se ei ole missään tapauksessa. Jos seura myy 2000 kausikorttia niin toki osa käy katsomassa kaikki kotiottelut, osalta jää pari peliä näkemättä, joku käy katsomassa ehkä puolet peleistä, mutta jollakin yrityksen kausikortilla saatetaan käydä vain muutaman kerran peleissä. KooKoon laskutavalla jos seura on myynyt 2000 kausikorttia ja näistä keskimäärin 90%:lla kausikorteilla mennään yksittäisiin peleihin, niin tuohan tekee jo 200 katsojan eron yleisömääriin kahden eri laskutavan välillä.
 
Viimeksi muokattu:

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Halusin vain esimerkin omaisesti esittää kuin suuri ero tällä laskentatavalla on verrattuna KooKoon tapaan ilmoittaa vain paikalla olijat.

On sillä eroa, ja henkilökohtaisesti ainakin kiinnostaisi tietää kaikilta joukkueilta nuo molemmat luvut. Paljonko on oikeasti peliä katsomassa ja kuinka moni on siitä pelistä maksanut. Molemmat luvut on merkittäviä, mutta vähän eri tavalla.
 
vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Määrätietoisesti HPK
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää myös mikä on kausikorttien käyttöaste. 100 prosenttiahan se ei ole missään tapauksessa. Jos seura myy 2000 kausikorttia niin toki osa käy katsomassa kaikkia kotiottelua, osalta jää pari peliä näkemättä, joku käy katsomassa ehkä puolet peleistä, mutta jollaikin yrityksen kausikortilla saatetaan käydä vain muutaman kerran peleissä.

No kyllä, kausikortin luonnekin on vähän muuttunut, kun monella seuralla on myynnissä erityisen halpoja kausikortteja. Itsellänikin on nyt toista kautta seisomakausikortti, vaikka en asu Hämeenlinnassa, enkä ehdi peleissä käymään kuin ehkä 10 kertaa runkosarjan aikana, mikä onkin suunnilleen tuon kausikortin hinta irtolipuiksi muutettuna. Tuo kortti tekee kuitenkin peliin lähtemisen paljon helpommaksi aina kun mahdollista, eli todennäköisesti HPK saa multa enemmän rahaa kauden aikana näin ja minäkin näen enemmän pelejä. Kaikki voittaa.

Kausikortteja on paljon myös yrityksillä, joita varmaan käytetään välillä aktiivisemmin ja välillä satunnaisemmin. Ja sitten on toki ne, jotka pyrkivät oikeasti jokaisen pelin näkemään kauden aikana, jolloin kausikortista on rahallista etuakin.

Seuran näkökulmasta ne kausikortit tuo kuitenkin vakautta kauden taloushallintaan, kun ei ole loppukaudesta edes mahdollista, että jostain pelistä maksaisi vain 500 ihmistä.
 
MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
En tuosta KooKoon käytännöstä aivan vakuuttunut ole. Muistan kun piruuttani laskin viimeisimmässä, hyvin tyhjältä näyttäneessä KooKoo-TPS ottelussa Ticketmasterin kautta näitä harmaita paikkoja (myydyt liput) ja muistaakseni päädyin johonkin 1400-1700 väliin. Ottelun yleisömääräksi ilmoitettiin 2512. Seisomakatsomoa en pystynyt laskemaan mukaan, mutta ei kyllä silmämääräisesti näyttänyt 800-1000 ihmisen massalta sielläkään, kun niin väljää oli. Aitiopaikat tuohon tietysti vielä päälle, mutta samoin voi varmaan niistä myydyistä paikoista vähentää kotiin jääneet kausikorttilaiset.
 
Anthero

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Symp. Jukurit

Itse viimeisessä HPK:n vieraspelissä Kouvolassa odotin sitä kuuluisaa todellista yleisömäärää kun halli oli, miten sen sanoisi, hyvinkin väljähkösti täytetty. Yleisömääräksi ilmoitettiin 2644 joka ei todellakaan voi pitää paikkaansa ellei sitten kameran puoleisella pitkällä sivulla ollut huomattavasti täydempää kuin muualla hallissa. Jotenkin suhtautuisin kriittisesti tähän kaikkien paasaamaan suureen totuuteen. Eihän mikään seura kehtaa ilmoittaa mitään 1500 katsojaa vaikka kuinka haluaisi todenmukaisesti kertoa yleisömäärät.
 
The Legend

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins ja Kärpät
Jääkiekko on iso juttu Suomessa, isoin kaikista urheilulajeista. Tuohon suhteutettuna yleisömäärät ovat surullisen alhaisia. Asiat voisi tehdä paljon paremmin niin seuratasolla kuin organisaatiotasollakin. Näin kuluttajana hivenen harmittaa, kun tietää, että parempaakin voisi saada.

Haluaisin antaa tähän keskusteluun myös oman ja hieman erilaisen näkökulman. Mitä jos jääkiekon yleisömäärät ovat Suomessa saavuttaneet ns. Huippunsa. Jos verrataan yleisömääriä muihin Euroopan huippusarjoihin, niin eihän määrät nyt niin merkittävästi ole muita sarjoja ja talousalueita perässä.

Se on totta, että jääkiekko nauttii Suomessa poikkeuksellista erityisasemaa vrt. Muihin maihin. Mutta entä jos tämä on tuotteen nimeltä jääkiekko ns. katto? Kääntäisin katseet ennemmin muihin lajeihin, esim. Jalkapallossa Suomessa yleisömäärät todellakin raahaavat perässä vrt. Muut maat. Lisäksi on varmasti muitakin lajeja. Jalkapallossa on kuitenkin todistettu ja esimerkkejä lukuisia, että kun vain asiat tehtäisiin oikein tai edes samalla tavalla kuin muualla niin potentiaaliset katsojamäärät olisivat aivan eri luokkaa nykyisiin verrattuna.
 
teba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Joku matikkaniilo vois värkätä jonkun taulukon näistä Euroopan sarjojen yleisö ka:sta/maan asukasluku. Suomi kuitenkin on pienempi maa kuin Ruotsi, Saksa jne. Tajuatte vrm pointin.
 
Yleisömäärät, play-offs.

@-One- :n viitoittamalla tiellä vertaillaan aiempaan, tässä tapauksessa runkosarjan keskiarvoon.

SaiPa +100 3364 (3264)
Ilves -237 4805 (5042)
JYP -560 3188 (3748)
Lukko -645 3018 (3663)

Tilastossa siis nousu/pudotus verrattuna runkosarjaan, saavutettu katsojamäärä ja suluissa runkosarjan keskiarvo.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Joku matikkaniilo vois värkätä jonkun taulukon näistä Euroopan sarjojen yleisö ka:sta/maan asukasluku. Suomi kuitenkin on pienempi maa kuin Ruotsi, Saksa jne. Tajuatte vrm pointin.
Tuolla pari sivua taaksepäin oli @Ishmael tämän jo perjantaina räknännyt:
Väkilukuun suhteutettuna:
- Sveitsi 0,08 %
- Venäjä 0,004 %
- Saksa 0,008 %
- Ruotsi 0,06 %
- Tšekki 0,05 %
- Suomi 0,08 %
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: teba

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Yleisömäärät, play-offs.

SaiPa +100 3364 (3264)
Ilves -237 4805 (5042)

Lipuista:

SaiPalla halvimmat 14,50€
Ilveksellä halvimmat 5€

Molemmat seisomakatsomolippuja.

Johtopäätös:

Toisella seuralla tarkoitus röyhkeästi rahastaa ja toisella röyhkeästi saada halli täyteen. Ilvekseltä rohkea veto laskea hintaa runkosarjasta.
Ilves siis jakoi noita lippuja puoli-ilmaiseksi pudotuspeleihin ja yleisömäärä laski runkosarjasta. Samaan aikaan SaiPa teki hirveän virheen, kun liput olivat niin kalliita ettei köyhillä ollut varaa mennä peliin ja yleisömäärä kasvoi runkosarjasta. Ikävä kyllä en kumpaankaan peliin päässyt paikanpäälle, mutta television välityksellä Lappeenrannassa oli vielä selvästi parempi tunnelma.

Johtopäätös:

SaiPan hinnoitteluratkaisu oli järkevämpi. Halvemmilla lipuilla olisi saattanut saada jokusen katsojan enemmän, mutta tämä ratkaisu oli varmasti taloudellisesti järkevämpi ja tunnelma oli myös hyvä. Seisomakatsomo näytti olevan melko täynnä.
 
AaTee

Jäsen
Suosikkijoukkue
lunettes couleurs
Seisomakatsomo oli LPRssä todella hyvin täynnä, ja varsinkin yhdessä vaiheessa keltamustien toimesta "koko. halli. mukaan" chantin perään alkoi sellainen harvinaisen raipakka meininki, ihan nosti kylmiä väreitä. Sitä lisää kiitos. Vaikka oli paljon muualla tilaa niin onneksi ainakin toisinaan lähti myös ääntä.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilves siis jakoi noita lippuja puoli-ilmaiseksi pudotuspeleihin ja yleisömäärä laski runkosarjasta. Samaan aikaan SaiPa teki hirveän virheen, kun liput olivat niin kalliita ettei köyhillä ollut varaa mennä peliin ja yleisömäärä kasvoi runkosarjasta. Ikävä kyllä en kumpaankaan peliin päässyt paikanpäälle, mutta television välityksellä Lappeenrannassa oli vielä selvästi parempi tunnelma.

Johtopäätös:

SaiPan hinnoitteluratkaisu oli järkevämpi. Halvemmilla lipuilla olisi saattanut saada jokusen katsojan enemmän, mutta tämä ratkaisu oli varmasti taloudellisesti järkevämpi ja tunnelma oli myös hyvä. Seisomakatsomo näytti olevan melko täynnä.

Niin. Ilves taisi tällä kertaa ilmoittaa paikalla olleiden katsojien määrän ja näissä playoffeissa tietysti näkyy varmasti sekin, että yrityksillä varmasti on aika vähän kortteja ja haamukatsojien määrä on paljon pienempi.

Ainakin silmämääräisesti SaiPa-pelissä oli huomattavasti enemmän väkeä kuin esimerkiksi torstain Lukko-matsissa, jossa yleisömääräksi kerrottiin yli 5000.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: tii

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
SaiPan hinnoitteluratkaisu oli järkevämpi. Halvemmilla lipuilla olisi saattanut saada jokusen katsojan enemmän, mutta tämä ratkaisu oli varmasti taloudellisesti järkevämpi ja tunnelma oli myös hyvä. Seisomakatsomo näytti olevan melko täynnä.
Mä kyllä väittäisin, että molempien hinnoitteluratkaisu oli täysin oikea. SaiPan ei kannattanut hintoja alentaa, jos kerran normihinnoillakin saatiin vedettyä hyvin väkeä. Ilves taas tiesi, että ilman yritys- ja junnukausareita reilun vuorokauden myyntiajalla Tampereella ei saa sääliplayoffeihin vedettyä runkosarjan tasoista yleisömäärää. Puoli-ilmaisilla seisomalipuilla saatiin tunnelmaa ylös ja imagotappiota alas, enkä usko että tuolla suurta merkitystä oli tapahtuman tuottoon.
 
Lähinnä tuossa oli pointtina tuo, että SaiPan hinnoitteluratkaisua kritisoitiin siitä, että sen ainut tarkoitus oli rahastaa. Tuolla hinnalla saatiin kuitenkin silmämääräisesti se katsomon halvin osa (seisomakatsomo) niin täyteen, että ei sinne olisi kovin montaa henkilöä enää mahtunut. Tässä kohtaa siis SaiPan "rahastus" ei näyttänyt myöskään tappavan tunnelmaa, joka oli hallissa erinomainen.

Tarkemmin en ole myöskään perehtynyt tuohon SaiPan tapaan ilmoittaa yleisömäärä, mutta olihan tuossa ottelusta selvästi enemmän katsojia kuin keskimääräisessä runkosarjamatsissa. Ehkä runkosarjassa sitten vain yksinkertaisesti puuttuu niin paljon noita kausikorttilaisia peleistä, että halli on niin paljon tyhjempi, vaikka ilmoitettu yleisömäärä olisikin lähes vastaava. Itse olen niillä kausilla, kun olen kausikortin omistanut, käynyt katsomassa yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki ottelut, mutta ehkä noita "jaloilla äänestäviä" on sitten kausikortin haltijoissakin enemmän kuin kuvittelin.
 
Juu, ihan asiallinen kuitti tuohon rahastusväitteeseen. Ei ole mitään järkeä laskea hintoja, jos täyttöaste on korkea. Ilveksellä etenkin seisomakatsomon täyttöaste olisi ollut lauantaina heikko, joten alehinnat olivat perusteltuja. Tiistain pelin osalta on muuten palattu normaaliin hinnoitteluun, kun seisomaliput ovat nyt 10€. Tämäkin on järkevää, koska ratkaisupeli kiinnostaa yleisöä enemmän ja palstatilaa on jo saatu mediasta viikonlopun ajalta.
Tarkemmin en ole myöskään perehtynyt tuohon SaiPan tapaan ilmoittaa yleisömäärä, mutta olihan tuossa ottelusta selvästi enemmän katsojia kuin keskimääräisessä runkosarjamatsissa. Ehkä runkosarjassa sitten vain yksinkertaisesti puuttuu niin paljon noita kausikorttilaisia peleistä, että halli on niin paljon tyhjempi, vaikka ilmoitettu yleisömäärä olisikin lähes vastaava. Itse olen niillä kausilla, kun olen kausikortin omistanut, käynyt katsomassa yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki ottelut, mutta ehkä noita "jaloilla äänestäviä" on sitten kausikortin haltijoissakin enemmän kuin kuvittelin.
Eiköhän kaikilla seuroilla (KooKoota lukuunottamatta) ole sama politiikka, eli ilmoitetaan kaikki myydyt liput (+ mahdolliset ilmaisliput). Suurimmat ryhmät, jotka pleijareiden ilmoitettuja yleisömääriä runkosarjaan verrattuna laskevat, ovat yritys- ja junnukausarit. Ilveksellä noista tulee sellainen 1000 katsojaa runkosarjan yleisömäärään, olivat sitten paikalla tai eivät. Käyttöaste noissa ei ole läheskään samaa luokkaa ns. tavallisiin kausareihin verrattuna, koska junnut eivät välttämättä yksinään hallille tule ja yrityskausarit taas saattavat jäädä käyttämättä jos asiakkaita ei viedä kyseiseen peliin. Itse olen parina kautena menneisyydessä käynyt peleissä tuollaisella "ylimääräisellä" yrityskausarilla - kyseisellä firmalla oli kausikortteja 5kpl, ja suurimmassa osassa peleistä niistä käytössä oli 2 (minut mukaan lukien). Pleijareissa nämä liput pitää myydä irtomyynnin kautta, mikä on helpommin sanottu kuin tehty.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Lähinnä tuossa oli pointtina tuo, että SaiPan hinnoitteluratkaisua kritisoitiin siitä, että sen ainut tarkoitus oli rahastaa. Tuolla hinnalla saatiin kuitenkin silmämääräisesti se katsomon halvin osa (seisomakatsomo) niin täyteen, että ei sinne olisi kovin montaa henkilöä enää mahtunut. Tässä kohtaa siis SaiPan "rahastus" ei näyttänyt myöskään tappavan tunnelmaa, joka oli hallissa erinomainen.

Tarkemmin en ole myöskään perehtynyt tuohon SaiPan tapaan ilmoittaa yleisömäärä, mutta olihan tuossa ottelusta selvästi enemmän katsojia kuin keskimääräisessä runkosarjamatsissa. Ehkä runkosarjassa sitten vain yksinkertaisesti puuttuu niin paljon noita kausikorttilaisia peleistä, että halli on niin paljon tyhjempi, vaikka ilmoitettu yleisömäärä olisikin lähes vastaava. Itse olen niillä kausilla, kun olen kausikortin omistanut, käynyt katsomassa yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki ottelut, mutta ehkä noita "jaloilla äänestäviä" on sitten kausikortin haltijoissakin enemmän kuin kuvittelin.
No kyllä se Ilves kuitenkin veti sen 1500 enemmän kuin SaiPa että en nyt ihan hirveästi tuomitsisi heidän hinnoitteluaan. Lisäksi ei tuo 3300 ole SaiPalle edes hyvä luku.

Lappeenrannassa jos olit paikalla niin katsoitko pitkien sivujen penkkirivejä? Taisi olla aika tyhjää, vaikka seisomassa porukkaa lienikin. Vaikea myydä kausarin omistajille säälipleijareita, sitten vielä kun kyseessä firmakausareita aika paljon, niin vielä vaikeampi, kun myynnissä ehkä vain yksi kotipeli. Liput tuli kuitenkin myyntiin kohtuu myöhään, Ilveksen kannalta vielä myöhempään ja rahojahan ei pelaamattomista palauteta, vaan hyvitetään seuraavalla kaudella. Nämä playoutit tulee vaan niin älyttömän nopeasti runkosarjan jälkeen, että myynti on hankalaa. Näytti aika moni siis Lappeessa valineen sen halvimman vaihtoehdon, eli seisomaan, ennemmin kuin osti pleijarikorttia. Minusta näihin tynkä pleijareihin on ihan hyvä vaan jos saa yhtään ketään paikalle, eli kaikki kikat käyttöön ja siksi Ipalta ihan hyvä ratkaisu. Ei toki huono ollut SaiPankaan veto pitää hinnat normaalissa. Tämä nokittelu asialla ei vain ihan aukene.
 
anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Paikan päältä ihmeteltynä myös sivut olivat täydehköjä. Samoin toisen päädyn halvimmat istumapaikat. Toki tyhjää oli siellä täällä, mutta yksi tämän kauden väkirikkaimista peleistä perstuntumalla, siksi tuntuu todella kummalliselle tuo lukema.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
No kyllä se Ilves kuitenkin veti sen 1500 enemmän kuin SaiPa että en nyt ihan hirveästi tuomitsisi heidän hinnoitteluaan.
Ja Florida Panthers vetää yli 13 000 tuhatta katsojaa/ottelu, joten Ilveksen katsojamäärä on suorastaan surkea.

Lappeenrannassa jos olit paikalla niin katsoitko pitkien sivujen penkkirivejä? Taisi olla aika tyhjää, vaikka seisomassa porukkaa lienikin.
Tuossa vertailtiin halvimpia lippuja (seisomakatsomo), joten en tiedä millä tavalla nuo istumapaikat liittyvät tuohon seurojen seisomakatsomolippujen hinnoitteluun. En jaksa tarkistaa, mutta arvelisin Ilveksenkin myyneen istumapaikat normaalihintaan ilman mitään suuria alennuksia. Jonkun verran näytti olevan tyhjiä paikkoja istumakatsomoissa, mutta tuskinpa halvemmillakaan lipuilla olisi myyty hallia täyteen. Nykyinen ratkaisu oli todennäköisesti taloudellisesti järkevin SaiPalta. Ehkä se oli sitä Ilvekseltäkin, jos he tuon avulla saivat merkittävästi enemmän porukkaa seisomakatsomoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös