Siinä kyllä samaa mieltä, että mietteliäänä seuraa tätä nykyistä pelaajahankintapolitiikkaa Liigassa, Eihän siitä nyt ole vuosikymmentäkään kun 50 pinnan AHL-pelaajia pidettiin "arpoina" ja "riskihankintoina", nyt tuollaisista voidaan vain haaveilla, ei riitä resurssit edes kärkijengeillä.
Seurat ovat huomanneet, että hyvätasoiset AHL-miehet eivät todellakaan ole varmoja kortteja. Turha ostaa kallista arpaa, jos samaan hintaan saa useamman halvan eikä voittoarvan saamisen todennäköisyys merkittävästi pienene. Niin paljon on liigaan tullut ulkomaalaisia epäonnistumaan, että varovaisuus on paikallaan. Nyt isoimmat eurot sijoitetaan tuttuihin laadukkaisiin kotimaisiin tai sitten maksetaan hiukan ylimääräistä potentiaalista nuorempien kohdalla.