Liigan varmistuneet siirrot

  • 4 268 973
  • 9 611

Apheu

Jäsen
Ehkä Ilomäen on annettu vahvasti ymmärtää että uran kannalta on fiksumpaa suostua vaihtoon, eikä Ilomäki kuulu Tapparan tulevaisuuden suunnitelmiin eikä peliaikaa ole luvassa vaikka kieltäytyisi vaihdosta.

Ilomäki ei olisi saanut peliaikaa tällä kaudella Jormakan palatessa. Samasta pelipaikasta ainakin Haapala (joka nyt myös loukkaantuneena) on edellä ja Kallela vahvasti taistelussa myös mukana. Eli peliaikaa olisi saattanut tulla suuren loukkaantumissuman sattuessa, muuten ei.

Ilomäki on siis tämän ja ensi kauden lainassa KalPassa, jolloin Tapparalla on mahdollisuus kahden vuoden kuluttua ottaa Ilomäki takaisin omiin riveihinsä mikäli näkee tälle käyttöä. Enkä pidä ollenkaan mahdottomana, että Ilomäki suurella vastuulla ei KalPassa ensi kaudella kehittyisi ja palaisi sitten tavallista pitemmältä lainaltaan Tapparaan jo isompaan rooliin.

Vaihto on kaikilta osapuolilta mainio. Voutilainen pääsee yrittämään mestaruutta, Ilomäki isolla vastuulla kehittymään, Tappara saa kokeneen pelaajan playoffrintamalleen ja KalPa säästää kuluissa ja saa jo nyt ensikauden pelaajansa ympyröihin mukaan.

Mielenkiintoista nyt nähdä, onko Voutilaista tarkoitettu nyt peluuttaa keskellä vai laidalla. Sieltähän voi vielä tulla se toinenkin pelaaja, josta on huhuttu.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Ilomäki on siis tämän ja ensi kauden lainassa KalPassa, jolloin Tapparalla on mahdollisuus kahden vuoden kuluttua ottaa Ilomäki takaisin omiin riveihinsä mikäli näkee tälle käyttöä. Enkä pidä ollenkaan mahdottomana, että Ilomäki suurella vastuulla ei KalPassa ensi kaudella kehittyisi ja palaisi sitten tavallista pitemmältä lainaltaan Tapparaan jo isompaan rooliin.

Mä ymmärsin tuon Kapasen kommentin hieman väärin eli hyvä tietää että sopimus Tapparaan on edelleen voimassa ja kyseessä on pidempi vuokrasopimus joka käsittää siis ensi kaudenkin. Kehityksen kannalta varmasti on parempi päästä pelaamaan, tän kauden KalPa ei vain enää ole mitenkään erityisen motivoiva paikka pelata. Tappara sai joka tapauksessa Vodessa erinomaisen ja ratkaisuvalmiin pelaajan riveihinsä täksi kevääksi.
 
JPL

Jäsen
Esa Pirnes AIK --> Kärpät
 
benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yllättävän hyvinhän Maissi Essillä on mennyt jokeriaikojen jälkeen. Oikeastaan olin ihan varma että ura kääntyy jyrkkään laskuun, mutta ilmeisesti pelimääristä päätellen vammatkin ovat pysyneet hallinnassa. Ei todellakaan mikään käänteentekevä pelaaja, mutta varsin luotettava, en tosin tiedä mihin rooliin on tulossakaan. Silloin Tapparan mestaruuskeväänä oli ihan pitelemätön, muistaakseni.
 
Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC
Adam Masuhr siirtyy loppukaudeksi lainalle Oulun Kärppiin.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Adam Masuhr siirtyy loppukaudeksi lainalle Oulun Kärppiin.

Onko sääntö ulkomaalaisten loppukauden lainoista* nyt siis kuopattu lopullisesti? Vai onko Masuhrin ensi kauden sopimus purettu myös KalPan kanssa?

*Vai olenko ihan pihalla koko asiasta. Eikös Machuldan siirtojen jälkeen tullut sääntö, että pelaajaa ei saa vuokrata loppukaudeksi niin, että tämä palaa alkuperäiseen joukkueeseen seuraavalla kaudella?
 
Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Ensi kauden sopimus on purettu.
 
Goljat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, PattU
Tuo sääntö nyt ei ainakaan EU-pelaajien kohdalla kestä minkäänlaista tarkastelua, mahtaako olla kaikessa hiljaisuudessa kuopattu.

No eikös Voutilainen juuri siirtynyt loppukauden lainalle Tapparaan ja palaa sen jälkeen KalPaan?
 
Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Lähtökohtaisesti erinomaiset haut, vahvuutta puolutukseen ja hyökkäykseen. Molemmat jotenkin "Saipan tyyppisiä" pelaajia, liikkuvia ja vahvoja kamppalijoita. Vielä kun Saipan sairas tupa tyhjenee, niin tässä saatta olla kevään tuhkimotarina. Onnea hankinnoista.

Erittäin samaa mieltä. Kokenutta kaveria riveihin kauden tärkeimpien pelien kynnyksellä. Cutta vielä isokokoinen ja ilmeisesti vähintään semi-ilkeä eli kuin tehty playoff-vääntöihin. Nyt on SaiPa:lla oikeasti potentiaalia pelata mitalista.
 
Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Vielä kun Saipan sairas tupa tyhjenee, niin tässä saatta olla kevään tuhkimotarina. Onnea hankinnoista.

Vaikka oma lätkäkausi lähestyy loppuaan, tämä uutinen lämmittää mieltä. SaiPa porskuttaa edelleen lujaa kohti suoraa pudotuspelipaikkaa, ja nyt joukkue hankki vielä kevättä varten pari täsmähankintaa. Kaikkea hyvää Lappeeseen, toivottavasti pelit venyy pitkälle kevääseen!
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tappara haluaa ihan tosissaan kirkastaa mitalinsa. Saa nähdä minkälaisia hankintoja vielä tapahtuu ennen huomista siirtorajaa. Kärpät lienee valmis samoin Jyp. Lukosta en osaa sanoa. HIFK hankkii jotain ihan varmasti samoin kuin Jokerit. SaiPa tarvitsee sentterin, mutta silloin liikennettä pitäisi olla poiskin. Rissanen saattaa siirtyä KalPaan jo nyt. Myös joku laitahyökkääjä voi lähteä. Olisiko Piitulainen menossa jo nyt Raumalle?
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Tappara haluaa ihan tosissaan kirkastaa mitalinsa. Saa nähdä minkälaisia hankintoja vielä tapahtuu ennen huomista siirtorajaa. Kärpät lienee valmis samoin Jyp. Lukosta en osaa sanoa. HIFK hankkii jotain ihan varmasti samoin kuin Jokerit. SaiPa tarvitsee sentterin, mutta silloin liikennettä pitäisi olla poiskin. Rissanen saattaa siirtyä KalPaan jo nyt. Myös joku laitahyökkääjä voi lähteä. Olisiko Piitulainen menossa jo nyt Raumalle?

Ketä Jokerit hankkisi? 2. maalivahdin ehkä jos Wiikman on pahasti rikki, muuten on tunkua rosterissa ihan tarpeeksi.
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Ketä Jokerit hankkisi? 2. maalivahdin ehkä jos Wiikman on pahasti rikki, muuten on tunkua rosterissa ihan tarpeeksi.

Ilveksestä saatte lainalle loppukaudeksi Juha Järvenpään. Nollasi mm. Jokerit tällä kaudella Hartwallilla. On kyllä tällä hetkellä loukkaantuneena, mutta osoitti viime keväänä osaavansa avata luukkua ja istua hyvin penkin päässä pleijareissa. Ilman häntä Ässät ei olisi mestaruutta voittanut. Vaihdossa tarvitaan ylempien kenttien maalintekijä.
 
Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ketä Jokerit hankkisi? 2. maalivahdin ehkä jos Wiikman on pahasti rikki, muuten on tunkua rosterissa ihan tarpeeksi.

Kakkosmolari lienee se tärkein hankinta. En kuitenkaan yllättyisi vahvistuksesta jollekin muullekin paikalle. Hjallis haluaa tältä kaudelta mitalin ja rahaa on. Vaikka hyviä miehiä sinne on jo kauden aikana hankittu.
 
Viimeksi muokattu:

Oijennus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös