Pelasivatko muuten kuinka paljon tai vähän yhdessä?ei muuta kuin Baptisten kaveriksi Tapparaan.
Pelasivatko muuten kuinka paljon tai vähän yhdessä?ei muuta kuin Baptisten kaveriksi Tapparaan.
Eipä paljoakaan.Pelasivatko muuten kuinka paljon tai vähän yhdessä?
Pelasivatko muuten kuinka paljon tai vähän yhdessä?
Niin, ja Aamulehden mukaan "Tappara kertoi sunnuntaina Sanomalle, ”ettei se kommentoi pelaajasopimuksiin liittyviä huhuja”". Samoin Yle oli TJ Arolta saanut saman kommentin: "Tappara ei kommentoi pelaajasopimuksiin liittyviä huhuja”.Lisäksi aamulehden haastattelussa Kontiolahan sanoi myös sen, että "Sopimus on, mutta tarkkaa tietoa siitä, milloin hyppää askiin, ei vielä ole. Samaan aikaan JYPin puolella huhuiltiin, että JYP julkaisee ensi viikolla.. TAI viimeistään tämän kuun aikana uuden pelaajasopimuksen.
Eihän tuossa mitään hämärää ole, Konna vaan mokasi ja meni möläyttämään sopimuksesta ennen aikojaan. Mutta kiire on kiire.Ja jos Tapparaan, niin silloinkin melko hämärä kuvio kyllä sopimuksesta tiedottamisen osalta.
No onhan tuo nyt aika hämärää. Voisi sitä nyt olettaa, että sopimusta tehtäessä sovittaisiin, että milloin, miten ja kenen toimesta asia julkistetaan. Jos Konna silti mennyt asian ennen aikojaan möläyttämään, niin aikamoista. Ja jos Tappara ei olisi konnalle mitään kieltoa antanut asian julkistamisesta, niin aika hämärää touhua sekin. Ja jos sopimus Tapparaan on olemassa, ja Konna sen jo möläytti, niin miksei sen olemassa oloa sitten Tapparan suunnalta voinut myöntää. Lähinnä aikamoinen farssi tästä tullut. Ehkä Kontiola tehnyt sopparin johonkin Tapparan taitoluistelijoihin :-)Eihän tuossa mitään hämärää ole, Konna vaan mokasi ja meni möläyttämään sopimuksesta ennen aikojaan. Mutta kiire on kiire.
Mitä pidempään Tappara venyttää tuota Konnan sopparin julkistamista, niin sitä varmemmin soppari saattaisikin olla matkalla ysitietä "pohjoiseen"
Bingo!Meinaat et Konna ajelisi aina Kuopioon asti
Ei ihan pelkästään käyty, vaan pikemminkin sielä asuttiin mikäli lukuisia silminnäkijähavaintoja on uskominen.Vetäkääs Ipa-ukot nyt joku pieni tiivistys, että mikä tää viime kevään juttu nyt oikein oli.
Jossain baarissa oli käyty?
Voin yrittää pitää tämän mahdollisimman puolueettomana:Vetäkääs Ipa-ukot nyt joku pieni tiivistys, että mikä tää viime kevään juttu nyt oikein oli.
Jossain baarissa oli käyty?
Kontiola ei olisi ensimmäinen, eikä viimeinen pelaaja, joka jää uran jälkeen kaipaamaan pukukopista eniten kavereiden kanssa hauskanpitoa sen pelaamisen sijaan. Nämä tapaukset vain muistuttavat, että ammattimaisuus, jos se ymmärretään laajemminkin kuin elannon hankkimisena, ei ole aina läsnä urheilussa.Tuossa vaiheessa oli aika paljon tyytymättömyyttä jo tilanteeseen varsinkin Kontiolan kohdalta koska... ura on päättymässä parin viikon sisällä eikä malta odottaa sinne saakka, vaikka kuinka on hehkutettu koko vuosi ''one last dancea''.
Nythän tämä avautui minulle. Kontiola panttaa aikataulua, jolloin tulee pelaamaan. Tämähän loogisesti johtuu siitä, että Konna odottelee milloin SaiPalla on varaa aloittaa palkanmaksu.Valkeapää on houkutellut kuitenkin Konnan SaiPaan. Saihan se kikkailtua aikoinaan Toni Kohosenkin IPV:hen uraansa päättämään. Uraa, joka kuitenkin edelleen jatkuu.
Unelmissa on kiva elää. Kontiolahan vetäisi Kisiksen täyteen ja näin ollen kassavajettakin saataisiin paikattua. Harmi vaan kun joutuisi tulemaan ilmaiseksi pelaamaan sarjan jumbojoukkueeseen, johon ei ole minkäänlaisia siteitä.
Mikäli uskomme toimittajan kirjoittaman jutun lainausta Kontiolan sanoista – ja miksi emme uskoisi – niin hänhän ei sanonut mitään, minne on sopimuksen tehnyt. Ja sitä esitettyä kysymystä tai johdatusta emme tiedä. Tappara on voinut tulla juttuun kirjoitetuksi ihan vain "koska kaikkihan sen tietää".Eikös tuollainen julkinen kommentointi ennen seuran omaa julkistusta ole jo itsessään sopimusrikkomus? En muista itse ainakaan koskaan nähneeni että pelaaja kommentoi lehdistössä sopimustaan ennen kun joukkue on siitä itse tiedottanut.