Mainos

Liigan varmistuneet pelaajasiirrot 2023–2024

  • 600 991
  • 2 334

VeeJiiJii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Leijonat, Sharks, Avalanche
Ok, kavahti korvaan tuo sopimuksen muoto "toistaiseksi".
Jatkoaika muotoilee Seppälän ja Elimäen sopimukset ainakin "alustavasti". Jos on kertynyt jo jonkin verran Liiga-kokemusta, nämä ottelukohtaiset sopimukset ja Liiga-/ulkomaanoptiot ovat nyky-Mestiksessä enemmän sääntö kuin poikkeus. Toki Kiekko-Espoo on ammattilaisempi seura Liiga-tavoitteineen.

Viime vuosina Juho Liuksiala on päätynyt Ruotsin kolmostasolle ja Miro-Pekka Saarelainen Puolaan, missä he voivat elättää itsensä jääkiekkoilijoina. Harvat ovat kuitenkaan löytäneet itseään näistä sarjoista enää takaisin Liigaan. Mestikseen jäävät ovat useimmiten nuoria pelaajia, joilla liigaunelma elää ja elämäntilanne sallii. Seppälälläkin on ikänsä puolesta vielä parhaat vuodet edessä.
 

S.T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Tampa Bay
Syy miksi Laine oli niin hyvä seuraavalla kaudella oli se laukaus, Halttusella ei ole samanlaista laukausta. Joten tämä vertauspari ei ole mielestäni relevantti. Muutenkin ihan eri tason lupaukset.
En ymmärrä tarvetta selittää valkoista mustaksi.

He said he likes watching Mikko Rantanen and Patrik Laine, two big Finnish forwards who can land hits from time to time but love getting the puck on net. From a power standpoint, Halttunen has one of the hardest shots in the draft.
He’s also a real powerplay force as he can score with his great one-timer or he could also make a living in the front of the next as a net-front presence due to his frame.

Mielenkiintoista kyllä että tuo on penailua että nappaa muualta junnuja eikä peluuta heitä. Tapparan kohdalla niin ei kuitenkaan ole vaikka Kärki on Ilveksen juniori, Ahlroth Sportin juniori ja Kulonummi Jokereiden juniori.
Ilmeisesti et ymmärrä eroa juniorisopimuksella siirtyvien ja liigasopimuksella houkuteltuen välillä. Kulonummi on ainoa vertailukelpoinen verrattuna Halttuseen. En minäkään ole puhunut Kaskimäestä tai Salinista, jotka eivät ole HIFK:n kasvatteja,mutta siirtyivät HIFK:hon juniorisopimuksella.
Erikoinen ajattelutapa tuo että HIFK on paholainen kun hopealautasella ei tule enää roolia Halttuselle, jolle oli kuitenkin viime kaudella tarjolla hyvin roolia, jota hän ei pystynyt lukita itselleen.
kertoisitko vielä ihan simppelisti, että miten IFK jätti Halttusen kohdalla kasvatustyön kesken?

Avainsana on pelaajapolku, ja jos HIFK:ssa semmoista olisi ajateltu, niin viime kauden lokakuussa Kasperille oltaisiin etsitty paikka Mestiksessä. Kasperin peli meni heikon liikkeen takia Liigassa selviytymiseksi ja silloin ei tulosta tule.

Tulevalle kaudelle olisi ollut ihan eri lähtökohdat, kun olisi tullut Mestiksen kokemuksella ryhmään mukaan ja oltaisiin annettu Ikosen paikka Lehterän ylivoimasta. Ei tulos olisi ainakaan huonompi ollut näissä neljässä harjoituspelissä.

Nyt Kasperi lähtee Pohjois-Amerikan junioriliigaan pelaamaan joka on tasoltaan Liigaa heikompi ja ei ole mitään takeita, että kyseinen valmennysryhmä pystyisi auttamaan Kasperia kehittymään.

Muutenkin Pohjois-Amerikan juniosarjat eivät ole auttaneet juurikaan suomalaisia hyökkääjiä murtautumaan NHL:n vakiorosteriin. Ulkomuistista sanoisin, että ainoat on Haula sekä Tolvanen ja eivät ole suomalaisista sitä kirkkainta tähtiosastoa.
 

F#21

Jäsen
Halttunen olisi kyllä voinut itsekin jäädä ja ottaa harjoituskaudella se avauksen paikka kokoonpanosta. Nyt hän ei itse halunnut tehdä tätä vaan valitsi juniorisarjat. Vaikea laittaa HIFKn syyksi.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Aivan helvetin kiva juttu, että loppuu tämä vatvominen Komarovista. 2v IFK:hon ja sen jälkeen todennäköisesti hokkarit naulaan.
 

Dustwallow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Skellefteå AIK, PoPa und Red Wings
Hienoa nähdä Leksa Liigassa. Nostaa kyllä Liigan kiinnostavuutta ja paljon.
HIFK tietysti kiinnostavuudessaan jo hyvän rosterinsa puolesta kärkipäätä, mutta nostihan tämä nyt tuossa kategoriassa ihan omiin ulottuvuuksiinsa. Jaksaisin uskoa että Isomäen illoissakin Joensuu ja Komarov keksivät jotain kivaa viihdykettä kansalle.
 

Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Hienoa IFK! Kova signaus ja varmasti monella asteella otollinen diili kummallekin osapuolelle. Vaikka pelitaso pisteiden muodossa olisi kausi kaudelta toissijaisempaa, on tämä kyllä melkoinen kiinnitys. IFK on aivan selkeä ylivoimainen mestaruussuosikki viimeistään nyt.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
HIFK on kasannut kyllä todella nimekkään hyökkäyksen. Muiden onneksi puolustus ei ole samaa tasoa, mutta on tuossa huippupalaset Peltoselle kasata hyökkäysketjuja. Saattaa olla, että joku lähtee lainalle muualle?
 
Seuraavan kauden pelaajabudjetti HIFK:n osalta olisi mielenkiintoista nähdä, Komarov ei meinaan pelaa millään karkkirahoilla tuolla. :D

Kärkiseurat ilmoittaa pelaajabudjetiksi taas 3 meuroa, niin kuin viime kaudella yli 4 meuron palkkukuluilla vetäneet Kärpät ja Tapppara…Melko lapsellista touhua nuo pelaajabudjetti-ilmoitukset…

Peltosella on nyt kyllä sellaiset palikat, että kaikki muu paitsi mestaruus on perinteistä hesalaista alisuorittamista…
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK on kasannut kyllä todella nimekkään hyökkäyksen. Muiden onneksi puolustus ei ole samaa tasoa, mutta on tuossa huippupalaset Peltoselle kasata hyökkäysketjuja. Saattaa olla, että joku lähtee lainalle muualle?
Nyt taas kannattaa muistaa että kyseessä on Helsingin IFK.

Ei paljoa enää Joulukuussa hymyilytä hyökkäyksen syvyys kun Lehteröillä ja kumppaneilla on Suskilta saatu pitkittynyt yskä ja ykköskentässä painaa Åsten kahden A-junnun kanssa.
 

F#21

Jäsen
Kärkiseurat ilmoittaa pelaajabudjetiksi taas 3 meuroa, niin kuin viime kaudella yli 4 meuron palkkukuluilla vetäneet Kärpät ja Tapppara…Melko lapsellista touhua nuo pelaajabudjetti-ilmoitukset…

Peltosella on nyt kyllä sellaiset palikat, että kaikki muu paitsi mestaruus on perinteistä hesalaista alisuorittamista…
En mä kyllä ymmärrä miksi tuo lapsellista on. Budjetti on vain rahamääräinen toimintasuunnitelma, ei se tarkoita ettei sitä voisi ylittää tai alittaa. Se on sitten firman itse pohdittava, jos tuo suunnitelma menee aina pieleen.

Komarov on mahtava hankinta Liigaan.
 
En mä kyllä ymmärrä miksi tuo lapsellista on. Budjetti on vain rahamääräinen toimintasuunnitelma, ei se tarkoita ettei sitä voisi ylittää tai alittaa. Se on sitten firman itse pohdittava, jos tuo suunnitelma menee aina pieleen.

Kyllä se viime kaudella oli alusta asti tiedossa, että Kärpillä ja Tapparalla ei tule 3 meuroa riittämään mitenkään joukkueen kokoamiseen. Edelliskaudella toki tuli yllätyksenä KHL:stä porukkaa ja budjetit venyivät sen takia siirtorajalla yllättäen ja pyytämättä.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kyllä se viime kaudella oli alusta asti tiedossa, että Kärpillä ja Tapparalla ei tule 3 meuroa riittämään mitenkään joukkueen kokoamiseen. Edelliskaudella toki tuli yllätyksenä KHL:stä porukkaa ja budjetit venyivät sen takia siirtorajalla yllättäen ja pyytämättä.
Mutta miten se tekee siitä lapsellista? Onko lapsellista siis tehdä siirtorajalla hankinta ja täten mahdollisesti ylittää budjetti? Jos tämä auttaa siihen, että keväällä menestyy paremmin.

Erikoinen logiikka.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Mutta miten se tekee siitä lapsellista? Onko lapsellista siis tehdä siirtorajalla hankinta ja täten mahdollisesti ylittää budjetti? Jos tämä auttaa siihen, että keväällä menestyy paremmin.

Erikoinen logiikka.

Samaa mieltä.

Ja miksi sen jollekin Sanoma-konsernin toimittajalle loppukesästä vapaaehtoisesti ilmoitetun arvion pitäisi olla millään tavalla 9kk myöhemmin toteutunut luku? Tuntuu tosiaan, että osalla on hakusessa se, mitä budjetointi taloudenpidossa oikeasti on, ja miten toteutumat määritellään. Minulle on se ja sama, käyttääkö Kärpät 2 vai 4 miljoonaa pelaajiin, kunhan tilikausi on useimmiten ylijäämäinen.

Ja edelleenkin kovasti ihmettelen tätä tässäkin ketjussa aina nousevaa keskustelua kun Kärpät/Pelicans/Tappara/IFK/Ilves tekee useamman merkittävän pelaajakiinnityksen. "Kyllä nyt on ainakin niin ja niin miljoonan euron joukkue". Jos tuo tehdään taloudellisesti kestävästi, eikö se ole koko liigalle hyvä että pelaajiin käytetty rahamäärä kasvaa? Eihän täällä SHL:stä tai Sveitsistäkään puhuta samaan malliin kalleutta kauhistellen.

Ja loppuviimein - jos toinen joukkue käyttää 2 miljoonaa pelaajiin, ja toinen 4 miljoonaa ei se tarkoita, että oletusarvoisesti toinen joukkue on kaksi kertaa parempi. Markkinatalous vaan on yksilön taloudellisten korvausmallien skaalautumisen näin määritellyt. Se urheilussa on hienoa.
 
Viimeksi muokattu:

Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
HIFK on kasannut kyllä todella nimekkään hyökkäyksen. Muiden onneksi puolustus ei ole samaa tasoa, mutta on tuossa huippupalaset Peltoselle kasata hyökkäysketjuja. Saattaa olla, että joku lähtee lainalle muualle?
No en nyt tiedä onko puolustuskaan kovin heikko. Ehkä hieman kiekollisuutta sekä pelintekotaitoa olisin kaivannut lisää ja tästä syystä Lepistön menetys sydänlöydöksen takia harmittaa (ja toki hienolle herrasmiehelle olisi suonut mahdollisuuden päättää ura omilla ehdoillaan).

Mutta palasia kuitenkin löytyy: Lindbohm, Melart, Motin, Martin, Salin, Kiviharju, Kotkansalo, Sund jne., eli kyllä tuosta Liigaan ihan pätevän pakiston saa kasattua.
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Näköjään löyty sitä ylimääräistä massia kolmos-neloskentän roolipelaajalle.

Olisi kelvannut Ässiin. Onnea HIFK (ja Liiga)!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös