Jo tälle kaudelle on vielä aikaista ennustaa mahdollisia valmentajapotkuja. Olisi tyypillistä palkata tiedossa oleva seuraaja kesken kauden seuran sisältä tai apuvalmentajan paikalta, jos aihetta on. Esimerkkejä löytyy viime vuosilta Kauppinen Jukureissa, Kotkaniemi Ässissä ja Pikkarainen HIFK:ssa.
Miettinen tulee ensimmäisenä mahdollisena mieleen, vaikka johtopäätöksiä ei voi vielä tehdä. Seuraaja seuran sisältä on jo tiedossa.
Sport on jatkamassa Dufvan kanssa kevääseen 2024, mutta henkilökohtaisesti en ole hänen faninsa ja toivon yleisesti raikkautta seuraan sekä kunnianhimoa pelaajarekryihin. Odotukset Sportiin eivät ole isot, eikä Dufva duunareineen niitä paljon nostakaan.
Pekka Virta rajallisella materiaalilla ja hieman herkkänahkaisena luonteena on myös pitemmän päälle kysymysmerkki, vaikka pitkäjänteisyys on projektissa avainasemassa ja sitä varten hankittu menestysvalmentaja. Seuran puolelta tarvitaan työrauhaa.
Ässät ovat puolestaan kymmenen vuoden aikana vaihtanut valmentajaa, kun sopimus on katkolla. Tästä osansa on saanut myös Kivi, jonka sopimusta päätettiin olla jatkamatta, mutta hän sai kuitenkin laivan käännettyä mestaruuteen. Myös Rautakallio ja Aho ovat vaihdettu mielestäni hieman matalallakin kynnyksellä organisaation sisäiseen korvaajaan. Toivottavasti Kivi saa tällä kertaa työrauhan sopimuksensa loppuun, vaikka nuori ja freesi seuraaja seisookin jo vieressä.