Liigan siirtohuhut kaudelle 2020–2021

  • 1 348 935
  • 2 768

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Ylivoimallahan Ramu on ollut hyvä, sillä ylivoimalla hän on tehnyt puolet tämän kauden pisteistään. Tasakentällisin on tullut sitten yksi piste enemmän kuin esimerkiksi Anssi Löfmanille, vaikka Ramu on saanut pelata SaiPan parhaan pelaajan (Zabo) kanssa lähes koko kauden. Ramun tehotilasto on myös joukkueen heikoimpia. Tasakentällisin tuossa Ramun ketjussa on jouduttu peluuttamaan Mikael "2+4" Kurosta, jotta omissa ei kolisisi jatkuvasti, sillä sentterin liike ja kaksinkamppailupelaaminen eivät ole olleet riittävällä tasolla. Jos mietitään ensi kautta, niin Ramu voi olla ihan kelpo kaveri esimerkiksi IFK:n kolmossentteriksi pienellä vastuulla tasakentällisin ja suurella vastuulla ylivoimalla. Ykkössentteriksi hänen monipuolisuutensa ei tunnu riittävän.

Kyllähän SaiPakin on joutunut monesti kokemaan tuon, että kauden päätteeksi lähtee kaikki parhaat pelaajat pois. Esimerkiksi Kärpät vei SaiPalta tuossa muutama vuosi sitten kolme melko tärkeää pelaajaa. Viime kauden päätteeksi HPK vei toisen kärkisentterin ja Tappara toisen. Toisaalta niin älytöntä kuin se onkin, niin SaiPa ei ollut ilmeisesti halukas pitämään kumpaakaan näistä Liigan tämän hetken top-5 senttereistä. Ensi kauden suhteen tuo lause ei nyt vain oikein toiminut. Ainut mahdollisesti SaiPasta poistuvat pelaaja, jonka voi laskea menetykseksi, on Robin Salo.
Mikäli Perssonin hyytyminen johtuu jonkun fucking tapparan kanssa tehdystä sopimuksesta, niin laskisin tämän aika helvetin isoksi menetykseksi.
 
Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Tapparalla on 4 Maccellia enemmän pisteitä tehnyttä laitahyökkääjää, plus kevään maailmanmestari Ojamäki, joka saattaa vielä nousta edelle jos saa juonesta kiinni.

Puistola sai parempaa näytönpaikkaa CHL-peleissä, mutta liigassa vain nelosketjun pienet minuutit, mikä varmaan oli nyt sitten virheellistä peluuttamista. En silti olisi toivonut Bertrandin hankintaa tekemättömäksi tai peluuttanut häntä nelosketjussa Puistolan sijaan.

Toivoisin että Puistola muuttuisi taikasauvan heilautuksella sentteriksi, koska niitä on loukkaantuneena ja sillä tontilla olisi näytönpaikkaa ihan ykkösketjua myöten tarjolla. Mutta kun on laituri, niin varmaan lainasopimuksen jatkaminen kauden loppuun olisi parasta molemmille osapuolille. Turha sitä on junnukisoista tuoda takaisin Tapparaan, kun edellä on niin monta laituria ettei varmasti mahdu pelaamaan.
Tuosta tulikin mieleeni.. onko mitään uutta Ojamäki Ilvekseen huhun tiimoilta ? Entäs Rautiainen Tapparaan ?
 
Bobby

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuosta tulikin mieleeni.. onko mitään uutta Ojamäki Ilvekseen huhun tiimoilta ? Entäs Rautiainen Tapparaan ?

Miten musta tuntuu että näistä tampereen pukukopinvaihdoksista huhutaan 100 kertaa ennenkun yksi toteutuu? En tiedä, voin olla ainoa.
 
Tervaskanto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miten musta tuntuu että näistä tampereen pukukopinvaihdoksista huhutaan 100 kertaa ennenkun yksi toteutuu? En tiedä, voin olla ainoa.
Et ole, propagandasotaa parhaimmillaan. Heitetään totisella naamalla kahvipöydässä herjana huhu, joka leviää valoa nopeammin palstalaisten kauhisteltavaksi.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Miten musta tuntuu että näistä tampereen pukukopinvaihdoksista huhutaan 100 kertaa ennenkun yksi toteutuu? En tiedä, voin olla ainoa.

Harvinaista on. Yleensä suunta ollut suunta Ipasta Tapparaan, mutta nyt poikkeuksena Elorinne tuli peliajan perässä Tapparasta Ipaan.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Harvinaista on. Yleensä suunta ollut suunta Ipasta Tapparaan, mutta nyt poikkeuksena Elorinne tuli peliajan perässä Tapparasta Ipaan.
Myös Aalto siirtyi oikeastaan samasta syystä vielä viimeiseksi kaudekseen Ilvekseen.

Eipä noita huhujakaan ole mielestäni ole ollut kovin paljon, kun puhutaan järkevistä huhuista eikä mistään provosointimielessä heitetyistä hassutteluista.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sami Lähteenmäki -> DEL

En kyllä hetkeäkään usko miehen siirtyvän pääsarjaan, vaan korkeintaan johonkin kakkosliigaan jäähdyttelemään. Ei DEL-joukkueet enää palkkaa hyödyttömiä turisteja ulkomaalaisia pelamaan ja vielä vähemmän mitään VMTL-potilaita nostamaan tiliä veksistä.
 
Pukki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Taitojensa puolesta hän kyllä voisi vetää Saksan pääsarjassa. Enkä nyt tarkoita että kärkikentissä, mutta esim kolmosessa. Nyt loppukausi täytyy pysyä kunnossa niin sopimuksen saaminen voisi olla mahdollista.
 
IceMaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trashers, Flyers
Vili Saarijärvi taitaa pakitella ensi kaudella Rauman Lukossa.

Harmillista. Mielellään olisin nähnyt Kärpissä. Kärpissä olisi pystynyt paremmin pelaamaan omilla vahvuuksillaan ja heikkoudet olisivat jääneet enemmän piiloon. Toivotaan, että ensi kauden Lukossa kuitenkin onnistuu yhtä lailla.
 
Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Harmillista. Mielellään olisin nähnyt Kärpissä. Kärpissä olisi pystynyt paremmin pelaamaan omilla vahvuuksillaan ja heikkoudet olisivat jääneet enemmän piiloon. Toivotaan, että ensi kauden Lukossa kuitenkin onnistuu yhtä lailla.
Ei tämä nyt mikään varma juttu vielä ole. Huhu sillä pohjalla, että Saarijärvi on Tomi Haulan pelaaja ja alkoi seuraamaan Lukkoa instagramissa (ei seuraa muita Liigajoukkueita). Tosin tällä yhtälöllä ei ole montaa huhua ohi mennyt Lukon kohdalla.
 
Petr T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks | Kärpät | SoJy
Kyllähän sitä mielellään Saarijärven Kärpissä ensi kaudella näkisi. Ongelma voi olla se, että Kärpillä on myös ensi kaudeksi 3 varmaa rightin pakkia top kutoseen, eli Heshka, M. Niemelä ja T. Niemelä.

Heshkan vastuu tuskin pienenee ja Topille pitää jo kaavailla isompaa roolia. Ei se nyt tietenkään mikään mahdoton ongelma olisi, jos sinne tulisi neljäskin right, mutta voi olla vaikea luvata samanlaista roolia, mitä Lukko pystynee tarjoamaan.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös