Veikkaan 10-12 peliä penalttia, sillä tuossa olisi ihan hyvin voinut tulla puolen vuoden sairasloma Vesalaiselle. Paikallaan kun ollaan ja selkä rikoksen tekijään päin ,niin tuollainen huitominen on verrattavissa puukotukseen tai muuhun ennalta arvaamattomaan voimankäyttöön, jota et voi nähdä etukäteen eli toisinsanoen Vesalainen oli täysin puolustuskyvytön. Jos pelitilannetta ajatellaan niin Vesalainen oli vieläpä kiekoton mies ja pelitilanteen ulkopuolella. Tilanne ei ollut ede mikään pelitilanne vaan sama kuin selästä päin joku olisi hyökännyt viikatteella vaihtoaitiossa tai pukukoppikäytävällä.
Antamalla pitkän, esimerkiksi yli kymmenen ottelun pelikiellon kurinpito saattaa asettaa itsensä hakalaan rakoon tulevaisuudessa. Tarkoitan tätä sitä, että Vesalainen ei käsittääkseni loukkaantunut Tyrväisen poikittaisesta mailasta.
Käsittääkseni aiemmissa pitkissä pelikielloissa rikkeen kohteeksi joutunut pelaaja on loukkaantunut ja rangaiatusta on myös kovennettu historian ja muiden koventamisperuteiden perusteella. Poikkeuksena toki Salmen pelikielto, jossa pelikieltoa perusteltiin muun ohessa sillä, että tappeluhalutonta pelaaja lyötiin tämän ollessa jäässä, tappelua varoitusten jälkeen. Perusteluissa manitaan toki myös välinpitämättömyys vastustajan turvallisuutta, pelin sääntöjä ja pelin kunnioitusta kohtaan.
Antamalla historiottomalle Tyrväiselle pitkän pelikiellon sillä perusteella, että Tyrväisen teko vaarantaa Vesalaisen turvallisuuden ja Vesalainen olisi voinut loukkaantua pahasti sen pitäisi tehdä vastisuudessa samanlainen arviointi kaikissa kurinpitoon tulevissa tapauksissa.