Liigan kovin ulkomaalainen kaudella 2012-2013?

  • 86 548
  • 159

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Vastaukseni on Steve Moses. Mies pelasi hyvin kesän ensimmäisessä harjoitusottelussa Mestis-joukkuetta vastaan.

Asiantuntijapiireissä tiedetään, että esitykset harjoituspeleissä ennakoivat hyvin tarkkaan tulevia liigakauden suorituksia.
Läppäsi oli hauska, mutta voin selittää miksi se ei oikein osu maaliinsa.

Jokereiden vastustaja eilen oli perseestä, mutta juuri siksi Moseksella olikin tilaa näyttää henkilökohtaisia taitojaan, eli antaa valmennukselle ja faneille vähän esimakua tulevasta. Oli ottelun luonne mikä tahansa, se ei vaikuta jalkojen/käsien nopeuden tai laukauksen voiman arviointiin ja nämä kaikki osa-alueet olivat Stevellä enemmän kuin kunnossa. Pelisilmää osoitti myös, mutta toisaalta KiVa antoi niin paljon tilaa, että asia on ihan eri, kun joutuu tekemään ratkaisunsa liigajoukkueiden paineen alla.

Ilari Filppula oli viime harjoituskaudella kiekollisena suvereeni ja sitä hän kyllä oli liigaudellaankin aina, kun pelasi edes lähellä omaa tasoaan. Ja on tälläkin kaudella. Kyllä näistä jotain voi päätellä. Ei se silti tarkoita, että Moses olisi paras ulkkari. Hinta/laatu-suhteeltaan näin voi ollakin.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hinta/laatu-suhteeltaan näin voi ollakin.

Ja mikäs se hinta nyt olikaan?

Höntsämatsit eivät anna vastausta, kuinka kovasta tekijästä on kysysmys. Suuntaa kyllä. Ratkaisevaa tulee olemaan, kuinka hyvin pystyy SM-liigassa käyttämään taitojaan ja pääsee paikoille kun vauhtia on enemmän ja tilaa on vähemmän.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Läppäsi oli hauska, mutta voin selittää miksi se ei oikein osu maaliinsa.
...

Kyllähän se maaliin osui; viime vuosina näitä tapauksia on nähty, joissa pelaaja on pelannut hienosti harjoitusotteluissa, mutta varsinaisen liigakauden aikana homma ei olekaan toiminut lähellekään samalla tavalla. Miikka Tuomainen pelasi vahvasti IFK:n ET-peleissä, Kärppien Kreps oli harjoituspelien perusteella "kovin ikinä missään" ja pari vuotta sitten Urheilulehti mainosti Olavi Vauhkosta tulevan kauden sensaatioksi, koska kaveri oli vakuuttanut jossain Jokereiden harjoituspelissä.

Tarkoitus ei ole olla Debbie Downer, mutta elokuun alkupuolella Mestis-jengiä vastaan pelatussa harjoitusottelussa nähdyistä esityksistä ei kannata vetää mitään hirveitä johtopäätöksiä.
 

Iiro#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, (HCK, K-Vantaa)
Ja mikäs se hinta nyt olikaan?

Höntsämatsit eivät anna vastausta, kuinka kovasta tekijästä on kysysmys. Suuntaa kyllä. Ratkaisevaa tulee olemaan, kuinka hyvin pystyy SM-liigassa käyttämään taitojaan ja pääsee paikoille kun vauhtia on enemmän ja tilaa on vähemmän.

Höntsämatsit eivät tietenkään anna sitä kokonaiskuvaa. Täällä kuitenkin samalla tavalla nostellaan Lockea sun muita jollekkin jalustalle jotka eivät ole myöskään vielä pelanneet peliäkään liigaa. Tämä kaikki on spekulointia ja teidän jokaisen pitäisi muistaa se.

Minun mielestäni kysymys "Mikäs se hinta nyt olikaan?" kuulostaa jotenkin huvittavalta, koska olen jotenkin ymmärtänyt, että teillä naapurissa kaikkien pitäisi tietää jokaisen meillä pelaavan palkka. Ainakin näin olen jotenkin ymmärtänyt tässä vuosien varrella.

Sitten myös kysymys, että mites me nyt sitten arvioidaan tämä "Liigan kovin ulkomaalainen"? Onko se tehotilastot? Onko se muut kuin "pelilliset syyt"? Nämä yhdessä vai mikä on mittari? Jos Steve Moses tulee voittamaan liigan pistepörssin niin sanon hänen olevan liigan kovin ulkomaalainen vaikka Perrin olisi kuinka hienosti joukkueen sisällä puhaltanut siihen viimeiseen palavaan hiileen tehoilla 10+18.
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Hyökkääjistä top3 veikkaukseni on:

1. Eric Perrin
2. Stephen Dixon
3. Corey Locke tai Ramzi Abid

Pakeista top3 veikkaukseni on:

1. Danny Richmond
2. Brian Salcido
3. Shaun Heska
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Minun mielestäni on ihan hyvä, että tänne tuodaan myös muita mahdollisia ehdokkaita edes hieman muokattujen kriteereiden mukaan, sillä aika tylsäksihän tämäkin ketju kävisi, jos jokainen laittaisi vain sen lähtökohtaisesti parhaan Perrinin.

En usko kenenkään tänne esim. Steve Mosesta tarjonneen olevan sitä mieltä, että mies olisi Perriniä parempi pelaaja. Hän voi silti omalla tavallaan olla Perriniä edellä ainakin joissain asioissa, vaikka kokonaisuus olisikin huonompi. Otsikosta huolimatta tässä ketjussa on varmasti tarkoitus puhua parhaista ulkomaalaisista, eikä vain siitä parhaasta. Näin ollen muidenkin nimien esiin nosto on ihan hyväksyttävää. Moni myös varmasti käyttää tätä hieman myös ennustusketjumaisesti, eli tarjoaa jotain vaihtoehtoa, koska uskoo tämän olevan parempi kun lähtökohdiltaan voisi odottaa.
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minun mielestäni kysymys "Mikäs se hinta nyt olikaan?" kuulostaa jotenkin huvittavalta, koska olen jotenkin ymmärtänyt, että teillä naapurissa kaikkien pitäisi tietää jokaisen meillä pelaavan palkka. Ainakin näin olen jotenkin ymmärtänyt tässä vuosien varrella.

Olet ymmärtänyt väärin, mutta tuskin on ensimmäinen kerta.

Jos puhutaan hinta/laatu suhteesta niin mielestäni siihen arvioon kuuluu oleellisena osana tietää ainakin osapuilleen pelaajan hinta/palkka.
 

Epsilon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahti vs. Everybody
Ei tosiaankaan Perrinin tai Dixonin kaltainen ns. varma kaveri, mutta kaikki mahdollisuudet mielestäni Pelicansin Lee Gorenilla (linkki eliteprospectiin) on olla ensi kauden kovin ulkomaalainen liigassa.

Goren on fyysinen ja isokokoinen rightin-puolen kaveri, joka pystyy pelaan laidassa tai keskellä. Seurat miehellä on vaihtunu kovaan tahtiin, mutta pisteitä on syntyny kaikkialla varsin mukavasti (esim. Elitserienin runkosarjassa 151-ottelua, joissa pisteet 48+63=111 ja pleijareissa 31-peliä tehoin 10+8=18).
 

Verilepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyökkääjistä tittelistä taistelevat Dixon, Huml, Locke. Dixon ja Huml ovat jo osoittaneet taitonsa, Locke on lähes varma pistetehtailija. Locken kohdalla tosin puolustuspelaaminen ei välttämättä ole kovin hyvällä tasolla.

Pakeista paras on ensi kaudella Eklund. Lähes 0,5p/p viime kaudella, jos saa olla ensi kaudella terveenä on hän kiekollisesti Kärppien tärkein pakki ja iskee 40+ pistettä. Näillä mennään.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1) Todistanut tasonsa
2) Oletusarvoisesti kova

Noihinhan se perustuu. Liigaan on raahattu ties ketä nimiä jotka on sitten flopanneet kunnolla. Samoin tuntemattomat on lyöneet läpi.

On pelaajia jotka ovat loistaneet mutta ajoittain kadonneet kuvasta. On pelaajia jotka pelaavat hs. heikkotasoisemmassa jengissä mutta ovat kirkasta kärkeä. On pelaajia jotka eivät ole vielä pelanneet liigaa mutta kaikki merkit viittaavat siihen että ovat kovia luita.

Listoja voi pyöritellä miten haluaa vielä tässä vaiheessa. Siksi itse nostan nimet Perrin, Dixon, Hardt, Salcido ja Huml sakkiin, ketä pidän kovimpina tällä hetkellä. Muilta ei ole vielä tarpeeksi näyttöjä. Plihal ja Eaves kyllä kuuluvat joukkoon kans.

Itse pidän kovana näyttönä sitä, että pelaaja on pelannut(ja todistanut kovuutensa) liigassa aiemmin.

ot:nä voisi sanoa, että liigassa pelaa hyviä 'keskitason' ulkkareita. Mm. Bertrand ja Lee ovat tällaisia, samoin Dehner. Tottakai omat fanit näkevät nämä nimet aina ylemmässä kastissa aika ajoin.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Itseäni ärsyttää tämä jyvisten toistuva tarve nostaa esille Perrinin kohdalla ne muut kuin "pelilliset syyt". Ei varmasti ole ainoa ulkomaalainen, jolla on poikkeuksillisen iso rooli joukkueessa muutenkin kuin jäällä.

Itseäni on taas ärsyttänyt hesalaisten jatkuva tarve ottaa esille Eavesin loistokas menneisyys, ja jossittelu Eavesin pelillisistä kyvyistä jos hän olisi kunnossa. Mutta jos sinua nyt tuo Perrinin muiden-kuin-pelillisten-syiden hehkutus ärsyttää, pahoitteluni, mutta minusta tuolla on varsin suuri merkitys muistettaessa millaisia palkkasotureita Suomeen on tuotu ja millaisia fleguja on monissakin joukkueissa pelaillut. Taidot ja kyvyt varmasti ovat olleet huipputasoa, mutta se kun SM-liigassa ei aina riitä.
 
Eavesia on minunkin mielestä turha ottaa tässä ketjussa esiin, säkenöivin aika on auttamatta takana päin, toki kyseessä on erittäin kovan luokan pelaaja muttei enää sateentekijä.
Moses yllätti ainakin henkkoht ekassa treenipelissä olemalla oikeasti helvetin kova hyökkäyspäässä, se nälkä mikä kaverista huokui oli aidosti kovaa luokkaa vaikka epäilyksiä oli viljalti. Aineksia on ensi kauden Laschiksi, ET-pelit antavat sitten lisää osviittaa miten kaveri pärjää kovemmissa peleissä.
 

2Six

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Parhaasta ei näkemystä, mutta...

turhin on löytynyt:

tyllerö"one can only hope someone needs a soft centre man who hates back checking #dontholdyourbreath" redenbach

JIHUU!
 

Kaivanto

Jäsen
Jos ajatellaan mittarina vain pistetehtailua ja pitäisi jotain hevosta lyödä ilman kertoimia, rahat sisään niin Dixoniin, Perriniin kuin Humliinkin ennen kovimpia uusia naamoja. Maisemanvaihto on aina iso kysymysmerkki. Pienempiä kysymysmerkkejä ovat Perrinin ikä ja Dixonin riippuvuus Zaborskysta. Humliin liittyen ei merkittäviä epävarmuustekijöitä tule mieleen.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ei nyt kovin, mutta sanotaanko näin, että eniten puskista ehdotan Kerhon Kroatian vahvistusta Borna Rendulicia. Ässien junnuista Kerhoon käsittääkseni try-outin kautta tuleva Borna pelaa huomenna Kerhon ensimmäisessä treenipelissä lähtökohtaisesti Luomalan ja Viitaluoman kanssa "ykkösessä". Toki taitaa paikkailla lähinnä Rautiaista tuossa, mutta kuuleman mukaan potentiaalia on.

Edit: On meidän ainoa ulkomaalainen, ainakin toistaikseksi.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niin, eihän tässä kukaan voi sanoa että olisi varmaa tietoa kuka on kova tai ei ole kun ei ole montaa kaveria oikeasti nähnyt. Siinäkin eroja mitä duunia kaveri on hommattu tekemään ja osataanko sitä suhteuttaa. Muutkin kun tehot ratkaisevat..

Mutta ne varmimmat on varmasti : Perrin, Dixon, Huml, Eklund, Backlund, Hardt, Salcido, ja Plihal. Näkemättäkin pidän myös Richmondia tämmöisenä.

Suurimman floppivaaran omaavat herrat : Azevedo, Locke ja Ryan ihan siitä syystä että odotukset on karannut aivan lapasesta.

Potentiaalisimmat ovat toki myös kaikki yllä olevat ja listaan voitaisiin lisätä sitten nimiä paljonkin. Esposito, O'marra, Moses, Heska..

Sitten on vielä nämä vähemmän palstatilaa saavat joihin joukkueiden fanit kuitenkin pääosin ovat tyytyväisiä : Dehner, Lee, Bertrand, Auvitu...

Mutta niin : Kovin ulkomaalainen : Kärppien Backlund, miehen viime kevään sulaminen + ehjä kesä ja yksi euroopan kausi alla NHL (valloituksen) jälkeen ovat varmasti sopiva motivaatio näyttää miksi hän siellä NHL:ssä oli kova nimi kun puhuttiin kehittyvistä maalivahdeista.. Ehdottomasti yksi aliarvostetuimmista nimistä ulkomaalaisvahvistuksista. Haastaa Peten liigan ykköskassarin tittelistä puhuttaessa. Muutenkin kärpät omaa mielestäni vahvimman ulkomaalaiskaartin ja en usko että heistä kukaan pettää.
 

Lunatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä mä ilman värilasejakin varmiimpiin ulkkareihin laskisin meidän Ben Eavesin. Ei varmasti petä ja tekee samalla pisteitä sen 30-40, JOS terveenä pysyy. Mikäli pelaa tulevankin kauden Filppulan laidassa, niin paljon toki riippuu herra Ilarin pelihuumorista Eavesinkin tehopisteet.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Suurimman floppivaaran omaavat herrat : Azevedo, Locke ja Ryan ihan siitä syystä että odotukset on karannut aivan lapasesta...

Millä tavalla odotukset Ryanin suhteen ovat karanneet lapasesta??

Ässä-fanit toivovat - kuten fanien kuuluukin - että Ryan onnistuu. Samoin suurin osa luottaa, että toimisto&Toivola ovat kaverin suhteen kartalla ja eivät osta sikaa säkissä. Luotto on tällä hetkellä ihan hyvällä tolalla, kun viimeisen vuoden aikana skouttaus on Porissa mennyt vähän eteenpäin.

Muiden joukkueiden fanit taas linkittää tänne viestejä Ryanin loukkaantumishistoriasta.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Minä tiedustelisin nimimerkiltä 2-viivan syöttö kahta seuraavaa asiaa?

- Millä perustein näkemättä lasket Richmondin varmimpien joukkoon, mutta samalla teilaat muutaman toteamalla että floppivaara on ilmeinen? Miksi Richmond on varmimpia ulkkareita tulevan kauden liigassa?

- Lisätietoa Locken, Azevedon ja Ryanin lapasesta lähteneistä odotuksista?
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Arvasin että Ryanin mainitseminen tässä nostaa joidenkin Porilaisten tunteet pintaan. Kyllä Ryania, Lockea ja Azevedoa on kaikkia nostettu turhan korkealle jalustalle. Menneisyys sitä ja tehnyt tätä mutta ei mitään euroopassa.. Muunmuassa Turussa nostaisivat Locken suoraan Sakun edelle hierarkiassa jos työsulkukausi tulisi. En jaksa kaivella menneitä mutta jossain aiemmissa kesän kirjoituksissa Ryan oli kyllä sellainen sateentekijä NHL peliensä ja AHL:pisteidensä takia että ei mitään rajaa.. Mutta nämä ovat näitä.. Kyllähän kaikilla kavereilla valtava potentiaali on mutta samalla myös näytöt täysin antamatta vanhalla mantereella, odotuksiin nähden floppivaara on suuri mielestäni..
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Arvasin että Ryanin mainitseminen tässä nostaa joidenkin Porilaisten tunteet pintaan. Kyllä Ryania, Lockea ja Azevedoa on kaikkia nostettu turhan korkealle jalustalle. Menneisyys sitä ja tehnyt tätä mutta ei mitään euroopassa.. Muunmuassa Turussa nostaisivat Locken suoraan Sakun edelle hierarkiassa jos työsulkukausi tulisi. En jaksa kaivella menneitä mutta jossain aiemmissa kesän kirjoituksissa Ryan oli kyllä sellainen sateentekijä NHL peliensä ja AHL:pisteidensä takia että ei mitään rajaa.. Mutta nämä ovat näitä.. Kyllähän kaikilla kavereilla valtava potentiaali on mutta samalla myös näytöt täysin antamatta vanhalla mantereella, odotuksiin nähden floppivaara on suuri mielestäni..

Niin, no tässähän toistat tuota samaa mantraa. Oletko kahden yksittäisen kirjoittajan varassa kun et kykene osoittamaan (tai et omien sanojesi mukaan "jaksa kaivella menneitä") kunnon perusteluita väitteidesi tueksi?

Eli sinun logiikallasi jos kavereita joilla on melkeinpä huikeat näytöt aikuisten tasolta, rantautuu Suomeen, ei heiltä tulisi odottaa mitään jottei petytä kun kuitenkin floppaavat? Paskoilla tilastoilla Euroopasta tulevat sen sijaan ovat takuuvarmaa tavaraa kotoiseen liigaamme, niinkö?

Voitko vielä ottaa kiinni tuohon Richmondiin, kun melko ristiriitaiselle vaikuttaa muuten vuodatuksesi.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Minä tiedustelisin nimimerkiltä 2-viivan syöttö kahta seuraavaa asiaa?

- Millä perustein näkemättä lasket Richmondin varmimpien joukkoon, mutta samalla teilaat muutaman toteamalla että floppivaara on ilmeinen? Miksi Richmond on varmimpia ulkkareita tulevan kauden liigassa?

- Lisätietoa Locken, Azevedon ja Ryanin lapasesta lähteneistä odotuksista?

Voi herranjestas. No voin vähän avata (huom oman) ajatusmailmani saloja. Se miksi lasken esim Richmondin varmaksi on se että ei kaveria ole hankittu Lahteen mikskään yyveepyssyksi tai miksikään liigaa dominoivaksi puolustajaksi. Olen aikalailla varma että täyttää ruutunsa mallikkaasti ja täyttää täten ruutunsa siltä osin mihin hänet on Lahteen hankittukin..

Se mikä näissä hankinnoissa on ero on tämä : Hyvä esimerkki esim Jokereiden Hardt. Narrilassa ollaan varmasti tyytyväisiä jos Hardt painii siitä maalin edestä joitain ripareitä sisään ja tekee duunia yhtä kovaa kun viime kaudella nakuttaen samalla 30 ja 40 tehopisteen väliin kauden.. Kun taas samoilla tehoilla jokainen edellä mainitsemistani herroista olisi pettymys, joskaan ei välttämättä se suurin Loppi, ei kun siis Floppi. Saati jos jää alle 30tehopisteen.
Ja Richmondista, ei varmaan kukaan odota että Richmond voittaa pakkien pistepörssin tai dominoisi mitenkään muuten kun alivoimalla ja toivottavasti myös +/- tilastoissa (tämä vaatii muunkin joukkueen onnistumista). Isäntää siitä odotaan Lahden pieneen luukkuun, paikkaa Järvisen. Ja tämä siis minun mielipiteeni..

Mielestäni tämä on kuitenkin keskustelupalsta eikä mikään : Lyödään faktat tiskiin ja heti ruvetaan vinkumaan jos jostain oman jengin kaverista lyödään lokaa niskaan.

Minäkin syön sen paskan ja jatkan eteenpäin kuten eräs koutsi on viisaasti todennut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös