Muutama ajatus yleisellä tasolla, ottamatta kantaa yhteenkään yksittäiseen tapaukseen:
– Suomessa suhtautuminen värikkääseen, näkyvään kannattajatoimintaan on ollut usein jännitteistä kannattajien, seurojen ja viranomaisten välillä. Aikoinaan 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkupuolella jalkapallon puolella kannattajat joutuivat vääntämään ihan käsittämättömistä asioista kättä seurojen ja viranomaisten kanssa. Esimerkki: vuonna 1999 HJK pelasi europelejä Olympiastadionilla. Viiden ison lipun vieminen katsomoon vaati kirjallisen luvan anomista, ja sen jälkeen jokaiselle lipulle nimettiin vastuuhenkilö. Tämä henkilö sitoutui määräyksiin allekirjoittamalla sopimuksen. Vastuuhenkilöt veivät liput katsomoon ennen muiden katsojien sisäänpääsyä, ja toisinpäin pelin jälleen.
– Jalkapallossa ovat puhututtaneet soihdut, yli 20 vuotta. Kannattajat, seurat ja viranomaiset yrittivät aikoinaan neuvotella asiasta keskenään, tuloksetta. Kompromissina oli pöydällä ajatus siitä, että katsomon edessä, asfaltin päällä, olisi muutama ennakkoon sovittu henkilö ennalta sovitussa paikassa soihduttamassa. Soihduttajien viereen olisi aseteltu vettä täynnä olevat ämpärit, johon soihdut olisi laitettu palamisen jälkeen. Lisäksi oli mahdollisuus, että pari-kolme kannattajaa olisi ollut jauhesammuttimet käsissä valmiina toimimaan, jos soihduista syttyisi palo. Kannattajat ja muutama seura pääsivät asiasta yhteisymmärrykseen, paloviranomainen ei hyväksynyt asiaa tulipaloriskin vuoksi.
– Suomessa kulttuuri on erilainen kuin Ruotsissa, saati Keski- ja Etelä-Euroopassa. Suomessa katsojat hyväksyvät huonoa kohtelua ja idioottimaisuuteenkin asti menevää käskyttämistä. Tästä esimerkki on festareiden älyttömät alkoholisäännöt, jotka aiheuttavat jonoja. Kuvitteletteko, että saksalaiset hyväksyisivät festareilla kolmen vartin kaljajonon?
– Meillä apinoidaan usein Amerikkaa. Jääkiekossa se näkyy esimerkiksi pelikatkoilla musan ja mainosten soitteluna. Siinä missä pelikatkoilla Ruotsissa tai vaikkapa Saksassa annetaan tilaa kannattajien yhteischanteille ja/tai lauluille, meillä tuutataan musaa, jollei sitten dancecam tai joku hassunhauska emoiji -viritys lävähdä screenille. Tämän vuoksi ei synny kiehtovaa katsomoiden välistä vuoropuhelua, joka on arkipäivää Ruotsissa. Siellä on pelikatkoilla musan soitto hyvin vähäistä, Röglen peleissä ei ilmeisesti soiteta musaa katkoilla lainkaan.
