Liigan kannattajatoiminta 2013–2014

  • 464 719
  • 1 544

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Sportin kannattajaryhmä Red Army on varmasti mestisseurojen suurin faniryhmä, mutta hyvänä kakkosena taitaa tulla KooKoon faniryhmä Kuudes Kenttäpelaaja ry. Sen verran kuitenkin asiaan liittyen, että muilta mestisseurojen faniryhmiltä kuin Red Armyltä ei ilmeisesti edes kysytty mielipidettä avoimesta liigasta.

Veikkaisin, että mestisseurojen kannattajaryhmien mielipide on selvä eli ovat avoimmuuden puolella. Jos se on jotain muuta olen todella hämmästynyt. Kannanotto kirjoitettu kuitenkin liigaa ajatellen eli miten jo paratiisissa olevien joukkueiden kannattajat suhtautuvat kannanotossa mainittuihin teemoihin. Sport mukana koska huhuttu kabinettipäätös koskee heitä,
 
Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Jos puhutaan SM-liiga ja Mestis fanien suulla, kaikilta olisi pitänyt kysyä mielipide.

Tuossa puhutaan vain niiden kannattajayhteisöjen "suulla", jotka ovat halunneet itse olla mukana tässä sekä laittaneet nimensä listaan. Lisäksi jokainen ryhmä vastaa kommenteista vain omalta osaltaan eivätkä puhu toistensa puolesta.

Eikä tämän kannanoton idea ollut kysellä kaikkien mielipidettä asoista, vaan kannanoton sisältö oli tämä ja kysyttiin katsomossa vaikuttavilta kannattajayhteisöltä haluavatko olla mukana.

Omasta mielestäni hyvin organisoitu ja saanut jo nyt muutamassa tunnissa runsaasti näkyvyyttä. Mukaan ovat lähteneet nopealla katsauksella ainakin seuraavat mediat:

Aamuset

Turkulainen

YLE Urheilu

Kiekkoareena

Ilta-Sanomat

Jatkoaika

Pohjalainen
 
1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
SM-liigan kannattajatoiminta 2013–2014

Kannanotossa huomattavaa on kohta : "Organisoidut kannattajaryhmät tekevät paljon työtä luodakseen katsomokulttuuria ja kiihkeää tunnelmaa jääkiekkoareenoille. Voima tähän työhön tulee rakkaudesta omaa seuraa kohtaan, mutta myös urheilun tuomista ääripään tunteista, tappion aiheuttamasta pettymyksestä ja voiton riemusta. "

Kannanottoon ovat valikoituneet ne kannattajaryhmät, jotka rakentavat katsomokulttuuria aktiivisesti ja laittavat itsensä katsomossa likoon ilta toisensa jälkeen. Tosifanin mainitsema Pataljoona esimerkiksi on käsittääkseni ulkoistanut itsensä tästä.

Eikä kannanoton tarkoituksensa ole väheksyä näitä muita tärkeitä faniklubien tekemiä töitä.

Mikään ei myöskään estä jakamasta kannanottoa ja yhtymästä siihen.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuossa puhutaan vain niiden kannattajayhteisöjen "suulla", jotka ovat halunneet itse olla mukana tässä sekä laittaneet nimensä listaan. Lisäksi jokainen ryhmä vastaa kommenteista vain omalta osaltaan eivätkä puhu toistensa puolesta...

Ymmärrän, mutta jotenkin tämä olisi pitänyt tulla korostetun tarkasti esille, jotta Kaukosäätimen tyyliset kommentit jäisivät pois. Tällaisessa jutussa on suuri riski, että hyvä asia hukkuu osapuolien tappeluun.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Suuri kiitos kaikille kannanoton allekirjoittaneille, arvostan teon todella korkealle. On valtavan hienoa ylipaataan kuulla tuon suuntainen kannanotto ja tiedotteen leviaminen eri medioihin on suuri plussa. Kiitos.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Jos ja kun tuo kannanotto kulkeutuu päättävillä tahoilla toisesta korvasta sisään, toisesta ulos, niin aikovatko allekirjoittaneet ryhmät tehdä asioiden eteen jotain "konkreettista"?
Onko suunnitelmia pitää asia pinnalla erilaisten tempausten merkeissä, vai mennäänkö nyt odottelu-meiningillä?
 
-40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalevan Pallo feat. Veljmiehet
Erittäin arvostettavaa toimintaa. Olisin toivonut KalPan faniryhmittymiltä mukaantuloa. Musta Verkosto on voitu hiljentää, mutta kysyttiinkö Susiklubia?
 
Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Ihan mielenkiinnosta, mikä mahtaa olla IFK, Tappara, JYP ja KalPa -faniyhdistysten motiivi olla tuota allekirjoittamatta??? Entä onko muilta Mestis-faneilta kuin Red Armyltä kysytty?

En tiedä muista, mutta JYP FC:tä ei lähestytty mitenkään asian tiimoilta. Toki ollaan samaa mieltä kuin muutkin. Perhana vie...! Olis ollut ihan nastaa että JOKAINEN liigafaniryhmä olisi sen allekirjoittanut ja ehkäpä valtaosa mestisgroupeistakin...
 
Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Sen sijaan että ryhmät puhuisivat tästä asiasta ja levittäisivät esimerkiksi kannanottoa, on keskustelu näemmä mennyt (taas kerran) kiukutteluun "miksi me emme olleet mukana". Nimimerkki 1936 kertoikin jo perustelun yllä miksi tässä asiassa edettiin näin:

Kannanottoon ovat valikoituneet ne kannattajaryhmät, jotka rakentavat katsomokulttuuria aktiivisesti ja laittavat itsensä katsomossa likoon ilta toisensa jälkeen.

Eikä kannanoton tarkoituksensa ole väheksyä näitä muita tärkeitä faniklubien tekemiä töitä.

Mikään ei myöskään estä jakamasta kannanottoa ja yhtymästä siihen.

Onhan Liigassa ja Mestiksessä vaikka minkälaisia ryhmiä, mutta ei tässä ole haettukaan mukaan mitään kahden hengen hassuttelijaporukkaa eikä fan clubien jäsenkorttiryhmiä. Ketään väheksymättä. Ideahan tämän kaltaisissa kannanotoissa on saada huomioita ja mielestäni se on onnistunut jo tässä vaiheessa hyvin. Ainakin nyt on tuotu julkisesti päättäjien tietoon, että kannattajat vastustavat tällaisia tekoja.
 
Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Onhan Liigassa ja Mestiksessä vaikka minkälaisia ryhmiä, mutta ei tässä ole haettukaan mukaan mitään kahden hengen hassuttelijaporukkaa eikä fan clubien jäsenkorttiryhmiä. Ketään väheksymättä. .

Paitsi väärinkannattajia. Eli kun on hieno lakana kertomassa hassuttelijaporukasta, niin se on oikeaa kannatusta ja sitten saadaan olla jotain mieltä. Muilta ei edes kysytä, että mitä mieltä olette.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Jopas nyt taas on mieliä pahoitettu oikein urakalla. Itse pahoitin mieleni ainoastaan tuon jutun otsikosta, jossa käytetään täysin turhaa toistoa. Äidinkielen opettajani olisi ollut moisesta hyvin pettynyt. ;)
 
Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
G-kulman tämänpäiväiselle, tyylikkään itseironiselle tifolle hatunnosto.

Kyseisen kannattajaporukan katsomobrenolle ylipäänsä peukkua tänään. Todistivat sen, että Hämeenlinnassakin on nykyisin katsomolutuuri selvässä nousussa.
 
SilkySmooth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Arsenal FC
G-kulman tämänpäiväiselle, tyylikkään itseironiselle tifolle hatunnosto.
Tämän johdosta halusin itsekin tulla hattuani tänne nostelemaan. Sai ainakin allekirjoittaneelle hymyn huulille ja nostatti kunnioitusta Hämeenlinnan suuntaan.

Niille, jotka eivät peliä nähneet sanottakoon että HPK-fanien tifossa seisoi "Ohi on, 35-2-3, Hartwall Areena".
 
mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ihan mielenkiinnosta, mikä mahtaa olla IFK, Tappara, JYP ja KalPa -faniyhdistysten motiivi olla tuota allekirjoittamatta???

Sanon omasta puolestani, että mainitsemasi Liiga-seurojen kannattajat toiminee virallisella Fan Club-pohjalla, eivätkä siten voi ehkä ottaa kantaa seuraansa koskeviin asioihin? En tiedä.

Kannanottoon ovat valikoituneet ne kannattajaryhmät, jotka rakentavat katsomokulttuuria aktiivisesti ja laittavat itsensä katsomossa likoon ilta toisensa jälkeen. Tosifanin mainitsema Pataljoona esimerkiksi on käsittääkseni ulkoistanut itsensä tästä.

Eikä kannanoton tarkoituksensa ole väheksyä näitä muita tärkeitä faniklubien tekemiä töitä.

Mikään ei myöskään estä jakamasta kannanottoa ja yhtymästä siihen.

Eipä ole EtäKärppiinkään kukaan asian tiimoilta ollut yhteyksissä.
Mielenkiintoista sinänsä, kuitenkin vuodesta 2004 aika kovastikin hommia paiskottu vuodesta ja hallista toiseen.

Itse myös samaa mieltä, että organisoijat (mikä porukka tämän aloitti edes?) olisivat kyllä joutaneet tämän maan jokaisen Liiga/Mestis faniporukan (oli sitten "virallinen" tai epävirallinen) kommentitkin kysyä aiheesta.
Näitä porukoita ei täällä härmässä nyt kuitenkaan ole kuin "kourallinen" (lue; ~20).
 
Melko Huono

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Tästä täysin samaa mieltä. Mitä helvetin järkeä on edes tehdä jos jollain ihan huuhaa kriteereillä jätetään iso osa porukoista pois? Täyttä ajanhukkaa. Jos tommonen pitää tehdä niin tehtäisiin se sitten kunnolla. Nyt tuosta saa sen käsityksen, että tuo on pelkkää huomiohuorausta ja otetaan kyselyyn mukaan vain ne joilta siihen saadaan oikea vastaus.
 
Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Jääkiekon organisoidut kannattajayhteisöt ovat tehneet kannanoton. Avoimen Liigan puolesta: BB07 (Espoo), G-kulma (Hämeenlinna), Eteläpääty (Helsinki), Etulinja (Pori), Osasto 41 (Tampere), Poromafia (Oulu), Raumam Boja (Rauma), Red Army (Vaasa), TPS-kannattajat (Turku), Willimiehet (Lappeenranta) ja Ääriliike (Lahti).
[/URL]

Helvetin hienoa, että avoimesti otetaan kantaa, mutta kaikille urheilu romantikoille on tuotettava pettymys. Maailma on muuttunut. Kuka löytää sellaisen omistaja porukan, joka uskaltaa nyky aikana miljoonia sijoittaa epävarmaan sijoituskohteeseen joka ehkä säilyy ja ehkä näkyy tv:ssä ja josta et ikinä saa penniäkään? Voi jokainen kohdallaan sen satasensa kanssa miettiä, että onkohan noi päätökset sittenkään niin huonoja.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

Pohjoisamerikassa nämä "pakko tuottaa voittoa"-urheiluseurat. Jos minä liikemiehenä johonkin sijoittaisin rahat mielessäni, se ei olisi urheilu. Sitä hommaa tehdään rakkaudesta seuraan ja lajiin.

Ongelmahan Suomessa (ja jääkiekossa yleensä) on heikkolajiliitto. Kyllä sen pitäisi mennä niin päin että liitto sanelee mitä tehdään ja Liiga kuuntelee, eikä toisinpäin.
 
Niin vai urheilussa yleensä? Kyllähän urheilu, lajista riippumatta, on ajautunut tilaan josta ei ole paluuta. Suomesakkin jotkut liiga seurat jakavat omistajilleen osinkoja ja kasvu on suurin taivoite. Money talks and bullshit walks.
 
DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Tässä prosessissa on tehty ainoastaan yksi virhe.

Asiasta on erehdytty keskustelemaan Jatkoajan paskatunkiolla.

Siltä tämä taas kerran alkaa vaikuttamaan. Ihan sama, toiset tekee ja toiset avautuu siitä miten olisi pitänyt tehdä.
 
Inttikaveri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK (Joukkue ja nimimerkki)
Varmaankin tässä ulosjääneitä faniryhmiä kaivertaa lähinnä se, että tästä jää vaikutelma, että he olisivat suljetun liigan kannalla. Itse ideaa varmaan kannattaa jokainen faniyhdistys Suomessa.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Varmaankin tässä ulosjääneitä faniryhmiä kaivertaa lähinnä se, että tästä jää vaikutelma, että he olisivat suljetun liigan kannalla. Itse ideaa varmaan kannattaa jokainen faniyhdistys Suomessa.

Ei edelleenkäään, mutta miksi nämä yleisesti tunnetut faniporukat ei tue tätä? Keskisuomen liiga kiitos....
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös