Tässä keskustelussa on kuitenkin enemmän käyty läpi sitä miksi juuri Suomessa ollaan näissä asioissa niin jälkijunassa ja joskus jopa kovasti vastaan. Uskoakseni ihmiset haluavat nähdä pelin kaikkialla. Ei se voi olla mikään ratkaiseva perustelu mihinkään.
Kuka, missä ja millä mandaatilla on päättänyt, että katsojien laulu- ja tanssiesitykset ovat etujunassa ja rauhallisempi, pelin seuraamiseen keskittyvä katsomokulttuuri on jälkijunassa? Ja millä perusteella tämä etujuna olisi tavoiteltava tai parempi kuin jälkijuna?
Ei minullakaan sinänsä mitään laulua, leikkiä ja liikuntaa vastaan ole ja oli esimerkiksi oikein kiva kokea, ja osallistua, tosin taputtamalla ja huutamalla, koska kuten todettua, minä en laula, Lappeenrannan tämän kevään tunteella mukana elävään kannatukseen. Se oli todella siistiä, mutta lähinnä siksi, että se oli aitoa ja tilanteen kutkuttavuudesta lähtevää. Samanlainen hulabaloo jossain marraskuisessa tiistaisaipassa olisi lähinnä naurettavaa.
Ja minä kun näihin myös niistä peleistä, joissa porukkaa on sen verran kuin on, edes lauluryhmä ei oikein jaksa ja muut jutustelevat kaikessa rauhassa puoli erää zambonikuskin kolmen vuosikymmenen takaisesta kiekkourasta tai hiihtokeleistä välillä hyville suorituksille pienestä suosiotaan osoittaen. Tai nauraa räkättäen kotijoukkueen tötöilyille.
Urheilukatsomoon mahtuu monenlaisia tunteita ja monenlaisia tunnelmia ja se on vahvuus, ei heikkous. Jatkuvaan karnevaalien pyrkiminen on epäaitoa ja lievästi naurettavaa. Pelin pitää pysyä keskiössä ja katsomonkin on suotavampaa reagoida siihen, kuin vetää omaa sambakarnevaaliaan kentän tapahtumista tai pelin merkityksestä riippumatta.