Mainos

Liigan halliprojektien seuranta

  • 76 767
  • 215

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko noista nykyisen hallin huonoilta paikoilta sellaisia kuvia, että voisi aistia sen huonouden? En ole koskaan käynyt siellä ja tuskin tulen käymäänkään. Joistain tolpista olen jo vuosia sitten lukenut. Ehkä joskus googlannutkin tämän, mutta en muista ja ajattelin kysyä vaan, jos asiantuntijoilla olisi helposti näyttää, millaista siellä on.
Tolpat joka kulmassa, sieltä oikeasti pahimmillaan näkee pelkän tolpan, eikä kaukaloa ollenkaan, jonka lisäksi alimmat rivit reunoillakin ovat niin matalalla, että peliä on todella vaikea sieltä nähdä. Alin rivi on aivan hirveä ja toiseksi alin myöskin huono. Kolmanneksi alimmalta näkee jo siedettävästi.

Nykyisiä kahta alinta riviä ei suurimman osan ajasta ollut olemassakaan, vaan ne lisättiin jonkun remontin yhteydessä tuomaan lisää kapasiteettia, joka oli muista muutoksista johtuen supistunut.

Kuvia mulla ainakaan ei ole, mutta ehkä joltain muulta voi löytyä.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Nykyisiä kahta alinta riviä ei suurimman osan ajasta ollut olemassakaan, vaan ne lisättiin jonkun remontin yhteydessä tuomaan lisää kapasiteettia, joka oli muista muutoksista johtuen supistunut.
Alimmat rivit ovat ottelun näkemisen kannalta heikot oli mikä tahansa halli. Toki näissä aistii ottelun fiiliksen hyvin ja siksi niitä osa suosii. Pleksien laadulla on enemmän merkitystä kuin korkeudella.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Alimmat rivit ovat ottelun näkemisen kannalta heikot oli mikä tahansa halli. Toki näissä aistii ottelun fiiliksen hyvin ja siksi niitä osa suosii. Pleksien laadulla on enemmän merkitystä kuin korkeudella.
En ole sanonutkaan, että JYPin halli olisi jotenkin merkittävä poikkeus tämän suhteen. Sen tiedän, että Jyväskylässä noille paikoille haluavat lähinnä lapsiperheet, joilla voi olla lapsia rattaissa siinä vierellä, kun ovat lattian tasalla istumassa. Jos haluaa nähdä kentälle, niin kukaan ei noille paikoille halua. Tunnelmaa niistä voi aistia, niin pleijareissa sekin kelpaa.

Voit myös miettiä, että miksi noita kahta alinta riviä ei ole lähtökohtaisesti ollut olemassa.

Mutta sillä on iso merkitys, miten matalalla lattia on kaukalon ulkopuolella. Jos lattia on lähes samalla tasolla kuin jää, niin pahimmillaan istualtaan siitä ei näe kentälle oikeastaan ollenkaan, kun pelkät päät vilisevät kaukalon reunan yläpuolella.

Jokaisessa hallissa on huonoja paikkoja. JYPillä nyt vain on yksi koko liigan pienimmistä halleista (ellei pienin) ja tolppaongelma vielä lisänä tuossa, niin huonojen paikkojen määrästä tulee keskimääräistä isompi ongelma.
 
KOLT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mutta sillä on iso merkitys, miten matalalla lattia on kaukalon ulkopuolella. Jos lattia on lähes samalla tasolla kuin jää, niin pahimmillaan istualtaan siitä ei näe kentälle oikeastaan ollenkaan, kun pelkät päät vilisevät kaukalon reunan yläpuolella.
Tämä juuri.

Ei tuo nyt ihan niin mustavalkoista ole, että alimmat rivit on hallista riippumatta heikot. Hippoksen alimmat rivit on oikeasti todella paskat paikat, sitten on taas esimerkkejä kuten Hakametsä, missä alimmat rivit on aikalailla siinä pleksin yläreunan korkeudella. Taitaapa tuo Turussakin olla niin.

Hippoksella tosiaan alimmalla rivillä istut samalla tasolla vaihtoaitiossa istuvien pelaajien kanssa.
 
Ja tosiaan alunperin, sekä vuosikymmenien ajan, Hippoksellakin oli alin rivi selvästi korkeammalla, kun alin rivi oli se nykyinen kolmas rivi. Sen alemmaksi ei haluttu mennä, koska sieltä ei näe enää kunnolla. Lopulta kuitenkin mentiin, kun kapasiteettia haluttiin väkisin lisää.
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kun mietitään uusia halleja, niin peruskapasiteetin lisäksi on hyvä muistaa hintavammat paikat, eli aitiot, katsomoravintolat ja klubitilat.

Esimerkiksi jos vertaa Hakametsää ja Nokia Arenaa, niin aitioiden määrä sinänsä ei ole ehkä niin kauheasti kasvanut. Siis mitä seurat itse tarjoavat, kokonaismäärä toki reilusti suurempi. Mutta uskallan väittää, että nykyiset 18 tavallista (kummallakin 10 aitiota vuokrattuna, jotka antavat toinen toiselleen kotipeleihin; kumpikin ilmeisesti pitää aina yhden omaan käyttöön) ja 6 suurempa ryhmäaitiota tuovat enemmän rahaa kuin Hakametsän aitiot. Lisäksi noin 200-paikkainen Stefan's ravintola ja tällä viikolla nimellä Ruby & Fellas aukeava noin 100-paikkainen toinen katsomoravintola ovat palvelu, jota Hakametsässä ei käytännössä ollut lainkaan. Lisäksi, jos vertaa klubitiloja, niin kyllä minä yrityksenä veisin todella paljon mieluummin asiakkaan nykyiselle klubille kuin vanhaan Hakametsän kellariin.

En tosiaankaan tiedä, mikä on kunkin liigahallin tilannen esim. aitioiden suhteen. Varmaan sellaisia joka paikkaan on ajan mittaan lisätty. Jo rakennusvaiheessa suunniteltuja on Nokia lisäksi varmaankin Espoossa ja Turussa, mutta onko muualla. Jos taas vertaa tässäkin Nokiaa ja Hakametsää, niin onhan siinä ero, saapuuko erilliseen aitiokerrokseen vai etsiikö hallin käytävällä, mistä portaikosta pääsee juuri siihen aitioon, johon on menossa. Itse pelin seuraamisessa ei sitten toki olekaan niin eroa, mutta kokonaisvaikutelma on kovin erilainen, kun toisessa tullaan selvästi suunniteltuun omaan kokonaisuuteensa ja toisessa on aika ilmeistä, että aitiot on lisätty aikanaan, mihin on saatu mahtumaan.
 
expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Toivotaan ettei taustalta tosiaan löydy mitään salattua, jolla veronmaksajien etuja heikennetään. Jännä miten tällaiseen hankkeeseen saataisiin leivottua jotain salattavaa, ellei siihen liity jotain oman edun tavoittelua. Ei pitäisi olla mitään salaista kyllä. Mielenkiintoista jokatapauksessa.
 
Tuo valitus on kiltisti sanottuna täyttä humpuukia, eikä sen taustalla ole aito huoli hankkeesta, vaan itsekkyys ja kostonhalu.

On ihan mahdollista, että Jyväskylässä aloitetaan rakentaminen pian, vaikka tuo valitus odotteleekin vielä käsittelyä. Läpi se ei tule menemään.
 
Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Joo ei kyllä tunnu tämäkään valituksen tekijä tajuavan, että ton hallihankkeen toteutumatta jättäminen olisi iso tappio jokaiselle jyväskyläläiselle, mutta milloin valittajat tajuisivatkaan isommasta kuvasta mitään, kun oma agenda on luonnollisesti tärkein ja eniten oikea asia maailmassa.
 
Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuo valitus on kiltisti sanottuna täyttä humpuukia, eikä sen taustalla ole aito huoli hankkeesta, vaan itsekkyys ja kostonhalu.

On ihan mahdollista, että Jyväskylässä aloitetaan rakentaminen pian, vaikka tuo valitus odotteleekin vielä käsittelyä. Läpi se ei tule menemään.
Tuo aloitus "Jyväskylän unelmat murskaksi" kielii jo siitä mikä on valittajan todellinen tarkoitus, eli ankeuttaa ja tuottaa muille pahaa oloa. Toivottavasti tämän läpi nähdään ja projekti alkaa ajallaan.
 
TekAstin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Hawks
Joku ihmeen Korpivaara kaataa koko hankkeen. Ei käy järkeen minkälaista raukkamaista pelleilyä häneltä on nähty ja vielä tuolla iällä. Tuntuu aivan pelkästään vittuilulta Jyväskylää vastaan, kukahan tämmöistäkin ihmeen pahan olon tuottajaa äänestää missään vaaleissa.
 
#28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves (Ässät & Hifk)
Korpivaara kirjoittaa että Hippos alueena tulisi unohtaa ja siirtyä kannen päälle keskustaan? Ennen kuin tuo tapahtuu niin Jyp on tippunut liigasta ja Jyväskylä menettänyt maineensa liikuntapääkaupunkina.

Jos Jyväskylään kansi tulisi niin siihen ei kuitenkaan mahtuisi ”kuin” jäähalli ja varovainen arvio kannen toteutukselle on 2040-luku jos sellaista edes tehdään pienenevien ikäluokkien Suomessa.

Todella kova kolaus mielikuvalle Jyväskylästä jos tämä nykyhanke ei toteudu.
 
Wraith

Nyt tämä on kuitenkin valmis vetämään valitusta pois. Haluaa vain, että häntä kuunnellaan.

Pakko päästä esiin jotenkin...
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Korpivaara kirjoittaa että Hippos alueena tulisi unohtaa ja siirtyä kannen päälle keskustaan? Ennen kuin tuo tapahtuu niin Jyp on tippunut liigasta ja Jyväskylä menettänyt maineensa liikuntapääkaupunkina.

Jos Jyväskylään kansi tulisi niin siihen ei kuitenkaan mahtuisi ”kuin” jäähalli ja varovainen arvio kannen toteutukselle on 2040-luku jos sellaista edes tehdään pienenevien ikäluokkien Suomessa.

Todella kova kolaus mielikuvalle Jyväskylästä jos tämä nykyhanke ei toteudu.
Kansihan on tulossa Jyväskylään jo, mutta ei siihen jäähallia rakennella
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: #28

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos Jyväskylään kansi tulisi niin siihen ei kuitenkaan mahtuisi ”kuin” jäähalli ja varovainen arvio kannen toteutukselle on 2040-luku jos sellaista edes tehdään pienenevien ikäluokkien Suomessa.
Kansi on tulossa, mutta se tosiaan vaan liittyy keskustan laajentamiseen luontevasti Lutakkoon päin ja asukasluvun kasvattamiseen keskustassa.

Ei siihen tosiaan areenoita ole suunniteltu.
 
Kiekkokanaria

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat pohjoseen
Tuo aloitus "Jyväskylän unelmat murskaksi" kielii jo siitä mikä on valittajan todellinen tarkoitus, eli ankeuttaa ja tuottaa muille pahaa oloa. Toivottavasti tämän läpi nähdään ja projekti alkaa ajallaan.
Mietin nykymaailmassa, että kuinka uskalletaan omalla nimellä ja naamalla tollaisia postauksia tehdä? Vai onko Jyväskylä kuitenkin vielä sellainen lintukoto, ettei tarvi olansa yli vilkuilla? Voi olla, että on tempauksellaan suututtanut aika monta jyväskyläläistä, ja kukaan tiedä millaisia henkilöitä..
 
Jep. Onhan siellä Korpivaara nyt itsekin muutamassa viestissä kirjoittanut, että tiedostaa olevansa tällä hetkellä Jyväskylän vihatuin henkilö.

En menisi vannomaan, että osasi tiedostaa ennakkoon sitä vihan määrää, mitä tämä aiheuttaa. Ja jos tämä valitus kaataa koko hankkeen, niin se viha ei poistu mihinkään, vaan saa kärsiä siitä todella pitkään.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoinen ratkaisu aloittaa somessa oma ilmoitus valituksen tekemisestä ”kaupungin unelmat sirpaleiksi” -toteamuksella ja räjähdys-emojilla. Ainakin minulle asiaan perehtymättömänä ulkopuolisena tulee ensiksi mieleen, että noinkohan veronmaksajien edun sijaan motiivina valituksen taustalla on halu tehdä kiusaa tai muuten vaan aiheuttaa henkilökohtaisista syistä haittaa hankkeelle.
 
Itselle kun tuo osui silmään somessa, niin kyllä tuosta ennenkaikkea tahallinen kiusanteko välittyi ensimmäiseksi mieleen. Viesti vitutti enemmän kuin TPS:n pilkkutappio samana päivänä Tapparalle.
 
Viimeksi muokattu:

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Jep. Onhan siellä Korpivaara nyt itsekin muutamassa viestissä kirjoittanut, että tiedostaa olevansa tällä hetkellä Jyväskylän vihatuin henkilö.

En menisi vannomaan, että osasi tiedostaa ennakkoon sitä vihan määrää, mitä tämä aiheuttaa. Ja jos tämä valitus kaataa koko hankkeen, niin se viha ei poistu mihinkään, vaan saa kärsiä siitä todella pitkään.
Toki on syytä muistaa, että kyse on lopulta vain jääkiekosta. Ei kannata ihmisten vihaa kantaa kuitenkaan. Siitä voi olla varma, että paikka on valituksen tekijälle kovempi kuin kyettiin ennakoimaan. Ilman puolueen tukea tuollaisessa jää yksin.

Mikäli ajatuksissa oli edes vähän vipuvartta kuntavaaleihin, sen voi unohtaa. Toki Jyväskylä on niin iso kaupunki, ettei kaikki väki ajattele elämää jääkiekko edellä. Kuitenkin samainen Jyväskylä on perinteinen kiekkokaupunki, jolloin JYPin toiminnan vaikeuttaminen ei ole hyvä valttikortti kädessä. Huolimatta siitä, onko talouspuolella valituksessa myös pointtinsa.

Kuten tässä tapauksessa, ikävä kyllä, vaikuttaisi olevan sitäkin.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toki on syytä muistaa, että kyse on lopulta vain jääkiekosta. Ei kannata ihmisten vihaa kantaa kuitenkaan. Siitä voi olla varma, että paikka on valituksen tekijälle kovempi kuin kyettiin ennakoimaan. Ilman puolueen tukea tuollaisessa jää yksin.

Mikäli ajatuksissa oli edes vähän vipuvartta kuntavaaleihin, sen voi unohtaa. Toki Jyväskylä on niin iso kaupunki, ettei kaikki väki ajattele elämää jääkiekko edellä. Kuitenkin samainen Jyväskylä on perinteinen kiekkokaupunki. Jolloin JYPin toiminnan vaikeuttaminen ei ole hyvä valttikortti kädessä. Huolimatta siitä, onko talouspuolella valituksessa myös pointtinsa.

Kuten tässä tapauksessa, ikävä kyllä, vaikuttaisi olevan sitäkin.
Mutta kun tässä ei ole kyse vain jääkiekosta. Tuo Hippoksen hanke on koko Jyväskylän kaupungille elintärkeä, ja jos se tähän kaatuu, niin kaupunki menettää aivan valtavasti rahaa. Koko kaupunki on ollut taantumassa jo pitkään, mutta tällä hankkeella ollaan vihdoin saamassa kauan kaivattua nostetta aikaiseksi.

Tässä kun ei tosiaan olla rakentamassa pelkästään uutta jäähallia, vaan paljon muutakin.

Ja vaikka olisikin kyse "vain jääkiekosta", niin totta helvetissä ihmiset saavat kantaa vihaa siitäkin. JYPin ja jääkiekon merkitys on monille ihmisille ihan valtava, ja jos yksittäisen ihmisen kiusanteko saa lopulta jopa koko seuran kaatumaan, niin tottakai siitä kannetaan vihaa ihan järjettömän paljon.
 
Viimeksi muokattu:

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toki on syytä muistaa, että kyse on lopulta vain jääkiekosta. Ei kannata ihmisten vihaa kantaa kuitenkaan. Siitä voi olla varma, että paikka on valituksen tekijälle kovempi kuin kyettiin ennakoimaan. Ilman puolueen tukea tuollaisessa jää yksin.
Onhan tuossa nyt paljon enemmän kyseessä kuin vain jääkiekko.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Onhan tuossa nyt paljon enemmän kyseessä kuin vain jääkiekko.
Nimenomaan useampien eri lajien uudet tilat ja nuorten pääsy pois homeisista tiloista jota olisi pitänyt olla jo yli kymmenen vuotta käyttökiellossa.

Jyväskylän muista rahanmenetyksistä puhumattakaan jos hanke kaatuu, kyse ei todellakaan ole vain JYPistä ja jääkiekosta, ne hankkeessa yksi pisara meressä.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös