Mainos

Liigan halliprojektien seuranta

  • 76 768
  • 215

juba

Jäsen
Suosikkijoukkue
ässät
Osaako palstan porilaiset sanoa, että miksi aikanaan Poriin ei tullut monitoimiareenaa, tai siitä ei oikein edes puhuttu. Puhuttiin uudesta jäähallista. Kuitenkin monitoimiareenoita ollaan jo suunniteltu vastaavan kokoluokan kaupungeissa, (esim) Jyväskylä, Lahti ja Lappeenranta ja Ouluun jo sellainen tuleekin, jossa suunnilleen sama yleisökeskiarvo kuin Porissa. Oliko Pori tässä kaukaa viisas vai ei. Isomäessä voi kyllä pienempiä konsertteja järjestää, mutta areenan koko ja kunto on nyt juuri siinä mielessä optimaali ettei Poriin kyllä mitään suurta tapahtuma-areenaa ole hetkeen tulossa.
Kyllä tänne suunniteltiin monitoimihallia pienemmille palloilulajeille ja konserteille , mutta sitten iski korona ja päättäjien piheys.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Se on totta, että Kisapuisto on vanha ja aikansa elänyt mutta ei ole helppo laittaa veronmaksajien miljoonia kiinni rakentamiseen jonka pääkäyttäjä on siinä tilanteessa (pelillisesti, tuote, talous) missä SaiPa uusille omistajille siirtyessä oli.

Mielestäni vastuuntuntoista toimintaa SaiPan johdolta tässä kohtaa vetäytyä hankkeesta.
Joku Lappeenrantalainen korjatkoon, jos olen väärässä, mutta "aikansa elänyt" on lievästi ilmaistu kun muistaakseni jo 8 vuotta sitten kun Blues vielä pelasi liigassa Kisapuiston hallin katon sanottiin mahdollisesti romahtavan jos kerralla tulee liikaa lunta ja sitä ei saada kolattua tarpeeksi tehokkaasti. Toki tuossa on voinut olla jotain värikynääkin, mutta ymmärtääkseni tuota ongelmaa ei ole ratkaistu ja mahdolliset purkkaviritelmä ratkaisut ja kolaus maksanee Lappeenrannalle vuosi vuodelta rahaa joka tapauksessa, puhumattakaan siitä riskistä hallin ja Saipan toiminnalle jos se sitten joskus oikeasti tapahtuu.
 
Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Et ole väärässä. Keskisuuren suomalaisen kaupungin suosituimman urheilutapahtuman päänäyttämön tilanne on ollut juuri tuo juuri noin kauan, ja tuona aikana asian korjaamiseksi on tehty: ei mitään. SaiPan kannattajana voi vain toivoa että itse joukkueen peliesitykset olisivat riittävän hyviä että ulkopuolinenkin huomio kiinnittyisi enemmän tähän kaupungin todelliseen häpeäpilkkuun. Minkään muun en jaksa enää uskoa saavan päättäjiin eloa.
 
rs2681

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Milloinkonhan on realistista, että Turussa aletaan rakentamaan uutta hallia? Mikä on tilanne tällä hetkellä?
Ilmeisesti 2025 pitäisi rakentaminen aloittaa tällä hetkellä, mutta en kyllä siihen ihan heti uskoisi. Aloitusaika siirtyy koko ajan eteenpäin niin vaikea sanoa, koska oikeasti tapahtuu jotain.

Täällä enemmän tietoa asiasta: Turun Ratapiha
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu

Laitetaan tänne yleisellekin puolelle. Kalevassa taas juttua Oulun areenasta.
  • Areenasta tullut ykkösprioriteetti - Raksilan markettien tontin kehitys väistää areenaa. Tämä käy nykyisille tontin toimijoille.
  • Tilaa voidaan lohkaista muilta tonteilta areenalle tarvittaessa.
  • Asemakeskus ja areena käsiteltäneen yhteisenä hankkeena ja edistyvät yhtä aikaa. Ilmeisesti sama rakennuttaja.
  • Nähty verrokkiprojekteista, että hotelli ei välttämättä ole paras ratkaisu areenan yhteyteen -> ei välttämättä tule samaan rakennukseen Oulussa.
  • 2029 valmistuminen edelleen voimassa, varaudutaan että voi venyä -30 puolelle. "Suurin piirtein aikataulussa nyt kuitenkin edetään".
  • Kaupunki edellyttää että areenassa on harjoitushalli ja velvoitepysäköinti. Yleisön pysäköinti ja sen määrä projektin itsensä valittavissa.
  • Kapasiteetti tulee olemaan 8.000 - 10.000 urheilussa ja 10.000 - 12.000 konserteissa.
Positiivinen uutinen siis kaikkinensa.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Tämä on kyllä ihan älyttömän hieno uutinen. JYPille, kaupungille ja faneille, jopa vieras sellaisille. Ei tarvitse Oulustakaan tulla tuijottamaan tolppaa tämän uusitun areenan johdosta ;)

Vielä kun valtuusto nuijii tämän läpi sekä valittajat pitävät turpansa kiinni, niin kaivinkoneet pitäisi olla tontilla ennen vuodenvaihdetta!
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa

Onko tietoo:

Miten iso areena?
Millon mahdollisesti valmis?
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Harmi ettei matalan koron ja paremman talouden aikana - jonka ikkuna oli aika pitkä - saatu enempää uusia hallihankkeita lentoon. Tilanne on nyt paljon haastavampi ja päättäjät nuivempia vrt Lappeenrannan tilanne. Mutta iso peukku Jyskylän suuntaan.
 
Nepi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, EV Zug & Detroit Red Wings
Onko tietoo:

Miten iso areena?
Millon mahdollisesti valmis?
6000 katsojaa menis lätkäpeleihin ja 7000 konsertteihin. Valmistuisi kokonaisuudessaan vuonna 2027, mutta ilmeisesti JYP pääsisi marraskuussa(?) 2026 pelaamaan ensimmäiset kotipelinsä uudessa hallissa.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Onko tietoo:

Miten iso areena?
Millon mahdollisesti valmis?
Reilu 6000 katsojaa lätkäpeleihin ja 7000 konsertteihin. Aloitus vielä tämän vuoden puolella ja koko hanke valmis 2027. JYP pääsisi pelaamaan uuteen halliin kaudeksi 26-27. Kauden alku menisi evakossa, niinkuin Sport joutui tekemään ennen Vaasa Areenan remontin valmistumista.

EDIT: perkeleen hidas
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
6000 katsojaa menis lätkäpeleihin ja 7000 konsertteihin. Valmistuisi kokonaisuudessaan vuonna 2027, mutta ilmeisesti JYP pääsisi marraskuussa(?) 2026 pelaamaan ensimmäiset kotipelinsä uudessa hallissa.
Rehellisesti sanottuna, luulin, että vanhalle areenalle mahtui sama määrä, wikipedia sivisti. Vissiin sen verran jyrkät katsomot on vanhassa hallissa, että muistot tv kuvista n. 10 vuoden takaa teki temput.

Hienoa Jypille ja sen faneille tuo ihan merkittävä laajennus.
 
Tensor

Jäsen
Hieman yli 6000 katsojan moderni halli on tottakai iso upgrade nykyiseen, mutta eipä tuossa kovin paljoa tulevaisuuden kasvuvaraa ole mukana. Siten joku 7500-8000 katsojan halli olisi ollut parempi. Pitää kumminkin huomioida kuinka merkittävä hanke Hipposkeskus on kokonaisuutena, joten kelpaahan tuo nyt oikein hyvin, kunhan vain saisivat kuokan iskettyä viimeinkin maahan.

Hieman kun Jyväskylän kaupunkikehitystä pohtii pidemmälle tulevaisuuteen, niin ei olisi kovin yllättävää jos tulevan ratapihan kansikorttelin valmistumisen jälkeen jonkinlainen "pohjoiskansiareena" tai Lutakon alueelle sijoittuva areenahanke lähtisi vireille joskus 10-15 vuoden päästä.
 
Viimeksi muokattu:

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Harmi ettei matalan koron ja paremman talouden aikana - jonka ikkuna oli aika pitkä - saatu enempää uusia hallihankkeita lentoon. Tilanne on nyt paljon haastavampi ja päättäjät nuivempia vrt Lappeenrannan tilanne. Mutta iso peukku Jyskylän suuntaan.
Kyllä Lappeenrannassa oltiin hyvin suotuisia myös kaikkein korkeimpien kustannuksien aikaan. Hallista unohtui vain jää ja kaukalo. Parasta aikaa työn alla on sisäliikuntahalli, jonka piti tulla jääareenan kylkiäisenä ja vähän niin kuin liennytyksenä poljetuille sisäliikkujille.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Hieman kun Jyväskylän kaupunkikehitystä pohtii pidemmälle tulevaisuuteen, niin ei olisi kovin yllättävää jos tulevan ratapihan kansikorttelin valmistumisen jälkeen jonkinlainen "pohjoiskansiareena" tai Lutakon alueelle sijoittuva areenahanke lähtisi vireille joskus 10-15 vuoden päästä.
Tämä on se hyvinkin todennäköinen skenaario. Tuossa hankkeen nykyisessä mallissa on toki valtavasti hyvää ja se on tällä hetkellä välttämättömyys, mutta tosiaan sen mitä itse olen kuullut välikäsien kautta, niin tulevaisuudessa ainakin pyrkimys sille on, että tuo nykyinen hanke ei olisi se "lopullinen" millä JYPin liiketoimintaa saataisiin paranemaan. Vain välttämätön välietappi tähän paikkaan. Siitä toki ei ole kellään käsitystä, että kuinka kauan tuo nykyisen seurajohdon junailema hanke sitten ottaa aikaa. Vai tuleeko julkisuuteen edes koskaan. Aika näyttää.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Hieman yli 6000 katsojan moderni halli on tottakai iso upgrade nykyiseen, mutta eipä tuossa kovin paljoa tulevaisuuden kasvuvaraa ole mukana. Siten joku 7500-8000 katsojan halli olisi ollut parempi. Pitää kumminkin huomioida kuinka merkittävä hanke Hipposkeskus on kokonaisuutena, joten kelpaahan tuo nyt oikein hyvin, kunhan vain saisivat kuokan iskettyä viimeinkin maahan.
Sekin kannattaa huomioida, jos yleisömäärät ovat olleet siellä 2500+-3500 luokkaa viime vuosina, että kuinka isoa hallia on järkevä rakentaa.

Mm. Nokia Areena täyttyy harvakseltaan tänä päivänä (jääkiekossa), ja muutoin joku arkipeli on aika ankean näköistä, kun halli on puolityhjänä tai allekin. Toki uudistettu areena tulee Jyväskylässäkin aiheuttamaan alkuun yleisöryntäyksen, mutta kyllä katsojakeskiarvot olisi hyvä saada 6000 hallilla jo sinne neljän tonnin yli.

Ei näitä areenahankkeita toki taideta jääkiekko edellä ajaa.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Riippuu areenasta. Jyväskylässä mennään kyllä erittäin vahvasti jääkiekko edellä.
Toki, mutta varmasti siinä ajatellaan myös muutakin tapahtumakäyttöä, kun isosta kaupungista on kuitenkin kyse.

Mutta jääkiekkoon tuo 6000 kapasiteetti on varmaan passeli, jos se tosiaan sinne on suunniteltu.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Toki muutakin ajatellaan. Puhe oli siitä, että ajatellaanko jääkiekko edellä.

Kapasiteetti tulee ilmeisesti olemaan yli 6000 ja voi olla jääkiekkomatseissakin lähemmäs 7000, jos osa paikoista on muunnettavissa seisomakatsomoksi. Ihan riittävä kapasiteetti tuon pitäisi Jyväskylään olla ja todella suuri parannus nykyiseen halliin. Nykyisessä hallissa näkee kentälle "riittävän hyvin" korkeintaan 3500 katsojan osalta.
 
Tensor

Jäsen
Sekin kannattaa huomioida, jos yleisömäärät ovat olleet siellä 2500+-3500 luokkaa viime vuosina, että kuinka isoa hallia on järkevä rakentaa.

Mm. Nokia Areena täyttyy harvakseltaan tänä päivänä (jääkiekossa), ja muutoin joku arkipeli on aika ankean näköistä, kun halli on puolityhjänä tai allekin. Toki uudistettu areena tulee Jyväskylässäkin aiheuttamaan alkuun yleisöryntäyksen, mutta kyllä katsojakeskiarvot olisi hyvä saada 6000 hallilla jo sinne neljän tonnin yli.

Ei näitä areenahankkeita toki taideta jääkiekko edellä ajaa.
Toki, mutta tässä pitää huomioida se, että vaikka itse pelin pitäisi olla pääasia vetovoimalle, niin nykyinen halli on vain niin kämäisellä tasolla, että se jo itsessään syö kiinnostusta lähteä paikanpäälle. Eikä pelkästään halli, vaan koko Hippoksen ~10 hehtaarin alue on aivan liian monta vuotta seissyt keskeneräisenä ja luotaantyöntävänä hiekkakenttänä, jonne ei vain lähdetä muuten vaan viihtymään. On siis päivänselvä juttu, että kun koko alue elävöityy liikunta- ja osaamiskeskuksen myötä, niin alkaa hallillakin pyöriä paljon enemmän satunnaiskatsojaa.

Toki muutakin ajatellaan. Puhe oli siitä, että ajatellaanko jääkiekko edellä.

Kapasiteetti tulee ilmeisesti olemaan yli 6000 ja voi olla jääkiekkomatseissakin lähemmäs 7000, jos osa paikoista on muunnettavissa seisomakatsomoksi. Ihan riittävä kapasiteetti tuon pitäisi Jyväskylään olla ja todella suuri parannus nykyiseen halliin. Nykyisessä hallissa näkee kentälle "riittävän hyvin" korkeintaan 3500 katsojan osalta.
No tämäpä loistava tieto. Jos mahdollisiin playoffeihin, sekä muihin vetovoimaisiin erikoismatseihin on kapasiteetti mahdollista nostaa lähemmäksi 7000, niin se jo on ihan riittävällä tasolla ainakin seuraavaksi ~15 vuodeksi.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Mm. Nokia Areena täyttyy harvakseltaan tänä päivänä (jääkiekossa), ja muutoin joku arkipeli on aika ankean näköistä, kun halli on puolityhjänä tai allekin.

No eipä juuri alle puolen olla juurikaan.. ja molempien joukkueiden katsojakeskiarvot ovat siis 1000 katsojaa yli koko Hakametsän kapasiteetin.

Ei sitä kokoa voi laskea nykyisiin katsojamääriin peilaten, sillä hyvien paikkojen lisääntyminen nostaa katsojamääriä automaagiesti (näin on käynyt kaikkialla isompiin halleihin siirryttäessä, TPS pelaa isommalla keskiarvolla edelleen kuin Kupittaalla ikinä)
 
Joo en siis tuota kulmaa tarkalleen miettinyt, vaan enemmänkin sitä että täyttöaste olisi mahdollisimman korkea suhteessa kapasiteettiin. Tottakai katsojamäärät lisääntyvät automaattisesti, ihan uutuudenviehätyksen vuoksi, ja monesti palveluiden parantuessa tilan lisääntymisen ohessa.

Porin remontista alkaa olla 10 vuotta jo pian. Muistanko väärin, että tuon remontin vuoksi saatiin +30v elinkaareen lisää. Eli 10-20v päästä tuon mukaan Porissa tulee sitten varmasti täysin uusi halli, todennäköisesti.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ei sitä kokoa voi laskea nykyisiin katsojamääriin peilaten, sillä hyvien paikkojen lisääntyminen nostaa katsojamääriä automaagiesti (näin on käynyt kaikkialla isompiin halleihin siirryttäessä, TPS pelaa isommalla keskiarvolla edelleen kuin Kupittaalla ikinä)
Tämä pointti ei ole kaikille Jyväskylässäkään mennyt perille, kun ihmetellään, että mihin tarvitaan isompaa hallia, kun nykyinenkään ei ole käytännössä koskaan täynnä.

Totuus kuitenkin on, että nykyisessä hallissa on 20-25% paikoista niin surkeita, ettei niiltä edes näe peliä kunnolla. Lisäksi hyviä paikkoja on vapaana niin vähän, että usein vaikeaa tai jopa mahdotonta löytää vierekkäisiä paikkoja, jos on menossa useamman hengen voimin matsia katsomaan. Monet tietävät jo etukäteen, että ei siellä ole tarjolla hyviä paikkoja, niin eivät edes harkitse lähtevänsä matsiin paikan päälle.

Olen erittäin varma siitä, että JYPin katsojakeskiarvo tulee nousemaan vähintään tuhannella, kun uusi halli saadaan pystyyn.
 
KovaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, seurannassa TPS, sympatiat HIFK

Onko noista nykyisen hallin huonoilta paikoilta sellaisia kuvia, että voisi aistia sen huonouden? En ole koskaan käynyt siellä ja tuskin tulen käymäänkään. Joistain tolpista olen jo vuosia sitten lukenut. Ehkä joskus googlannutkin tämän, mutta en muista ja ajattelin kysyä vaan, jos asiantuntijoilla olisi helposti näyttää, millaista siellä on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös