Nyt ne paitsiohaastot käyttöön jo välieriin.
Ihan turha näitä muuten on edes pelata.
Millaisella marginaaleilla näitä paitsioita pitäisi voida tarkistaa? Peleissä on alle 5 cm paitsioita varmasti paljon, ja kauhean mielekästä näitä ei mielestäni ole lähteä syynäämään vaikkapa minuutin verran taaksepäin kun peli on pyörinyt hyökkäyspäässä ja maali syntynyt.
NHL-peleissä tuo on aivan saatanan turhauttavaa kun noita venkslataan monta kertaa per playoff-ottelu suuntaan ja toiseen ja tuntuu että aina yritetään saada joku peruste keksittyä millä syntyneen maalin saa hylättyä.
Tietysti näissä haastoissa on aina ongelmana se että peli pitää saada poikki ennen kuin haasto voidaan tehdä, ja se voi viedä sen pari minuuttia. Epäselvissä maalitilanteissa tuomari voi viheltää pelin poikki ja se on ihan järkevää jos ei ole varmuutta kävikö rimassa vai takaraudassa.
Esimerkiksi JYPin viimeisissä runkkaripeleissä oli tilanne jossa vastustaja laukoi takaraudasta kimmokkeen kentälle, JYP painoi vastahyökkäyksen ja teki maalin. Kuinka perseestä olisi ollut jos tuohon olisi jäänyt parin minuutin väli?
Paitsion tilanteessa olisi kaikkien kannalta ihan helvetin turhauttavaa laittaa peli poikki sen takia että mielessä käy että olikohan tuo muuten kiekon verran paitsio? Käydääs tarkistamassa.
Mielestäni tässä paitsioiden tarkistamisessa ollaan lähellä sitä pistettä että pitääkö myös pitkät kiekot, väärät vaihdot ja muut rikkeet voida tarkistaa videolta. Ihan yhtä hyvin nekin voivat epäsuorasti vaikuttaa isojen maalien syntymiseen. Monasti jopa viheltämätön pitkä on isompi etu hyökkääjälle kun 20 sentin paitsio.
Isossa kuvassa tässä on mielestäni siis kyse siitä että halutaanko me pitää tämä ihmisten pelinä vai mennä pikkuhiljaa kohti sitä että järkevämpää pelata pelit konsoleilla. Siellä kun olosuhteet ovat aina samat.