Liigakarsinta 2013: Ilves-Jukurit

  • 191 609
  • 637

PH7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Minä en itseasiassa tarkoittanut fanitavaraa vaan vähän syvemmälle menevää asiaa. Ei Lappeenrannassakaan SaiPan fanikamaa ole paljonkaan ennen tätä kautta näkynyt pääasiassa varmaankin siksi, että valikoima oli aiemmin surkea. Kyse on siitä, että etenkin näin talvella kaupunki on täynnä SaiPan logolla koristeltuja CCM:n ja Tacklan seurakuteita eri vuosilta. Kyse on siis pääasiassa ihmisistä, joilla on tai on ollut, jotain tekoa SaiPan kanssa (pääasiassa varmasti junioritoiminnan kautta.) Näiden ihmisten määrä takaa paljon vakautta sille kannatuspohjalle niinä huonoinakin vuosina. Eivät ehkä ehdi joka matsiin tai edes joka toiseen, mutta käyvät nyt ainakin muutamassa. Eivät ole niitä intohimoisimpia kaiteella laulajia, mutta arjen kosketuspinta seuraan takaa tietyn uskollisuuden.

Varmasti Mikkelissäkin tilanne paranee, kun junioritoiminta laajenee ja Jukurit sitäkin kautta tulee isommaksi osaksi mikkeliläisten arkea.

Onhan joku Jokerien Eteläpääty tyyppinen kannattajatoiminta todella hienoa, mutta pienemmillä paikkakunnilla se ei riitä mihinkään eikä kanna mitään, vaan se massa pitää kerätä toisella tavalla. Pelkät puhtaat fanit eivät riitä alkuunkaan täyttämään katsomoita varsinkaan huonompina aikoina.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Joten kyllä täällä kiekko kiinnostaa.

Otanta on toki pieni ja siten merkityksetön, mutta hieman on hymähdyttänyt, kun olen tuntemieni mikkeliläisten kanssa koettanut viritellä keskustelua tulevasta karsinnasta. Ensimmäinen kysyi missä sarjassa Jukurit nykyisin pelaa ja alkoi muistella kakkosdivariaikoja. Toinen kaveri totesi käyneensä kerran Mikkelin jäähallissa ja vaihdoimme näin aihetta. Kolmas kertoi olettavansa kylmää kyytiä ja heitti tuttua "ei oo rahaa kuitenkaan"-mutuilua perään. Mainitut henkilöt olivat sellaisia 25-35-vuotiaita ja urheilua kohtuullisesti seuraavia perusjamppoja. Eräällä mikkeliläisbändin keikalla noin viikko sitten ei myöskään koko karsinnoista oltu pääsääntöisesti edes kuultu, mutta ehkä viitekehys oli liian kultturelli tai jotain.

Jotenkin vain taas avautui, että ei tavis paljon Mestis-kiekolla päätään vaivaa.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
En äkkiseltään löytänyt hallin kapasiteettiä? remontti ilmeisesti kesken? Kuitenkin enemmän katsojia tulossa kuin playoff pelissä Jyväskylässä.
Tampereellakin erittäin todennäköisesti enemmän kuin Tapparalla, Ilves.com:in toimittajakin lupautui kävelemään kesällä Tre-Mikkeli jos ei ole :)

Kapasiteetti oli ennen remonttia 4500, remontin jälkeen about 4400 ja nyt, kun remontti on kesken, maksimi pyörii siinä 4200-4400 välillä. Mitään virallista tietoa tässä remontin keskellä ei ole annettu mutta ihan finaalien kokemuksiin perustuen Kalevankankaalle mahtuu tänä keväänä tuo reilut 4200 ihmistä.

Yleisöennätys on 4357, uskon että se saadaan rikki tunkemalla ihmisiä sikin sokin seisomakatsomoon.
 

A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
On mukavaa lähteä pitkästä aikaa Mikkeliin seuraamaan virallista sarjaottelua, mutta lieneekö se halli tiistaina sittenkään lähellekään täysi? Istumapaikat toki alkavat olla menneet, mutta seisomapaikkojen myynnistä on vaikea sanoa mitään. Lippujen hinnoittelupolitiikka ei ainakaan kestä "liigatason" vertailua. Kuka muka ostaa mieluummin 17 euroa maksavan seisomapaikkalipun, jos istumapaikat (kaikilla LUXUS-mukavuuksilla ja herkuilla) maksavat kategoriasta riippuen vain kaksi tai neljä euroa enemmän? Toivokaamme toki täyttä hallia, koska kyseessä on sentään merkittävin jääkiekko-ottelu Mikkelissä koskaan.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
On mukavaa lähteä pitkästä aikaa Mikkeliin seuraamaan virallista sarjaottelua, mutta lieneekö se halli tiistaina sittenkään lähellekään täysi? Istumapaikat toki alkavat olla menneet, mutta seisomapaikkojen myynnistä on vaikea sanoa mitään. Lippujen hinnoittelupolitiikka ei ainakaan kestä "liigatason" vertailua. Kuka muka ostaa mieluummin 17 euroa maksavan seisomapaikkalipun, jos istumapaikat (kaikilla LUXUS-mukavuuksilla ja herkuilla) maksavat kategoriasta riippuen vain kaksi tai neljä euroa enemmän? Toivokaamme toki täyttä hallia, koska kyseessä on sentään merkittävin jääkiekko-ottelu Mikkelissä koskaan.

Itse asiassa parhaat paikat keskisektoreilla maksavat 8 euroa enemmän. Päätykatsomojen penkeille (eli käytännössä sama näkyvyys, kuin seisomapaikoilla, mutta istuen) pääsee tuolla 19€:llä ja kulmasektoreihin 21€:llä.

Seisomapaikkoja ois vielä jäljellä 50+, mutta eiköhän nuokin mene vielä moneen kertaan ennen tiistaita. Tällä kertaa ei tartte hallin ovelle varata edes vaihtorahoja kun joka lippu myyty ennakkoon :)

edit. Katsojan rahapussin kannalta toki mukavaa, että liigakarsintojen lipunhinnat Mikkelissä noudattavat Liigan runkosarjapelien, ei pleijjarien yleistä hintapolitiikkaa.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jukka Toivakka tuossa Jatkoajan jutussa: "Kyllä meillä Mikkelissä on täydet mahdollisuudet pelata liigassa ensi kaudella. Valmistuva halliremontti tarjoaa meille muun muassa erilaisia mahdollisuuksia lisätä sekä yleisö- että ottelutuloja, Toivakka linjaa."

Kohta on taas tämä ketju täynnä kannanottoja, miksi tuo ei voi olla mahdollista. Kannattaisiko alkaa vaan muidenkin niellä se ajatus, että jos Ilvekset kaatuu neljästi, Jukurit on liigajoukkue.
 

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Menee ohi aiheen, mutta kun Jukureiden yleisömääriä jopa finaaleissa on arvosteltu ja karsintojen ennakkomyyntikään ei joidenkin kirjoittajien mielestä ole ollut riittävän hyvää (ensimmäiseen peliin nyt 3 istumapaikkaa vapaana)

Millaisessa suhteessa teillä muuten on nykyisin seisomapaikat vs. istumapaikat?

Saisi nuo pelit jo alkaa, niin loppuisi täälläkin se bussi-yleisö-oheismyyntikeskustelu. Kentällä nuo hommat hoituu jommalle kummalle. Toivottavasti Piken toinenkin käsi kipsataan sarjan päätteeksi - aina kun tulee jotain voittoa niin tapahtuu!

Mitenhän vuoden päästä tapahtuisi skenaariossa: Ilves tippuu, Jukurit nousee. Molemmille seuraava kausi isoilla tappioilla ja kuppi nurin, johan ois sarjoissa tuuletusta. No, pelataan ny ensin.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Ei ole tarkoitus väittää ettei Jukureilla olisi mahdollisuutta pärjätä liigassa katsojamäärien puolesta, mutta vähän ihmetyttää sellaisen kovan karsintakiiman puuttuminen.

Vaasassa lippuhinnat ovat Mestiksen kovimmat, pleijareihin niitä nostetaan ja karsinnoissa liput ovat olleet vielä sitäkin kalliimmat. Saikohan viime vuonna istumapaikkaa kolmeakymppiä halvemmalla, en muista mutta tuskin. Silti kotipelien liput myytiin loppuun alta aikayksikön. Ehkä jotain seisomapaikkoja taisi saada toiseen peliin vähän sen jälkeen kun pöly oli laskeutunut lipunmyynnin alettua, mutta ei niitäkään kauaa ollut jaossa. Siihen vielä päälle Sportin kannattajien invaasiot ekoihin peleihin Poriin ja etenkin Tampereelle.

Vaasassa kiima on siis ollut niin kova että karsintapelilipuista on voinut pyytää melkein mitä vaan ja ne on silti myyty melkein välittömästi loppuun. Tämä siis viime keväänäkin kolmansissa karsinnoissa neljän vuoden sisään eikä Sportin nousun puolesta täälläkään varmaan juuri kukaan olisi lyönyt vetoa kun joukkue oli mitä oli.

Siinä valossa kuulostaa vähän kummalta että Mikkelissä lipunmyynti on ollut rauhallisempaa. Ei ne karsinnat siellä kuitenkaan mitään jokavuotista herkkua ole olleet ja jos karsintapelit eivät saa ihmisiä katsomoon niin miten olisi normirunkosarjapelien laita SM-liigassa? Ehkä Vaasaa ja Mikkeliä ei vain voi näin suoraan verrata.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Millaisessa suhteessa teillä muuten on nykyisin seisomapaikat vs. istumapaikat?

Taitaa nyt olla aika fifty-sixty eli melko tasan. Tarkkoja lukuja en tiedä remontin takia. Ensi kaudelle päätyihin jää kuitenkin vaan ne keskimmäiset osat seisomapaikoiksi, kaikki muut on istumapaikkoja.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Ensimmäiset kaksi peliä ovat Jukureiden sauma. Jommasta kummasta pitää voitto ottaa, jotta Ilves-leiriä saisi edes hieman horjutettua. Sen sijaan Ilveksen 2-0 voi olla jo liian vaikea kääntää.

Paljon on puhuttu Ilveksen voittoputkesta, mutta edellisestä pelistä on jo reilusti aikaa. Jos karsinnat olisivat alkaneet 2-3 päivän sisällä runkosarjan päätöksestä, niin tilanne olisi eri. Nyt on kuitenkin reilu tauko välissä ja jopa tuntumakin saattaa siinä vähän kadota. Varsinkin maalivahdeille tällainen tauko voi olla haitaksi. Ja näissä peleissä Ilveksen maalivahti saanee vähemmän hommia kuin liigassa, miten pysyy rytmi, kun on tottunut tasaisempaan kuormaan?

Jukureiden maalivahdin pitää pystyä ottamaan se 30-40 koppia per peli Tampereella. Onko Bernardista siihen, se nähdään kohta.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kannattaisiko alkaa vaan muidenkin niellä se ajatus, että jos Ilvekset kaatuu neljästi, Jukurit on liigajoukkue.

Tunnetasolla minulle ei tuota pienintäkään vaikeutta "niellä# tuota asiaa. SIllä osastolla tilanne olisi jopa herkullinen. Saataisiin "paikallisvasustaja". Minun pienessä mielessä on se perustavaa laatua olevan ongelma että niillä tiedoilla ja faktoilla, jotka minulla on käytössä, uskon Toivakan markkinoivan illuusiota. Toivakka ja Jukurit tietää varsin hyvin, mikä on totuus. Tuo alle 3000 katsojan keskiarvo ei vaan pitkässä juoksussa riitä. Toinen mikä ei senkään vertaa riitä on ne pelaajat, joilla on ensi kaudeksi sopimus Mikkeliin.

Toisaalta spekulointi on siinä mielessä turhaa, että Ilves ei tule kaukalossa neljää kertaa häviämään Jukureille.
 

morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Toinen mikä ei senkään vertaa riitä on ne pelaajat, joilla on ensi kaudeksi sopimus Mikkeliin.
Eihän Jukurit pelaisi liigassa mestisjoukkueellaan, kuten ei Ilves pelaisi liigajoukkueella Mestiksessä. Jukurien tulot kasvaisivat: tv-tulot, enemmän sponsorirahaa, enemmän katsojia, enemmän oheismyyntiä jne, joten pelaajabudjettikin nousisi roimasti. Yksi kysymys tietysti kuuluu että mistä liigapelaajia. Ilveksestä niitä olisi ainakin tyrkyllä. Kuinka montaa liigatason pelaajaa kiinnostaisi jäädä mestis-Ilvekseen?

Kyllähän Sportkin teki aivan realistisen näköisen varjoliigabudjetin ja siinä pelaajabudjetti olisi ollut jotain SaiPan luokkaa.
 

Jääkendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Yksi kysymys tietysti kuuluu että mistä liigapelaajia. Ilveksestä niitä olisi ainakin tyrkyllä. Kuinka montaa liigatason pelaajaa kiinnostaisi jäädä mestis-Ilvekseen?

Onkos ne Ilveksen pelaajat liigatason pelaajia jos häviävät Jukureille? Jos tavoitteena on liigan 14. sija tai usko siihen, että Pikkaraisen pystysuunnan kiekko toimii paremmin, niin mikäs sitten niitä ilveksiä on houkutellessa. Kyllä sinne Jukurit kärkiketjujen miehiä tarvitsee jos liigassa haluavat pärjätä ja ihan 1-2 kaveria ei tule riittämään.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Siinä valossa kuulostaa vähän kummalta että Mikkelissä lipunmyynti on ollut rauhallisempaa. Ei ne karsinnat siellä kuitenkaan mitään jokavuotista herkkua ole olleet ja jos karsintapelit eivät saa ihmisiä katsomoon niin miten olisi normirunkosarjapelien laita SM-liigassa? Ehkä Vaasaa ja Mikkeliä ei vain voi näin suoraan verrata.
No ei voi ei. Onhan Vaasa Mikkeliä selvästi isompi kaupunki. Asukastiheys Vaasassa on liki yhdeksänkertainen.
Mikkeli on kooltaan ja statukseltaan maakuntakeskuksena aika lähellä Kajaania. Mikkelissä on enemmän asukkaita, mutta se johtuu lähinnä kuntarajojen siirroista. Asukastiheys molemmissa on samaa luokkaa. En tiedä buumista, mutta kyllä asukasmäärään ja -tiheyteen suhteutettuna Mikkelissä ihan hyvin jääkiekko kiinnostaa. Suhteessa varmasti paremmin kuin monella liigapaikkakunnallakin. Noh, se näistä vertailuista.

Saisi jo kiekko pudota jäähän, niin jäisi nämä keskustelut itse asian vierestä vähemmälle. Useimmat täällä hehkuttavat Ilveksen olevan selkeä suosikki ja voittavan ainakin kaikki kotipelinsä. Kuinkahan moni on sitten uskaltanut sijoittaa suuret summat huomiseen Ilveksen voittoon. Veikkaus tarjoaa kuitenkin ihan kohtuullisen hyvää kerrointa, 1,60.

Toivottavasti tulee jännittävä sarja heti alusta, vaikka Ilves toki selkeänä suosikkina lähtee. Kävipä sarjassa lopulta miten tahansa, niin kiinnostus ja yleisömäärät tulevat varmasti olemaan sitä luokkaa, että pakkohan näitä on jatkossakin saada. Onko tämä sitten oikea ja paras muoto karsinnoille, on toinen juttu, mutta toivottavasti karsintapelit jatkuvat myös ensi vuonna.
 

Dieppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eihän Jukurit pelaisi liigassa mestisjoukkueellaan, kuten ei Ilves pelaisi liigajoukkueella Mestiksessä.

Kiinnitä lainaamassasi tekstissä tähän kohtaan: joilla on ensi kaudeksi sopimus Mikkeliin(13 pelaajaa).

Miksi tosissaan liigaan pyrkivä olisi rakentantut valmiiksi Mestisjoukkueen? Edelleenkään en usko että Jukurit olisi edes halukas Liigaan.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kiinnitä lainaamassasi tekstissä tähän kohtaan: joilla on ensi kaudeksi sopimus Mikkeliin(13 pelaajaa).

Miksi tosissaan liigaan pyrkivä olisi rakentantut valmiiksi Mestisjoukkueen? Edelleenkään en usko että Jukurit olisi edes halukas Liigaan.

En minäkään usko Jukurien pystyvän nousemaan, mutta onhan Jukureiden pakko tehdä hyvissä ajoin osa sopimuksista. Ei keväällä voi lähteä nollalla sopimuksella ja toivoa että pelaajia saataisiin hankittua kesän kynnyksellä. Se on armotta liian myöhäistä, eikä Jukurit pärjäisi sillä tavalla edes mestiksessä tulevalla kaudella jos nousu ei onnistuisi.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Kiinnitä lainaamassasi tekstissä tähän kohtaan: joilla on ensi kaudeksi sopimus Mikkeliin(13 pelaajaa).

Miksi tosissaan liigaan pyrkivä olisi rakentantut valmiiksi Mestisjoukkueen? Edelleenkään en usko että Jukurit olisi edes halukas Liigaan.

Tästäpä on muuten tullut kirjoiteltua mestispuolella jo keskitalvella kun näitä sopimuksia ruodittiin. Harmillisesti en vaan nyt pysty viestiäni löytämään (ei ollut 2013-2014 kauden ketjussa), joten pitää referoida ulkomuistista:

Elikkäns: Mielestäni Jukureilla on melko hyvä sopimustilanne riippumatta ensi kauden sarjatasosta. Mestikseen nuo kiinnitetyt kaverit käyvät toki suoraan kärkiketjuihinkin, mutta kyllä noista Liigaankin saadaan, etenkin pelitavan pysyessä samana ja joukkueen hitsautuessa nykyistäkin tiiviimmin yhteen karsintojen kokemusten myötä, pätevät 2-4 ketjut. Eli Liiga-Jukurit tarvitsevat jumalattomasti yksinkertaistaen kärkiketjun (helppo toki sanoa, mutta luulisi kärkiosaamista löytyvän esimerkiksi Ilveksen pelaajistosta ja varmasti jokunen vapaa agentti on vielä karsintojen jälkeen tarjolla) ja Mestis-Jukurit lähinnä pelitapaan sopivia 2-4 ketjujen heppuja (jotka toki joukkueen taso huomioiden olisivat mestistasolla useimmissa joukkueissa heittämällä ykkösvitjan ukkoja).
 

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mikäli Jukurit pystyisi Ilveksen kaatamaan ja lunastamaan Liigapaikan, olisi ensimmäinen liigakausi joka tapauksessa, enemmän tai vähemmän selviytymistaitelua. Nousun tapahtuessa Jukureilla ei olisi millään aikaa, eikä rahaa rakentaa kilpailukykyistä joukkuetta liigaan, vaan tavoite olisi sarjapaikan säilyttäminen. Tästä sitten pikkuhiljaa kärsivällisesti rakentaa potentiaalista joukkuetta ja "varastaa" muilta joukkueilta junnuja ja kehittää koko organisaatiota paremmaksi.

Toinen asia onkin, kuinka kärsivällisiä ovat mikkeliläiset kannattajat? Käydäänkö peleissä ja seisotaanko joukkueen takana, vaikka turpaan tulee oikealta ja vasemmalta?
 

Lohipoika

Jäsen
En minäkään usko Jukurien pystyvän nousemaan, mutta onhan Jukureiden pakko tehdä hyvissä ajoin osa sopimuksista. Ei keväällä voi lähteä nollalla sopimuksella ja toivoa että pelaajia saataisiin hankittua kesän kynnyksellä. Se on armotta liian myöhäistä, eikä Jukurit pärjäisi sillä tavalla edes mestiksessä tulevalla kaudella jos nousu ei onnistuisi.

Jaa, tuo on kyllä Mestiksessä hyvin yleinen käytäntö, että kauden päättyessä ei ole yhtäkään pelaajasopimusta voimassa. Mestiksessä kun pääsääntöisesti tehdään vain yhden vuoden sopimuksia.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jaa, tuo on kyllä Mestiksessä hyvin yleinen käytäntö, että kauden päättyessä ei ole yhtäkään pelaajasopimusta voimassa. Mestiksessä kun pääsääntöisesti tehdään vain yhden vuoden sopimuksia.

Sitten olen kyllä ollut kujalla. Olen ajatellut että sopimuksia jonkin verran olisi.
 

EDDIE C

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi (sympatiat Ruotsille)
Olisi yllätys jos ilves putoaisi, eikä konkurssiakaan legendaariselle seuralle toivoisi.
Silti vituttaisi katsoa moista paskaa liigassa ensi kaudella.
Toivossa eletään kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
KK
Sitten olen kyllä ollut kujalla. Olen ajatellut että sopimuksia jonkin verran olisi.
johtuu siitä, että moni pelaaja toivoo/uskoo saavansa Mestis.näyttöjensä perusteella mahdollisuuden liigapaikkaan. Ainakin näin on joukkueiden kärkipelaajilla. Toki muutama kärkipelaaja ei edes halua SM-Liigaan, mutta siis suurin osa. Siksi ei kannata tehdä pitkiä sopimuksia. Jos kausi menee todella hyvin ja sinulla 2 vuoden jatkosopimus, on se aina vaikeampi purkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös