Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2024–2025

  • 721 266
  • 3 062
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Ei minulla tuohon ankan ennakkoon ole hirveästi moittimista muuta kuin perinteiseen tapaan Torson antamat numerot. Tuo toinen kirjoittaja vaikutti olevan paremmin asian päällä.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Olen yrittänyt tarkkailla, osuuko pisteodottama yksiin eli kaikkien kokonaispistemääräksi pitäisi tulla 1440, koska runkosarjan aikana pelataan 480 ottelua.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen yrittänyt tarkkailla, osuuko pisteodottama yksiin eli kaikkien kokonaispistemääräksi pitäisi tulla 1440, koska runkosarjan aikana pelataan 480 ottelua.
Kyllä osuu. Tein alkuun laskelmat väärin ja skaalasin 1530 pisteen mukaan. Tuossa vaiheessa en enää ennättänyt tehdä uutta skaalausta. Näin ollen laskin verrannolla tuosta 1530 pisteestä 1440 pisteen mukaisen joukkueiden pisteytyksen. Eli kyllä siellä on 1440 pistettä jaettu 16 joukkueen kesken. Tosin ei ihan sillä tavalla kuin oli alkujaan tarkoitus. Ihan tyytyväinen olen kuitenkin tuohon. Sarjan hännän ja kärjen ero makuuni ehkä liian kapeaksi, mutta katsotaan rauhassa, kuinka lopulta osuu.
Laitan alle jo julkaistuille joukkueille minun antamani pisteodottomat. Toki Hallikaisella on omansa.

3. Tappara 115
4. KalPa 109
————————
5. TPS 99
6. Pelicans 94
7. HIFK 92
8. Ässät 91
9. Lukko 90
10. JYP 88
11. Sport 78
12. KooKoo 77
————————
13. HPK 77
14. SaiPa 68
15. K-Espoo 67
16. Jukurit 60
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei minulla tuohon ankan ennakkoon ole hirveästi moittimista muuta kuin perinteiseen tapaan Torson antamat numerot. Tuo toinen kirjoittaja vaikutti olevan paremmin asian päällä.
Olen samaa mieltä siitä, että tekstini Tapparasta on varsin osuva. Huolella sen tein. Ymmärrän, että näet Hallikaisen olevan paremmin asian päällä. Hän kuitenkin naputti Tapparalle 125 pistettä, kun minä vain 115.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Yritän vähän pehmentää tulevaa järkytystänne tälläsellä tiedolla, että McTorson arviossa Tappara jää Kärppien taakse. Päivän muissa uutisissa Petteri Orpon hallitusta arvosteltiin ja sähköpotkulaudoilla törttöiltiin.
Ja Ilves 2 ja Kärpät 1. Myös vesi on märkää.
 
Ja Ilves 2 ja Kärpät 1. Myös vesi on märkää.
On tässä vielä se mahdollisuus, että Hallikaisen Ilvekselle ennustamat pisteet ovat niin paljon suuremmat kuin Torson, että nostavat Ilveksen ykköseksi. Merkittävä 10 pisteen ennustusero oli jo Tapparallakin. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua..:) Itse en Ilvestä ykköseksi laittaisi, kärjen tuntumaan kyllä.
 
axe

Jäsen
Ei minulla tuohon ankan ennakkoon ole hirveästi moittimista muuta kuin perinteiseen tapaan Torson antamat numerot. Tuo toinen kirjoittaja vaikutti olevan paremmin asian päällä.
Tuon arvion kahden eri kirjoittajan ero kiteytyy kummaltakin irrotettuun yhteen virkkeeseen:

"Moisten hylkiöiden palkkaaminen pätkätyöläisiksi kertoo siitä, että Tapparan joukkueenrakennus on jätetty jostain ihmeellisestä syystä kesken."

vs.

"Ei ole syytä unohtaa viime kautta ja sitä, miten hallituin ja onnistunein peliliikkein Tappara viimeisteli kokoonpanonsa kauden aikana."
 
Toki Hallikainen kirjoitti juuri ennen tuota sinun tekemää lainausta näin:”Joose Antonen ja Aleksi Mustonen Tapparassa? Loppuiko minulta lääkkeet vai olenko syönyt hassuja sieniä? Mustosella ei taso meinannut riittää viime kaudella HPK:ssa. Antosen nimi löytyy Liigakiekon ABC:stä selitteenä termille flegmaatikko.
 
Älä katkaise lainaustasi kesken kappaleen muuttaaksesi tekstin lopullista tarkoitusta.

Hallikainen ei ollut myöskään tätä mieltä vaikka kirjoittikin: "Richard Grönborg on ylihypetetty fläppitauluteline. Tapparan peli on pelkkää koohottavaa pystysuunnan kaahausta. Grönborg ei hallitse Liigan realiteetteja. Ylimielinen mannekiini, joka yrittää opettaa suomalaisille, miten pelataan jääkiekkoa. Ylipalkattu partajeesus esittämässä kovaa jätkää. Tappara yrittää keksiä pyörän uudestaan.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Älä katkaise lainaustasi kesken kappaleen muuttaaksesi tekstin lopullista tarkoitusta.
Hallikaisen kirjoituksen loppuhan oli tuossa lainaamassani viestissä. Minä täydensin sen, kun alku oli jäänyt sinulta pois, eli sinä olit se, joka lainasit alkujaan kesken kappaleen. Muutoinkin jotenkin erikoista puuttua sinulta tuohon, kun Jatkoajassa on lainailtu aivan miten sattuu pätkimällä Urheiluankan kirjoituksiani.
 
Lähdetään vaikka nyt siitä, että minun lainaamani Hallikaisen virke ei ole osa minkään kappaleen keskeltä vaan se on koko se kappale pointteineen. Sinä sen sijaan lainaat yhdestä kappaleesta kaksi ekaa riviä ja yrität sillä todistaa, että toinenkin on samaa mieltä kuin itse oot, vaikka se sama kappale seuraavan kuuden rivin aikana kääntää sen alun johdanto-osan ihan toiselle merkitykselle.

Ei saatana, ei uskoisi että joutuisi edes keskustelemaan näin itsestään selvästä asiasta.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Veikkaan häntäpään joukkueiksi Ässiä,Kookoota ja Hpkta.Saipa tulee yllättämään ja suurin yllättäjä aivan kärkikahinoihin on Kiekkoespoo

:D

Lähden intuitiivisena ihmisenä vähän peesailemaan tähän pienin muutoksin:

Veikkaan ylivoimaiseksi jumboksi tietenkin Sportia, joka myös tulee häviämään Jokereille liigakarsinnoissa ja tippuu lähes koko kiekkokansan riemuksi liigasta. Sport ei kuitenkaan ota mestispaikkaa vastaan, vaan hakee jatkossa paikkaa Ruotsin 2. divisioonasta. SaiPa ja Raipe todellakin yllättää TOP8-sijoituksella. Myös K-Espoo menee kevyesti poffeihin. HPK on kuitenkin sijalla 15. Kuitenkin kerää runkkarissa lähes 20 pistettä enemmän kuin jumbo-Sport. Finaaleissa nähdään Ilves ja Tappara. Ilves voittaa. Kärpille ronssia. HIFK ei tietenkään puolivälieriä pidemmälle mene - jatkossa onneksi IFK pelaa aina vähintään välierissä.

Koska..

Jokereiden liiganousu tulee säikäyttämään liigahallituksen, joten sarjauudistusta pukkaa. A- ja B-liiga näkee vihdoinkin päivänvalon. Tapparan ja Kärppien avoin salaliitto tuottaa vihdoin hedelmää, ja mestaruudesta päätetään alkaa pelaamaan vain neljän suurimman ja kauneimman kesken. Mukana Ilves ja HIFK. B-liigaan jääminen järkyttää suuresti Turussa, mutta heitä ei tässäkään asiassa kuunnella. 12 joukkueen B-liigaan jääminen herättää raivoa myös Kuopiossa, missä koko Kapasten mafia kokee tulleensa petetyksi. Ennen kuin ensimmäistäkään B-liigan ottelua on pelattu, ilmoittaa 6 joukkuetta ajautuvansa konkurssiin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei saatana, ei uskoisi että joutuisi edes keskustelemaan näin itsestään selvästä asiasta.
Sanopa muuta. Onneksi kaikki on nyt hyvin, sillä Hallikaisen pointti Mustosesta, Antosesta ja Tapparan kyvykkyydestä vahvistaa joukkuetta kesken kauden on tullut nyt kokonaisuudessaan selville myös Jatkoajan lukijoille. Sinun viestisi jälkeen esillä oli vain osatotuus.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kaiholla muistelen niitä aikoja, kun keskustelu @McTorson arvioista oli keskitetty omaan ketjuunsa.
Sama. Kiinnostuneille joku Ankkalinna-ketju pystyyn, toivon.

Muutenkaan en ymmärrä miten yhden random-kirjoittajan voimasuhdearviot voivat aiheuttaa näin paljon kohinaa, etenkin nyt kun kaveri ei edes kirjoita niitä tälle palstalle. Ja varsinkin, kun sokea reettakin näkee kuinka nyt vaikka Kärppiä yliarvostamalla ja Tapparaa aliarvostamalla ihan hakemalla haetaan niitä reaktioita ja kommentteja (ja nyt klikkejä sinne huumorisivustolle) ja sitten täällä porukka edelleen jaksaa haksahtaa näihin vuodesta toiseen.
 
Tuon arvion kahden eri kirjoittajan ero kiteytyy kummaltakin irrotettuun yhteen virkkeeseen:

"Moisten hylkiöiden palkkaaminen pätkätyöläisiksi kertoo siitä, että Tapparan joukkueenrakennus on jätetty jostain ihmeellisestä syystä kesken."

vs.

"Ei ole syytä unohtaa viime kautta ja sitä, miten hallituin ja onnistunein peliliikkein Tappara viimeisteli kokoonpanonsa kauden aikana."
Kärpissä flopannut = moinen hylkiö. Toinen näistä hylkiöistä on ollut varsin tehokas harjoituspeleissä ja teki Tapparan ainoan varsinaisen peliajan maalin Sparta Prahaa vastaan. Antonen on todellakin flegmaattinen ollut aina, myös ennen Kärppiin menoaan, mutta kyllä nämä liigatason kiekkoilijoita molemmat silti ovat.
 
Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ilveksen tehokkain kenttä on todennäköisesti muodossa Suomi-Najman-Lööke, mikä omaa tuon saman 150 pisteen potentiaalin kuin Kärppienkin ykkönen.
Joo pakko myöntää, että meni nyt omalta osaltani Nättiset sekaisin. Yhtä kaikki, mainitsemasi kolmikko menee potentiaalissa samaan kastiin, vaikka Najman onkin vielä katsomaton kortti Liigassa.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kärpissä flopannut = moinen hylkiö. Toinen näistä hylkiöistä on ollut varsin tehokas harjoituspeleissä ja teki Tapparan ainoan varsinaisen peliajan maalin Sparta Prahaa vastaan. Antonen on todellakin flegmaattinen ollut aina, myös ennen Kärppiin menoaan, mutta kyllä nämä liigatason kiekkoilijoita molemmat silti ovat.

Tuo nyt on normaalia tuolle yhdelle kirjoittajalle. Kun pelaaja epäonnistuu Kärpissä ja siirtyy pois, tulee hänestä välittömästi löysä, myrkyttäjä tai tällä kertaa hylkiö. Pelasi kuitenkin ennen viime kautta kaksi uransa tehokkainta kautta, mutta jostain syystä ei onnistunut sekaisin olleessa Kärpissä, joten hylkiö.
 
Joo pakko myöntää, että meni nyt omalta osaltani Nättiset sekaisin. Yhtä kaikki, mainitsemasi kolmikko menee potentiaalissa samaan kastiin, vaikka Najman onkin vielä katsomaton kortti Liigassa.
Et ole ensimmäinen jolla meni sekaisin. Ilveksen Nättiseltä en odota kuin että pysyisi ehjänä niin voisi saada 30+ pisteen kauden.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuo nyt on normaalia tuolle yhdelle kirjoittajalle. Kun pelaaja epäonnistuu Kärpissä ja siirtyy pois, tulee hänestä välittömästi löysä, myrkyttäjä tai tällä kertaa hylkiö. Pelasi kuitenkin ennen viime kautta kaksi uransa tehokkainta kautta, mutta jostain syystä ei onnistunut sekaisin olleessa Kärpissä, joten hylkiö.
Ei pidä paikkansa. Pelaajakohtaisesti nämä menee, eikä minua saa lytättyä tuollaisen typeryksen muottiin kuin koetat ja toki moni muu aiemmin.

Minusta sana hylkiö kuvaa Antosta hyvin. Viime kaudella hän oli erittäin löysä. Kausi oli häneltä lopulta suuri floppi. Sen jälkeen hän on elokuussa ilman sopimusta, kunnes tekee muutaman viikon pätkäsopimuksen. Ihan kuvaava sana hylkiö on tässä hetkessä.

Viime kevättalvella ennakoin Kokon siirtyessä Pelicansiin, että Kokko on pudotuspelien paras maalivahti. En kirjoittanut kuten sinä väität, että Kärpistä lähtenyt pelaaja olisi mielestäni väistämättä löysä, myrkyttäjä tai jotain muuta negatiivista. Jos aidosti on lukenut kirjoituksiani ja mielipiteitäni, voi huomata, että niiden perustana on rehellisyys ja aitous. jopa yli Kärppien
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Ei pidä paikkansa. Pelaajakohtaisesti nämä menee, eikä minua saa lytättyä tuollaisen typeryksen muottiin kuin koetat ja toki moni muu aiemmin.

Pakko nyt vähän ottaa kantaa vaikka ei topicia suoraan olekaan, koska marttyyriys ei sinulle kyllä ollenkaan sovi. :D

"Typerys" on hassu sanavalinta, ja sinällään kun ei itselläni ole sinua vastaan mitään niin en suostuisi tätä itse käyttämään enkä usko että muutkaan sinusta täällä niin toteaisi. Sanoisin kuitenkin, että kyllä sinulla tietynlainen signature-toiminta on läsnä jatkuvasti, halusit sitä tai et. Kärpät on kovin ikinä missään, Kärppien kasvatit, valmentajat ja pelaajat ovat sitä myös kunnes lähtevät Kärpistä mistä tahansa syystä (jolloin saatat korjata mielipidettäsi, juuri kuten lainaamasi kirjoittaja kuvasi).

En ole tätä keskustelua nyt pitkään aikaan lukenut, mutta eikö ollut niin ettei sinun pitänyt voimasuhteisiin ottaa kantaa Jatkoajan puolella ollenkaan vaan ainoastaan siellä Kiekko-Ankassa vai mikä se nyt oli? Mikä sai mielen muuttumaan?

Viime kevättalvella ennakoin Kokon siirtyessä Pelicansiin, että Kokko on pudotuspelien paras maalivahti. En kirjoittanut kuten sinä väität, että Kärpistä lähtenyt pelaaja olisi mielestäni väistämättä löysä, myrkyttäjä tai jotain muuta negatiivista. Jos aidosti on lukenut kirjoituksiani ja mielipiteitäni, voi huomata, että niiden perustana on rehellisyys ja aitous. jopa yli Kärppien.

Kokko on Kärppien junioreita, joten on pelaajana huono esimerkki. Itse asiassa se että valitsit Kokon tässä itse, on puolestaan sinun toiminnastasi tyypillinen esimerkki, eli siis textbook McTorsoa.

Itse tykkään värinästä ja actionista, joten sen pohjalta arvostan sitä että sinä tänne kirjoittelet. Aina pieni provo on mahdollinen (jopa todennäköinen) ja porukka liittoutuu sinua vastaan jne. Kerta toisensa jälkeen. Se on viihdyttävää. Uskon etten ole yksin siinä, että se arvostus nimimerkkiäsi kohtaan nimenomaan johtuu yksinomaan tästä, toisaalta mitä väliä mistä se lopulta kumpuaa. Asiantuntemus ja perehtyneisyys on kaikkien muiden kuin Kärppien osalta sitten taas vähän puutteellista ja sellaista että halutaan osoittaa että ikään kuin sitä olisi, mutta sitten on luonnehdinnat ja taustatyöt aikalailla reikäisiä välillä. Mutta ei haittaa - tulta munille vaan jatkossakin, koska tämä vastakkainasettelu tuo Jatkoaikaan niin paljon viihdettä omasta mielestäni.

Oma rakas TPS:ni antaa ensimmäisen liigakuukauden osalta voimasuhteissa todella paljon tasoitusta muille kun kärkihyökkääjistä melkeinpä ne terävimmän kärjen ukot ovat sivussa week-to-week. Lisäksi riesana viime kaudella ollut tehottomuus on vaivannut taas viime matseissa. Saas nähdä miten paljon takamatkaa tästä aiheutuu, mutta veikkaanpa että top 6 tekee todella tiukkaa Tepsille tulevalla kaudella tästä johtuen.

Viime päivien vääntöihin sen verran vielä, että tuo Kärppien uusi ykkönen on totta vie pelottava. Mikäli paikalliset sanovat että kemiat ovat harkkamatseissa löytyneet niin kyllä itsekin uskon että puhutaan kauden yhdestä kovimmista ketjuista. Ylipäätään Kärpät on tulevalla kaudella omissa papereissa aika lailla Tapparan ohella ainoa mestarisuosikki. Niin paljon on huikeita ukkoja sinne ostettu. Sinänsä @McTorso:lla voi olla hyvä vuosi arvionsa osalta tulossa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En ole tätä keskustelua nyt pitkään aikaan lukenut, mutta eikö ollut niin ettei sinun pitänyt voimasuhteisiin ottaa kantaa Jatkoajan puolella ollenkaan vaan ainoastaan siellä Kiekko-Ankassa vai mikä se nyt oli?
Urheilu-Ankasta on kyse. Mutta joo, ei ole missään vaiheessa ollut tarkoitus, etten voimasuhteita muualla kuin Urheiluankassa kommentoisi. Tuollainen olisi hullua, sillä Jatkoaika on kuitenkin mun kasvattajaseura. Sen olen perusteluineen päivineen todennut, etten tänä vuonna Jatkoaikaan perinteistä voimasuhdearviota tee. Oiskohan tuo aiheuttanut sulle sekaannusta?
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei pidä paikkansa. Pelaajakohtaisesti nämä menee, eikä minua saa lytättyä tuollaisen typeryksen muottiin kuin koetat ja toki moni muu aiemmin.

Viime kevättalvella ennakoin Kokon siirtyessä Pelicansiin, että Kokko on pudotuspelien paras maalivahti. En kirjoittanut kuten sinä väität, että Kärpistä lähtenyt pelaaja olisi mielestäni väistämättä löysä, myrkyttäjä tai jotain muuta negatiivista.

Typeryyttä on alkaa väittämään jotain mitä toinen ei ole edes sanonut. Sanoin hyvin selvästi, että sinulla on tapana alkaa väheksymään pelaajia jotka ovat epäonnistuneet Kärpissä. Antonen, Kunyk, Mingoia, Tiivola, Leskinen ja taisi sieltä jotain negaa löytyä Emanuelssonistakin. Näitähän kaikkia yhdistää yksi ja sama päävalmentaja.
 
Kun pelaaja tai valmentajat on epäonnistunut Kärpissä on luonnollista antaa sitä kuvaava palaute. Kun pelaaja tai valmentaja on onnistunut Kärpissä, on luonnollista antaa sitä kuvaava palaute. Ei tuossa ole sen kummemmasta kyse.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös