Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2024–2025

  • 726 848
  • 3 117

Maustemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Itse en harjoituspelien perusteella lähtisi nostamaan mitään Kärppien tai kenenkään muunkaan ketjua minkään vuosikymmenen tai vuoden parhaaksi. Katsellaan sitten vaikkapa joulun jälkeen miltä meno näyttää tai vieläkö koko ketju ylipäätään on kasassa. Kärppien ulkkariketjussa on potentiaalia valtavasti ja ainakaan luistelunopeudessa tuo ketju ei häviä kovin monelle, jos yhdellekään ketjulle Liigassa.

Tätä pohjoinen - etelä -asemaa tällä palstalla lisää varmaan osittain myös se, että etelässä pyritään etsimään kaikesta Kärppien tekemisestä ne negatiiviset asiat, mikä taas aiheuttaa Oulussa vahvan vastareaktion. Sama ilmiö toimii myös päin vastoin, osa Kärppien kannattajista nostelee keulaa pystyyn ennen ensimmäistä peliä mikä taas herättää tunnereaktioita etelässä. Osa sitten vain puhtaasti trollaa, esimerkiksi väittämällä Kärppien joukkuetta hitaaksi ja maalivahtipeliä surkeaksi.
 
Jaksaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, NHL
Kun meitä kärppäkannattajia tykätään moittia milloin mistäkin, niin kyllä ne alkukipinät käsittääkseni on heitetty etelästä. Esim tuo talouskeskustelu kai sai liekkiä siitä, että miljoonan voittoa lähdettiin kyseenalaistamaan, koska sitä ei tehty urheilulla. Eikai ole yllättävää, jos siitä herää keskustelua.

Sitten kun tänne saadaan vuosien tauon jälkeen oikeasti hyvä joukkue hyvin valmennettuna (McTorson arviot on asia erikseen), niin alkaa tikaria lentämään Oulun Jokereista ja siitä, kun pelaajien syntymäkunta ei ole Oulu. Sitten kun näihin reagoidaan, niin kaikki oululaiset on keulivia kusipäitä. Joo kyllä minunkin makuun voisi kierrokset pitää maltillisempina. Mutta kyllä sitä sanansäilää tulee sieltä etelästäkin ja tämä sitten kätevästi unohdetaan, kun alkaa tämä joidenkin nimimerkkien kärppäfanit taas sitä ja tätä ja tuota.

Eipä siinä, tsemppiä kauteen.

Ja edelleen minä väitän, että tuo Tappara yliarvotetaan melkeinpä kaikissa arvioissa, mitä olen lukenut. Mutta kohtahan se varmaan näyttää, että en voisi enempää väärässä olla :).
Alkukipinät tainnut lähteä yhdestä kirjoittajasta joka ei ole etelästä kotoisin ja sitten Kärpät (ja muut Kärppä-fanit) jäänyt vähän ristituleen kun tuota kirjoittajaa kohti on ammuttu vastaan rypälepommeilla.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Siellä on muutes urheiluankassa enää sijat 2 & 3 jaossa Ipan ja Tapparan kesken. Odottelen lopullista listaa ja luen arvostelut sitten, ainakin top4 osalta ihan mielenkiinnolla.
Tosiaan kolme parasta joukkuetta on enää julkaisematta, eli Ilves, Kärpät ja Tappara. Tänään tuli ulos sarjanelonen KalPa 109 pisteellä. Oletko muuten varma, että Kärpät on tänä vuonna kärjessä? Uudet tuulet ovat puhaltaneet voimakkaasti muutoinkin arvioissani.
 
avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärpillä on hyökkäys timanttia, puolustus pumpulia ja valmennus pienehkö kysymysmerkki. Maalivahtiosasto täysin Karhusen varassa ja saa nähdä jatkuuko viime kauden hyvät otteet Karhuselta.
Hyvin pitkälti samoilla silmillä katsotaan tuota kokonaisuutta. Toistan samaa, mitä monet muutkin tässä ketjussa jo aiemmin, eli harjoituspeleille ei pidä antaa liikaa painoarvoa, mutta...

Omaan silmääni hyökkäyksen laajuus on yllättänyt täysin. Top 6 on toki kova paperilla(kin), mutta esim. Alasiuruat ja Antti-Roikot ovat kehittyneet kesän aikana näkemäni perusteella yllättävänkin paljon. Paljon enemmän, kuin osasin odottaa keväällä.

Lisäksi puolustuksessa ulkkarit Jandus ja Berglund ovat miehistyneet enemmän kuin olisin uskonut. Näistä Berglund kiekollisena ja Jandus taas enemmänkin ehkä sitten yleispuolustajana. Sitten tuleekin jälleen vuoden vanhempaa ja hitaampaa Ohtamaata ja Koivistoa, joilla pelisilmä ja sijoittuminen on tietysti säilynyt, mutta varsinkin Koivistolla tuo hitaus ja reaktiokyky oli mielestäni jo valmiiksi, ihan maksimissaan "kohtalaisen" viime kauden jälkeen pahentunut. Syöttölautana toki varmasti edelleen esim. ylivoimassa pitää paikkansa, mutta omissa on järjestään potkun perässä. Paaso taasen on jatkanut oikeastaan siihen mihin viime kaudella jäi. Potentiaalia on, mutta edelleen tulee paikoin melko junnumaisia virheitä, joita nähtiin tuossa JYP-ottelussakin. Kokonaisuutena väittäisin Kärppien puolustuksen olevan yllätysvalmis, mutta näillä näytöillä ylempää keskikastia Liigassa. Sinne top 4 on kaikki valmiudet, mutta se vaatii yleistä tasonnostoa lähestulkoon kaikilta.

Maalivahdeista Westis on edelleen sama Westis kuin aiemminkin. Hyvän ja huonon päivän ero on ihan käsittämätön. Lisäksi heikohko mailapelaaminen yhdistettynä myöskin heikohkoon pelinlukuun aiheuttaa varsinkin rännikiekkoja katkoessa sydämentykytyksiä. Vaikkei tämä ennustusketju olekaan, niin ennustan silti, että Westerholm syöttää tällä kaudella vähintään yhden maalin vastustajalle enemmän tai vähemmän tyhjiin. Karhunen niinikään on myös jälleen vuotta vanhempi. Huomattavasti rauhallisempi maalilla, lukee peliä paremmin ja kommunikoi kenttäpelaajien kanssa paljon paremmin kuin kirittäjänsä. Yhden suurimmista kysymysmerkeistä siis laittaisinkin Karhusen osalta siihen, että missä tilanteessa Kärpät on, jos Karhusta viime kaudet vaivanneet loukkaantumiset jatkuvat/uusivat tällä kaudella? Itse sanoisin, että pulassa ollaan jos näin käy. Tuosta skenaariosta puhutaan yleisesti aika vähän, mutta itse näkisin sen ihan todellisena uhkakuvana.

Valmennus on myös minun mielestäni kysymysmerkki, muttei niin suuri kuin yleisesti (ja ihan luonnollisesti) ajatellaan, kun katsotaan Mäntymaan uraa nimenomaan miesten joukkueen päävalmentajana. Poikanenhan hän vielä on kokemukseltaan tuossa pestissä, mutta tietoa, taitoa ja ennen kaikkea motivointitaitoja häneltä kuitenkin löytyy.

Summa summarum: jotain sieltä objektiivisuuden ja subjektiivisuuden välimaastosta huudeltuna näkisin Kärppien tämän kauden sauman olevan siinä, että maalintekokilpailussa tullaan luultavasti pärjäämään. Kausi sitten edetessään näyttänee, mitä tapahtuu jos/kun peli menee taktisemmaksi ja pitäisi myös tilkitä se oma pää maali-iloittelun sijaan. Värilasein tietysti odotan ja ennustan hyvää kautta, mutta urheilu on onneksi urheilua. Yllätyksiä, iloja, suruja, onnistumisia ja pettymyksiä tulee kausi pitämään sisällään.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Minä ainakin olen 100% varma.
Enää ei voi kirjoittaa mitä sattuu niin on mentävä enemmän "yleisen normin mukaan" ja näin ollen kukaan ei voi ennakoissa Kärppiä sijalle 1. sijoittaa

TOP4 kyllä kuuluu tuolla budjetilla ja sillä saaduilla pelaajilla. Mutta mv-osasto on täysin Karhusen varassa. Pakistossa epätasaisuutta, hyökkäys kärjen takana droppaa aikalailla. Ja melko kuopus valmentaja päävalmentaja niin ei voi suoraan kärkeenkään lyödä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Etsinnässä
hyökkäys kärjen takana droppaa aikalailla. Ja melko kuopus valmentaja päävalmentaja niin ei voi suoraan kärkeenkään lyödä.

Tästä olen kyllä eriä mieltä.
Mielestäni Kärpillä on todella kova ykönen, erittäin hyvä kakkokonen ja sanotaan nyt laadukas kolmosketju. Alasiurua - Melnic - "Ruisskoffi "on kova kolmosketjuksi.
Anttilan vetämä nelonen ei kyllä petä tälläkään kaudella.

Pakisto on suurin kysymysmerkki ja olen suhteellisen varma, että sitä vahvistetaan vielä.

En minä poissulkisi, että kovalla innolla voivat voittaa jopa runkosarjan. Todennäköisempi kuitenkin sijat 2-4
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Maalivahtiosasto täysin Karhusen varassa ja saa nähdä jatkuuko viime kauden hyvät otteet Karhuselta.
En kyllä tämmöistä termiä käyttäisi tästä tilanteesta. Westerholm on erinomainen kakkosmaalivahti nykyiselläänkin. Hänellä oli itse asiassa parempi t% ja v% kuin Karhusella viime kaudella, heh.

Olen kyllä aidosti ihmetellyt miten tuohon Tapparan kaksikkoon ei ole otettu mitään näin rajua kantaa missään vaiheessa. Heillä on ykkösenä kaveri joka on hävinnyt Karhuselle finaalit kerran ja kakkosena joku mestisarpa. Vai onko tämä Paavo Korhonen nyt Mestiksen 91,7 torjuntaprosentilla jotenkin paljon parempi kuin rutinoitunut Liigamolari Westerholm?
 
Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikäs tämän ketjun pistekeskiarvo oli pudotuspeleissä?

Eemeli Suomi 5, 2+1=3
Oula Palve 5, 0+2=2
Jani Nyman 5, 1+1=2

15 ottelua, 7 pistettä, pka 0,47
0,20 maalia/ottelu
0,33 syöttöä/ottelu

Näillä tilastoilla en lähtisi kehuskelemaan Ilves leiristä.
Vertasin Kovarcikin, Gardinerin ja Tardifin pistekeskiarvoa pudotuspeleistä tähän Ilveksen ketjun pistekeskiarvoon. Enpä tuosta 0,17 pistekeskiarvosta kovin vakuuttunut ollut. Ja hymiö.

Hirveästi ei ole taidettu kyllä Ilveksen leiristä kehuskella viime kautta, ja syystäkin, mutta kuten Jenkit sanoo, sinä teet sinua!
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vai onko tämä Paavo Korhonen nyt Mestiksen 91,7 torjuntaprosentilla jotenkin paljon parempi kuin rutinoitunut Liigamolari Westerholm?
Ei ole, vaan ihan täysi katastrofi jos Metsola loukkaantuu.

Yleisesti ottaen sanoisin, että ainoastaan KalPalla ja Ilveksellä on lähtökohtaisesti tilanne maalivahtien suhteen erinomainen, eikä ole oikeastaan murheen murhetta siellä osastolla.

Esimerkiksi omakin suosikkijoukkue on täysin Lethemonin varassa, joka on vielä käytännössä täysi arpa, vaikka erinomaisesti onkin harjoituspelit pelannut. Kakkosveskari kolmatta kautta putkeen sellainen, ettei kentälle uskalla lyödä.

Edit. Lisätään nyt vielä sen verran, että Tapparan kohdalla toki hyvä myös muistaa joukkue sen maalivahdin edessä, ettei se ehkä niin katastrofi tilanne ole. Siinä yksi jos toinen kodinkone saattaa muuttua ihan kelpo kassariksi.
 
alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51

Turussa myös Wernerin otteet harjoituskaudella ovat herättäneet huolta, joskin suurimmalle osalle maaleista ei ole voinut mitään. Vali on myös kysymysmerkki, vaikka on todella lahjakas maalivahti, vielä viime kaudella asiaa ei miesten peleihin ollut.

Tosin tätä on puitu jo meidän osiossa niin paljon, että ei muuan Andrei Karejev tai Lassi Lehtinenkään harjoituskaudella tainnut vakuuttaa. Wernerillä ainakin on CV sen suuntainen, että kai kaveri pelata osaa.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ei ole, vaan ihan täysi katastrofi jos Metsola loukkaantuu.

No enpä tiiä katastrofista. Eiköhän sitä hankita jostain uus molari, jos nuoret ei siinä kohtaa vakuuta.

Onhan sitä spekuloitu Heljangonkin loukkaantumisella jo 3 vuotta, mutta mut eipä tuo loukkaantunut, kuin lievästi jossain kohtaa.
 
Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kakkosmaalivahtiin tuhlaaminen on hölmöä hommaa jos ei ole rajatonta pelaajabudjettia. Ykkösmaalivahti pelaa joka tapauksessa kaikki playoff-pelit. Jos ei jaksa, kyseessä ei ole huippumaalivahti.

Nikohovisia saa kyllä loppukaudesta istumaan penkille, jos tarve vaatii.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Karhusessakin voi jonkun riskin nähdä, kun pelannut viimeisenä 3 kautena noin 60 peliä. Täyttää kuitenkin 35v, ettei mikään ihan nuori tapaus enään.

Toivotaan toki että Karhunen onnistuu. Loppukaudesta kun hyvä oli.
 
JPL

Jäsen
Edit. Lisätään nyt vielä sen verran, että Tapparan kohdalla toki hyvä myös muistaa joukkue sen maalivahdin edessä, ettei se ehkä niin katastrofi tilanne ole. Siinä yksi jos toinen kodinkone saattaa muuttua ihan kelpo kassariksi.
Toisaalta näin. Itse viime vuonna mietin, että oli pitkästä aikaa kausi, kun moni ottelu oli oikeasti kiinni veskarin onnistumisesta. Grönborgin pelitapa tuottaa omaan päähän enemmän tilanteita, kuin mihin Tapparassa on totuttu. Heljanko kyllä tuon testin selvitti, varsinkin sitten tosipeleissä. Mutta itse näen, että Grönborgin Tapparassa vaatimustaso veskarilla on kovempi kuin aiempina vuosina. Tällöin myös riski kasvaa. Vaikka NikoHovisia voi palkata kauden aikanakin, niin riski on kuitenkin suurempi. Tältä osin näen itse Kärppien tilanteen parempana.

Tapparan puolustus on toki järkyttävän kova ja monipuolinen, mutta joukkueesta löytyy myös niitä heikkouksia, enkä tällä kertaa löisi kovin iso summaa likoon Tapparan mestaruuden puolesta. Ennakkosuosikki toki edelleen, mutta aika ohuella erolla Kärppiin ja myös Ilvekseen.
 
Krug#47

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Bruins
Karhusessakin voi jonkun riskin nähdä, kun pelannut viimeisenä 3 kautena noin 60 peliä. Täyttää kuitenkin 35v, ettei mikään ihan nuori tapaus enään.
Ehkä olen liiankin luottavainen kärppien maalivahti tilanteeseen mutta uskon Karhuseen, Westerholmiin ja Vedenpäähän siinä määrin että vaikka yksi näistä tippuisi pois, niin luotan jäljellä jäävään kaksikkoon.
Kärpillä ei ole liigan parasta maalivahtia, mutta on yksi parhaista kaksikoista ja ehkä laadukkain kolmikko.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olen kyllä aidosti ihmetellyt miten tuohon Tapparan kaksikkoon ei ole otettu mitään näin rajua kantaa missään vaiheessa. Heillä on ykkösenä kaveri joka on hävinnyt Karhuselle finaalit kerran ja kakkosena joku mestisarpa.

Molemmat ovat kunnossa ollessaan loistavia maalivahteja liigaan. Karhunen on vaan pari vuotta ollut enemmän tai vähemmän hajalla suurimman osan kaudesta. Pariin viime kauteen reilu 20 ottelua pelattuna.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Olen kyllä aidosti ihmetellyt miten tuohon Tapparan kaksikkoon ei ole otettu mitään näin rajua kantaa missään vaiheessa. Heillä on ykkösenä kaveri joka on hävinnyt Karhuselle finaalit kerran ja kakkosena joku mestisarpa.
Eikös "arvalla" yleensä tarkoiteta pelaajaa, josta ei tiedetä mitä saadaan? Kohonen ei kyllä tuohon määritelmään sovi, Paavo on nyt kuudetta kautta Tapparan mies, niistä neljä meni junnuissa ja viime kausi lainalla Mestiksessä. Aika suunnitelmallisesti häntä on kohti Liiga-miehistöä kasvatettu.

Ja tämä oli vastaus vain tuohon yhteen sanavalintaan, en minä Kohosen pätevyydestä Liiga-tasolla mitään tiedä. Mutta aika hyvällä prosentilla nämä kasvatusprojektit on Tapparalla toimineet viimeisen reilun vuosikymmenen.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Ja tämä oli vastaus vain tuohon yhteen sanavalintaan, en minä Kohosen pätevyydestä Liiga-tasolla mitään tiedä. Mutta aika hyvällä prosentilla nämä kasvatusprojektit on Tapparalla toimineet viimeisen reilun vuosikymmenen.
No joo, ehkä vähän provosoivasti otin sanavalinnan jotta keskustelua syntyy :D

Mutta niin, lisätäkseni tähän, Veikkauksen kausiennakossa Tapparan maalivahdeille annettiin "5/5" arvio kun taas mm. Kärppien ja Ilveksen maalivahdeille 4/5. Nelosen joukkueilla on Euroopan pääsarjatasoilla meritoituneet kansainvälisiäkin otteluita pelanneet kakosmolarit ja Tapparalla Mestiksestä nostettu kaveri. Kova seppä siis Paavo ilmeisesti Liigatasolle jo ennakkoon tiedettynä.

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Toisaalta näin. Itse viime vuonna mietin, että oli pitkästä aikaa kausi, kun moni ottelu oli oikeasti kiinni veskarin onnistumisesta. Grönborgin pelitapa tuottaa omaan päähän enemmän tilanteita, kuin mihin Tapparassa on totuttu. Heljanko kyllä tuon testin selvitti, varsinkin sitten tosipeleissä. Mutta itse näen, että Grönborgin Tapparassa vaatimustaso veskarilla on kovempi kuin aiempina vuosina. Tällöin myös riski kasvaa. Vaikka NikoHovisia voi palkata kauden aikanakin, niin riski on kuitenkin suurempi. Tältä osin näen itse Kärppien tilanteen parempana.

Tapparan puolustus on toki järkyttävän kova ja monipuolinen, mutta joukkueesta löytyy myös niitä heikkouksia, enkä tällä kertaa löisi kovin iso summaa likoon Tapparan mestaruuden puolesta. Ennakkosuosikki toki edelleen, mutta aika ohuella erolla Kärppiin ja myös Ilvekseen.

Runkosarjassa märkäkorva Randelinilla oli parempi torjuntaprosentti kuin Heljangolla. Lisäksi en oikein osta tuota, että viime kaudella Tappara olisi ollut jotenkin kauheasti maalivahdin varassa, kun maaliero oli +59.

Paperilla voi vaikuttaa ero ohuelta, mutta Tappara on ainoa jolta löytyy se voittamisen kulttuuri mihin voi nojata tiukan paikan tullen. Tuon merkitystä ei tunnuta täällä oikein aina ymmärtävän.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Tosiaan kolme parasta joukkuetta on enää julkaisematta, eli Ilves, Kärpät ja Tappara. Tänään tuli ulos sarjanelonen KalPa 109 pisteellä. Oletko muuten varma, että Kärpät on tänä vuonna kärjessä? Uudet tuulet ovat puhaltaneet voimakkaasti muutoinkin arvioissani.
Paperilta viime kausien tilastoja analysoidessani, tein tämmösen lopputuleman että kyllä. Mutta kerrankos sitä ennakkosuosikkikin saattaa hyytyä kesken loppukirin ;)
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Runkosarjassa märkäkorva Randelinilla oli parempi torjuntaprosentti kuin Heljangolla. Lisäksi en oikein osta tuota, että viime kaudella Tappara olisi ollut jotenkin kauheasti maalivahdin varassa, kun maaliero oli +59.

Paperilla voi vaikuttaa ero ohuelta, mutta Tappara on ainoa jolta löytyy se voittamisen kulttuuri mihin voi nojata tiukan paikan tullen. Tuon merkitystä ei tunnuta täällä oikein aina ymmärtävän.

Niin, ja lisäksi myös joukkueita rankataan liikaa tehopistetuotannon kautta, joka on sitä helpointa matematiikkaa. Mutta se vastakkainpeluutus ja tehokkaiden vastustajan kenttien nollaaminen, joka on Tapparalla perinteisesti DNA:ssa, jää kyllä huomioimatta. Jos se tarkoittaa sitä "voittamisen kulttuuria", niin sama asia sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös