Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2023–2024

  • 998 938
  • 4 512
Se on mahtiseuroilla toinen tilanne. Pienistä ei voi innostua, esim. Ilveksen kannattaja.
Teillä on esimerkiksi yksi Suomen mestaruus 50 viime vuoden ajalta, meillä ei yhtään.
Ei vaan kyllä sitä menestystä ja toivoa paremmasta on odotettu niin kauan ja hartaasti ja matkan varrelle on mahtunut niin monta kertaa toivoa, epätoivoa ja pettymyksiä, että vähemmästäkin vetää nöyräksi.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Antaa henkseleiden paukkua Lahdessa. Olihan viime kausi heille kaiken kaikkiaan hienoa tykitystä aina finaaleihin asti. Hieno ja ainutlaatuinen juttu kannattajille aina, kun on buuminpoikasta päässyt syntymään.

Kaukaisia muistoja vain tuollainen myönteinen ja ulkopuolisille usein huvittavakin uho ja keuliminen sivuunkirjoittaneen oman suosikkijoukkueen ympärillä.

Kyllä pitää nauttia, kun menee kovaa!
 

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Tein eilen iltani kuluksi vähän vertailua tai hahmotelmaa tämänhetkisistä pakistoista.

Vertailutapani oli seuraavanlainen. Tutkailin kunkin joukkueen joukkueenrakennuspalstaa ja siellä pyöriteltyjä pakkipareja. Laitoin ykkösparit vertailuun (tyylinä: "ottaisinko ennemmin Niku - Winberg vai Heimosalmi - Riekkinen"), kakkosparit keskenään vertailuun, kolmosparit ja 7. puolustajan. Sen jälkeisiä reservejä en lopulta arvioinut, kun totesin, että puolet pelaajista on sellaisia joista en ole kuullutkaan, enkä osaa silloin niitä järjestykseen laittaa. Erikoistilanteita ei ole tässä otettu erillisenä huomioon, mutta totta kai sekin vaikuttaa näkemykseeni pelaajista. Jos olisi tullut tasapisteitä (mitä ei ihme kyllä tullut), olisin antanut painottanut kahta ensimmäistä paria enemmän kuin 3.paria ja 7. pakkia. Mutta tähän ei siis tässä kohtaa tarvinut mennä.

Tämän varsin epätieteellisen vertailun perusteella voimasuhteet tämänhetkisillä pakistoilla menisi paperilla, minun näkemykseni mukaan näin:

1. Ilves
2. JYP
3. Tappara
4. Lukko
5. HIFK
6. Kärpät
7. TPS
8. Pelicans
9. KalPa
10. HPK
11. Jukurit
12. KooKoo
13. Ässät
14. Sport
15. SaiPa

On sanottava, että eroja oli todella vaikea löytää välillä. Rankasti sijoituksen mukaan pisteyttämällä erot muodostuivat jopa korostetun suuriksi. Esim. Top6 pakistot tuossa listalla ovat mielestäni melko tasaväkisiä. Yhtälailla minut yllätti miten korkealle HPK lopulta nousi tässä, koska itse ajattelin alustavasti Kerhon pakiston olevan kolmen heikoimman joukossa. Niin vain vertaillessa se nousi tuonne.
Ja eihän tässä oikeasti vielä tiedetä missä koostumuksissa pakistot oikeasti pelaa. Ilves-palstalla olympiavoittaja ja maailmanmestari Frimania pidetään vasta kolmosparin miehenä. Samoin TPS-palstalla Lauridsen on vasta kolmosparissa. Oma näkemykseni voisi olla toisenlainen ja sillä saattaisi olla vaikutusta suuntaan tai toiseen pisteytyksissä, tai sitten ei.
SaiPasta olen sanonut muissa yhteyksissä, ettei se välttämättä ole ihan niin heikko kuin suurin osa antaa ymmärtää, mutta tällä tavalla vertailtaessa huomasin, että esim. pakiston sijaan 13 oli jo aika iso ero. Sportiin ero oli selvästi pienempi, mutta jos SaiPan pakit ottavat isompia kehitysharppauksia kuin Sportin pakit, niin kiinni otettavissa tuo ero on.

Voimasuhdejärjestykseni on avointa riistaa, joten sen saa teilata tai hyväksyä.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Yhtälailla minut yllätti miten korkealle HPK lopulta nousi tässä, koska itse ajattelin alustavasti Kerhon pakiston olevan kolmen heikoimman joukossa.
Todellakin. HPK:n puolustus on ylivoimaisesti joukkueen suurin vahvuus ja jos se on kolmen huonoimman joukossa, niin miten HPK:n saa arvioissa sijalle kymmenen?

Hyökkäys on selkeästi Liigan heikoin ja sentteriosasto ei edes Liiga-tasoa vaan Mestikseen kuuluva. Puolustus alempaa keskikastia ja maalivahtiosasto kolmen huonoimman joukossa. Siihen päälle täysi untuvikko valmentajana, niin vaikea saada HPK:ta edes sijaa 14. korkeammalle.
 

Ralph

Jäsen
Ketäs siellä Hämeenlinnassa tuosta porukasta sitten pelaa keskellä ja missä järjestyksessä tämän hetkinen rosteri huomioiden?
Tämän hetken sentterinelikko on Artturi Toivola, Aleksi Mustonen, Heikki Huttunen ja Sami Päivärinta. Toivola on siis HPK:n ykkössentteri.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tämän hetken sentterinelikko on Artturi Toivola, Aleksi Mustonen, Heikki Huttunen ja Sami Päivärinta. Toivola on siis HPK:n ykkössentteri.
Ok. No onhan tuo sentterinelikko luvalla sanoen melko köykäinen, jos tuolla tosiaan kauteen lähdetään. Mutta eiköhän tuonnekin ole vielä vahvistusta tulossa. Artturi Toivola on kyllä sellainen nuori ja potentiaalinen pelaaja, jonka kelpuuttaisin koska tahansa Vaasaankin.
 

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Ei kai 7 kautta Liigassa pelannut 25-vuotias sentteri nyt enää mikään niin nuori ja potentiaalinen ole.

Onko kyllä luvalla sanoen aivan järkyttävä Kerhon keskikaista.
Toivola on ihan hyvä 3/4 sentteri liigaan vaikea nähdä minään kärkisentterinä liigan. Vaikka Tepsin sentteri osasto ei mitään ihan liigan kärkeä ole, niin ei noista kerhon senttereistä kovin helposti yksikään menis edelle.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tämän hetken sentterinelikko on Artturi Toivola, Aleksi Mustonen, Heikki Huttunen ja Sami Päivärinta. Toivola on siis HPK:n ykkössentteri.

Onko kyllä luvalla sanoen aivan järkyttävä Kerhon keskikaista.
Olen itsekin katsellut, että Kerholla on määrällisesti jo hyvin paljon hyökkääjiä (toki siellä on pari 2005 ja 2006 syntyneitä, joita ei varmaan liigassa ensi kaudella juurikaan nähdä), ja näin ulkopuolisen silmin tosiaan sentteristöstä ei kannata edes puhua, tai ei kohta näe näppistä kyynelten seasta. Mutta kun ei siellä ole myöskään TOP-4 laituriosasto, joka nyt kait on Tuulola-Liukas-Nenonen-Rautiainen(?), missään.. noh, anteeksi nyt vain mutta sanotaan että määräänsä ihmeellisemmässä kunnossa..

Eli siis vaikka hyökkääjiä on paljon, niin kait Kerholla nyt sentään ihan heidän itsensä takia on vielä ainakin joku hyökkääjä hakusessa? Koska he eivät voi lähteä tuolla hyökkääjistöllä kauteen, eivät yksinkertaisesti vain voi..
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Mutta kun ei siellä ole myöskään TOP-4 laituriosasto, joka nyt kait on Tuulola-Liukas-Nenonen-Rautiainen(?), missään.. noh, anteeksi nyt vain mutta sanotaan että määräänsä ihmeellisemmässä kunnossa..

Eli siis vaikka hyökkääjiä on paljon, niin kait Kerholla nyt sentään ihan heidän itsensä takia on vielä ainakin joku hyökkääjä hakusessa? Koska he eivät voi lähteä tuolla hyökkääjistöllä kauteen, eivät yksinkertaisesti vain voi..

Onhan tuossa Nenonen ja Rautiainen aika takuuvarmoja 30p kavereita. Rajaa voinee pitää hyvän hyökkääjän merkkinä. Tuulolakin kerran sen puhkaissut ja Liukaskin hätyytteli jo viime kaudella. Nyt kai pitäisi se läpimurto tehdä. Laituriosasto on mielestäni paljon parempi kuin viime kaudella.

Kiekollisia senttereitä pitäisi hankkia jopa kaksi. Vahvistuksia on kyllä sanottu etsittävän.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Laituriosasto on mielestäni paljon parempi kuin viime kaudella.
Käytännössä Moses on vaihtunut Tuulolaan ja Joly vaihtunut Rautiaiseen. Vaikea nähdä tuota osastoa paljon parempana :D

Toki jos odottaa Liukaksen ja Henrikssonin tekevän kunnon läpimurron niin sitten se osasto saattaa olla vähän laajempi. Lisäksi kokeneiden pitäisi pitää tasonsa. Tuolla sentteriosastolla laituritkin kokevat pientä pelillistä heikentymistä.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Toki jos odottaa Liukaksen ja Henrikssonin tekevän kunnon läpimurron niin sitten se osasto saattaa olla vähän laajempi. Lisäksi kokeneiden pitäisi pitää tasonsa. Tuolla sentteriosastolla laituritkin kokevat pientä pelillistä heikentymistä.

Joo, tarkoitus oli verrata laituriosastoa "tyhjiössä". Sentterit se suurin ongelma tietysti on ja vaikuttaa myös laitureiden pelaamiseen. Liukkaan läpimurto nyt olisi se joku reilu 30p + hyvää fyysistä kahden suunnan peliä. Ei hänestä mitään pistenikkaria voi odottaa.
 

Ralph

Jäsen
Onhan HPK:n laituriosasto(kin) heikentynyt, kiitos Liigan parhaan pelaajan lähdön. Liukas, Nenonen, Tuulola ja erityisesti Rautiainen ovat hyviä keskiketjujen pelaajia ja miksei Henriksson tai Loimaranta myös, mutta ykkösketjun ukot puuttuu laituriosastoltakin.
 

Entrosantier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Onhan HPK:n laituriosasto(kin) heikentynyt, kiitos Liigan parhaan pelaajan lähdön. Liukas, Nenonen, Tuulola ja erityisesti Rautiainen ovat hyviä keskiketjujen pelaajia ja miksei Henriksson tai Loimaranta myös, mutta ykkösketjun ukot puuttuu laituriosastoltakin.
Ihmettelisin kovin, jos sieltä ei oteta jostain alemmasta sarjasta jotain "uutta Jolya" kokeilemaan pikku riskilläkin. Esimerkiksi ihan hyvin ovat viime vuosina pärjänneet Liigassa nuo kovia pisteitä ICEHL:ssa tehneetkin.
 

Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Nyt on muuten vedonvälittäjät julkaisseet kertoimet ensi kauden voittajavetoihin. Ei mitään yllätyksiä siellä, että aika samoilla linjoilla kuin keskustelijat ovat täällä olleet. No, Sportiin uskovat vähemmän ja Kerhoon enemmän kuin Jatkislaiset.. Käykääpä siis pellailemassa. Löytyi ainakin Paf, Betsson..myös CHL-kertoimia julkaistu.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viimeksi muokattu:

rosswell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Hokki, Liverpool, Real Madrid, Vfb Stuttgart
Todellakin. HPK:n puolustus on ylivoimaisesti joukkueen suurin vahvuus ja jos se on kolmen huonoimman joukossa, niin miten HPK:n saa arvioissa sijalle kymmenen?

Hyökkäys on selkeästi Liigan heikoin ja sentteriosasto ei edes Liiga-tasoa vaan Mestikseen kuuluva. Puolustus alempaa keskikastia ja maalivahtiosasto kolmen huonoimman joukossa. Siihen päälle täysi untuvikko valmentajana, niin vaikea saada HPK:ta edes sijaa 14. korkeammalle.
Niin, selvennetäänpä hieman kirjoituksiani. Eli tuo arvioni ja sijoitukset koskivat siis vain puolustusta, joten sija 10 lienee tuota mainitsemaasi alempaa keskikastia. Minut se yllätti, koska oma ennakkomutuni ennen tekemääni vertailua olisi ollut, että HPK olisi hyvästä ykkösparista huolimatta bottom3 osastoa. Olikin useamman sijan korkeammalla, alemmassa keskikastissa.

Näin ollen olen oikeastaan kaikessa samaa mieltä kanssasi, oikeastaan yhdellä erolla:Toki Lehtonen on katsomaton kortti ja "untuvikko" Liiga-valmentajana ja vain aika näyttää mitä tuleman pitää, mutta Mestis-saavutukset ovat kyllä olleet vähintäänkin lupaavia. Verrattuna siihen kun Pennanen aikanaan meni HPK:hon, Lehtosella on liigauraa aloittaessa enemmän kokemusta päävalmentajana ja Pennanen taas oli haistellut liigapelejä apukoutsin tontilta, mutta päävalmentajana vain 2½ kautta mestiksessä ennen Liigajoukkueen päävalmentajaksi siirtymistä. Kummasta on enemmän hyötyä? Riippuu varmaan vähän henkilöstäkin...

Lehtonen kuitenkin valmensi ensimmäisellä mestis-kaudellaan nousijajoukkueen (joka ei noussut edes pelaamalla, eli siis Suomi-sarja joukkuueen) neljännesfinaaleihin, seuraavalla kaudella mestaruuteen, sitten seuraavalla runkosarjan voittoon, mutta playoffit peruutettiinkin koronan takia. Viimeinen kausi Ketterässä päättyi taas mestaruuteen. Kaksi kautta RoKissa ja molemmilla pronssia. Käytännöllisesti katsoen siis valmentanut joukkueensa 5 kertaa 6:sta mitalijoukkueeksi. HPK rakentaa uutta. Jos kärsivällisyys riitää katsoa tulevan kauden mahdollisen (ja odotettavan) tarpomisen, niin uskon että Lehtonen saattoi olla pitkässä juoksussa ihan hyvä hankinta valmennukseen. Kun pääsee rakentamaan omanlaisensa joukkueen, saattaa HPK olla todella inhottava vastustaja, jälleen kerran.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös