aurora borealis
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Kärpät
Lainaan itseäni tuolta areenahanketta koskevasta ketjusta:Itse mietin tuota Oulun areena hankkeen sijoitusta. Kuitenkin Oulussa mitä ymmärtänyt lähellä Kärppiä olevilta ihmisiltä, niin fanit tulevat peleihin varsin kaukaakin. Jos fanit tulevat pääsääntöisesti autolla peleihin niin onko keskustaan sijoitettava halli kovin järkevä ratkaisu.
Sitten kun ajatellaan, että areena on sen jälkeen vuosikymmeniä käytössä (Raksilan vanha hallikin kohta juhlii 50-vuotispäiväänsä) kaupunki sen ympärillä kerkeää tuona aikana kehittyä vielä monin tavoin. Esimerkiksi tällä hetkellä vasta erilaisissa esiselvityksissä eläneet lähijunaliikenne ja raitioliikenne saattavat joidenkin vuosikymmenien sisällä olla Oulussakin täyttä realismia, samalla kun asutusta nousee lisää näiden reittien varrelle ja Oulun seudun asukasluku jatkaa kasvamistaan. Tuollaista liikkumismuotoa silmällä pitäen poliisi- ja oikeustalon tontti olisi aivan loistava ratkaisu.
Eli tulevaisuudessa tilanne voi olla varsin erilainen ja juurikin tuota poliisi- ja oikeustalon tonttia vielä nykyistäkin enemmän suosiva. Tällä hetkellä radan varteen Oulun pohjoisosiin kaavoitetaan uutta hypermarketia (K-Citymarket), rautakauppaa (K-Rauta) ja erilaisia tilaa vieviä erikoisliikkeitä (ns. big box -liikkeitä) ja tuon keskittymän yhteyteen kaavaillaan myös lähijuna-asemaa tulevaisuudessa. Myös teknologiakylä on sopivasti radan varressa. Sitä mukaa kun asutusta, palveluita ja työpaikkoja nousee lisää radan varteen, liikkumistottumukset voivat Oulussa muuttua.