Uusi viikko on startannut ja liigakausi on enää yhden yön päässä, joten se tarkoittaa myös ennakon osalta viimeisiä jaaritteluja kolmen kärkisijoille arvioidun joukkueen osalta. Tänä vuonnahan ennakon osittain tylsäksi on tehnyt tämä, että kärkikolmikko on melkeinpä jokaisella kirjoittajalla sama, mutta ei auta mikään. Samaan hengenvetoon on todettava, että tekisi mieli pudottaa Sport omissa arvioissani jumbosijalle, sillä Miro Nallin hankinta tiivisti ajatukseni Sportin osaamisesta. Älkääkä ymmärtäkö väärin, että Nallissa olisi jotain vikaa, mutta jos sulla on joukkueessa kaksi sentteriä, 13 laitahyökkääjää ja terveytensä puolesta täysin villikortti-tason ykkösveskari, niin miten voi tulla edes mieleen hankkia ensimmäiseksi 14. laitahyökkääjä? Nalli olisi ollut hyvä hankinta ehkä keväällä, jos Salmiot ja muut turhakkeet olisivat jätetty kaupan hyllylle, mutta en vain kerta kaikkiaan pysty käsittämään, millä perustein näitä ratkaisuja keksitään. Vaasalaisten toimistolla tekisi ihan hyvää hetki miettiä, että missä mennään ja mihin halutaan päästä. Ja jottei ennakko unohdu kokonaan, niin tästä Sport-terveisten jälkeen asiaan.
Sijalla 3. – Tampereen Ilves
Kuten varmaan jo kaikkialla on sanottu, niin lähtökohtaisesti kärkikolmikon ja sen jälkeen tulevien seurojen ero on valtava, mutta omaan korvaani Ilves ei ole niin kaukana alempien sijojen joukkueista. Ilves on ollut jo pidempään Liigan hienoin organisaatio ja tekemisellään on ehdotonta huippua, ja pakkohan se on myöntää Ilveksen olevan pelitavallisesti varsin viihdyttävä ja vauhdikas. Peli on parhaimmillaan juuri sellaista, jota Liigassa olisi hieno nähdä enemmänkin ja kieltämättä liigakiekolle tekisi ihan hyvää, jos tällä tavalla kyettäisiin voittamaan mestaruus, mutta kaikesta tästä huolimatta uskallan väittää, että Ilveksellä ei valitettavasti ole juuri realistista mahdollisuutta haastaa esimerkiksi Tapparaa paras seitsemästä -sarjassa. Viime keväänä Ilves ei ollut kovinkaan erikoinen joukkue enkä tällä hetkellä usko, että se pystyisi ensi keväänäkään sitä olemaan. Myrrän sopimuksesta käynnissä on viimeinen kausi, joten jos kausi lähtee etenemään vähänkään väärään suuntaan, on Myrrän potkut ehkä lähtökohtaisesti todennäköisin yhtälö koko Liigan osalta ensimmäisiä valmentajapotkuja mietittäessä. Jos tarkkaan katson, niin näen jo Antti Pennasen haamun leijailevan Ilveksen penkin takana. Lyhyesti ja ytimekkäästi toteaisin Ilveksessä olevan Liigan kovimmat paineet tällä hetkellä.
Papereissani Langhamer on Liigan toiseksi paras maalivahti Heljangon jälkeen, mutta en silti ole aivan täysin vakuuttunut hänen kyvyistään kantaa joukkuetta loukkaantumisherkkyytensä takia. Jos katsotaan tilastoja, niin Langhamer ei ole syystä tai toisesta pelannut yli 40 ottelun kautta sitten kauden 2014–2015 ja tämä jos jokin on huomattavan huolestuttavaa menestymismahdollisuuksia ajatellen. Toki viime kaudella kaikki kissanristiäiset mukaan lukien otteluita tuli yli 40, mutta esimerkiksi pudotuspeleissä oli muistaakseni enemmän tai vähemmän rikki, vaikka pelasikin. Langhamer pystyy olemaan Liigan paras maalivahti ja vielä reippaastikin, mutta kysymysmerkkejä on. Kakkosvahdin osalta en oikein osaa sanoa onko Jakub Malekista uudeksi Nick Malikiksi, muttei se missään nimessä mahdotonta ole. Oli miten oli, lähtökohtaisesti Ilveksen veskarikaksikko on Liigan paras.
Ilves-faneilta kysyttäessä Ilveksen pakkikalusto on varmasti Liigan paras, ja kieltämättä se onkin erittäin vahva. Kärkikolmikosta se on silti mielestäni korkeintaan sijalla kolme, vaikka se näistä kolmesta ehdottomasti levein onkin. Ilveksellä on jopa yhdeksän liigatason puolustajaa, ja nimilista on komea, mutta se myös ehkä hämää lukijaa. Jokipakka tietysti on ykkösnimi, mutta on vähän samantapainen kuin Hietanen, eli ei takuulla se näyttävin puolustaja. Menee samaan kategoriaan Parikan kanssa, eli ovat pakiston selkärankaa. Lancaster oli viime kaudella yksi suosikkejani, mutta pudotuspeleissä oli aivan liian heikko. Lancasterin on nyt otettava se ehdoton kiekollisen johtajan rooli, mihin kieltämättä edellytykset ovat. Kirkkomiehen hankintaa en tuossa pakistossa kykene oikein ymmärtämään, eikä se johdu siitä, että olisi jotenkin huono hankinta. Pikemminkin Czuczmanin tilalle olisin hakenut toisen kiekollisen puolustajan Lancasterin seuraksi, jolloin kärkipareissa olisi ollut selkeä tasapaino. Nyt, kun samaan rooliin on heittää Jokipakan, Parikan ja hänen lisäksi myös Masin, niin pakisto on väkisinkin roolituksiltaan sekava. Lööf, Latvala, Salmela ja Airola olisivat jokainen tahollaan jossain toisessa ympäristössä selkeitä top6-puolustajia, joten erilaisia Myrrän lotossa kombinaatioita on vaikka muille jakaa.
Kuten pakistokin, on myös hyökkäys Ilveksellä laaja, vaikkakin se on absoluuttiselta kärkiosaamiseltaan vähän Kärppiä ja Tapparaa perässä. Eemeli Suomi on liigatasolla huippupelaaja, mutta mielestäni on tyytynyt rooliinsa ja kehitys on sitä myöden jokseenkin loppunut. Tiedän, että tämä arvio ei miellytä Ilveksen faneja, mutta samalla voi miettiä sitä, miten muiden joukkueiden tähtipelaajat ovat pystyneet tiukoissa paikoissa olemaan vielä kovempia. Viime keväänä jopa Markus Nurmi pystyi viemään tämän taistelun. Anton Levtchiä en kehtaa edes mainita, etenkin jos vielä samanikäisenä lunastaa paikan NHL:stä vaikken nyt siihen uskokaan. Toki arvostan isosti sitä, että Suomi on valinnut olla Ilveksen kasvokuva ja uuden tulemisen kärkimies, mutta se vaatisi sen mestaruuden ja mahdollisimman nopeasti. Henrik Haapala soittaa lähtökohtaisesti kakkosviulua, mutta terveenä pysyessään tulee takuulla viemään kärkihyökkääjän roolin. Keskushyökkääjät Ilveksellä ovat erinomaiset, mutta ykkössentterikategoriassakin häviää lähtökohtaisesti valtavan paljon kahdelle muulle kärkijoukkueelle. Hyvänä puolena on toki mainittava se, että rosteri on niin laaja, että se jaksaa toteuttaa pelitapaa vaikka CHL:n ja Liigan tappiin saakka, mutta ilman merkittäviä onnistumisia kärjen suhteen se ei tule sinne asti pääsemään. Rosterissa hyvä puoli on myös se, että santapaperiosasto on tänä vuonna kunnossa, vaikka osaltansa mietityttää roolitus senkin osalta. Nalli lähti jo Sportiin enkä yhtään ihmettelisi, jos hyökkäyskalustosta löytyisi vieläkin enemmän lähtijöitä. Mietittävää rosterissa riittää myös sen suhteen, että kuka tuolla tekee maalit? Puhtaasti maalinteon osalta näen esimerkiksi Lukon laituriosastolla kovempia nimiä kuin Ilveksessä.
Paras pistemies: Henrik Haapala – 50 pistettä
Paras maalintekijä: Joonas Oden – 18 maalia
Tehokkain puolustaja: Les Lancaster – 35 pistettä
Läpimurto: Jani Nyman – joukkueessa on monta jo läpimurron tehnyttä pelaajaa, jotka varmasti tekevät läpimurtonsa tähtihyökkääjien kategoriaan, mutta valitsin tähän silti Nymanin. Nyman on päässyt lentämään oman tutkani alla, mutta tällä harjoituskaudella on yllättänyt itseni. Isokokoinen ja kova maalintekijä, mutta heikkoudet, kuten keskiarvoa heikompi luistelu ja ehkä jonkinnäköinen fyysisyyden puute kokoon nähden ovat mahdollisia esteitä. Jos pystyy kehittämään heikkouksiaan, niin voi olla jopa yllättävän kova ase Ilvekselle.
Seuraa häntä: Tommi Tikka – aivan helvetin ärsyttävä vastustajan kannalta, mutta omalle joukkueelle täysin korvaamaton. Tekee välillä tyhmiä ratkaisuja, mutta on kiekollakin yllättävän hyvä. Mahtuisi ihan jokaiseen joukkueeseen koko Liigan mittapuulla, eikä pelkästään nelossentteriksi. Parhaimmillaan pystyy tekemään 30 pistettä ja olemaan samalla Liigan ykköshämmentäjä.
Floppaa odotuksiin nähden: Kevin Czuczman – jokseenkin vaikea valita selkeää floppia Ilveksen rosterista, mutta Czuczman on taustansa perusteella ainut todennäköinen floppi. Ei sovi kuvaan siitä, millaisia pelaajia Ilves perinteisesti kaipaa. On myös kysymysmerkki luistelunsa ja ison kaukalon yhdistelmän suhteen. Toisena floppina haluaisin mainita Petri Kontiolan, mutta koska vetää viimeistä kauttaan, niin tuskin lasketaan flopiksi vaikka tehopisteet jäisivätkin alle kolmenkymmenen.
Sijalla 2. – Oulun Kärpät
Jos IFK:n rosteri viime kaudelle oli paras vuosiin, niin tänä vuonna Kärppien ja Tapparan rosterit ovat vielä parempia sekä ennen kaikkea paremmin rakennettuja. Kärpät teki viime kauden loppupuolella isoja ratkaisuja ja uudisti valmennusjohtonsa Liigan ehdottomalle kärkitasolle, ja sama trendi näyttää jatkuneen. Marjamäen kiekosta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta tehokasta se on ja tällä pelaajistolla siinä on jopa pieni viihteen mahdollisuuskin, joten jää mielenkiintoiseksi seurattavaksi se, mihin Kärpät tällä kaudella pystyy. Tällaisella materiaalilla on tietysti selvää, että mestaruus on ainoa saavutus, johon voidaan olla tyytyväisiä, mutta onneksi se ei ole mitenkään kirkossa kuulutettu.
Kärppien nuori veskarikaksikko on mitä todennäköisemmin viimeistään kauden päätyttyä yksi Liigan parhaista, mutta tässä hetkessä se tuntuu hieman epävarmalta. Blomqvist oli jo viime kaudella erinomainen, muttei saanut luottoa ja nyt yhtäkkiä hänen harteillaan onkin koko kolmen ja puolen miljoonan euron rosterin paineet. Tällä kaavalla ajateltuna yksi selkeistä kysymysmerkeistä, mutta en jaksa uskoa riskin realisoitumiseen. Meriläinen hoitanee varmuudella kakkosveskarin roolin, mutta en ihmettelisi jos viimeistään kauden puolivälin tienoilla IFK:n arvion tapaan tandemiin tulisi kolmas sotkija mukaan.
Puolustus on Kärpillä uskomattoman vahva, mutta mielestäni silti hieman Tapparan vastaavaa perässä, jos mietitään puhtaasti nimilistaa. Kärppien viisi parasta ovat käytännössä tasoissa Tapparan kanssa, mutta ero tulee viimeistään kutos- ja seiskapakin kohdalla. Mikko Niemelä ja Taneli Ronkainen tuntuvat äkkiseltään olevan pahasti väärässä paikassa, kun vertaa heidän tasoaan muuhun pakistoon tai Tapparan vastaavan roolin puolustajiin. Toki nyt varmasti joku nostaa esiin, että Arttu Paaso tulee varastamaan näiden peliajan suurimmaksi osin, niin en lähde sitä kieltämään – kaikin puolin hieno juttu, jos niin käy.
Pakiston ehdoton johtohahmo Ohtamaa ei tietenkään esittelyjä kaipaa, mutta povaan vielä aiempia kausia kovempaa suoritustasoa, kun nyt vastuuta uskaltaa huoletta jakaa myös muille. Kivistö pystyy pelaamaan yhtä vahvaa alivoimapeliä ja 5 vs. 5 -pelissä ruotsalaiset Rundblad ja Byström pystyvät pelaamaan kärjen vaatimalla huipputasolla. Oikeastaan voisi sanoa siten, että jos Topi Niemelä pystyy ottamaan tarvittavat askeleet kiekollisessa suoritustasossaan ja johtamaan pakiston kiekollista osaamista, niin en näe yhtään uhkakuvaa tuossa pakistossa kokonaisuutena. Niin hyvin se on lähtökohtaisesti roolitettu. Tilanne on kyllä sen suhteen hyvin erikoinen, että Topi Niemelää ei käsittääkseni ole ainakaan vielä ylivoimalla peluutettu, mutta eiköhän tämä hyvin pian muutu.
Hyökkäyspäässä Kärpät on paperilla puhtaasti koko Liigan paras. Sentterikalusto on aivan timanttia, laitahyökkääjissä on laatua eikä laajuuttakaan puutu. Tulee olemaan valtavan mielenkiintoista seurata, kumman kärkijoukkueen hyökkäys on loppupeleissä tehokkaampi, mutta Kärpillä on tässä mielestäni alustava etu. Itselläni on hieman pessimistisiä ajatuksia Julius Junttilan ja Ville Leskisen suhteen enkä oikein osaa sanoa, mikä heidän tasonsa on, mutta pidän epäonnistumista siltikin hyvin epätodennäköisenä.
Oman lusikkansa soppaan tuo toki myös, miten laaja tarjonta kärkiketjuihin näkyy pelissä. Tuolla kun on lähemmäs kolme ketjullista hyökkääjiä, jotka ovat tottuneet pelaamaan ykköshevosen roolia aikaisemmilla Liiga-kausillaan. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin hyvin epätodennäköistä nähdä, että tämä kalusto sukeltaisi, vaan odotusarvona on hyvin tehokas joukkue, vaikkei edes pelityyli ole erityisen hyökkäävä. Osittain tästä syystä sekä sen takia, että selkeää kiekollisen pelin johtotähteä ei Kärpillä ole, on myös parhaan pistemiehen arvuuttelu ehkä hankalinta koko Liigan tasolla – hyviä 30–40 pisteen miehiä on useita, mutta tekeekö kukaan yli 50 pistettä? Mikään pakollinen tarve tälle ei tosiaan ole. Koko kautta en usko Kärppien noin leveällä rosterilla pelaavan ja epäilenkin muun muassa Kalaputaan siirtyvän melko nopeallakin aikataululla muualle, vaikkei missään nimessä ole huono pelaaja hänkään.
Paras pistemies: Joonas Kemppainen – 50 pistettä
Paras maalintekijä: Joonas Kemppainen – 20 maalia
Tehokkain puolustaja: David Rundblad – 35 pistettä
Läpimurto: Arttu Paaso – tähän voisi valita helpostikin maalivahdeista kumman tahansa tai hyökkäyspäästä Ville Koivusen tahi Arttu Hyryn, riippuen hiukan siitä, mitä läpimurrolla tarkoitetaan. Jos pohditaan puhtaasti läpimurtoa liigatasolle, niin Arttu Paaso lienee lähimpänä sitä. Paaso oli viime kaudella varsin positiivinen yllätys, vaikkei suurta huomiota tai edes roolia oikein kerännytkään. Mikäli kaikki menee putkeen en pitäisi lainkaan mahdottomana, että nappaa paikan tuosta todella vahvasta pakistosta.
Seuraa häntä: Arttu Hyry – kaikista mielenkiintoisista nimistä valinnassani päädyin Hyryyn. En oikeastaan tuntenut pelaajaa vielä viime kaudella laisinkaan, mutta teki kevätkaudella siitä harvinaislaatuisen läpimurron, että oli kuin tehty Marjamäen Kärppien nelosketjuun. Oli varsinkin pudotuspeleissä roolissaan hämmästyttävän kova ja sai suhteellisen isoakin vastuuta. Jos pystyy kehittämään aloitustaitoaan, niin potentiaalin suhteen on täysin mahdollista, että Hyrystä tulee jo tällä kaudella Liigan parhaimmistoa nelossentterien kategoriassa. Erittäin mielenkiintoinen seurattava yhdessä Anttilan kanssa Kärppien nelosketjussa.
Floppaa odotuksiin nähden: Ville Leskinen – pahoin pelkään, ettei Leskinen pysty palaamaan vieläkään huipputasolleen. Kuten on nähty, Leskisellä on kaikki maailman taidot olla vaikka Liigan paras pelaaja, mutta ei viime vuosina ole saanut enää samaa virettä päälle. Nyt siihen on taas erinomainen tilaisuus, mutta jos ei ala laatta löytää pussiin, niin peliaika saattaa pudota suhteellisen äkkiäkin. Mielenkiintoista nähdä, miten ura etenee.
Sijalla 1. – Tampereen Tappara
Kuten jo kirjoitin, niin joukkue on aivan älyttömän vahva. Se on niin hyvä, että kaikista Tappara-antipatioistani huolimatta olen joutunut toteamaan, että tämä joukkue on oikeasti todella hyvä. En ole koskaan ollut mikään Jussi Tapolan fani, mutta viimeistään viime kauden pelillisesti ylivoimaisen mestaruuden jälkeen joudun itsekin myöntämään Tapolan olevan juuri tällä hetkellä kauteen lähdettäessä Liigan paras valmentaja. On ollut myös hämmästyttävä seurata, miten hyvin Tappara pärjää CHL:ssä, kun esimerkiksi TPS:llä on ollut jo pitkään todella vaikea haastaa Euroopan kärkijoukkueita. Vaikka brändinä Tappara mielestäni ei olekaan mitenkään näyttävä tai edes kiinnostava, niin jokaisen organisaation tulisi ottaa Tapparasta mallia urheilulliselta ja taloudelliselta puolelta.
Tapparan hyökkäyskalustossa hienointa on sen kyky kierrättää neljää kiekollisesti vahvaa ketjukoostumusta. Tapparan pelillinen identiteetti on niin hyvässä kunnossa, että kaikki alle Liigan sekä CHL:n mestaruudet ovat pettymys. Se, jos jokin kertoo toki myös CHL:n merkityksen kasvusta, kun jonkin liigajoukkueen kohdalla voidaan todeta, että aikaisessa vaiheessa putoaminen olisi koko kauden kannalta valtava pettymys.
Jos Tapola on mielestäni Liigan paras valmentaja, niin Heljanko on viimeistään viime kevään näyttöjen puolesta Liigan paras maalivahti. Heljanko on aiempina vuosina kärsinyt epätasaisuudesta, mutta viime kaudella se oli mielestäni tipotiessään enkä usko, että sitä tullaan tänäkään vuonna näkemään. Heljanko pystyyy pelaamaan paljon enkä usko, että Tappara muutenkaan kaatuisi kokemattomaan kakkosveskariin. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, voidaan nähdä Tapparan hankkivan taas siirtotakarajalla toisen kovan veskarin istumaan penkille siltä varalta, että Heljanko loukkaantuisi. Kaksikkona kuitenkaan Tapparan maalivahtiosasto ei Liigan ihan parhaita ole parhaasta yksilöstä huolimatta.
Tapparan puolustus sen sijaan on Liigan paras. Siinä on kaikkea, mitä voi hyvältä pakistolta odottaa – siinä on Liigan mittapuulla lähes kovinta mahdollista kiekollista osaamista Kemiläisen osalta eikä Matushkin ole missään tapauksessa heikko kakkosviulun soittaja sekä siinä on myös Liigan mittapuulla lähes kovinta mahdollista oman pään osaamista Seppälän ja Vittasmäen toimesta, vaikkei heistä kumpikaan ihan Ohtamaan tasolla ole. Kokonaisuuden kruunaa Ben Thomas, Joni Tuulola ja Casimir Jürgens, joista jokainen on tälle tasolle varsin laadukkaita puolustajia. Erityisesti pakiston roolitus miellyttää omaa silmää eikä loukkaantumisetkaan todennäköisesti haittaa, sillä takaa löytyy suhteellisen hyviä nuoria lupauksia.
Hyökkäyksen osalta tamperelaiset ovat roolittaneet joukkueensa vähintään yhtä hyvin kuin puolustuksen. Jori Lehterä ykkösketjun keskellä vakuuttaa paatuneimmankin seuraajan eikä ketjukaverit Savinainen ja Merelä jätä yhtään ketään kylmäksi – erityisesti Merelä on omaan silmään aivan helvetin hyvä pelaaja tätä nykyä enkä pitäisi laisinkaan mahdottomana, että saisi tämän kauden jälkeen NHL-sopimuksen. Kakkosketjua vetävä Patrik Virta ei ole viime vuosina pystynyt ylittämään TPS-aikojensa piste-ennätystään, mutta on toisaalta vasta 26-vuotias ja on hiljalleen kasvanut jopa yllättävän laadukkaaksi kahdensuunnan sentteriksi. Jos Virran laidoilla pelaavat Puhakka ja Ojamäki pistävät laattaa verkkoon odotetusti, niin Virran piste-ennätyksellä voidaan heittää vesilintua. Viime vuosina lähinnä laitahyökkääjänä pelannut Kristian Tanus on alkukaudesta vetänyt Tapparan kolmosketjua ja pyörittänyt kakkosylivoimaa eikä peli ole ollut lainkaan hassumpaa. En osaa sanoa, siirtyykö Tanus laitaan Rauhalan palatessa kokoonpanoon vai onko nuoren norjalaishyökkääjän Philip Granathin rooliksi suunniteltu tuo kolmosketjun laitahyökkääjä, mutta oli miten oli, on Tapparan kolmosketjukin varsin vahva kiekollisessa pelissä ja pystyy myös tuloksentekoon. Tyler Kelleher ei ole tyypillinen Tapparan hankinta, mutta on ollut yllättävän hyvä CHL-peleissä – voisi olla jossain toisessa joukkueessa jopa selkeitä ykköstykkejä, vaikka taustansa perusteella pieni floppiriski hänessä onkin.
Hämmentävintä Tapparan rosterissa on se, että nelosketjussa ei ole tavallisen pimennysosaston jäseniä, vaan siellä on jumalauta Kristian Kuuselan tasoinen pelaaja, joka yhä mahtuisi Kelleherin tapaan monessa joukkueessa vaikka ykkösketjuun. Jere Henriksson on ollut CHL-peleissä myös oikein hyvä ja jos veikata saa, niin eipä tämä Tapparan nelonenkaan tule olemaan tehoton. Yhteenvetona voisi siis todeta, että Tapparalla on kokonaisuutena jopa pelottavan hyvä joukkue.
Paras pistemies: Jori Lehterä – 65 pistettä
Paras maalintekijä: Waltteri Merelä – 30 maalia
Tehokkain puolustaja: Valtteri Kemiläinen – 40 pistettä
Läpimurto: Jere Henriksson – on yllättänyt itseni totaalisesti tämän alkusyksyn peleissä. En ole oikein aiempina vuosina osannut sanoa lainkaan millainen pelaaja Henriksson on, vaan oululaislähtöinen laitahyökkääjä on tuntunut pikemminkin väliinputoajalta. Nyt kuitenkin alkusyksyn perusteella pelissä on otettu isoja steppejä eteenpäin ja Henriksson on hakeutunut maalipaikoille paikoitellen jopa loistavasti ja tulostakin on tullut. Laukaus on erinomainen, peliäly hyvä ja luistinkin kulkee. Kärsii ehkä osaltansa fyysisyyden puutteesta, mutta en usko sen estävän läpimurtoa. Veikataan 15 pisteen kautta.
Seuraa häntä: Petteri Puhakka – Henrikssonin tapaan pohjoisesta kotoisin oleva nuori lahjakkuus. Teki läpimurtonsa Liiga-kaukaloihin viime kaudella, mutta nyt tekee läpimurron Liigan tähtitasolle. Ominaisuuksiltaan samanlainen kuin Henriksson, mutta on vielä monipuolisempi ja on yllättävän hyvä alivoimapelaajanakin. Teki viime kaudella 10 maalia, ja nyt hätyyttelee jo 20 maalin rajaa.
Floppaa odotuksiin nähden: Niko Ojamäki – kaksipiippuinen tarina. Ojamäki tulee Liigaan KHL:n maalipörssin voittajana, mutta en jaksa uskoa samanlaiseen tykitykseen Tapparassa, joten veikkaan siinä mielessä pettymystä. Pelillisesti ei kuitenkaan tule olemaan floppi, koska on muutakin kuin vain pelkkä maalintekijä. Toisaalta jos löytää ylivoimapelissä yhteisen sävelen Lehterän kanssa ja kiekko alkaa uppoamaan verkon perukoille heti alusta alkaen, niin voi tehdä älyttömänkin paljon maaleja.
| Liigan pistepörssin top 10 | Pisteet per ottelu |
|---|
| 1. Jori Lehterä | 1,083 |
| 2. Waltteri Merelä | 1,033 |
| 3. Michael Joly | 1,017 |
| 4. Lukas Jasek | 1,017 |
| 5. Kristian Pospisil | 0,900 |
| 6. Joonas Kemppainen | 0,867 |
| 7. Veli-Matti Savinainen | 0,850 |
| 8. Henrik Haapala | 0,833 |
| 9. Eetu Koivistoinen | 0,817 |
| 10. Teemu Turunen | 0,800 |
Puolustajien pistepörssin voittaa Sami Niku (0,750 ppg) ja kärkikolmikon täydentävät Valtteri Kemiläinen (0,733) sekä Thomas Gregoire (0,633).
Ennakko on hyvin pitkälti tässä, joten iso kiitos palautteista ja tykkäyksistä. Hieno huomata, että omat jaarittelut ja jargonit jaksavat kiinnostaa, vaikkakin eihän tässä oikein mitään järkeä ole työtunteihin nähden. Kyllähän sitä tästä voisi vielä kirjoitella tämän perusteella poffiennakot ja muut, mutta jätetään ne ainakin tältä erää välistä.