Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2021–2022

  • 1 014 752
  • 4 467

the karpov

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Näin kouvolalaisen silmin tämä kausi alkaa unelma asetelmasta!!
Lappeen porukka sijoittaa tuolla toisessa ryhmässä meikäläisiä sijoille 13-15 ja heillä on valmentajanaan Kouvolan jäähallin kautta aikain suurin itkijä Peksi (kaikki kunnia liigamestaruudesta). Nyt voisi olla hetki saada lopulta vanhat kunnon KooKoo-Saipa väännöt ansaitsemalleen asetelmalle. Juuri niin että rapa roiskuu kaukalossa ja katsomossa (ja tietenkin vaihtoaitiossa ja lehdistötilaisuudessa koska Peksi).

Jukurttilaiset ovat kaikki niin tohkeissaan ettei tosiasiat enää pysy järjen mukana vaan yhtäkkiä ollaan jo Liigan keskisuuria.

Voi kun vielä saataisiin ottaa halleihin täydet katsomot niin tästä voisi tulla kaikkien aikojen väännöt näin kaakkois-suomalaisittain.

Voimasuhteita kun tässä ketjussa mietitään niin sanotaan vakavan naaman arviot näin:

KooKoo ei pysy kuuden joukon perässä vaan joutuu taistelemaan 10 joukosta. Lopulta sija 9 tulee plakkariin. Strömberg lähestyy jopa 50 pistettä pistepörsissä, Rautiainen tutkaparina. Manninen lyö lopullisesti läpi ja pelaa keväällä MM-kisoissa.

Saipa on yhtenäinen ja on joulun aikaan jopa sijalla kuusi. Kärjen ohkaisuus ja loukkaantumiset tuovat lopulta 10 sijan. Saipa ei häviä yhtään peliä yli kahdella maalilla eli on sinnikäs ja taisteleva.

Jukurit pelaa aaltoilevasti, voittaa kärkiporukoita iloisella hyökkäyspelillä. Immonen on vieläkin vanhalla iällä mestari ja taikoo paikat Jormakalle ja Palmulle. Kuitenkin puolustus ja maalivahtipeli ei riitä pitkällä kaudella (harmi, Oskari Salminen on ollut suosikkini ja seurattavani jo monen monta vuotta). Salminen joutuu liian koviin saappaisiin. Pelaa hyvin mutta Rajaniemi olisi pitänyt pystyä pitämään. Tuomio 12 sija.

Eniten kuitenkin toivon tietysti Jukureille ja Saipalle tappioita. Toiseksi suurin toiveeni on saada normaali kausi ja katsomot täyteen. Sitä tässä kaikki ovat toivoneet, paitsi eniten tietysti että Jukurit ja Saipa häviää...
 
Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Saipa ei häviä yhtään peliä yli kahdella maalilla eli on sinnikäs ja taisteleva.

Tuo taitaisi olla kyllä varmuudella Suomen ennätys pääsarjassa. Kai nyt joka kausi jokainen joukkue häviää vähintään yhden pelin vähintään kolmella maalilla tyyliin 4-1?

Edit. Viime kauden runkosarjan TOP-3 joukkueiden vähintään kolmen maalin tappiot:

Lukko 5
HIFK 5
TPS 7

Edit. 2 Tai onhan noita sota-ajan kausia tietysti. Silloin saattoi löytyä joukkue joka ei hävinnyt yhtään peliä koko kaudella. Korkeintaan pelin tai kaksi.
 
Viimeksi muokattu:

k0mpat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Hauska sinänsä, että luulisi juuri Ilves-fanin tietävän mikä seura on pystynyt pelaamaan kausia läpi ilman tappiota. :)
 
Läts

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saimaan Pallo
Näin kouvolalaisen silmin tämä kausi alkaa unelma asetelmasta!!
Lappeen porukka sijoittaa tuolla toisessa ryhmässä meikäläisiä sijoille 13-15 ja heillä on valmentajanaan Kouvolan jäähallin kautta aikain suurin itkijä Peksi (kaikki kunnia liigamestaruudesta). Nyt voisi olla hetki saada lopulta vanhat kunnon KooKoo-Saipa väännöt ansaitsemalleen asetelmalle. Juuri niin että rapa roiskuu kaukalossa ja katsomossa (ja tietenkin vaihtoaitiossa ja lehdistötilaisuudessa koska Peksi).

Eniten kuitenkin toivon tietysti Jukureille ja Saipalle tappioita. Toiseksi suurin toiveeni on saada normaali kausi ja katsomot täyteen. Sitä tässä kaikki ovat toivoneet, paitsi eniten tietysti että Jukurit ja Saipa häviää...

Esimakua onneksi jo saatiin. KooKoo pysyy pikkuveljenä niinkuin tähänkin asti. Tsemppiä kauteen.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Macho90 olipa kiva, kun tehty vähän erilainen ennakko kuin perinteinen. Oli mielenkiintoista kuunneltavaa. Sijoituksista olen kanssasi monelta osin eri mieltä, mutta se on ihan ok. Ja nyt hei vähän yritystä kanssakeskustelijat, tuommoisia settejähän tarvitaan lisää :) 100 tykkäystä nyt sinne perkele.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
@Macho90, samaa sanon kuin @peterra eli oli kyllä tosi hyvää kuunneltavaa. Vähän itseä epäilytti kyllä nostaa Kärpät noin korkealle, omasta mielestä nyt kesällä lähtökohtaisesti Kärpät ei ole noin korkealla. Kysymysmerkkejä on joukkueena omasta mielestäni liikaa, vaikka yksilötasolla (eli paperilla) homma voisi näyttää orastavan lupaavalta.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Eilinen oli kyllä aika dominoiva esitys SaiPalta ja se käänsi koko Liigan voimasuhteet ihan päälaelleen. SaiPa aloitti Pitsiturnauksen ottamalla kliinisen voiton Mestis-Sportista, minkä jälkeen se laittoi TPS:n ihan mankeliin. TPS:n kohdalla SaiPa päätti kuitenkin ottaa taktisen tappion saadakseen Lukon finaalivastustajaksi, joten SaiPa antoi TPS:n tehdä yhden maalin oman ylivoimansa aikana. Kauden ensimmäisessä Kaakon Derbyssä SaiPa antoi sitten sellaista kyytiä, että pikkuveljen hanuri on vielä syyskuussakin kipeä. Finaalin osalta voi todeta vain sen, että siinä nähtiin aika selvästi ero Liigassa mestaruuden voittaneen ja junioreissa mestaruuden voittaneen valmentajan välillä. Se ero on valtava.

Nyt on SaiPan osalta kauden päätavoite suoritettu ja seuraavaksi pitäisi pelata vielä tuo liigakausi pois alta. Toivottavasti mestaruuskrapula ei pahemmin kuitenkaan vaivaa ja SaiPa ottaa vähintään sen kotiedun pudotuspeleihin. Itse olen kuitenkin kääntänyt jo katseeni ensi vuoden Pitsiturnausta kohti. Vähän kuitenkin pelottaa, että Lukko haluaa voittaa sen joskus itsekin ja jättää SaiPan kutsumatta.
 
sknul

Jäsen
Suosikkijoukkue
montreal canadiens,
suolahden urho.

Se on hyvä jos piirakkalaaksossa kelpaa treenipeleissä voitot. Yritätte nyt edes päästä sinne sääleihin. Tai no voittehan työ alkaa panostamaan jo ensivuoden pitsiin, kun sarjassa ei voittoja ole näköpiirissä.
 
Hokifani25

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat
Oma liigaennakko videolla, siinä paljon myös parhaimmista tulijoista ja lähtijöistä.

Muuten oikeastaan täysin samaa mieltä tästä, mutta vaihtaisin HPK:n ja Saipan sijoituksia päittäin.

Kuten Pitsiturnauksessakin nähtiin niin Pekka Virta on lopulta aikamoinen valmentajavelho ja hänen valmentamansa pelitapa täysin ylivertainen tähän liigaan. Saipa peli näytti kaikista nähdyistä joukkueista valmiimmalta jo tässä vaiheessa kautta.

Lisäksi Saipat uudet ulkomaalaisvahvistukset kuten Okuliar, Lakatos ja Sedlak vaikuttivat yllättävänkin hyviltä.

Sitten taas HPK on pelaajamateriaaliltaan jopa heikentynyt viime kaudesta mm. Kontiolan, Innalan, Erosen ja Larmin lähdön myötä. En myöskään edelleenkään oikein usko Matti Tiilikaisen kykyihin päävalmentajana.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JNÖ
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Muuten oikeastaan täysin samaa mieltä tästä, mutta vaihtaisin HPK:n ja Saipan sijoituksia päittäin.
...

Sitten taas HPK on pelaajamateriaaliltaan jopa heikentynyt viime kaudesta mm. Kontiolan, Innalan, Erosen ja Larmin lähdön myötä. En myöskään edelleenkään oikein usko Matti Tiilikaisen kykyihin päävalmentajana.
Kerho tosiaan sijalle 12, niin ollaan lähellä todennäköistä.

Larmi lähti Kerhosta jo muutaman matsin jälkeen viime kaudella; Laurikaisella mentiin tammikuusta asti (ja hyvin mentiinkin).

Silti Kerholla on tosiaan lähtijöinä Konna, Innala, Puustinen ja Eronen, ja varmana suorittajana tilalle on tullut vain Cornet – ja varauksin Pelli.

Puuttuu siis pelintekokykyinen keskushyökkääjä, minkä myötä puuttuu "puolet joukkueesta", eikä Matti II käännä asetelmia yhtään enempää Kerholle.

Kymmenen sakkiin pääseminen tuolla nipulla, pelitavalla (mikä?) ja koutsilla on sensaatio. Vaikka eipä silti: toki MVP-Laurikainen voi Kerhon sinnekin asti pelata
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aiemmasta lupauksesta huolimatta en nyt täksi kaudeksi tule tekemään laajoja arvioita, sillä yksinkertaisesti nyt ei riitä aika ja hetken kuluttua täällä eletään vauva-arkea, jolloin se pienikin ylimääräinen aika menee sille pienimmälle.

Kirjoitan kuitenkin pienimuotoisen raapustuksen Rauman Lukosta ja sitä mitä joukkueelta kauteen uskaltaa ja voisi odottaa.

*********************

Pospisil-Mattila-Skalicky
Hakulinen-Ilomäki-Repo
Nyman-Haga-Pooley
Petman-Kainulainen-Ylitalo/Suni

X1-Saarijärvi
Abt-Gregoire
Piipponen-Kukkonen
Korkka-Laitinen

Lehtinen
Jukuri

Siinä hallitsevan mestarin kokoonpano, joka on kokenut niin suuria menetyksiä viime kaudesta, kuten samalla myös toivottuja jatkosopimuksia ja yhden tähtitason paluumuuttajan Liigan mittapuulla.

Viime kaudesta joukkue on omissa silmissäni heikentynyt suhteessa Liigassa jopa eniten ja kivenkova hyökkäys on muuttunut pienoiseksi kysymysmerkiksi, vaikka laatua sekä varmoja suorittajia joukkueesta vielä löytyykin. Lukolla on kärkiketjuihin erinomaiset ja ennenkaikkea äärimmäisen vahvat sekä taitavat laiturit. Kristian Pospisil, Pavol Skalicky, Sebastian Repo ja Anrei Hakulinen muodostanee laitureiden kärkinelikon, eivätkä oikeastaan kalpene yhdenkään muun kärkijoukkueen kärkilaitureille. Fyysinen, isokokoinen, taitava sekä nopea ovat sanoja, joilla kärkinelikkoa voidaan kutsua.

Siinä missä viime kaudella oli kolmos-/neloskenttään laitureiksi heittää Jonne Tammelan sekä Aleksi Saarelan kaltaisia pelimiehiä, niin täksi kaudeksi ei varmaa suorittamista saada tehtaan takuulla, vaan herrojen jättämää pelillisistä aukkoa toivotaan täytettäväksi Linus Nymanin sekä Scott Pooleyn muodossa. Siinä missä Pooley saattaa olla todellinen jackpot rannelaukauksensa turvin ja heiluttaa verkkoa urakalla, niin Nymanilta lähtisin odottamaan korkeintaan tasaista kautta ja itseluottamuksen voittamista takaisin. Menestyäkseen Lukko tarvitsee vähintään kolme ratkaisuihin kykenevää kentällistä ja mikäli sellaiset joukkueeseen halutaan, niin Pooleyn pitää osoittautua onnistuneeksi arvaksi sekä Nymanin parantaa pelillisesti huomattavasti viime kaudesta.

Taustalla paikkaa kärkiketjuihin tähyilee varmasti myös Mikko Petman, joka paransi viime kauden aikana peliään kuin sika juoksuaan. Viimeisen, eli 8. laiturin paikan ottanee joku viime kauden junioreista ja pidän tähän varmimpana nimenä Oliver Sunia, joka kesken viime kauden saapui OHL:stä Raumalle. Sunin (taikka Ylitalon) panos ei hetkauta hyökkäystä oikeastaan suuntaan taikka toiseen, vaan todennäköisesti maltillisilla minuuteilla koitetaan kierrättäen nostaa kavereita kohti Liigan ympyröitä.

Lukon laituriosasto on kenties Lukon paras vahvuus yhdessä Lehtisen kanssa, mutta silti koen, että kokonaisuudessa IFK:n sekä Tapparan vastaavat kurvaavat nimellisesti ainakin vielä edelle.

Sentteriosastolle Eetu Koivistoisen saappaita sovitettavaksi hommattiin Arttu Ilomäki, joka kyllä hoitaa ykkössentterin roolin takuuvarmasti ja on lähtökohtaisesti ihan Liigan kovimpia senttereitä. Tämän jälkeen keskikaista onkin sitten enemmän taikka vähemmän kysymysmerkkejä täynnä, vaikka sieltä löytyykin Julius Mattila, joka viime kaudella löisi pelillisen paikkansa slovakkijunien keskeltä. Kehitystä voi ja pitääkin odottaa Mattilalta, sillä rooli tulevaksi kaudeksi tulee vain nousemaan.

Michael Haga ja Harri Kainulainen sen sijaan ovat ennakkoon ajatellen selkeät downgradet Daniel Audetteen sekä Heikki Liedekseen. Haga toki on pelannut tehokkaasti Ruotsissa, mutta takana on erittäin vaikea kausi, joka Suomeen miehen toikin. Kainulaisesta ei itselläni ole oikeastaan mitään odotuksia, vaan toiveissa olisi lähinnä, että miehestä muovataan vahva ja tasainen suorittaja neloskenttään kauden aikana.

Nimistä ja kauniista puheista huolimatta on Lukon keskikaista Ilomäkeä lukuunottamatta mielestäni täynnä kysymysmerkkiä, joka parhaimmillaan voi olla Liigan parhaimpia ja uhkakuvien tapahtuessa ihan floppi, jos Haga sukeltaa ja Mattila ei pysty jatkamaan kehityskäyrää ylöspäin. Ei kärkitasoa, mutta ei sentään keskitasoa huonoompaakaan.

Puolustuksesta en Robin Pressin sekä Lukas Klokin lähdönkään myötä ole kovin huolissani. Yksi kiekollinen puolustaja on tulossa, joka toimii koodinimellä Pressin korvaaja. Saarijärvi sekä Gregoire vastaavat tällä hetkellä kiekollisesta taidosta ja molemmat miehet kuuluvat ihan Liigan elittiin kiekollisissa puolustajissa. Varsinkin Gregoire vakuutti allekirjoittaneen täysin viimeistään pudotuspeleissä, kun mies oli jopa Pressiä vakuuttavampi kentällä. En odota miehen korvaavan suoraan Pressin tehoja taikka olevan yhtä tehokas taikka hyvä puolustaja, mutta rohkenisin väittää, että Gregoire tulee tutuksi myös lopuille kiekkofaneille tulevan kauden aikana.

Sitten se joukkueen ja kenties koko organisaation suurin muutos, kun Pekka Virta vaihtui Marko Virtaseen.

Kolikon toisella puolella ei Virtasella ole kuin hävittävää, sillä Lukko on dominoinut kaukaloita 1.5 vuotta käytännössä mielin määrin ja automaattisesti tuloksia tullaan vertailemaan (vaikka ei saisi) Virran kahden viimeisen kauden Lukon vastaaviin tuloksiin, eli suomeksi odotetaan Lukon vetävän voitosta voittoon tulevaisuudessakin. Not gonna happen.

Myös sillä kolikon toisella puolella on fakta, että Virtanen pääsee käytännössä valmiiseen pöytään, kiitos Pekka Virran. Raumalla on joukkue urheilullisesti huippukunnossa ja vaatimustaso aivan tapissa. Se on kulttuuri, jonka Virta Raumalle jätti ja Virtasen odotetaan jatkavan.

Jos teki Johtaja Virta jotain sensaatiomaista, kun johdatti Liiga Lukon mestariksi, niin saman teki myös Veltsu Virtanen, kun johdatti Lukon U20-joukkueen mestaruuteen ensimmäisellä sekä samalla viimeisellä kaudellaan junioreissa. Siinä mielessä saavutus on omissa papereissa aivan äärimmäisen kova, kun ottaa huomioon että U20-joukkue taisi edelliskaudella pelata vielä alempaa sarjaa ja Virtanen muovasi kesän aikana tappiosta tappioon marssinneen joukkueen aina mestariksi saakka.

Menneet ovat jokatapauksessa menneitä ja nyt alkaakin Raumalla uudet sävelet. En odota, enkä edes usko, että peli olisi kondiksessa heti alusta saakka ja saattaa olla, että koko kausi on enemmän taikka vähemmän hakemista ja oppimista, vaikka rosteri itsessään huutaakin menestyksen jatkoa.

Mielestäni Lukolta on realistista odottaa kotietua pudotuspeleihin ja uskon, että lähtökohtaisesti Lukko siitä tulee taistelemaan ja sijat 3-6 ovat ne mihin Lukko lopulta tulee runkosarjassa sijoittumaan. Samoista sijoituksista taistelee todennäköisesti myös Kärpät sekä TPS joiden kanssa Lukko materiaaliltaan suurin piirtein samassa kastissa painiikin.

***************

Mitään perustelematta arvio voimasuhteista;

1. Tappara
2. IFK
3. TPS
4. Lukko
5. Kärpät
6. Ilves
----------------
7. Kalpa
8. Pelicans
9. SaiPa
10. Sport
----------------
11. Kookoo
12. HPK
13. Jukurit
14. Ässät
15. JYP
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sentteriosastolle Eetu Koivistoisen saappaita sovitettavaksi hommattiin Arttu Ilomäki, joka kyllä hoitaa ykkössentterin roolin takuuvarmasti ja on lähtökohtaisesti ihan Liigan kovimpia senttereitä.

Ilomäestä on pakko kysyä, että miksi hän olisi lähtökohtaisesti SM-liigan kovimpia senttereitä? Ilomäen SHL-reissun 23 ja 21 pisteen kaudet SHL:ssä eivät tätä lupaile. Viime kaudelta irtosi SHL:n pistepörssin sija 93.

Toki häneen uskotaan aiempien SM-liigan näyttöjen perusteella ja Ilveskin oli hänelle huhujen mukaan tarjouksen jättänyt. Tämä oli kuitenkin jäänyt syväkurkkujen mukaan lukuisia kymppitonneja (liki kuusinumeroisen summan) Lukon tarjouksesta.

Jos teki Johtaja Virta jotain sensaatiomaista, kun johdatti Liiga Lukon mestariksi

En myöskään näe Lukon mestaruudessa mitään sensaatiomaista. Ennakkosuosikki kesti paineet. Pelaajamateriaalihan oli ylivertainen, kun mm. Klok ja Saarela jäivät pelaamaan Suomeen (ilman koronaa tuskin olisi näin käynyt) ja joukkue säilyi myös päävalmentajaansa lukuunottamatta koronavitsauksilta toisin kuin mm. pahimmaksi kilpailijaksi ennakkoon arvioitu HIFK. Lukon ei tarvinnut kiristää myöskään vyötä samaan tapaan kuin monet muut joukkueet, joiden talous on riippuvaisempi ottelutapahtumien tuloista.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Aiemmasta lupauksesta huolimatta en nyt täksi kaudeksi tule tekemään laajoja arvioita, sillä yksinkertaisesti nyt ei riitä aika ja hetken kuluttua täällä eletään vauva-arkea, jolloin se pienikin ylimääräinen aika menee sille pienimmälle.

Kirjoitan kuitenkin pienimuotoisen raapustuksen Rauman Lukosta ja sitä mitä joukkueelta kauteen uskaltaa ja voisi odottaa.
Hyvä ja oikein kattava katsaus hallitsevaan mestariin. Näin hyviä kirjoituksia lukisi mielellään muistakin joukkueista, mutta ymmärrettävästi aikasi on kortilla.
 
Via Dolorosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ilomäestä on pakko kysyä, että miksi hän olisi lähtökohtaisesti SM-liigan kovimpia senttereitä?

Vastasit jo hieman itse omaan kysymykseesi, eli kyllä niillä näytöillä mitä Liigassa on jo antanut, voidaan Arttu laskea Liigan kovimpiin senttereihin.

Ruotsin reissuhan ei ollut mitenkään edes pelillisesti huono Ilomäen osalta ja tuskin sentään kahden vuoden aikana miehen pelillinen käyrä on laskenut, vaan nimenomaan nyt on parhaassa peli-iässä oleva kaveri Liigassa.

Toki häneen uskotaan aiempien SM-liigan näyttöjen perusteella ja Ilveskin oli hänelle huhujen mukaan tarjouksen jättänyt. Tämä oli kuitenkin jäänyt syväkurkkujen mukaan lukuisia kymppitonneja (liki kuusinumeroisen summan) Lukon tarjouksesta.

Nämä on näitä hauskoja faktoja, mitä syväkurkut ovat esittäneet, mutta Ilomäki itse kertoi paikallislehdessä, että tinki palkasta paljon, koska heille syntyi esikoinen ja hän halusi olla läsnä lapsen ensimmäiset hetket ja vuoden. Tästä syystä teki sopimuksen Lukkoon.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nämä on näitä hauskoja faktoja, mitä syväkurkut ovat esittäneet, mutta Ilomäki itse kertoi paikallislehdessä, että tinki palkasta paljon, koska heille syntyi esikoinen ja hän halusi olla läsnä lapsen ensimmäiset hetket ja vuoden. Tästä syystä teki sopimuksen Lukkoon.

Palkasta tinkiminen lienee tarkoittanut haussa ollutta KHL-sopimusta? On kuitenkin aina hassua kuulla, miten pelaajat kertovat tinkineensä palkastaan merkittävästi, koska kysehän on yleensä vain pelaajan itsensä määrittämästä tasosta. Ei siitä, mitä on tarjottu. Jättikö Ilomäki esimerkiksi palkkauksen osalta paremman tarjouksen hyväksymättä? Tuskin.

Perhesyyt ovat varmasti painaneet siinä, että on hakeutunut Suomeen ja Raumalle. Kyllä eurot silti painavat aina vaakakupissa, kun ei puhuta mistään vuositolkulla miljoonia tahkonneesta NHL-pelaajasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös