Runkosarja on taputeltu ja tässä on jo pudotuspelitkin päässeet starttaamaan, joten koin tämän sopivaksi hetkeksi vilkaista peräpeiliin ja tutkia, mitä on tullut kirjoiteltua syksyllä. Tässä siis kausiennakon "lyhyt" läpikäynti! Jaoin tämänkin neljään osaan tekstin ja lainauksien pituuden takia.
Tämä osui paremmin kuin hyvin. Ässien kauden rakenteen pystyi näkemään melko hyvin jo syksyllä – hankinnat eivät vakuuttaneet ja Atu Selin taantui viimeistään syksyllä. En silti pistä tätä farssia missään tapauksessa Selinin piikkiin, vaan kyllä tässä taustalla on paljon muutakin. Koko organisaatiolla on peiliin katsomisen paikka ja en ole ihan varma, että riittääkö kurssin muutokseen pelkät Patavalat sun muut tempaukset.
Jarno Kärki pelasi oikeastaan vain ihan alkusyksystä tasollaan, mutta sen jälkeen peli meni puurtamiseksi eikä saanut missään nimessä parasta irti itsestään. Salminen ja Barach olivat pistepörssissä korkeammalla, mutta näistäkin oikeastaan vain Barach pelasi onnistuneen kauden. Andersson oli odotetusti tehokkain puolustaja, mutta odotetusti ei pystynyt nousemaan pakiston liideriksi.
Heimosalmea povasin läpimurron tekijäksi, mutta se jäi vähän piippuun. Sen sijaan positiivisessa mielessä on nostettava esiin Eemil Erholtz, joka pelasi kyllä oivan kauden ja nosti tasoaan selkeästi. Eriksson oli selkeä floppi, mutta niin oli kyllä moni muukin.
Veskarikaksikko oli ihan ok, mutta ei pystynyt kannattelemaan joukkuetta.
Ensi kaudella tullaan näkemään toivottavasti täysin uudenlainen patalauma. Paljon täytyy muuttua, jotta voidaan puhua pudotuspelijoukkueesta.
Toinen osuma kirjataan tästä, vaikka yhdellä sijalla heittikin oma arvioni. JYP pelasi täysin sellaisen kauden kuin olettaa saattoi – ei missään nimessä heittopussi, mutta voittavasta joukkueesta jäi ikävän kauas. Ruusu pistettiin kiertoon, kuten odottaa saattoi. Samoin tehtiin O’Brienille ja monelle muulle, jotta saatiin rahaa säästöön. Lambert jos olisi onnistunut siirtämään junioripelinsä miesten kaukaloihin, olisi voinut tulos olla huomattavasti parempi, mutta tämä kausi meni kyllä Lambertin osalta isosti vihkoon. Kemell oli alkukaudesta erittäin vahva, muttta loukkaantumisen jälkeen ei pystynyt enää palaamaan tasolleen missään vaiheessa.
Paras pistemies oli odotetusti Jerry Turkulainen. Kuten povasin, myös Reid Gardiner nousi otsikoihin isostikin ja oli JYPin paras maalintekijä siitä huolimatta, että siirtyi jo hyvissä ajoin loppukauden lainalle Helsinkiin. Anttoni Honka pelasi erittäin hyvän kauden kiekollisessa mielessä, vaikkei puolustuspäässä kehittynyt kovin hurjasti vieläkään. Jos läpimurtopokaali pitäisi jollekulle jakaa, niin antaisin sen Ville Ottavaiselle – nuorelta mieheltä varsin hyvä kausi.
Kaiken kaikkiaan ihan odotetun kaltainen kausi. Ei hyvä, muttei ihan paskakaan. Ensi kaudella Jypinkylässä näyttäisi puhaltavan aivan uudet tuulet, joten jää mielenkiintoiseksi nähdä, mitä oppeja tästä kaudesta jää käteen.
Tässä voi ja pitää nostaa oma tumppu ylös virheen merkiksi. Perustelin kyllä mielestäni oman kantani hyvin tuossa, että miksi en nähnyt Jukureissa pudotuspelimateriaalia, mutta siitä hattu päästä Olli Jokiselle, että käänsi nuo kaikki epäuskon kohdat Jukureiden eduksi. Jokinen oli kyllä kieltämättä kokematon valmentaja, mutta se antoi myös iskun paikan – kukaan ei oikein osannut pelata Jukureiden vahvuuksia pois eikä uskonut, että joukkueen henki kantaa vaikeissa paikoissa. Meno on näyttänyt läpi kauden raikkaalta ja Jukurit on ollut positiivinen yllätys kiekkokartalla omanlaisensa pelityylin ansiosta.
Veskariosasto oli erikoinen, mutta Salmisen taso on kyllä ollut ihan jäätävän kova. Kakkosveskari vaihtui aika nopeasti, mikä ei sinänsä yllättänyt lainkaan. Täytyy toivoa, että Salmisen taso pysyy yhtä korkealla pudotuspeleissä. Pakiston osalta allekirjoittaneella näytti olevan samat sävelet Jukurijohdon kanssa, eli pakiston laajuutta kasvatettiin merkittävästi kauden aikana – alkukauden pakiston taso, kun ei päätä huimannut. Esimerkiksi Larsen oli älyttömän hyvä hankinta. Rindell poistui kesken kauden, mutta seuraa häntä -osiossa nostettu Nässen hoiti kiekollisen leiviskän odotettua paremmin. Ehkä kuitenkin se ykköstykki pakistosta puuttuu yhä.
Sama juttu hyökkäyksen osalta – se oli alusta asti vahva, muttei kovin laaja ja tähänkin Jukurit pystyi puuttumaan melko hyvin. Aatu Räty oli maailmanluokan kaappaus kesken kauden, mutta niin oli myös Petrus Palmukin jo kesällä. Erittäin kovia onnistumisia pitkin ryhmää – Stranskykin nosti tasoaan huomattavan paljon Jokisen alaisuudessa, kun vertaa vaikka viime kauteen. Jormakka ei ihan päässyt maalien makuun odotetusti, mutta kausi oli silti häneltäkin hyvä. Otto Mäkinen pelasi myös hyvän kauden ja teki läpimurron.
KooKoo pääsi juuri ja juuri pudotuspeleihin, joten lähellä käytiin tämän arvion kanssa. Jos ennen kautta joukkue vaikutti olevan luokkaa ”ihan kiva”, niin sitä se myös oli. Ei erikoisuuksia eikä ihmeellisyyksiä, mutta loppupeleissä melko tasainen jengi. Veskariosasto onnistui todella hyvin, oli ehkä tandemina yksi Liigan parhaita – kiitos tästä toki kaksikon paremmalla osapuolelle Malikille, joka oli oikeasti ehkä Liigan top5-veskari. Tätä saavutusta nostaa se, että KooKoon pakisto ei mielestäni ole vieläkään mikään kovin erikoinen. Nikkilä oli lähellä olla joukkueen tehokkain, mutta Peetro Seppälä meni edelle hienolla läpimurrolla. Seppälä on jopa lähellä nousua jopa koko Liigan parhaiden puolustajien joukkoon, mikäli sama meno jatkuu.
Hyökkäyspäässä ei ehkä ihan päästy ytimeen eikä se ollut niin tehokas kuin Kouvolassa olisi toivottu, mutta kyllä siellä silti onnistujia riitti. Liedeksen 20 maalia on todella arvokas suoritus. Samoin Antosen läpimurto Liigan kärkitasolle oli odotettu, mutta positiivinen näyte joka tapauksessa. Strömberg näytti, että on yhä vakavasti otettava kärkihyökkääjä yms. Meskasen kausi ei ehkä ollut mikään tähdenlento, mutta lopputulos on kuitenkin aika hyvä. Rautiainen oli valtava pettymys, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Samoin Ratinen ei ihan noussut odotetulle tasolle eikä Engbergin läpimurto ollut lopulta lähelläkään.
Liigan vanhin joukkue oli liigan vanhin joukkue. Puukätinen, hidas, työteliäs – samat adjektiivit olivat nähtävillä jo syksylläkin. Liigan ehkä paras kotiyleisö ansaitsisi mielestäni enemmän kuin tämän. Surullisinta Sportin kaudessa oli se, että Risto Dufva palkittiin parista voitosta parin vuoden jatkosopimuksella, joten tuskin tulevaisuuskaan on mitään ruusuilla tanhuamista.
Hovinen oli Sportin voittojen selkäranka syksyllä, mutta kauden päätyttyä taas loukkaantumiseen, ei Sportin varaveskari pystyneet millään samaan. Reijola oli tuttuun tapaan ihan ok, mutta tuon jengin takana olisi pitänyt olla jumalmoodissa, jotta pudotuspelipaikka olisi ollut realismia. Pakisto oli ihan hyvä, mutta se ei tällä erää riittänyt tämän korkeammalle. Duo Johansson & Heshka olivat todella hyviä, vaikka ensin mainitulla ei toisinaan meinannutkaan pää kestää vastustajien juttuja. Dufvalle tyypillisiä ratkaisuja nähtiin kauden mittaan, eli suosikkipojat saivat varauksettomasti peliaikaa ja mahdollisuuksia, mutta ei-suosikkipojat pistettiin pois tai saivat purra tuppea. Mikään ei siis ole muuttunut senkään suhteen.
Hyökkäyspäästä on sanottu jo kaikki mahdollinen, joten ei tässä sen ihmeellisempiä analyysejä tarvita. Kiekollista taitoa ei ollut nimeksikään ja ainut kiekollisesti hyvä pelaaja Michael Keränen ei näyttänyt kuuluvan Dufvan suosikkeihin. Asplund pelasi jälleen hyvän kauden, vaikka vaasalaisten hampaissa aina onkin. Stålberg oli alkukauden aivan ulapalla, mutta paransi loppukaudesta. Eriksson taas toisinpäin. Holmström oli selkeästi pettymys eikä Lari Heikkinenkään pystynyt kuitenkaan tekemään läpimurtoa. Ei selkeitä floppeja, mutta ei kyllä selkeitä onnistujiakaan. Jottain tarttis tehrä.
Tämä osui paremmin kuin hyvin. Ässien kauden rakenteen pystyi näkemään melko hyvin jo syksyllä – hankinnat eivät vakuuttaneet ja Atu Selin taantui viimeistään syksyllä. En silti pistä tätä farssia missään tapauksessa Selinin piikkiin, vaan kyllä tässä taustalla on paljon muutakin. Koko organisaatiolla on peiliin katsomisen paikka ja en ole ihan varma, että riittääkö kurssin muutokseen pelkät Patavalat sun muut tempaukset.
Jarno Kärki pelasi oikeastaan vain ihan alkusyksystä tasollaan, mutta sen jälkeen peli meni puurtamiseksi eikä saanut missään nimessä parasta irti itsestään. Salminen ja Barach olivat pistepörssissä korkeammalla, mutta näistäkin oikeastaan vain Barach pelasi onnistuneen kauden. Andersson oli odotetusti tehokkain puolustaja, mutta odotetusti ei pystynyt nousemaan pakiston liideriksi.
Heimosalmea povasin läpimurron tekijäksi, mutta se jäi vähän piippuun. Sen sijaan positiivisessa mielessä on nostettava esiin Eemil Erholtz, joka pelasi kyllä oivan kauden ja nosti tasoaan selkeästi. Eriksson oli selkeä floppi, mutta niin oli kyllä moni muukin.
Veskarikaksikko oli ihan ok, mutta ei pystynyt kannattelemaan joukkuetta.
Ensi kaudella tullaan näkemään toivottavasti täysin uudenlainen patalauma. Paljon täytyy muuttua, jotta voidaan puhua pudotuspelijoukkueesta.
Toinen osuma kirjataan tästä, vaikka yhdellä sijalla heittikin oma arvioni. JYP pelasi täysin sellaisen kauden kuin olettaa saattoi – ei missään nimessä heittopussi, mutta voittavasta joukkueesta jäi ikävän kauas. Ruusu pistettiin kiertoon, kuten odottaa saattoi. Samoin tehtiin O’Brienille ja monelle muulle, jotta saatiin rahaa säästöön. Lambert jos olisi onnistunut siirtämään junioripelinsä miesten kaukaloihin, olisi voinut tulos olla huomattavasti parempi, mutta tämä kausi meni kyllä Lambertin osalta isosti vihkoon. Kemell oli alkukaudesta erittäin vahva, muttta loukkaantumisen jälkeen ei pystynyt enää palaamaan tasolleen missään vaiheessa.
Paras pistemies oli odotetusti Jerry Turkulainen. Kuten povasin, myös Reid Gardiner nousi otsikoihin isostikin ja oli JYPin paras maalintekijä siitä huolimatta, että siirtyi jo hyvissä ajoin loppukauden lainalle Helsinkiin. Anttoni Honka pelasi erittäin hyvän kauden kiekollisessa mielessä, vaikkei puolustuspäässä kehittynyt kovin hurjasti vieläkään. Jos läpimurtopokaali pitäisi jollekulle jakaa, niin antaisin sen Ville Ottavaiselle – nuorelta mieheltä varsin hyvä kausi.
Kaiken kaikkiaan ihan odotetun kaltainen kausi. Ei hyvä, muttei ihan paskakaan. Ensi kaudella Jypinkylässä näyttäisi puhaltavan aivan uudet tuulet, joten jää mielenkiintoiseksi nähdä, mitä oppeja tästä kaudesta jää käteen.
Tässä voi ja pitää nostaa oma tumppu ylös virheen merkiksi. Perustelin kyllä mielestäni oman kantani hyvin tuossa, että miksi en nähnyt Jukureissa pudotuspelimateriaalia, mutta siitä hattu päästä Olli Jokiselle, että käänsi nuo kaikki epäuskon kohdat Jukureiden eduksi. Jokinen oli kyllä kieltämättä kokematon valmentaja, mutta se antoi myös iskun paikan – kukaan ei oikein osannut pelata Jukureiden vahvuuksia pois eikä uskonut, että joukkueen henki kantaa vaikeissa paikoissa. Meno on näyttänyt läpi kauden raikkaalta ja Jukurit on ollut positiivinen yllätys kiekkokartalla omanlaisensa pelityylin ansiosta.
Veskariosasto oli erikoinen, mutta Salmisen taso on kyllä ollut ihan jäätävän kova. Kakkosveskari vaihtui aika nopeasti, mikä ei sinänsä yllättänyt lainkaan. Täytyy toivoa, että Salmisen taso pysyy yhtä korkealla pudotuspeleissä. Pakiston osalta allekirjoittaneella näytti olevan samat sävelet Jukurijohdon kanssa, eli pakiston laajuutta kasvatettiin merkittävästi kauden aikana – alkukauden pakiston taso, kun ei päätä huimannut. Esimerkiksi Larsen oli älyttömän hyvä hankinta. Rindell poistui kesken kauden, mutta seuraa häntä -osiossa nostettu Nässen hoiti kiekollisen leiviskän odotettua paremmin. Ehkä kuitenkin se ykköstykki pakistosta puuttuu yhä.
Sama juttu hyökkäyksen osalta – se oli alusta asti vahva, muttei kovin laaja ja tähänkin Jukurit pystyi puuttumaan melko hyvin. Aatu Räty oli maailmanluokan kaappaus kesken kauden, mutta niin oli myös Petrus Palmukin jo kesällä. Erittäin kovia onnistumisia pitkin ryhmää – Stranskykin nosti tasoaan huomattavan paljon Jokisen alaisuudessa, kun vertaa vaikka viime kauteen. Jormakka ei ihan päässyt maalien makuun odotetusti, mutta kausi oli silti häneltäkin hyvä. Otto Mäkinen pelasi myös hyvän kauden ja teki läpimurron.
KooKoo pääsi juuri ja juuri pudotuspeleihin, joten lähellä käytiin tämän arvion kanssa. Jos ennen kautta joukkue vaikutti olevan luokkaa ”ihan kiva”, niin sitä se myös oli. Ei erikoisuuksia eikä ihmeellisyyksiä, mutta loppupeleissä melko tasainen jengi. Veskariosasto onnistui todella hyvin, oli ehkä tandemina yksi Liigan parhaita – kiitos tästä toki kaksikon paremmalla osapuolelle Malikille, joka oli oikeasti ehkä Liigan top5-veskari. Tätä saavutusta nostaa se, että KooKoon pakisto ei mielestäni ole vieläkään mikään kovin erikoinen. Nikkilä oli lähellä olla joukkueen tehokkain, mutta Peetro Seppälä meni edelle hienolla läpimurrolla. Seppälä on jopa lähellä nousua jopa koko Liigan parhaiden puolustajien joukkoon, mikäli sama meno jatkuu.
Hyökkäyspäässä ei ehkä ihan päästy ytimeen eikä se ollut niin tehokas kuin Kouvolassa olisi toivottu, mutta kyllä siellä silti onnistujia riitti. Liedeksen 20 maalia on todella arvokas suoritus. Samoin Antosen läpimurto Liigan kärkitasolle oli odotettu, mutta positiivinen näyte joka tapauksessa. Strömberg näytti, että on yhä vakavasti otettava kärkihyökkääjä yms. Meskasen kausi ei ehkä ollut mikään tähdenlento, mutta lopputulos on kuitenkin aika hyvä. Rautiainen oli valtava pettymys, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Samoin Ratinen ei ihan noussut odotetulle tasolle eikä Engbergin läpimurto ollut lopulta lähelläkään.
Liigan vanhin joukkue oli liigan vanhin joukkue. Puukätinen, hidas, työteliäs – samat adjektiivit olivat nähtävillä jo syksylläkin. Liigan ehkä paras kotiyleisö ansaitsisi mielestäni enemmän kuin tämän. Surullisinta Sportin kaudessa oli se, että Risto Dufva palkittiin parista voitosta parin vuoden jatkosopimuksella, joten tuskin tulevaisuuskaan on mitään ruusuilla tanhuamista.
Hovinen oli Sportin voittojen selkäranka syksyllä, mutta kauden päätyttyä taas loukkaantumiseen, ei Sportin varaveskari pystyneet millään samaan. Reijola oli tuttuun tapaan ihan ok, mutta tuon jengin takana olisi pitänyt olla jumalmoodissa, jotta pudotuspelipaikka olisi ollut realismia. Pakisto oli ihan hyvä, mutta se ei tällä erää riittänyt tämän korkeammalle. Duo Johansson & Heshka olivat todella hyviä, vaikka ensin mainitulla ei toisinaan meinannutkaan pää kestää vastustajien juttuja. Dufvalle tyypillisiä ratkaisuja nähtiin kauden mittaan, eli suosikkipojat saivat varauksettomasti peliaikaa ja mahdollisuuksia, mutta ei-suosikkipojat pistettiin pois tai saivat purra tuppea. Mikään ei siis ole muuttunut senkään suhteen.
Hyökkäyspäästä on sanottu jo kaikki mahdollinen, joten ei tässä sen ihmeellisempiä analyysejä tarvita. Kiekollista taitoa ei ollut nimeksikään ja ainut kiekollisesti hyvä pelaaja Michael Keränen ei näyttänyt kuuluvan Dufvan suosikkeihin. Asplund pelasi jälleen hyvän kauden, vaikka vaasalaisten hampaissa aina onkin. Stålberg oli alkukauden aivan ulapalla, mutta paransi loppukaudesta. Eriksson taas toisinpäin. Holmström oli selkeästi pettymys eikä Lari Heikkinenkään pystynyt kuitenkaan tekemään läpimurtoa. Ei selkeitä floppeja, mutta ei kyllä selkeitä onnistujiakaan. Jottain tarttis tehrä.
Viimeksi muokattu:
