Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

  • 1 051 410
  • 3 931

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
MInua ja selvästi monia muitakin vain häiritsee se, että arviointien suurimmat epäkohdat osuvat juurikin kirjoittajan oman joukkueen kohdalle. En ymmärrä sitä, että ei yritetä olla objektiivisia omaa joukkuetta arvioidessa. Muiden joukkueiden kohdalla epäkohtia voi tulla juurikin siksi, että tietämys niistä on vähäisempää, joten se on ymmärrettävämpää ja samalla lähes väkisinkin kohtalaisen objektiivista.

McTorson osumaprosentti on pitkistä kommenteista huolimatta aika heikko. Arviot ovat sinänsä spot on, koska tällä kaudella on vaikea ennakoissa arvioida Kärppiä alas. Kärpät tulee olemaan ensi kaudella kova ja tältä osin tietty objektiivisuuden puute Kärppien kohdalla ei ole isokaan ongelma. Kärpillä on vaikea nähdä isoja uhkakuvia, kun kaikki osa-alueet on niin hyvällä tolalla ja materiaali on ehkä jopa laadukkaampaa kuin viime kaudella. On turha syyttää (tällä kaudella) McTorsoa objektiivisuuden puutteesta, koska olisi todella vaikea (kenelle tahansa) löytää Kärpistä aivan suoria heikkouksia tällä hetkellä.

Numeraalisesti kovimmat arvosanat on melkein kaikkien vaan annettava Kärpille ja sitä ei mitenkään pääse pakoon. Valmennus on näyttänyt, pelaajiston runko on näyttänyt ja organisaatiossa osataan + resurssit on kunnossa.

Mitä tuee McTorson ennakkoihin niin otat ne liian vakavasti, koska kaikki me sorrutaan objektiivisuuden puutteeseen omien joukkueiden kohdalla. Oman joukkueen kohdalla "toivo paremmasta" kääntää pienet marginaalit aina edulliseksi, joka hämärtää kokonaiskuvaa. McTorso veikkaa kaudesta toiseen Kärppiä mestariksi ja runkosarjan voittoon. Osumaprosentti ei ole kovin kummoinen, koska kaikki osuvat joskus, jos tekevät vuodesta toiseen identtisen ennakon. Tämän vuoksi kirjoittaja ottaa itse aina myös omat riskinsä, joista on sinänsä turha ärsyyntyä. Kyllä McTorsoa muistetaan taas oikein urakalla, jos veikkaus menee ns. ohisektoriin.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että pari kautta sitten McTorso veikkasi Suikkasen Kärppiä mestariksi ja selväksi top 3 joukkueeksi, vaikka sillä ei ollut missään vaiheessa mitään katetta. Hän myös piti Suikkasta hyvänä valmentajana potkuihin asti. No - turha niitä menneitä on muistella, koska kyllä sitä kaikki tuotteliaat kirjoittajat enemmän ja vähemmän menevät harhaan. Tällä kaudella ennakoissa on paljon katetta, mutta menneisyys kannattaa muistaa. Olisi kohtalaisen idioottimaista veikata Kärppiä mihinkään muualle kuin kärkeen, koska on se tällä hetkellä lähes kaikki kilpailijoita noin valovuoden edellä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Kyse ei ole siitä, että onko objektiivinen vai ei, vaan siitä, että yrittääkö olla. Minua häiritsee se, että ei edes yritetä. Itse olen etukäteisarvioissa ylikriittinen omaa joukkuettani kohtaan, koska koen tavoittavani objektiivisuuden sillä tavoin parhaiten.

Ja tässä ei ole kyse siitä, etteikö Kärppiä olisi aiheellista veikata runkosarjan kärkeen ja pitää sitä mestarisuosikkina, koska Kärpät todellakin kuuluu arvioissa juurikin kärkeen. Olen aiemminkin sanonut, että kriittisempikin arviointi olisi McTorson arvioinneissa jättänyt Kärpät pisteissä kärkipailkalle, jonne se myös kuuluu.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin tai yksi hyvä kausi, vaikkakin mestaruuteen johtanut, ei riitä. Ei riitä siihen, että tällä tasolla kokemattoman päävalmentajan voisi arvioida koko sarjan parhaaksi suorilta.
Olen perustellut Kapasen, Pennasen ja Kiven arvosanoja aika paljon laajemmin kuin vain tuolla yhdellä virkkeellä, jonka otit oman vasta-argumenttisi tueksi. Hassua kyllä, sait tähänkin vedettyä mukaan Mannerille antamani kympin, vaikkei Mannerista ollut edes kyse.

No, keskustellaan nyt sitten Mannerista. Mikko Manner on ollut valmentajana Liigassa viisi vuotta ja voittanut neljä mitalia, joista kolme on kultaista. Mikko Manner on ollut Suomen maajoukkueessa valmentajana kaksi vuotta ja kolmas lähtee käyntiin, vaikka lähiesimies vaihtuukin Marjamäestä Jaloseen. Mannerin ensimmäinen kausi päävalmentajana Liigassa oli huikea. Hän valmensi joukkueensa mestaruuteen, lähes ylivoimaiseen runkosarjan voittoon ja nosti pelinopeuden ennennäkemättömälle tasolle. Hänen valmennuksessaan lukuisat pelaajat kehittyivät todella paljon ja pääsivät urallaan eteenpäin. Kyllä Mikko Manner on mielestäni Liigan paras valmentaja tällä hetkellä ja myös silloin, kun kausi alkaa ja näin on kymppinsä ansainnut. Olen Mannerin kympin perustellut tässä ketjussa aivan riittävällä tavalla. Ainakin niin, että se paikkansa mielipiteiden joukossa on ansainnut ilman, että sen perusteella kaikkea kirjoittamaani on syytä vähätellä.

Kyllä lahjakkuuden ja potentiaalin voi nähdä valmentajissa ihan siinä missä pelaajissakin. Olisi varmaan kuulostanut vähän hassulta, jos Barkovista, Laineesta tai Ahosta olisi ensimmäisen hyvän kauden jälkeen sanottu, että ei riitä, koska alla on vain yksi hyvä kausi. Manner, Kapanen ja Pennanen ovat antaneet meille niin selvät vihjeet potentiaalistaan, että olisi tyhmyyttä jättää ne huomiotta.
Olet kyllä suoraan sanonut, että et edes yritä olla täysin objektiivinen, mutta se kyllä romuttaa näiden sinänsä hyvien arvioiden tasoa ja laskee minun silmissäni mielenkiintoa niitä kohtaan.
Ei minun ole tarkoituskaan miellyttää, vaan kirjoittaa rehellinen näkemykseni oman maailmankatsomuslinssieni läpi. Osaa nämä näkemykset kiinnostavat enemmän, osaa vähemmän. Useimmat ovat erimieltä kanssani ainakin jostakin kohtaa, luonnollisesti. En minä mikään totuuden torvi tai oraakkeli ole. Tähän ketjuun on kuitenkin saatu paljon eloa ja ainakin osin sen vuoksi, että olen halunnut ja rohjennut mielipiteeni tänne kirjoittaa.

Se minua pikkaisen kummastaa, että näet Kärppien arvioini niin kamalana mörkönä, että sitä kerta toisensa jälkeen jaksat nostaa esille. Sinähän olit siitä lähes samaa mieltä kanssani!
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen perustellut Kapasen, Pennasen ja Kiven arvosanoja aika paljon laajemmin kuin vain tuolla yhdellä virkkeellä, jonka otit oman vasta-argumenttisi tueksi. Hassua kyllä, sait tähänkin vedettyä mukaan Mannerille antamani kympin, vaikkei Mannerista ollut edes kyse.
Ei se ole hassua, vaan täysin tarkoituksellista. En ollut kommentoimassa tässä mitään muuta, kuin arviotasi Mannerista.

Kerta toisensa jälkeen vain käy selväksi, että arvioit Kärppiä eri tavalla, kuin kaikkia muita. Se tässä häiritsee, vaikka kiistatta Kärpät on kovin ennakkosuosikki ja siksi olen minäkin pääpiirteiltään samaa mieltä arvioista. Tuo valmennusosasto tässä eniten syö, kun en millään pysty nielemään sitä, että yhden kauden jälkeen ketään valmentajaa nostettaisiin noin kovalle jalustalle. Etenkin, kun Manner ei joutunut kauden aikana edes kovaan testiin, eikä ole koskaan vielä joutunut. Haluan nähdä sen, miten Manner selviää sellaista jaksosta, jossa joukkueella menee asiat pahasti ristiin ja se pitäisi saada nostettua takaisin pinnalle. Olipa valmentaja kuinka hyvä tahansa, niin tällaisia tilanteita tulee väkisinkin joskus vastaan, koska valmentaja ei voi hallita kaikkea täydellisesti.

Kärppien viime kauteen ei pahoja kuoppia mahtunut, vaikka pienet vaikeutensa jokainen joukkue kausien aikana kohtaa. On harvinaista, että joukkue pääsee kauden läpi noinkin tasaisesti, jonka vuoksi en millään pysty näkemään, että Manneria olisi vielä kunnolla testattu.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori

Paskapuhetta, mutta uskon.

Runkosarjan lopussa Kärpillä oli ukkoa väsyneenä Olympialaisista, isosta vastuusta ja muutenkin klesana. Viimeiset 8. runkosarja peliä, joista vain 2. kolmen pisteen voittoa. Aika kaukana heidän koko kauden muusta tasostaa. Osittain tätä selitti myös jo ratkennut runkosarjan voitto, mutta kuitenkin. Ensimmäiset 3 peliä Ässiä vastaan olisivat voineet myös mennä Ässille. Eli tuo runkosarjan lopetus + poffien aloitus oli kyllä selkeä sudenkuoppa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuo valmennusosasto tässä eniten syö, kun en millään pysty nielemään sitä, että yhden kauden jälkeen ketään valmentajaa nostettaisiin noin kovalle jalustalle.
Miten ihmeessä sinua voi syödä yhtään mikään meikäläisen mielipiteistä? Toisaalta onhan se mukava, että herätän tunteita, mutta silti? Se, että sinä et pidä Manneria Liigan parhaana valmentajana, ei syö minua ollenkaan.
Etenkin, kun Manner ei joutunut kauden aikana edes kovaan testiin, eikä ole koskaan vielä joutunut. Haluan nähdä sen, miten Manner selviää sellaista jaksosta, jossa joukkueella menee asiat pahasti ristiin ja se pitäisi saada nostettua takaisin pinnalle. Olipa valmentaja kuinka hyvä tahansa, niin tällaisia tilanteita tulee väkisinkin joskus vastaan, koska valmentaja ei voi hallita kaikkea täydellisesti.

Kärppien viime kauteen ei pahoja kuoppia mahtunut, vaikka pienet vaikeutensa jokainen joukkue kausien aikana kohtaa. On harvinaista, että joukkue pääsee kauden läpi noinkin tasaisesti, jonka vuoksi en millään pysty näkemään, että Manneria olisi vielä kunnolla testattu.
Kärpillä oli kauden aikana poissaoloja ja loukkaantumisia, myös pudotuspeleissä. Taisi olla runkosarjassa JYPiä vastaan peli, jossa pakit hommattiin ihan sieltä ja täältä. Kun Leskinen oli pätkän sivussa yhdessä Heshkan kanssa, piti Kärppien korttitalon romahtaa. Ei romahtanut. Pudotuspeleissä Kärppiä koeteltiin moneen otteeseen. Iskua ottivat Hakanpää, Miika Koivisto, Ruohomaa, Sailio ja Humaloja. Aina noustiin. Kyllä Kärpillä haasteensa oli. Manner vain selvitti ne niin hienosti, että sinulle on jäänyt vääristynyt kuva, kuva, jossa mestaruus tarjoiltiin Mannerille hopeatarjottimella. Kärppien kausi oli tasaisen laadukas kahdesta syystä:
1. Valmennus oli loistava.
2. Joukkue oli rakennettu loistavasti pelitapaa silmällä pitäen.

Edit. Tietenkin runkopakki Mikko Niemelä oli sivussa koko pudotuspelit. Samoin Mäkelä, joka kuitenkin parsittiin kokoon kuudenteen finaaliin, kun Hakanpääkin tipahti. Kärppien neljästä rightin pakista vain Heshka oli läpi pudotuspelit kunnossa.
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Miten ihmeessä sinua voi syödä yhtään mikään meikäläisen mielipiteistä? Toisaalta onhan se mukava, että herätän tunteita, mutta silti? Se, että sinä et pidä Manneria Liigan parhaana valmentajana, ei syö minua ollenkaan.
Minua ei syö mikään mielipide sinällään, vaan en ymmärrä sitä, että kaltaisesi hyviä analyyseja kirjoittava kaveri ei yritä eikä osaa olla millään tasolla objektiivinen oman joukkueensa kohdalla. Koen sen vain hyvin harmillisena asiana, koska toivoin sinulta nimenomaan laadukasta analyysia Kärpistä, mutta käteen jäi paljon vähemmän, kuin olisin toivonut. Muiden joukkueiden kohdalla analyysit ovat paljon laadukkaampia, vaikka tietoa sinulla on niistä luonnollisesti vähemmän.

Ja tiesin että osaat tuoda esille Kärppien pieniä vaikeuksia kauden ajalta, enkä kieltänyt etteikö niitä olisi ollut. Yksittäisten pelaajien poissaolot eivät todellakaan ole mitään automaattisesti vaikeita asioita ratkaistavaksi, eikä sitä ole myöskään runkosarjan lopun heikompi jakso, joka johtui pelaajien poissaoloista, sekä siitä, ettei panosta enää ollut. Minä puhun siitä, kun paska lävähtää tuulettimeen ja homma oikeasti karkaa lapasesta. Kuten aiemmin sanoin, niin yksikään valmentaja ei sitä pysty loputtomiin estämään, koska he eivät mitenkään voi hallita kaikkea. Mannerilla pysyi homma hyvin hallussa yhden kauden ajan, mutta näin lyhyt otanta antaa paljon tilaa sattumalle.

Kyllä minäkin asetan Mannerin tällä hetkellä liigan parhaimmistoon, mutta en yksiselitteisesti parhaaksi. Näytöt ovat päävalmentajana tällä tasolla niin minimaalisen vähäisiä, että emme lopulta tiedä juurikaan siitä, miten Manner pidemmällä tähtäimellä selviytyy. Ainesta on, mutta sen realisoituminen on kysymysmerkki, vaikka alku on lupaava.
 
Haluatko antaa esimerkin mitä kauden aikana pitäisi sitten käydä, että se lasketaan paskan lävähtämisestä tuulettimesta? Ei joka kauteen mitään draamaa tarvitse tulla, että se olisi jo voinut tarjota isojakin murheita.

Kyllä mä sanon et jos olet vienyt runkosarjaa tyyliin 2.5ppgllä ja vikat kahdeksan matsia tarjoaa vain kaksi voittoa niin siinä alkaa jo vähäk hiki valua. Etenkin kun tuo jakso osuu pudotuspelien alkuun. Samaan syssyyn jos sieltä puuttuu kentällinen avainpelaajia + Koivisto leviää ekassa poffimatsissa. Kyllä siinä alkaa minusta ainakin olla ihan kerrakseen ongelmia. Tiukka IFK sarja ratkesi Kärpille ja se oli vika sinetti mestaruudelle. Vaikea jakso kukistettiin ja lopulta "helppoon" mestaruuteen vaikeuksien jälkeen.

Avaatko siis vielä mitä muuta olisi pitänyt tapahtua? Että tuosta voisi Mannerille puhtaat paperit antaa. Hienosti kokosi joukkueen samaan menoon taas Ässät sarjan loppupuolelöa ja se kantoi mestaruuteen asti. Puolustuksessa Koivisto puolikuntoinen, Niemelällä meni kausi pakettiin ja Hakanpää yritti pelata parilla sormella (ei onnistunut) Kyllä tuossa on runkosarjaan ja playoffeihin minusta jo ihan riittävästi tapahtumia.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä minäkin asetan Mannerin tällä hetkellä liigan parhaimmistoon, mutta en yksiselitteisesti parhaaksi. Näytöt ovat päävalmentajana tällä tasolla niin minimaalisen vähäisiä, että emme lopulta tiedä juurikaan siitä, miten Manner pidemmällä tähtäimellä selviytyy. Ainesta on, mutta sen realisoituminen on kysymysmerkki, vaikka alku on lupaava.
Mannerin näytöt päävalmentajatasolla eivät ole minimaalisen vähäiset. Mies on päävalmentajana tuore Suomen mestari, voi hyvänen aika sentään! Myöskään hänen maajoukkuekokemustaan ja kakkosvalmentajamenestystään ei sovi unohtaa, kun arvioidaan hänen kykyjään.

Kirjoitit muuten jokin aika sitten, että ainoa joukkueanalyysi, josta olet kanssani täysin samaa mieltä, on JYPiä koskeva. Aika mielenkiintoista, että jaamme yhteisymmärryksen juuri sen joukkueen kohdalla, josta sinä tiedät eniten. Aikamoinen sattuma!
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Puolustuksessa Koivisto puolikuntoinen, Niemelällä meni kausi pakettiin ja Hakanpää yritti pelata parilla sormella (ei onnistunut) Kyllä tuossa on runkosarjaan ja playoffeihin minusta jo ihan riittävästi tapahtumia.
Oikeassa olet. Kärpillä oli pudotuspeleissä aika paljonkin ikäviä yllätyksiä. Puolustus oli perin repaleinen loukkaantumisten vuoksi. Loukkaantumisten vuoksi pakistosta pelejä joutui jättämään väliin, Miika Koivisto, Mäkelä, Niemelä ja Hakanpää. Siellä pelasi loukkaantumisten vuoksi väliin sellaisia kavereita kuin Siikaluoma ja Huttula, jotka eivät ihan mestarijoukkueen pelaavaan pakistoon kuuluisi. Finaalisarjassa Hakanpään loukkaantuminen meinasi sitten olla viimeinen sinetti. Pakiston loukkaantumiset kestettiin paljolti valmennuksen ansioista. Pelitavallinen selkäranka kesti kuin kestikin. Myös hyökkäyksessä oli omat loukkaantumishuolet. Ruohomaa sai iskua ja joutui huilaamaan ottelun HIFK-sarjassa. Tärkeä pudotuspelivääntäjä Humaloja loukkaantui, samoin hänen aisaparinsa Sailio, joka lopulta puolijalakaisena kuitenkin pääsi taas peleihin mukaan.
 
Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Kymppi kuvaa siis tälle kaudelle parasta mahdollista kokoonpanoa tietylle osa-alueelle. En usko, että tämänhetkistä Kärpppien puolustusta, maalivahtiosastoa tai valmennusta on mahdollista enää ohittaa.

Uskoisin, että tämä on se asenne ja mielipide, joka useimpia McTorson analyysissä hiertää, jos niissä jokin yleensä hiertää. Voisihan tuo olla ihan pätevä arvio jossain tilanteessa, mutta kun tämä kello on pysähtynyt noihin lukemiin jo vuosia sitten. Kärppien käytännössä parhaat resurssit ja hyvin toimiva seura yms yms toki saavat tämän kellon olemaan oikeassa aika usein, mutta se ei tee näistä Kärppiä koskevista analyyseistä yhtään sen parempia. Lainaus oli nyt siis tuolta "countdownin" yläpään suunnilta.

Hienot setit kyllä muista joukkueista, ei siinä mitään. Mukavaa luettavaa, kun on oikeasti paneuduttu.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voisihan tuo olla ihan pätevä arvio jossain tilanteessa, mutta kun tämä kello on pysähtynyt noihin lukemiin jo vuosia sitten.

On Kärpät ohitettu monta kertaa ja tullaan jatkossakin ylittämään ja ohittamaan. Ehkä ensi kaudella tapahtuu taas jotain uusia yllätyksiä ja nähdään finaalissa ihan uudet joukkueet. Kaudet on opettanut, että paraskin materiaali ja valmennus voi flopata, vaikka kello olisi missä asennossa.

Joskus asiat lähtee väärään suuntaan ja yksi kausi on liian lyhyt korjaamaan virhettä. Täytyy muistaa, että edes Manner ei pystynyt korjaamaan Kärppien tikkutäkkiä apuvalmentajana, kun jo jouluna kausi oli menetetty 2016-2017. Manner toi ryhtiliikkeen, kun tuli ikään kuin Suikkasen tiimin pääjehuksi ja Suikkanen siirrettiin seuraajan rooliin, vaikkei saanutkaan potkuja.

Mitä tahansa voi tapahtua, mutta ennakoissa Kärpät on sijoitettava oikein. Kärpät on suuri ennakkosuosikki ja kaikki näyttää nyt hyvältä. Onneksi kausi on vielä pelaamatta, koska Kärpillekin voi sattua ihan mitä tahansa. Odotukset ovat erilaiset kuin viime kaudella ja Kärpiltä tarvitaan kypsyyttä niiden käsittelyyn. Kärpiltä odotetaan mestaruutta, mutta hyväkin pelaajanippu voi olla huonompi joukkue kuin ennakkoarvo antaa odottaa.

Kärpät menetti paljon ja monen pelaajan on otettava steppejä, ulkoa ei kaikkia tehopisteitä tule. Koko ykkösnyrkin menettäminen tarkoittaa, että sitten menettää koko ykkösnyrkin. McTorson arvio Kärppien osalta todella on jäänyt menneisyyteen, mutta voihan hän olla oikeassa. Tosi ihan yhtä suuri todennäköisyys on sille, että jotain muuta tapahtuu.

Liigalle ei tekisi ollenkaan pahaa, jos finaalissa olisivat muutkin organisaatiot välillä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppien käytännössä parhaat resurssit ja hyvin toimiva seura yms yms toki saavat tämän kellon olemaan oikeassa aika usein, mutta se ei tee näistä Kärppiä koskevista analyyseistä yhtään sen parempia.
Kärppien resurssit ovat erinomaiset ja menestystä haetaan joka kaudelle. Menestyksen tavoittelussa Kärpät onkin onnistunut kiitettävästi. Kärpät on voittanut kolme kultaa viimeisen viiden vuoden aikana. Ei siis ole erityisen ihmeellistä povata Kärppien menestyvän jatkossakin.

Mitä analyyseihin tulee, niin mielekästä olisi perehtyä analyyseissa esitettyihin perusteluihin ja keskittää mahdollinen kritiikki niihin. Esimerkiksi viime vuonna perusteluni olivat aika lailla napakympissä, kun taas toissa vuonna tein muutaman pahan virhearvion. Vaikka en missään nimessä hulluttelu mielessä Kärppienkään ennakkoa ole tehnyt, olen tunnustanut positiivisen suhtautumiseni Kärppien menestysodotukseen. Toivoisin, että tämän näkökulman tiedostaminen helpottaisi nimimerkkien suhtautumista Kärppiä koskeviin pohdintoihini.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En oikein saa kiinni siitä, mitä mahdat tarkoittaa tuolla Kärppien arvion osalta menneisyyteen jämähtämisellä?

Lähinnä sitä, että vuodesta toiseen annat Kärpille kaikissa osa-alueissa ne 9,5 arvosanat, kun taas muille annat samoilla spekseillä 8,5 tai 9-.

Mun mielestä ennakkosi on hyviä, mutta jättäisin Kärpät kokonaan arvioimatta, koska objektiivisuuteen pyrkiminenkin kadottaa merkityksensä, kun yhden joukkueen kohdalla annat poikkeuksetta paremmat arvosanat kuin kenellekään muulle.

Ennakkosi pystyy ennakoimaan kohtalaisen hyvin jo toukokuussa. Jos Kärpät ei olisi kaikilla osa-alueilla ylivoimainen hieraisisin silmiäni ja katsoisin uudestaan, oletko varmasti arvion tehnyt.

Tällä kaudella olen silti samaa mieltä myös Kärppien osalta ennakoissa, koska on vaikea arvioida Kärppiä mihinkään muuhun kuin kymppiin tai 9 ½. Kärpät on oikeasti ennakkoon aika selvästi paras joukkue ja itsekin ränkkäisin Kärpät täysin samalla tavalla kuin sinä.

Ongelma vaan on se historia, jonka kanssasi tunnen. En edes tiedä, miksi se ketään nyppii - saati se, että itseäni nyppisi oikeasti. Kuitenkin voin sanoa melkoisella varmuudella jo tässä kohtaa, että ensi kauden ennakkoketjussa (johon on aikaa nyt tasan vuosi) kaikesta tapahtuneesta huolimatta annat silloinkin Kärpille kaikista osa-alueista vähintään ½ arvosanaa paremmat kuin kenellekään muulle.

Jos tekee vuodesta toiseen samanlaisen lapun pitkävetoon niin on aika selvää, että jossakin kohtaa se osuu ja uppoaa. Viime kaudella osuit "vastavirtaan" napakymppiin, kun veikkasit Kärpät kuten veikkasit. Toissakaudella teit suunnilleen samanlaisen arvion, joka meni aivan metsään. Koska olet tunnettu kirjoittaja ja helposti tunnistettavissa niin ennakkosi on kovin vaikeaa unohtaa.

Tältä osin on hyvin vaikea pitää näkemystäsi Kärpistä mitenkään objektiivisena. Jos edes joskus veikkaisit Kärpät johonkin muualle kuin paalulle voisi se nostaa osakkeitasi ja objektiivuuspisteitä. Tällä kaudella tosin ennakkosi voi hyvinkin osua, koska kesällä Kärpät on aika ylivertainen.
 
Ränse

Jäsen
Kärppien viime kauteen ei pahoja kuoppia mahtunut, vaikka pienet vaikeutensa jokainen joukkue kausien aikana kohtaa. On harvinaista, että joukkue pääsee kauden läpi noinkin tasaisesti, jonka vuoksi en millään pysty näkemään, että Manneria olisi vielä kunnolla testattu.

Katsoppas minkälaisella kokoonpanolla Kärpät viimeiset 2-3 finaalia pelasi ja tule sitten sanomaan uudestaan ettei mitään haasteita ollut. Kyllä se sinä tässä aliarvioit Mannerin suoritusta viime kaudella, eteenkin keväällä.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Katsoppas minkälaisella kokoonpanolla Kärpät viimeiset 2-3 finaalia pelasi ja tule sitten sanomaan uudestaan ettei mitään haasteita ollut. Kyllä se sinä tässä aliarvioit Mannerin suoritusta viime kaudella, eteenkin keväällä.

Manner on hehkutuksensa ansainnut. Lopetetaan tällaiset lapselliset *yrvänmittaukset ja keskitytään olennaiseen.

Kärpät on helkkarin kova joukkue - oli viime kaudella. Mikään ei ota Kärppien mestaruutta pois ja kukaan ei tule sanomaan, etteikö se olisi mennyt oikeaan osoitteeseen. Kärpät on ansainnut sen kaiken kateuden, joka oululaisten ympärillä pyörii. Harva organisaatio on noin rautaisessa kunnossa.

Hattua nostan Kärpille viime kaudesta. Mutta palataan kuitenkin tosiasioihin: nyt ennakoidaan tulevaa, menneet on menneitä. Kukaan ei enää sitä mihinkään tule muuttamaan.

Ensi kauden ennakoissa Kärpät on kovilla. Tämän ansiosta se tulee kantamaan myös ennakkosuosikin paineet. Näissä asioissa Kärpät on ollut monella tapaa parempi kuin mikään muu organisaatio. Tapparallakin on vielä kasvettavaa siihen, että nälkä säilyisi yhtä kyltymättömänä kuin Kärpillä. Jos jostain asiasta olen oululaisia aina ihaillut niin Kärpät tuntuu pärjäävän ennakkopaineiden kanssa paljon paremmin kuin kukaan muu. Siihen ollaan totuttu siellä jotenkin enemmän.

Tappara tuntuu vuodesta toiseen tarvitsevan omat henkiset ylämäkensä playoffseissa. Joukkueen täytyy viedä itsensä reunalle, jotta voi tipahtaa tai tehdä itselleen mäen, jota se ei enää nouse.

Tappara lähti viime kaudella finaalisarjaan sillä samalla asenteella, jolla se lähti kaatamaan Ilvestä 2016-2017. Molemmilla kerroilla katastrofi ei jäänyt kauaksi, mutta Kärpät eivät enää luopuneet etumatkastaan, vaikka Tappara kaikkensa pyristeli. Se on kovan organisaation merkki ja siellä on sellaista kulttuuria, jota on vaikea kopioida.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tällä kaudella olen silti samaa mieltä myös Kärppien osalta ennakoissa, koska on vaikea arvioida Kärppiä mihinkään muuhun kuin kymppiin tai 9 ½. Kärpät on oikeasti ennakkoon aika selvästi paras joukkue ja itsekin ränkkäisin Kärpät täysin samalla tavalla kuin sinä.
No niin, loistavaa! Minusta on hienoa, että olemme Kärppien suhteen samaa mieltä tämän kauden ennakosta. Tästä kaudestahan tässä ketjussa on kyse.
Ongelma vaan on se historia, jonka kanssasi tunnen. En edes tiedä, miksi se ketään nyppii - saati se, että itseäni nyppisi oikeasti. Kuitenkin voin sanoa melkoisella varmuudella jo tässä kohtaa, että ensi kauden ennakkoketjussa (johon on aikaa nyt tasan vuosi) kaikesta tapahtuneesta huolimatta annat silloinkin Kärpille kaikista osa-alueista vähintään ½ arvosanaa paremmat kuin kenellekään muulle.
Tämä osa kirjoituksestasi on epätosi. En rankkaa Kärppiä sokeasti muita paremmaksi. Tänäkin vuonna arvioin sekä JYPin että Tepsin hyökkäykset paremmaksi kuin Kärppien. Pyrin myös aina perustelemaan arvosanani.
Jos tekee vuodesta toiseen samanlaisen lapun pitkävetoon niin on aika selvää, että jossakin kohtaa se osuu ja uppoaa. Viime kaudella osuit "vastavirtaan" napakymppiin, kun veikkasit Kärpät kuten veikkasit. Toissakaudella teit suunnilleen samanlaisen arvion, joka meni aivan metsään. Koska olet tunnettu kirjoittaja ja helposti tunnistettavissa niin ennakkosi on kovin vaikeaa unohtaa.
Toki Kärpät on löytynyt aina ennakkoni piikkipaikalta(joskus jaetulta) ja se on toiminut hyvin. Ei olisi toiminut niin hyvin, jos piikkipaikalta olisi aina löytynyt Ilves, Sport tai edes HIFK. Kärpät nyt vain on niin laadukas ja iso organisaatio tähän sarjaan, että sen menestystä on ollut perusteltua ennakoida. Jos ei ihmeitä tapahdu, näin on myös lähitulevaisuudessa. Kun tuon pitkävedon otit esimerkiksi, niin eikö se ole järkevää veikata joukkuetta, jolla on hyvä mahdollisuus voittaakin?
Tältä osin on hyvin vaikea pitää näkemystäsi Kärpistä mitenkään objektiivisena. Jos edes joskus veikkaisit Kärpät johonkin muualle kuin paalulle voisi se nostaa osakkeitasi ja objektiivuuspisteitä. Tällä kaudella tosin ennakkosi voi hyvinkin osua, koska kesällä Kärpät on aika ylivertainen.
En ole objektiivinen, enkä ole innokas keräämään objektiivisuuspisteitä. Olen onnellinen Kärppien kannattaja. Teen ennakkoni parhaan tietämykseni mukaan. Kyllä sinun tuo pitäisi jo tietää.
 
SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kuka sitten on oikeassa ja väärässä ennakoinnin suhteen selviää vasta kauden päätyttyä, mutta kun nyt ennakoinnista puhutaan niin Kärppien valmennus ei kyllä ole 10 varsinkin kun muut ovat siitä alaspäin. Viime kausi sitä oli mutta ennakkoon se ei sitä ole.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
En ole objektiivinen, enkä ole innokas keräämään objektiivisuuspisteitä. Olen onnellinen Kärppien kannattaja. Teen ennakkoni parhaan tietämykseni mukaan. Kyllä sinun tuo pitäisi jo tietää.
Mutta miksi et yritä olla objektiivinen Kärppien kohdalla? Kärppien ketjuissa saa puolestani mennä "yli" fanilasit päässä, mutta kun tänne yleiselle puolelle noin tyylikkäät analyysit teit, niin harmittaa että hieman yläkanttiin Kärpät tosiaan sitten kuitenkin arvioit. Ei Kärpät todellakaan noin ylivoimainen ennakkoon ole mitä pisteesi antaa ymmärtää, vaikka ennakkosuosikki onkin myös minun papereissa.

Maalivahtiosasto: 10
Puolustus: 10
Hyökkäys 8,5
Valmennus: 9
Yhteispisteet: 37,5p
 
Mettis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers & Pelicans
Kyllähän tuo aika absurdia on arvioida ensimmäisen kauden päävalmentajaa 10:llä. Onko esimerkiksi Nieminen 10:n valmentaja ensi kaudella, jos Pelicans voittaa mestaruuden? Vai onko jokin muuttuva tekijä, jonka takia arvosana jäisi johonkin 9:n tuntumaan?
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ymmärrän täysin jos joku Mannerin arvostaa ensimmäisen kautensa jälkeen täydelliseksi. Sitähän Manner oli. Vai miten hän olisi voinut valmentaa vielä vähän paremmin? Ensi kauden jälkeen tilanne voi toki muuttua, mutta tähän asti Manner on tehnyt täydellistä jälkeä.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Ymmärrän täysin jos joku Mannerin arvostaa ensimmäisen kautensa jälkeen täydelliseksi. Sitähän Manner oli. Vai miten hän olisi voinut valmentaa vielä vähän paremmin? Ensi kauden jälkeen tilanne voi toki muuttua, mutta tähän asti Manner on tehnyt täydellistä jälkeä.
Kyllä, näin oli. McTorso määritteli arvosanan 10 siten, että minkään muun liigajoukkueen ei ole realistista olla parempia tällä osa-alueella. Kyllä tulevalla kaudella on ihan mahdollista että joku muu valmennusjohto onnistuu paremmin kuin Kärppien. Myös ennakkoon Kärppien valmennusjohdon väittäminen absoluuttisesti parhaimmaksi liigassa on väärin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös