Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

  • 1 051 405
  • 3 931

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Mielestäni yliarvioit jonkin verran Pelicansin puolustuksen, ainakin lähtökohtaisesti. Huikea Sulak, Leimu, Rowley ja Lassen lähtivät seurasta. Pakisto meni siis aikalailla uusiksi. Mielestäni odotuksesi Kaskea ja Teppoa kohtaan voivat olla turhan kovat. Nilsson lienee varma perusjätkä. Kousa on loistava kiekollinen johtaja. Siitä huolimatta isot roolit kiekollisessa pelissä on tarjolla Kaskelle ja Jürgensille.

Nii Jarna90, yliarvioit jonkin verran Pelicans puolustuksen. Toista se on ku joukkueen hyökkäyksestä lähtee 4 parasta pistemiestä ja tilalle hankitaan taantumaan päin oleva 37v seuraikoni, yks ihan ok hyökkääjä ja sit kundi joka ei ole koskaan pelannut miesten sarjassa eikä pärjännyt edes ikäistensä mukana U20 kisoissa ja Slovakian kivenkovassa sarjassa tehoja tehnyt Mestiksestä tuttu pelaaja joka ei sitten pärjännyt Slovakian vieläkin kovemmassa maajoukkueessa.

Eli Jarna90, vähän nyt värilaseja pois silmiltä kun omaa joukkuetta arvioit että ei mene ihan hupsuiluksi
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Kiva näitä on tosiaan lueskella, kun joku jaksaa pohtia kaikkia joukkueita, eli siitä propsit täältäkin @McTorso

HPK vs. Pelicans -asetelmaan voi heittää huomiona, että onhan Pelicans Kerhoa edellä tämänkin arvioijan mielestä jokaisella osa-alueella (maalivahdit, puolustus, hyökkäys), mutta valmennukselle annetuista pisteistä tulee niin iso ero, että se nostaa kokonaisarvosanan Kerholla korkeammaksi.

Sekä Kerhon että Pelicansien puolustus ja hyökkäys on kysymysmerkkejä täynnä. Paha mielestäni sanoa tässä vaiheessa kumpi on edellä. Kausi näyttää. Sitä vastoin en ymmärrä, miten Pelsut on maalivahtipelissä Kerhoa edellä. Larmi pesi Olkinuoran 6-0 toissa vuoden keskinäisessä pleijarisarjassa ja viime kaudeltakin omaa paremmat tilastot kuin paremmassa joukkueessa pelannut Olkinuora, joka oli jälleen kerran suorastaan surkea viime pleijareissa. Larmia arvostettiin lisäksi EHT-valinnalla viime kaudella. Luukkonen taas (jos Kerhossa pelaa) on saman vuoden NHL-draftissa arvostettu paremmaksi veskariksi kuin Skarek.

EDIT: korjaan sen verran että Luukkonen ja Skarek varattiinkin eri vuosina, vaikka samana vuonna ovat syntyneet.
 
Viimeksi muokattu:

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Nii Jarna90, yliarvioit jonkin verran Pelicans puolustuksen. Toista se on ku joukkueen hyökkäyksestä lähtee 4 parasta pistemiestä ja tilalle hankitaan taantumaan päin oleva 37v seuraikoni, yks ihan ok hyökkääjä ja sit kundi joka ei ole koskaan pelannut miesten sarjassa eikä pärjännyt edes ikäistensä mukana U20 kisoissa ja Slovakian kivenkovassa sarjassa tehoja tehnyt Mestiksestä tuttu pelaaja joka ei sitten pärjännyt Slovakian vieläkin kovemmassa maajoukkueessa.

Eli Jarna90, vähän nyt värilaseja pois silmiltä kun omaa joukkuetta arvioit että ei mene ihan hupsuiluksi

Kylläpä se nyt ottaa koville kun yksi kärppäfani luottaa omiinsa.

Ansiokasta analyysiä, @McTorso . Pikkaisen liian korkealle arvostat ehkä Kärppien hyökkäyksen, kun siellä on kuitenkin epävarmuustekijöitä potentiaalin lisäksi. Toinen kohta, mistä olen kanssasi eri mieltä, on HPK:n valmennuksen arvosana. Sielläkin on varmasti potentiaalia, mutta mielestäni valmennusta pitää arvioida ennen kaikkea näyttöjen perusteella, eivätkä ne puolla noin korkeaa arvosanaa.

Yleisellä tasolla kuitenkin olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla analyysisi kanssa. Mielenkiinnolla odotan, millaista tekstiä saat Ilveksestä aikaan.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sekä Kerhon että Pelicansien puolustus ja hyökkäys on kysymysmerkkejä täynnä.

Tuossa juuri käsittelin Pelicansin puolustusta, eikä se ole mielestäni kysymysmerkkejä täynnä. Mikä saa sinut ajattelemaan niin? En kyseenalaista, haluaisin vain kuulla perusteluita tälle. Toki uuden kauden kynnyksellä lähes jokainen pelaaja on kysymysmerkki, mutta en laskisi itse Kousaa, Jürgensiä tai edes Teppoa kysymysmerkiksi. Kaski sitä jossain määrin on, kuten Nilsson.

Maalivahdeissa ykkösmaalivahdin etu on Kerholla. Puolustus menee kyllä mielestäni selvästi Pelicansille. Hyökkäyspäästä olenkin sitten samaa mieltä.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Tuossa juuri käsittelin Pelicansin puolustusta, eikä se ole mielestäni kysymysmerkkejä täynnä. Mikä saa sinut ajattelemaan niin? En kyseenalaista, haluaisin vain kuulla perusteluita tälle. Toki uuden kauden kynnyksellä lähes jokainen pelaaja on kysymysmerkki, mutta en laskisi itse Kousaa, Jürgensiä tai edes Teppoa kysymysmerkiksi. Kaski sitä jossain määrin on, kuten Nilsson.

Maalivahdeissa ykkösmaalivahdin etu on Kerholla. Puolustus menee kyllä mielestäni selvästi Pelicansille. Hyökkäyspäästä olenkin sitten samaa mieltä.

No joo, tarkemmin analysoituna olet oikeassa. Kerhon puolustus on kyllä sitä kuuluisaa potentiaalia täynnä, mutta tosiaan etukäteen ajateltuna kysymysmerkkejä on paljon enemmän kuin Pelsuilla.
 
keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Kylläpä se nyt ottaa koville kun yksi kärppäfani luottaa omiinsa.

Ansiokasta analyysiä, @McTorso . Pikkaisen liian korkealle arvostat ehkä Kärppien hyökkäyksen, kun siellä on kuitenkin epävarmuustekijöitä potentiaalin lisäksi. Toinen kohta, mistä olen kanssasi eri mieltä, on HPK:n valmennuksen arvosana. Sielläkin on varmasti potentiaalia, mutta mielestäni valmennusta pitää arvioida ennen kaikkea näyttöjen perusteella, eivätkä ne puolla noin korkeaa arvosanaa.

Yleisellä tasolla kuitenkin olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla analyysisi kanssa. Mielenkiinnolla odotan, millaista tekstiä saat Ilveksestä aikaan.

Ei se koville ota, mutta vie pohjan koko vertailusta kun ei pysty/suostu/halua nähdä miten paljon epävarmuustekijöitä tuossa oman joukkueen hyökkäyskalustossa on, saati sitten että yhdellä Jussi Jokisella se olisi jo niin kova ettei mikään liigajoukkue pysty siihen vastaamaan, edes hankinnoilla...

Tuollaista soopaa ku lukee ensin ni se on ihan sama onko kirjoittanut 20 sivua analyysia, tulee mieleen lähinnä se Uunon konekirjoitus tekele siinä Uuno armeijassa leffassa.
 
Viimeksi muokattu:

Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
@keigykedy vois laskee jo kierroksia, naurettava ajojahti teikäläisellä menossa. McTorso melkein joka viestissä sanoo että ei käsittele Kärppiä objektiivisesti vaan täysin fanipoika ajatuksella. Eri asia sitten nämä väsyneet läpät jotka väittää itseänsä "objektiiviseksi jääkiekonseurajaaksi", vaikka kaverin värilasit on lähes McTorson tasolla. Mikä sulla nyt on niin vaikeaa ymmärtää? Tämä ketju on ollut (pitkälti McTorson ansiota) harvinaisen laadukasta viime sivut, harmi että sinä nyt yrität paskoa senkin jokaisessa viestissäsi. Pahoittelen samaan hengenvetoon tätä pientä off-topicia. Toivottavasti ketju jatkuu tätä yhtä sankaria lukuunottamatta laadukkaana, erittäin mukavaa luettavaa näin kesäpäivisin.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Teppo hyväntason peruspakki, jolta odotan napsua eteenpäin ei kuitenkaan ihan eht_tasolle.
!
Teppo on vuosia pelannut lähes samalla tasolla. itse olin tyytyväinen ett' lähti. Voi päästä muualla paremmin eteenpäin. Kaski nyt on jo hyvä hyökkäyspäässä. Omassa päässä tulee vielä lapsellisia virheitä kun on vanha hyökkääjä eikä kaikki perusasiat tule selkärangasta. Menee varmasti eteenpäin ensikaudellla. Huippulaukaus.
 
Ränse

Jäsen
McTorsolta hienot analyysit, tutuilla Kärppä-liioitteluilla (lähinnä hyökkäys) maustettuna. Joskus epäilin asiantuntijaisuuttasi mutta en enää.

@keigykedy voisi tosiaan laskea kierroksia. Ihme märinää jo keskellä kesää.
 
keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Tämä selvä, mulle riittää kyllä se että muutkin pitävät hänen Kärppä-arvioitaan ylipositiivisina ja koska k o nimimerkki ei edes vaivautunut vastaamaan pyytämiinsä perusteluihinsa niin jätän homman hänen osalta tähän ja keskityn muiden esittämiin vertailuihin. Ja tämä on lupaus.

Laitan omat arvioni myöhemmin kesällä kun joukkueet rupeavat olemaan valmiimpia
 
Hamu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt taisi luetunymmärtämisesi tehdä temput
Itse asiassa ei todellakkaan.
Tämä selvä, mulle riittää kyllä se että muutkin pitävät hänen Kärppä-arvioitaan ylipositiivisina ja koska k o nimimerkki ei edes vaivautunut vastaamaan pyytämiinsä perusteluihinsa niin jätän homman hänen osalta tähän ja keskityn muiden esittämiin vertailuihin. Ja tämä on lupaus.

Laitan omat arvioni myöhemmin kesällä kun joukkueet rupeavat olemaan valmiimpia
Tätä odotan. Tähänastinen @McTorso-kritiikki ei ole ollut osuvaa. Kärpät voitti. Uskoa omiin pitääkin olla. Oman joukkueeni HPK:n osalta analyysi oli hyvä. Pystytkö parempaan?
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Sekä Kerhon että Pelicansien puolustus ja hyökkäys on kysymysmerkkejä täynnä. Paha mielestäni sanoa tässä vaiheessa kumpi on edellä. Kausi näyttää. Sitä vastoin en ymmärrä, miten Pelsut on maalivahtipelissä Kerhoa edellä. Larmi pesi Olkinuoran 6-0 toissa vuoden keskinäisessä pleijarisarjassa ja viime kaudeltakin omaa paremmat tilastot kuin paremmassa joukkueessa pelannut Olkinuora, joka oli jälleen kerran suorastaan surkea viime pleijareissa. Larmia arvostettiin lisäksi EHT-valinnalla viime kaudella. Luukkonen taas (jos Kerhossa pelaa) on saman vuoden NHL-draftissa arvostettu paremmaksi veskariksi kuin Skarek.

EDIT: korjaan sen verran että Luukkonen ja Skarek varattiinkin eri vuosina, vaikka samana vuonna ovat syntyneet.
Osittain samaa mieltä. Larmi todellakin edellä Olkinuoraa lähtökohtaisesti. Tuo Skarek kuitenkin kovan luokan talent ja saanut Tsekin liigassa runsaasti otteluita vyölleen. Voipi viedä ykkösveskan paikan jo tälle kaudella. Näkisin kyllä, että Skarek pesee Luukkosen selkeästi. Luukkonen aika paska U20 kisoissa eikä juuri miesten pelejä alla.

Pakit Pelsu vs HPK menee kyllä Pelsulle. Hyökkäys melko tasan lähtökohtaisesti. Meillä enemmän potentiaalia Ylönen, Lahtinen, Zoharna. Kerholla enempi varmoja kortteja Nenonen, Turunen, Paajanen, Cornet.

Valmennus ennen viimekautta pidin Pendoa kovana tekijänä. Viimekausi todellinen mahalasku. Nemo kovassa paikassa ensimmäisessä päävalkkupestissä liigassa ja omistaja hiillostaa vieressä. Toisaalta karismaa ja näkemystä kiekosta. On varmasti nuorille pelaajille kova esikuva. Pärmäkoski ja Lipsanen kääntää vaakaa Pelsun suuntaan. Tallinna oli hyvä kokemus, mutta lisää paikallispeli henkeä näiden seurojen välille kaipaisi.
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh
Täytyy todeta että helvetin hyvää duunia McTorso. Hyviä ja perusteltuja arvioita sinulta. En käsitä miten joku jaksaa ruveta arvioista mieltänsä pahoittamaan. Eihän nuo arviot/spekulaatiot nyt mitään totuuksia ole?

Veikkaan näin, että McTorso tuntee Kärppien pelaajat parhaiten ja sen takia optimismi näkyy arvioissa, mutta kun jättää Kärpät pois, saamme laadukkaita arvioita.

Tosin olen kyllä Kärppien iskukyvystä hyvin lähellä McTorson arvioita.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Osittain samaa mieltä. Larmi todellakin edellä Olkinuoraa lähtökohtaisesti. Tuo Skarek kuitenkin kovan luokan talent ja saanut Tsekin liigassa runsaasti otteluita vyölleen. Voipi viedä ykkösveskan paikan jo tälle kaudella. Näkisin kyllä, että Skarek pesee Luukkosen selkeästi. Luukkonen aika paska U20 kisoissa eikä juuri miesten pelejä alla.

On totta, että Luukkonen ei pelannut U20 kisoissa hyvin, mutta toisaalta vielä huonommin näytti Skarekilla menneen samoissa kisoissa, joten noilla peleillä ei ainakaan kannata Skarekin paremmuutta koittaa perustella. Luukkonen arvioitiin omassa draftissa ikäluokkansa toiseksi parhaimmaksi veskaritalentiksi, Skarek neljänneksi. Skarek sai pelejä alle Tsekin liigassa, mutta toisaalta karsintapelit eivät menneet putkeen ja oli pudottamassa Duklan kakkosliigaan. Jos Skarek olisi Luukkosta parempi, niin tuskin ainakaan selkeästi kuten kerroit.

Nuorista veskareista on paha etukäteen mitään sanoa. Jos saavat hyvän buustin alkukaudesta, niin voivat hyvinkin lyödä läpi. Uskon kuitenkin että Skarek tulee olemaan Pelsuille tärkeämpi, kuin Luukkonen Kerholle juurikin sen vuoksi, että Olkinuoran suoritustaso etukäteen on hieman arvoitus.
 
keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Noniin, eihän tässä malta odottaa edes että joukkueet julkaisevat millä rosterilla kauteen lähtevät kun nyt näin grillataan.

Sen sijaan että lähtisin antamaan mitään pisteitä suuntaan tai toiseen niin tarkastelen sitä kokoonpanoa millä viime vuonna runkosarja pääosin väännettiin, miten pärjättiin ja miltä mielestäni joukkueet näyttävät viime kauteen verrattuna.

Aloitetaan runkosarjan suvereenista ykkösestä ja myös suomen mestarista.

Kärpät :

Maalivahtiosasto oli viime kaudella hyvä ja kun ottaa huomioon että sama kaksikko näillä näkymin jatkaa myös tulevan kauden niin tämä osio on Kärpillä erinomaisessa kuosissa. Etenkin Vehviläinen tulee varmasti kehittymään entisestään.
Tällä saralla Kärpät ei ole todellakaan heikentynyt, pikemminkin päinvastoin.

Puolustuksesta lähti tehokkain tykki ja kiekollinen liideri pois kun Koivisto ei jatka. Tilalle on hankittu erittäin laadukas all around pelaaja Atte Ohtamaa jolle lisäksi Kärpät on tuttu seura.
Hakanpää teki todellisen läpimurron viime kaudella ja yllätti ainakin allekirjoittaneen isosti , vaikutti jo menetetyltä tapaukselta mutta vielä mitä. Muu pakkikalusto on pysynyt suurinpiirtein ennallaan. Kukkosella on joka pelissä yhä vaikeampaa pysyä jopa liigan tahdissa mukana mutta johtajaominaisuuksia ei hänestä saa millään kitkettyä pois.
Kärpät häviää viime vuoteen verrattuna YV tulivoimassa mutta vastaavasti saavat taas Ohtamaan muodossa paljon varmemman kaluston omaan päähän.

Hyökkäyksestä lähti 4 parasta pistemiestä, Bertrand, Ruohomaa, Mäenalanen ja Junttila. Tilalle on, kuten olen monen monta kertaa jo todennut hankittu Pyörälä jonka viime kausi oli melkoinen floppi. Uskon kuitenkin että tulee tutussa ympäristössä ja Kukkosen kanssa selkeänä henkisenä johtajana ja suuren vastuun mukana tekemään taas tulosta Kärpissä. Vaikea kuvitella että Pyörälää enää ensi kauden jälkeen valitaan liigan parhaaksi pelaajaksi mutta mistäs näitä koskaan tietää. Pyörälässä Kärpät tietää mitä saa. Olisko tässä sitten esim Junttilan korvaaja paperilla ?
Ruohomaa oli Kärppien ykköskeskushyökkääjä viime kaudella ja onnistuen siinä oikein hyvin. Tilalle on ilmeisesti hankittu Krystof joka on mestiksestä lähinnä tuttu ja teki viime kaudella heikossa slovakian liigassa ok tehot mutta vastaavasti heikossa Slovakian joukkueessa ei niinkään. Kun kyseessä on jo 24 vuotias slaavi joka painaa tilastojen mukaan 72 kg ja noilla meriiteillä, niin en ole ihan varma onko asiaa edes kentälle Kärppien tasoisessa joukkueessa.
Mäenalasen ja Bertrandin tilalle sitten on hankittu Jasper Lindsten ja Aleksi Heponiemi.
Sen verran on pakko myöntää että kumpaakaan en ole kovin paljon seurannut tarkemmin. Lindsteniä toki TPS:ssä mutta Heponiemen kohdalla ainoastaan U20-kisoissa sekä scouting raporteista.
Lindsten on pelannut hyvät kaudet Turussa ja painanut tehoja mukavasti. Sen verran olen kuitenkin TPS pelejä nähnyt että Lindsten on saanut pelata todella laadukkaiden hyökkääjien kuten Perrin, Kallio, filppula etc kanssa. Tällaisia vastaavia pelaajia ei Kärpissä näillä näkymin ole.
Heponiemi taas on toisen kierroksen varaus jolla ei ole takana yhtään peliä miesten sarjoissa, ja jo omassa ikäluokassa oli pahasti helisemässä viime kaudella U20 kisoissa. Koolla ei myöskään tämä nuorimies ole pilattu, painoa tilastojen mukaan 67 kg joten vahvuudet ovat ehdottomasti kiekollisessa pelissä.
Kärpissä jatkavista pelaajista sen sijaan odotan Humalojalta ja etenkin Kuparilta läpimurtoa kärkiketjuihin. Leskistä on myös jänmä seurata, miten toimii peli kun vieresssä on mielestäni selkeästi heikommat kaverit. Leskisen odotan myös ottavan paikan kahdesta ylemmästä ketjusta. Loput onkin sitten sitä ns ”nähty jo” osastoa, eli tiedetään mitä saadaan mutta esim Koblizek ei nyt ole esittänyt mitään minkä takia olisi syytä yhtäkkiä odottaa läpimurtoa ja Junnila, Sailio & co tekee mitä ovat aina ennenki tehneet.

Saatoin hyvinkin unohtaa jonkun lupaavan nuoren, pahoittelen sitä jo etukäteen jos näin tein.

Summasummarum :

maalivahti ja puolustusosasto on Kärpillä hyvällä mallilla tai jopa parempi kuin viime kaudella. Hyökkäys on selkeästi heikompi ja sisältää suuria kysymysmerkkejä. On huhuttu Jussi Jokisen liittymisestä seuraan mutta keskikaista on edelleen heikko.
Manner jatkaa huippukauden jälkeen valmentajana ja tämä on ehdottomasti vahvuus. Ei varmasti ainakaan ole huonommaksi tullut debyyttikautensa jälkeen.

Kun kaikki osa-alueet kentällä kuitenkin vaikuttavat toisiinsa niin pelkään että tuo heikentynyt hyökkäysmateriaali vaikuttaa myös puolustukseen ja sitä kautta maalivahtien tilastoihin.
Näen Kärpät heikompana joukkueena ensi kaudella tällä rosterilla kun mitä se oli viime kaudella. Sijat 1-6 mahdollisia

Ja vielä lopuksi otetaan talous mukaan ja esiin, Kärppien toissakauden tulos oli ensimmäistä kertaa mies muistiin tappiollinen ja liikevaihto laski. Viime kauden lukuja ei tietääkseni ole julkistettu mutta tuskin päästään esim Tapparan tekemään tulokseen ? Miten valmis johto on panostamaan joukueeseen jos homma lähtee menemään sivuraiteille ?

Edit. Typoja
 
Viimeksi muokattu:

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
On totta, että Luukkonen ei pelannut U20 kisoissa hyvin, mutta toisaalta vielä huonommin näytti Skarekilla menneen samoissa kisoissa, joten noilla peleillä ei ainakaan kannata Skarekin paremmuutta koittaa perustella. Luukkonen arvioitiin omassa draftissa ikäluokkansa toiseksi parhaimmaksi veskaritalentiksi, Skarek neljänneksi. Skarek sai pelejä alle Tsekin liigassa, mutta toisaalta karsintapelit eivät menneet putkeen ja oli pudottamassa Duklan kakkosliigaan. Jos Skarek olisi Luukkosta parempi, niin tuskin ainakaan selkeästi kuten kerroit.

Nuorista veskareista on paha etukäteen mitään sanoa. Jos saavat hyvän buustin alkukaudesta, niin voivat hyvinkin lyödä läpi. Uskon kuitenkin että Skarek tulee olemaan Pelsuille tärkeämpi, kuin Luukkonen Kerholle juurikin sen vuoksi, että Olkinuoran suoritustaso etukäteen on hieman arvoitus.
Niin Skarek 21 peli pääsarjassa yli 91 prossaa. Luukkonen yksi peli täysi seula. Skarek kakkosarjassa yli 94 prossaa Luukkonen alle 91 prossaa. Luukkosella ei paukut riittäneet ees mestiksessä ykkösveskan paikkaan vaan haki vauhtia junnuista. Mielestäni aika selkeä ero Skarekille!
 
keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Ja sitten vielä tälle päivälle mukaan viime kauden hopeamitalisti Tappara :

Maalivahtiosastolla ollaan tutun tilanteen edessä. Ykkösveskarivaihtuu ja kakkonen saa näytönpaikan. Tällä kertaa on vuorossa Heljangon vuoro yrittää täyttää Hrachovinan saappaat. Tappara on näissä hyvin aikaisemmin onnistunut mutta kyllä minäkin tiedostan että tällä hetkellä on sellainen perstuntuma että tässä piilee riski. Kakkosmaalivahdiksi hankittiin kaikkien yllätykseksi Niklas Bäckström jonka ura on ollut vahvasti laskusuunnassa loukkaantumisten säestämänä. Varmaan pystyy oman ansiokkaan kokemuksen myötä sparraamaan ja mentoroimaan Heljankoa mutta nähtäväksi jää miten tämä duo toimii. Tappara tosin on ollut varmaan yksi nopeimmin reagoiva pelaajamarkkinoilla tarpeen vaatiessa ja pakkakin on hyvässä kunnossa.
Maalivahtosasto kuitenkin lähtökohtaisesti heikompi kun mitä se viime kaudella oli.

Puolustusta pidettiin viime kaudella jopa euroopan parhaimpana, ainakin paperilla. Mikkola ja Lehtonen olivat pettymyksiä kun taas vastaavasti Salonen oli positiivine yllätys. Mikkolan, Vittasmäen ja Lehtosen tulon myötä lähti peliaikaa pois isosti Rantakarilta, Kemiläiseltä ja Elorinteeltä.
Mikkola, Lehtonen ja Salonen ovat nyt poistuneet vahvuudesta ja nyt olisi taas roolijako suht selkeä, Kemiläinen ja Rantakari saavat takaisin YV vastuunsa ilman suurempaa kilpailua ja Elorinne saa ottaa Mikkolan roolin.
Näiden kolmen lähteneen tilalle on hankittu Mäntylä joka tuo Tapparaan about samaa mitä Pyörälä Kärppiin. Taattua laatua ja johtajuutta. Lisäksi joukueeseen liittyivät u18 kapteeni Utunen sekä Jokerijunnu Rautanen. Kumpikin saa varmasti näytönpaikan mutta en uskomettä kumpaakaan nähdään enää keväällä pelaavassa kokoonpanosss vaan aika menee Tappara, A-junnu ja LeKi akselilla.
Rautakorpi tunnetusti haluaa laajan rosterin, Tapparalla on 7 sopimuksen alaista puolustajaa ja ovat mukana myös CHL:ssä. Eiköhän tuohon kalustoon vielä lisäystä tule.
Tapparan puolustus on kuitenkin mielestäni heikompi kun viime vuotinen, etenkin top6 jälkeen.

Jos oli puolustuksessa ylitarjontaa viime kaudella laadusta niin hyökkäyksessä sitä oli sitten vielä enemmän. Lopputuloksena melkoinen ketjuruletti ja kokoonpanojen hakeminen ja tehot jäivätkin lähes kaikilla huonommaksi mihin olivat tottuneet.
Viime kauden runkosarjan hyökkäyksestä ovst poissa Repo, Peltola ja Nurmi. Kuitenkin 11 parhaasta pistemiehestä 9 jatkavat joukkueessa. Lähtijöiden tilalle on hankittu paluumuuttaja Malien sekä rapakon takaa joku Moilanen. Leinoen on kuitenkn uhonnut että hyökkäystä vahvistetaan joten saas nähä mitä sieltä tulee.
Hyökkäysmateriaali on kuitenkin todella kova, Kuusela, Zaborsky, Karjalainen,Ojamäki kovimmat laiturit ja lisäksi löytyy 5 keskushyökkääjää joista joku joutuu laituriksi. Malinen, JMJ, M.Järvinen, Rauhala ja Jasu.
En mitään kummempia läpimurtoja odota keneltäkään, lähinnä ehkä Rauhala,ta ja Luodolta. Sen sijaan toivon että esim Zaborsky pääsee siihen vaihtiin missä oli ennen viime kautta.
Tappara menetti kapteeninsa ja Sebastian Revon mutta jäljelle jäävä rosteri on kovaa luokkaa. Hyökkäyspäässä joukkue ei ole heikentynyt.

Rautakorven hopealeima iskostui taas sentin syvemmälle otsaan viime kaudella. Pelitapa oli poikkilevaa läpi kauden ja koskaan ei oikein tiennyt mitä sieltä tulee. Pudotuspeleissä tosin palattiin vähän siihen notmaalimpaan ja muutaman hävityn finaalin jälkeen ruvettiin jo pelaamaan. Se ei sitten kuitenkaan riittänyt tällä kertaa. Jukka on kuitenkin yksi maan parhaimmista valmentajista minun papereissani ja kyllä hän Tapparan luotsaa taas pudotuspeleihin.

Summasummarum, Tapparalla on jo näillä nykyisillä nimillä hyvä ja laadukas joukkue kasassa. 6 finaalia putkeen ja joukkue tietää mitä menestyminen vaatii. Tapparalle tarjoan sijoja 1-4.

Ja talous on Tapparalla erinomainen ja organisaatio on osoittanut että reagoi todella nopeasti ja yleensä virlä laadukkaasti jos ilmenee paikattavaa.
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Niin Skarek 21 peli pääsarjassa yli 91 prossaa. Luukkonen yksi peli täysi seula. Skarek kakkosarjassa yli 94 prossaa Luukkonen alle 91 prossaa. Luukkosella ei paukut riittäneet ees mestiksessä ykkösveskan paikkaan vaan haki vauhtia junnuista. Mielestäni aika selkeä ero Skarekille!

En osaa verrata Tsekin kakkosliiga tasoa mestikseen. Yhdestä liigapelistä ei kannata tehdä mitään johtopäätöksiä. Tuossakin pelissä Luukkonen tuli kesken pelin maaliin. Faktat lisäksi kuntoon. Luukkonen ei hakenut junnuista vauhtia, vaan nuo junnupelit tuli kauden alussa ennen mestiskomennusta. LeKissä muutenkin kävi esim. Heljankoa ja Ruusua hakemassa pelituntumaa, niin eipä tuolla varsinaista ykkösveskaria ollutkaan.

Tilastojen perusteella Tsekin liigasta löytyi yli 10 peliä pelanneista jopa 14 parempaa veskaria kuin Skarek. Kauden ratkaisupelit veti sitten reilusti alle 90% torjuntaprosentilla pudoten sarjasta. Mestiksestä löytyi 6 Luukkosta parempaa veskaria yli 10 peliä pelanneista.

Ainoat molempien pelaamat pelit jota voi suoraan verrata toisiinsa oli nuo nuorten maajoukkuepelit, joissa Skarek veti yli 5 päästetyn maalin keskiarvolla. NHL rankingeissa ja draftissa Luukkonen on ollut koko ajan korkeimmilla sijoilla kuin Skarek. Kärppien kolmosveskari ja ainoastaan Ruotsin junnusarjoissa pelannut veskari katsottiin tän vuoden draftissa paremmiksi kuin Skarek.

No antaa pelien näyttää...
 
HaZekki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans,Suomi

Sekin nyt riippuu paljolti siitä, miten siinä edessäsi joukkueen muut pelaajat pelaavat viisikkona, sekä miten puolustuspeli on uomissaan,,taikka miten Av toimii. Niin, siinä on ns.nimettömämmänkin maalivahdin paljon helpompi elää sitten. Näitkö Lock-out kaudella änäri Niemen muutamia hörppyjä? Siinä hyvän päivän sattuessa, olisi Skarek tai Luukkonen ottaneet näistä jonkun game-saverin ehkä. Mutta kuitenkin, tilastollisesti viime kausi, sekä Nhl-draft statuksen saaneena ,tämä voimasuhde arvio menee Pelicansille.(värilasein tai ei)
 
Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En osaa verrata Tsekin kakkosliiga tasoa mestikseen. Yhdestä liigapelistä ei kannata tehdä mitään johtopäätöksiä. Tuossakin pelissä Luukkonen tuli kesken pelin maaliin. Faktat lisäksi kuntoon. Luukkonen ei hakenut junnuista vauhtia, vaan nuo junnupelit tuli kauden alussa ennen mestiskomennusta. LeKissä muutenkin kävi esim. Heljankoa ja Ruusua hakemassa pelituntumaa, niin eipä tuolla varsinaista ykkösveskaria ollutkaan.

Tilastojen perusteella Tsekin liigasta löytyi yli 10 peliä pelanneista jopa 14 parempaa veskaria kuin Skarek. Kauden ratkaisupelit veti sitten reilusti alle 90% torjuntaprosentilla pudoten sarjasta. Mestiksestä löytyi 6 Luukkosta parempaa veskaria yli 10 peliä pelanneista.

Ainoat molempien pelaamat pelit jota voi suoraan verrata toisiinsa oli nuo nuorten maajoukkuepelit, joissa Skarek veti yli 5 päästetyn maalin keskiarvolla. NHL rankingeissa ja draftissa Luukkonen on ollut koko ajan korkeimmilla sijoilla kuin Skarek. Kärppien kolmosveskari ja ainoastaan Ruotsin junnusarjoissa pelannut veskari katsottiin tän vuoden draftissa paremmiksi kuin Skarek.

No antaa pelien näyttää...
Ranking oli kyllä Skarekilla veskareista kokovuoden sijoilla 1_2 ja valahti sitten draftissa yllättäen nelossijalle. Olivat kuitenkin erivuonna draftissa ja Skarek ei pelanut samana vuonna U18 kisoja mikä laski sijoitusta. Koska vuodet eivät näissä aina veljiä keskenään ei pelkkä draft sijoitus ole vertailukelpoinen. Pidät siis mestistä Tsekin pääsarjaa kovempana sarjana ja pidät Skarekia syyllissenä tippumiseen? Eikös tämä olekaan joukkuepeli vaan maalivahtiko yksin tippuu?
 
Okkul

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko ja maajoukkueet
Näin! Kiitos lisävalaisusta tai pikemminkin oikaisusta. Todennäköisesti arvioin Lehtisen kyvyt alakanttiin. En kuitenkaan näe, että sillä olisi niin suurta vaikutusta Lukon maalivahtipelaamiseen, että arvottaisin sen Ässiä tai HPK:ta korkeammalle. Mielenkiinnolla seuraan, minkä verran ja millä tasolla Lehtinen pelaa.

Lehtisestä odotetaan seuraavaa Petri Vehasta tai Antti Raantaa, sen verran lahjakkaasta pelaajasta on kyse. Veikkaampa vielä että on U-20 kisoissa ykkösmaalivahti.
- C junnuissa palkittiin Jukka Tammi palkinnolla-sarjan paras maalivahti.
- B junnuissa palkittiin Esa Tikkanen palkinnolla-koko sarjan parhaana pelaajana. Jarmo Myllys palkinnolla-parhaana maalivahtina
- Liiga depyytti 17 vuotiaana, samana päivänä pelasi vielä A junnujen SM liigapelin
- A junnuissa palkittiin Teemu Selänne palkinnolla-koko sarjan paras pelaaja. Jorma Valtonen palkinto-paras maalivahti
- Viime talvena torjui KeuPan mestiksen mestariksi.
- Luonnollisesti pelannut kaikissa ikäkausi maajoukkueissa.
- Elite prospects "2017 NHL entry draft: ranked #6 by NHL central scouting"

Lehtisellä on kova CV ja jos kehitys jatkuu nuorella miehellä samaa tahtia on liiga vain suht lyhyt välietappi kohti kirkkaimpia valoja
 
Viimeksi muokattu:

Barney

Jäsen
Veikkaampa vielä että on U-20 kisoissa ykkösmaalivahti.
Eiköhän Ukko-Pekka Luukkonen ole saunamajurina taas saunottanut U20-joukkueen valmennusryhmää, joten hän lienee taas ykkösmaalivahtina kisoissa. Luukkonen onnistui kuitenkin saunomaan itselleen kakkoskierroksen varauksenkin, kun samaan aikaan selvästi lahjakkaampi ja tasokkaampi Lehtinen jäi kokonaan ilman varausta.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Mutta jos ei NHL-varausta saa, kyllä se myös jotain kertoo. Aika harvassa on huippumeriittien superlupaukset, joita ei NHL:ään varata.

Lehtinen on hieman päivitetty versio Christian Heljangosta. Samaa kokoa ja melkein samat pytyt napsineet kumpainenkin urallaan. Heljangosta kukaan ei vain odota mitään pelastajaa, vaan ihan kelpo ykkösmaalivahtia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös