Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2015–2016

  • 992 864
  • 3 965

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Laakso ja Kokkala sitten vastakkain, noh Laakso on hyva kahdensuunnan sentteri ja teki 17 maalia. Hiukan epailyttaa etta olisi suonenveto, mutta kuitenkin tasta parista myos selva voitto tupsukorvien leiriin.

En sano, etteikö viime kausi olisi voinut olla suonenveto mutta uskaltaisin veikata onnistumisten tulleen raa'an työn seurauksena. Laaksohan reenasi oman kuntovalmentajan kanssa koko kesän, kun oli päättänyt pistää paikat kuntoon heikkojen Turun vuosien jälkeen. Se kesällä tehty työ sitten näkyi ilahduttavasti myös kaukalossa joten uskoisin saman työn jatkuvan tänäkin vuonna. Ja toisaalta mies päässee edelleen pelaamaan Sandellin vierellä, joten paikkoja luulisi siunaantuvan tulevaisuudessakin.

Voimasuhteista en osaa sanoa muuta kuin, että ihmettelen kun Hämeenlinnassa ei tapahdu mitään. Rosteri on puolillaan ja ensi kautta varten pitäisi reenata jo kovaa vauhtia. Valmennus on heikko ja maalillakaan ei ole enää Sarosta. Ihmettelen, jos ei Kerho ole kolmen viimeisen joukossa. Kookoo ja Sport/joku floppi seurana.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Voimasuhteista en osaa sanoa muuta kuin, että ihmettelen kun Hämeenlinnassa ei tapahdu mitään. Rosteri on puolillaan ja ensi kautta varten pitäisi reenata jo kovaa vauhtia. Valmennus on heikko ja maalillakaan ei ole enää Sarosta. Ihmettelen, jos ei Kerho ole kolmen viimeisen joukossa. Kookoo ja Sport/joku floppi seurana.

Usko pois, kyllä sitä täällä Hämeenlinnassakin ihmetellään. Tällä hetkellä Kerho on voimasuhteissa viimeinen.
 

low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Usko pois, kyllä sitä täällä Hämeenlinnassakin ihmetellään. Tällä hetkellä Kerho on voimasuhteissa viimeinen.

Mikä siellä on suunnitelmana? Montakin pelaajaa tulossa ja minkä tasoisia?
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
En sano, etteikö viime kausi olisi voinut olla suonenveto mutta uskaltaisin veikata onnistumisten tulleen raa'an työn seurauksena. Laaksohan reenasi oman kuntovalmentajan kanssa koko kesän, kun oli päättänyt pistää paikat kuntoon heikkojen Turun vuosien jälkeen. Se kesällä tehty työ sitten näkyi ilahduttavasti myös kaukalossa joten uskoisin saman työn jatkuvan tänäkin vuonna. Ja toisaalta mies päässee edelleen pelaamaan Sandellin vierellä, joten paikkoja luulisi siunaantuvan tulevaisuudessakin.

Ismo Lehkonenhan Tapio Laaksosta puheli jo ennen kauden alkua Urheilulehdessä kuinka seurasi miehen kesätreenejä. Lehkonen uskoi että Laakson pelillinen taso pomppaa Turun ajoista sille tasolle jolla Tapsa operoi aikoinaan kun pääsi jopa EHT:lle kaudella 08-09.

Liiga-pelaaja selättänyt erikoisen ongelman – ”Kroppa oli kuin tönkkösuolattu muikku” | Jääkiekko | Urheilulehti
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Nyt taitaa keulia aika paljon Pattilla. Ai saatana.

Niin noista senttereista, niin ottaisin Ilveksen sentterit 10/10. Ykkossenttereita kun vertailee (Sandell vs. Immonen) niin ero on iso Sandellin hyvaksi. Mustonen on taas 5 vuotta nuorempi kuin Koivisto ja varmasti parantaa, joten aika selvasti Mustonen potentiaalin takia. Laakso ja Kokkala sitten vastakkain, noh Laakso on hyva kahdensuunnan sentteri ja teki 17 maalia. Hiukan epailyttaa etta olisi suonenveto, mutta kuitenkin tasta parista myos selva voitto tupsukorvien leiriin. Ketas on nellossenttereina? Riekkinen ja Vanttinen, no taman vie Vanttinen sitten taas.
Vittu sä oot sekasin, kuinkuin kuuluisa Noutolokku (mitä ikinä tuo punaniska sana tarkoittaakaan).

Vänttinen ei todellakaan ole mikään nelossena. Sandel ei ole Ilveksessä juurikaan sentterinä pelannut, joten ihan turha ruveta häntä kehenkään vertaamaan. Viime kaudella kokonaiset 96 aloitusta ja laiturin paikka. Mustonen, aloitus% 43 ja 616 aloitusta kertoo paljon. Ei näitä senttereitä hei pelkillä pisteillä laiteta järjestykseen, ei toki aloitus%:kaan turvin.

Se, että osaa aloittaa, rytmittää laitoja ja luoda peliä ovat ne asiat, joita sentteriltä eniten vaaditaan. Ymmärtäisit sinäkin, jos joskus olisit pelannut. Riekkinen (aloitus% 44) on ihan yleisestikin paska. Ehkä meidän ylimääräisen, Rekosen tasoa.

Nyt vittu vähän järkeä näihin leijumisiin ja pätemisiin. Sportin Komulainen oli ehdottomasti Lukon paras pelijaripelaaja. Vänttinen taas HPKn paras tai toiseksi paras sentteri Videskyn jälkeen, vai väitäkö vastaan? Jos väität, millä mittarilla / perusteella?
Kokkala teki puolipaskana käytännössä 0,5 pistettä per peli ja aloitus% oli 53,4. Tähän ei pystynyt Ipassa, kuin Laakso.

Silti sä viet Sportia Ipan sentteristöllä 10-0. Todellinen kiekkoasiantuntija. Morjens!
 

low prospect

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, support KooKoo & Jokerit
Itse asiassa tuo voisi olla jopa nopein ketju Liigassa, mutta en usko, että Kovisto on heidän sentteri.

Gavrus tullee olemaan koko sarjan nopein hyökkääjä ja Bertrand on ainakin top 5 nopeimmista, ehkä jopa se toiseksi nopein.

Nyt taitaa keulia aika paljon Pattilla. Ai saatana.

Vittu sä oot sekasin, kuinkuin kuuluisa Noutolokku (mitä ikinä tuo punaniska sana tarkoittaakaan).

Tuossa varmaankin viitattiin tuohon sinun väittämääsi, että Gavrus ja Bertrand ovat 2 Liigan nopeinta pelaajaa tai ainakin molemmat Top-5. Miksi kirjoitella tämmöistä kun se ei ole totta? Mielipiteidesti perusteella tuntuu, ettet seuraa muiden liigajoukkueiden otteluita tai tekemisiä saatika pelaajia lainkaan.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mustonen, aloitus% 43 ja 616 aloitusta kertoo paljon. Ei näitä senttereitä hei pelkillä pisteillä laiteta järjestykseen, ei toki aloitus%:kaan turvin.

Jos pitää valita hyvä aloitusprosentti ja huonot pisteet vai huono aloitusprosentti ja hyvät pisteet, niin kallistuisin kyllä ennemmin jälkimmäiseen, enkä usko olevani ainoa. Ei sen puoleen, en vielä luopuisi toivosta senkään suhteen etteikö Mustonen voisi aloittajana kehittyä, vaikka ehtikin keväällä täyttää jo 20 vuotta.

Hetkisen muuten oikein ihmetytti tämä aloitusprosentin korostaminen, mutta sitten tajusin tutkailla, kuinka moni Sportin keskushyökkääjistä on yltänyt tähän asti parhaalla liigakaudellaan vähintään samoihin pisteisiin mitä Mustonen teki viime kaudella 19-vuotiaana, ja siitähän se sitten avautuikin tämä asia.
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Vänttinen taas HPKn paras tai toiseksi paras sentteri Videskyn jälkeen, vai väitäkö vastaan? Jos väität, millä mittarilla / perusteella?

Silti sä viet Sportia Ipan sentteristöllä 10-0. Todellinen kiekkoasiantuntija. Morjens!

Vanttinen HPK:n paras tai toiseksi paras sentteri? Hahaha. Jos edes hetken miettii, etta Vanttinen olisi ollut jopa paras Kerhon keskushyokkaaja, niin kertoo jo jotain. Ei taida edes keulia enaa, vaan mopo on kellahtanut jo selalleen, niin kuin niissa youtuben huumorivideoissa. Viedenskyyn on Vanttisella matkaa ja paljon. Toiseksi paras sentteri Kerhossa oli Hamill, varsinkin hyokkaavassa mielessa. Alkukauden Hamill pelasi laidassa ja Vanttinen keskella, mutta se vaihtui kauden puolivalissa. Vanttinen sivuutti ennatyspisteensa, koska pelasi alkukauden (silloin kun Kerholla oli yksi parhaimmista ylivoimista) ykkos ylivoimassa. Siksi mies oli siella, koska ainut ominaisuus Videnskya parempi on aloitustaito ja Vanttinen kavi aloittamassa ja sitten maalin eteen. Hamillilla oli aluksi vaikeuksia sentterin paikalla, mutta kun tajusi juonen, niin Vanttinen voitiin tiputtaa alemmaksi Paajasen laitaan. Senttereina hyokkayspaahan parempia oli Viedensky ja Hamill. Puolustuspaahan Paajanen on taas parempi, Otto on niin helvetin dynaaminen. Vanttinen sai paljon peliaikaa erikoistilanteissa ja siksi, etta Kerhon laituriosasto oli todella koykainen. Sentterina 4. sentteri ja patki Jasun, laiturina taas 2-3. ketjun laituri, riippuen paivasta. Vanttinen ei ole parhailaan kahdessa ekassa ketjussa, mutta ei toisaalta jarruta muitakaan. Kolmose-nelosketjuun niin homma toimii.

Ps. Sportilla ei ole paska sentteristo, tasainen se on ja on pelaajia joilta voi odottaa parempaakin. Jos ei Sandellia lasketa, niin Laakso ja Mustonen vie pari ekaa. Laakso on erittain tasokas monipuolinen sentteri. Mustonen on viela niin nuori ja varmasti parantaa, myos aloitusten suhteen. Jos Sandell jatettiin pois, niin sitten alaketjujen senttereita Sport vie, koska Riekkisella ja Flinckilla huonot kaudet alla. Parhaimillaan Riekkinen ja Flinck ei huonoja ole. Kuulemma Ilves hakee viela 3. sentteria? Noh katsotaan. Mutta silti kokonaisuus Ilvekselle karkisentterien ansiosta. On Sportilla Kerhoa parempi sentteristo, ala huoli!

Pss. Niin en halua dissata Vanttista. Vanttinen on Liigan parhaita 3. senttereita. Mutta loistava myos laiturina missa on tainnut pelata enemman viime kausina.
 
Viimeksi muokattu:

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Vittu sä oot sekasin, kuinkuin kuuluisa Noutolokku (mitä ikinä tuo punaniska sana tarkoittaakaan).

Vänttinen ei todellakaan ole mikään nelossena. Sandel ei ole Ilveksessä juurikaan sentterinä pelannut, joten ihan turha ruveta häntä kehenkään vertaamaan. Viime kaudella kokonaiset 96 aloitusta ja laiturin paikka. Mustonen, aloitus% 43 ja 616 aloitusta kertoo paljon. Ei näitä senttereitä hei pelkillä pisteillä laiteta järjestykseen, ei toki aloitus%:kaan turvin.

Se, että osaa aloittaa, rytmittää laitoja ja luoda peliä ovat ne asiat, joita sentteriltä eniten vaaditaan. Ymmärtäisit sinäkin, jos joskus olisit pelannut. Riekkinen (aloitus% 44) on ihan yleisestikin paska. Ehkä meidän ylimääräisen, Rekosen tasoa.

Nyt vittu vähän järkeä näihin leijumisiin ja pätemisiin. Sportin Komulainen oli ehdottomasti Lukon paras pelijaripelaaja. Vänttinen taas HPKn paras tai toiseksi paras sentteri Videskyn jälkeen, vai väitäkö vastaan? Jos väität, millä mittarilla / perusteella?
Kokkala teki puolipaskana käytännössä 0,5 pistettä per peli ja aloitus% oli 53,4. Tähän ei pystynyt Ipassa, kuin Laakso.

Silti sä viet Sportia Ipan sentteristöllä 10-0. Todellinen kiekkoasiantuntija. Morjens!

Noniin, täällähän keulii...

1. Sandell on pelannut 75% urastansa keskellä, ja tulee pelaamaan Ilveksen ykkösen keskellä ensikaudella joten eikö tässä ensikautta vertailla eikä menneitä? Sandell selkeästi parempi kuin Immonen. 1-0 Ilvekselle.

2. Koivisto-Mustonen. Pelillisesti melko samalla viivalla. Molemmilla koko tuo ongelmia, Mustonen fysiikaltaan ja valmiudeltaan parempi. Potentiaalia myös Aleksilla enemmän, ikääkin vähemmän. Tämä siis Mustosen eduksi. 2-0 Ilvekselle.

3. Kokkala-Laakso. Joo, Kokkala teki viimekaudella hyvät tehot vaikka olikin rikku osan kaudesta, mutta oletko @Pat_LaFontaine ottanut huomioon peliaikoja? Viimekaudella Lassi pelasi paljon YV:tä ja kakkossentterinä, ja peliaika oli n. 17-18min per peli. Ensikaudella Kokkala ei ilman loukkaantumisia tule ylivoimassa pelaamaan, ja peliaika tippuu 12-13 minuuttiin/peli, joten onko realistista odottaa suurempaa pistemäärää? Ts. kuinka monella liigaseuralla on 30 pistettä kaudessa ilman yv aikaa tekevä kolmossena? Laakso saattoi olla suonenveto, mutta jokatapauksessa hyvin alaspäin pelaava kolmossentteri. 3-0 Ilvekselle.

4. Ainoa kohta joka menee Vaasan eduksi. Vänttinen eliittiä nelossentterinä koko liigan mittapuulla. 3-1 Ilvekselle.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
1. Sandell on pelannut 75% urastansa keskellä, ja tulee pelaamaan Ilveksen ykkösen keskellä ensikaudella joten eikö tässä ensikautta vertailla eikä menneitä? Sandell selkeästi parempi kuin Immonen. 1-0 Ilvekselle.

Sandell olisi ehjänä Ilveksen ykkössentteri ja siinä roolissa koko liigan parhaimmistoa kotimaisten pelaajien osalta tasaisuutensa ja monipuolisuutensa kautta. Tämä tuskin tulee kuitenkaan ensi kaudellakaan pelaamaan sentterinä "keskivartalovaivojensa" vuoksi, vaan ykkösketjun laidassa. Sentteristö tullee olemaan kauden alkaessa Laakso-Mustonen-Flinck-Riekkinen-Rämö ja uskoisin, että viimeistään verorajalla on tulossa ulkomaalaisvahvistus kehiin, joka oletettavasti on sentteri. Olisi hienoa olla tämän osalta väärässä ja nähdä Sandell keskellä, mutta peliä voi rakentaa laiturinakin.

Muutoin on vaikea lähteä vertailemaan senttereitä, kun on nähnyt vain kourallisen toisen joukkueen pelejä. Omiakaan pelaajia ei pysty aukottomasti arvioimaan. Viime kaudella uransa parasta kiekkoa pelannut Laakso ja 27 pisteen tulokaskauden nuorisokentän sentterinä pelannut Mustonen ovat kumpikin Ilveksen avainpelaajia, mutta yllätyshankinta Flinck on itselleni täysi arvoitus. Oletettavasti Flinck on kolmosen keskellä melko puhtaasti ketjunsa puolustusvelvoitteista vastaavana ja saanee laidoilleen Tyrväisen ja Soinnun. Laaksohan on aikanaan hankittu nelossentteriksi ja tämän pistetehtailu yllätti valmennuksenkin. Näin ollen alempiin ketjuihin on oletettavasti haluttu lisää "puolustusvoimaa" korvaamaan Laaksolta jäänyttä panosta.

Sääli, että Ilves ei saanut viime kaudella Koivistoa rekrytoitua joukkueeseen (siirto kariutui huhujen mukaan Asplundin kieltäytymiseen siirtyä Lukkoon kesken kauden), koska tässä olisi ollut potentiaalia omaava pelaaja kehitysaihioksi ja nykyilvekseen sopiva kolmossentteri. Vuosi sitten kolmossentteriksi hankittu Riekkinen oli sopimuksensa ensimmäisen vuoden ajan vaisu täytepelaaja, jonka pelillisen panoksen olisi tuottanut halvemmallakin (esim. Rämö). Hän tuntuu kuitenkin olevan jonkinlainen Tuokkolan sokea piste, joten hän pysynee kaikesta huolimatta avauskokoonpanossa.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Mikä siellä on suunnitelmana? Montakin pelaajaa tulossa ja minkä tasoisia?
Sen suunnitelman, kun joku tietäisi, mutta seurajohdolta ei mitään tietoa tule varsinkaan nyt heinäkuussa, kun koko toimisto on lomalla.

Joukkuehan kaipaisi vielä kaksi kärkisentteriä, kärkilaiturin sekä pisteitä tekevän mielellään rightilta ampuvan puolustajan. Noi olisivat ehdottomia vaatimuksia ja vähän sen mukaan on joskus puhuttu, että olisivat myös hankintalistalla. Tuohon määrään hankintoja ja varsinkin, että olisivat vielä niitä karkiäijiä, ei taida uskoa enää kukaan. HPK ei tiedota, HPK lomailee. Nykyiset sopimuspelaajat on sentään onneksi nähty treenaamassa.
Vituttaa.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nyt vittu vähän järkeä näihin leijumisiin ja pätemisiin. Sportin Komulainen oli ehdottomasti Lukon paras pelijaripelaaja.
Vai, että oli Komulainen Lukon paras pleijaripelaaja ja vielä ehdottomasti? Voin sanoa, että ei ollut. Komulainen ei edes mahtunut KalPa-sarjan alussa pelaavaan kokoonpanoon ja Vahalahden loukkaantumisen jälkeen Komu oli pari peliä aivan ulkona. Tappara-sarjassa sai vasta juonesta kiinni.

Sanoisin, että ainakin Olavi "7 maalia" Vauhkonen, ykköskenttä (Koivisto-Gags-Lahti), Kousa, Riska ja Zapolski olivat parempia kuin Komulainen.

Lainaan vielä osuvan kohdan viestistäsi, mikä kuvaa kirjoituksiasi hyvin:
Todellinen kiekkoasiantuntija. Morjens!
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähes kaikki Tappara - Lukko playoff pelit seuraneena ja puolueettomana voin sanoa, että olen samaa mieltä Anu Saukon kanssa. Komulainen heräsi loppuvaiheilla ja näytti pirteältä, pelaten lopulta ok poffit, mutta ei hän missään nimessä Lukon paras pelaaja ollut. Aika monta ukkoa menee edelle.

Osalla Sportin kannattajista on kyllä mielestäni aika yltiöpäisiä odotuksia muutamien pelaajien suhteen. Komulainen, Koivisto, Kokkala jne, se on kaikilla 50-50% onnistuuko vai ei. Sanomattakin on selvää, että joku tai jotkut pettää, koska kaikille ei riitä tarvittavaa peliaikaa ja vastuuta.
 

JoharinCrosby

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HIFK Fotboll
Onhan tää nyt liigan osalta huolestuttavaa, että maalaiset sivukaupalla käy alemman kastin joukkueiden marginaalipelaajia läpi.

Mitä voimasuhteisiin tulee:

1.Kasti
HIFK, Kärpät

2. Kasti
Lukko, Tappara, Jyp, Blues

Muil jengeil ei oo välii, ku tos on joukkueet, mistä tuleva SM tulee.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Onhan tää nyt liigan osalta huolestuttavaa, että maalaiset sivukaupalla käy alemman kastin joukkueiden marginaalipelaajia läpi.

Mitä voimasuhteisiin tulee:

1.Kasti
HIFK, Kärpät

2. Kasti
Lukko, Tappara, Jyp, Blues

Muil jengeil ei oo välii, ku tos on joukkueet, mistä tuleva SM tulee.
Tulikos se viime kaudellaki sieltä päin, niinku oli povattu? No joo, ihme jos ei IFK ole neljän sakis runkkaris - poffit sit asia eriksee.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
... mutta yllätyshankinta Flinck on itselleni täysi arvoitus. Oletettavasti Flinck on kolmosen keskellä melko puhtaasti ketjunsa puolustusvelvoitteista vastaavana ja saanee laidoilleen Tyrväisen ja Soinnun.

Tyrväinen - Flinck - Sointu? Äkkiseltään kuulostaa ison luokan viihteeltä. Eikä siis vitsinä, vaan nimenomaan uskoisin tuon kolmikon tarjoavan erittäin tapahtumarikasta ja viihdyttävää ryminää ja maalejakin. Oletan Flinckin palaavan taas sinne 20 pisteen tahtiin ensi kaudella.
Kyllähän Markku puolustavaksi sentteriksi sopii, mitä nyt tuo rajaton itseluottamus välillä tuottaa ongelmia puolustusalueella.
 

Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Laitetaanpas jälleen tilannepäivitystä (21.7.2015):

Blues: joukkue valmis
HIFK: joukkue valmis
HPK: 2 keskushyökkääjää (Hahl?), 1 laitahyökkääjä, 1 puolustaja (puolet top 6 -hyökkääjistä puuttuu)
Ilves: 1 keskushyökkääjä, 1 maalivahti (vai lähdetäänkö Yrjölällä?)
JYP: joukkue valmis
KalPa: 1 laitahyökkääjä (Davisin ja Nuutisen lisäksi)
KooKoo: 1 laitahyökkääjä, 1 puolustaja (julkaistaan elokuun alussa?)
Kärpät: joukkue valmis
Lukko: joukkue valmis
Pelicans: joukkue valmis
SaiPa: 1 hyökkääjä (Nokelainen?), 1 puolustaja
Sport: joukkue valmis
Tappara: joukkue valmis
TPS: 1 laitahyökkääjä (Kallio?), 1-2 puolustajaa (Tallinder?, Honkaheimo?)
Ässät: 1-2 laitahyökkääjää (Ryanin pelikunto?, Hughes?)

Valmiita: 8/15
1-2 pelaajaa puuttuu: 6/15
yli 2 pelaajaa puuttuu: 1/15

Vain HPK:lla on paketti totaalisen levällään, kun harjoituspelien alkuun on alle kuukausi. Ainakin Hahl tiettävästi siirtyy kerhoon, ellei saa kovaa sopparia muualta. Laitoin sulkuihin myös muutamia muita vahvasti huhuttuja pelaajia. TPS:n osalta pullat ovat kyllä aika hyvin uunissa, jos nuo kolme nimeä saadaan kiinnitettyä. Kaksikolla Kallio - Tallinderkin päästäisiin toki jo pitkälle.
 
Viimeksi muokattu:

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ässät: 1-2 laitahyökkääjää (Ryan?, Hughes?)

Laitoin sulkuihin myös muutamia muita vahvasti huhuttuja pelaajia.

Sellainen asiavirheen korjaus, että Ryanin kanssa on jo sopimus myös alkavasta kaudesta, häntä ei siis ole "huhuttu" Ässiin. Kysymys on tasan se, onko hän pelikuntoinen vai ei (joidenkin puheiden mukaan koko ura olisi vaakalaudalla), Pitsiturnaus 7. elokuuta antanee ensimmäisen vastauksen siitä asiasta. Eli käytännössä nyt huhuttuna ovat nimenä tämä Hughes sekä sitten jo keväällä ilmoitettu haussa oleva yksi kärkilaituri X
 

Sardion

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sellainen asiavirheen korjaus, että Ryanin kanssa on jo sopimus myös alkavasta kaudesta, häntä ei siis ole "huhuttu" Ässiin. Kysymys on tasan se, onko hän pelikuntoinen vai ei (joidenkin puheiden mukaan koko ura olisi vaakalaudalla), Pitsiturnaus 7. elokuuta antanee ensimmäisen vastauksen siitä asiasta. Eli käytännössä nyt huhuttuna ovat nimenä tämä Hughes sekä sitten jo keväällä ilmoitettu haussa oleva yksi kärkilaituri X

Juu tuo oli ehkä hieman harhaanjohtavasti laitettu, tiedän kyllä Ryanin olevan Ässien sopimuspelaajia. Viilasin viestiä hieman ja korjasin tilanteen Lukonkin osalta.

Mahtaisiko Ilveskin lähteä kauteen näillä ja hankkia lisää pelaajia vasta kauden aikana.
 

Epic Perrin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
JYPin osalta mielenkiintoista tulee olemaan Nättisten onnistuminen ja tässä näenkin joukkueen suurimman mahdollisuuden. Joonas on varmaankin toinen kahden ensimmäisen kentän keskushyökkääjistä ja Löfman ehkä toinen. Mutta Juliuksen 2.kierroksen varaus ja Anaheimin nopeasti tekemä sopimus vakuuttavan leirin jälkeen todistavat tuon mahdollisuuden.

Jos ja kun tämä Nättisistä lahjakkain pystyisi ottamaan paikan kahdesta ensimmäisestä kentästä isoveljen hoitaessa toisen, niin Löfman siirtyisi laitaan. Tämä vaihtoehto tekisi JYPistä astetta vaarallisemman. Ja toki Juliuksen pitäisi jatkaa Vatasen viitoittamaa tietä siltäosinkin, että pelaa sopimuksen 1.vuoden JYPissä.
Alla mielestäni paras mahdollinen kokoonpano jolla kotiedusta pitäisi tapella.

Tuppurainen - Jo Nättinen - Löfman
Luoma - Kalteva

Tavi - Ju Nättinen - Pihlman
Yonkman - Pulli

Hubacek - Lahti -Kolehmainen
Kemiläinen - Hietanen

Nenonen - Boyce - Salmio
 

Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Nyt Pat Lafontaine valot päälle. Erään Jokereiden kannattajan jälkeen kellään ei ole ollut Liigan osioissa noin sekavia juttuja. Ei noi mene läpi enään edes vitseinä. Sen verran huonoja ne ovat.
 

Anu Saukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Nimimerkki Evertonin ansiokas vertailu hyökkääjistä perustui ainoastaan tehopisteisiin, joten koko kuvaa voimasuhteista ei välttämättä saatu. Päätin samalla tavalla laittaa hyökkääjät eri koreihin ja jaottelu perustuu yksinkertaisesti siihen minkä tasoisina näen eri pelaajat. Jaottelussa näkyy myös omia odotuksia sekä pelaajien potentiaali voi myös vaikuttaa missä korissa on. Potentiaalin ja odotusten mukaan parempaan koriin olen sijoittanut mm. seuraavat pelaajat: Holland, Aaltonen, Puljujärvi, Rau, Laine, Haapala, Mankinen, Saarela, Mullane ja Lammikko.

Korien selitykset:
I = Liigaan supertähti. Taistelee lähtökohtaisesti pistepörssin voitosta.
Odotuspisteet: 45+
II = Liigaan tähtipelaaja. Taistelee pistepörssin top-15 sijoista.
Odotuspisteet: 35+
III = Liigaan hyvä pelaaja. Ura nousussa tai ura laskussa hyviltä ajoilta.
Odotuspisteet: 25+
IV = Liigaan "ok" pelaaja. Parempi kuin korin V pelaaja, mutta huonompi kuin korin III pelaaja.
Odotuspisteet: 20+
V = Yleismies. Tässä korissa on paljon eri tasoisia ja vaikeasti luokiteltavia pelaajia.
Odotuspisteet: 10+
VI = Pelaajia, joilla näyttöjä Liigasta, mutta eivät mahtuneet ylempiin koreihin.
Odotuspisteet: 2+
R = Ei tarpeeksi näyttöjä.
Ei odotuspisteitä.

Odotuspisteet tarkoittavat sitä, että realistiset mahdollisuudet näihin pinnoihin.


Blues
:
I Hirschovits
II -
III Korhonen, Kantola
IV Makkonen, Somervuori, Liivik
V Talaja, Sailio, Poukkula, Pitkänen
VI Kangasniemi, Rooba, Tiivola
R Suomela, Saari, Puhakka, Lahtinen

HIFK:
I Zaborsky
II Ramstedt, Puustinen, Elkins
III Luttinen, Rask
IV Hintz, Ikonen
V Lamberg, Leino, Partanen, Nykopp
VI Åsten
R Saarelainen, Tamminen

HPK:
I -
II -
III
Miettinen, Hahl
IV Manninen, Holland
V Paajanen, Jasu
VI Koivisto, Arkiomaa, Karevaara, Liedes
R Tuulola, Vuoti, Hopponen, Valtonen, Ruokonen

Ilves:
I -
II Sandell
III Laakso
IV Tyrväinen, Mustonen, Rautiainen, Vihko, Sointu
V Flinck
VI Välimaa, Veistola, Riekkinen, Meskanen, Savilahti
R Suomi, Rämö, Mattila

JYP:
I Tuppurainen
II -
III Tavi, Löfman, Hubacek, Pihlman, Jo. Nättinen
IV Boyce, Lahti
V Kolehmainen, Nenonen, Salmio, Ju. Nättinen
VI -
R
Antonen, Hotakainen

KalPa:
I -
II -
III
Davis, Keränen, Mankinen, Ruohomaa
IV Rissanen
V Nikko, Mutanen, Tammela
VI Kinnunen, Harjama, Sebok
R Nuutinen, Pitkänen, Piipponen

KooKoo:
I -
II -
III Green, Malinen
IV Watkins
V Rajala, Rinkinen
VI Alikoski, Guttig, Kangasmäki, Hyvärinen, Juutilainen, Julkunen
R Peltonen, Virtanen, Koivisto, Tamminen, Kinnunen

Kärpät:
I -
II Huml, Pyörälä, Niemi, Aaltonen
III Junttila, Pirnes
IV Aho, Ikonen, Puljujärvi
V Mäenalanen, Keränen, Suoranta
VI -
R
Kestilä, Anttila

Lukko:
I Vahalahti
II Gagnon, Koivisto
III Nurmi, Lahti, Vauhkonen, Lähteenmäki
IV Asplund
V Riska, Sipiläinen, Piitulainen
VI Koski
R Suuronen

Pelicans:
I -
II -
III
Sopanen, Potulny, Erkinjuntti
IV Tyrväinen
V Jaatinen, Heino, Hakulinen, Da Costa, Björninen, Pöyhönen
VI Alanne, Ritamäki, Vartiainen
R Repo, Roine, Siikonen

SaiPa:
I -
II
McIntyre
III Koho, Rau
IV Järvinen, Jokinen
V Strömberg, Järveläinen, Venäläinen, Hämäläinen
VI Leivo, Suutari, Kuronen, Virkkunen
R Zboril, Jääskeläinen, Vainikainen, Kettunen

Sport:
I -
II
Bertrand
III Immonen
IV Koivisto, Komulainen, Gavrus
V Vänttinen, Kokkala, Kiviranta, Riska, Tallberg
VI Körkkö, Karvinen, Kivimäki, Leskinen, Rekonen
R Tikka, Westermarck, Rantamäki

Tappara:
I Kuusela
II Savinainen, Dixon
III Lajunen, Järvinen
IV Ilomäki, Peltola, Haapala
V Laine, Karjalainen, Kaksonen
VI Rauhala
R Heikkilä, Tuomisto, Tanus, Honkanen, Levtchi

TPS:
I Perrin
II Spina
III Kallio, Tukonen, Ahtola, Koskiranta
IV Pikkarainen
V Virtanen, Vainiola, Kumeliauskas
VI Siiki, Vähätalo, Moisio, Virta
R Karvonen, Nieminen, Nurmi, Lämsä

Ässät:
I -
II -
III
Ryan, Kuparinen, Kiilholma
IV Kärki, Saarela, Mullane, Marjamäki
V Lammikko, Ben-Amor
VI Ojamäki, Ahlgren
R Ruotsalainen, Saha

Nimilistat ovat samat kuin Evertonin listauksessa sekä lisäsin ulkomuistista pari nimeä jotka puuttuivat.


Ranking

I =
12 pistettä
II = 10 pistettä
III* = 8 pistettä
IV = 6 pistettä
V = 4 pistettä
VI = 2 pistettä
R = 1 piste
*Korin III pelaajissa näkyy selviä eroja joukkueissa (onhan esim. Lukon ja Tapparan III korin pelaajat aivan eri tasoa kuin esim. KalPan vastaavat). Joten parhaat kolmoskorit omaavat joukkueet saavat kaksi lisäpistettä. Joukkueet ovat Kärpät, Lukko, Pelicans, Tappara ja TPS.

Otin jokaisesta joukkueesta 13 parasta hyökkääjää laskuihin mukaan, koska se on suurin määrä joillakin joukkueilla.

Tulokset:

Kärpät 90p
HIFK 88p
Lukko 87p
Tappara 83p
JYP 81p
TPS 80p

Blues 68p
SaiPa 62p
Pelicans 62p
Ilves 62p
Sport 62p
Ässät 62p

KalPa 59p
HPK 47p
KooKoo 44p

Ei aivan samoja sijoituksia ei tullut kuin Evertonin listauksessa, mutta aika lähellä kuitenkin. Nämä ovat siis tämän hetken voimasuhteet hyökkääjistä. Varmuudella lisää pisteitä tulee keräämään ainakin KooKoo, SaiPa ja HPK. Myös Ässiin ja KalPaan voi tulla merkittäviä pelaajia.

Lähipäivinä teen samantapaisen listauksen puolustajista, maalivahdeista sekä valmennuksesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös