Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2015–2016

  • 981 475
  • 3 965

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Yksi asia huomioitavaksi on Tapparan hyvin keskinkertainen erikoistilannepelaaminen. Lähtijöistä Palola, Jormakka, Erkinjuntti, Green ja Tömmernes olivat isossa roolissa Tapparan viime kauden/kausien ylivoimapelissä ja varsinkin Malinen alivoimapelissä. Siinä on yksi epäkohta, johon iskeä. Toisaalta se korostaa alkukauden Tapparan ylivoimaisuutta täyskentällispelissä. Se on lupaava merkki sinänsä, että keväällä pelataan taas pudotuspelisäännöillä: kumpikin joukkue saa 1-2 ylivoimamahdollisuutta peliä kohden.

Minusta Lajunen korvaa Malisen täysin alivoimapelissä ollen jopa parempi. Jos muistellaan viime syksyn ylivoimaa niin se oli aivan yhtä surkealla tasolla kuin nyt. Prosentit taisivat olla siinä kymmenen hujakoilla. Uskon ylivoimatehokkuuden parantuvan kunhan kausi etenee. Maskipelaamisessa Green oli loistava mutta Lajunen stunttaa tässäkin melko hyvin. En olisi vielä kovin huolestunut. Asia jossa olemme viime kautta jäljessä on maalivahtipeli mutta tämä oli tiedossa jo kauteen lähdettäessä. Metsolaa ei vain pysty korvaamaan mutta hyvällä viisikkopuolustuksella tätäkin puutetta voi kompensoida.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY

Samaa mieltä siitä, että erikoistilannevoimasuhteissa Tappara tulee mieluummin kohoamaan kuin putoamaan. Lajunen ja muut uudet vahvistukset ovat kuitenkin tekijämiehiä tähän liigaan, mutta yhteispelin hioutuminen ottaa aikansa. Pelkään kuitenkin, että viime kausien tasolle yltäminen on kivinen tie. Eikä siinä mitään, keväisin pelit ratkotaan tasakentin.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Itse en Tepsistä ole juurikaan huolissani, joukkue on vain pirun ailahtelevainen tällä erää, saa nähdä minne asettuu peli kun asettuu. Huono peli tänään oli odotettu hyvän alkuviikon jälkeen, tällaista kaavaa on tänävuonna toteutettu. Tappara pelissä virheet oli kostautui todella rajulla kädellä ja tässä ilmeni hyvin pitkälti se kuinka paljon edellä Tappara tällä erää on, Tapparan suorittaminen on ollut varmaa. Näitä huonoja pelejä tulee meillä liikaa hyvien vastapainoksi ja karua se on katsoa kun se huono peli sattuu näin hyvää joukkuetta vastaan. Ensiviikolla kolme peliä ja ei pelota että tästä mikään tappioputki alkaisi. Kyllä uskon että siinä kärjen takana pystytään haastamaan loppukaudesta ihan hyvin, takamatka on vaan vielä liian kova. Harmittaahan tuollainen peli kotona, viime vkl HIFKiä vastaan intensiivistä peliä ja varmasti katsojat tulivat sen toiveissa nytkin, mutta paskaa saivat.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Tepsillä on ainakin varsin selvä ongelma maalivahtipelin kanss ja tämä tulee väistämättä näkymään loppusijoituksissa runkosarjassa ja etenkin poffeissa. Eihän tuo riitä, että Lassila päästää "vain" joka kolmannessa matsissa muutaman helpon.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
KalPalla viimeiseen 6 peliin 5 voittoa ja 4 kertaa näistä on vastustaja jäänyt ilman maaleja. Tappiopelissä omiin meni kaksi. Kurinalaista on pelaaminen näissä peleissä ollut ja kuitenkin kaksi tehokkainta miestä puuttunut kokoonpanoista. Kultapotta Rissanen ja paras maalintekijä Keränen sekä pitkällä huililla olevat Lauritzen sekä Mutanen. Esiin onkin astuneet uudet ratkaisijat Daviksen ja Sebokin muodossa. Myös nuori Tammela ja Mikael Ruohomaa ovat äityneet kovaan vireeseen ja Ruohomaa onkin mennyt jo Rissasen sekä Keräsen ohi nousten KalPan kultapotaksi.

Eipä olisi vähän aikaa sitten viel uskonut, että KalPa moiseen vireeseen nousisi. No Kilpeläinen ei pelannutkaan eilen HIFKiä vastaan niin jos pitkä saigon tulossa niin sepä siitä vireestä. Onhan Kilpi ollut kilpi maalilla näissä peleissä ja pitänyt jotain 210min maalinsa jo putkeen puhtaana. Toivotaan ettei pidempää loukkaantumista tule vain olisi flunssa päällänsä.
 
Sekera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, prosessit ja yrittäminen
Vaarallisen maalintekoalueen laukaukset vertautuvat pitemmällä aikavälillä joukkueen luomiin maalipaikkoihin. Vaarallinen maalintekoalue voidaan määritellä kahdesta osasta muodostuvaksi alueeksi:
1) Laukausetäisyys alle 5 metriä
2) Laukausetäisyys 5-10 metriä ja laukauskulma 45-90 astetta, eli keskeltä

Mitä enemmän maalipaikkoja joukkue saa aikaiseksi per peli, sitä "helpompaa" on voittaminen. Mitä vähemmän vastustajalla on maalipaikkoja per peli, sitä "helpompaa" on voittaminen. Mitä suurempi näiden erotus on oman joukkueen hyväksi, sitä todennäköisempää on voittaminen.

Seuraavat tilastot kuvaavat joukkueiden hyökkäys- ja puolustuspelin rakenteellista tasoa tasakentällisin. Poikkeuksia todennäköisyyksiin löytyy aina, mutta silloin täytyy tarkastella myös tehokkuuksia. Nämä ottavat kantaa vain pelin niin sanottuun rakenteelliseen hyvyyteen. Tarkastellaan tehokkuuksia myöhemmin.

Vaarallisen maalintekoalueen laukaukset tasakentällisin per peli ("maalipaikkojen määrä per peli"):
HIFK 13.8
TPS 13.7
TAPPARA 13.3
KÄRPÄT 13.2
ILVES 12.6
SAIPA 12.1
BLUES 12.1
JYP 12.1
PELICANS 11.1
LUKKO 10.9
ÄSSÄT 10.9
HPK 10.9
SPORT 10.6
KALPA 9.8
KOOKOO 8.0

Vastustajan vaarallisen maalintekoalueen laukaukset tasakentällisin per peli ("vastustajan maalipaikkojen määrä per peli"):
KÄRPÄT 8.9
TAPPARA 10.1
SAIPA 10.3
KALPA 10.4
HIFK 10.9
PELICANS 11.0
TPS 11.0
JYP 11.6
SPORT 11.9
ILVES 12.0
HPK 12.6
LUKKO 12.6
BLUES 12.6
ÄSSÄT 12.6
KOOKOO 16.7

Näiden erotus, eli tasakentällisin "omat maalipaikat" - "vastustajan maalipaikat":
KÄRPÄT 4.4
TAPPARA 3.3
HIFK 2.9
TPS 2.7
SAIPA 1.8
ILVES 0.6
JYP 0.4
PELICANS 0.1
BLUES -0.6
KALPA -0.6
SPORT -1.3
LUKKO -1.7
ÄSSÄT -1.7
HPK -1.7
KOOKOO -8.7

Kärkiviisikko erottuu viimeisessä tilastossa selvemmin edukseen ja ovat myös sarjataulukossa kärjessä. Lukon sijoitus 12. nousee kuitenkin selvästi esiin, mutta tämän sijoituksen ja sarjataulukon sijoituksen välinen ristiriita selittyy pitkälti laatuerolla, eli Lukon puolustuspeli on tällä hetkellä erittäin "tehokasta". KooKoolla selvästi heikoimmat lukemat kaikissa tilastoissa, tämä on ollut tilanne kauden alusta asti.
 
Viimeksi muokattu:

Veri

Jäsen
Kiitos @Sekera mielenkiintoisesta tilastosta.

Onko tuossa huomioitu jatkoaika? Se vääristäis aika paljon kokonaiskuvaa, kun välillä 3vs3 on todella avointa peliä.

Tuosta kannattaa huomioida ainakin joukkueet joilla on vääristinyt suhde koti/vieras otteluiden määrässä, oletusarvoisesti kaikki pelaa paremmin kotonaan. Ässät 5/11 (k/v), merkittävästi enemmän vieraissa pelejä ja Blues 10/6 (k/v) kotipelejä enemmän. Myös HPK 7/10. Muilla eroa 0-2 peliä johonki suuntaan nopella vilkaisulla, merkitsee toki tuokin ero jotakin. Esim, Tappara 9-7

Lukon sijoitus Sekeran taulukossa heikohko, mutta Lukko on tainnu paikannu sen erikoistilanteillaan, YV ja AV molemmat lähes liigan parhainta ollu. Kenties vois sanoa, että Lukko tarvii jatkossakin Zapolskin virettä ja tehokkaan YV:n ja AV:n, tai sitten on vaan parannnattava peruspeliään, muuten alkaa alamäki.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Sohaisen ehkä ampiaspesää, mutta mun silmään Tapparalta puuttuu selkeä ykkössentteri. Lajunen ei ole Liigan kärkijoukkueen erinomainen ykkössentteri, kakkosentterinä varmasti täyttää kriteerit. Ilomäki on ainakin pisteiden valossa aloittanut kauden hyvin, mutta pystyykö hän täyttämään ykkössentterin paikan kun pelit kiristyy? Joku Tappara fani voisi halutessaan heittää sentteristön nyky tilanteesta paremmin tietoa.

Jos Jani Lajunen ei ole Liigan kärkijoukkueen erinomainen ykkössentteri niin kuka sitten on tuollainen pelaaja?

Lajunen on nyt pelannut Tapparan ykkössentterinä 14 peliä ja niistä kymmenen viimeisintä peliä tehovitjassa Haapalan ja Kuuselan kanssa. Noissa kymmenessä pelissä Lajunen on tehnyt tehot 5+2 ja +/- +6. Ketjukavereista Kuusela on tehnyt kymmeneen peliin 4+11 ja Haapala 6+5. Aloituksista Lajunen on kaapinut 51,6 prosenttia omille ja päälle tärkeät roolit sekä ylivoimalla, että alivoimalla. Lajunen ei myöskään pelkää käyttää kehoaan alistamiseen ja tällä kaudella moni vastustaja on jo joutunut kokemaan Lajusen rungon hellän kosketuksen. Tässä vaiheessa kautta voi ihan hyvin sanoa, että Liigasta ei löydy yhtäkään kokonaisvaltaisempaa sentteriä kuin Jani Lajunen.
 
Näin nopeasti mietittynä edelle heittäisin Corey Elkinsin Hifkistä. Petteri Nokelainen lie olisi vahvoilla kanssa mikäli olisi kunnossa. Tekikö 10peliin 4+4 +10 ennen loukkaantumistaan. No nämä aina mielipideasioita mutta kyllä nuo kaksi herraa ehkäpä omalla silmällä edellä on. Toki Lajunen kevyeen top5 kamaa tällä tontilla. Myös näkisin Ramstedin ja Mika Niemen hyvinä haastajina. Perrin on kova mutta ei enää niin kokonaisvaltainen. Green ja Gagnon voinee kanssa mainita mutta kuten sanoin niin makuasioita.
 
Sekera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, prosessit ja yrittäminen
Onko tuossa huomioitu jatkoaika? Se vääristäis aika paljon kokonaiskuvaa, kun välillä 3vs3 on todella avointa peliä.

Jatkoajat ovat mukana. Niiden poisotto vaikuttaisi ensimmäisissä kahdessa tilastossa joidenkin joukkueiden sijoituksiin sijan-pari, mutta suurempia muutoksia ei näkyisi olevan, jos jatkoajat jättää pois. Aiheen kannalta merkittävimmässä eli viimeisessä tilastossa muutokset ovat suurimmilta osin luokkaa +/- 0,1.

Seuraavaksi tasakentällislaukomisen maalintekotehokkuus eli joukkuetason laukausprosentti:
TAPPARA 7.2 %
SAIPA 5.4 %
ILVES 5.3 %
HIFK 5.2 %
TPS 4.9 %
KÄRPÄT 4.9 %
KOOKOO 4.6 %
SPORT 4.6 %
HPK 4.4 %
LUKKO 4.3 %
JYP 4.1 %
BLUES 3.9 %
ÄSSÄT 3.6 %
KALPA 3.6 %
PELICANS 2.7 %

Vastustajan maalintekotehokkuus tasakentällisin:
LUKKO 3.4 %
ÄSSÄT 3.6 %
SAIPA 3.6 %
TAPPARA 3.8 %
ILVES 3.8 %
KALPA 4.1 %
KOOKOO 4.1 %
BLUES 4.2 %
HIFK 4.7 %
SPORT 4.7 %
KÄRPÄT 5.2 %
JYP 5.4 %
PELICANS 5.5 %
TPS 5.8 %
HPK 6.8 %

Näiden erotus:
TAPPARA 3.4 %
SAIPA 1.7 %
ILVES 1.5 %
LUKKO 0.9 %
HIFK 0.5 %
KOOKOO 0.5 %
ÄSSÄT 0.0 %
SPORT -0.2 %
BLUES -0.3 %
KÄRPÄT -0.3 %
KALPA -0.5 %
TPS -0.9 %
JYP -1.3 %
HPK -2.4 %
PELICANS -2.8 %

Tässä viimeisessä tilastossa Lukko nouseekin sarjasijoituksen edellyttämälle paikalle ja syy näkyy tuossa puolustustehokkuutta kuvaavassa toisessa tilastossa, Lukko on siinä ykkönen. Kärppien peli on rakenteellisten lukemien perusteella uomissaan, mutta tehokkuudessa etenkin puolustamisen osalta on petrattavaa. Tapparan tasakentällistehokkuus on ihan omilla luvuillaan ja se näkyy varsinkin viimeisessä tilastossa, mutta pakko sen on tulla alaspäin jossain vaiheessa.

Tällä hetkellä Tappara on sellaisessa vireessä, jossa sitä ei ole totuttu näkemään hetkeen aikaan syksyllä. Joukkue on nyt koottu ensimmäistä kertaa oikein ajatuksella Tapolalle ja vahvistukset tukevat Tapolan valmentamaa modernia kiekkokontrollia ja sen toteuttamista.

Jos hakemalla haetaan negatiivista tällä hetkellä Tapparan joukkueesta, niin voidaan sanoa, että Tapparan maalivahtipeli on viime kausista heikentynyt, mutta vastaavasti Tapparan rakenteellinen puolustuspelaaminen on tiivistynyt mitä tulee Metsolan aikaan. Aiemmin Tapparan vastustaja sai suhteessa enemmän aikaiseksi laukauksia vaaralliselta maalintekoalueelta, mutta nyt alkukauden perusteella tilanne on kääntynyt ja Tappara hallitsee laukauksissakin.

Alkukaudessahan tässä vasta ollaan, mutta merkit ovat sellaiset, joita ei ole Tapparalla ennen nähty. Hyökkäyspeli on pelinopeaa, vauhdikasta ja yksilötaito pääsee esiin, ratkaisijaosasto on laaja ja potentiaalia on vielä käyttämättä, esimerkiksi Dixonin hyökkäysalueen pelaaminen loistavine pienine siirtoineen jää tällä hetkellä hyödyntämättä, mutta onneksi on varaakin jäädäkin kun muu joukkue kantaa vastuun.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Hyvää dataa jälleen kerran @Sekera lta, kiitos siitä. Maalivahtipelissä ollaan tosiaan jäljessä muutamaa viime kautta kun Metsola vaihtui Karhuseen. Myös ylivoima- ja alivoimapelaamisessa on petrattavaa. Ylivoimaprosentti on Tapparalla 17.39 mikä oikeuttaa Liigassa sijaan seitsemän eli keskitasoa. Alivoimaprosentti on 82.98 joka oikeuttaa sijaan yhdeksän eli keskitasoa molemmissa erikoistilannekategorioissa. Pientä paranemista on ollut havaittavissa näissäkin, ei ole pitkä aika kun Tapparan yv-tehokkuus oli alle 10 prosenttia. Tasakentällisin ollaankin sitten liigan eliittiä kuten Sekeran data osoittaa. Hyvältä näyttää juuri nyt.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jos Jani Lajunen ei ole Liigan kärkijoukkueen erinomainen ykkössentteri niin kuka sitten on tuollainen pelaaja?

Lajunen on nyt pelannut Tapparan ykkössentterinä 14 peliä ja niistä kymmenen viimeisintä peliä tehovitjassa Haapalan ja Kuuselan kanssa. Noissa kymmenessä pelissä Lajunen on tehnyt tehot 5+2 ja +/- +6. Ketjukavereista Kuusela on tehnyt kymmeneen peliin 4+11 ja Haapala 6+5. Aloituksista Lajunen on kaapinut 51,6 prosenttia omille ja päälle tärkeät roolit sekä ylivoimalla, että alivoimalla. Lajunen ei myöskään pelkää käyttää kehoaan alistamiseen ja tällä kaudella moni vastustaja on jo joutunut kokemaan Lajusen rungon hellän kosketuksen. Tässä vaiheessa kautta voi ihan hyvin sanoa, että Liigasta ei löydy yhtäkään kokonaisvaltaisempaa sentteriä kuin Jani Lajunen.
Corey Elkins on paranneltu painos Lajusesta. Tähän ei tarvita edes värilaseja.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sinun kannattamasi jengi eli IFK on mulle aikamoinen mysteeri, varsinkin pelillisesti. Jonkin verran pelejä nähnyt kun oma jengi huilannut, niin aika paskalla pelillä IFK on onnistunut pisteitä kairaamaan. Toki se on hyvän joukkueen merkki ja onhan HIFK:lla hyviä yksilöitä. Enkä kyllä omilla värilaseillani näe Tapparan sentteristön häviävän kenellekään ennakkoon "kovimmista haastajista" Kärpät, Lukko ja IFK.

Törmäsen HIFK tuntuu olevan mysteeri aika monelle toisen Liiga joukkueen kannattajalle, mikä on pelitapaa peilaten myös jokseenkin ymmärrettävää, Liigassa kun ei ole totuttu näkemään viime vuosina noin suoraviivaista ja nopeasti ylöspäin pelaavaa joukkuetta, joka ei lähde pääosin kontrolloidusti maalin takaa. Moni kiekkokontrolliin ja ''meidän peliin'' rakastunut tuntuu halveksivan IFK:n nykyistä pelitapaa, mutta eipä siinä mitään, IFK:n pelitapa on normaalisti toimiessaan varmasti Liigan vauhdikkaimpia ja kyllähän erilaisia pelitapoja Liigaankin tarvitaan. Mulle tämä IFK:n ''haastajan asema'' Liigassa sopii oikein hyvin, mediat ja muut saa pitää IFK:ta ennakkosuosikkien joukossa, mutta kyllähän IFK haastajiin kuuluu.

Siinä olet aivan oikeassa ettei IFK ole esittänyt aina ihmeitä kaukalossa ja voittoja on tullut heikoista esityksistä huolimatta, ja tästä puhui mm. IFK:n kapteeni Luttinen Radio Rockin Total hockey forever- lähetyksessä, eli on saatu pisteitä joita ei ole aina pelitapahtumiin nähden ansaittu. Parantamisen varaa on siis reilusti ja uskon että myös Törmänen fiksuna valmentajana tämän ymmärtää. Törmäsen pelitapa kohtasi viime kaudella kulttuurishokin Liigan peliin nähden, ja IFK:n pelitapa on viime kaudesta hieman muuttunut, kasvukipuja on edelleen paljon ja koska materiaali on lähes sama, viime kauden enemmän roiskiva pelitapa tuntuu olevan edelleen pelaajien selkäytimessä. IFK pyrkii avaamaan peliä harppuuna laitahyökkääjän sijaan enemmän sentterin kautta, ja tästä Elkinsin kakkoskenttä on ollut alkukaudesta paras toimiva esimerkki.

Pelitavan lisäksi IFK ei ole ollut syksyllä omaan silmään täysin yhtenäinen joukkue, IFK:ssa on paljon hyviä yksilöitä kuten Zaborsky, Puustinen, Ramstedt(on ollut kyllä tehokas 1+15), mutta näiden herrojen sydän ei syki aivan täysillä joukkueelle vielä syksyllä. Viime kauden playoffit kuitenkin osoittivat että tosipeleissä myös nämä yksilöt laittavat kaiken peliin, ja varsinkin Zaborsky - Ramstedt kaksikko roikotti IFK:ta mukanaan lähes kahdestaan, viime kevään puolivälieräsarjassa Tapparaa vastaan.

Jos Jani Lajunen ei ole Liigan kärkijoukkueen erinomainen ykkössentteri niin kuka sitten on tuollainen pelaaja?

Lajunen on nyt pelannut Tapparan ykkössentterinä 14 peliä ja niistä kymmenen viimeisintä peliä tehovitjassa Haapalan ja Kuuselan kanssa. Noissa kymmenessä pelissä Lajunen on tehnyt tehot 5+2 ja +/- +6. Tässä vaiheessa kautta voi ihan hyvin sanoa, että Liigasta ei löydy yhtäkään kokonaisvaltaisempaa sentteriä kuin Jani Lajunen.

Erinomaisia ykkössenttereitä Liigassa ovat mm. Hirschovits, Gagnon ja jos Perrinin meno ei paljoa viime kaudesta hyydy, myös hänet voi laittaa tähän kategoriaan. Jani Lajunen ei ole koskaan tehnyt aikuisten liigoissa yli 22 pistettä runkosarjassa, ja on aina ollut enemmän kakkoskentän kahden suunnan sentteri. Erinomaisen ykkössentterin pitää nakuttaa se vähintään 40 pistettä, mielellään reilusti yli. Lisäksi ykkössentterin pitäisi olla myös se 1.ylivoiman priimus mottori. Playoffeissa toki Lajusen kaltainen kokonaisvaltainen ja työteliäs sentteri on rautaa.

Kyllä mm. HIFK:n Corey Elkins on vähintään aivan yhtä kokonaisvaltainen sentteri kuin Jani Lajunen, Elkins on kakkoskentässä tehnyt tähän mennessä tehot 5+5 ja viime kausia peilaten tehnee taas ehjän Puustisen kanssa tehoja noin 35 pisteen verran. Lisäksi Elkins on Liigan paras aloittaja, joka on iso etu mm. erikoistilanteissa. Tätä Elkins - Lajunen vääntöä käytiin jo alkukaudesta tässä ketjussa ja en jaksa sitä aloittaa uudestaan, kaiken kaikkiaan voi sanoa että pitkässä juoksussa noissa kahdessa pelaajassa ei ole isoja eroja, jos Lajunen jatkaa ykkössentterinä niin varmasti heittää isommat tehot, mutta se ei heikennä Elkinsin arvoa tippaakaan. Lajunen - Kuusela kaksikko on varmasti erinomainen duo Tapparalle.
 
Viimeksi muokattu:

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni tämä yksi yhteen peilaaminen on käytännössä turhaa. Peli on niin paljon muutakin, kun sitä pisteiden tekemistä.

Tappara sai Savinaisen ja Lajusen mukana parempaa puolustavaa peliä, mutta kyllä Jormakan ja Palolan tehojen korvaamisesta käyty keskustelu on mielestäni täysin aiheellista. Kovat maalitykit ovat harvoin hyviä pelaajia kiekottomana, ja kokonaisvaltaisien pelaajien lisäksi maalitykkejä tarvitsee pitkässä juoksussa jokainen joukkue, Suomen maajoukkue on tästä yksi esimerkki. Jos joukkueesta nousee pelaajia tekemään nuo lähteneiden pelaajien maalit ja pisteet niin eihän siinä sitten mitään, ja Tapparassa on paljon potentiaalia tähän. Ja tuolla en tarkoita sitä että pelkästään yksi pelaaja noita Palolan häkkejä heittäisi.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Jos ei mennä lukujen taakse vaan katsotaan pelkästään tilastoja niin Liigan ykkössentteri on Eric Perrin, 17 ottelua tehoin 3+13=16. Hyvänä kakkosena tulee Teemu Ramstedt 16 ottelua 1+15=16. Seuraavana Mika Niemi 17 ottelua tehoin 6+7=13. Neljäntenä Tapparan Arttu Ilomäki saldolla 16 ottelua tehoin 6+6=12. Viidentenä KooKoon Josh Green 15 ottelua tehoin 3+9=12. Haluasin kuitenkin että täällä osattaisiin katsoa myös tilastojen taakse, monet osaavatkin. Corey Elkins ja Jani Lajunen eivät mahdu Top5 mutta ovat silti erittäin tärkeitä palasia omassa joukkueessaan.
 
MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Tässä vaiheessa, kun joukkueiden taso alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan on hienoa huomata kuinka tasaisena sarja on kuitenkin pysynyt. Keskikastissa on pelattu paljon ristiin ja joukkueet pystyvät viemään pisteitä myös kärkijoukkueilta. Tässä tilanteessa jokaisella ottelulla on iso merkitys, joten luulisi, että yleisökin alkaa syttymään kunnolla tähän kauteen. Pitää toivoa, että yhdenkään joukkueen ei tarvitsisi lyödä hanskoja tiskiin jo tammikuussa, vaan jokainen joukkue taistelisi playoff paikoista loppuun asti.
 
KooKoolla menossa mielenkiintoinen vaihe, jossa muutamasta pelitä on tuhrittu voitto jatkoajan/rankkareiden kautta pois, vaikka esim. Blues ja Ilves-matseissa olisi pitänyt pystyä ottamaan kolme pistettä. Ensimmäisessä lähdettiin hurlumhei-kiekkoon mukaan ja Ilves-matsissa taas tuhrittin jatkuvasti huikeita maalintekopaikkoja. Toki mr. Toivonen seisoi välillä päällään, joten sinnenkin suuntaan propsit.

Nyt näiden matsien pitää vaan kääntyä jo Kouvolan suuntaan. Tällä viikolla vastassa HPK, Sport ja Ilves, joista ei voida lähteä hakemaan kuin kolme voittoa. Sen jälkeen oltaisiin taas hyvissä asemissa.
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Erinomaisia ykkössenttereitä Liigassa ovat mm. Hirschovits, Gagnon ja jos Perrinin meno ei paljoa viime kaudesta hyydy, myös hänet voi laittaa tähän kategoriaan. Jani Lajunen ei ole koskaan tehnyt aikuisten liigoissa yli 22 pistettä runkosarjassa, ja on aina ollut enemmän kakkoskentän kahden suunnan sentteri. Erinomaisen ykkössentterin pitää nakuttaa se vähintään 40 pistettä, mielellään reilusti yli. Lisäksi ykkössentterin pitäisi olla myös se 1.ylivoiman priimus mottori. Playoffeissa toki Lajusen kaltainen kokonaisvaltainen ja työteliäs sentteri on rautaa.

Kyllä mm. HIFK:n Corey Elkins on vähintään aivan yhtä kokonaisvaltainen sentteri kuin Jani Lajunen, Elkins on kakkoskentässä tehnyt tähän mennessä tehot 5+5 ja viime kausia peilaten tehnee taas ehjän Puustisen kanssa tehoja noin 35 pisteen verran. Lisäksi Elkins on Liigan paras aloittaja, joka on iso etu mm. erikoistilanteissa. Tätä Elkins - Lajunen vääntöä käytiin jo alkukaudesta tässä ketjussa ja en jaksa sitä aloittaa uudestaan, kaiken kaikkiaan voi sanoa että pitkässä juoksussa noissa kahdessa pelaajassa ei ole isoja eroja, jos Lajunen jatkaa ykkössentterinä niin varmasti heittää isommat tehot, mutta se ei heikennä Elkinsin arvoa tippaakaan. Lajunen - Kuusela kaksikko on varmasti erinomainen duo Tapparalle.

Jotenkin haiskahtaa siltä nyt siltä, että tehopisteille annetaan hieman liian suurta arvoa siellä suunnalla. Alkuperäinen väitteesihän oli, että Lajunen ei ole Liigan kärkijoukkueen erinomainen ykkössentteri. Viime kaudella senttereistä yli 40 pisteen pääsi vain neljä kappaletta ja näistä vain yksi pääsi välieriin asti. Toim. huom. Aaron Gagnon ei ole koskaan tehnyt yli 40 pistettä Liigassa. Viime kauden finaalijoukkueiden ja pronssiottelussa pelanneiden joukkueiden ykkössentterit tekivät runkosarjassa vain 32, 31, 30 ja 55 pistettä. Nämä sentterit keräsivät runkosarjan aikana seuraavat +/- lukemat +3, +15, +14 ja -6. Yllättäen +/- lukemat +15 ja +14 kohtasivat finaaleissa, vaikka heidän PPG:nsä olivat mainitun sentterinelikon huonoimmat.

Tällä hetkellä senttereiden pistepörssi on seuraavanlainen: pelit, maalit, syötöt, pisteet, +/- ja aloitusprosentti.

1. Eric Perrin 16 3+13=16 +3 50,4%
2. Teemu Ramstedt 16 1+15=16 +2 49,6%
3. Mika Niemi 17 6+7=13 +1 49,2%
4. Arttu ilomäki 16 6+6=12 +7 48,4%
5. Sakari Manninen 17 5+7=12 -4 54,6%
6. Josh Green 15 3+9=12 -2 52,2%
7. Turo Asplund 17 6+5=11 -1 57,9%
8. Markku Flinck 16 5+6=11 +9 52,2%
9. Miro Aaltonen 17 4+7=11 +4 41,9%
10. Otto Paajanen 17 7+3=10 -6 51,3%
11. Aaron Gagnon 18 6+4=10 +1 57,6%
12. Corey Elkins 16 5+5=10 +1 61,8%
13. Juha Kiilholma 16 3+7=10 0 48,6%
14. Jani Lajunen 16 5+4=9 +8 51,6%

Yli 0,5 PPG:n omistavia senttereitä siellä oli listan lopussa Aleksi Mustonen, Mikael Ruohomaa, Ryan Potulny, Kim Hirschovits, Jarkko Immonen ja Petteri Nokelainen. Tuohon voisi vielä noheva tilastonikkari nakutella jokaisen sentterin ketjukaverien pisteet, mutta siihen urakkaan en jaksa lähteä, koska pointti tulee muutenkin selväksi. Vaikka Lajunen on pisteissä katsottuna kovin alhaalla tuolla listalla, niin silti hänellä on Flinckin jälkeen paras +/-lukema. Lajusen aloitusprosentti on myös parempi kuin kahdeksalla hänen yläpuolellaan olevalla, mutta tuo nyt ei niin kovin oleellista ole kunhan sentteri kaapii omilleen aloituksia enemmän kuin häviää. Toki tuollaiset Asplundin, Elkinsin ja Gagnonin lukemat aloitusympyrässä ovat todella kovia ja niitä pitää kunniottaa. Tarkkasilmäinen lukija on tässä vaiheessa varmasti jo tehnyt havainnon, että Lajunen ja Flinck ovat tehneet tuhojaan pitkälti tasaviisikoin ja kun peli on tasaviisikoin jo tässä vaiheessa noin hyvällä mallilla, niin se tietää hyvää kevättä varten.

Ylipäänsä puheet ykkössentteristä jonain ylivoiman moottorina ja pistelinkona ovat mielestäni tämän päivän Liigassa hieman vanhentuneita, kun pelaaminen on mennyt enemmän kohti maalinestämispeliä maalintekopelin sijaan. Lajunen on ollut jäällä Tapparan tehdessä maalin 14 kertaa ja vastaavasti ollut ottamassa miinukseen nimiinsä vain kuusi kertaa. Ramstedt on ollut 15 kertaa jäällä Hifkin tehdessä maalin tasakentällisin, mutta myös 13 kertaa keräämässä miinuksen. Ilveksen Flinckin ollessa tasakentällisin jäällä omissa soinut vain neljästi ja toisessa päässä jopa 13 kertaa. Markku voikin siirtyä omasta puolestani hallin toiseen päähän tammikuun korvilla viimeistään.

Yhteenvetona tästä kaikesta höpötyksestä voitaisiin vetää, että Jani Lajunen on ihan erinomainen Liigan kärkijoukkueen ykkössentteri, kun ajatellaan kokonaisuutta eikä pelkästään pisteitä. Samankaltaisilla tilastoilla on ennenkin johdatettu joukkueita Liigan kärkeen joten kai tuolloin voidaan puhua erinomaisesta kärkijoukkueen ykkössentteristä? Flinckin Markku on myös suoriutunut tähän mennessä hyvin ja ansaitsee kunniamaininnan otteistaan.

Tappara sai Savinaisen ja Lajusen mukana parempaa puolustavaa peliä, mutta kyllä Jormakan ja Palolan tehojen korvaamisesta käyty keskustelu on mielestäni täysin aiheellista. Kovat maalitykit ovat harvoin hyviä pelaajia kiekottomana, ja kokonaisvaltaisien pelaajien lisäksi maalitykkejä tarvitsee pitkässä juoksussa jokainen joukkue, Suomen maajoukkue on tästä yksi esimerkki. Jos joukkueesta nousee pelaajia tekemään nuo lähteneiden pelaajien maalit ja pisteet niin eihän siinä sitten mitään, ja Tapparassa on paljon potentiaalia tähän. Ja tuolla en tarkoita sitä että pelkästään yksi pelaaja noita Palolan häkkejä heittäisi.

Tapparan kohdalla ei tarvitse puhua potentiaalista ja jossitella. Tällä hetkellä melkein koko Tapparan top6-hyökkäys plus kapteeni Peltola on rikkomassa yhden kauden piste-ennätyksiään ja päälle vielä pienentyneellä peliajalla Järvinen on osumassa siihen tuttuun 30-pisteen rajaan laiturin tontilta ja Savinainen on keräämässä myös tuon kolmisenkymmentä pistettä runkosarjassa. Bonuksena Tapparasta löytyy vielä Patrik Laine jolta on nähty tällä kaudella jo hyviä otteita ja Liigan kovin ranne.

Kristian Kuusela:
ennätys 60 19+27=46 +19
nyt 16 5+12=17 +8
ennuste 63 pistettä

Henrik Haapala:
ennätys 32 3+10=13 +3
nyt 16 7+6=13 +7
ennuste 48 pistettä

Jani Lajunen:
ennätys 60 10+12=22 +7
nyt 16 5+4=9 +8
ennuste 33 pistettä

Arttu Ilomäki:
ennätys 46 4+17=21 +3
nyt 16 6+6=12 +7
ennuste 45 pistettä

Jere Karjalainen:
ennätys 19 3+4=7 +5
nyt 16 2+6=8 +7
ennuste 30 pistettä

Jukka Peltola:
ennätys 47 8+16=24 -6
nyt 16 3+8=11 +6
ennuste 41 pistettä

Nuo ennusteet ovat niin yksinkertaistettuja kuin voivat vain olla eivätkä varmasti tule pitämään koko runkosarjaa, mutta niistä selviää kuitenkin se, että tällä hetkellä moni Tapparan pelaaja pelaa uransa tehokkainta jääkiekkoa ja Palolan, Greenin, Malisen ja Jormakan poistumiset paikataan koko joukkueen leveydellä.

Tapparan hyökkääjistä vain rotaatiopelaaja Manu Honkasen +/-lukema on miinuksella. Kaikilla muilla se on plussalla. Tällä hetkellä Tapparan jokainen hyökkäysvitja pystyy painamaan pelin vastustajan päähän ja kiekottelemaan siellä jonkinlaisella tasolla. Tapparalta puuttuu täysin rikkova kenttä ja tähän mennessä ainakin tuo jokaisella kentällä painaminen on tuottanut tuloksia. Ei varmaan ole kovin väärin väittää, että Tappara on tällä hetkellä Liigan kovin joukkue tasakentällisin. Ali- ja ylivoima ovat vielä Liigan keskitasoa, mutta ajan myötä nekin paranevat varmasti, kun erikoiskentälliset löytävät sen yhteisen sävelen.
 
Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jotenkin haiskahtaa siltä nyt siltä, että tehopisteille annetaan hieman liian suurta arvoa siellä suunnalla. Alkuperäinen väitteesihän oli, että Lajunen ei ole Liigan kärkijoukkueen erinomainen ykkössentteri. Viime kaudella senttereistä yli 40 pisteen pääsi vain neljä kappaletta ja näistä vain yksi pääsi välieriin asti. Toim. huom. Aaron Gagnon ei ole koskaan tehnyt yli 40 pistettä Liigassa. Viime kauden finaalijoukkueiden ja pronssiottelussa pelanneiden joukkueiden ykkössentterit tekivät runkosarjassa vain 32, 31, 30 ja 55 pistettä. Nämä sentterit keräsivät runkosarjan aikana seuraavat +/- lukemat +3, +15, +14 ja -6. Yllättäen +/- lukemat +15 ja +14 kohtasivat finaaleissa, vaikka heidän PPG:nsä olivat mainitun sentterinelikon huonoimmat.

En muuten ota tähän keskusteluun sen enempää kantaa, mutta tuo huomautus Gagnonin pisteitä on todella huono. Gagnon ei ole vielä pelannut yhtään kautta liigassa, jossa pelejä olisi kertynyt edes 50 kappaletta. Ensimmäisellä kaudella kesken kauden Ruotsista Suomeen, pelejä 48 ja pisteitä 36 eli 60 peliä pelaamalla pisteitä olisi kertynyt 45. Viime kaudella loukkaantumisen takia vain 47 ottelua, joissa 30 pistettä eli 60 peliä pelaamalla 38 pistettä.
 
Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Yli 0,5 PPG:n omistavia senttereitä siellä oli listan lopussa Aleksi Mustonen, Mikael Ruohomaa, Ryan Potulny, Kim Hirschovits, Jarkko Immonen ja Petteri Nokelainen
Ehkä olisi ihan ansaittua mainita myös KalPan alkukauden selkeästi paras pelaaja Jaakko Rissanen: 10. 1+7=8 -1 49,5%.
Käytännössä 9 peliä, sillä viimeisessä pelasi loukkaantumisen vuoksi vain 57 sekuntia.
 
444

Jäsen
En muuten ota tähän keskusteluun sen enempää kantaa, mutta tuo huomautus Gagnonin pisteitä on todella huono. Gagnon ei ole vielä pelannut yhtään kautta liigassa, jossa pelejä olisi kertynyt edes 50 kappaletta. Ensimmäisellä kaudella kesken kauden Ruotsista Suomeen, pelejä 48 ja pisteitä 36 eli 60 peliä pelaamalla pisteitä olisi kertynyt 45. Viime kaudella loukkaantumisen takia vain 47 ottelua, joissa 30 pistettä eli 60 peliä pelaamalla 38 pistettä.
Ja silti vain tehdyillä pisteillä on merkitystä. Joukkueen menestyksen kannalta on todella yhdentekevää, minkälaiseen tulokseen joku pelaaja voisi päätyä, jos pelaisi kaikki ottelut. Jos ei pelaa, niin pisteet jäävät tekemättä. Kaikki muu on turhaa spekulointia.
Kuten on sekin, että Tappara olisi viime vuonna pudonnut HIFK:lle pudotuspeleissä, jos Nykopp ja Elkins olisivat olleet pelikuntoisia. Tätä me emme voi ikinä tietää ja moisella asialla spekulointi on turhaa itsepetosta.
 
cornix

Jäsen
Viime kaudella senttereistä yli 40 pisteen pääsi vain neljä kappaletta ja näistä vain yksi pääsi välieriin asti. Toim. huom. Aaron Gagnon ei ole koskaan tehnyt yli 40 pistettä Liigassa.
48 ja 47 ottelua runkosarjassa 2 liigakauden aikana Gagnonilla, ppo-lukemat 45 ja 38 tehopistettä täyden kauden aikana. Laitetaan vielä molemmilta kausilta täydet tilastot että ottelumäärät täyttyvät, eli runkosarja+ pudotuspelit:
2013-2014 63 22+26=50
2014-2015 61 17+23=40
Gagnonia voi pitää aika tasaisena 40-50 tehopisteen sentterinä liigaan, kun siis puhutaan tehopisteistä ns. tasoa kuvaavana tekijänä. Faktaa toki on se ettei Gagnon mainittua 40 runkosarjapistettä kauden aikana ole onnistunut keräämään.

Tapparan peli on hyvin uomissaan ja näyttää just siltä mitä itse olen odottanutkin, ennen kauden alkua laskin omissa kirjoissani Tapparan ja Lukon kärkikaksikoksi eikä toistaiseksi ole mitään syytä käsitystä vaihtaa. Lukolla on pieni suvantovaihe menossa, etenkin viimeistelyn suhteen mutta peli näyttänyt muutenkin hiukan tukkoiselta viimeiset pari kierrosta. Joukkueen kokonaispaketti on kuitenkin tosi hyvin kuosissa,mutta se näkyy kyllä suoritustasossa kun tärkeitä palasia puuttuu. Lukon kohdalla Lahti+Vauhkonen kaksikossa on paitsi 2 mahtavaa työhevosta ja voimalaituria sivussa, niin myös noin 40 tehtyä maalia vähemmän. Ei ole mahdollista pitää reservissä korvaavia ukkoja ja Piitulaiset alaketjuista ei oikein riitä.

Mua vituttaa KalPa ihan jo kuopiolaisten ja muiden fanien puolesta. Pienen seuran on tehtävä asioita oikein pärjätäkseen, ja toimiva pelitapa on yksi tälläinen asia. Sellainen ihan OK runkosarjasijoitus on se mitä on tällä antikiekolla napattavissa ja pleijareissa ei mitään saumaa jatkoon. Ihmiset kyllä kyllästyy 1-0 matseihin ajan myötä ja kiinnostus katoaa, eli mitään voitettuja tuloja yleisömäärän vuoksi tällä hokilla tuskin on tulossa.
Ässät aloitti hienon junnujen sisäänajon liigaan ennen kuin lähti sekoittamaan pakkaa ja haalimaan kaikki kaukalopugilistit ja entiset ässät Poriin. No on siellä vieläkin paljon nuoria koneessa ja homma toimii ihan siedettävästi, Oulussa myös re-build menossa mutta ei viitsi ottaa esimerkiksi talousalueen ja joukkueen yleisen vetovoiman vuoksi. Eli jos minulta kysytään, ja miksi kysyttäisiin, niin jotain vastaavaa joukkueen ikärakenteen muutosta tulisi Kuopiossakin puskea eetteriin, ei niinkään naarata nykyiseen pelifilosofiaan sopivimpia pelaajia.
 
Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ja silti vain tehdyillä pisteillä on merkitystä. Joukkueen menestyksen kannalta on todella yhdentekevää, minkälaiseen tulokseen joku pelaaja voisi päätyä, jos pelaisi kaikki ottelut. Jos ei pelaa, niin pisteet jäävät tekemättä. Kaikki muu on turhaa spekulointia.
Kuten on sekin, että Tappara olisi viime vuonna pudonnut HIFK:lle pudotuspeleissä, jos Nykopp ja Elkins olisivat olleet pelikuntoisia. Tätä me emme voi ikinä tietää ja moisella asialla spekulointi on turhaa itsepetosta.

En ottanutkaan kantaa siihen, että olisiko Gagnon tehnyt tuon verran pisteitä koko kauden pelatessaan. Otin vain kiinni siihen ajatukseen, että Gagnon ei olisi loistava ykkössentteri liigaan, koska ei ole tehnyt koskaan yli 40 pistettä liigassa. Itse näen pistekeskiarvon parempana mittarina pelaajan hyvyyttä mitattaessa kuin kertyneet pisteet, jos pelejä on pelaajilla pelattuna eri määrä
 
Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
En muuten ota tähän keskusteluun sen enempää kantaa, mutta tuo huomautus Gagnonin pisteitä on todella huono. Gagnon ei ole vielä pelannut yhtään kautta liigassa, jossa pelejä olisi kertynyt edes 50 kappaletta. Ensimmäisellä kaudella kesken kauden Ruotsista Suomeen, pelejä 48 ja pisteitä 36 eli 60 peliä pelaamalla pisteitä olisi kertynyt 45. Viime kaudella loukkaantumisen takia vain 47 ottelua, joissa 30 pistettä eli 60 peliä pelaamalla 38 pistettä.

Todella tärkeä huomautus sieltä! Ekalla kaudella oli siis runkosarjassa 45 pisteen tahdissa, viime kaudella 38 pisteen tahdissa ja nyt 33 pisteen tahdissa. Käyrä on aika selkeä. Teoreettisesti Gagnon on siis ollut kertaalleen yli 40 pisteen sentteri, mutta tuo nyt näyttää jäävän rikkoutumatta. Pointti tuossa viestissäni oli kuitenkin kritisoida tuollaista jotain tiettyä pisterajaa, kun ruvetaan puhumaan Liigan erinomaisista kärkisenttereistä.

Ehkä olisi ihan ansaittua mainita myös KalPan alkukauden selkeästi paras pelaaja Jaakko Rissanen: 10. 1+7=8 -1 49,5%.
Käytännössä 9 peliä, sillä viimeisessä pelasi loukkaantumisen vuoksi vain 57 sekuntia.

Tuo viesti ei ollut mikään yleinen Liigan senttereitä käsittelevä keskustelun avaus vaan siinä oli tarkoitus vertailla Jani Lajusen tilastoja muihin Liigan senttereihin, koska Liigan surkeat sivut eivät annan suoraan pelkkien senttereiden tilastoja. Arvasin, että sieltä joku jää välistä joten pahoittelut Jaakko Rissasen unohtamisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös