Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2013–2014

  • 1 117 245
  • 2 222

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kaikkien joukkueiden kohdalta en vielä saa tehtyä järjellistä järjestystä, mutta ykkössuosikkina pidän ehkäpä Hifkiä. Hienon näköistä joukkuetta ovat kasanneet. Tässä suhteessa kysymysmerkki lienee Summanen, jota osa pitää messiaana, osa ei niinkään. Ja entä Peltonen, johtajuutta tuo yhä varmasti, mutta miten on pelaamisen laita? Tämän päivän HS:ssa oli mielestäni hyvää pohdiskelua Villestä, miten häneen vaikuttaa pitkään jatkunut treenaamattomuus..

Summanen on isoin kysymysmerkki. Loistava valmentaja, joka osaa varmasti laittaa paria viime kautta varjostaneet pelitapa- ongelmat järjestykseen. Ainoa, mutta suuri, kysymys onkin se, että saako Rami pidettyä kääminsä kurissa ja joukkueessa hyvän hengen? Monesti Ramin psykoilu on repinyt joukkueen sisältä päin. Joukkuekemian(ja Raminkin) kannalta ulkomaalaisten suuri määrä on myös kysymysmerkki. Miten joukkue hioutuu yhteen, ja miten ulkomaalaiset viihtyvät Ramin koulussa? Tosin ulkomaalaiset ovat usein pelanneet Ramin alaisuudessa ihan hyvin, vaikka ovat jälkikäteen vähän miestä saattaneet kriittisesti kommentoidakin, ehkä eivät sitten ole niin herkkähipiäisiä kuin "sisukkaat" suomalaiset. Ville tuskin pettää, joskin ei varmaankaan ole enää ihan ykkösketjun pelaaja. Jos pienentynyt rooli sopii miehelle itselleen, niin voi nousta kevättä kohti todella tärkeäksi palaseksi.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Todella tasaiselta vaikuttaa nyt ennakkoon. Joukkueilla alkaa pikkuhiljaa olemaan pakat kasassa, eikä ainakaan omiin silmiin näy mitään ennakkosuosikkia saati sitten takuuvarmaa kellarin lämmittäjää. Hyvin paljon tulee olemaan kiinni siitä miten milläkin joukkueella tietyt riskivedot onnistuvat ja nouseeko nuorista millaisia raketteja liigataivaalle tänä vuonna. Jos nyt kuitenkin laiteaan ranking niin se on tässä:

1-4 Tappara, JyP, Jokerit, HIFK
5-7 Lukko, Ässät, Kärpät
8-11 HPK, Blues, KalPa, TPS
12-14 Saipa, Ilves, Pelicans

Joukkueet ovat korien sisällä satunnaisessa järjestyksessä. Sijoilta 1-7 on kaikilla realistinen sauma mestaruuteen. Pidän TPS:n pakkaa kyllä hyvänä, mutta jotenkin tuntuu että siellä on liikaa arpoja ja liian vähän varmoja suorittajia. Voin olla väärässä.
 

Poffeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
IFK:ltahan puuttuu nimenomaan varmat tekijät kokonaan ja jokainen avainpelaajaksi kaavailtu on enemmän tai vähemmän kysymysmerkki. Onko tuossa porukassa yhtään esimerkiksi viime kaudella huippukautta pelannutta pelaajaa? Puustinen ehkä juuri juuri. Myös valmentajalta puuttuu pytyt viime vuosilta kokonaan.

Edelleen Tappara ja Jyp, muut tulee kaukana.
 

DefenceX

Jäsen
Myös valmentajalta puuttuu pytyt viime vuosilta kokonaan.
Pystyjä ei ole viime vuosina tarttunut mukaan, mutta kaudella 2011-2012 mies valmensi kuitenkin Avangard Omskin KHL:n finaaleihin asti. Mestaruuksia ei kuitenkaan voiteta niin helposti, joten arvostan tuon hopeankin melko korkealla ainakin itse.
 

Vode

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mikä kaikki Plihalin polvesta sitten on rikki? Kysyn, koska en ole tarkemmin asiaa seurannut. Jos on riittävästi jouduttu korjaamaan, niin nopeutta voi olla vaikea lisätä edes treenaamalla.

Aina niin luotetava Wikipedia kertoo Plihalista mm. seuraavaa:

Kauden 2008–2009 hän pelasi kokonaan ylhäällä San Josessa tehden 64 NHL:n runkosarjaottelussa tehot 5+8=13. Plíhalin kaudet joukkueen organisaatiossa jäivät kuitenkin hyvin rikkonaisiksi polvivammojen takia.

Kesällä 2010 Plíhal kävi leikkauttamassa polvensa. Hän lähti kauteen 2010–2011 TPS:n varakapteenina. Plíhal ehti pelata kolme harjoitusottelua European Trophy -turnauksessa, kunnes hän joutui polvivamman takia taas uudelleen sivuun. Näin ollen Plíhalin alkukausi meni pilalle ja hän pelasi koko kauden aikana yhteensä vain 42 ottelua.

Plihalin polvi taipui kaudella 09-10 Tapparaa vastaan Tampereella yli ja ilmeisesti sitä vammaa sitten leikattiin tuolloin kesällä. Taukoa itse peleihin ei hirveästi tuo vamma aiheuttanut ja Plihal pelasi loppukauden polvituen kanssa. Ainakin osan Play Offeista lähinnä polvien takia (mm finaalit) Plihal pelasi neloskentässä saaden tosin ylivoima-aikaa.

edit. Niin itse odotan, että Plihalilla on täydet mahdollisuudet päästä parhaiden Tepsikausien pisteisiin.
 
Viimeksi muokattu:

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onhan IFK:lla hieman "mukavampi" tila lähteä tulevaan kauteen kun vertailee viime vuotisen vastaavaan aikaan. Nyt on hiukan paremmin paketti kasassa vaikka uusia naamoja onkin paljon. Ehkäpä uudet naamat ovat hiukan kysymysmerkki kun niistä ei tässä vaiheessa juuri mitään tiedä mutta toivottavasti nähdään vauhdikasta kiekkoa heti alusta asti. Viime vuotinen seisoskelu ei varmaankaan toteudu vaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita on luvassa.

Mutta että IFK:n sijoittaminen top4 on ehkä vähän liian optimistista? Esim. viime kauden Tappara taitaa olla aika kova suorittaja ja Jypilläkin meni lopulta vain vähän vinksalleen loppukausi. Jokereilla oli heti Lämsän astuttua penkin taakse pelisuunnitelma kunnossa enkä usko että se ihan sulaa kun materiaali tulee olemaan liigan eliittiä. Kerho,Kalpa,Blues,Lukko,Ässät - ei osaa sanoa oikein mitään mutta onhan joka jengillä omat vahvuutensa.

Jos liigan kuumin veskari ja sentteri löytyvät samasta jengistä niin tasaisessa liigassa se voi jo kantaa pitkälle.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pystyjä ei ole viime vuosina tarttunut mukaan, mutta kaudella 2011-2012 mies valmensi kuitenkin Avangard Omskin KHL:n finaaleihin asti. Mestaruuksia ei kuitenkaan voiteta niin helposti, joten arvostan tuon hopeankin melko korkealla ainakin itse.

Niin pyttyjähän voittaa tasan yksi valmentaja vuodessa jokaisessa liigassa, joten vaikka kaikkien Euroopan suurten liigojen mestarivalmentajat tulisivat liigaan, niin yli puolet olisi silti ilman. Tämä sama pätee myös moniin muihinkin. Jaksaa aina ihmetyttää miten esim. maalivahdeista tulee fanien keskuudessa jotain ikuisia häviäjiä, jos heidän joukkueensa ei voita mestaruutta. Tästä hyvä esimerkki on Juuso Riksman, joka oli lähes kaikkien (myös todella suuren osan HIFK-faneista ennen miehen sinne siirtymistä) mielestä ikuinen luuseri, joka "sulaa" aina viimeistään finaaleissa. Nyt sitten mestaruuden jälkeen hän onkin yhäkkiä vankka playoffsoturi, vaikka todellisuudessa mikään ei ole muuttunut, hän on se mitä hän on aina ollutkin.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Kiitän Plihalin polvi-infosta. Kuulostaa kyllä siltä, että riskejä on olemassa, mutta kai Tappara on tiennyt, minkä hankkii. Ehjä Plihal on varmasti vahvistus, sitä tuskin tarvitsee miettiä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mä en kyllä saa Tapparaa mitenkään noin kovaksi. Joukkue on menettänyt kummatkin maajoukuetason kärkisentterinsä ja saanut tilalle "ihan ok"-versiot. Vaikka laitureita on vaikka muille jakaa, ei toi vaan riitä ihan kärkeen. Top-6:een kyllä toki.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK:ltahan puuttuu nimenomaan varmat tekijät kokonaan ja jokainen avainpelaajaksi kaavailtu on enemmän tai vähemmän kysymysmerkki. Onko tuossa porukassa yhtään esimerkiksi viime kaudella huippukautta pelannutta pelaajaa? Puustinen ehkä juuri juuri. Myös valmentajalta puuttuu pytyt viime vuosilta kokonaan.

Edelleen Tappara ja Jyp, muut tulee kaukana.
Onneksi jokereilla menee nyt tosi hyvin ja Lämsällä on kaapit täynnä pyttyjä, vai mitähän niistä Lämsän kaapeista ulos tulee. . Valtonen ainakin.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Jos HIFK:lta haluaa mainita "varman" huippusuorittajan niin Matti Kuparinen on kyllä sellainen. KHL:ssä nyt ei kovin hyvin mennyt, mutta liigatasolle mies on ihan huippuluokan sentteri ja ilman pahoja loukkaantumisia voi hyvinkin päästä lähelle 40 pistettä. KalPassa tosin oli Kuprulla Salmisessa ja Kiiskisessä huipputaitavat laiturit auttamassa pistetehtailussa, mutta eivät Puustinen ja Salmelainenkaan mitään ihan surkeita kyllä ole. Viime kaudellakin ennen KHL:ään lähtöä Kuparinen ehti tehdä seitsemässä pelissä kuusi pistettä eikä ole hakuammuntaa sanoa että sama hyvä tahti olisi jatkunut ellei olisi läksinyt vuolemaan ruplia.
 

Apheu

Jäsen
Mä en kyllä saa Tapparaa mitenkään noin kovaksi. Joukkue on menettänyt kummatkin maajoukuetason kärkisentterinsä ja saanut tilalle "ihan ok"-versiot. Vaikka laitureita on vaikka muille jakaa, ei toi vaan riitä ihan kärkeen. Top-6:een kyllä toki.

Tapparan puolustus on kuitenkin parantunut viimekaudesta, kun playoffeissa suurimmissa ongelmissa olleet Leimu ja Clarke on korvattu Tabacekilla ja Bailenilla. Bailenista olen kuullut harjoituksien perusteella hyvää, taklaava ja saattaa olla pakkien pistepörssin kärkinimiä. Tabacek KHL:stä hyvänä luistelijana ja kiekollisena pakkina lienee olevan parannus sekä Leimuun että Clarkeen nähden.

Kevään versioita Barkovista ja Koskirannasta ei korvaa kukaan, mutta onhan tässä talvi aikaa kehittyä sille tasolle. McRaen laukaus on kenties liigan parhaimpia, ja kun vierelle pistetään Connolly ja Erkinjuntti, pääsee McRae todennäköisesti ykkössentterin pisteille. Motivaationkin pitäisi olla huipussa.
Plihalissa on potentiaalia olla se tarvittavan hyvä kakkossentteri.

Hyökkäysvitjat reeneissä olivat olleet:

CC-McRae-Erkinjuntti
Nieminen-Malinen-Kuusela
Kukalienee?-Plihal-Jormakka
Palola-Ilomäki-Peltola

Kaksonen, Järvinen, Haapala, Kallela..

Kyllä kärkeen näen joukkueessani potentiaalia. Saadaan kolme luisteluvoimaista ketjua, joissa on lisäksi taitoa. Ylivoima lienee myös aivan liigan kärkeä nimiltään, sillä jo hyökkääjistössä on ylijäämää ja pakistossa Aalto-Puistola-Bailen-Tabacek nelikko vaikuttaa aika hurjalta viivanelikolta. Lisäksi jos Metsola pitää tasonsa, kyllä Tapparassa on ainesta ihan kärkeen.

Sentteriosasto on tottakai kysymysmerkki, mutta potentiaalinen. Muillakin on vähemmän suuria ja pieniä kysymysmerkkejä eritoten sentterilinjalla. Lisäksi Rautakorpeen on suuri luotto. Tässä muutama pointti siitä, miksi näen Tapparan yhä taistelevan ihan kärkisijoista.
 

DefenceX

Jäsen
Onneksi jokereilla menee nyt tosi hyvin ja Lämsällä on kaapit täynnä pyttyjä, vai mitähän niistä Lämsän kaapeista ulos tulee. . Valtonen ainakin.
Juuri näistä hölmöistä provoista täällä jatkoajalla lähtee keskustelut väärään suuntaan. Poffeli ei ottanut mitään kantaa Jokereiden valmennukseen ja sinun kommenttisi viittaa siihen, että Poffeli luottaisi enemmän kaksikkoon Lämsä/Valtonen, vaikka näin ei pakosti ole.

Itse olen myöskin Poffelin kanssa monessa asiassa eri mieltä tässä jutussa. Mielestäni Raimo Summanen on sm-liigan yksi parhaista valmentajista tällä hetkellä ja oikein kasatulla (lue: Summasen näköinen joukkue) joukkueella Summasen tyyli valmentaa vain parantaisi varmasti joukkueen mahdollisuuksia menestyä. Lisäksi mielestäni joukkueesta löytyy varmoja suorittaja tällä hetkellä ja muutamia mainitakseni mielestäni ainakin herrat Kuparinen, Puustinen, Somervuori ja Söderholm ovat melko varmoja onnistujia tulevalla kaudella. Näiden lisäksi Roope Talajaan itsellä on kova luotto ja uskon miehen pystyvän tulevalla kaudella +30 pisteeseen.
 

Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Tapparan puolustus on kuitenkin parantunut viimekaudesta, kun playoffeissa suurimmissa ongelmissa olleet Leimu ja Clarke on korvattu Tabacekilla ja Bailenilla.

Ei Leimu ainakaan finaaleissa mikään suuri ongelma ollut. Kaksi suurinta syytä sille miksi Tappara ei pystynyt Ässiä mestaruusjahdissa haastamaan olivat Saravo ja Clarke. Tuosta ongelmavyyhdestä on vasta puolet korjattu nyt. Pidän Tapparaa kyllä yhtenä suosikkina ihan kärkipäähään, mutta pudotuspeleissä voi tulla äkkiä noutaja jos vastaan tulee joukkue jolla on 100% omassa päässä toimiva puolustus.
 

PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Jaa, no eipä siihen sitten paljoo vaadita... Vain 100% puolustus vastustajalta, niin Tappara on lyöty.

Tuolla puolustustasolla ja onnistumisella voi voittaa jo jonkun muunkin joukkueen :)

Onko Rautakorpi lähdössä? Hän on Tapparan palapelissä erittäin tärkeä palanen ja heikentää merkittävästi joukkueen menestysmahdollisuuksia, jos lähtee.

Tällä hetkellä papereilla Kärpät ja HIFK ovat vahvoja. Ässät on yllättäen noussut haastamaan, vaikka en usko Virran saavan menestystä Porissa ennen kuin näen sen. Mikäs nyt mahdotonta olisi jääkiekossa, voittivathan porilaiset Liigankin.

Varmasti tulee vielä vahvistuksia ennen kautta. Tässä on vielä melkein 1,5 kuukautta aikaa ja siirtoikkunaa ensi vuodelle, helmikuun alkuunhan se taisi siirtyä.
 

H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers
Muuten ei jaksa vielä liiemmin miettiä näitä voimasuhteita, kun mm. meiltä ja Kärpiltä puuttuu vieläkin ykkössentterit jne. mutta jos joitain mietteitä;

Yllättävän hyvä porukka on naapurissa kasassa vaikkei raivohullun Summasen jengiin kenenkään pitänyt haluta pelaamaan. No toisaalta kyllähän niitä masokisteja maailmasta löytyy, näköjään kiekkoilijoistakin.. Thiessen vaikuttaa pätevältä kaverilta, puolustukseen ei välttämättä olisi haitaksi hankkia yhtä jo tasonsa hyväksi osoittanutta kaveria lisää, kun ei noista ulkomaalaisista kuitenkaan tiedä. Voivat olla hyviä, tai sitten rosterissa ovat uudet Eddie Del Grosso sekä Tom Walsh. Myös Mikko Jokela on pieni kysymysmerkki, sekä se, pysyykö Kurvinen ehjänä. Myös yksi sentteri voisi olla tarpeen vai oliko ajatuksena lähteä Fata kakkossentterinä kauteen? Laituriosasto IFK:lla on kyllä kunnossa muutenkin, mutta itse miellän Fatan enemmän laituriksi.

Ässillä on hyvänoloinen porukka kasassa, mutta maalivahtipeli on hiukan kysymysmerkkinä. Kestääkö Riksman kasassa? Rinne on varmasti tulevaisuudessa ykkösvahti tasoa liigassa, mutta ei taida vielä miehellä paukut riittää kannattelemaan joukkuetta, mikäli Riksman sattuisi loukkaantumaan pidemmäksi aikaa, vaikka lahjoja löytyykin.

Lukko tullee olemaan tasaisen diesel, joka sijoittunee sinne sijoille 5-8 ja on varmasti vittumainen jengi keväällä, mikäli maalivahtipeli toimii.

Tapparan laituriosastolla riittää laatua ja syvyyttä, mutta sentterit ovat kuitenkin hienoinen kysymysmerkki. Valmennuksesta tai maalivahtipelistä homma ei jää kiinni.

Kerholla on terävä kärki, mutta hiukan kapea rosteri mielestäni. Vihko - Viitaluoma - Sallinen voisi olla liigan parhaita ykkösketjuja. Maalivahdeilla löytyy lahjoja ja pari nuorta kaveria kirittämässä toisiaan voi toimia todella hyvin tai sitten.. Puolustus on Kerhon heikoin osa tällä hetkellä.

JYP on JYP, oli uusi valmentaja tai ei. Laadukas porukka kasassa ja eiköhän joukkue löydy kuitenkin kärkikuusikosta kauden päätteeksi.

SaiPa ei vakuuta, mutta eiköhän tälläkin kaudella nähdä taisteleva joukkue, joka jää kuitenkin playoffeista ulos.

TPS on liigan suurin kysymysmerkki. Maalivahti kaivetaan eläkkeeltä maaliin (toki laadukas veskari kyseessä), ennakkoon hyviä ulkkareita, joista ei kuitenkaan voi varmuudella sanoa mitään, Suikkanen... kaikki on mahdollista.

Blues on varmasti parempi kuin viime kaudella, joukkue vaikuttaa laadukkaammalta ja Jyrki Aho on pätevä kaveri valmentamaan tuota porukkaa.

Pelicans ei vakuuta millään tavalla, mutta onhan niitä yllätyksiä nähty ennenkin. Uskaltaisin kuitenkin sanoa, ettei ole asiaa pudotuspeleihin.

KalPa ei myöskään liikaa vakuuta, avainpelaajat Lammassaari, Voutilainen ja Kapanen SR. ovat liian loukkaantumisherkkiä ja muuten rosteri on aika kapeaa sorttia. Taistelee kuitenkin pudotuspelipaikoista.

Ilveksellä on mahdollisuudet pudotuspeleihin kaiken natsatessa. Maalivahdit kuitenkin hyvää liigatasoa ja kummankin, Järvenpään sekä Kolppasen voi huoletta heittää maalille. Vaatii kuitenkin nuorilta onnistumisia. Corso kuitenkin mielestäni kysymysmerkki, muistissa hyvin miehen esitykset Kärppien paidassa ja pisteitä tullut joka kaudella hyvä määrä. Miksi viime kaudelta vain 13 peliä? Ei myöskään juttujen perusteella mikään helpoin persoona, millä fiiliksellä mies menee mikäli joukkueella ei lähdekään peli kulkemaan. Jussi Pesosen olisi myös syytä pysyä ehjänä, kokeneena kaverina kuitenkin tärkeä lenkki Ilvekselle.

Mietitään noita runkosarjasijoituksia sekä lopullisia voimasuhteita kauden alun lähestyessä, kun joukkueet saavat kokoonpanot kasaan ja puuttuvat lenkit on hommattu, näillä mennään tällä hetkellä.

Joukkueet eivät ole siis missään järjestyksessä, kunhan vain kirjoittelin sitä mukaan, kun mieleen tuli juttua.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Vaikea noita joukkueita on laittaa järjestykseen. Tässä haja-ajatuksia muutamista joukkueista:

HIFK esim voi olla mitä vaan välillä 1-8, tuo pelaajien hamuaminen on vähän kummallista, tuntuu että otetaan kaikki mitä saadaan. Ja kun ruorissa on Raivo niin vaikea on sanoa. Rosteri on kova ja potentiaalinen.

TPS täysi kysymysmerkki sijat 4-12, riippuu niin paljon ulkkiksista.

JYP täysi kysymysmerkki valmentajan ja sentteritilanteen suhteen, sijat 3-6 kuitenkin kiitos rutiinin ja hyvän puolustuksen.

Kärpät, sijat 2-6, riippuu paljon ykkössentteristä, valmennus rautaa.

Tappara tuntuu varmimmalta kortilta johtuen Rautakorvesta ja erinomaisesta puolustuksesta, sijat 1-3.

Jokerit, sijat 1-6 maalivahdista riippuen. Runkosarjassa pelisysteemi kunnossa, epäilyttää vähän tämä KHL-kohu.

Lukko, helvetin vaikea sanoa. Luotan duffeliin - sijat 3-7.

Blues, kauden yllättäjä. Sijat 1-3.

Pelicans, sijat 11-14. Aravirta on iso virhe.

Jos tässä vaiheessa omalla mutulla pitäisi heittää se olisi:
Tappara
Blues
Jokerit
JYP
Kärpät
HIFK
....
Lukko
TPS
Ässät
KalPa
....
HPK
Pelicans
Saipa
Ilves
 

Ralph

Jäsen
Kerholla on terävä kärki, mutta hiukan kapea rosteri mielestäni.

Värilaseilla mielestäni hyökkäys on yllättävän leveä HPK:n viime vuosiin nähden, jos joukkueeseen vain saapuu kakkossentteri jota voi kakkossentteriksi selvin päin kutsua. Viitaluoma on hyvä ykkössentteri, Kiilholma riittävä kolmossentteri ja Paajanen hyvä nelossentteri. Sallinen ja Vihko riittävät ykkösketjun laitaan, Santavuori ja Saarinen kakkosketjuun kunhan palaavat tasolleen. Rautiainen ja Vänttinen ovat kolmosketjuun hyvät laiturit, Aarnio ja Turitianen nelosketjussa. Lisäksi Rendulic, Leino, Koivisto ovat liigaan riittäviä pelaajia alaketjuihin. Vänttisestä ja Rautiaisesta on ylempiin ketjuihin, ehkä jopa Rendulicista.

HPK:n suurin heikkous selvästi on puolustus, todella riskaabeli. Maalivahdit ovat toki kanssa, mutta luotan nuoriin ja Lehtoseen, mutta puolustus pelottaa. Arvioin yhä HPK:n nykyrosterin sijoille 9-12. Iso kasa nuoria joukkueessa, jos moni ottaa uutta askelta voi joukkue yllättää ja nousta suoraan pudotuspelipaikkaan, mutta jos eivät niin kokeneiden pelaajien perustaso riittää kuitenkin välttämään jumbosijan. Nyt jos tässä ketjussa saisi ennustaa, heittäisin Kerhon sijalle 10., mutta jos sieltä tulee joku kelpo kakkossentteri, voi tuo nousta paremmille Villi kortti -kierrossijoille.
 

H.J.Simpson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça, Tahko, Flyers
Värilaseilla mielestäni hyökkäys on yllättävän leveä HPK:n viime vuosiin nähden, jos joukkueeseen vain saapuu kakkossentteri jota voi kakkossentteriksi selvin päin kutsua. Viitaluoma on hyvä ykkössentteri, Kiilholma riittävä kolmossentteri ja Paajanen hyvä nelossentteri. Sallinen ja Vihko riittävät ykkösketjun laitaan, Santavuori ja Saarinen kakkosketjuun kunhan palaavat tasolleen. Rautiainen ja Vänttinen ovat kolmosketjuun hyvät laiturit, Aarnio ja Turitianen nelosketjussa. Lisäksi Rendulic, Leino, Koivisto ovat liigaan riittäviä pelaajia alaketjuihin. Vänttisestä ja Rautiaisesta on ylempiin ketjuihin, ehkä jopa Rendulicista.

Toki näinkin, mutta itse peilasin enemmän viime kauden näyttöihin ja käyttäisin sanaa 'jos'. Ja ehkä tuo kapea oli huono ilmaisu, mutta pointti oli siinä että tuon ykkösketjun jälkeen taso tippuu aika paljon. Ja kuten itsekin totesit puolustus on täynnä kysymysmerkkejä. Ja tuo 9-12 on varmaan aika lähellä totuutta.

Enpä myöskään tiennyt HPK:n olevan vielä sentterin perässä. Vai oliko vain omaa mutua?
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Jaksaa aina ihmetyttää miten esim. maalivahdeista tulee fanien keskuudessa jotain ikuisia häviäjiä, jos heidän joukkueensa ei voita mestaruutta. Tästä hyvä esimerkki on Juuso Riksman, joka oli lähes kaikkien (myös todella suuren osan HIFK-faneista ennen miehen sinne siirtymistä) mielestä ikuinen luuseri, joka "sulaa" aina viimeistään finaaleissa. Nyt sitten mestaruuden jälkeen hän onkin yhäkkiä vankka playoffsoturi, vaikka todellisuudessa mikään ei ole muuttunut, hän on se mitä hän on aina ollutkin.

En kyllä muista kovinkaan monta HIFK-fania joka olisi kyseenalaistanut Juuson pään kestävyyttä, lähinnä huolta oli selän kestävyydestä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
En kyllä muista kovinkaan monta HIFK-fania joka olisi kyseenalaistanut Juuson pään kestävyyttä, lähinnä huolta oli selän kestävyydestä.

Niin, lisäksi jos poffeista puhutaan, niin ainakin omasta mielestäni Juuso on aina ollut tosipeleissä erittäinkin luotettava maalivahti, joka tarjoaa kyllä joukkueelleen mahdollisuutta voittoon. Tämä nähtiin jo Porissa (MOI2006) ja tuleepa mieleen ne Hentusen läpiajot jatkoajalla jne keväällä 2011.

Poffeissa Juuso ei sula.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Corso kuitenkin mielestäni kysymysmerkki, muistissa hyvin miehen esitykset Kärppien paidassa ja pisteitä tullut joka kaudella hyvä määrä. Miksi viime kaudelta vain 13 peliä?

33 peliähän tuo Corso pelasi, eikä 13. Eipä tuo kuitenkaan loukkantumisten takia missannut noita loppuja pelejä, vaan hänet ulostettiin Minskistä jostain syystä ja meni jonkin aikaa ennen kuin uusi seura löytyi. Missatut pelit sijoittuvat kuitenkin syksylle. Keväällähän Corso pelasi mm. 20 pudotuspeliä melko hyvin tehoin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös