Mainos

Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2012-2013

  • 753 098
  • 1 206

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Ensinnäkin on valitettavaa jos ymmärsit kirjoituksestani niin, että odotan Ässien pelaajilta tuollaisia pisteitä. Tarkoitus oli pudottaa sinut maan pinnalle, mitä ei näköjään tapahtunut. Otetaan nyt esimerkiksi runkosarjanvoittaja Kalpa viime kaudelta missä 3 miestä teki tuon haaveilemasi 40 pistettä, 1 mies ylitti tuon 20 maalia ja vain 1 mies 30 pistettä. Kaikki miehet olivat kovempia kuin yksikään ensi kaudella Kerhossa pelaava pelaaja. Joko meni perille?

Voin vielä sanoa suoraankin: Viitaluoma, Saarinen, Santavuori kolmikosta 1 korkeintaan ylittää 40 pistettä. Luomala ei tee 20 maalia, eikä Rautiainen, eikä Piispanen tee yli 30 pistettä.

Suosittelen myös tarkastamaan sanan realismi tarkoituksen ja synonyymit.

En ymmärtänyt noin, kritisoin päättelyäsi, johon perustuen tuon vertauksesi teit.

Miksi et ottanut esimerkiksi HIFK:ta? Jos Kapanen olisi pelannut kaikki pelinsä, veikkaisin hänellä olleet aika hyvät tsäänssit 40 pisteeseen.

Pointti oli kuitenkin se, että Kerholla pisteidentekovastuu lepää aika pitkälti tuon kuusikon harteilla. Alemmat kentät tuskin tulevat pisteillä mässäilemään. Jos katsot kärkijoukkueiden bottom-6 hyökkääjiä, on heillä suhteellisen paljon pisteitä. Kerho joutuu siis kuormittamaan tuota top-osastoo, mikä toki on pidemmän päälle huono asia.

Jos nyt haluat lähteä vääntämään semantiikasta, niin voidaan siirtää keskustelu vaikka realismin määritelmään ontologisena käsitteenä. En usko kuitenkaan, että siitä on kamalasti apua tässä yhteydessä. Perusteluni havainnollistaa huomattavasti paremmin asiaa kuin sinun käsitteisiin tarrautuminen.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Kun tällaisia arvioita tehdään, joudutaan operoimaan väistämättä tietyillä oletuksilla. Muutenhan koko keskustelussa ei ole mitään järkeä. On aika varmaa, että loukkaantumisilta ei tule Kerho(kaan) tulevana kautena säästymään. Se, loukkaantuuko puoleksi kaudeksi Antti Aarnio vai Ville Viitaluoma, on vaikea sanoa. On kuitenkin sanomattakin selvää, että tuohon yksittäisen pelaajan arvioimisen tarkkuuteen suhteessa tosiasialliseen suorittamiseen puolen kauden loukkaantumisella on merkitystä.
 
jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Miksi et ottanut esimerkiksi HIFK:ta? Jos Kapanen olisi pelannut kaikki pelinsä, veikkaisin hänellä olleet aika hyvät tsäänssit 40 pisteeseen.

Koska sinä puhuit 3 miehen tekevän yli 40 pistettä, otin esimerkiksi joukkueen jossa 3 miestä (Salminen, Kiiskinen ja Kuparinen tekivät 40 pistettä). Toki jos haluat verrata Saarista ja kumppaneita Mi Granlundeihin sekä Ville Peltosiin niin teet tästä minulle vieläkin hauskemman keskustelun.

Et nyt taida ymmärtää vieläkään ettei ole realistista odottaa 3 Kerho pelaajan yltävän neljäänkymmeneen pisteeseen varsinkaan kun heille ei uraltaan juurikaan sellaisia löydy. Lisäksi odotat vielä siihen päälle kaiken maailman rautiaisten ja piispasten tekvän yli 30 pistettä Luomalan nakuttaessa rapiat 20 börsää. Sinun arviosi ovat erittäin optimistisia. Näytät odotavan Kerhopelaajien valtaavan liigan top 20 listan pistepörsissä ja samalla pakostikkin Kerhon suoraa pääsyä 6 sakkiin runkosarjassa. Nämä odotukset eivät ole realistisia, vaan hyvin, hyvin optimistisia!
 
Tuo semantiikkasi on lopulta aika pitkälti näkökulmakysymys. Niinkuin totesin, oleellisempaa on perusteluni. Keskustelu olisi huomattavasti hedelmällisempää, jos keskittyisit vasta-argumentoimaan väitteideni tueksi esitettyjä perusteluita kuin vain jaksaisit viesti toisensa jälkeen nillittää siitä, että mielestäsi käytin väärää termiä.

Oletetaanpa nytten että Saarinen, Viitaluoma ja Santavuori tekevät 39 pistettä, Luomala 19 maalia sekä Rautiainen ja Piispanen 29 pistettä kumpainenkin. Voidaan todeta väitteideni osalta, että "hähää, vituiks meni", mutta muuttaako se nyt tosiasiallisesti pointtiani tämän ketjun kontekstissa? Entäpä, jos luvut ovat 38 18 ja 28? Entäpä silloin? Pointti ei siis ole luvuissa, ja sen takia taas naurattaa, kun joku ratsastaa välittömästi kaviot kopisten tarjoamaan tilastoja, vaikka väitteeni ketjun-konteksti huomioiden ei ollut tehdä mitään tarkkaa tulosveikkausta.
 
Ralph

Jäsen
Vai 20 pistettä?

Vai 20 maalia? Viime kaudella 14 maalia ilman kunnon pelintekijää rinnalla, mutta nyt Ville Viitaluoman syötellessä voi tulla yli 25 maaliakin, kuten Joonas Vihko ja Juuso Puustinenkin ovat Viitaluoman syötöistä tykittäneet. Lisäksi mikäli Teemu Rautiainen on ketjun kolmas lenkki, on Luomala ketjun ainoa todellinen maalintekijä.

Ja miten tulee ylensäkin tehopisteisiin, niin mielestäni realistisempia ovat:

Viitaluoma 45 pistettä (30 syöttöpistettä)
Luomala 30 pistettä (20 maalia)
Rautiainen 30 pistettä
Santavuori 30 pistettä
Saarinen 30 pistettä
Piispanen 25 pistettä
Vänttinen 20 pistettä
jne. muilla hyökkääjillä alle 20 pistettä
 
Bay

Jäsen
No, tästäkin väännöstä varmasti nimimerkki RV16 vääntää syksymmällä hassunhauskan ketjun kolmannen kerran peräkkäin tyyliin "löytyykö Sidney Crosbystä Ässien maalintekoylivoiman pysäyttäjää?".
 
Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
TPS:n hyökkäykestä löytyy kolme johtavaa pelaajaa: Ville Vahalahti, Tero Koskiranta ja Marko Anttila. Kaikki heistä pystyvät n. 40 pisteen kauteen. Siihen se sitten jää. Marko Tuomainen on yksi Liigan yliarvostetuimmista pelaajista, Tapio Laakso, Marko Virtala ja Jarkko Hattunen pystyvät kaikki maksimissaan 20 pisteen kausiin. Timo Salo pelaa max. 40 peliä kaudessa ja sitten on Ilveksen jämäpelaaja Henri Tuominen ja junnuja.

Ihan mielenkiintoinen mietintä TPS-hyökkäyksestä, mutten näkisi meidän tilannetta ihan noin synkkänä. Anttilaa on hypetetty melkoisesti, mutta mahtaakohan 40 pistettä kuitenkaan paukkua. No menihän se 36 pistettä viime kaudella ja melkoisella YV-vastuulla (joka ei nykytilanteen valossa ainakaan pienene), joten voihan se olla.

Koskirantaa pidän itse hieman kirjoittamattomana korttina, toivottavasti homma lähtee heti hyvin käyntiin. Vahalahdelta sen sijaan voi edelleen odottaa normaalisuorituksella 45 pistettä, ehkä jopa 50 voi mennä rikki. Oikeastaan ainoa varma kortti tuossa koko TPS-palapelissä. Huikea pelaaja kaikenkaikkiaan, roolit muuttuu, joukkue on milloin konkurssissa, milloin Suomen mestarina, mutta Vaha iskee hyvällä teholla ja taisteluilmeellä.

Sen sijaan herrat Hattunen ja Laakso ovat ne joilta todellakin voi ja pitää odottaa enemmän. Hattunen jos jää 20 pisteeseen ensi kaudellakin, niin melkoinen pettymys on. Täytyy nyt kuitenkin muistaa, että YV-aikaa ei viime kaudella tullut juuri yhtään, siihen nähden 9 maalia (1 YV maali vrt. Anttila 14 maalia, 8 YV:llä) on tuossa hyökkäyksessä kelpo suoritus. Juuri Hattusen kohdalla näkisin, että taidot riittävät jopa sinne 40 pisteen läpimurtokauteen. Hieman lisää röyhkeyttä vielä, enemmän vastuuta ja itseluottamus kuntoon. Laakso sen sijaan pelasi heikoimman kautensa SM-liiga aikana, eikä ollut lähelläkään sitä mitä piti. Ei ehkä pisteiden valossa mikään supersuorittaja, mutta ei se viime kaudella sujunut missään muuallakaan. Loppukaudesta toki näytti jo hieman oikeampaan suuntaan menneen.

Surullinenhan tuo meidän tilanne silti on. Hyökkäys huutaa ratkaiseviin kenttiin pelaajia ja puolustuksessa lähes kuka tahansa olisi vahvistus. Eipä voi kovin korkeille sijoituksille TPS:ää tällä hetkellä veikata.

NHL-lockouttia ja Crosby/Kopitar kaksikkoa odotellessa.
 
1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Luomala pelaa Viitaluoman rinnalla ja ykkösylivoimassa, niin tuo +20 kaappia on jotenkin mahdollista. En usko siihen kuitenkaan ja eiköhän tuohon Viitaluoman rinnalle löydetä joku muu yrittämään ennen joulua, jos nyt Luomala alun perinkään tulee pelaamaan ykkösketjussa.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pointti ei siis ole luvuissa, ja sen takia taas naurattaa, kun joku ratsastaa välittömästi kaviot kopisten tarjoamaan tilastoja, vaikka väitteeni ketjun-konteksti huomioiden ei ollut tehdä mitään tarkkaa tulosveikkausta.

Minusta tässä huvittavinta on lukujen (jotka ovat siis myös aikamoisia) lisäksi tuo, että oletat Kerhon top6 hyökkääjien kaikkien pelaavan uransa parhaan kauden. Ei ole kauhean realistista olettaa, että kaksi ketjullista pelaajia pelaa samalla kaudella tehokkaammin, kuin koskaan ennen, sillä muiden onnistumiset väistämättä syövät peliaikaa toisilta.
 
KallesS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Real Madrid
Kärpät

Pidän Kärppiä tällä hetkellä top2 joukkueena materiaalinsa puolesta.

Hyökkäys näyttää todella vahvalta ja hyvin roolitetulta.

Huml 21+25=46
Haataja 24+16=40
Plihal 16+20=38
Viuhkola 5+23=28
Junttila 13+15=28
Kähkönen 13+14=27
Donskoi 8+17=25
Komulainen 13+9=22
Salomäki 12+9=21

... muut

20 maalin miehiä ovat ennakkoon Huml ja Haataja. Plihalilla siihen on hyvät saumat, ja miksei Donskoillakin. Jone teki ekalla kaudellaan 16 häkkiä, jonka jälkeen toisen kauden kirous vähensi maalimäärää erinäisistä syistä.

Viuhkolan saadessa hyvä kesä alle uskon 40p menevän rikki helposti tulevalla kaudella. Junttila ja Komulainen kehityksen jatkuessa 15-20 maalia hyvinkin mahdollista.

Puolustus terveenä ollessaan on yksi liigan parhaista, ellei paras.

Lehtonen-Eklund
Mäntymaa-Ohtamaa
Mikkola-Pokka

Vielä tarvitsee Kärpät 1-2 puolustajaa paikkaamaan loukkaantumisia, mutta paketti on varsin hyvin kasassa.

Hyökkäyksessä on sopivasti kokemusta, Huml, Haataja, Viuhkola, Plihal, Kähkönen ja nuoruutta, Junttila, Donskoi, Salomäki, Komulainen etunenässä.

Maalivahtitilanne on vielä kysysmysmerkki, mutta Hostikka-Karhunen kaksikollakin taistellaan runkosarjassa top3 sijoituksista.

Monet täällä asettelevat IFK:ta suoraan top3, mutta itse en ole ihan samaa mieltä.

Peltonen-Eriksson-Luttinen
Kuhta-Granlund-Somervuori
Talaja-Simo-Pakarinen

Söderholm-Jokela
Varakas-Klubertanz
Melart-Kurvinen

Joku oli tämmöisen laittanut, ja eihän tuo ainakaan allekirjoittanutta vakuuta. Boldatut eivät aiheuta hurraahuutoa myöskään. On vaikea kuvitella aidosti mestaruutta tavoittelevassa jengissä nimiä: Melart-Kurvinen, ja varauksella Jokela ja Klubertanz. Eihän tuossa pakistossa ole juurikaan särkymisvaraakaan. Paljon riippuu myös siitä minkälainen pelimies Klube on ja ottaako Melart ja Kurvinen kehitysaskeleita eteenpäin.

1-2 kenttä pystyy maalintekoon+Talaja. Pakarisesta ja Simosta on vaikea ennustaa mitään. Paljon puhutaan Petun pelitavasta, joka edesauttaa IFK:ta ensi kaudella. Saattaa niin ollakkin, mutta ei tuo miehistö ainakaan taistele automaattisesti top6 sijoituksesta. Eihän Bluessikaan taistellut, vaan venyi pudotuspeleissä.

Varmasti IFK vielä tavoittelee 1-sentteriä, joilloin Simo tipahtaisi neloseen(?), mutta kyllä tuo mielestäni huutaa vielä yhtä puolustajaakin.
 
Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Minusta tässä huvittavinta on lukujen (jotka ovat siis myös aikamoisia) lisäksi tuo, että oletat Kerhon top6 hyökkääjien kaikkien pelaavan uransa parhaan kauden. Ei ole kauhean realistista olettaa, että kaksi ketjullista pelaajia pelaa samalla kaudella tehokkaammin, kuin koskaan ennen, sillä muiden onnistumiset väistämättä syövät peliaikaa toisilta.

Mielestäni kyllä huomioin tuon peliajan jakaantumisen. Enkä pidä yleisesti ottaen erikoisena, että kakkoskentästä kaksi kaveria tekee 30 pistettä, vaikka ylempänä tehtäisiin enemmän pisteitä.

Totesin myös, että tuohon yhdistettynä 20 maalia Luomalalta on on noista suurin kysymysmerkki. Tosin olettaisin ylivoimalla ketjujen olevan hieman sekaisin (muuten kuin pääkoppien osalta). Veikkauksessani "tehokkaammin kuin koskaan ennen" kuudesta pelaajasta näin tekisi tasan kaksi kappaletta (Rautiainen ja Piispanen), Saariselle ja Santavuorelle riittäisi lähelle parastaan, Viitaluomalle "normaali" taso ja Luomalalle reilusti heikompi kuin parhaansa.

Ei nyt laiteta sanoja toisten suuhun!
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kyllä. Tappara on vetänyt iltapäivisin jäätä jo pitkään. Ja jäällä on keskitytty Rautakorven johdolla treenaamaan nimenomaan pelillisiä asioita. Aamupäivät joukkue on tehnyt kunto- ja lihasharjoituksia. (axe voinee tarkentaa, jos on tarvetta.)

Olen seurannut Tapparaa melko läheltä 80-luvulta saakka. Nyt joukkueen valmennus ja harjoittelu näyttää taas pitkästä aikaa siltä, että siellä joku oikeasti tietää mitä pitää tehdä.

Aijai. Kuulostaapa hyvältä. Tää on mun Tappara. Menestys on aina lähtenyt harjoittelusta (nimenomaan Tapparan menestys, muut pärjätkööt millä lystää). Harjoitellaan niin helvetisti, ettei kukaan muu harjoittele ainakaan enempää. Samaan voi joku pystyä, mutta enempään ei kukaan. Kun kotiläksyt on tehty kunnolla, niin voi rauhallisin mielin tiputtaa kiekon jäähän.
 
sunnuntai

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Newcastle united
Minusta tässä huvittavinta on lukujen (jotka ovat siis myös aikamoisia) lisäksi tuo, että oletat Kerhon top6 hyökkääjien kaikkien pelaavan uransa parhaan kauden. Ei ole kauhean realistista olettaa, että kaksi ketjullista pelaajia pelaa samalla kaudella tehokkaammin, kuin koskaan ennen, sillä muiden onnistumiset väistämättä syövät peliaikaa toisilta.

Meilläpäin on pakko realisistisesti ajateltava, jotta kaikki pelajaat 12hyökkiä/6puolustajaa/maalivahdit pelaavat elämänsä kauden +20%. Sillä saatetaan ehkä jättää ilves taakse. Mutta ilves ei saa kyllä vahvistua, muutenhan me ollaan viimeisiä eikä se enää oo kivaa.
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pidän Kärppiä tällä hetkellä top2 joukkueena materiaalinsa puolesta.

Kai sinä nyt itsekin tajua, että nuo sinun ennustuksesi ovat aivan äärimmäisen optimistisia? Missä joukkueessa on pelannut viimeksi 6 pelaajaa, jotka tekevät yli 20 maalia? Itse veikkaan ettei tällaista ole tapahtunut koskaan liigan historiassa. Eikä tapahdu ensi kaudellakaan, vaikka näillä Komulaisilla ja Junttiloilla onkin sinusta hyvät mahdollisuudet tehdä 20 maalia kaudessa jostain 2-3 kentistä.

Se nyt vaan on niin, että jääkiekossa tähtien tehot syövät muiden tehoja, sillä he tarvitsevat suuren osan ylivoimista ja saavat muutenki enemmän peliaikaa. Näin ollen Viuhkolan noustessa helposti 40 pisteen pelaajaksi, syö hän tehoja alempien kenttien senttereiltä. Jos Huml ja Haataja tekevät taas yli 20 maalia mieheen, eivät kakkos kentän laidat tule tekemään molemmat sitä, eikä aivan varmasti siihen vielä päälle löydy kolmosesta pelaajaa, joka sen tekee.

Jos tässä kirjoituksessa olisi mitään totuutta, tulisi Kärpät rikkomaan kaikki maalintekoennätykset ensi kaudella.
 
jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
On vaikea kuvitella aidosti mestaruutta tavoittelevassa jengissä nimiä: Melart-Kurvinen

Vittu sä olet kyllä kujalla. Pikkasen paremmin kannattaisi faktat olla hallussa ennenkun alkaa aivopierujaan suoltamaan muiden luettaviksi.

Ihan vaan vinkkinä, että nämä miehet voittivat SM-kullan vuosi sitten, ihan samoissa rooleissa kun missä tulevat tulevallakin kaudella pelaamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Ihan vaan vinkkinä, että nämä miehet voittivat suomen-mestaruuden vuosi sitten, ihan samoissa rooleissa kun missä tulevat tulevallakin kaudella pelaamaan.

Niin, Melart ei pelannut koko finaalisarjan aikana peliäkään, sekö on rooli tulevalla kaudella? Kurvinen on sentään todistanut olevansa varma peruspakki.

Kyllähän IFK:n pakisto on silti hyvässä kuosissa. Klubertanz tulee täyttämään tonttinsa hyvin ja Söderholm hakee tutusti kakkossyötöt himaan.
 
TimanttiLada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen kiekko ylipäätänsä
Muuhun kantaa ottamatta Ilari Melart on liigan kenties yksi aliarvostuimpia puolustajia. Kiekollinen peli on viime vuosina mennyt eteenpäin ihan huikeita askelia.

Kuuluu jo liigatasolle erinomaisten peruspuolustajien joukkoon. Kaverihan oli viime kevään Jokerit-sarjassakin HIFK:n paras puolustaja. Ja se kertoo jotain. Enemmänkin mies on maineensa vanki kuin pelkkä nyrkkisankari.
 
Mukula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät/Pata

Muista en tiedä, mutta HIFK fanien keskuudessa ei ole kyllä aliarvostettu.
 
jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Niin, Melart ei pelannut koko finaalisarjan aikana peliäkään.

Eli mielestäsi hän ei siis voittanut mestaruutta koska ei pelannut finaaleissa vai mitä yrität filmaattisella kommentillasi sanoa? Vai oliko tarkoituksesi puolustella Oululaista puupäätä? Vaiko kenties ainoastaan vittuilla aikasi kuluksi?
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kärpät on materiaalinsa puolesta TOP5 kamaa, mutta harmi että valmentaja on luokkaa "aikansa nähnyt". Kärpät klaaraa itsensä varmaankin jälleen kuuden joukkoon ensi kaudella, mutta ei se mitaleille enää Aravirran kanssa mene. Saa ottaa talteen, jos joku haluaa ensi vuonna samoihin aikoihin näpäytellä.

Ja ei nyt aloiteta taas tuota samaa Melart mantraa. Käyty jo useasti läpi täällä. Omat tietää että kaveri on jo nyt SM-Liiga tasolle ihan ok peruspakki ja vastustajat pitää paskana tusinapakkina, joka vaan tappelee. Se on leima jonka Melart on ikävä kyllä saanut otsaansa.

Kurvinen kehitysaskeleita eteenpäin.

Huomaa että et ole paljoa HIFK:n matseja viime vuosina nähnyt. Mikko Kurvinen on oikeasti varmaan ainoa äijä HIFK:n joukkueesta joka pitää ottelusta toiseen tason hyvänä. Lähellä liigan TOP5 peruspakkeja ja menisi kyllä varmasti kaikkien liigajoukkueiden pelaavaan kuusikkoon.
 
Jotasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kai sinä nyt itsekin tajua, että nuo sinun ennustuksesi ovat aivan äärimmäisen optimistisia? Missä joukkueessa on pelannut viimeksi 6 pelaajaa, jotka tekevät yli 20 maalia? Itse veikkaan ettei tällaista ole tapahtunut koskaan liigan historiassa. Eikä tapahdu ensi kaudellakaan, vaikka näillä Komulaisilla ja Junttiloilla onkin sinusta hyvät mahdollisuudet tehdä 20 maalia kaudessa jostain 2-3 kentistä.

Se nyt vaan on niin, että jääkiekossa tähtien tehot syövät muiden tehoja, sillä he tarvitsevat suuren osan ylivoimista ja saavat muutenki enemmän peliaikaa. Näin ollen Viuhkolan noustessa helposti 40 pisteen pelaajaksi, syö hän tehoja alempien kenttien senttereiltä. Jos Huml ja Haataja tekevät taas yli 20 maalia mieheen, eivät kakkos kentän laidat tule tekemään molemmat sitä, eikä aivan varmasti siihen vielä päälle löydy kolmosesta pelaajaa, joka sen tekee.

Jos tässä kirjoituksessa olisi mitään totuutta, tulisi Kärpät rikkomaan kaikki maalintekoennätykset ensi kaudella.

En ole KallesS, mutta mikähän tuossa hänen "ennustuksessaan" oli niin ihmeellistä?

KallesS kirjoitti:
20 maalin miehiä ovat ennakkoon Huml ja Haataja. Plihalilla siihen on hyvät saumat, ja miksei Donskoillakin. Jone teki ekalla kaudellaan 16 häkkiä, jonka jälkeen toisen kauden kirous vähensi maalimäärää erinäisistä syistä.

Viuhkolan saadessa hyvä kesä alle uskon 40p menevän rikki helposti tulevalla kaudella. Junttila ja Komulainen kehityksen jatkuessa 15-20 maalia hyvinkin mahdollista.

Esimerkkinä kaudella 03-04 Kärppien maalintekijöiden TOP6:n maalimäärät olivat:

1. 25
2. 22
3. 20
4. 17
5. 17
6. 15

Eli olkoon tuo 1. Huml ja 2. Haataja. Plihalilla saumat tuohon kolmanteen paikkaan, Donskoille sitten 17 häkkiä, kuten myös Junttilalle. Komulainen vielä kuudennelle paikalle. Viuhkola ei maalintekijälistoille mahdu, mutta jos syöttöjä tulee se 30, niin alkaa olla 40 pistettä jo lähellä. Toki näin ei välttämättä käy, mutta mahdollista se on.

Minä en ainakaan osannut lukea mistään kohdasta, että Kärpistä tekisi 6 pelaajaa yli 20 maalia.
 
kalma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Eli mielestäsi hän ei siis voittanut mestaruutta koska ei pelannut finaaleissa vai mitä yrität filmaattisella kommentillasi sanoa? Vai oliko tarkoituksesi puolustella Oululaista puupäätä? Vaiko kenties ainoastaan vittuilla aikasi kuluksi?

Tarkoitti varmaan että se on ihan sama kuka siellä mestarijoukkueen 7-9. pakin paikalla oli.
Kauhean aggressiivinen olet jo kesällä.
 
KallesS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Real Madrid
Vittu sä olet kyllä kujalla. Pikkasen paremmin kannattaisi faktat olla hallussa ennenkun alkaa aivopierujaan suoltamaan muiden luettaviksi.

Ihan vaan vinkkinä, että nämä miehet voittivat SM-kullan vuosi sitten, ihan samoissa rooleissa kun missä tulevat tulevallakin kaudella pelaamaan.

Noh, jopas aiheutti suuria tunteenpurkauksia viestini. Mielestäni IFK:n mestaruusvuotena sen suurin etu oli laaja hyökkäysmateriaali. Oli jos jonkinlaista vipeltäjää kentällä. Hyviä kahden-suunnan hyökkääjiä yms. Tulevalla kaudella nähdään miten mainitsemani IFK:n puolustus kestää, kun jalkeilla ei ole yhtä nimekäs hyökkäyskalusto.

@Masculine

Toki muitten hyvät esitykset syövät toisten peliaikaa, mutta Kärpät on yleensä jakanut vastuuta laajalti, ja edelliskaudella 3-ketju oli välillä joukkueen parhaimpia. Niin tehollisesti kuin pelillisestikin. Siksi mainitsemani maalimäärät Huml, Plihal, Haataja, Donskoi +20 eivät mielestäni ole mitään epärealistista. Ja siihen päälle vaikka Viuhkolan 40p. Ylivoimatehokkuuskin siihen vaikuttaa aika radikaalisti, mikä viime kaudella oli huonoa.

Tasaisella peluutuksella ja sitten ylivoimat päälle on hyvinkin mahdollista onnistua laajemmaltakin rintamalta tekemään hyvät tehomäärät.

Vielä valmentajista... Itse en jaksa aina ymmärtää valmentajan merkitystä joukkueelle. Puhutaan, että Petun paskakiekko oikealla materiaalilla toimii. Suikkanen saa minkä joukkueen tahansa pelaamaan. Ja sitten tulee Ara.

"Kyllä se menestyksen este Kärpissä on juurikin Aravirta"

Kärpät pelasi viimekaudella paikoitellen todella hyvin. Loukkaantumiset sotki kuvioita liian pahasti. Ok, ylivoima ei toiminut oikeastaan missään kohdassa hyvin. Siitä Aralle miinusta, mutta mielestäni on turha katsoa aina pelkästään valmentajaa ja syyttää häntä kaikesta. Mitä Ara olisi saanut aikaan IFK:n nimekkäällä miehistöllä viimekaudella? Niin, kuka tietää vaikka olisivat menneet päätyyn asti. Kyllä Ara on riittävän hyvä valmentaja viedäkseenKärpät ensi kaudella päätyyn asti. Siihen tarvitaan muutakin kuin pelkästään hieno pelikirja ja oikeanlaiset kuviot. Olen siinä uskossa, että Aravirta on pidetty valmentaja pelaajien keskuudessa. Ei ehkä yhtä vaativa kuin joku Suikkanen, mutta sen tahdon ja viimeisen ripauksen on lähdettävä pelaajasta ilman sen suurempia komenteluja. Kapteenilla on myös suuri merkitys joukkueelle, kuten Jalonen totesi mm-kisoissa, että se oli M.Koivun joukkue. Kapteenin on saatava joukkue sitoutumaan valmentajan pelitapaan ja noudattamaan sitä tarpeeksi hyvin. Ja nyt tullaan siihen, että Aravirta on tarpeeksi hyvä valmentaja joukkueelle kuin joukkueelle.
 
Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toki muitten hyvät esitykset syövät toisten peliaikaa, mutta Kärpät on yleensä jakanut vastuuta laajalti, ja edelliskaudella 3-ketju oli välillä joukkueen parhaimpia.
Ja lopputulos oli paska, olisiko sillä ollut asian kanssa tekemistä, että kolmosketju tosiaan oli välillä paras ketju, t.s. ne kärkiketjut epäonnistuivat?
 
KallesS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Real Madrid
Ja lopputulos oli paska, olisiko sillä ollut asian kanssa tekemistä, että kolmosketju tosiaan oli välillä paras ketju, t.s. ne kärkiketjut epäonnistuivat?

Tiedä näistä, itse pidän kautta onnistuneena. Himpun varassa oli mitalipelit, jolloin sinäkin olisit eri mieltä tästä asiasta.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös