Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2007-2008

  • 568 930
  • 1 981

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Tässä oma arvioni runkosarjan lopullisesta järjestyksestä. Koska kyseessä on veikkaus, yritän tässä samalla veikata minkälaisia vahvistuksia osa joukkueista hankkii. On esimerkiksi varmaa, ettei Blues lähde nykyisillä maalivahdeilla kauteen ja että Jokerit tulee vielä vahvistumaan.

1. Kärpät
-KalPalta 18 pistettä ja helppo runkosarjan voitto.

2-5. Jokerit, Lukko, Blues ja IFK.
-IFK on suurin kysymysmerkki, pakiston täytyy vahvistua jos Karalahti ja Eskelinen jäävät sivuun. Lukon Vehasella on näytön paikka, Lukolle tehtiin viime kaudella liikaa helppoja maaleja. Jokerit vahvistuu vielä ja Shedden on kova vaatimaan. Bluesin kohdalla Brücklerin jatko on yhä todennäköisempi, lisäksi yhtä pakkia ja kahta hyökkääjää odotetaan riveihin. Lisäksi Matikainen lupaa lähteä voittamaan jokaista ottelua eikä enää "harjoitella varastoon". Runkosarjan kannalta hyvä asia, kevään kohdalla kysymysmerkki.

6-9. HPK, JyP, Tappara ja Pelicans
-Kerho taantuu, ihmeitä ei tapahdu joka vuosi. Tulijat eivät korvaa lähtijöitä. JyP on vahvistunut, Tappara puolestaan heikentynyt merkittävästi. Pelicans on ollut nousussa ja uskon sen jatkuvan.

10-13. Ässät, TPS, SaiPa ja Ilves
-Ässät omaa parhaan potentiaalin sijoittua paremmin kuin tässä listassa olen sen sijoittanut. SaiPan materiaali ei pitkässä sarjassa yksinkertaisesti riitä, yhteenkään loukkaantumiseen ei ole varaa. Tulevalla kaudella nähdään kahden perinteikkään seuran totaalinen konttaus: TPS ja Ilves ovat luvattoman kehnoja jo paperilla, TPS:n rasitteena vielä surkea valmennus. Myös Pietilällä on suuria vaikeuksia siirtää nerokkaita ajatuksiaan jäälle. Sakke kykeneekin keskittymään keväiseen mm-kisasudioon täysipainoisesti jo marraskuusta lähtien.

14. KalPa
-Suljetun liigan tavoitteena oli antaa nousijajoukkueelle aikaa rakentaa kilpailukykyinen organisaatio ja joukkue. KalPan luokattoman toiminnan vuoksi koko systeemi on saanut paskan maun. Tämän päivän KalPa ei ole yhtään sen parempi kuin liigaan noussut. Jo nyt pystyy sanomaan, ettei KalPa pelaa pleijareissa. Se on uskomaton tilanne liigassa, jossa 10/14 joukkueesta sinne pääsee. Adjöö KalPa, tervetuloa Sport, TuTo tai Jukurit.
 

Igor33

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPan luokattoman toiminnan vuoksi koko systeemi on saanut paskan maun.
Erittäin hyvä analyysi tarvitsee aina myös erittäin hyvät perustelut, joten jos hieman tarkentaisit tuota lainaamaani "KalPan luokatonta toimintaa" - mitä se pitää sisällään ja mitä ovat ne asiat mitä on tehty niin väärin, että jokin noista kolmesta Mestiksen suurseurasta kuuluisi liigaan ennemmin kuin KalPa? Kiitos.

E: Niin ja jos kertoisit, mitä Vaasassa, Mikkelissä ja Turussa tehdään Kuopiota paremmin niin ymmärtäisin lukemani.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Minä sen sijaan en usko, että 18 pistettä riittää runkosarjan voittoon.

Sinä se sitten aina oikein haluat kaiken ymmärtää väärin. Kysehän on siis siitä että nämä teennäiset välisarjat hyödyttävät joitakin joukkueita ehkä enemmän kuin toisia, ja sikäli osaltaan vaikuttavat runkosarjan tuloksiin.
 
Sinä se sitten aina oikein haluat kaiken ymmärtää väärin. Kysehän on siis siitä että nämä teennäiset välisarjat hyödyttävät joitakin joukkueita ehkä enemmän kuin toisia, ja sikäli osaltaan vaikuttavat runkosarjan tuloksiin.

Tietysti vaikuttavat. Silti en usko, että Kärppien runkosarjavoitto on lopulta kiinni parista ylimääräisestä KalPan voittamisesta. Kyllä ne tekee sen ihan itse, puoleen tai toiseen.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Erittäin hyvä analyysi tarvitsee aina myös erittäin hyvät perustelut, joten jos hieman tarkentaisit tuota lainaamaani "KalPan luokatonta toimintaa" - mitä se pitää sisällään ja mitä ovat ne asiat mitä on tehty niin väärin, että jokin noista kolmesta Mestiksen suurseurasta kuuluisi liigaan ennemmin kuin KalPa? Kiitos.

E: Niin ja jos kertoisit, mitä Vaasassa, Mikkelissä ja Turussa tehdään Kuopiota paremmin niin ymmärtäisin lukemani.

Tuosta olen kyllä samaa mieltä. Kuopiossa on mielestäni lähdetty järkevän varovaisesti rakentamaan joukkuetta hyödyntäen suljetun liigan tarjoamat mahdollisuudet tähän. Minä luulen että Kuopiossa opittiin yhdestä kerrasta että myös talous pitää ottaa huomioon ja kaikkea ei voi siksi rakentaa hetkessä. Kuopion junioritoiminta on laadukasta ja kyllä se KalPan joukkueen taso tästä pikkuhiljaa nousee kun toimintaa kehitellään pikkuhiljaa ja budjettia kasvatetaan. Ja kyllä esim. näkemieni otteluiden perusteella viime kaudella joukkue esitti huomattavasti parempaa ja tasokkaampaa peliä kuin ensimmäisellä kaudellaan, joten kehitystä on kyllä tapahtunut. Uskon että tällä kaudella jumbosijan välttämisestä tullaan näkemään huomattavasti edelliskausia tasaisempi taistelu, ja KalPa ei välttämättä ole se joukkue joka sinne jumboksi päätyy. Luokatonta toimintaa? Minusta tuollainen taloudellisesti järkevä toiminta on kaukana luokattomasta, huomattavasti luokattomampana pidän esim. sellaista toimintaa että onnistutaan saamaan aikaiseksi lähes pelaajabudjetin suuruiset tappiot, ja silti ollaan lähempänä häntäpäätä kuin kärkeä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tietysti vaikuttavat. Silti en usko, että Kärppien runkosarjavoitto on lopulta kiinni parista ylimääräisestä KalPan voittamisesta. Kyllä ne tekee sen ihan itse, puoleen tai toiseen.

Kyllä, tietenkin! Ei runkosarjaa voiteta muuten kuin pelaamalla tasaisen hyvin kaikkia joukkueita vastaan. Mutta tasaisessa tilanteissa tuollaisilla pikkuasioillakin on merkitystä, ja toiset saavat noista välisarjoista etua pahimpiin kilpailijoihinsa nähden.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Mitä tulee tuohon sanaan tunnollinen joukkuepelaaja, niin jos tätä tunnollisuutta ei miehestä löydy niin sitten saapi keskittyä tupen pureskeluun.
Tästä lauseesta tuli mieleen, että mitä kärppämiehistössä tapahtuu kun Hyvönen käy vetämässä esim. Topon takaapäin poikkarilla jäähän? Viimeksi kävi niin että Gill möyhensi Hyvösen ja Topo Stefanin. Käykö nyt että Siklenka pätkii Hyvösen ja Topo pätkii esim. Kuuselan tai jonkun vastaavan joka yllättäen "riemastuu" mukaan tapahtumasta. Hyvönen ei kuitenkaan pysty pitämään pikkupossuilujaan takataskussaan ja joutuu siitä "edesvastuuseen". Mitenköhän Kärppien voimasuhteet kirjaimellisesti tällöin kestävät?
 

Kapo

Jäsen
Enpä minäkään vielä lähtisi liikaa KalPan toimintaa haukkumaan, mutta nyt kuitenkin on alkamassa jo kolmas kausi liigatasolla. En pidä epärealistisina niitä odotuksia joita minulla oli KalPan noustessa, eli että parin-kolmen kauden aikana rakennetaan joukkue jolta voi realistisesti odottaa säälipaikasta tappelua. Tämänhetkistä rosteria katsoessa en usko säälipaikkaan vaikka mikä ihme tapahtuisi.

Eli kyllä minustakin voi olla hiukan pettynyt KalPan hitaaseen etenemiseen.
 

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
KalPan "kehitys" on ollut paikallaan polkemista. Mikäli Kuopiossa ei ole taloudellisia resursseja parempaan niin ei sitten, liigajoukkue ei siis pysty siellä toimimaan. Edellinen nousijajoukkue Kärpät on mielestäni pärjännyt huomattavasti KalPaa paremmin. Turun kiekko kaipaa piristysruisketta, paikalliskilpailija Tepsille saattaisi olla hyvinkin toimiva ratkaisu. Vaasa taas olisi sijainniltaan etelä- ja keskipohjanmaan joukkue ja kohtalaisen äveriäänä kaupunkina saattaisi hyvinkin kyetä elättämään liigajoukkueen. Olisivatko nämä KalPaa parempia urheilullisesti? En tiedä, Mutta KalPa tuntuu tyytyvän sarjajumbon rooliinsa vastaan panematta. Siinä mielessä tilanne on kestämätön.

KalPalla on ollut riittävästi aikaa rakentaa kilpailukykyinen liigajoukkue. Sitä se ei ole tehnyt. Se on edelleen mestis-jengi ja sinne se kuuluukin. Se, että joka kausi jokin joukkue romahtaa ja tekee KalPalle seuraa liigan hännillä ei poista sitä tosiasiaa, että ennen kauden alkua kaikki arvaa ja kauden jälkeen myös tietää mikä jengi sieltä hänniltä löytyy.

Minulla ei ole mitään KalPa-antipatiaa. Olisi mukavaa jos seura menestyisi. Mitään edistystä ei vain ole tapahtunut. Tällä hetkellä 12 liigajoukkuetta olisi ilmeisesti paljon järkevämpi määrä kuin 14, pelaajia kun ei tunnu riittävän kaikkiin seuroihin. Ruotsin sarjajärjestelmä karsintoineen olisi mielestäni järkevin.
 

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat ja muut jotka eivät voita
1-4:
Pelicans, Lahti
Kärpät, Oulu
Jokkerit, Helsinki
Idrötts förening kamraterna, Helsinki

5-8:
Ilves, Tampere
Pallokerho, Hämeenlinna
Tappara, Tampere
Bluusshit, Espoo

9-11: Pallo, Jyväskylä
Lukko, Rauma
Ässät, Pori

12: Palloseura, Turku
13: Pallo, Saimaa
14: Pallo, Kaleva
 

Grohl

Jäsen
Tästä lauseesta tuli mieleen, että mitä kärppämiehistössä tapahtuu kun Hyvönen käy vetämässä esim. Topon takaapäin poikkarilla jäähän? Viimeksi kävi niin että Gill möyhensi Hyvösen ja Topo Stefanin. Käykö nyt että Siklenka pätkii Hyvösen ja Topo pätkii esim. Kuuselan tai jonkun vastaavan joka yllättäen "riemastuu" mukaan tapahtumasta. Hyvönen ei kuitenkaan pysty pitämään pikkupossuilujaan takataskussaan ja joutuu siitä "edesvastuuseen". Mitenköhän Kärppien voimasuhteet kirjaimellisesti tällöin kestävät?
Hyvösen possuilut jäi ainakin viimekeväänä paljon vähemmälle kuin olisi voinut luulla ja mies ei pahemmin tällaisiin tilanteisiin joutunut. Saa nähdä miten ensikaudella... Kärpät kuitenkin jatkanee tutuksi tulleella linjallaan, eli käännetään sitten toinenkin poski, niin säälittävää kuin se onkin pelissä nimeltä jääkiekko. Tällä hetkellä rosterista ei löydy yhtään tällaisen alan soturia, sillä joukkueen jättivät Lupaschuk, Boumedienne sekä Ujcik, jotka kaikki olivat näitä kavereita, jotka puolustivat omiaan viimeiseen saakka, vaikkeivat mitään raskaansarjan miehiä olleetkaan. Nyt kovuudesta vastaavat teoriassa nimet Korpikari, Vertala, Normio, Hyvönen sekä Aarnio, joista kukaan ei pahemmin vakuuta. Itse ainakin toivon kädet ristissä, että puolustaja/puolustajat ja sentteri, jotka ovat vielä tuloillaan toisivat hieman vahvistusta tälle saralle, sillä niin mikki-hiiri laumaltahan tämä taas vaikuttaa. Niin, mitenköhän Kärppien voimasuhteet kirjaimellisesti kestävät, sen aika näyttää, mutta ei kyllä hyvältä näytä. Noh, nimimerkki Tepa tulee varmaan kohta kertomaan, miten pieni merkitys näillä ns. alan miehillä on tässä pelissä ja miksi emme heitä tarvitse.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Kuuselalla ei ole varaa luistaa puolustustehtävistä tippaakaan enempää kuin kellään muulla hyökkääjällä,

Saa tapahtua melkoinen harppaus Kuuselan pelissä, jos meinaa että siitä on hyötyä myös omassa päässä. Sen verran surullisia on nuo Kristianin miinukset menneiltä kausilta. Tosin koko ketjun ja puolustuksen ja vuotavan maalivahdin piikkiin saa osan laittaa, mutta ei Kuuselasta saa puolustavaa hyökkääjää tekemälläkään.
 

reiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki
katsomosta katsottuna

Minusta KalPan linja on järkevä, että pelaajahankintoja tehdään vain olemassa olevan rahoituksen mukaan, ei velaksi. Monet pitävät kannatettavana myös sitä, että KalPa pyrkii kasvattamaan liigatasolle omia junioreita.
Uskon KalPan organisaatiossa olevan aivan tarpeellinen määrä osaamista jääkiekosta. Onhan sieltä lähtenyt miehiä NHL:ään ja maajoukkueeseen (mm. Kimmo Timonen, Sami Kapanen, Olli Jokinen). Ja onhan seura ottanut aiemmin liigasta parhaimmillaan hopeaa.

Kun viime kevään tuloksia pähkäilin niin huomasin, ettei tammi-maaliskuun pistekertymän mukaan KalPa suinkaan ollut liigan heikoin joukkue sarjan viimeisellä kolmanneksella. Kun alkavan kauden joukkue vaikuttaa kokonaisuutena paremmalta, niin uskon KalPan jatkavan hyvinkin samaa nousevaa rataa.
Tietenkin ulkomaalaisvahvistusten kyvyt ja kunto on vielä hämärässä, mutta ei ne viime kaudellakaan Sonnenbergia lukuunottamatta olleet terävintä tasoa. Lisäksi muutama nuori pelaaja, joka vasta debytoi viime kaudella, on varmasti kovempi luu ensi talvena. Muistetaanpa vaikka Tuomas Kiiskistä, joka taisi päästä kehiin vasta toissakauden lopulla. Seuraavan kauden (eli viime kauden) lopulla mies noteerattiin joukkueen kärkinimiin. Samanlaisia nuorten esiintuloja tulee nytkin tapahtumaan.
Kahden edelliskauden ongelmana KalPassa on mielestäni ollut pelaajiston koon ja voiman puute. Nyt koossa olevassa joukkueessa on tätä osa-aluetta selkeästi parannettu.
Menestys on tulossa. KalPa yllättää.
 

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille ja IFK:lle
Ehkä nyt on aika tehdä puolueeton ja realistinen arvio SaiPan ensi kaudesta ja sen avainhahmoista.

Aloitetaan ehjänä pysyneestä Ryhmänen-Immonen-Snellman -ketjusta. Viime keväänähän kaverien yhteispeli napsahti kohdalleen, ja heidän viime kauden pisteensä olivat seuraavanlaiset:
Snellman: 18+17=35
Ryhänen: 13+26=39
Immonen: 13+16=29

Nyt kun kaverit pääsevät pelaamaan koko kauden hyväksi havaitussa ketjussa ja heidän yhteispelinsä osuu uomiinsa, kasvaa jokaisen tehokkuus 50%, eli ensi kaudelle heille voi ennustaa seuraavat tehot:
Snellman: 27+26=53
Ryhänen: 20+39=59 (pistepörssin voittaja)
Immonen: 20+24=44

Siinä on siis SaiPan kakkosketju. Ykkösketjun muodostavat sensaatiomaiset Höglund, Nikiforuk ja Lappalainen. Viime kaudella Lappalainen teki HPK:n nelosketjussa 7 maalia. Siirtyessään nyt kolme pykälää ylöspäin aina ykkösketjuun asti tulee hänen maalimääräänsäkin kolminkertainen lisäys eli ensi kauden maalimäärä on 7+21=28. Koska Savonlinnasta syntyjään oleva Joni pääsee Lappeenrantaan siirtyessään lähemmäs kotikaupunkiaan ja voi Lappeenrannassa ostaa hieman savolaislörtsyjä muistuttavia lihapiirakoita, innostuu hän pelaamisestakin sen verran, että maalimäärä voidaan pyöristää 30:een ja julistaa Joni ensi kauden maalipörssin ykköseksi.

Ykkösketjun toiseen laitaan heitetään Henrik Höglund. Höglundien perheen lahjattomampi kaveri, Jonas, pelasi jo pitkän uran NHL:ssä. Henrik sen sijaan on best kept secret of hockey. Hän on tarkoituksella pitänyt taitonsa salassa ja on tahallaan pysynyt parrasvaloista piilossa olemalla kehittymässä Norjan liigassa ja Ruotsin divarissa. Nyt 30-vuotispäiviensä lähestyessä Henrik on valmis miesten peleihin ja uskalsi siirtyä Lappeenrantaan. Tulevalla kaudella Henrik tekee 25+20 pistettä, ottaa 150 jäähyminuuttia ja näyttää kaikille, miksi Todd Bertuzzia kutsutaan NHL:n Henrik Höglundiksi. Tämän kauden saamme nauttia Henrikistä SM-liigassa, vuoden päästä hän on jo NHL:n johtavia power forwardeja.

Nykykiekossa roolitukset ovat entistä korostuneempia. Alex Nikiforuk hankittiin SaiPaan juuri roolipelaajaksi. Valmennusjohto tutki vastustajien rostereita ja huomasi, että monissa joukkueissa on useita yli 190-senttisiä puolustajia. He tekivät tuon mittaisesta puolustajasta pahvisen kopio pahvisaulin tyyliin ja huomasivat, että 173-senttinen nopea hyökkääjä pystyy hieman kumartumalla livahtamaan tuollaisen kolossipakin jalkojen välistä läpiajoon. Tuon pahvikuvan kanssa kierrettiin scouttausmatkalla jenkeissä ja tuliaisina meillä on Alex Nikiforuk, jonka tavaramerkki "tuplalänget" (längistä läpiajoon ja kiekko längistä maaliin) tulee ensi kaudella tutuksi.

SaiPan valmennusjohto huolestui kuultuaan, että myös muut joukkueet ovat huomanneet näiden länkihyökkäysten mahdollisuuden ja hankkineet pieniä pelaajia. SaiPa ratkaisi ongelman ja hankki puolustukseen Dan Iliakisin, joka on niin pieni, etteivät pienimmätkään vastustajan hyökkääjät karkaa hänen altaan. Myös Simo Mälkiä (173cm) on mahdoton ohitettava näille taskuraketeille.

Toisaalta SaiPa ei olisi edes tarvinnut vahvistuksia puolustukseen sen jälkeen, kun maalille hankittiin Joni Puurula. Moni pitkään liigassa pelannut maalivahti on jo scoutattu niin hyvin, että heidän heikkoutensa tiedetään: jollain on hitaat jalat, toinen pudottautuu polvilleen liian äkkiä jättäen yläkulmat auki. Puurulan vahvuus on se, että hän on täysin arvaamaton. Vastustajan parhaatkaan sniperit eivät voi läpiajossa yrittää arvata, mitä Joni tulee tekemään, koska Joni ei tiedä sitä itsekään. Hän tekee ensin ja keskittyy jälkeenpäin ihmettelemään, että "tulipas sitten tehtyä täl' kertaa tuollainen torjuntaliike". Joni on niin arvaamaton, ettei hän tarvitse edes maalivahtivalmentajaa, koska ei hän kuitenkaan missään tilanteessa tekisi niin kuin valmentaja on käskenyt. SaiPa hankkikin kolme maalivahtia vain siksi, ettei maalivahtivalmentaja Myllys pitkästyisi.

Ai niin, tämän ketjun nimi oli "liigajoukkueiden voimasuhteet". Voimasuhteista ei varmaan enää kannata puhua, kun näyttää aukottomalta tosiasialta, että SaiPalla on koossa suhteettoman kova joukkue. Ensi kaudesta näyttää tulevan tylsä, koska SaiPa tulee olemaan niin ylivoimainen. Toivottavasti NHL-peikko iskee keväällä Lappeenrantaan, että edes 2008-09 jäisi jotain jännitettävää.
 
Viimeksi muokattu:

Fanduli

Jäsen
Suosikkijoukkue
pohojoosen poijjaat
Saa tapahtua melkoinen harppaus Kuuselan pelissä, jos meinaa että siitä on hyötyä myös omassa päässä. Sen verran surullisia on nuo Kristianin miinukset menneiltä kausilta. Tosin koko ketjun ja puolustuksen ja vuotavan maalivahdin piikkiin saa osan laittaa, mutta ei Kuuselasta saa puolustavaa hyökkääjää tekemälläkään.

Ei Kuuselasta kukaan ole mitään puolustavaa hyökkääjää sanojen varsinaisessa merkityksessä tekemässäkään. Jos jostakin Jalosen Kärpät nyt tunnetaan, niin siitä, että tasan jokainen pelaaja pelaa joukkueelle ja toteuttaa sitä tehtävää, mikä häneltä vaaditaan. Yksikään ei surffaile kentällä oman mielensä mukaan. Tämän Jalosen koirankopin on saanut kokea mm. Aaltonen, joka alkujaan oli pelkkä sooloileva taiteilija, mutta pelaa tänä päivänä todella taidokasta kiekkoa, josta on revitty joukkueelle maksimaalinen hyöty. Ja tämä siis positiivisessa mielessä sanottu, eli Aaltonen saa edelleen toteuttaa sitä itselleen ominaista taiturointia, mutta sillä tavalla, että joukkue siitä parhaiten hyötyy ja että hänen muut ominaisuutensa on hiottu siinä sivussa. Aaltonenkin on tänä päivänä yllättävän fyysinen laituri.

Aivan varmasti Kuuselalle on kerrottu näistä Kärppien systeemeistä ja siitä, mitä Jalonen häneltä odottaa. Tänä päivänä Kärppien pelaajarekrytointi on hieman eri tasolla kuin esim. 7 v. sitten. Nykyään kun Kärppiin on selkeästi enemmän halukkaita kuin vapaita paikkoja. En muista missä Jalonen viime kauden aikana vähän valotti tätä Kärppien rekrytointia, mutta päällimmäisenä siitä jäi sellainen tunne, että todella tarkkaan Kärpissä mietitään se, miten itse kukin pelaajatyyppi tulisi sopimaan Kärppäpaitaan.
 

Igor33

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Haukut KalPan lyttyyn, mutta unohdat tosiasiat. Niin, ja et edelleenkään vastannut kysymykseeni, mitä Vaasassa, Turussa tai Mikkelissä tehdään paremmin kuin Kuopiossa, koska ne mielestäsi KalPaa paremmin liigassa pärjäisivät? Aivan yhtä kivikkoinen se olisi esim. Sportinkin tie liigassa, et kai sinä halua uutta "luokatonta toimintaa" harrastavaa seuraa märehdittäväkseksesi?

Ja ei, yksikään palloiluseura ei tyydy jumbosijaan vastaan panematta. Siinä mielessä viestisi oli kestämätön.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPan "kehitys" on ollut paikallaan polkemista. Mikäli Kuopiossa ei ole taloudellisia resursseja parempaan niin ei sitten, liigajoukkue ei siis pysty siellä toimimaan.
Mikäli Espoossa ei ole pelillisiä resursseja parempaan, käytettävissä olevista taloudellisista resursseista huolimatta, liigajoukkuetta on turha rahoittaa vuodesta toiseen...
Kukaan ei Kuopiossa tyydy jumbosijaan. Kysyisin mitä olisit viime kaudella tehnyt toisin KalPan peräsimessä? Eiköhän kaikki taloudellisesti mahdollinen kokeiltu. Viime kaudella liiga oli tilastojen valossa tasaisempi kuin vuosiin. Kannattaa tutustua esimerkiksi Pelikaanien liigaan nousuun ja jumbona pysymisen vaiheet.. Harppaus ei ole helppo mestiksestä liigakelpoiseksi, askelia on Kuopiossakin otettu oikeaan suuntaan, toistoksi menee mutta talouden ehdoilla.

Se nyt vaan on sääli ettei kaikki voi voittaa, jonkun on oltava se viimeinen. Varmaan mitalipelit kannattaisi pelata suoraan runkosarjan neljä parasta, jäisi yllätyksen mahdollisuus vähemmälle.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Minusta KalPan linja on järkevä, että pelaajahankintoja tehdään vain olemassa olevan rahoituksen mukaan, ei velaksi. Monet pitävät kannatettavana myös sitä, että KalPa pyrkii kasvattamaan liigatasolle omia junioreita.

KalPa pelaa luultavasti ihan järkevää pitkää miinaa tässä. Kannattaa huomata miten jätit sortuvat liigabisneksessä yksi toisensa jälkeen ja pienet tarkasti kontrolloidut taloudet puolestaan nousevat potentiaalisesti. TPS on jo kuin varjo entisestään, Blues kulukuurilla, Jokerit seuraavaksi. Tässä on pitkäjänteisen ja pienimuotoisen seuratoiminnan suhteellisen nousun mahdollisuus vähäisilläkin resursseilla.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Harppaus ei ole helppo mestiksestä liigakelpoiseksi, askelia on Kuopiossakin otettu oikeaan suuntaan, toistoksi menee mutta talouden ehdoilla.

Tässä vaan tuo Kärppien huikea nousu suoraan Mestiksestä huipulle hieman vääristää asioita, moni kuvittelee että tuollainen on mahdollista ihan kaikille ja kaikkien pitäisi pystyä siihen. Oulussa vaan natsasi tuolloin niin moni asia kohdalleen (positiivinen kiekkobuumi, yritykset lähtivät taakse, hyvä oma pelaajamateriaali parhaassa iässä jne.) että siellä pystyttiin tuollaiseen, ei pidä kuitenkaan odottaa että siihen kaikki pystyy. KalPa menee mielestäni tällä hetkellä sitä nousijan "normaalitietä", jolloin organisaatiota ja resursseja kasvatetaan pikkuhiljaa ja varovaisesti ettei tarvitse alkaa velkarahalla mälläämään, varsinkin kun Kuopiossakin on jo nähty mihin se vie. Jos lähdetään sille linjalle että jatkuvasti tehdään satoja tuhansia euroja tappioita ja sitä kautta menestystä haetaan, täytyy rahoitus olla turvattu jollakin muulla kuviolla (Lukko, Blues), mutta sekään ei kaikille ole mahdollista ja esim. Lukko on rakentanut tuon oman RTK-kuvionsa pitkäjänteisellä työllä. Mestiksen ja Liigan ero on sen verran suuri tänä päivänä että keneltäkään ei voi enää odottaa automaattisesti nousemista liigan kärkipäähän pari vuotta nousun jälkeen.
 

Kapo

Jäsen
Kannattaa huomata miten jätit sortuvat liigabisneksessä yksi toisensa jälkeen ja pienet tarkasti kontrolloidut taloudet puolestaan nousevat potentiaalisesti. TPS on jo kuin varjo entisestään, Blues kulukuurilla, Jokerit seuraavaksi. Tässä on pitkäjänteisen ja pienimuotoisen seuratoiminnan suhteellisen nousun mahdollisuus vähäisilläkin resursseilla.

Ero onkin siinä, että "kulukuurillakin" nämä isommat jengit pyörittävät ~2 miljoonan euron pelaajarinkiä. IFK on tässä pari kautta mennyt pihistellen, maksellut työsulkukauden tappioita pois. Silti viime kauden ringissä oli 4-5 sellaista kaveria joihin KalPalla ei ole varaa ja muukin rosteri pykälää kovempi kuin KalPan vastaava.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Nyt keikahti voimasuhteet

Unohtakaa JYPit ja muut jämäseurat, Ässät tuo staroja ison veden takaa. Ei tosin sieltä luvatusta Texasista mutta kuitenkin. Blake "maalitykki ja fyysinen pelote" Robson suoraan ykkösketjuun Fakiirin tueksi ja turvaksi heittämään takatolpalta mustaa pesään. Damn!

EDIT: Pitsissä 2 myllyä ja lentoliput kouraan? Markkinointitemppuna hyvä.
 
Viimeksi muokattu:

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Ero onkin siinä, että "kulukuurillakin" nämä isommat jengit pyörittävät ~2 miljoonan euron pelaajarinkiä. IFK on tässä pari kautta mennyt pihistellen, maksellut työsulkukauden tappioita pois. Silti viime kauden ringissä oli 4-5 sellaista kaveria joihin KalPalla ei ole varaa ja muukin rosteri pykälää kovempi kuin KalPan vastaava.

Totta, mutta esim. Tepsin budjetti on enää 1.6 me jossa siinäkin saattaa olla ilmaa reaaliarvoltaan. Siinä tulevaisuudenskenaario muuallekin? Puhumattakaan siitä, että pikkuseurathan pystyvät aina hallitusti kasvamaan. Erot kaventuvat, lajiosaaminen nousee, panoksekkovenee!
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Totta, mutta esim. Tepsin budjetti on enää 1.6 me
...
Erot kaventuvat, lajiosaaminen nousee, panoksekkovenee!
Juuri näin. Vastaavankokoisella budjetilla mentiin toissakaudella päätyyn asti. Täksi kaudeksi ns. pienistä ainakin Ässillä ja Jypillä on parhaat rosterit liigan yleiseen tasoon nähden miesmuistiin ja muutenkin entistä tasaisempi liiga kiinnostaa ainakin itseäni. (Joo kyllä, muistan myös Ässien olleen finaalissa)
 

pekoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös