Mainos

Liigajoukkueiden kannattajaryhmät & -kulttuuri kaudella 2024–2025

  • 184 951
  • 1 180

PorinPoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Idiootteja löytyy joka lähtöön.

Silti tuo kohta on ihan oikeasssa, tällaista invaasiota tuskin kukaan tulee enää suorittamaan(no Jokerit voisi olla lähellä ehkä joskus).
Vähän epäreilu vertaus koska käytännössä sama kaupunki, mutta eikö 4. Finaali 2011 ole aika lähellä tota samaa jakauman suhteen?
 

Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Alla matkanjärjestelyistä vastaavan henkilön loppuraportti rehupuntti-foorumilta. Aika karua luettavaa Kiekko-Espoon osalta.

Omalta osalta järjestelyt sujuivat hyvin, VIP-vieraina kun oltiin. Tosin 201-katsomosta näkyvyys oli parempi videokuution kautta kuin edessä olevan pleksin läpi.

Kiitokset kaikille!
Tämän Moraalinvartijan teksti on kyllä yksi ylimielisimmistä kirjoituksista, joita on tullut hetkeen luettua. Jos asenne on alusta lähtien ollut tuo, kuten vaikuttaa, niin jännä homma että ne keskustelut ei ihan helppoja ole olleet. Eniten pisti hymyilyttämään valitus siitä, että espoolaiset olivat vaikuttaneet siltä, että "kyllä me osataan nämä jutut", mutta sitten koko omasta kertomuksesta paistaa läpi se, että "ei, kyllä me tiedetään miten tämä pitöisi tehdä".
 

Tompsoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin, kannattaa muistaa että tuossa on vain toisen osapuolen näkemys.

Ja jo tuosta kuvauksesta haisee sen kirjoittajan oma ylimielisyys kauas. Vaikka on sen itse kirjoittanut.

Totuus on sitten mitä on. Sitä voi vain arvailla.
Ylimieliseksi voit sanoa ihan vapaasti, mutta jos tässä on aikaisemmin isompaa reissua järjestetty onnistuneesti, kommunikoinnin ja kaiken muunkin toimivan joka suuntaan (Vaasa) ja sillä välin Espoon toimisto viittaa kintaalla vähän joka asiaan ja asenne on melkein tasoa älä opeta isääs nussimaan, niin ei ihmekään että saa vähän palautetta tietyistä asioista.
 

Puutavara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ishockey-Esbå
Täällä kun oli puhetta futispuolen sakoista, niin tuosta tölkkien heittelystä ja syljeskelystä tulisi sielläkin penalttia. Somessa kiersi myös Jokereiden aikuisteinistä videota, missä huutaa kurkku suorana Tuton veskalle "Vitun homoa".

Ehkä sakotuskäytännölle olisi lätkänkin puolella tarvetta.
 

Angelo Bronte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & Luleå HF
Hieno reissu Ilvekseltä ja varmasti aivan älytön työmäärä on toteutuksen takana. Nämä toivottavasti luovat esimerkkiä ihan joka puolelle Suomea.

Joku Tukio voisi tulla selvittämään tuon eilisen Espoon tifon sanoman?
Tähän kyllä sama. Tuo loru on jotenkin aivan helvetin hämmentävä (Yodako näitä kirjoittaa?) ja toteutus ylipäänsä todella sekava. Jos Ilveksen leiristä on vittuiltu Tapparalle näistä tifoista, niin nyt oli kyllä aika heikko suoritus itseltä.
 

#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Vähän epäreilu vertaus koska käytännössä sama kaupunki, mutta eikö 4. Finaali 2011 ole aika lähellä tota samaa jakauman suhteen?
Itse sanoisin että ei Ilves tuota ylittänyt. Tosin se ei suurilta osin ollut organisoitu fanimatka, vaan omatoimimatkaajia.
 
Suomessa osataan kyllä aina etsiä kaikesta mahdollisimman negatiivinen näkökulma.

Järjestetään tapahtumaa, johon halutaan 2400 vieraskannattajaa ja isoin valituksen aihe vieraiden puolella on, että asiat haluttiin sopia kirjallisesti sähköpostilla. Järjestelyt lienevät menneet siis erinomaisesti.

Ja kun on tapahtuma jossa on se päälle 3000 vieraskannattajaa, joista iso osa nauttinut ilolientä, niin kyllähän sinne joku idiootti sekaan mahtuu, jolle viina ei sovi. Etukäteen sitä ei voi estää, mutta jälkikäteen voi sitten katsoa tarvetta rangaistukselle tai toiminnan kehittämiselle.

Sääli että kaikkiin asioihin pitää ensisijaisesti suhtautua negatiivisella asenteella, mutta tässä ei puhuta mistään jääkiekkospecifistä ominaisuudesta vaan perinteisestä suomalaisesta kansanpiirteestä.
 

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ihan mielettömän hieno reissu eilen, kiitos siitä kaikille. Mitään ongelmiakaan ei tainnut olla paitsi näin että yksi teini kannettiin kulkueesta pois poliisivoimin, se oli lähinnä huvittavaa :D

Yllä ollut keskustelua matkan järjestämisestä ja siihen liittyvistä ongelmista ja veikkaisin kyllä että molemmissa ollut vähän vikaa. Toisaalta ehkä Suomessa ei olla totuttu tämän tason vierasinvaasioihin ja voi, ja onkin ollut niin että vähän pihalla oltu minkä tason retkestä puhutaan, mikä on kyllä toisaalta vähän ihmeellistä kun kontekstina ollut Vaasan reissu ja tätä oikeasti valmisteltiin keväästä lähtien eikä ollut kyse mistään että tullaan yllättäen viikon varoajalla sinne. Toisaalta myös tiedostan sen että Osaston aktiiviporukan viestintä on välillä hyvin aggressiivista ja yhteistyöhalutonta niin voin hyvin kuvitella että osa ongelmista on johtunut myös tuosta.

Yhtä kaikki, ensi kaudella taas! On tämä kyllä niin mieletön yhteisö.
 

Ströge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Seuraavat, tiedossa olevat, "megamatkat" liigassa lienee:

• Tappara - SaiPa 21.12.2024 (400+?)
• Ässät - Tappara 28.12.2024 (1 500+?)
• Ilves - Sport 11.01.2025 (1 000?)
• Sport - Kärpät 01.02.2025 (500+?)

Suluissa omat, hatusta vedetyt, arviot lopullisista osallistujamääristä.

Loistavaa että näitä järjestetään. Laittakaa toki kommentteja jos on tiedoissa muita tulevia matkoja.
 
Viimeksi muokattu:

Lepranmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vaasan Sport, Philadelphia Flyers
Alla matkanjärjestelyistä vastaavan henkilön loppuraportti rehupuntti-foorumilta. Aika karua luettavaa Kiekko-Espoon osalta.

Omalta osalta järjestelyt sujuivat hyvin, VIP-vieraina kun oltiin. Tosin 201-katsomosta näkyvyys oli parempi videokuution kautta kuin edessä olevan pleksin läpi.

Kiitokset kaikille!
Tämä on ehkä turhaa nillitystä, mutta tuossa suhteellisen lyhyessä tekstissä on yhteensä 17 kirosanaa. Saa ainakin minut epäilemään, että minkälaista se ulosanti on ollut K-Espoon suuntaan ja ymmärrän hyvin jos Espoossa on oltu aluksi hieman epäileväisiä tälläisen reissun suhteen. Jos sinne on ensimmäisen epäilevän viestin jälkeen vastattu että "haistakaa vi*** tuutte kyllä näkemään kuinka me tää hoidetaan sa*****!!!!"

Enkä nyt väitä, että tuollaista viestiä olisi lähetetty mutta ei tuo kirjoitus nyt ainakaan itselleni antanut hirveän ammattimaista kuvaa tekstin kirjoittajasta. Hän kuitenkin tekstissä antaa jatkuvasti ymmärtää, että tietää kaikesta kaiken mutta ulosanti on kyllä ainakin ihan teinipojan tasolla.

Todella hienoa, että tämä saatiin järjestettyä mutta eiköhän tässä nyt ole molemmissa osapuolissa hieman vikaa. Espoon puolelta oltaisiin ehkä voitu pyytää heti tapaamista ja kannattajien puolelta oltaisiin voitu suhtautua hieman eri tavalla siihen että nämä asiat todellakin haluttiin kirjallisena sähköpostin välityksellä. Eipähän jäänyt mitään epäselvyyksiä.
 

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Seuraavat, tiedossa olevat, "megamatkat" liigassa lienee:

• Tappara - SaiPa 21.12.2024 (400+?)
• Ässät - Tappara 28.12.2024 (1 500+?)
• Ilves - Sport 11.01.2025 (1 000?)
• Sport - Kärpät 01.02.2025 (500+?)

Suluissa omat, hatusta vedetyt, arviot lopullisista osallistujamääristä.

Loistavaa että näitä järjestetään. Laittakaa toki kommentteja jos on tiedoissa muita matkoja.
Kalpalla on ollut pari suurta savolaista kokoontumista nyt en osaa päästä lukuja heittää.
 

Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
HIFK taisi onnistua saamaan halliin vajaa 2000 omaa katsojaa enemmän kuin Ilves. Joten aika pieneksi jäi eilinen siihen verrattuna. Toki oli finaali.
Finaalissa oli vain noin 2000 Blueskatsojaa?

Enkä oikeastaan tuota edes ottaisi tähän tuota, varmaan IFKlaisia ollut paljon myös Jokereiden hallissa paikallispeleissä. Tai jos alettaisiin laskemaan Tampereen paikallispelien vieraskannattajien määrää. Ei ole siis tuo finaalikaan sellainen mitä voisi tähän laskea.

Yli 3k vieraskatsojaa on kova juttu. Taisi koko homma olla Suomen suurin.
 

#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Finaalissa oli vain noin 2000 Blueskatsojaa?
Ei tuo kovin kaukana ole totuudesta. Reippaasti alle puolet. Makkaramestarille ei ollut väliä keneltä rahat tulee, kunhan tulee. Silmämääräisesti enemmän vieraita silloin kuin eilen.


Mutta tosiaan, eivät nuo kaksi tapahtumaa ole toisiinsa verrattavissa.
 

Potku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Kivikova
Mutta tosiaan, eivät nuo kaksi tapahtumaa ole toisiinsa verrattavissa.

Plus oli vielä sitä aikaa että kovin monet ostivat lippunsa jonottamalla lippukaupan myymälöihin kauppakeskuksissa, joissa palvellaan yhtä asiakasta kerrallaan. Jonoissa osa jäi ilman lippuja.
 

Kuopionkukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Nyt oli kyse tulevista reissuista.
Pahoittelut täytyy laittaa silmät takaisin päähän. Tällä kaudella ei varmaan ssk tapahtumaa ole mutta toivottavasti taas jossain vaiheessa. Parhaimmillaan tuolla on ollut näköjään noin 800 savolaista Jokereita vastaan vuosia sitten.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Plus oli vielä sitä aikaa että kovin monet ostivat lippunsa jonottamalla lippukaupan myymälöihin kauppakeskuksissa, joissa palvellaan yhtä asiakasta kerrallaan. Jonoissa osa jäi ilman lippuja.
Ja eikös siellä monet jo lipun omanneet espoolaiset myyneet lippunsa pois, koska IFK-fanit olivat suunnilleen valmiita maksamaan mitä tahansa kaiken maailman nettikaupoissa että pääsisivät tuohon peliin?

Surullinen lopputulema, joka oli monen seikan summa.
 

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pari juttua:
-Heinäkuussa Kiekko-Espoon toimiston porukasta luultavasti puolet olivat ensimmäistä päivää töissä ja tehtäviä hommia oli ihan saatanasti. Joku Ilveskannattajien reissu - kaikella kunnioituksella - ei varmasti ollut silloin kiireisin tai tärkein asia. Toki tämä ei oikeuta välinpitämätöntä käytöstä.

-Itseänikin ottaisi aika päähän, jos olisin maksanut 1000€ ravintolapöydän varauksesta tarjoiluineen ja lautaselleni putoaisi tamperelaista räkää.
 

Kiekkonarri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, New Jersey Devils
Pahoittelut täytyy laittaa silmät takaisin päähän. Tällä kaudella ei varmaan ssk tapahtumaa ole mutta toivottavasti taas jossain vaiheessa. Parhaimmillaan tuolla on ollut näköjään noin 800 savolaista Jokereita vastaan vuosia sitten.
Oli muuten komea näky silloin kun pohjoisen päädyn yläkatsomo täynnä keltaista.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kritiikki Kesppoon järjestelyistä vastaavia kohtaan on oikeutettua ihan näin perusosallistujan näkökannalta. Porissa ja varsinkin Vaasassa järjestelyt olivat ihan eri tasolla vastaanottavan seuran puolesta. (Osaston puolesta kaikki on toiminu maniosti kaikilla kerroilla).
Jos Kespoon toimijat ovat olleet jotenkin epäuskoisia, niin se osottaa vaan, että skenä ei ole seurattu sen kehä III ulkopuoletta lainkaan... Eli säkki päässä on eletty, jos Vaasan reissusta ei oltu tietoisia, ei vaikka se oli ihan YLE uutisoitu juttu... ja jopa Hearissa!

Fasiliteetit on mitä on kussakin hallissa, tietysti, mutta Porissa meitin alta siirrettiin kausarilaisia ja käytävillä oli omat tarjoilut runsaalla tilalla. Vaasassa nyt oli asiat hoidettu viimesenpäälle kioskipalveluineen, sisääntuloineen ja poistumisineen jossa järkkärit toivotteli kotimatkaa ja hymyssä suin toivotti uudelleen tervetulleeksi (toki Vaasa ei yllättänyt, järjestelyt oli jo karsinta-aikoina viimesen päälle)

Se, että turhautnut Osastolainen kirjottaa meitin omalle palstalle värikkäin sanankääntein Kespoon suhtautumisesta ei tarkoita, etteikö vuodatus tulis aiheesta. Sen verran parempaa on nyt nähty sekä Porissa että Vaasassa... siis näin matkustajan näkökulmasta. järjestelyihin ei ole tullu osallistuttua, vaan olen vaan nauttinut matkoista. Kiitos niistä Osastolle. Vapaaehtoistyönä tämmösiä järkkäävä !
 

ilves61

Jäsen
Yhtä kaikki, ensi kaudella taas! On tämä kyllä niin mieletön yhteisö.
Haluan nyt tuoda hieman negatiivisuutta lisää tähän keskusteluun, ja kysyä, että miksi ihmeessä kannattamisen pitäisi kulminoitua johonkin yhteen isoon vierasreissuun?

Vaikka nämä ovatkin erittäin hienoja tapahtumia, niin kysyisin, että onko tosiaan niin, että suomalainen voi kannattaa ääneen vain kerran vuoteen? Jos näin, niin ei kai siinä sitten. Muussa tapauksessa lähtisin miettimään ennemminkin sitä, miten tämän kauden lopuista peleistä saataisin mahdollisimman hyvätunnelmaisia ja samantapaisia kuin tämä Espoon peli.

Kukin pohtikoot sitä osaltansa. Toivottavasti joskus perus kotimatseihinkin saataisin tällainen mayhemi.
 

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Haluan nyt tuoda hieman negatiivisuutta lisää tähän keskusteluun, ja kysyä, että miksi ihmeessä kannattamisen pitäisi kulminoitua johonkin yhteen isoon vierasreissuun?

Vaikka nämä ovatkin erittäin hienoja tapahtumia, niin kysyisin, että onko tosiaan niin, että suomalainen voi kannattaa ääneen vain kerran vuoteen? Jos näin, niin ei kai siinä sitten. Muussa tapauksessa lähtisin miettimään ennemminkin sitä, miten tämän kauden lopuista peleistä saataisin mahdollisimman hyvätunnelmaisia ja samantapaisia kuin tämä Espoon peli.

Kukin pohtikoot sitä osaltansa. Toivottavasti joskus perus kotimatseihinkin saataisin tällainen mayhemi.

Mielestäni tämä on todella validi pointti, en nyt mikään ihan taittopenkkien lihatäyte ole mutta kieltämättä kotipeleissä omassakin toiminnassa on parannettavaa. Toivottavasti tämä nimenomaan lietsoo touhua kotipeleissäkin paremmaksi ja ihmiset ”uskaltavat” lähteä paremmin mukaan chantteihin. Tuo ILV-ES TAM-PE-RE on ainakin todella toimiva ja ei luulisi sanojen liian vaikeita olevan, epäkitollinen tehtävä kuitenkin osastolla saada suomalaiset huutamaan :D

Tämä ei kuitenkaan luonnollisesti ole siitä pois etteikö eilinen olisi ollut mahtava ja en missään nimessä tarkoittanut että kannatetaan vain kerran vuodessa, se ei ainakaan oma toimintamalli ole. Kerran kaudessa vaan tiivistyy Ilveksen kannattajaporukan yhteisöllisyys tällaiseen reissuun ja sitä voi mielestäni fiilistellä ihan huoletta.
 

ilves61

Jäsen
Tämä ei kuitenkaan luonnollisesti ole siitä pois etteikö eilinen olisi ollut mahtava ja en missään nimessä tarkoittanut että kannatetaan vain kerran vuodessa, se ei ainakaan oma toimintamalli ole. Kerran kaudessa vaan tiivistyy Ilveksen kannattajaporukan yhteisöllisyys tällaiseen reissuun ja sitä voi mielestäni fiilistellä ihan huoletta.
Ei tietenkään enkä olettanutkaan että sitä tarkoittaisit, annoit vain oivan kohdan johon tarttua ja tuoda tämä ajatukseni esille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös