Menipäs minun kommentti nyt pahasti ihon alle.
En ainakaan itse kokenut, että olisi mennyt. Yritin vastata mahdollisimman asiallisesti ja monesta näkökulmasta, miksi näen läpsytinkulttuurin haitalliseksi katsomokulttuurin kehittymisen kannalta.
Noilla sitä tunnelmaa saa lisää ottelutapahtumiin heti eikä tarvi odottaa 20 vuotta. Aika moni varmaan jättää sinne otteluun tulematta silloin 20 vuoden päästä jos niissä otteluissa ei jo nyt ole tunnelmaa.
Varmaan saisi sitä vihtomisäänimaailmaa rakennettua, mutta kynnys taputtaa ja laulaa pysyisi edelleen korkeana. Katsomoita täyttävä nykyisten setämiesten sukupolvi, johon itsekin kuulun, alkaa olla jo pitkälti menetetty, mutta katsomoissa on sentään nuorempienkin sukupolvien edustajia. Ihan kaikki eivät ole kotona selaamassa TikTokia. Jos heille lykätään ovella käteen läpsytin, niin silloin kynnys oppia kannustamaan käsin ja laulamalla pysyy yhtä korkeana kuin edeltävilläkin sukupolvilla.
Oma kokemus on, että etenkin junnut liittyvät varsin matalalla kynnyksellä kannattajapäätyihin tai jopa yksittäisten kylähullujen kannattajien seuraan, jos sellaisia on paikalla rumpuineen ja lippuineen. Ehkä junnut eivät aina jaksa laulaa 60 tehokasta peliminuuttia putkeen, mutta kokevat homman kuitenkin kiinnostavaksi, eivätkä häpeä kannustaa ääneen samalla tavalla kuin moni aikuisväestöstä.
Kyse on myös valinnasta. Haluavatko seurat ottelutapahtumien järjestäjinä tukea kotisohvalla otteluiden katsomista ja satunnaisesti jäähalliin saapuvien läpsyttimillä vihtomista vai halutaanko kasvattaa ja kiinnittää kannattajia peleihin paikalle säännöllisesti saapuvaan yhteisöön, joka on kannustuksen kautta tapahtumassa aktiivinen toimija, eikä enemmän passiivisten vastaanottajien lauma asiakkaita. Mitä veikkaat, kumman kohderyhmän edustajalla on suurempi todennäköisyys saapua säännöllisesti otteluun paikan päälle?
www.is.fi