Mainos

Liigaannousu voidaan unohtaa.

  • 6 663
  • 74

Rocco

Jäsen
Vaasasta harvoin lähtee bussia minnekään koska lähin ottelupaikka on Kokkola, 120km. Sinne bussi menee. Tämän jälkeen lähin paikka onkin ilmeisesti Forssa jonne matkaa kertyy 300km. Kouvolassa on sentään lähellä useita joukkeita ja matkoja on helpompi järjestää.

On muuten hienoa että esim. Vaasaan asti olette jaksaneet. Niin, sen huomion olen tehnyt että teidän porukassa on suuri osa ihan aikuisia miehiä. Meillä ainakin iso osa äänekkäistä faneista on hieman nuorempaa ja siksi voi olla vaikeaa löytää rahaa matkaan tai irroittautua opiskelun pakottamista viikonlopputöistä pelimatkaa varten.

Yksi ongelma ainakin allekirjoittaneella on se että bussissa on ns. menoveden nauttiminen täysin kiellettyä. Kukapa kuivin suin jaksaa koko päivää bussissa istua?!
 

mendieta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Carlo Grünnin ja Juhani Tammisen FB-päivitykset
Yleisömäärät

Yksi asia on allekirjoittanutta askarruttanut siitä asti, kun tieto KooKoo-fanien maankiertoreissusta tavoitti tämän palstan. Miksi yleisömäärät on Kouvolassa pelatuissa otteluissa noin pienet, kun innokkaita faneja löytyy? KooKoolla on otteluita käynyt seuraamassa 17 ottelussa 17008 eli keskiarvo on 1000 henkeä per peli, kun taas esim. Vaasassa 17 peliä on vetänyt 23317 henkeä eli keskiarvo on 1371. Ja kun Kouvolan alueen katosojat ovat vielä, niin kotiseurarakkaita, ettei liigapelejä käy katsomassa, niin mihin he jäävät?

Sportin yleisökeskiarvo on noussut tänä vuonna n. 200 silmäparia per ottelu. Se on Mestiksessa aika hyvä suoritus. Hyvää työtä on seurassa tehty.
 

Rooster

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS (pesiksessä KPL)
Nuo alhaiset yleisömäärät ovat kyllä harmittaneet minuakin. Tuollainen 1000 katsojaa per peli on kyllä KooKoon kotipelin yleisömääräksi hävettävän alhainen. KooKoo pelaa nyt parasta kiekkoa vuosiin, mutta kyllä se liigan sulkeminen on varmasti todella suuri syy huonoihin yleisömääriin. Moni ei jaksa kiinnostua Mestiksen voittotaistelusta.

Toki Kouvolan seudun "suuri yleisö" (mukana ei siis todelliset hardcore-fanit) ylipäätään on todella kriittistä. Kun KPL taisteli itsensä Superpesikseen viime syksynä, oli KPL:n kotipeleissä pahimmillaan vain 400 katsojaa, siis Superin karsintasarjassa. (Tässä siis oli kyse avoimeen pääsarjaan noususta, eikä väkeä silti tuntunut kiinnostavan!) Kouvolassa pitäisikin varmaan jokaisen joukkueen taistella Suomen mestaruudesta eli maan parhaan joukkueen tittelistä ennen kuin suuri yleisö täällä vaivautuu paikan päälle.

Sportin yleisömäärät ovat kyllä jopa kadehdittavia. Joukkueella ei edes ole mennyt kovin hyvin tämä kausi, ja silti yleisökeskiarvo on sarjan kärkeä. Vaasassa ainakin näytetään, että oman kaupungin joukkue kiinnostaa joka tapauksessa.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Re: Yleisömäärät

Viestin lähetti mendieta
Yksi asia on allekirjoittanutta askarruttanut siitä asti, kun tieto KooKoo-fanien maankiertoreissusta tavoitti tämän palstan. Miksi yleisömäärät on Kouvolassa pelatuissa otteluissa noin pienet, kun innokkaita faneja löytyy? KooKoolla on otteluita käynyt seuraamassa 17 ottelussa 17008 eli keskiarvo on 1000 henkeä per peli, kun taas esim. Vaasassa 17 peliä on vetänyt 23317 henkeä eli keskiarvo on 1371. Ja kun Kouvolan alueen katosojat ovat vielä, niin kotiseurarakkaita, ettei liigapelejä käy katsomassa, niin mihin he jäävät?

Rooster ehtikin jo vastaamaan mutta hyvin pitkälle olen Roosterin kanssa samaa mieltä.
Kyllähän Kouvolan seudun penkkiurheilijoita on hemmoiteltu viime vuosina tavalla joka hakee vertaistansa jo maanlaajuisesti.
Viime vuosina Kouvolan seudulla on tullut Kouvojen toimesta koripalloliigassa Suomen mestaruuksia, MyPa alkaa olemaan futisliigassa jo vakioryhmä mitaleita jaettaessa, maineikas takavuosien moninkertainen Suomen mestari KPL teki viime kauden päätteeksi paluun pesäpallon pääsarjatasolle.

KooKoohan keräsi aikoinaan divarissa sarjan huippu yleisömääriä parhaimmillaan divarikausilla jopa yli 4000 katsojan keskiarvolla, johon ei tietääkseni divarissa ole KooKoon ohella pystynyt kuin Kärpät. Kyllähän kaikkien on pikku hiljaa myönnettävä, että suljettu liiga on ollut täysi torso jo syntyessään ja on näivettänyt ainakin suuren yleisön mielenkiinnon sarjaa kohtaan. KooKoolla käy oikeastaan menestyksestä riippumatta noin 1000 katsojaa per/ottelu, mutta vetihän tuo Kiekko-Vantaa Kouvolaan sentään jo yli 1600 katsojaa.

Vaikka Sport onkin kerännyt sarjassa eniten yleisöä niin kyllähän mielestäni senkin yleisökeskiarvossa 1371 on paljon varaa parantaa verrattuna ainakin divarin yleisömääriin.
KooKoolla on lisäksi yksi seikka joka pudottaa yleisömääriä, useilla pelikierroksilal täsmälleen samaan aikaan KooKoo pelaa mestistä ja Kouvot Koriksen SM-sarjaa. Onko Vaasassa muita lajeja jotka veisivät osansa katsojista?

No oikeastaan olen nykyisen suljetun liigan aikana pelattavan mestiksen yleisömääriin suhteellisen tyytyväinen, täytyy muistaa että ei monikaan nykyisistä liigajoukkueista ei pystyisi mestiksessä yhtään parempaan.

Toivotaan, että järki joskus voittaa ja karsinnat palautetaan ja sen jälkeen voisi olla vaikkapa joku ratkaisupeli sarjavoitosta vaikkapa KooKoo-Sport, 6000 katsojaa, kun Kouvolan jäähalli nitisisi liitoksissaan.
 

Hansel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HAUKAT,Jokerit
Tuli tässä luettua taas text tv:n puolelta asiaa aamulehden kyselystä jossa mainitaan kaikkien liigaseurojen johtajien haluavan liigan pitämisenä kiinni vielä 2005 jälkeen.. hehheh.. eipä ole yllätys,.. ja yleisimpänä selityksenä tähän että näin turvataan seurojen talous.. onhan se itsestään selvyys että he ajattelevat vaan omaa persettään kuin suomalaisen jääkiekon tilaa ja sen tulevaisuutta,.. Kummolakin vaikuttaa tässä fiksuimmalta tyypiltä sentään haluaa asialle jotain tehdä,..ei muuta kun käytä valtaasemaasi Kalervo! Urheiluetiikan nimissä pienten on aina saatava haastaa suuremmat ..kohta mestis joukkueet on ajettu niin syvälle että tätä haaste mahdollisuutta ei enään koskaan tule!
 

viikinkikissa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit IFK
Mitenkäs muuten siellä Kouvolassa, selostetaanko vieraspelit jollain radiokanavalla? Todennäköisesti itse kävisin useammin fanimatkoilla, jos noita Jukurit pelien selostuksia ei tulisi. Mutta tietenkin, kun ratkaisu pelit alkaa käy taas matkani myös vieraspaikkakunnille. Onhan se ihan eri fiilis, kun voi huutaa kaukalon reunalla katsomossa eikä radiolle!
 

Kotkafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Onko tuosta Aamulehden jutusta tarkempaa tietoa. Itsekin näin asian illalla teksti-TV:stä. Aika tyrmistyttävää joka tapauksessa!
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti viikinkikissa
Mitenkäs muuten siellä Kouvolassa, selostetaanko vieraspelit jollain radiokanavalla? Todennäköisesti itse kävisin useammin fanimatkoilla, jos noita Jukurit pelien selostuksia ei tulisi. Mutta tietenkin, kun ratkaisu pelit alkaa käy taas matkani myös vieraspaikkakunnille. Onhan se ihan eri fiilis, kun voi huutaa kaukalon reunalla katsomossa eikä radiolle!

viikinkikissa, pelejä ei Kouvolassa jostain ihmeen syystä selosteta millään radiokanavalla, mutta tästähän ei tietenkään voida syyttää KooKoota vaan onnettomia radioasemia, joiden ohjelmien taso on vuosien varrella laskenut kuin lehmän häntä. Toisin oli ainakin vielä 90-luvun alkupuolilla, jolloin kaikki KooKoon vieraspelit selostettiin radiossa. Täällähän kuuluu iskelmäradiossa SaiPan vieraspeliselostukset, mutta en ole vielä kenenkään Kymenlaaksolaisen kuullut noita pelejä kuuntelevan, koska KooKoo on ainoa joukkue, jonka edesottamukset Kymenlaaksolaisia jääkiekkofaneja kiinnostaa.

KooKoolla on kyllä erittäin innokas faniryhmä joka varmasti kiertäisi vieraspelit vaikka pelit radiossa tulisivatkin. Tästä hyvänä osoituksena TV-pelit Kiekko-Vantaa-KooKoo ja Ahmat-KooKoo, joissa oli runsaasti faneja bussilastillinen paikalla vaikka ottelu oli nähtävissä Kouvolan seudulla urheilukanavalta suorana lähetyksenä.

Reilun viikon päästähän todellisessa kärkiottelussa Kouvolassa kohtaavat KooKoo ja Jukurit ja pelihän tulee lisäksi urheilukanavan kautta suorana. Näkyykö muuten Mikkelin alueella nämä urheilukanavan lähetykset? Toivotaan, että Mikkelistä tulee runsaasti Jukuri-faneja paikan päälle Kouvolaan kuten viime kauden finaaleihin. Viime vuonna Kymenlaakson radio selosti ainoastaan nuo KooKoon finaalipelit Mikkelistä, joten parantamisen varaa kyllä sillä saralla olisi.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti cock
Täällähän kuuluu iskelmäradiossa SaiPan vieraspeliselostukset,

Tauru oli muuten tuossa KooKoo-KiVa pelissä paikan päällä, ja soitti matsin jälkeen käsittääkseni radioon. En kyllä sitten tiedä kertoivatko vain tulokset vai mitä.

Ja ei Kouvolassa aivan menestyksestä riippumatta käy tuhatta katsoja. Muistissa on vielä surkeat otteet parin kauden takaa, kun yleisöä oli lehtereillä noin 600/peli.

KooKoon juniorit pääsevät (kai vieläkin?) lisensseillä peliin, eikä heitä lasketa yleisömääriin mukaan, joten hallissa on noin 100-200 katsojaa enemmän kuin ilmoitettu yleisömäärä. Uskoisin, että ilman mahdollisuutta nousta, on katto täällä noin 1200 katsojan keskiarvo. Divarikaudet todistivat, että kovempitasoisessa sarjassa katsojakeskiarvo voisi alkaa kakkosella.

Propsit kuitenkin Vaasaan.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Everton
Tauru oli muuten tuossa KooKoo-KiVa pelissä paikan päällä, ja soitti matsin jälkeen käsittääkseni radioon. En kyllä sitten tiedä kertoivatko vain tulokset vai mitä.

Uskoisin, että ilman mahdollisuutta nousta, on katto täällä noin 1200 katsojan keskiarvo. Divarikaudet todistivat, että kovempitasoisessa sarjassa katsojakeskiarvo voisi alkaa kakkosella.

Tauru taitaa asua Kouvolassa ja taitaa käydä aina katsomassa KooKoon peliä paikan päällä jos ei SaiPan peliselostushommat satu olemaan samaan aikaan.

Sikäli olet oikessa, että nykymestiksessä ilman nousumahdollisuutta tuo 1200 katsojan keskiarvo on katto lähes joka paikkakunnalla. Jos esim. Pelicans, SaiPa, Lukko tai vaikkapa HPK olisi samassa tilanteessa eikä sielläkään väkeä kävisi yhtään enempää niin miksipä sitä Kouvolassa, Vaasassa tai Kuopiossakaan vaivauduttaisiin katsomoihin.

Koripallon SM-sarjasta ei jostain syystä julkaista yleisömääriä mikä mielestäni aina on ollut hiukkasen outoa. Hävettääkö heitä alhaiset yleisömäärät vai mistä asia mahtaa johtua. Kuitenkin Kouvot taitaa päästä kutakuinkin samoihin yleisömääriin KooKoon kanssa, olen kuullut että Kouvojen peleissä kävisi jopa 1000 katsojaa peleissä eli hitusen alle KooKoon keskiarvon.

Kuitenkin nämä joukkueet pelaavat usein samaan aikaan ja KooKoo saattaa vetää lehtereille siis hiukan yli 1000 katsojaa ja Kouvot suunnilleen saman verran eli noin 2000 katsojaa yhtä aikaa liikkeellä. Tosin Kouvot ei niinkään taida kiinnostaa näissä Kouvolan naapurikunnissa tosin kuin KooKoo joka enemmän mielletään koko Pohjois-Kymenlaakson joukkueeksi.
 

viikinkikissa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit IFK
Viestin lähetti cock

Reilun viikon päästähän todellisessa kärkiottelussa Kouvolassa kohtaavat KooKoo ja Jukurit ja pelihän tulee lisäksi urheilukanavan kautta suorana. Näkyykö muuten Mikkelin alueella nämä urheilukanavan lähetykset? Toivotaan, että Mikkelistä tulee runsaasti Jukuri-faneja paikan päälle Kouvolaan kuten viime kauden finaaleihin. Viime vuonna Kymenlaakson radio selosti ainoastaan nuo KooKoon finaalipelit Mikkelistä, joten parantamisen varaa kyllä sillä saralla olisi.

Kyllähän täällä näkyy urheilukanava ainakin kaapelin kautta. Onkohan muuten tuolla urheilukanavan nettisivuilla ja tekstitv:llä moka, kun siellä on Kookoo - Jukurit matsi laitettu 10.2 näytettäväksi. Jufa järjestää fani matkan taas Kouvolaan, joten saattaa sinne jokunen mikkeliläinen tulla. Taas on vähän kahden vaiheilla, että järjestääkö kisastudion kodin sohvalle (jos tuo peli tulee suorana) vai lähteä kohti Kouvolaa paikan päälle kannustamaan...

No, nyt menee jo niin pahasti ohi ketjun aiheen, että parempi lopettaa.

Tosin täytyy sanoa vielä, että kyllä oheispalvelut on Jukureilla ainakin liiga tasoa. Kännypalvelukin löytyy eli voit tilata matsin kännyyn ja saada uusimmat uutiset heti, jos jotain tapahtuu joukkueessa. Ja känny piippaa aika useasti, kun on myös tuon toisenkin joukkueen palvelu tilattu kännyyn.
 

cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti viikinkikissa
Onkohan muuten tuolla urheilukanavan nettisivuilla ja tekstitv:llä moka, kun siellä on Kookoo - Jukurit matsi laitettu 10.2 näytettäväksi. Jufa järjestää fani matkan taas Kouvolaan, joten saattaa sinne jokunen mikkeliläinen tulla.

Täytyy olla virhe jos siellä pelipäiväksi on mainittu 10.2.03
Ainakin KooKoo-UJK -ottelussa jaetussa ottelulehtisessä on mainittu KooKoon loput kotiottelut ja tuossa ohjelmalehtisessä on KooKoo-Jukurit mainittu pelattavaksi maanantaina 3.2.03 klo 18.30. Hiukan muuten hämmästyttää, että otteluohjelman mukaan tuolloin maanantaina pelattaisiin myöskin ottelut Hokki-KJT, FPS-Hermes, UJK-Sport ja TuTo-Ahmat. Eihän maanantai tähänkään asti ollut yleinen pelipäivä muuten kuin noiden TV-otteluiden osalta.

Niin kyllähän tuo peli on myös KooKoon otteluohjelman mukaan TV-ottelu.
 

viikinkikissa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit IFK
Viestin lähetti cock
Hiukan muuten hämmästyttää, että otteluohjelman mukaan tuolloin maanantaina pelattaisiin myöskin ottelut Hokki-KJT, FPS-Hermes, UJK-Sport ja TuTo-Ahmat. Eihän maanantai tähänkään asti ollut yleinen pelipäivä muuten kuin noiden TV-otteluiden osalta.

Niin kyllähän tuo peli on myös KooKoon otteluohjelman mukaan TV-ottelu.

Tuota ihmettelin itsekin, että 4 muutakin peliä olisi sinä päivänä. Mutta kyllähän tuo Kookoo - Jukurit peli pelataan varmasti silloin kolmas päivä. Urheilukanavan ohjelma tiedoissa ei tosin ollut sille päivälle 3.2 laitettu mitään peliä näytettäväksi, vaan viikon päästä siintä 10.2 oli Kookoo - Jukurit ja silloinhan ei tietääkseni pelaa kukaan. Täytyy olla virhe ohjelmatiedoissa! No, odotettavissa varmasti liigatason ottelu!

Edit: siis 4 ottelua
 
Viimeksi muokattu:

Afan

Jäsen
Viestin lähetti cock
Hiukan muuten hämmästyttää, että otteluohjelman mukaan tuolloin maanantaina pelattaisiin myöskin ottelut Hokki-KJT, FPS-Hermes, UJK-Sport ja TuTo-Ahmat.

Keskiviikon 5.2. kierros pelataan kokonaisuudessaan jo maanantaina 3. päivä (paitsi K-Vantaa-KalPa tiistaina), koska Mestiksen maajoukkue matkaa turnaukseen Japaniin.
 

lepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Noususta

Munkin oli pakko ottaa osaa tähän liigakeskusteluun, kerran tästä on tullu niin suosittua. Mä oon nähny, et esimerkiks sportin foorumissa on laskeskeltu mahd. uusien joukkueiden kotikaupunkien kokoja ja väestömääriä! Herätkää pahvit! Jos liiganousu tosiaan ratkaistaan urheilullisin periaattein, eli se, kuka on sarjassa paras nousee ja niin edelleen. Ei voi olla järkevää, että se joukkue, jonka kaupunki on suurin, on ensimmäisenä "nostolistalla". Elitserienin pitä aikaisin Leksand pelaa ottelunsa kaupungiaa jossa on tietääkseni alle 10000 as. ja lähellä ei isompia paikkakuntia. Tähän vedoten sanonkin, että mun mielestä esim. Hermes, KooKoo tai Jukurit ei oo YHTÄÄN huonompi vaihtoehto liigaan kuin Sport tai KalPa. Miettikääpä tätä ja kommentoikaa!!!
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Re: Noususta

Viestin lähetti lepa
Herätkää pahvit! Jos liiganousu tosiaan ratkaistaan urheilullisin periaattein, eli se, kuka on sarjassa paras nousee ja niin edelleen...sanonkin, että mun mielestä esim. Hermes, KooKoo tai Jukurit ei oo YHTÄÄN huonompi vaihtoehto liigaan kuin Sport tai KalPa. Miettikääpä tätä ja kommentoikaa!!!

Millä perusteella laitoit Hermeksen tuohon listaasi?
 

Kullervo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Re: Noususta

Viestin lähetti lepa
Herätkää pahvit! Jos liiganousu tosiaan ratkaistaan urheilullisin periaattein, eli se, kuka on sarjassa paras nousee ja niin edelleen.

JOS. En usko, että urheiluus ratkaisee. Perusteluina asiasta päättävien henkilöiden kommentit eri medioissa.

Viestin lähetti lepa
Elitserienin pitä aikaisin Leksand pelaa ottelunsa kaupungiaa jossa on tietääkseni alle 10000 as. ja lähellä ei isompia paikkakuntia. Tähän vedoten sanonkin, että mun mielestä esim. Hermes, KooKoo tai Jukurit ei oo YHTÄÄN huonompi vaihtoehto liigaan kuin Sport tai KalPa. Miettikääpä tätä ja kommentoikaa!!!

Jääkiekkoseuran kotipaikan lähiseudun asukasmäärä on yksi hyvä keino arvioida seuran taloudellisia mahdollisuuksia. Se ei ole kuitenkaan absoluuttinen totuus. Jossain päin voi olla erittäin urheiluhullua yleisöä tai joku erittäin rahakas sponsori. Olisiko näin myös Leksandissa.
 

4ahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että liigakarsintoja ei tulla järjestämään "koskaan". Toivottavasti näin ei käy,mutta tässä pari ajatusta perusteluksi. Jossakin kyselyssä joka tehtiin liigajoukkueiden pomoille ei kukaan kannattanut liigakarsintojen palauttamista. Aivan ymmärrettävää kun oma paikka voisi olla kysessä. Useat olivat kylläkin sitä mieltä, että 13 on huono määrä joukkueita, joten tästä päästääkin asian ytimeen. Liiga "aukeaa" kun sopiva joukkue todistaa Mestiksessä olevansa lähelläkään liigatasoa. Mitä todistaminen sitten voisi sisältää: 1.Mestiksen ylivoimaisen voiton. 2. Riittävien katsojamäärien saaminen jo Mestiksen aikana. 3. Taloudellisen tuloksen saaminen plussalle jo Mestiksessä. 4. Riittävän junioritoiminnan pelaajapolitiikan tueksi. 5. Tarpeeksi suuri talousalue. Tässä näitä muutamia mitä tuli mieleen. Kommentit ovat tervetulleita ja toivottavia.
 

theace

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Viestin lähetti 4ahola
Mitä todistaminen sitten voisi sisältää: 1.Mestiksen ylivoimaisen voiton. 2. Riittävien katsojamäärien saaminen jo Mestiksen aikana. 3. Taloudellisen tuloksen saaminen plussalle jo Mestiksessä. 4. Riittävän junioritoiminnan pelaajapolitiikan tueksi. 5. Tarpeeksi suuri talousalue. Tässä näitä muutamia mitä tuli mieleen. Kommentit ovat tervetulleita ja toivottavia.

Omat kommentit noihin yllämainittuihin kohtiin:

1. Ei ole kauhean hyvä kriteeri nousulle. Sillä jos joku joukkue nousee liigaan, niin kyllähän sen on helpompi vasta sitten houkutella parempia pelaajia rinkiin. Mestikseen on aika vaikee saada houkuteltua liigakelpoisia pelaajia. Vaikka olisit ylivoimaisesti paras mestiksessä, se ei tarkoita sitä että pärjäisit sillä porukalla liigassa. Kärpät oli poikkeus mielestäni.Rahalla tietysti saa, mutta millä Mestis joukkueella on tälläkin hetkellä varaa hommata samanlainen joukkue kuin Kärpillä oli viimeisinä Mestisvuosinaan.

2. Ihan ok, mutta toisaalta kuten edellä, kyllä se liigaan pääsy tuo ne katsojat sitten tullessaan jos on tuodakseen. Mutta kyllä mestiksen katsojaluvut jotain kertoo tietysti kiinnostuksesta.

3. Tämähän on se asia jota toitotetaan ja on tietysti yksi tärkeimmistä. KalPa esimerkiksi on varmaan läksynsä oppinut, eikä lähde pelleilemään liigaan ilman riittävää taloudellista pohjaa. Konkurssit ovat opettaneet.

4. Tärkeä juttu mielestäni. Antaa pohjaa ammentaa myös omia pelaajia liigarinkiin, ettei eletä pelkästään tuontipelaajien varassa. Mutta ei pakollinen jos raha riittää ostamaan muualta.

5. Tässä kohtaa ehkä tärkeämpi on se miten joukkue saa sponsoreita ja muuta tukea. Ei kannata liikaa tuijottaa talousalueen kokoon jos rahaa tulee riittävästi. Voi pienelläkin talousalueella menestyä.

Nää on vaan minun mielipiteitä, saa vapaasti kritisoida ja kommentoida!
 

4ahola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Oli ehkä huonosti muotoilu tuo "ylivoimainen voitto". Tarkoitin sitä, että yleensä voittaa Mestiksen. Liigakarsintojen ongelmahan on siinä, että niissä pärjätäkseen on kasattava Mestis tasolle aivan liian hyvä joukkue ajatellen kevään liigakarsintoja. Tämä on ensinnäkin erittäin kallista ja toisekseen millä saada ja motivoida liigatasoiset pelaajat pelaamaan vuosi Mestiksessä. Kuten "theace" yllä toteaa "rahalla saa...", mutta ei taida yhdenkään joukkueen talous sitä kestää.
 

lepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Herpasta...

Ajattelin lähinnä niitä jotka väittää että Kokkola on liian pieni liigakartalle. Eiks Rauma oo saman kokone ja siellä "pelataan hyvää hokia" siitä huolimatta että siellä ei oo kymmentä miljoonaa asukasta! Tsemppiä Lukkolle!! Jäkikses pitäs päästä siihen ku fudikses, viimeinen putoaa ja "divarin" paras nousee, niin ei olis mitään epäselvyyttä, etteikö liigassa pelais URHEILULLISESTI parhaat joukkueet!!


Jääkiekkoa pelataan nykyisin kabineteissa
 

zobrax

Jäsen
Suosikkijoukkue
EVU, Kiekko-Vantaa, TPS
Niinhän jalkapallossa on nykyisin, mutta veikkaan että tulevaisuudessa jos futis saa lisää katsojia ja valtaa mediaan, tapahtuu sama ilmiö kuin jääkiekossa. Omaa kukkaroaanhan siinä päättäjät ajattelevat, kun "turvaavat" seurojen taloudellista tilaa.
 

Vaasalainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Sport on valmis?

Penkkiurheilijana olen seurannut Sportin edesottamuksia OY:n muodostamisineen.

Mitähän ne "Liiga-kriteerit" voisivat olla, joita Sport ei täyttäisi jo esim kaudella 2004-2005?
 

Hansel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HAUKAT,Jokerit
Turha tässä on jaaritella tästä liiganoususta kun ei sinne mikään joukkue nouse seuraavaan neljään vuoteen jos silloinkaan ja jatketaan keskustelua silloin.. ja veikkaanpa että puolet nykyisistä mestisseuroista on jo siihen mennessä mennyt konkurssiin.. valitettavasti!
 

Vaasalainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Voihan se olla niinkin mutta voihan se olla että liigaa täydennetään heti kun sopiva joukkue löytyy ja ainakin yksi on valmis sinne 2004 syksyllä. Sport.
Miksi muka liigaa ei täydennettäsi? Kuka niin on päättänyt?
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös