Liigaannousu voidaan unohtaa.

  • 6 512
  • 74

vihtori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelikaanit
Nousu liigaan voidaan tosiaankin haudata Mestiksessä todella pitkäksi aikaa, koska liigaa aiotaan supistaa ihan niin kuin Ruotsissakin tulee tapahtumaan jo seuraavaan kauteen mentäessä. Tämän tiedon olen saanut Ruotsista ja uskon ehdottomasti ko. henkilön antamaan tietoon. Suomessa on ihan pakko supistaa liigaa, jo sen vuoksi että turhien ottelujen määrä saadaan minimoitua. On täysin kohtuutonta, että jokin huippujoukkue jonka kasaamiseen on käytetty valtavasti rahaa joutuu pelaamaan hyvin pienen pelaajabudjetin omaavaa joukkuetta vastaan koska palkallinen tasoero on valtava. Kun joukkueiden määrä olisi jotain 8-10 niin tasoerotkin olisivat siedettäviä eikö niin, ja kaikilla otteluilla olisi merkitystä kun vielä sarja säilytettäisiin suljettuna etteivät liian köyhät seurat pääse sinne. Esim. rikas Ilveshän sinne kuuluu ehdottomasti.
 

siwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pita,
Ei liigaa supisteta missään nimessä.Kuka/ketkä joutuisi uhriksi? Urheilullisilla perusteilla se olisi Ilves. Uskokoon niiden pudottamiseen ken tahtoo. Muita vaihtoehtoja olisi Pelicans, Ässät, lukko...ei liiga halua noita menettää.

Nykymenolla niitä merkityksettömiä otteluita liigassa tuleekin sitten riittämään. Mutta ratkaisukin olisi olemassa, palauttaisivat vain nousun-/putoamisen, mutta sitähän liigaseurat eivät halua. Eivät varsinkaan ne häntäpään joukueet joita muutos kaikista eniten koskisi.
 

MiikaL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En usko!

Siis sen uskon, että sinne liigaan ei kukaan nouse, mutta ei sieltä kyllä alaspäinkään tulla! Tosiaan, Ilves se tippuja olisi tosiaan pelillisten "ansioiden" perusteella. Tietenkin vain tätä kautta katsottaessa. Niin, ja eihän siitä tulee mitään, että tätä kautta katsoo, sillä jos nyt jostain kumman syystä se liiga supistuisi, se ei tapahtuisi ainakaan nyt vielä parin-kolmen vuoden sisällä. Ja voihan olla, että siinä vaiheessa ovat ihan muut joukkueet tuolla loppupäässä. Niin, sitten jos sieltä nyt joukkueita enemmän tippuisi, esim kolme. Niin sittenhän nämä joukkueet A, B ja C hallitsisivat Mestistä ainakin n. viisi ensimmäistä vuotta ja sitten olisi Mestis epätasainen. Edessäkö olisi sitten Mestiksen supistaminen? No way! En usko tuohon, en sitten ollenkaan!
 
Eihän liigasta krtään olla pois pudottamassa, vaan sinne on haettu 14:ta liigaseuraa jo pidemmän aikaa ja tällä hetkellä vahvin ehdokas on KalPa. Liigaan haluutaan parillinen määrä joukkueita, koska tällä hetkellä pelisysteemi(välisarja yms.) on täysin perseestä. Mutta ei liigasta ketään pudoteta. Mielummin 14 kuin 12 sano Urpo.
 

Börje

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Hermes, sympatiat JHT:lle
Viestin lähetti Lakaisija
Mielummin 14 kuin 12 sano Urpo.

Niin Urpohan päättää kaiken...näin tätä suomen nyky-kiekkoilua hoidetaan.
 

Hansel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HAUKAT,Jokerit
Liigan alapuolella on noin about 5joukkuetta joilla olisi edes jonkinlainen edellytys pelata liigassa (hienot hallit,iso talousalue).. nostetaan nämä joukkueet ja samalla ollaan sinetöity joukkueet korkeimmalla sarjatasolla seuraavaksi sadaksi vuodeksi eikä tarviste enään spekuloida kuka nousee ja milloin =).. eiks jeah
 

suuris

Jäsen
Viestin lähetti vihtori
On täysin kohtuutonta, että jokin huippujoukkue jonka kasaamiseen on käytetty valtavasti rahaa joutuu pelaamaan hyvin pienen pelaajabudjetin omaavaa joukkuetta vastaan koska palkallinen tasoero on valtava.

Mitä kohtuutonta siinä on? En ymmärrä. Eivät he palkkaeron takia pelaa, vaan siksi, että sarjaohjelmaan kuuluuu tietty määrä otteluita.

Eikö tämän kaltaiset ottelut saa pienipalkkaiset pelaajat yrittämään entistä kovemmin näyttääkseen, että raha EI ratkaise. Samalla kovapalkkaisten pelaajien tulisi todistaa arvonsa! Itse ainakin nautin, kun jokin pikkuseura pöllyttää suurseuroja.

Vai tuleeko tämä nyt tulkita niin, että köyhät pelatkoon omassa sarjassaan, vaikka perinteitä olisi ja samalla menestymisen mahdollisuus?! Liigassahan pelaisi enää Jokerit, Jokerit, Jokerit ja Jokerit ja Blues. SM-Liigan nimi voitaisiin samalla muuttaa HS-Liigaksi (HjallisSalonoja-Liiga)

Voi tsiisus mitä paskaa kirjoitit. Toivottavasti et tarkoittanut!
 

vihtori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelikaanit
Liigajoukkueiden väliset ottelut

Ruotsalaiset eivät lähde Suomen liigajoukkueiden ja heidän Elits. joukkueiden välisiin otteluihin, ennen kuin Suomen liigajoukkueiden määrä on pudotettu 10-12 kpl:en tämä on fakta ja sille eivät Suomen liigapomot mahda mitään. Tällä hetkellä tavoite on tietenkin laajentaa yhteistyötä Ruotsin Elits. kanssa sehän on selvä jokaiselle joka pystyy ajattelemaan jääkiekkoa kehittämisen kannalta.

Sitten eivät nuo liigasta pudonneet joukkueet olisi niin ylivoimaisia Mestiksessä kuin luullaan. Nehän menettäisivät 1-ketjunsa ylempään sarjaan. Näin saataisiin Mestis joka olisi todella kovatasoinen jonka pelejä seuraisi varmasti huomattavasti suurempi yleisömäära kuin tänä päivänä.

Mestis joukkueiden määräkin voitaisiin pitää 12, mikä on ihan hyvä määrä.

ps toivo lisää kaikenlaisia kommentteja.
 

Kotkafani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
"Ruotsalaiset eivät lähde Suomen liigajoukkueiden ja heidän Elits. joukkueiden välisiin otteluihin"

Kuka noita matseja sveduja vastaan oikein haluaa? Muistakaa EHL, kuinka vähän katsojia kiinnostivat nuo pelit.
Annetaan homman olla niin kuin se nyt ja avataan SM-liiga. Kehitetään mielummin kotimaista kiekkoilua taitopeliä suosivammaksi niin pärjätään paremmin tsekeille loppuotteluissa, ei lähdetä pelaamaan ruåtsalaista varmistelukiekkoa.

Jos niin on, niin Harkimo mentkööt Jokereineen pelaamaan Eurooppaan. Tuleepahan sitten tilaa lisänousijalle SM-liigaan.
 

harza

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Kouvot,KPL,HPK.
Tässä vois kysyä esim.Jokereiden tai HPK:n tai Bluesin,tai ihan miltä tahansa liigan kärkiseurojen kannattajilta,olisiko se välillä hauskempaa kurmottaa esim.KooKoo:ta,Jukureita tai KalPa:a kuin vuodesta toiseen samoja joukkueita kuten Ilvestä,Saipaa ja Ässiä?
Mun mielestä vaihtelu olisi hauskaa ja lisäisi mielenkiintoa!
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Kotkafani
[B
Jos niin on, niin Harkimo mentkööt Jokereineen pelaamaan Eurooppaan. Tuleepahan sitten tilaa lisänousijalle SM-liigaan. [/B]

Juuri näin, menkööt suuruudenhullu Jallis Harmimo Eurooppaan Jokereineen ja voisi ottaa mukaan adjutantikseen Napoleon-tautia sairastavan Urpo Helkovaaran. Siis Suomen jääkiekkoilun mätäpaiseet Jalliksen ja Urpon.

Alkaa porukat pikku hiljaa kypsymään yhä enemmän tähän Jallis-Urpo-Liigaan ja kyseistä sarjaa arvostelevat kannanotot lisääntymään.

Viimeisiä kannanottoja:

Mika "Hockey Night" Saukkonen:
"Jääkiekossa ja muissakin palloilusarjoissa on perinteisesti karsittu tippumisesta ja nousemisesta. Tämän tason pelaajakauppa ei SM-liigassa tulisi kysymykseen, jos uhkana olisi, että ottaa keväällä kuokkaan Jukureilta tai KooKoolta".

Raimo "Tiikeri" Määttänen, Suomen Turku:
* Mätsky ei säästellyt sanojaan arvostellessaan nykyistä suojattua Jallis-Urpo-Liigaa. Ja tähän antoi kiitosta myöskin tämän päiväinen Kiekkolehti.

Juha Laakso, Kiekkolehti (otteita lehdestä):
* Mestiksen, kuten myös SM-liigan, uskottavuus ja kiinnostavuus tulevat lähivuosina vähenemään, ellei hyvin pian palata urheilullisiin karsintakriteereihin.
Selväksi on jo tullut se, että Mestiksessä on kosolti liigatason potentiaalia. Niin pelaajistossa, valmennuksessa kuin myös joissakin organisaatioissa.
Pelleily sikseen, ja kilpailu takaisin urheiluun! Myös kiekkokaukaloihin.

Kiitos Kiekkolehti & toimittaja Juha Laakso.
Kiitos Raimo "Tiikeri" Määttänen.
Kiitos Mika "Hockey Night" Saukkonen.

Pelleily saisi tosiaan jo riittää!!!
 

zobrax

Jäsen
Suosikkijoukkue
EVU, Kiekko-Vantaa, TPS
Hjallis tämän päivän Ilta-Lehdessä (otteita):

Euroopan liiga?

Olen joskus kuvitellut, ja jutellutkin siitä Anschuttsin kanssa, että voisimme yhdessä perustaa Euroopan liigan. Itse asiassa meillä olikin sopimus siitä, että jos sellainen perustetaan, teemme sen yhdessä.

Jos sellainen perustetaan, se tapahtuu aikaisintaan kolmen-viiden vuoden kuluttua.

Olisiko parasta rakentaa ensin yhteistyötä Ruotsin kanssa? Mielestäni kyllä, ehdottomasti.

Olen joskus laskenut, että 12 joukkueen Euroopan liiga ja sen käynnistämisen kolme ensimmäistä vuotta vaatisivat noin 20 miljoonaa euroa.

--- ! ---
Lisää aiheesta tänään Sport FM:n taajuuksilla kello 16.30 Hjallis Talk Showssa, missä Hjalliksen vieraana on Kalervo Kummola. Lähetys uusitaan sunnuntaina kello 11.30.
 

vihtori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelikaanit
SM-liigan ovet pysynevät kiinni.

Suora lainaus vipusen urheilusivulta (Urpon sanoma) kertoo, että liiga pysyy ehdottomasti kiinni nousijoilta mutta ei putoamisilta. Toistan aikaisemman tekstini mukaan "Ruotsin paasarjan pomot eivät lähde liigan kanssa keskeisiin otteluihin ennen kuin liigassa on sama määrä joukkueita mitä Ruotsin pääsarjassa on. Ruotsin pääsarjan joukkuemäärä supistuu ensi kaudeksi 10 joukkueeseen (tieto suoraan R:n huipulta) tämä merkitsee sitä, että liigajoukkueiden määrä tulee olemaan hyvin pian 10 ja sillä selvä.

Liiga suljettiin jotta seuroilla olisi aikaa parantaa taloustilannettaan. Ainoastaa Jyp on pystynyt hieman parantamaan tuloskehitystään. Ei kuitenkaan niin, että voittoa tulisi vaan tappiota tulee vähemmän. Tämä on todella surkuhupaista kun ajatellaan minkä vuoksi liiga suljettiin niin se aiheutti vain totaalisen yleisökadon 1-div:ssa (Mestis hirveä nimi).

Suomi on niin pieni maa, ettei tänne sopisi kuin NHL seura, joten sulkemis perusteita on hyvin vähän.

Kaipaan edelleen jääkiekkoon edes yhtä yrittäjää joka hallitsee edes alustavasti markkinoinnin. Yhteenkään seurapomoon tai muuhun jääkiekkopomoon en ole törmännyt jonka olisin huolinut yritykseni markkinointiin.
 

lepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
nousu

Eikös jääkiekko oo edelleen urheilua? Eikös se samalla meinaa sitä, että liigapaikoista pelataan eikä makseta? Niin kun jo aiemmin sanoin niin kentällä pelaa edelleen jääkiekkojoukkueet, ei hallit, kaupunkien asukasluvut, osakeyhtiöt, hjallis tms...
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
liigaa aiotaan supistaa ihan niin kuin Ruotsissakin tulee tapahtumaan jo seuraavaan kauteen mentäessä. Tämän tiedon olen saanut Ruotsista ja uskon ehdottomasti ko. henkilön antamaan tietoon.

Palataan kesällä aiheeseen ja katsotaan tietolähteesi luotettavuus.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
vihtori:

Ruotsin pääsarjan joukkuemäärä supistuu ensi kaudeksi 10 joukkueeseen (tieto suoraan R:n huipulta) tämä merkitsee sitä, että liigajoukkueiden määrä tulee olemaan hyvin pian 10 ja sillä selvä.

En tiedä mikä on ruotsalainen tietolähteesi, mutta se on paikkansa pitämätön ainakin SM-liigan osalta. Mikäli ruotsalaiset vaativat SM-liigaa supistamaan joukkuemääränsä, ruotsalaiset pitäköön liigansa. Muutenkin koko yhteistyö vaikuttaa hyvin kaukaa haetulta. Minulla on myös omat, varmat lähteeni, ettei SM-liigaa tulla supistamaan. Päinvastoin.


harza:

Tässä vois kysyä esim.Jokereiden tai HPK:n tai Bluesin,tai ihan miltä tahansa liigan kärkiseurojen kannattajilta,olisiko se välillä hauskempaa kurmottaa esim.KooKoo:ta,Jukureita tai KalPa:a kuin vuodesta toiseen samoja joukkueita kuten Ilvestä,Saipaa ja Ässiä?
Mun mielestä vaihtelu olisi hauskaa ja lisäisi mielenkiintoa!

Vaihtelua odotan minäkin.
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sattuipa tuossa silmään kolme vuotta vanha Helsingin Sanomien artikkeli (21.4.2000).

Kummola toivoi, että divisioonakartalle ilmestyisi kaupunkeja, joissa liigaa voisi pelata. Hetken miettimisen jälkeen Kummola sanoi, että Vaasassa ja Kouvolassa saattaisi muutaman vuoden kuluttua olla valmiuksia liigaan.
Nyt on muutama vuosi mennyt eli jo lähes kolme vuotta, mutta vieläkään ei SM-liiga pysty esittämään seuroille mustaa valkoisella kriteereitä millä nousu olisi mahdollinen.

Tässäpä juttu kokonaisuudessaan, olkaapa hyvä:

http://www.helsinginsanomat.fi/arkisto/juttu.asp?id=20000421UR1
 
Liigaan pääsisi seuraavan kerran karsintojen kautta vuonna 2003? Eipä siltä näytä. Eli tämä sulkeminen kestää kauemmin kuin 3 vuotta.

Itse palauttaisin karsinnat mielelläni, mutta nykypäivänä se ei enää liene mahdollista. Ellei sitten tehdä niin kuin eräässä toisessa ketjussa ehdotin. Eli:Jos mestisseura voittaisi karsinnoissa liigaseuran, nousisi mestisseura liigaan, liigaseura joutuisi maksamaan mestisseuralle kohtalaisen summan rahaa, jotta mestisseura pärjäisi liigassa, lisäksi mestiseura saisi jääkiekkoliitolta "nousupotin" joka myös auttaisi budjetin nostamisessa. Jos mestisseura häviää karsinnoissa, se saa puolet "nousupotista", mutta ei penniäkään liigaseuralta. Olisiko jääkiekkoliitolla varaa tähän? Luulisin, olihan heillä varaa tehdä SM-liigasta suljettu "pikku NHL".
 

Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Lakaisija
Jos mestisseura voittaisi karsinnoissa liigaseuran, nousisi mestisseura liigaan, liigaseura joutuisi maksamaan mestisseuralle kohtalaisen summan rahaa, jotta mestisseura pärjäisi liigassa

Ihan hyvä idea näin teoriassa mutta saattaapi olla hiukan vaikeaa toteuttaa. Velkaisen liigaseuran on näet ehkä mahdotonta maksaa velattomalle mestisseuralle liigapaikasta sentin senttiä.


Tässä taas yksi mainio kirjoitus tuosta ah niin auvoisasta suljetusta SM-liigasta:

http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=kolumnit&id=1097
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Sitten kun Ilves tiputetaan liigasta voidaan liiga myös tarpeettomana lopettaa sillä niin suuri osa Suomalaista kiekkoa Ilves on.Samaa mieltä kuin HN.
 

Aksu

Jäsen
Kummola vakuuttaa Aamulehdessä (verkkoversiossa juttu), että liigakarsinnat palaavat viimeistään 2005, ehkä jo vuonna 2004.

Pettynyt Kale on lähinnä häntäpään joukkueiden kaupankäyntiin eli suoraan lainaten: "Homma on karannut pahasti käsistä, kun äijiä myydään kesken sarjan. Ja kun loppukausi pelataan millä pelataan. Siitä on päästävä ehdottomasti eroon."

Liigaa ei hänen mukaansa tulla supistamaan vaan sarjaan haetaan 14:sta joukkue. Potetentiaaliset paikkakunnat ovat Turku, Vaasa, Kouvola, Mikkeli ja Kuopio. Tosin Mikkelin mahdollisuuksia hän epäilee koska "halli on auttamattomasti liian pieni."

Että tällaista. Onhan se kiva, että vihdoin ja viimein joku puhuu suljetun sarjan tilanteesta. Tosin tästä on vielä matkaa virallisiin päätöksiin, mutta eikös tämän valtakunnan jääkiekossa Kale ole melkoinen kuningas viime vuosina ollut. Ja saas nähdä mitä Hjallis-setä tuohon sanoo. Käsittääkseni hän on edelleen suljetun sarjan puolestapuhuja.
 

Jukka L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Viestin lähetti Aksu
Liigaa ei hänen mukaansa tulla supistamaan vaan sarjaan haetaan 14:sta joukkue. Potetentiaaliset paikkakunnat ovat Turku, Vaasa, Kouvola, Mikkeli ja Kuopio. Tosin Mikkelin mahdollisuuksia hän epäilee koska "halli on auttamattomasti liian pieni."

Tällä hetkellä Mikkelin halli vetää 4500 katsojaa, pienillä muutostöillä 5000.Halli on muuten moderni ja viihtyisä.Näitä väitteitä hallin riittämättömyydestä en oikein ymmärrä.Liigamatseja katselleena voi todeta ,että huonompia ja kolkompia areenoita löytyy kuin Mikkelistä.
 

Aksu

Jäsen
Viestin lähetti Jukka L
Tällä hetkellä Mikkelin halli vetää 4500 katsojaa, pienillä muutostöillä 5000.Halli on muuten moderni ja viihtyisä.Näitä väitteitä hallin riittämättömyydestä en oikein ymmärrä.Liigamatseja katselleena voi todeta ,että huonompia ja kolkompia areenoita löytyy kuin Mikkelistä.

En tiedä mitä Kummola asiasta oikein ajatetteli tarkemmin, mutta liiga on kohdellut mm. Lappeenrantaa todella helläkätisesti. Täällä kapasiteetti on 5000 ja halli umpisurkea palveluista lähtien. Kuitenkaan mitään aviisia liigan puolelta ei ole tosissaan lähetetty vaikka olosuhteista on jankutettu vuosikausia. Mikkelin tönö on ihan siistin oloinen halli eikä 4500 ratkaisevasti eroa esim. Lappeenrannan kapasiteetista.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Viestin lähetti Aksu
Kummola vakuuttaa Aamulehdessä (verkkoversiossa juttu), että liigakarsinnat palaavat viimeistään 2005, ehkä jo vuonna 2004.

Kuulostaa niin pirun tutulta... Jos nyt kuvitellaan, että liigaan voisi nousta kaudeksi 2005-06, niin kyllähän karsinnat pitäisi järjestää jo pari kautta aiemmin. Jos sinne ei vielä silloin haluta ketään, niin tehtäköön sitten niin hankala karsintamuoto, ettei kelllään voi olla realistisia mahdollisuuksia. Se voisi kuitenkin palauttaa sarjan uskottavuutta edes hitusen, lisätä yleisöä, ja valmistaa sitten tuohon kauteen jolloin karsinnat järjestettäisiin. 2000 katsojan keskiarvosta on kuitenkin pienempi harppaus liigatasolle kuin 1000 katsojan keskiarvosta.
 

laatokka

Jäsen
Vaikka Mikkelissä olisi halli, jonka voisi muuttaa liigakelpoiseksi, so what? Pitäisi olla joukkue, jolla on riittävää pohjaa, perinteitä, talousalue ym. Ei pelkällä muukalaislegioonalla liigassa pelata. Unohtakaa jo se Mikkeli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös