Li Andersson

  • 84 212
  • 505

Mosku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lieksan hurtat
Kuinka vitun kännissä tämä Mosku on vai onko mahdollista muokata toisen kirjoittajan lainauksia jälkikäteen. Omassani ainakin lukee näistä ikkunoiden kivityksistä jotka Mosku väitti lisänneensä jälkikäteen. Perusteluita hänen omille valheellisille väitöksilleen on näemmä aivan turha odottaa. Shakin pelaaminen pulun kanssa on ihan yhtä turhaa kuin sinun kanssa "keskusteleminen". Lisäpisteitä viestiesi poistamisesta. Häkellyttävää ja taitavaa argumentaatiota :)

Vielä kun laittaisit että mitkä ne minun VALHEELLISET VÄITTÄMÄT ON? Olisihan sitä mukava kiistellä. Perskeles, tässähän alkaa tuntumaan olo väyryseltä...Meikä on kova!
Juu ja kun kysyit, olen minä kaljaa juonut. Skotti wiskiäkin nappasin. Mutta joko palataan niihin minun kysymyksiin?
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Li kyllä antoi perustelunsa asialle jossa erotettiin elolliseen ja elottomaan kohdistuva väkivalta toisistaan.

Aivan ja Li laskee myös orhanan kuuluvan tuohon elottomien joukkoon. No, ehkä se on vain hänen tavoitteensa poistaa valtakoneiston edustajat elävien kirjoista.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Aivan ja Li laskee myös orhanan kuuluvan tuohon elottomien joukkoon. No, ehkä se on vain hänen tavoitteensa poistaa valtakoneiston edustajat elävien kirjoista.

Ohranan. Anyway, ajatteletko tosiaan, että on mahdollista, että Andersson haluaisi, hmm, puhdistaa virkavallan noin reippaan stalinistisesti?
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Mielestäni on aivan sama mitä puoluetta kukainenkin edustaa kunhan hän ajaa meidän asiaa. Miten se voi vieläkin olla vuonna 2015 näin vaikeaa? Miten syvälle isiemme vihan juuret ovat juurtuneet?

Tätä voi vain ihmetellä. Liki satavuotiset lahtari- ja luokkasotapuheet elävät edelleen vasemmistolaisessa vastakkainasetteluun perustuvassa ja vihapuheen täyttämässä propagandassa. Itse asiassa tuo retorikka ja öyhötys näyttää voivan paremmin kuin aikoihin.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Ohranan. Anyway, ajatteletko tosiaan, että on mahdollista, että Andersson haluaisi, hmm, puhdistaa virkavallan noin reippaan stalinistisesti?

En. Tahallinen kärjistys liittyen lainaamaani kirjoitukseen. Li ei tuolla videolla tuominnut poliisiin kohdistunutta väkivaltaa, vaan ryhtyi jouhevasti "mutkuttelmaan" kuinka Saksassa mellakoihin osallistuu myös erittäin väkivaltaisia uusnatseja.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tätä voi vain ihmetellä. Liki satavuotiset lahtari- ja luokkasotapuheet elävät edelleen vasemmistolaisessa vastakkainasetteluun perustuvassa ja vihapuheen täyttämässä propagandassa. Itse asiassa tuo retorikka ja öyhötys näyttää voivan paremmin kuin aikoihin.

Missäs tuota "vasemmistolaista propagandaa" on tarjolla? Tarkoitatko jotain "anarkisti"-piirejä vai ehkä jotain eduskuntapuoluetta?
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
"Vapauden vieminen on pahinta mitä yhteiskunta voi tehdä", sanoi Li raivoissaan, kun toinen kansanedustaja ehdotti haastattelussa raiskaustuomoiden koventamista. Otan oikeasti osaa.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Missäs tuota "vasemmistolaista propagandaa" on tarjolla? Tarkoitatko jotain "anarkisti"-piirejä vai ehkä jotain eduskuntapuoluetta?

Anarkistipiirejä ja heidän kanssaan käsi kädessä kansaa sorron yöstä nostavia erään eduskuntapuolueen ja sen nuoriso-osaston jäseniä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Anarkistipiirejä ja heidän kanssaan käsi kädessä kansaa sorron yöstä nostavia erään eduskuntapuolueen ja sen nuoriso-osaston jäseniä.

Mielenkiintoista, pystytkö linkittämään näihin Vasemmistoliiton jäseniin ja heidän lahtari- ja luokkasota -puheisiinsa? En ollenkaan epäile, etteikö tälläisiä löydy, mutta ovat vain välttäneet omia silmiäni. Aika hätkähdyttävää, että vieläkin halutaan aseellista vallankumousta ja pidetään poliittisia vastustajia "lahtareina". Toivoisin että tälläiset henkilöt erotettaisiin Vasemmistoliitosta!
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Miten ihmeessä olisi? Väkivalta on väkivaltaa, tietysti.

Tätä sinun on paras kysyä tuolta mutkuttelijalta. Minun mielestäni eroa ei ole.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
@Action Bronson on ihan oikeassa todetessaan, että Anderssonin taannoista lausuntoa "vasemmiston erilaisesta väkivallasta" on tulkittu kuin piru raamattua, eli tahallisesti väärin.

Samaan syssyyn todettava, ettei Andersson kuitenkaan perusteineen ole oikeassa, kyllä vasemman siiven suorittamat teot ovat luonteeltaan samaten väkivaltaisia, näitähän on maailmanhistoria täynnä. Ainoa syy, miksi todella vakavia iskuja ei ole nähty, on se, että Suomessa toiminta on marginaalissa, eli vakavasti otettavia tekijöitä ei luojan kiitos juuri löydy Suomesta.
 

Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Joskus kyllä kirjoitat hieman höhlästi...

Tai vaikeaselkoisesti, kun leikittelen edelleen sillä kuinka onnistuneesti Li erotteli elottomaan ja elolliseen kohdistuvan väkivallan.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
@Action Bronson on ihan oikeassa todetessaan, että Anderssonin taannoista lausuntoa "vasemmiston erilaisesta väkivallasta" on tulkittu kuin piru raamattua, eli tahallisesti väärin.

Samaan syssyyn todettava, ettei Andersson kuitenkaan perusteineen ole oikeassa, kyllä vasemman siiven suorittamat teot ovat luonteeltaan samaten väkivaltaisia, näitähän on maailmanhistoria täynnä. Ainoa syy, miksi todella vakavia iskuja ei ole nähty, on se, että Suomessa toiminta on marginaalissa, eli vakavasti otettavia tekijöitä ei luojan kiitos juuri löydy Suomesta.

No jos puhutaan miten äärioikeiston väkivalta on pahaa, mutta äärivasemmiston on erilaista, niin aika voimakas implikaatio siinä tulee kyseisen väkivallan paremmuudesta. Onhan se erilaista siihen pahaan väkivaltaan liittyen ja sitäpaitsi ne harjoittajat ovat sorrettuja raukkoja, joten väkivallalla on myös oikeutus kun taistellaan sortajaa vastaan. Tuossa vielä laitettiin syy tälle väkivallalle oikeiston harjoittama politiikka ja miten ne autoja polttavat ovat itse sen uhreja, joten toiminnalle on oikeutus sitäkin kautta. Se on kyllä kieltämättä totta että mieluummin autot paskaksi kuin ihminen, mutta äärivasemmistolla se ei jää siihen. Kyllä niitä poliiseja mukiloidaan ja äärioikeistolaisia muilutetaan (yleensä vielä äärivasemmiston aloitteesta), joten ei se paljoa äärioikeiston väkivallasta eroa. Jos on valmis hyväksymään ryhmän X käyttävän väkivaltaa poliittisessa toiminnassa, niin ei ole mitään oikeutusta valittaa jos ryhmä Y käyttää väkivaltaa politiikan välineenä. Yhtä lailla se pitää tuomita ja sitä pitää vastustaa.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
..Jos on valmis hyväksymään ryhmän X käyttävän väkivaltaa poliittisessa toiminnassa, niin ei ole mitään oikeutusta valittaa jos ryhmä Y käyttää väkivaltaa politiikan välineenä. Yhtä lailla se pitää tuomita ja sitä pitää vastustaa.
Juuri kuten Li siinä haastattelussa sanoikin että kaikki poliittinen väkivalta on tuomittavaa.
 

Ahar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Pelicans, Suomi, Ruotsi, Columbus
Li Andersson tänään iltalehdessä: " Pelottaa koko Suomen puolesta ".

Sanattomaksi vetää.
 

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laitetaas tänne vielä katkelma siitä Li Anderssonin kuuluisasta youtube -pätkästä tekstimuodossa. Siitä voi tarkistaa, mitä oikeasti sanottiin. Persuilla ja oikeistohörhöillä näyttäis olevan melkoinen kiima päällä, kun Li mainitaan, niin tuppaa menemää satuilun puolelle. Linkki Youtube videoon, missä Li pohdiskelee mm äärioikeistolaisen ja vasemmistoanarkistisen väkivallan eroja: Vasemmistolainen väkivalta on vaan parempaa - YouTube
  • Li: Kaikki tämmönen poliittinen väkivalta on mun mielestä tuomitse-- tuomittavaa. Ää, niin ei voi ihan niinku se. Se vasemmistolainen väkivalta on erityyppistä ku äärioikeiston.
  • Haastattelija: Millä tavalla erityyppistä?
  • Li: Se ei, se ei kohditu ihmisryhmiin, vaan nimenomaan siis yleensä vasemmistoanarkistiset ryhmät myöskin...
  • Rydman taustalla: että se on siis oikeutetumpaa
  • Li: ...mä en sano että se on oikeutettuu...
  • Rydman taustalla: siltä se kuulostaa
  • Li: ...vaan sanon et se on erilaista. Et se yleensä kohdistuu niinku yhteiskunnallisiin rakenteisiin, eli sillon nyt tää niinku, et se kohdistuu enemmänkin siihen valtiokoneistoon, kuin niinkun yksittäisiin ihmisryhmiin.
Eli Li kertoo yhden erottavan tekijän kahden öyhöttäjäryhmän välillä ja kertoo kahteen kertaan, että väkivalta ei ole hyväksyttyä, eikä oikeutettua.

Mikähän tuossa Lissä niin pelottaa, että pitää jatkuvalla syötöllä valehdella sen puheista ja tekemisistä? Vai eikö tuo öyhöttäjäporukka vaan ymmärrä puhetta?

Disclaimer urpojen varalle. Oikeistohörhö tarkoittaa oikeistohörhöä. Se ei tarkoita, että kaikki oikeistolaiset ovat hörhöjä.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
  • Li: ...vaan sanon et se on erilaista. Et se yleensä kohdistuu niinku yhteiskunnallisiin rakenteisiin, eli sillon nyt tää niinku, et se kohdistuu enemmänkin siihen valtiokoneistoon, kuin niinkun yksittäisiin ihmisryhmiin.

Ekanakin tuohan on ihan höpöä mitä Li sanoo. Vasemmistolainen väkivalta on historian saatossa uponnut ihmisiin kuin kuuma veitsi voihin ja vielä nykyäänkin se kohdistuu mm. poliisiin ja eläimiin, kuten hevosiin.

Toiseksi, miksi Li Andersson sanoo, että vasemmistolainen väkivalta on erilaista. Eikö siinä ole mitään implikaatiota? Li vain toteaa, että punainen ei ole keltainen, eikä keltainen ole punainen, ja piste. En ole rasisti, mutta... / En hyväksy väkivaltaa, mutta...

Kolmanneksi, usein kun viitataan tuohon videoon, viitataan sen otsikkoon, joka on "vasemmistolainen väkivalta on vaan parempaa", ei välttämättä niinkään Anderssoniin.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Eli Li kertoo yhden erottavan tekijän kahden öyhöttäjäryhmän välillä ja kertoo kahteen kertaan, että väkivalta ei ole hyväksyttyä, eikä oikeutettua.

Mikähän tuossa Lissä niin pelottaa, että pitää jatkuvalla syötöllä valehdella sen puheista ja tekemisistä? Vai eikö tuo öyhöttäjäporukka vaan ymmärrä puhetta?
...

Niin, kirjoitin jo aiemmin, että Anderssonin puheita on täällä moni siteerannut väärin ja tarina on ruvennut elämään omaa elämäänsä. Sen sijaan on sitten toinen juttu, että tuo boldaamanani juttu ei pidä paikkaansa eli Andersson on väärässä. Vasemmistolainen ääritoiminta on historiallisesti aivan yhtä väkivaltaista, eroa ei ole.

Mitä tulee pelkäämiseen, niin ei minua ainakaan pelota mikään Anderssonin sanoma, mutta ihmettelen vähän miksi hänen mielestään ääriliikkeiden harjoittama väkivalta on "erilaista", koska näin ei ole.
 

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ekanakin tuohan on ihan höpöä mitä Li sanoo.
Olisi varmaan pitänyt mainita heti tuossa viestissä, että en ole samaa mieltä Lin kanssa. Eli myös minun mielestäni Li on väärässä. Siitä huolimatta, tai oikeastaan juuri siitä syystä, kannattaisi niiden Lin vastustajienkin tarttua tuohon asiaan, eikä valehdella ja vääristellä Lin sanomisisia.

Kolmanneksi, usein kun viitataan tuohon videoon, viitataan sen otsikkoon, joka on "vasemmistolainen väkivalta on vaan parempaa", ei välttämättä niinkään Anderssoniin.
Onko se mielestäsi ihan ok, että viitataan johonkin otsikkoon tai tekstiin, jos sellainen sattuu netistä löytymään täysin riippumatta siitä pitääkö otsikko paikkansa?
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
...vielä nykyäänkin se kohdistuu mm. poliisiin ja eläimiin, kuten hevosiin.

Joo, mutta poliisi ja poliisihevoset lienevät laskettavissa valtiokoneistoksi, tai ainakin sellaisen osaksi, joten vasurilogiikan mukaan poliisiin kohdistettu väkivalta ei ole väkivaltaa, tai jos onkin niin korkeintaan sellaista "rauhalliseksi aiottu protesti kuohahti väkivaltaiseksi - poliisi provosoi" -väkivaltaa, jolle oletettavasti löytyy ideologian kautta oikeutus.

En tarkoita, että kaikki vasemmistoon kallellaan olisivat olisivat Anderssonin kaltaisia omaan asiaansa naiivisti uskovia idealisteja, ihan kuten kaikki Perussuomalaisia äänestäneet eivät ole umpijuntteja rasisteja. Nykypäivänä ei vaan ole mahdollista - ainakaan julkisesti - sanoa ymmärtävänsä molempia kantoja, vaikka ei niitä täysin hyväksyisikään. Rakentava keskustelu aiheen ympärillä on vastakkainasettelulla tehty mahdottomaksi. Olet joko umpijuntti pelkurirasisti, tai maailmaa halaava pinkin pilven reunalla kuplassaan viihtyvä idealistihippi.

Ei silti, syyllistyinhän juuri itsekin vastakkainasetteluun. Joskus vaan tuntuu, että politiikassa saatettaisiin jopa päästä kehittymään, mikäli jokaisen puolueen suurimpaan ääneen huutajat hiljennettäisiin ja annettaisiin ääni puolueiden "realisti"siiville. Kuitenkin kun nyt lähtökohtaisesti on niin, että muotoilee Timo Soini asiansa lehtijutussa miten tahansa, niin aivan varmasti joku pelkästään Soinin naamasta mielensä pahoittava lähtee irti henkseleistään. Sama on Li Anderssonin kohdalla, on ihan sama mitä ja miten hän sanoo, niin joku pelkästään Anderssonin näkemisestä mielensä pahoittava hyperventiloi itsensä tuiman paheksumisen tilaan.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko se mielestäsi ihan ok, että viitataan johonkin otsikkoon tai tekstiin, jos sellainen sattuu netistä löytymään täysin riippumatta siitä pitääkö otsikko paikkansa?

Tilanteesta riippuen. Voin kuvitella sekä oikeutettuja, että ei-oikeutettuja viittauksia.

Sinänsä tuo ei liity tähän videoon, koska otsikossahan ei ole mitään paikkaansa pitävää/pitämätöntä, siinä mainitaan vain mielipide. Kenties videon lataajan mielestä vasemmistolainen väkivalta on vain parempaa. Anderssoniinhan otsikossa ei viitata, vaan yhteyden luovat katselijat.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös