Levyarvosteluketju

[Arnold]

Kun elokuvilla on Jatkoajassa oma ketju, niin eiköhän olisi aika järjestää myös musiikille oma arvosteluketju. Eli pistäkää tähän arvosteluja levyistä, joita olette hankkineet ja esimerkiksi suosittelette muille tai jotain. Itse copy-pasteen toisesta ketjusta Blade 2:n arvosteluni pientä viilausta harrasten.


----------------


Kuinka moni on kuullut Blade 2:n soundtrackkia? Siinä on erittäin hyvä levy, jossa konemuusikoiden ja moottoriturpien yhteistyö kantaa loistavaa hedelmää. Levyllä on konetaitajina mm. BT, Oakenfeld, Massive Attack ja räpättäjinä mm. Ice Cube, Mos Def ja Cypress Hill. Monet kappaleet kuulostavat silti pohjimmiltaan hip hop-raidoilta sen peruskompin takia, mutta taustat ovat konemusiikoiden tekemiä, joten dancen ja hip hopin rajoilla pompitaan tasaisesti ja joitain rajoja kaadetaankin. Muun muassa se raja, että ainahan sanotaan, että dancetyypit ja rapparit ovat vihoissa keskenään kuten rapparit ja heavytyypit ja tämä kolmas "taistelupari" heavy vs dance. Täähän on jonkunlainen urbaani legenda :D

Vielä itse Blade 2:sta. Levyn avaava Bladen mahtipontinen tunnussävelmä muhkein konesoundein on erittäin vakuuttavan kuuloista. Sen jälkeen tuleekin yhden vaisumman kappaleen jälkeen levyn parhaimmistoa. Massive Attack & Mos Def -parivaljakko pistävät ilmoille todella menevän kappaleen, jonka perässä tuleekin yhtä kova Paul Oakenfold & Ice Cube, jossa lainataan todella ovelasti legendaarista "Manaaja"-teemaa. Massive Attack pistää omassa kappaleessaan taustalle erittäin aavemaisen huminan, jota tietyssä tilanteessa kuunnellessa kuulostaa siltä, että se ääni ei tulisikaan kaiuttimista, vaan jostain ulkoa. Mystistä! Ice Cube pistää suht aggressiiviset rapit ilmoille Oakenfeldin teoksessa ja sen jälkeen meno jatkuu tarttuvissa meiningeissä. "C'mon c'mon"-sanontaan hoetaan niin, että se jää väkisin päähän pyörimään. Asialla BT ja The Roots. Roni Size & Cypress Hill pistää perus-CH:ia. B-Realin nasaali tässä siis pääosissa. Seuraavan kappaleen alussa Busta Rhymes sanoo asian oikein jotenkin näin "never have been done before, motherfucker". Eihän tälläistä loistavaa yhteistyötä olekaan ennen ollut, harmi! Bubba Sparxxx pistää todella menevät rapit kehiin. Ehdottomasti levyn letkein flow, parhaimmistoa sillä osastolla tämä kappale Blade 2:lla. Loppupää on hieman vaisumpaa, pari naisgangstaa pistää omaa riimiään vielä ja Moby luo loistavat soundit, mutta lopussa taas räjähtää. Buppyn todella rento meininki laittaa suupielen virneeseen.

Mittatilaustyö oli onnistunut. Alkupään erinomaiset kappaleet ja mahtava Blade-tunnari tekevät tästä levystä hyvän kokonaisuuden. Loppupään vaisummat kappaleet rajoittavat kokonaisarvosanaa. Joten annan tälle Blade 2:lle 8/10.

Tässä vielä biisilista:

Blade 2 - Soundtrack
01. Danny Saber & Marco Beltrami: Blade
02. Fatboy Slim & Eve: Cowboy
03. Massive Attack & Mos Def: I Against I
04. Paul Oakenfold & Ice Cube:Right Here, Right Now
05. BT & The Roots: Tao Of The Machine
06. Roni Size & Cypress Hill: Child Of The Wild West
07. Dub Pistols & Busta Rhymes: The One
08. Danny Saber & Fabolous: We Be Like This
09. Gorillaz & Redman: Gorillaz On My Mind
10. Groove Armada & Trina: Gangsta Queens
11. Crystal Method & Bubba Sparxxx: Phdream
12. Roni Size & Volume 10: Raised In The Hood
13. Moby & Mystikal: Gettin' Aggressive (Mowo! mix)
14. Buppy: Mind What You Say

--------

 

[Paitselo]

HYVÄ ARSKA!

Tässä pieni haaste:

Kuka ekana laittaa kunnon arvostelun/yleisen pohdinnan Suomirockin virstanpylväästä, HURRIGANESIN ROADRUNNER-pitkäsoitosta (ennenvanhaan sanottiin "älppäri" tai "platta")?
Ja mielellään käsitellään levyä biisi biisiltä ja pohditaan muutakin asiaan kuuluvaa, kuten tuon levyn tekemisen taustoja: Miks just Tukholma? Miks Roadrunner älppärin keskiaukeemasta on liikkeellä ainakin KAKSI erilaista versiota? Käyttikö Häkkinen Brylcreemiä vai Soave-rasvaa? Mikä oli Albertin suosikkitupakkamerkki? Käyttikö Remu Slingerlandia, Tamaa vai Ludwigia levyn nauhoituksessa? ym. kivaa....

Kuka ehtii ensin?

 

[MiikaL]

Olettekos miettineet että lähes aina kun ostat jonkun CD:en, levyllä on joitain kappaleita josta et pidä. Eli rahan tuhlausta. Mitääp jos levykaupasta saisi valita ne tietyt kappaleet mitkä haluaa ja siellä tehtäisi niistä levy sinulle. Tästä voisin pulittaa muutaman ylimääräisen euronkin.

Kyllä, tiedän että ajatus on lähes mahdoton, mutta kuitenkin...

 

[Paitselo]

Viestin lähetti Miika-90
Olettekos miettineet että lähes aina kun ostat jonkun CD:en, levyllä on joitain kappaleita josta et pidä. Eli rahan tuhlausta. Mitääp jos levykaupasta saisi valita ne tietyt kappaleet mitkä haluaa ja siellä tehtäisi niistä levy sinulle. Tästä voisin pulittaa muutaman ylimääräisen euronkin.

Kyllä, tiedän että ajatus on lähes mahdoton, mutta kuitenkin...

Just joo, sinähän sälli olet! Siis hyvä idea mutta... mites ne tekijänoikeusjutut ym.
Jos joku haluaisi Kodin Anttilassa levypuolella väsätä kivan kokooman kuvailemallasi tavalla:
- Kaupan täti haloo, pannaan tosta putkeen tollanen kunnon sairas biletyslevy... ensteks Naikkareita englanniks, sitten perään Don Hyviä, Tina Turneria, Severi Suosaloa, Sladea, Matti Nykästä, AaSeeDeeSeetä, Ospournen Ossia, Kissiä, Madonnaa ja Britney Spearsia.
Tuli vaan mieleen, että miten esim. Madonna (nykyisin jo kadonna) suhtautuisi tietoon että hän esiintyy SAMALLA levyllä B. Spearsin kanssa? Olen käsittänyt että rouva Ciccone (siis tämä Madonna) ei ole mitenkään "soulmate" Britneyn kaa.

Well, well?

 

[Vteich]

Viestin lähetti Miika-90
Olettekos miettineet että lähes aina kun ostat jonkun CD:en, levyllä on joitain kappaleita josta et pidä. Eli rahan tuhlausta. Mitääp jos levykaupasta saisi valita ne tietyt kappaleet mitkä haluaa ja siellä tehtäisi niistä levy sinulle. Tästä voisin pulittaa muutaman ylimääräisen euronkin.

Kyllä, tiedän että ajatus on lähes mahdoton, mutta kuitenkin...

Enpä kyllä ole. Käsittelen levyjä kokonaisuuksina, enkä pysty ymmärtämään näitä "poltanpa suosikkibiiseistäni levyn" -ihmisiä, jotka napsivat sekaan sitä ja tätä. Vastaavaa tein viimeksi joskus ala-asteaikoina. En kuuntele musiikkia biisi biisin perään, vaan levyittäin aina. Ja kuuntelen vain artisteja/yhtyeitä, joiden levyillä ei ole täytebiisejä.

 

[Uraani]

Viestin lähetti Miika-90
Olettekos miettineet että lähes aina kun ostat jonkun CD:en, levyllä on joitain kappaleita josta et pidä. Eli rahan tuhlausta. Mitääp jos levykaupasta saisi valita ne tietyt kappaleet mitkä haluaa ja siellä tehtäisi niistä levy sinulle. Tästä voisin pulittaa muutaman ylimääräisen euronkin.

Kyllä, tiedän että ajatus on lähes mahdoton, mutta kuitenkin...

Onneksi en.. Eihän tuollainen toimi yhtään.. Siis, en tiedä teistä, mutta minulla ainakin homma toimii näin:
Kuulen minulle tuntemattoman bändin biisin. Vaikkapa radiosta. Harvemmin esm TV:n välityksellä enää kuulee HARVINAISTA musaa ku joka v*tun rööri tykittää tota main-stream shittii koko ajan. Tai no, kun asiaa tarkemmin ajattelee niin on radiokin mennyt mukaan tuohon main-stream-hössötykseen. Eli oikeastaan kavereiden kautta tutustun uuteen bändiin.. Noniin, eli nyt on kuultu ne pari bändin hittibiisiä ja ihastuttu bändiin. Taskusta löytyy egejä sen verran, että käynti levykauppaan ja takaisin kotio levyn kanssa. Levyä kuunnellessa alkaapi sitten kaikki biisit tuntumaan ihan "ok"-biiseiltä.. Levyä enemmän ja enemmän soitettuani totean että, "prkl, nää hittibiisithä on iha paskaa verrattuna näihi muihi" ja pidemmän päälle hittibiisit alkavat kuulostamaan jopa huonoilta.. (ei käy kyll joka kerralla, mutta).. Noniin, mikä on tämän opettavaisen (ja todella epäselvän) tarinan opetus? Ei todellakaan kannata vain mennä niiden hittien perässä, vaan kannattaa tutustua pintaa syvämmältä bändeihin.. Yleensä et tule pettymään..

Ihan vaan esimerkkinä pari vuotta sitten kävi HIM:n levyn kohdalla näin.. Ennen levyn ostoa tuli kuunneltua vain sitä Join me :tä, mutta kun tuli tutustuttua enemmän koko levyyn niin tuo Join me ei enää kolahtanut yhtään..

Mutta eiköhän tuo Miikan idea voisi olla aivan käypä liikeidea.. Voisin kuvitella että nuoria ostajia kyllä löytyisi paljon.. Sääli toisaalta.. :/

EDIT.. eeh.. parempi mennä jo nuggumaan.. Ei oikein juttu lennä näin myöhäisellä..

 

[ruoto]

Öö toi kokoelman tekeminen onnistuu ilmeisesti ainakin DNA:n sivujen kautta?! Valittavana on vain kotimaisia artisteja ja levylle saa valita 10 kappaletta.

http://www.dnainternet.net/

 

[CMX]

Pari arvostelua:

Covenant - Nexus Polaris

Covenantin (nyk. Kovenant) toinen levy Nexus Polaris on vaatimattomasti sanoen eräs metallimaailman parhaimmista levyistä. Bändin nimilistaa katsoessa asian voi ymmärtää hyvin, sillä Covenant on eräänlainen Norjan metalli-scenen allstars-ryhmittymä. Rumpuja bändissä mäiskii Hellhammer, joka on tunnettu myöskin mm. yhtyeistä Arcturus sekä Mayhem. Hellhammer on eräs metallimaailman arvostetuimmista rumpaleista ja kyllä hän levyn perusteella ainakin tykittää osaa moitteettomasti. Bändin "laulaja"/basisti on Dimmu Borgirista tunnettu Nagash. Kitaristit ovat Blackheart ja myöskin Dimmu Borgirista tunnettu Astennu. Koskettimet hoitaa Sverd, joka on esitellyt taitojaan myöskin Arcturuksessa. Lisäksi levynteossa on ollut mukana mm. Cradle of Filthissä laulanut Sarah Jezebel Deva, joka laulaa ns. taustalaulua.

No, se sitten bändin jäsenistä (joilla on pöljät nimet) ja heidän taustoistaan. Nyt itse pääasiaan eli musiikkiin.
Musiikkityyliltään Nexus Polaris kuuluu ns. space-metalliin, josta tulee heti plussaa, koska levyn ilmestysvuonna (1997) ei hirveästi oltu vielä moisesta musiikkityylistä kuultukaan, joten bändi on keksinyt jotain omaperäistä. Space-metal -kuvaus ei ole turha, sillä heti ensimmäisen raidan käynnistyttyä musiikista heijastuu erittäin kylmä ja avara, eli juuri avaruudellinen tunnelma. Lisäksi bändin jäsenten taustoista huolimatta sanoitukset keskittyvät lähes poikkeuksetta avaruudelliseen teemaan, joka on sikäli hyvä asia; kukapa enää nykyään jaksaisi joitain ihmeen "hail-satan" -sanoituksia? Pojat ovat kasvaneet jo uhmaiästä pois.
Musiikki on kyllä rankkaa edellä mainitusta seikasta huolimatta, sillä vokaalit ovat alusta loppuun "örinää", jonka mielestäni Nagash hallitsee sopivan hyvin. Lisäksi erittäin nopeaa tuplabasari-tykitystä kuullaan lähes jokaisessa kappaleessa.
Levyn rankkuuden tasapainoksi monessa biisissä on kauniita melodioita sekä tunnelmallisia pianokohtia.

Yksikään biisi levyllä ei ole mielestäni huono, vaan jokaisella biisillä on jotain annettavaa. Lisäksi levystä löytyy lähes kaikkea mitä hyvä metalli vaatii: tunnelmaa, taitavaa soittamista, hienoja melodioita... Kyllä tämä on erittäin merkittävä levy, jota voi suositella jokaiselle metallin ystävälle.

Arvostana: 10



Maj Karman Kauniit Kuvat - Rautaneito

Maj Karman Kauniit Kuvat on esittänyt koko historiansa ajan erittäin omaperäistä musiikkia. Itseasiassa he ovat eräs maamme tunnistettavimmista yhtyeistä. Heidän musiikkityyliään on vaikea luokitella, mutta omasta mielestäni MKKK:ssa on havaittavissa vivahteita ainakin punkkiin, rockiin sekä metalliin.

Rautaneito jatkaa samalla omaperäisellä linjalla, jonka MKKK loi jo Kaakao- sekä Ääri -albumeillaan. Siltikin levy on suhteellisen erilainen kuin kaksi edellistä. Edelliset levyt ovat olleet enemmänkin mättöä, kun taas Rautaneito leijuu välillä romanttisissakin tunnelmissa. Edellä mainitun seikan voi päätellä jo biisien nimistä, kuten "Romanssi" tai "Minä rakastan sinua".

Levyn anti on erittäin tarttuvaa ja kun alkaa miettimään, niin ehkäpä jokainen levyn biiseistä on soinut päässäni ainakin yhden päivän sen jälkeen, kun hankin levyn.
Maj Karman Kauniiden kuvien soitannasta sekä lavakarismasta on jo havaittavissa tietty omaperäisyys, mutta mielestäni se suurin omaperäisyys korostuu vasta Herra Ylppön (laulaja) äänestä sekä sanoituksista.
Sanoitukset saattavat kuulostaa melkoisen oudoilta ja kieroutuneilta, mutta sehän se on sitä kunnon taidetta! Ylppön sanoitukset kaikkine outouksineen herättää mitä kummallisempia mielikuvia, jota musiikin omaperäisyys vain korostaa.

Levyn tasaisesta annista huolimatta parhaimmiksi biiseiksi omassa mielessäni korostuvat Romanssi, Bloody Valentine sekä Tulva.

Arvosana: 9



Ozric Tentacles - Waterfall Cities

Minkälaisen matkan Ozric Tentacles meille tarjoakaan tämän levyn myötä? Huhhuh, olen vieläkin sekaisin kuunneltuani levyn kerran läpi.

Ozric Tentacles kuuluu vääjäämättä proge-suuruuksien joukkoon. Musiikki eroaa sikäli esimerkiksi King Crimsonista tai Yesistä, että ensinnäkin tämä musiikki on instrumentaalista, eli tässä ei ole laulua. Lisäksi tämä on puhdasta kikkailua alusta loppuun, jossa koskettimet näyttelevät suurta osaa. Uskonpa, että tietokoneilla on ollut myöskin merkityksensä tämän musiikin syntyessä.

Mielestäni tämä levy sopii parhaiten sellaiseen paikkaan taustamusiikiksi, jossa juodaan. Itseasiassa tämä levy on loistavaa taustamusiikkia juhlimiselle. Eipähän tarvitse juoda niin paljoa kaljaa, kun pää menee jo musiikista sekaisin, hehheh..
Levyn selkeä miinuspuoli on kuitenkin se, että ei tätä jaksa vain istua tuolilla ja kuunnella keskittyen. Tietenkinhän tämä ihmemusiikki tarjoaa melkoisen avaruusmatkan halki mitä kummallisimpien galaxien siihen syventyessä, mutta kyllä alkoholi mielestäni korostaa asiaa. Ja painotan, että ei tähän tarvitse välttämättä edes keskittyä juodessa.

Kuuntelukokemuksena Waterfall Cities on kuitenkin kaikenkaikkiaan erittäin miellyttävä kokemus ja levyn äänimaailma on mukavan pehmeä, josta ainakin itse pidän. Jotkut levyt ovat tehty taustamusiikiksi, jotkut levyt ovat tehty keskittymistä varten. Tämä levy mielestäni toimii parhaiten ensin mainitulla vaihtoehdolla.

Arvosana: 8



Sigur Ros - Agaetis Byrjun

Sigur Ros on islantilainen bändi, joka esittää suhteellisen omaperäistä musiikkia.

Agaetis Byrjun -levyyn keskittyessä tulee erittäin unelias olo ja musiikki on sellaista joka vie mukanaan ja voi aiheuttaa varmaan jonkinlaisen transsin.
Soitanta on erittäin hidastempoista ja musiikissa on melko sumea soundi. Sitä voisi kuvailla usvaiseksi tai utuiseksi. Bändi kuulostaa mielestäni juuri islantilaiselta yhtyeeltä (vaikka bändejä sieltä en tiedä tämän lisäksi muita kuin Björkin, joka ei hirveästi tätä muistuta). Agaetis Byrjun ei ole kovin raskas levy, eikä kitarassa ole kovin voimakasta säröä. Olen kuullut, että bändin kitaristi soittaa kitaraa sellaisella sellokepillä.

Sanat ovat islantia, joten niistä ei hirveästi ymmärrä mitään, mutta ei se mielestäni vähennä lainkaan musiikillista nautintoa mitä Agaetis Byrjun tarjoaa. Levyyn pitää syventyä, uppoutua ja vaipua syvälle sen omaperäiseen tunnelmaan. Usko pois, se on mahtava kokemus.

Kerrankin joku bändi, joka on keksinyt jotain omaperäistä. Tämä on uskomaton levy.. Tätä voi suositella hyvän musiikin ystäville, mutta ei kärsimättömille, sillä tätä pitää jaksaa kunnella kelaamatta.

Arvosana: 10



Sleepytime Gorilla Museum - Grand Opening and Closing

Sleepytime Gorilla Museum on suhteellisen tuntematon bändi ja itsekin siihen törmäsin sattumalta netissä, mutta pakko sanoa, että harvoin kuulee näin skitsoa ja mielipuolista musiikkia.

Heidän musiikkityyliään on vaikea kuvailla, koska heidän debyyttialbuminsa Grand Opening and Closing tarjoaa sen verran hullua tavaa, että vieläkin on kumma olotila. Koko levyn ajan on erittäin jännittynyt, outo, skitso, agressiivinen sekä sairas tunnelma, mutta samalla levy oli erittäin miellyttävä kuuntelukokemus. Sitä voisi kuvailla ikäänkuin matkana skitsofreniseen mieleen. Varsinkin biisi "Ablutions" on kuin jonkun mielipuolen mielessä kuuluvaa ääntä.
Levyn parhaimpina biiseinä mainittakoon Sleep is Wrong, Powerless sekä The Stain. Ablutions on taas ehkäpä kaikkein mielipuolisin kokemus. Biisi "1997 (Tonight we're gonna party)" tuo levylle ainoan miinuksensa. Siinä ei ole mitään erityistä antia ja se poikkeaa levyn teemasta liikaakin. Se muistuttaa väliin jopa jotain nu-metal -viritelmää! %¤"!¤&//#"#¤%!!..

Musiikkityyliltään samanlaisia bändejä ei ole kovin monta, mutta Mike Pattonin viritelmä Mr. Bungle on suhteellisen lähellä tätä musiikkia kaikkine mielipuolisuuksineen. Myöskin John Zorn, Idiot Flesh sekä Düreforsög muistuttavat tätä levyä paikkapaikoin.

Vaikea tästä levystä on mennä sanomaan enempää, mutta kyllä tämä on tyylilajissaan ehdoton helmi ja mestariteos. Voin vain kuvitella minkälainen kokemus Sleepytime Gorilla Museum on livenä.

Arvosana: 10-

 

[Arnold]

Clubber's Guide To... Ibiza 2002 (2 CD)

Ministry Of Sound suoraan Englannista on koonnut taas yhden vuoden kovimmista ja tasokkaimmista dancelevyistä. House- ja trancemusiikki on pääosassa jälleen tässäkin, mutta mitä aiempaan ostamaani saman sarjan levyyn tätä vertaan, niin tämä on ehdottomasti parempi. Vielä pitää joskus hankkia Clubber's Guide To... 2002, jonka biisilista ainakin näyttää tutulta ja kovalta.

Käsittelyyn ykköslevy. Uusin ...Ibiza 2002 alkaa erittäin menevällä ja päähän jäävällä housekappaleella. Sitä seuraa Mobyn tuoreimman singlen remixaus. Kuten aiemmillakin Clubber's Guide To -levyillä, niin tässäkin pääpaino on remixeillä. Harvassa on alkuperäiset versiot, mutta ei juuri moitittavaa, kun kappaleet kuulostavat näinkin hyvältä. Starchaser heittää ilmoille kappaleen, jonka vokaalit kuulostavat hämmästyttävän paljon Stingiltä, vaikka kyseessä ei ole hän. "Love Will Set You Free" on saanut kiitettävästi radiosoittoakin. Sen jälkeen tulee kova tranceputki. Neljän kappaleen trancemelodiat, instrumentaaliset kappaleet ja joissakin pienet vokaalit saavat tunnelman kattoon. Coldtrixin "It's Love (Trippin')" tuo housetunnelmat taas pienen trancehetken jälkeen. Kappale on mitä loistavin, jonka perään mennään pehmeän trancepopin pariin a'la Blank & Jones. Heti perään 4 Strings tuo mukavat trancetunnelmat naisvokaalien kera. Eurodanceakti Snapin legendaarinen "Do You See The Light" saa uutta ulottuvuutta tranceversioissa. Pakollinen nostatuskohta tuo mukavan lisän Snapin kappaleeseen. Levyn loppupuolella on kaksi coveria; toinen on Olivian 90-luvun puolenvälin klassikko, "You're Not Alone", johon ATB ei mielestäni juuri paljon uutta tuo. Toinen cover on huomattavasti parempi ja siitä vastaa monta coveria lähiaikoina tehnyt Aquagen, ja vokaaleissa on alkuperäisesittäjä, Rozalla. Kappale on "Everybody's Free". Harmi vaan, että kappaleesta on vajaan 1,50 minuutin remix.

Kakkoslevy on hieman vaisumpi kokonaisuus verrattuna ykköslevyn paikoitellen maagisiin kappaleisiin. Paljon haukuttu Mad'housen versio Madonnan "Like A Prayerista" ei ole mielestäni juuri ollenkaan hassumpi. Ihan mukava. Sinead O'Connoria kuullaan tranceversiointina, DJ Tiesto pistää mahtavat soundit ilmoille ja taas on uusintapainosten vuoro. DJ Sammy & Yanou pistää Bryan Adamsin "Heaven"-viisun aivan uuteen uskoon. Loistava veto tämäkin! Slovari vaihtuu moderniin tranceen ja tämä on ehdoton helmi tällä kakkoslevyllä. Ian van Dahl on paljon puhuttanut kulisseissa, mutta "Reason" on ihan hyvä kappale, kaikista laulajasekoiluista puhumatta. Loppupuolella levyä on tranceklassikko, joka on pistetty uuteen versioon, mutta erinomainen kappale ei juuri oikein voi enää parantua. Matt Darey feat. Marcella Woods - "Beautiful" on aivan kliseetrancekappale, mutta sitäkin kovempi. Kaunis melodia, kaunis naisvokaali ja takuuvarma tanssikappale. Scooterin "Nessaja" kuulostaa pikkuhiljaa paremmalta, mutta jää silti Scooterin uudemmista kappaleista selvästi.

Ykköslevy sisältää monta hyvää kappaletta ja enemmän trance. Kakkoslevy tuo esille enemmän jo aiemmin kuultuja kappaleita, mutta jää kokonaisuutena ykköslevystä. Koko paketti on erittäin takuuvarmaa tanssimusiikkia autoon, bileisiin tai ihan vain fiilispohjaiseksi taustamusiikiksi.

Arvosanaksi 9-.

 

[Stonecold]

Jos joku ei nyt ole vielä tutustunut laukkahevin ehdottomaan ykkösnimeen, niin tässä on arkistojeni kätköstä ajatuksiani yhdestä heidän parhaasta levystään. Tämä on sitten ihan amatöörin kirjoitus ja vedetty fiilis-pohjalta. Eli mitään hienouksia ei tästä varmastikaan löydy...kuitenkin kiinnostaisi tietää, että osuuko ajatukset samoille aaltopituuksille?

Iron Maiden - Seventh Son of the Seventh Son 1988

Tuottaja: Martin Birch
Laulu: Bruce Dickinson
Kitara: Adrian Smith
Kitara: Dave Murray
Rummut: Nicko McBrain
Basso: Steve Harris

Tämä Iron Maidenin kahdeksas levy on ehkä bändin tuotannon paras levy. Se on vahvasti sanottu, kun ajatellaan
bändin hienoa ja pitkää historiaa. Rautaneidon tavaramerkki ihan alkuajoista on ollut tiivis soundi, joka kuitenkin
tarkemmin tutkittuna jakautuu useaan vahvaan kerrokseen. Harrisin nopea bassokomppi, McBrainin tomareiden sekä peltien käyttö, Harrisin sekä Smithin hienot kitarariffit sekä -soolot sekä tietysti Dickinsonin vahva lauluääni antavat monta
erilaista tietä, millä kaikilla kuitenkin päästään samaan lopputulokseen - tinkimätöntä musiikkia.

Tässäpä ajatuksia biiseittäin, kirjoitettuna samaan aikaan, kun biisi on soinut eetterissä.

"Moonchild"

Biisi alkaa samalla "seven deadly sins" teemalla kuin mihin levyn päätösraita loppuu. Eli loppujen lopuksi tämä
levy on selkeästi tietyn teeman sisään rakentuva kokonaisuus, ei mikään nippu irrallisia biisejä.
Itse aloitusraidasta, niin onpahan komea syntikkapohja biisin alussa sekä lopussa, se noin erikoishuomiona.

"Infinite Dreams"

Kitara ja basso "kuljettaa" yhtenäisesti riffiä, tämähän kuuluu Iron Maidenin sointiin olennaisesti. Tässäkin syntikkaa käytetään väliosan tukemiseen ja tämä sopiikin mielestäni erinomaisesti,
joskin aluksi ajatus Iron Maidenista ja syntikoiden käytöstä oli täysi mahdottomuus ;) Nicko McBrain käyttää peltejä monipuolisesti, komppipellin käyttö on juoksutusriffeissä on tullut tavaramerkiksi, samoin tomareiden runsas käyttö.

"Can I Play with Madness"

Tällä levyllä on selkeästi laulustemmoihin kiinnitetty huomiota. Dickinson avaa raidan puhtaalla laulusaundilla, jonka perään tulee heti tanakka kitara-basso-rumpu poljenta, ei kuitenkaan sillä tavalla monotonisesti, kuin monen metallibändin nykyinen ns. pesukonehevitykitys. Väliosaan vaihtuu tempo täysin
ja edelleen biisiä kuljetetaan kohti sooloa, jossa vedetään korkealta ja kovaa.

"The Evil that men Do"

Hämyisä intro, suhiseva pelti, nopea basso-juoksutus ja terävät virvelibreikit - biisi tuodaan urallensa välittömästi, ilman tyhjää kikkailua. Konstailematonta.

"Seventh son of the seventh son"

Mahtipontinen marssilaulu tulee mieleen biisin aloituksesta. Selvästi "maailmaa syleilevämpi" ote koko biisissä. Syntikka on tässäkin kohtaa ohuesti taustalla. Biisin keskivaiheilla taas muuttuu tempo siten, että tavallaan siinä rakennetaan uusi intro keskelle kokonaisuutta.

Se on sitä seitkytluvun progen perintöä, mikä näkyy mainiosti metallisemmassa muodossa koko Iron Maidenin tuotannossa oikeastaan. Syntikat tuovat sellaista nykyäänkin paljon käytössä olevaa avaruutta samaan kohtaan, tunnelma on juuri sellainen, että odottaa milloin alkaa tapahtumaan. Biisiä myös paisutetaan samalla pikkuhiljaa kohti sitä alkuperäistä kuviota. Oikea klassikkoesimerkki biisistä, joka on osin mahtaileva, julistava ja voimakas.

"Prophecy"

Syntikka-korkea kitaraintro, josta päästään suoraan asiaan. Soolon ajaksi tempo nopeutuu ja taas biisin loppuun
sama rytmi, kuin alkuun.


"Clairvoyant"

Mahtava biisi, voi perkele. Sitä perinteistä Maidenia, mikä kolahti ihan ensimmäisiltä levyiltä lähtien. Biisi alkaa nopealla Harrisin bassoriffillä ja jatkuu nopealla temmolla eteenpäin. Melodinen runko kuitenkin yhdistettynä tiiviiseen kuljetukseen ja kruununa
loistelias monikerroksinen soolo. Tämä on sitä, mitä on tilattukin.


"Only the Good Die Young"

Soundit kohdillaan, syntikat ovat todella sopivat, nimittäin tukevat laulustemmoja sopivasti. Sointi on jalostunut tällä levyllä alkuaikojen rosoisuudesta sopivan harmooniseksi - eikä tässä kohtaa kirjoittaja tarkoita perinteistä kansansoitinta. Adrian Smith on yksi hienoimmista soolokitaristeista siinä mielessä, että sooloissa tuntuu olevan aina harkittu, muuta biisiä tukeva ajatus, näin tässäkin biisissä.


Siis: Todella monipuolinen ja ehyt levy Iron Maidenilta, ehdottomasti yksi parhaista bändin tuotoksista

 

[CMX]

Mitäs Arnold tykkää porilaisena ja tanssimusiikin ystävänä yhtyeestä nimeltä Circle?
Se on Porista kotoisin oleva yhtye, joka soittaa ainakin tanssimusiikkia joidenkin tulkintojen perusteella. Itseasiassa Björk on sanonut kyseisen yhtyeen olevan Euroopan parhaimpia techno-tapauksia. No, ei se kyllä minun mielestäni ole teknoa, mutta pakko se on Björkiä uskoa.

 

[Stonecold]

Rohkea rokan syö - Roadrunner

No koetetaan...ei mitään korkeaveisua, eikä syväanalyysiä. Mietteitä suoraan tajunnasta. Paikkailkaa ja lisäilkää...taustoittakaa tietävämmät, itse en lähde arvailemaan. Hurriganes on kokonaisuus, jota en yksin yritäkään palastella tai analysoida. Se on kuitenkin selvää, että nämä ukot tekivät tällä kakkoslevyllään jotakin sellaista, mitä ei oltu aiemmin suomessa kuultu - koskaan. Kasassa oli legendaariseksi muotoutunut trio, joka täydensi toisiansa niin soittajina, kuin persooninakin.

Hurrigans - Roadrunner 1974

Tämä oli aikalaisten mukaan jo ennustettavissa. Keväällä ilmestyi täyttä dynamiittia oleva single Blue Suede Shoes (Carl Perkinsin biisi), jossa Hurriganes läväytti röörit levälleen oikein isolla kädellä. Jouluna alkoi tanner tömisemään kotimaan kamaralla, kun Cadillac-kantinen levy ilmestyi matalan murinan saattelemana kotimaisiin levykauppoihin. Ne, jotka olivat valmiina saivat käsiinsä sellaisen paketin, joka jäi mieliin lähtemättömästi - legendaarinen Love Records oli sylkäissyt uumenistaan ensimmäisen kultalevynsä...


1. It Ain't What You Do
2. Hey Groopie
3. Tallahassee Lassie
4. The Phone Rang
5. I Will Stay
6. Get On
7. In The Nude
8. Mister X
9. Slippin' and Slidin'
10. Oowee-Oohla
11. Roadrunner

1. It Ain't What You Do

Albertin kitara on kuin uhkaava ukkonen, ensin kerää kaikupohjaa alkuriffittelyllään ja kun Remu piiskaa Cissen pohjatyöllä ensimmäiset värssyt ilmoille, iskee Albert kuin vihainen Kobra oikealta ja vasemmalta. Vaikut on irti ja tunnelma on oikealla aaltopituudella.

2. Hey Groopie

Kevyempää osastoa alun tunnelmien jälkeen ja tuo sitä yksinkertaistettua monipuolisuutta, mitä löytyy itseasiassa koko bändin tuotannosta. Ei kolahda itselleni suoranaisesti, mutta valmistaa seuraavaan otokseen...

3. Tallahassee Lassie

Cadillacin vaimea tyhjäkäynti kiihdytetään raivoisaan rock`n roll tulitukseen. Remun soitto ja laulu ovat niiin hirveällä itseluottamuksella vedettyä, ettei oikeastaan kukaan missään kykene samanlaiseen suoritukseen.

Uskottavuutta ja tyyliä tirisee levyneulasta ulos urakalla, eikä kuulijankaan tarvitse takertua epäolennaisuuksiin. Voimaa täynnä, jumalauta ei näin junttaa kukaan.

4. The Phone Rang

Mmm...kuuluu jälleen hiukan kevyempään ilmentymään tällä levyllä. Homma tuntuu olevan näpeissä, ilman että tarvitsee tinkiä mistään.

5. I Will Stay

Cisse vetää antaumuksella, siten että siirappi valuu. Mutta silti täydellä tyylillä. Albert heittää monipuolisuutta osoittaen enemmän puhtaalla ja rautalankamaisella otteella menemään.

6. Get On

No mitä tästä enää voi sanoa, kuuluu niihin biiseihin, joita ei missään tapauksessa mennä soittamaan esim. jameissa (sama muuten koskee esim. Lynnäreiden Sweet home Alabamaa). Siis kyse on mielestäni siitä, että Ganes vetää tämän biisin vain kuin sen voi. Kukaan ei kykene samaan ja jos yrittää, kuulostaa paskalta. Muistaakseni tämä biisi on tehty suunnilleen puolihuolimattomasti, improvisoiden, eikä sitä ole sen kummemin mietitty. Ehkä se hönkii sen takia sitä alkuvoimaa ja neroutta,
mitä tästä voimatriosta syntyi. Tulee suoraan takaraivosta.

7. In The Nude

Instrumentaali osoittaa rohkeutta, suorasukaista meininkiä.
Lyhyt veto, mutta tuo asian esille.

8. Mister X

Richard Stanley laulaa ja muistaakseni sanoittikin tämän ehkäpä parhaan biisin koko levyltä. Se on muuten paljon sanottu, mutta näin olen asian tuumannut. Riffi uhmaa ja vaanii, hyökkää eetteriin voimalla ja palaa taas noustakseen jumalattomaan sooloon. Albertin yksi parhaimpia vetoja koko levyllä.

Tätähän samaa nämä nykyajan metallibändit suosivat (sen minkä Nirvana toi esille...), eli Ganes oli edellä aikaansa tässä suhteessa. "...Thunder in my eyes, raining in my bones, lightning in my pocket, baby come on ride my storm... " Niin, tässä se
kiteytyy koko homma - eikö?


9. Slippin' and Slidin'

Slidekitaraa ja sanoitusten holoholoa. Jälleen "uusi" tyylilaji tällä monipuolisella levyllä. Rennompi sointi, mutta kuitenkin Albertin vankat rythm and blues -juuret saavat tämänkin elämään.


10. Oowee-Oohla

Boston on paha paikka, mutta silti meno jatkuu - anna meidän rokata. Eihän tässäkään mitään koreilua ole, nimenomaan siitä tämä tiukkuus tuleekin. Remu ja Cisse soittavat niin karun yksinkertaisesti, että Albert voi pistää täydellä sydämmellä kitarat juuri kuin haluaa.

11. Roadrunner

Tähänhän se sitten huipentuu. Cadillac nousee siivillensä ja särkee tajunnan erikoisella aloituksella, kuin sydänveri raastaa kieltä ylös ja alas. Vahvistin möyrii jostakin putkien uumenista niin hirveällä murinalla äänet ulos, ettei vastaavaa löydy mistään. Riffi on jo niin legendaarinen, että varmasti tämän maan kaikki kitaristit ovat sen opetelleet. " I´m a heart for you baby, but your out of my class". Tyyli, uhma, koristelematon suoruus, tiiviys...sitä kaikkea. Cadillac kiiltää ja jos perkele mikään muu
ei ole kunnossa, niin ainakin kantti kestää ikuisesti.

Voiko puolimiljoonaa suomalaista olla väärässä? En usko, sillä sen verran kait tätä levyä on aikojen saatossa myyty. Ehdoton ja tunnustettu klassikko.

 

[porin_karhu]

Viestin lähetti CMX
Mitäs Arnold tykkää porilaisena ja tanssimusiikin ystävänä yhtyeestä nimeltä Circle?
Se on Porista kotoisin oleva yhtye, joka soittaa ainakin tanssimusiikkia joidenkin tulkintojen perusteella. Itseasiassa Björk on sanonut kyseisen yhtyeen olevan Euroopan parhaimpia techno-tapauksia. No, ei se kyllä minun mielestäni ole teknoa, mutta pakko se on Björkiä uskoa.

Tuon luettuaan kääntyisivät Circlen pojat sängyissään. Circlehän on suhteellisen puhdas krautrock-bändi, joka ainakin minun tanssijalkani mielestä tekee kaikkea muuta kuin tanssimusiikkia. Täytyy myöntää että paremminkin olisin bändiin voinut tutustua, mutta eihän noiden soitinarsenaalista taida edes löytyä koneita?

Circle on pirun vaativaa musiikkia, joka ei tempaa mukaansa muuten kuin jatkuvan toiston vihdoin syöpyessä alitajunnan kätköihin. Bändihän muuten teki vastikään Englannin kiertueen, jolla se bääsi jopa tekemään pitkän John Peel -session. Tuollaista kunniaa ei kovin monelle finskibändille ole suotu, eli kertoo jotain bändin statuksesta.

 

[Kh]

Sorry, minulta ei tule nyt mitään levyarvostelua...

Viestin lähetti Stone Cold
Iron Maiden - Seventh Son of the Seventh Son 1988

Tuottaja: Martin Birch

Tuosta Martin Birch'istä tuli mieleen, että hänen tuottamansa bändit antoivat levyillään (levyjen sisäpusseissa) tuottajalle leikkisiä lempinimiä. Mm. RB's Rainbow'in ensimmäisellä levyllä Martin 'The Wasp' Birch, jollain levyllä tai lehdessä häntä nimitettiin leikkisästi Martin 'Animal' Birch. Iron Maiden'in levyillä Martin 'Pool Bully' Birch, suomalaisittain Martin 'Masa' Birch, Martin 'Disappearing Armchair' Birch etc. Mitä muita niitä oli...?

Muutenkin tämä Martin Birch on ollut aikoinaan aika 'huikea jamppa'! Hänen tuotoksiin kuuluvat mm. RB's Rainbow, Rainbow Rising ja Long Live Rock 'n' Roll, Black Sabbath'in Heaven And Hell ja Mob Rules, Iron Maiden'in Piece Of Mind, Powerslave ja 7th Son Of A 7th Son. Lista on aika loputon... Ainakin meikäläiseen kyseiset tuotokset ovat vaikuttaneet aika lailla.

 

[Stonecold]

Taisihan niitä tosiaan olla...ainakin "The Juggler", "Marvin"...

"Muutenkin tämä Martin Birch on ollut aikoinaan aika 'huikea jamppa'! Hänen tuotoksiin kuuluvat mm. RB's Rainbow, Rainbow Rising ja Long Live Rock 'n' Roll, Black Sabbath'in Heaven And Hell ja Mob Rules, Iron Maiden'in Piece Of Mind, Powerslave ja 7th Son Of A 7th Son. Lista on aika loputon... Ainakin meikäläiseen kyseiset tuotokset ovat vaikuttaneet aika lailla."

Jep, puhumattakaan Blue Öyster Cultin levyistä "Don´t Fear the Reaper", "Fire of Unknown Origin"...Deep Purplen Machine Headista ja In Rockista...Whitesnaken "Saints and Sinners" - näitä on todellakin kymmeniä loistavia levyjä.

Birch oli mukana niin monessa merkittävässä sessiossa mukana, että varmasti voi sanoa hänen olevan yksi ammattinsa legendoista.

 

[Nikke]

No niin meikäläinen päätti ottaa rohkeasti klassikon arvosteluun. Ehkä enemmän biisien taustoja ja "sanomaa" kuin kappaliden arvostelemista mutta silti. Levy joka nostatti bändin kirjaimellisesti autotallista stadioneille ja maailmanmaineeseen. Eli levy jonka Spin-lehti arvioi kaikkien aikojen parhaaksi heavy-levyksi (vai oliko rock-levy) . Guns 'n Roses : Appetite for Destruction (1987) olkaa hyvä.

1 Welcome to the Jungle (4:32)

Harva biisi alkaa yhtä mukaansa tempaavasti kuin tämä todellinen klassikko ja mahtava avausraita. Arto Muna totesi MoonTV:n Videoraadissa sen jälkeen kun mies oli ylistänyt erästä kappaletta maasta taivaaseen silti antaen arvosanaksi kasin. "Olihan tää hyvä biisi, mutta ei tämä nyt Welcome to the Jungle ollut. Siinä on täyden kympin biisi."

2 It's So Easy (3:21)

Basisti Duffin kirjoittama ja osittain laulama kappale pitää menoa yllä mahtavan avauksen jälkeen. Varsinkin alkuaikoina Duff lauloi kappaleen usein keikoilla.

3 Nightrain (4:26)

Axlin ja poikien ylistyslaulu "Nightrainille" , eli paikalliselle Sorbukselle. Eipä ole itse tullut ko. jalojuomaa maistettua, mutta sehän ei biisiä himmennä.

4 Out Ta Get Me (4:20)

Axlin "vainoharhoista" kertova kipale. Tarina kertoo Axlin ja Izzyn reissuista nuorina jotka päättyivät usein siihen että pojat juoksivat poliiseja pakoon...

5 Mr. Brownstone (3:46)

"Eräät tämän bändin jäsenistä tanssivat liikaa Mr.Brownstonen tahtiin" Axl totesi näihin huumerikkaisiin aikoihin, jotka sitten johtivat rumpali Steven Adlerin erottamiseen. Todella tarttuva melodia, allekirjoittaneen suosikkeja koko G 'n R tuotannosta.

6 Paradise City (6:45)

Monien mielestä "se" biisi. Keräilijät ovat yrittäneet hamstrata alkuaikojen bootleg-äänitteitä missä lauletaan "the grass is clean" eikä green kuten tässäkin levyllä. Osoitus jälleen siitä mihin Axl parhaimmillaan biisintekijänä pystyi.

7 My Michelle (3:38)

Kappale Axlin pitkäaikaisesta ystävästä Michelle Youngista. Kappale kuvasti ainakin meikäläiselle silloin ehkä parhaiten. Biisi rullaa hyvin eteenpäin rokaten, ja unohtamatta Slashin loistavia sooloja (tosin tässä biisissä se soolo ei nyt kovin pitkä olekaan)

8 Think About You (3:49)

Jos joku biisi olisi pakko valita levyn huonoimmaksi se olisi allekirjoittaneen kohdalla tämä. Eihän tämäkään ole huono, mutta muut 11 ovat vain parempia.

9 Sweet Child O' Mine (5:54)

Viimeinen (!) levylle hyväksytty biisi, josta tuli Gunnareiden ensimmäinen sinkku-1 USA:ssa. Kappale jonka Axl kirjoitti silloiselle sydänkäpyselleen Erin Everlylle. Kappaleen tunnistavat lähes kaikki Slashin alkusoitosta joka ei sekään kuulunut alkuperäiseen ko kipaleeseen vaan oli lähinnä vitsi, ainakin miesten omien sanojensa mukaan. Erinomainen osoitus jälleen siitä miten Axl pystyi kirjoittamaan myös herkempiä kappaleita (Elton John - tyylisiä ballaadeja kuten hän itse kuvaili)

10 You're Crazy (3:16)

Kappale joka ainakin allekirjoittaneen mielestä sai lisää puhtia akustisesta versiosta jota löytyi G 'n R : Lies - lätyltä. Hieno rock-biisi kaikenkaikkiaan, oikeastaan tyypillinen alkuaikojen G 'n R kappale.

11 Anything Goes (3:25)

Sama pätee oikeastaan tähänkin kappaleeseen kuin ylläolevaan. Levylle ei saatu samanlaista laajuutta kuin esim Illusioneille ja ehkä siksi tämäkin kappale on oikeastaan aika tavanomainen ajan G ' n R biisi. Taas on todettava että tämähän ei tee kappaleesta yksittäin kuunneltuna huonoa, mutta tällä levylle sekin kalpenee muutamalle mestariteokselle. Pöytälaatikossahan muhivat tähän aikaan jo esim November Rain, mutta senkin kappaleen aika oli vasta myöhemmin.

12 Rocket Queen (6:14)

Allekirjoittaneen suosikkikappale levyltä. Varsinkin livenä kappale toimi erittäin hyvin ja bändin soittikin ko kipaleesta aika pitkän version heti alusta alkaen. Varsinkin kipaleen alun tarttuvaan rummutuksen ja Slashin sooloiluun oli hyvä tansittaa porukkaa.

Summa summarum: yksi parhaista rock-levyistä mielestäni koskaan. Kyllä siihen aikaan muut pinnalla olleet saman genren edustajat hävisivät levyineen 100-0. Levyllä on lisäksi muutama klasikko jotka todennäköisesti soivat vielä vuoikymmeniä. Lisäksi levy tuo esille Axlin uskomattmat biisintekijän kyvyt. Harmi vaan että ego sittemin paisui liian suureksi.

Niken tähdet : *****

 

[Stonecold]

Kiitokset ylläolevasta jutusta! Minulla on tämä levy LP:nä, joten eipä ole tullut sitä kuunneltua vuosiin. Mutta hyvin palautui mieleeni nuo biisit lukiessani tuota tekstiä. Pitäisköhän se ruveta kasaamaan tuota soitinta...

 

[Arnold]

Viestin lähetti CMX
Mitäs Arnold tykkää porilaisena ja tanssimusiikin ystävänä yhtyeestä nimeltä Circle?

Paljon olen juttua kyseisestä bändistä lukenut, mutta tietääkseni en ole kuullut yhtään kappaletta Circleltä. Olisi mielenkiintoista joskus kuulla, mutta pitänee kysyä yhdestä erikoisliikkeestä, kun tuskin ihan yleisessä jakelussa jokaisessa porilaisessa liikkeessä ole. Undergroundbändi Circle toistaiseksi on (?), tai ei ainakaan kaupallista sukseeta ole vielä saanut.

 

[CMX]

Viestin lähetti porin_karhu


Tuon luettuaan kääntyisivät Circlen pojat sängyissään. Circlehän on suhteellisen puhdas krautrock-bändi, joka ainakin minun tanssijalkani mielestä tekee kaikkea muuta kuin tanssimusiikkia. Täytyy myöntää että paremminkin olisin bändiin voinut tutustua, mutta eihän noiden soitinarsenaalista taida edes löytyä koneita?

Circle on pirun vaativaa musiikkia, joka ei tempaa mukaansa muuten kuin jatkuvan toiston vihdoin syöpyessä alitajunnan kätköihin. Bändihän muuten teki vastikään Englannin kiertueen, jolla se bääsi jopa tekemään pitkän John Peel -session. Tuollaista kunniaa ei kovin monelle finskibändille ole suotu, eli kertoo jotain bändin statuksesta.

Mitä, väitätkö ettei tuollainen hypnoottinen toistomusiikki sovi tanssimiseen enemmän kuin mainiosti? Eikä se mitään vaikeaa ole. Itseeni se iskee ainakin kuin kirves päähän heti ensimmäisellä kuuntelemalla. Enpä itsekään allekirjoita tuota teknoksi, mutta tanssimusiikiksi ehkäpä.

EDIT: Ahaa, löysinpäs netistä Circleä koskevan jutun! Lueppa se osoitteesta: http://www.freenet.hut.fi/periferia/3_96/juttu16.html

Pyydän huomioimaan eritoten seuraavan kohdan:
"Pitkät, intensiiviset ja tasarytmiset kappaleet mahdollistavat musiikin tanssittavuuden. Circlen musiikkia voisi luonnehtia eräänlaiseksi ambient -rockiksi, onhan poptähti Björkkin kehunut Circleä maailman parhaimpiin kuuluvana techno-orkesterina."

Että vieläkö väität vastaan? :D

 

[CMX]

Viestin lähetti Arnold

Paljon olen juttua kyseisestä bändistä lukenut, mutta tietääkseni en ole kuullut yhtään kappaletta Circleltä. Olisi mielenkiintoista joskus kuulla, mutta pitänee kysyä yhdestä erikoisliikkeestä, kun tuskin ihan yleisessä jakelussa jokaisessa porilaisessa liikkeessä ole. Undergroundbändi Circle toistaiseksi on (?), tai ei ainakaan kaupallista sukseeta ole vielä saanut.

Kyllä se Circle on parin viime levyn myötä saanut tilaa myöskin kaupallisilla markkinoilla. Kyllä heidän levyjä pitäisi löytyä kirjastoista ja levykaupoista. Ainakin itse ostin vasta heidän "Pori" -äänitteen Musiikki Kullakselta.

 

[Arnold]

Pari singlearvostelua

Britney Spears - "I Love Rock 'n' Roll"

Kyllä, tämä nyt jäi käteen tänään ostoksilla. Ensimmäinen Britney-tuotos noiden parin mp3-lisäksi, mitä omistan. Alkuperäinen Joan Jettin versio on tässäkin tapauksessa se ainoa oikea kunnon vedos. Britneynin ääni on niin erilainen Joanin verrattuna ja taustat ovat uudessa uskossa. Ainoa plussa ihan kivalta kuulostavasta, mutta turhan kankeasta scratchista taustalla. Lisänä singlellä on uusimman albumin ensimmäinen ja toistaiseksi paras single, "Overprotectedin" remix, joka on hieman lievästi sanottuna ontuva. Vie sen pienenkin vetovoimaisuuden siitä kappaleesta, jota alkuperäisessä oli. Vielä löytyy edellissinkun "I'm Not A Girl, Not Yet A Woman" loistava remix. Turhan Shania Twain-vaikutteinen (tekijänä Shania ja hänen miehensä) kappale saa lattarityylisen danceremixauksen. Singlen paras raita.

Kokonaisuus on turhan kapea, siksi 7.


Teleks - "Siivet"

Tämä toinen hankinta olikin aivan eri luokkaa. Erinomaista uutta suomipoppia. Lähin vertailukuva on mielestäni muinainen Puolikuu, ja tässä on kuultavissa vahvaa mieslaulua, oikeita soittimia ja mikä mukavinta, koneita tyylikkäästi. Singlellä on kolme kappaletta, yksi remix ja intro, ja parissa kappaleessa kuullaan yllätyksellisesti pienimuotoista, todella minimaalista, scratchia. Nimikkokappale "Siivet" on kovin suomipopkappale sitten Ihmepojan "Valvojan", joka oli ilmestyessään todella maaginen kappale (ja on silti vieläkin). Tästä on hyvä jatkaa, kun singlen muutkin kappaleet ovat kuunneltavia, mutta eivät aiheuta samanlaista elämystä kuin "Siivet".

Arvosanaksi annetaan 10-.

 

[Sistis]

Pohjannaula - Pässinpää

2000-luvun paras tähän mennessä tehty kotimainen levy - ainakin allekirjoittaneen mielestä. Levy, jonka ansiosta löysin tämän hurjan livebändin maineen saavuttaneen suomalaiskansallisista perinteistä vaikutteita ammentavan yhtyeen. Pohjannaulan musiikki on heidän nettisivunsa mukaan tukkireggaeta, rosoista folk`n´ follia ja raivopolkan sinfonioita. Meikäläisen korvaan se kuulostaa taasen Ismo Alangon, CMX.n ja Värttinän sekoitukselta, jota soittavan bändin laulajalla on Kalle Aholan ääni.

Pohjannaulan kokoonpanosta sen verran, että livenä yhtyeen nähneenä voin sanoa, että taitavia ovat äijät. Erityismaininta 'hullulle' viulistille, Tomi Rikkolalle, jota ilman Pohjannaula olisi paljon köyhempi.

01 - Vesillelasku
Levyn avajaisraita, kestoltaan vain 52 sekuntia, joista 10 ensimmäistä pelkkää veden loisketta. Ei varsinainen kappale, vaan ikään kuin intro. Kuitenkin antaa jonkinlaisen kuvan siitä, millainen teema on tulossa. "Minä loin uiskon uuden tälle julmalle pohjolalle."

02 - Veistäjä
Upea kappale, yksi levyn parhaista. Yksi harvoista kappaleista, mikä on soitettu perinteisin instrumentein. Viulua ei ole (juurikaan) tungettu mukaan. "Liu liu vetehen, kankahalta lahtehen, matalalta syvälle, aina leveälle selälle." Erinomainen livekappale.

03 - Pässinpää
Levyn nimikappale ei kuulu meikäläisen henkilökohtaisiin suosikeihin. Jotenkin viulu renkuttaa ikävästi eikä pääse samaan, missä useissa muissa Pohjannaulan kappaleissa. Livenä kappale kuitenkin pelaa varmasti, ja menevä rytmi uppoaa varmasti kehen tahansa. "Sinä olet pässinpää, sinä olet se se pässinpää kun et kehtaa sanoa, sinua minä haluan."

04 - Sielulintu
Yksi levyn upeimmista kappaleista. Rauhallinen kitaranäppäily ja synkällä tavalla kaunis tarina linnusta, joka vie eläviä olentoja tuonpuoleiseen muodostavat loistavan kokonaisuuden. "Oravatkin sammalvuoteellansa vaipuvat uneen kotikoloissansa. Eivät ne minulta rauhaa saa, niin kuin ei ihmislapsetkaan."

05 - Jääkannel
Loistava kappale. Tarttuva viuluosuus alussa ja kertosäkeessä. Varsinaiset säkeistöt jopa hieman psykedeelisiä soundiltaan. Kertosäkeessä viulukuvio taustalla ja taas biisiin tulee uutta sykettä. Kappaleesta on myös aivan upea video. "Lähden kanssasi minne vaan, ihan minne vaan. Sinä meet ja minä vain seuraan, minä vain seuraan."

06 - Uhrilehto
Kappale, joka olisi minun mielestäni saanut jäädä pois levyltä. Ei toimi mitenkään. Teksti on hieno ja synkkä, mutta kappale on jotain, mitä ei Pohjannaulalta odottaisi. Hidas ja rosoinen soundi. Ei... aina automaattisesti skipattava biisi. Sinällään jännää, että Siekkareilla tällainen biisi toimisi, mutta ehkä odotan Pohjannaulalta jotain muuta. "Kerran tapasin miehen, joka lauluja lauleli. Lehtoon haudatut lapset hänen suutaan aukoili."

07 - Neliapila
Riehakas, pelimannivaikutteinen Neliapila on positiivinen piristys Uhrilehdon synkistelyn jälkeen. Biisi, joka varmasti uppoaa livenä. Viulu on Jääkanteleen tapaan upea, ja ehkä vieläkin riehakkaampi ja mukaansatempaavampi. "Tulinen taattosi ei minua siedä, eikä isosiskosi mustankipeä, vihaa täynnä, eikä emosi liioin minua halua vävykseen."

08 - Kärmes
Totaalista psykedeelistä aktia. Aivan samaan muottiin Ismo Alanko Säätiön kanssa; jotenkin tulee mieleen Säätiön E-mail.internet.seksi.seksi.seksi. Hieno tekele. "Mieleni minun tekevi, tekee minun mieleni. Mieleni lempeä tekevi, tekee lempeä mieleni."

09 - Puolikuollut mies
Vielä pahempi pettymys, kuin Uhrilehto. Aivan liian hidasta ja synkkää. Ei hyvä. "Minä muistan joka kohdan, joka sanoo tuon sanan. Elit minussa, sinä naurusuinen nainen, minä puolikuollut mies."

10 - Kirjanpainaja
Synkkä Kirjanpainaja on taas hieno kappale. Rauhallisen ensimmäisen A-osan jälkeen tulee taas hieno viuluosuus ja sen jälkeen kappale alkaa soljua eteenpäin entistä menevämmin. Kertosäkeessä on jo tuttu soundi. Viulu toimii taas loistavasti. "Sanoja ja kuvia, kirjanpainaja. Minä vainaja järsin omenanraatoja."

11 - Vihtahousu
Jälleen mahtava kappale, ehkä hurjin akti koko levyllä. Synkkä ja upea tarina loistavalla melodialla ja kiihkolla. Viulu ja noitarummut soivat loistavasti yhteen. Loistavaa, yksi parhaista kappaleista ikinä. "Antaa tulla vaan, perkele jäätä porstuaan, vanhan vihtahousun kanssa aamuun tanssataan."

12 - Saunarannalla
Loistava kesäbiisi juhannuksen vietossa mökkisaunan rannalla. A-osassa tyypillistä Pohjannaulan transsia muistuttavaa psykedeelistä kiihkoa, joka kertosäkeessä muuttuu todella tarttuvaksi melodiaksi säilyttäen silti psykedeelisen meininkinsä. "Hulluutta on, takaan sen, neljä päivää sahtia saunoen."

13 - Painoton lumi
Pohjannaulan paras kappale - äänestyksen voittanut Painoton lumi päättää tämän albumin. Itselläni kappale ei kuulu ihan terävimpään kärkeen, vaikkakin hyvä kappale toki on. Soundiltaan ja tunnelmaltaan kappale tuo jotenkin CMX.n Talvipäivänseisauksen mieleen. "Hanki hohtaa kuun valoa vain yksin minulle. Tänne ei kanna tykinjyske ihmisten kaupunkien, tässä on hyvä keskellä painottoman lumen."

Nettisivu osoitteessa http://www.pohjannaula.com

 

[porin_karhu]

Viestin lähetti CMX


Pyydän huomioimaan eritoten seuraavan kohdan:
"Pitkät, intensiiviset ja tasarytmiset kappaleet mahdollistavat musiikin tanssittavuuden. Circlen musiikkia voisi luonnehtia eräänlaiseksi ambient -rockiksi, onhan poptähti Björkkin kehunut Circleä maailman parhaimpiin kuuluvana techno-orkesterina."

Että vieläkö väität vastaan? :D

Väitänhän minä, kun en muutakaan voi ja kyseessä on sentään mielipideasia. Minun mielestäni Circle ei ole tanssittavaa musiikkia, piste. Ei ainakaan se Circle mitä olen kuullut (= muutama levy). Arnoldille sellainen oikaisu, että muistaakseni bändin tuotantoa löytyy ainakin Moe's Musicista ja Green Riveristä - jälkimmäisestä oletettavasti koko tuotanto, mutta Moeltakin laajalti.

King Crimsonin Discipline on muuten uskomattoman upea levy.
Olen tähän asti kuluttanut vain noita 70-luvun levyjä, mutta nyt on kasarituotantokin alkanut kiinnostaa yhä enemmän. Discipline ja Beat löytyvät jo hyllystä ja Three of a Perfect Pair on tulossa. Beat ei ole Disciplinen rinnalla yhtään mitään, vaikka sekin kaiketi on varsin arvostettu levy. Disciplinessa on kaikki kohdallaan - sävellykset, tuotanto ja ennen kaikkea bändin mahtava energia. Levy luo tietyn tunnelman aina sitä kuunnellessa.

"I repeat myself when under stress."

 

[Arnold]

Viestin lähetti porin_karhu
Arnoldille sellainen oikaisu, että muistaakseni bändin tuotantoa löytyy ainakin Moe's Musicista ja Green Riveristä - jälkimmäisestä oletettavasti koko tuotanto, mutta Moeltakin laajalti.

Joo, sitä ajattelinkin, että Moe's Musicista ainakin löytyy. Kaupungin kattavin tilaussysteemi Belisan ohella löytyy sieltä. Ja Moe'sin käytettyjen levyjen hylly on loistava piste, josta olen tehnyt muutaman löydön.

Green Riverin tarjonta ei ainakaan joskus meikäläistä pahemmin miellyttänyt, kun siellä levyjä katselin.

Mutta Circleä pitää joskus testata. Jos vaikka löytyisi singleä tai sitten koekuuntelisi Moe'sissa.

 

[Arnold]

10+1 kovimmat hitit tällä hetkellä pienessä arvostelussa

t.A.T.u. - "All The Things She Said"
Venäjältä kajahtaa kovaa poppia. Sekavankuuloista taustaa säväyttää nuorten venäläistyttöjen huuto-laulu. Kappaleen alkuperäiskielistä versiota on myös paljon kehuttu. Kovin kappale tällä hetkellä, mitä tiedän.

Sugababes - "Round Round"
Onko tämä cover? Kuulostaa ainakin todella tutulta, mutta mikä parasta erittäin hyvältäkin. Sugababesin uudempi tuotanto huomattavasti parempaa kuin vanhemmat kappaleet.

Rockin Da North - "Kingsize"
Kotimaan rapparit saaneet erinomaisen kappaleen aikaan. Vierailijoina muun muassa B.O.W. ja Lord Est. Alku on mahtavan kuuloinen klassinen intro.

Firevision - "The Game You Play"
Parasta kotimaisella konemusiikkisaralla sitten Fu-Touristin! Upea 80-lukuvaikutteinen sävel ja laulu on myös aika lailla futouristmaista ilman voconderia. Hyvä niin, en ole ikinä pitänyt siitä laitteesta. Suosittelen kaikille konemusiikin ystäville.

Linkin Park - "Pts.Of.Athrty"
Remixlevyn paras kappale ja ensimmäinen singlejulkaisu. Alkuperäiselle kappaleelle uskollinen, tuoden lisää konesoundia.

Lord Est feat. Ezkimo, Paleface & B.O.W. - "Pohjolan äijä"
Kappaleen sävel on jotenkin ahdistava, mutta silti niin taivaallinen. B.O.W. tuo mielenkiintoisen kuuloiset reaggea-räpit. Ei tunnista hänen äänekseen oikein, ellei tarkkaan kuuntele.

Oakenfeld feat. Shifty Shellshock - "Starry Eyed Surprise
Konemies Oakenfeld saa mukaansa Crazy Town-vokalistin. Biitti on menevä, sopivasti koneita, sopivan pop ja Shifty heittää ihan hyvän flow'n ilmoille.

Furthermore - "Letter To Myself"
Radiomafian tämän viikon rautis on todella letkeä europop-viisu. Käytettäköön kappaleesta tuollaista nimeä, kun se sisältää miesräpit ja naiskertosäkeen, heh. Hittiainesta tässäkin. Päähän jäävä kertosäe ja jalka alkaa heilumaan kappaleen aikana. Hieno löytö taas, Upteekkarit!

Röyksopp - "Remind Me"
Ja tästä nimenomaan radiossa soiva uusi remixversio. Kyllä Norjassa osataan tehdä tyylikästä konemusiikkia. Niin 80-luku tämäkin, tai ainakin tuo mieleen paikoin. Ei yllä silti "Eplen" vetovoimaisuuteen aivan.

Bootsy Collins feat. Kelli Ali - "Play With Bootsy"
Tässä on letkeyden huippu. Musiikkivideossakin Bootsy lepäilee rennon näköisenä ja juttelee jotain sinne väliin, antaen pääesiintymisen Kelli Alille. Erittäin rento kappale.

Happoradio - "Pahoille teille"
Kovaa suomirockpoppia. Ja tässäkin on se kova "koukku", joka jää kaikille päähän soimaan, kun vain kuulee tämän kappaleen. "Sinä siellä.."