Mainos

Leo Komarov HIFK:ssa

  • 193 903
  • 1 040

ball1n

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taitaa olla ihan feikki juttu tämä Leksan loukkaantuminen. Yle on julkaissut eilen IFK:sta tällaista:

Toivotaan näin, itse odottanut, että HIFK vahvistaisi tämän.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Taitaa olla ihan feikki juttu tämä Leksan loukkaantuminen. Yle on julkaissut eilen IFK:sta tällaista:

Tuo juttu haastatteluineen on todennäköisesti tehty viikolla ennen torstain HPK-matsia (Komarovista ovat omat juttunsa tehneet vime päivinä myös ainakin Iltalehti ja MTV). Ja kun IFK ei ole mitään loukkaantumisesta julkaisuun mennessä tiedottanut niin ei sitä ole lisätty juttuunkaan.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taitaa olla ihan feikki juttu tämä Leksan loukkaantuminen. Yle on julkaissut eilen IFK:sta tällaista:

Nämä kaikki media-ennakot on tehty jo viime viikolla julkaisuvalmiuteen. Mitään virallista ei ole Komarovin tilanteesta joten ei lehdet siihen ota kantaa.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Nämä kaikki media-ennakot on tehty jo viime viikolla julkaisuvalmiuteen. Mitään virallista ei ole Komarovin tilanteesta joten ei lehdet siihen ota kantaa.
Niinpä ja siksi tuo tiedottamattomuus on niin hölmöä. Mutta saahan media mahdollisuuden toiseen storyyn, jos loukkaantuminen on totta. Toisaalta fiksu medialainen olisi ottanut selvää tai ainakin lisännyt tarinaan ettei Leo pelannut matsia loppuun.
Mutta eihän ne sellaista tajua, että olisivat olleet ekana uutisoimassa.
 
Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Komarovin Instan mukaan mies oli toissapäivänä Mikke Granlundin ja lasten kanssa jäällä (toki kuvasi vain Mikkeä) ja eilen kuuntelemassa Arttu Wiskaria. Toki näistä nyt ei voi kummoisia johtopäätöksiä vetää mutta toivottavasti kyse ei ole vakavasta vammasta.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Minunkin tiedoilla takareisi ja 4kk olisi tämän hetkinen saikkuarvio.

Voisi kuvitella, että virallinen tieto tulisi jo ennen perjantaita.
Tällöin olisi Leksalla huomattavasti pidempi aika päästä vielä pelirytmiin ennen pudotuspelejä kontra aiemmin huhuiltu 6 kuukautta saikulla. Toivotaan, että saamasi tiedot ovat osuvia.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun korviini on kantautunut tieto jalkavammasta, joten eiköhän loukkaantuminen ole fakta.

Soisin HIFK:n tiedottavan asiasta ennen huomista fanitapaamista, jotta Leksan aika siellä ei mene kiusalliseen kieli keskellä suuta kommentointiin. Avoimuus on tärkeää, varsinkin nyt, kun huhuja pyörii jo. Ei sitä loukkaantumista ainakaan salata kannata yrittää.
 
Toisaalta eihän IFK ole koskaan tiedottanut yksittäisten pelaajien loukkaantumisista erikseen ellei kyseessä ole koko kauden poissaolo tai loukkaantumisen takia on jouduttu hankkimaan korvaaja.

Eli mikäli nyt eletään radiohiljaisuudessa koko viikko, se vain ja ainoastaan tarkoittaa sitä että Komarov pelaa vielä tällä kaudella alustavien arvioiden mukaan.
 
Topmachine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin gimmat ja K-Vantaa

Tämähän johtuu/liittyy tähän nykyiseen GDPR-lakiin joka on aiempaa tarkempi siitä mitä työantaja saa kertoa työntekijänsä terveysasioista. Tämän takia myöskään valmentajat eivät saisi ottelun jälkeisissä lehdistötilaisuuksissa kommentoida mitään vaikka tietäisivätkin jotain.

Jos nyt mietitään niin esim. Kotkansalon tilanteessa meni päiviä ennenkuin tuli ilmoitus että kausi on ohi eli vammaa tutkittiin ja varmaan selviteltiin et leikataanko vai ei.

Toivon kyllä että jos Leksa huomenna on hallilla ettei kaikki kävis vuoronperään tivaamassa tilannetta... Menis Leksalta kyllä ilta pilalle...
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tämähän johtuu/liittyy tähän nykyiseen GDPR-lakiin joka on aiempaa tarkempi siitä mitä työantaja saa kertoa työntekijänsä terveysasioista. Tämän takia myöskään valmentajat eivät saisi ottelun jälkeisissä lehdistötilaisuuksissa kommentoida mitään vaikka tietäisivätkin jotain.
Onko näin seurojen osalta? Oman kokemuksen mukaan Liigassa löytyy kilpailevia seuroja, jotka tiedottavat näistä huomattavasti IFKta avoimemmin? Eli rikkovatko nämä seurat GDPR-lakia vai ovatko vaan IFKta avoimempia sidosryhmiään kohtaan?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Juu samaa taisi olla Satakunnan Kansassa tms.
Taitaa olla sama artikkeli Sanoman eri julkaisuissa.

SK julkaisee jutun yhteistyössä Urheilulehden kanssa.

Maininta palkasta jutun ekassa lauseessa, joka näkyy maksumuurin alta.
 
Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Taitaa olla sama artikkeli Sanoman eri julkaisuissa.

SK julkaisee jutun yhteistyössä Urheilulehden kanssa.

Maininta palkasta jutun ekassa lauseessa, joka näkyy maksumuurin alta.
Jeps! Täällä moni asioista hyvin perillä oleva taho totesi muistaakseni Leksan palkan ainakin alkavan 1:llä (ja taisi olla per kausi lähempänä 100 kuin 200 ja kokonaisansio tuota 200keur) jos en nyt täysin väärin muista. Tiedä sitten. Kai totuus on jossain välimaastossa.
 
Topmachine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin gimmat ja K-Vantaa
Onko näin seurojen osalta? Oman kokemuksen mukaan Liigassa löytyy kilpailevia seuroja, jotka tiedottavat näistä huomattavasti IFKta avoimemmin? Eli rikkovatko nämä seurat GDPR-lakia vai ovatko vaan IFKta avoimempia sidosryhmiään kohtaan?
Koskee lähtökohtaisesti ihan jokaista työnantajaa mutta olen itsekin huomannut saman että jotkin seurat ovat melko rohkeita näissä.

Samalla täytyy muistaa että koko tuo kielto voidaan kumota sillä että työntekijä/pelaaja itse antaa luvan kertoa jotain tai vaikka kaiken. Voihan olla että joissain seuroissa on esimerkiksi pelaajasopimuksissa jokin täppä jossa pelaaja voi antaa luvan tälläisiin juttuihin.
 
Nukkemurhaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Onko näin seurojen osalta? Oman kokemuksen mukaan Liigassa löytyy kilpailevia seuroja, jotka tiedottavat näistä huomattavasti IFKta avoimemmin? Eli rikkovatko nämä seurat GDPR-lakia vai ovatko vaan IFKta avoimempia sidosryhmiään kohtaan?
Poissaolon arvioidun pituuden saanee kyllä kertoa, mutta tarkempaa syytä poissaololle ei saa kertoa ilman suostumuksia. Tai ainakin Kuopiossa toimitaan näin eikä eripuraa ole tullut.
 
Topmachine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadin gimmat ja K-Vantaa
Poissaolon arvioidun pituuden saanee kyllä kertoa, mutta tarkempaa syytä poissaololle ei saa kertoa ilman suostumuksia. Tai ainakin Kuopiossa toimitaan näin eikä eripuraa ole tullut.
Juuri näin, pituuden saa kertoa ihan lupaa kysymättäkin. Aiemmin IFK kertoi otteluennakoissaan tuon arvion lisäksi myös NHL-tyylisesti että onko kyseessä ala- tai ylävartalovamma mutta nykyään sitä ei saa kertoa ilman pelaajan lupaa ja nähtävästi stadissa on todettu helpoimmaksi tuo ettei kerrota mitään pl. jotkin poikkeukset kuten viime kauden Dyk ja Kotkansalo, joista tuli erikseen tiedotteet hetken perästä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisaalta eihän IFK ole koskaan tiedottanut yksittäisten pelaajien loukkaantumisista erikseen ellei kyseessä ole koko kauden poissaolo tai loukkaantumisen takia on jouduttu hankkimaan korvaaja.

Eli mikäli nyt eletään radiohiljaisuudessa koko viikko, se vain ja ainoastaan tarkoittaa sitä että Komarov pelaa vielä tällä kaudella alustavien arvioiden mukaan.

HIFK on tiedottanut loukkaantumisista aika vaihtelevasti, syitä viime aikoina ei ollenkaan. Yleensähän loukkaantumiset ovat löytyneet otteluennakon lopusta ja samalla on ilmoitettu arvio loukkaantumisen kestosta.

En odota mitään yksityiskohtaista selontekoa vamman laadusta, mutta mun mielestäni HIFK:n pitäisi tiedottaa Komarovin loukkaantumisesta yleisesti ja arvio kestosta erillisellä tiedotteella ihan viimeistään ennen ekaa matsia.

Huomennahan se sitten selviää, edellyttäen Komarovin olevan läsnä, minkä tyyppisestä loukkaantumisesta on kyse. Jos Leksa klenkkaa paikalle, voimme olettaa, ettei kyse ainakaan ole käsivammasta. Ja joku huomenna paikalle menevä omat näköhavainnot tänne kyllä päivittää. Siksi olisi viestinnällisesti viisasta ja perusteltua tiedottaa jo huomenna jotain avoimesti. Täältä ne toimittajatkin sitten juttunsa skuuppaavat.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllähän Leksan loukki on perseestä. Jengi on kovin vuosikausiin - vuosikymmeniin ja kaiken piti olla pedattuna. Jos meitä vituttaa, niin ikitaistelija Leksaa vituttaa potenssiin sata. Toivotaan että huhut koko kauden loukista tai edes siitä 6kk osalta ei pidä paikkaansa. Kyllä mä flaboja ostaessa Leksa plehat pidin päässä.
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks

Todennäköisesti tullaan sitten ulos "day to day" ennusteella.

No vitsit sikseen. Varmasti toipumisennuste halutaan varmentaa ennenkuin aletaan kertomaan mitään.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Todennäköisesti tullaan sitten ulos "day to day" ennusteella.

No vitsit sikseen. Varmasti toipumisennuste halutaan varmentaa ennenkuin aletaan kertomaan mitään.

Toisaalta, kyllä siellä on nyt jo tiedossa puhutaanko viikoista vai kuukausista. Voisihan sen ilmoittaa, että "Leo Komarov on tämän hetkisten tietojen mukaan poissa loukkaantumisen vuoksi vähintään 1kk/2kk/3kk. Paluuennustetta tullaan syksyn aikana päivittämään, kun vamman laajuudesta saadaan lisätietoja ja nähdään, miten toipuminen edistyy."

Avoin voi olla, vaikka kaikkia tietoja ei voi julkisesti kertoakaan. Viestinnälliset asiat ovat oikeasti todella tärkeitä, erityisesti nykyisin. Monella on v-käyrä tapissa pelkästään siitä, että Komarov loukkaantui ja jos siihen lisätään seuran paska viestintä, siinä voi hyvin helposti käydä niin, että eipä kiinnosta tulla matsiinkaan. Kisa ihmisten vapaa-ajanvietosta on kovaa ja kaikki matsit näkee kotisohvaltakin. Vaikka joukkue on muutenkin kiinnostava, ei pidä ylenkatsoa ihmisten fiiliksiä. Avoimuudesta ja rehellisyydestä jollekin voi tulla jopa tosi hyvät fiilikset ja se voi olla mukavaa vaihtelua, koska aika moni on vetänyt HIFK:lle herneet nenään milloin mistäkin viime vuosien aikana.

Hyvin pienellä vaivalla tämän tiedotusasian saa hoidettua erinomaisesti. Tossa mun esimerkissäni sanotaan kaikki tarvittava, muttei kuitenkaan juuri mitään. Vastaa kuitenkin kysymyksiin kuka, miksi, milloin. Saa siihen muutakin kirjoittaa, mutta kaikessa yksinkertaisuudessaan tiedottaa voi noinkin. Loppuun vielä Leksalta omat kommentit, miten "nyt harmittaa tosi paljon, mutta täältä tullaan kyllä takaisin", tms.

Annan toimistolle luvan lainata tota mun kirjoittamaa tiedotetta.
 
Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
No nyt sieltä on tullut tiedote.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös