Lennart Petrell – HIFK:n ruumiillistuma

  • 822 285
  • 2 259
Todella harmi jos Lennu ei pääse tänään laatikkoon hyppäämään, kyllä näissä peleissä pitää molemmilla olla ehdottomasti parhaat mukana. Mies on vielä tulikuumassa vireessä ja on odottanut varmasti koko elämänsä näitä pelejä.
 

HemmoP

Jäsen
Harmi Petrellin ja kaikkien kannalta, mutta jos jamppa on 70%kunnossa, niin parempi antaa lepoa ja hoitoa kun edessä on pari päivää vapaata ennen seuraavaa matsia.

edittiä, eli ennen seuraavaa kotimatsia.
 

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Viime kauden keväällä mestaruuslupauksenani oli vihdoin hankkia punainen pelipaita. Silloin vielä mielessä pyöri seurassamme Penan aikana kasvanut tsekkipakki (#3), viimeistään tällä kaudella #32 on noussut yhdeksi ehdottomaksi suosikkipelaajakseni. Kaikki kunnia vain Marekille, niin kotimaisuus ja seurauskollisuus painaa kupissa suhteellisen paljon. Lennun intohimo ja kunnia pelata punaisessa on sanoinkuvaamatonta, asenne on kivikova. Lennu on pitkäjänteisesti tehnyt työtä nousten nobody-junnupelaajasta nuorten maajoukkueen kautta Suomen eniten tunteita herättävän seuran ikoniksi. Lennu, olet paikkasi todellakin ansainnut.
Liivik on hienosti hoitanut fyysistäpeliä Lennun poissaollessa, mutta tietenki jokainen toivoo Lennun pelaavan vielä tänä keväänä (näissä finaaleissa, mm-kisat sitten erikseen). Hänelle jos jollekin sen hienon hetken soisi.
Kuten täälläkin on pariin otteeseen on ilmennyt, niin itsellänikin vähän pelin kiinnostus laski ainaki runkosarjassa (pitkä pimeä talvi/suvanto vaihe) kun kokoonpanosta ei löytynyt #32.

Älä jätä meitä, älä jätä, Me tarvitsemme sinua
Älä koskaan mene pois
Älä koskaan mene pois
 

maukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kontulan Jokerit
Aika sääli, että tältä kaverilta jää uran ensimmäiset mahdolliset finaalit väliin ja kun vamma on vielä tullut treeneissä. Voi vaan kuvitella, että miltä tuntuu seurata matseja katsomosta kun niin helvetisti haluisi olla jäällä ja vielä finaalit menossa.

Olisi varmaan ollut myös MM-kisoissa, mutta nyt jää nekin väliin todennäköisesti. Vittumaista epäonnea.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Aika sääli, että tältä kaverilta jää uran ensimmäiset mahdolliset finaalit väliin ja kun vamma on vielä tullut treeneissä. Voi vaan kuvitella, että miltä tuntuu seurata matseja katsomosta kun niin helvetisti haluisi olla jäällä ja vielä finaalit menossa.

Olisi varmaan ollut myös MM-kisoissa, mutta nyt jää nekin väliin todennäköisesti. Vittumaista epäonnea.

Toivon mukaan chäänssejä tulee lisää. Jokereiden voittaessa 2002 muuan Peltonen oli myös katsomossa eikä pystynyt osallistumaan juhlintaan kuin siviileissä. Nyt on hänellä suuri mahdollisuus nostaa kapteenina pokaali ilman jos HIFK voittaa mestaruuden. (Ensimmäinen kerta, jos ei oteta huomioon höpöhöpö maajoukkueturnauksia)
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, vituttaa aivan suunnattomasti tämä tilanne nimenomaan Lennun kannalta.

Aika vähille ovat jääneet omat ajatukset sen suhteen että olisihan Lennun panos pelillisestikin aivan tolkuton, mies sopisi tähänkin sarjaan ja pelin luonteeseen kuin nenä päähän tuomaan kiekkoa Bluesin päätyyn, pitämään sitä siellä, rouhimaan maalin edustalla ja tietenkin ajelemaan tuttuun painavaan tyyliinsä kaikkea mikä liikkuu.

No, nyt noi hommat on muiden harteilla eikä auta itku markkinoilla, onneksi jengi on todellinen joukkue ja siellä ei tämä sota yhtä miestä kaipaa kun joka jätkä laittaa itsensä likoon koko rintaman leveydellä.

Mutta ajatukset todellakin Lennun puolella, 16-vuotinen pelaajaura kuitenkin jo ollut IFK:ssa, unelmoinut pikkujunnusta asti pelaavansa tällaisissa peleissä ja sitten menee huikean playoff-kevään jälkeen loukkaantumaan juuri finaalisarjan aattona ja vielä treeneissä.

No, eikös nämä jutut vahvista luonnetta, ja varmaan se mahdollinen kattilan nostelu maistuu Ikonille aivan yhtä hyvälle vaikkei minuuttiakaan pääsisi jäällä finaalisarjassa painamaan. Sen verran kova ja merkittävä rooli miehellä on kuitenkin ollut jengin taistelussa kohti suurta yhteistä unelmaa ja määränpäätä, että koko sydämestään kannattaa siinä vaiheessa ottaa ilo irti jos kaikki tuo vihdoin toteutuu.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta ajatukset todellakin Lennun puolella, 16-vuotinen pelaajaura kuitenkin jo ollut IFK:ssa, unelmoinut pikkujunnusta asti pelaavansa tällaisissa peleissä ja sitten menee huikean playoff-kevään jälkeen loukkaantumaan juuri finaalisarjan aattona ja vielä treeneissä.

Ihan just noin! Toivon todella sydämestäni ihan Lennun takia, että ehtisi jäälle asti edes kerran. Se mitä kannattajat hänestä ajattelevat... noh, viesti meni varmaan perille synttäripäivänä :) Lennua rakastetaan!
 

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Saattaa olla hyvinkin lähellä, että Lennu kurvailee tänään kaukalossa. Siinä on Kojolla mukava pulma, kun joutuu rukkaamaan esim. kolmosen uuteen uskoon. Kuka menee sivuun, koska Lennu palaa varmasti kakkoseen Kiben ja Wirtasen kanssa pelaamaan. Iltaa odotellessa.
 

HJL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Katso Pallo, Vancouver Cancouver
Älä jätä meitä, älä jätä, Me tarvitsemme sinua
Älä koskaan mene pois
Älä koskaan mene pois

Jos olisin Petrell ja joku siteeraisi minulle Mambaa, lähtisin menemään, kun vielä ehtisin.
 

Vaakunanaama

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ole Lennua kokoonpanossa, prkl. Olikohan finaalit sitten siinä Lennun osalta. Sääli Lennun itsensä takia

Nimenomaan näin. Lennulle todella soisin, että saisi olla askissa, kun halli repeää liitoksistaan mestaruuden merkiksi. Ei se vaan voi tuntua samalta aitiosta käsin.

Lennu, please come back.
 

Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, New York Rangers
Jokaine varmasti osaa antaa sankarille arvon, on hän sitten askissa tai katsomossa. Ilman Lennua ei oltaisi tässä. Toivottavasti silti pääsee maanantaina Espooseen ratkaisemaan.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
ONNEA LENNU SUOMEN MESTARUUDESTA ! Näytit todellista taistelutahtoa ja SISUA tulemalla viimeiseen loppuotteluun puudutettuna ja teipattuna...ja kun puudutus haihtui niin uutta piikkiä erätauolla ja ottelu loppuun. Kivuista huolimatta eniten taklauksia ottelussa. Tässä oli oikeastaan tiivistettynä se, minkä takia olet suosikkini ; taistelija viimeisen päälle ! Pelkään, että emme näe sinua ensi kaudella Nordiksella #32 paidassa, vaikka toivonkin sitä.
Kiitos ja tsemppiä !
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hassu juttu tossa Lennun erätaukohaastattelussa oli kun häneltä kysyttiin nilkan kunnosta.

Lennu vastasi jotain tyyliin "joo mitäs tässä, kyllä se menettelee".
Siitä näki kilometrien päähän sen mitä Lennu oikeasti tarkoitti "sattuu aivan helvetisti, mutta tänään otetaan kannu"
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Onnittelut Lennulle erikseen mestarudesta. Pelasit huikean kevään ja koko kauden. Onneksi nilkka kesti sen verran, että pääsit HIFK:n mestaruuden ratkaisupeliin mukaan.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieno homma, että äijä saatiin parsittua edes jotenkin kasaan, jotta pääsi pelaamaan edes yhden näistä finaaleista. Hän todellakin ansaitsi paikkansa! Onneksi olkoon Lennu!
 

XXLshirt#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Drumheller Miners
Jotkut ovat Jatkoajan palstoilla arvailleet oikein. Tämän päivän Iltalehti kertoo Jukka Jalosen paljastaneen tavoistaan poiketen: "Petrell olisi ollut MM-joukkueessa....olisi ansainnut paikan koko kauden esityksillään". Harmittavaan paikkaan tuli tuo Lennun loukkaantuminen. Olisi ollut kiva nähdä LP myös MM-kisoissa. Ja hän olisi todella ansainnut tuon pestin. Vaan eiköhän tuo finaalimatsi ja SM-kulta edes hiukan lohduta Petrelliä. Minua ainakin....
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Lennulla on tosi huonoa tsägää noiden MM-kisojen kanssa. Ensin 2008 (Quebec/Halifax) MM-kisoista, tipahti viimeisenä miehenä ja palasi Kanadasta Suomeen (oisko ollu Selänteen tai Koivun tulo joukkueeseen kun ratkaisi putoamisen). Nyt sitten, jo varmuudella Slovakian MM-kisoihin valittuna, nilkka sökönä ja aitiopaikka tv:n edessä kisamatkan sijaan. Suomen mestaruus lohduttaa, mutta olisihan se MM-mitalikin (?) ollut mukava muisto.
 

Rannanjärvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä veti hienon kauden punainen kolme-kakkonen! Lennu on kuitenkin tehnyt niin paljon pyyteetöntä duunia jengin eteen monta kautta. Pelipaikkana nelos- tai ykköskenttä niin jälki on aina laadukasta. Lennun osuus mestaruuden saavuttamisessa oli suuri, ei ehkä VP:n tasoa mutta ei kauaksi jää. Jännä nähdä missä skulaa ensi kaudella. Todennäköisesti ihan toisessa liigassa.

Harmittaa tuo MM-kisojen väliin jääminen. Lennu olisi ollut lähes korvaamaton apu jengille. Kovalla tasolla kuitenkin veti EHT-matsit. Komarov-Petrell olisi ollut aikamoinen "tutka-pari". Kovan tason powerforwardeja on harvoin Suomella ollut. Kulmapelin superduunareita sitten onkin aina joka lähtöön löytynyt, jopa liiaksi.

Jos olisin Petrell ja joku siteeraisi minulle Mambaa, lähtisin menemään, kun vielä ehtisin.

Repesin! Ei oikein ole toi suomipoppi myöskään mulle ikinä pudonnut, enempi naurattanut. Ei kuitenkaan ole tarkoitus vittuilla kenellekään. Makuasioita.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
SJL:n eteläinen alue on palkinnut alueen parhaimmistoa.
Kauden 2010-2011 jääkiekkoilijaksi valittiin meidän Lennu Petrell ; ONNEA !!
Kauden tulokas : Teemu Pulkkinen, Jokerit
Kauden valmentaja : Timo Hirvonen, Blues B-junnujen SM-kultaa
Kauden juniori : Joel Kiviranta, Jokerit
Kauden erotuomari : Jari Korteniemi, HJT
Onnea myös muille palkituille.
Suomen Jääkiekkoliitto - Vuoden 2010/2011 palkitseminen
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
SJL:n eteläinen alue on palkinnut alueen parhaimmistoa.
Kauden 2010-2011 jääkiekkoilijaksi valittiin meidän Lennu Petrell ; ONNEA !!
Kauden tulokas : Teemu Pulkkinen, Jokerit
Kauden valmentaja : Timo Hirvonen, Blues B-junnujen SM-kultaa
Kauden juniori : Joel Kiviranta, Jokerit
Kauden erotuomari : Jari Korteniemi, HJT
Onnea myös muille palkituille.
Suomen Jääkiekkoliitto - Vuoden 2010/2011 palkitseminen

Haha. Tuolla liiton sivuilla löytyy iso nippu palkittuja, Lennu on jostain syystä joka kuvassa ja näyttää hemmolta joka pilaa Kodak-hetken. ;)

Edit.Niin, tietysti helvetisti onnea Lennulle. Toivottavasti saadaan kaudelle vielä kolmas "mestaruus" ja tämä yli-atleetti edustaa kovinta jengiä liigassa.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Haha! Tuli kyllä revettyä tuota kuvasarjaa skrollatessa, kun Lennu löytyy joka kuvasta "Where's Wally" -tyyliin.

Hieno mies ja onnea Lennulle ansaitusta kunnianosoituksesta.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Oi Lennu! Onnea oikein paljon!

Ristiriitaiset fiilikset - toivoisi miehelle vain parasta ja samalla kuitenkin sitä, että näkisi ensi kaudellakin Lennun huikeaa peliä :) Mömmöm-skabojen aikanakin kävi mielessä kuinka hienoa olisi ollut Lennullekin voittaa tuplat tänä keväänä. Elämä vaan ei aina mene niinkuin suunnittelee...

Mutta nuori mieshän Lennukin on, joten hänestä varmaan kuullaan vielä lisää.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Haha! Tuli kyllä revettyä tuota kuvasarjaa skrollatessa, kun Lennu löytyy joka kuvasta "Where's Wally" -tyyliin.
Hieno mies ja onnea Lennulle ansaitusta kunnianosoituksesta.
Bogomoloff taisi ojentaa palkinnon vain Lennulle ja tehdä sen jälkeen Lennusta palkintojen jakajan (kuvista päätellen) ? Aika vaivaantuneen näköinen muuten joissakin kuvissa :)
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Petrell tehnyt sopimuksen Edmontonin kanssa. Entry-level sopimus ja kestoltaan yksi vuosi. Ei muuta kuin toivotaan Lennulle rutkasti onnea ja hienoa, että pääsee vihdoin kokeilemaan NHL:ssä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös