Leijonien suurin saavutus

[-Niks-]

Ei niitä ole?

No jos pitää väkisin valita niin Torino 06. Hienoja pelejä ja tuttu häviö finaalissa.

 

[Sandersson]

Eipä ole yllätys, ettei Suomen ainoa maailmanmestaruus kelpaa vaan keksitään tekosyitä tynkäkisoista ym. Torinossa ei saavutettu mitään, ainoa saavutus löytyy vuodelta '95.

 

[Rocco]

Eipä ole yllätys, ettei Suomen ainoa maailmanmestaruus kelpaa vaan keksitään tekosyitä tynkäkisoista ym. Torinossa ei saavutettu mitään, ainoa saavutus löytyy vuodelta '95.

Mäkin voitin kerran piirinmestaruuden, mutta ei tullut kutsua Linnaan eikä mainintaa Vuoden Urheilijan äänestyksessä. Kaikki keksi joitakin selityksiä tynkäkisoista.

Tämä osoittaa vain sen, että Suomi ei ole urheiluhullu maa, vaan menestyshullu. Kyllähän se vastustajien taso ja määrä vaikuttaa pakostakin. MM-95 oli kaikkien aikojen heikkotasoisin arvoturnaus, that's it.

 

[siffa]

Mielestäni kaksi on ylitse muiden. Ne ovat World Cup 2004 ja Torino 2006. Valitsin äänestyksessä World Cup 2004. Perustelut löytyvät useista JA:n viesteistäni, joissa olen aiemmin ollut WC 2004:n kannalla. Sen verran kuitenkin tässä yhteydessä muistelen, että ykkösketjumme pelaajista Selänne ja Lehtinen pelasivat WC 2004 turnauksen vammautuneina, mistä johtuen Selänne-Koivu-Lehtinen ottivat vastaan kaksi loppuotteluvastustaja Kanadan 5vs5 maaleista. Torinossa Selänne ja Lehtinen olivat paremmassa iskussa loukkaantumisten puolesta.

 

[ernestipotsi]

En hirveästi maajoukkuelätkästä piittaa, mutta sykähdyttävin kokemus on mestaruus 98' U20MM kotikisoissa. Torinossa Suomen maajoukkue oli parhaimmillaan koskaan. Finaali pomppi silloin(kin) Ruotsille.

 

[Jabbbe]

Eipä ole yllätys, ettei Suomen ainoa maailmanmestaruus kelpaa vaan keksitään tekosyitä tynkäkisoista ym. Torinossa ei saavutettu mitään, ainoa saavutus löytyy vuodelta '95.

Vaikka nyt onkin joulu ja kysymys on mielipideasiasta, niin sori vaan tähän on kyllä pakko tarttua.

Ensinnäkin, en yhtään halua väheksyä MM-95:n arvoa, se oli meidän urheiluidentiteetin kannalta todella arvokas voitto. Onko se sitten tähän saakka suurin suomalainen lätkäsaavutus vai ei, siitä voidaan olla montaa mieltä. Mutta tuo väitteesi siitä, ettei Torinossa saavutettu mitään, ei nyt vain helvetti vieköön pidä paikkaansa. En ymmärrä miten joku voi edes sanoa tuolla tavalla. Olympiahopea, on se nyt vaan jumalauta jo itsessään pirun kova suoritus tämän kokoiselle maalle. Mikä tuosta hopeasta tekee erityisarvoisen suomalaisessa jääkiekkohistoriassa, on tapa jolla se saavutettiin. Suomi pelasi tuossa turnauksessa maailman parasta jääkiekkoa. Sitä voi vain miettiä, viiden miljoonan asukkaan kansa tulee ja pyyhkii jäätä niin Tsekillä, Kanadalla, Yhdysvalloilla kuin Venäjälläkin, jotka kaikki olivat turnauksessa myös parhaalla mahdollisella joukkueella mukana. Joka väittää ettei tuo ole minkäänlainen saavutus, ei ymmärrä hevonvittuakaan jääkiekosta. Se, että turnaus päättyi siihen katkerimpaan mahdolliseen lopputulokseen pitää vain hyväksyä, mutta sen ei kuitenkaan tarvitse yhtään vähentää turnauksen pelillistä arvoa. Luoja tietää tullaanko suomalaisten toimesta enää koskaan pelaamaan yhtä korkeatasoista jääkiekkoa.

 

[Sandersson]

Jääkiekko on tulosurheilua, ja tyyli ei ratkaise, vaan tulos. En saa kiksejä häviämisestä.

 

[Musta Nuoli]

MM-kulta 1995 ilman muuta. Se ainoa mestaruus, ja voittamisesta jääkiekon arvokisoissakin on kysymys. Turha vedota mihinkään "tynkäkisoihin", historiankirjoissa mestaruus on aina mestaruus. Ei kukaan vaikka Ruotsissa jaksa jatkuvasti muistella, että "olipa se meidän MM-kultamme vuodelta X onneton saavutus, koska vastustajat olivat selvästi huonompia". Mestaruus on asia, jota ei voi koskaan ottaa pois.

Niillä miehillä pelataan, jotka paikalla ovat. Ei sellaista turnausta ole olemassakaan, jossa olisivat "kaikki parhaat", aina joku on poissa tai loukkaantunut, tai ei tule edes kisoihin valituksi. MM-kisojen 1995 merkitys suomalaiselle jääkiekolle on sitä paitsi ainutkertainen ja ainutlaatuinen kahdesta syystä: ensinnäkin se todisti, että kerran, edes kerran, Suomi pystyy voittamaan ja olemaan ykkönen. Toiseksi MM-1995 toi niin valtavan nosteen suomalaiseen jääkiekkoiluun ja koko kansakuntaan, että sillä suurin piirtein tapettiin edelliskertainen lama ja samalla nostettiin NHL-kentille kokonainen sukupolvi pelaajia.

Näissä hopeasijoissa on vähän ns. "Juha Mietaa"-syndrooma. Jaksetaan ikuisesti muistella, kuinka Mietaan olisi kulta kuulunut saada, kuinka sadasosasekunti erotti Wassbergista ja kuinka sankarillinen hiihto oli (niin kuin olikin). Hopealle jäämisessä ja häviämisessä piehtaroidaan marttyyrihengessä ja spekuloidaan, että kyllä silloin oli Suomi parhaimmillaan koskaan, jos vain ei olisi finaalia pelannut päin helvettiä jne.

Itsekin olen lukemattomat kerrat Torino 2006 -turnausta jälkeenpäin pohtinut, ja pidän välieräpeliä Suomi-Venäjä (4-0) hienoimpana Leijonien pelinä koskaan, mutta jos ei pääkoppa pysy kasassa koskaan finaalissa, silloin kyse ei ole kaikkien aikojen kovimmasta suorituksesta. Silloin kun se ainoan kerran on pysynyt, silloin on menty päätyyn asti ja oltu parhaimmillaan silloin kun piti.

World Cupissa ei muuten jaeta kuin ykkössija, siinä ei mitään hopeaa tai pronssia edes ole tarjolla muuta kuin suomalaisten fantasioissa. World Cup 2004:ssä sinänsä hieno finaalipaikka hautaa kuitenkin alleen turnauksen muut ongelmat. Ensinnäkin nihkeä alkusarjan vääntö, joukkueen henkiset ongelmat ja se tosiasia, että tuohon vuodenaikaan harva pelaaja oli parhaimmillaan "syyshöntsässä", ja finaaliin pääsemiseksi riitti sinänsä yksi voitto suurmaasta (Tsekki) alkusarjassa, tasuri Ruotsia vastaan, puolivälierävoitto Saksaa vastaan niukan nihkeästi sekä sitten se yksi kova ottelu Yhdysvaltoja vastaan, joka meni putkeen.

Vähättelyä syyshöntsää kohtaan? Ehkä, samalla tavalla kuin monet vähättelevät MM-1995 "tynkäkisoja" jatkuvasti. Aina löytyy jotain vähäteltävää ja jossiteltavaa, ja sen takia suurimmat saavutukset on mitattava mitalin värin mukaan. Kun niitä kultaisia on vain yksi ja ainoa, se on suurin.

Sen jälkeen Calgary 1988 tulee kyllä kakkosena. Turnaus päättyi voittoon Neuvostoliittoa vastaan ja tuotti maamme ihkaensimmäisen arvokisamitalin koskaan, vuosikymmenien pään seinään hakkaamisen jälkeen. Pudotuspelejä vailla olleen turnaussysteemin takia ja Neukkujen käsittämättömän kovuuden takia tämä tulos oli paras mahdollinen.

Arvostan Torinon 2006 kolmanneksi ja Naganon 1998 neljänneksi - tuolloin olivat ensimmäistä kertaa ne kaikki kovat pelaajat parhaassa kunnossaan, ja Suomi pieksi pronssipelissä Gretzkyn Kanadan, vaikkei välierissä Venäjälle mitään mahtanutkaan.

World Cup 2004 sitten viidennelle sijalle, sillä olihan se kuitenkin hienoa piestä Yhdysvallat näiden omalla maaperällä, vaikka finaalissa ei niukoista häviöluvuista huolimatta sitten lopulta mitään todellista saumaa voittoon ollutkaan.

Tuoreinta olympiapronssia pitäisi varmaan arvostaa sinänsä enemmän, sillä kovimmat pelaajat olivat nytkin mukana, mutta Yhdysvallat-välierä estää toistaiseksi turnauksen arvostamisen niin korkealle kuin pitäisi eli ohi monien MM-finaalitappioiden.

 

[Sandersson]

"olipa se meidän MM-kultamme vuodelta X onneton saavutus, koska vastustajat olivat selvästi huonompia".

Tulipa tästä mieleen, että tuskinpa Kanadalaiset valittavat tynkäkisoista aina kultaa voittaessaan, vaikka paperilla ovatkin aina muita edellä. Tämä on tätä suomalaista luonnetta, kun pitää vähätellä omia saavutuksia. Itselleni on hieman amerikkalaistyylisesti kaksi sijoitusta: first place ja no place.

 

[Lucius]

Tämä on tätä suomalaista luonnetta, kun pitää vähätellä omia saavutuksia. Itselleni on hieman amerikkalaistyylisesti kaksi sijoitusta: first place ja no place.

Ehei sinä edustat nimenomaan suomalaista luonnetta. Amerikkalaisille on arvostukseen kyllä merkitystä kisojentasolla. Siksi siellä ei juuri noteerata MM-kisoja, joihin parhailla pelaajilla ei ole edes mahdollisuutta osallistua. Sen sijaan olympialaiset parhailla pelaajilla ovat iso juttu.

Tuo hehkuttamasi, mestaruus on aina mestaruus, on sen sijaan juuri tyypillistä suomalaista penkkiurheilijaa. Kuten Rocco yllä totesi, suomalaiset ovat menestyshullua, eivät urheiluhullua kansaa. Pelin tasolla, osallistujamailla tai osallistumaan pystyvillä pelaajilla ei ole mitään merkitystä kunhan Suomi voittaa mestaruuden. Lajia halventamatta, tästä hyvä osoitus on valtava hypetys salibandyvoitosta, lajista jota harrastetaan tosissaan kahdessa maassa.

Leijonien paras saavutus on Torino 2006 johtuen hienosta sijoituksesta kisoissa joihin kaikilla parhailla pelaajilla oli mahdollisuus osallistua sekä siitä, että leijonien jääkiekontaso oli parempaa kuin koskaan ennen tai sen jälkeen.

 

[Sandersson]

Kuten edellä sanoin, en saa mitään kiksejä finaalitappiosta, mutta se ei ole minulta mitään pois jos hopea arvostetaan kullan edelle joissakin piireissä. Suomella on jääkiekossa aina paras mahdollinen joukkue kasatessaan mahdollisuus voittaa se kirkkain mitali, joten olen tyytymätön niihin ikuisiin pronsseihin ja finaalitappioihin. Torinossa pelattiin kyllä hienoa lätkää, mutta tärkeimmillä hetkillä yksinkertaisesti puntti tutisi liikaa.

- Menestyshullu

 

[Samsonov]

Torino 2006 kisojen semifinaali Venäjää vastaan on yksittäisenä pelinä itselle kaikista ikimuistoisin jääkiekko-ottelu ylipäänsä, että ääni menee siis Torinon olympiahopealle. Se joukkue oli aivan_mahtava. World Cup menestys silloin 2004 tuntui myös hienolta. MM95 tapahtumista ei ole mitään muistikuvia.

 

[Flip#51]

MM-kulta 1995 ilman muuta. Se ainoa mestaruus, ja voittamisesta jääkiekon arvokisoissakin on kysymys. Turha vedota mihinkään "tynkäkisoihin", historiankirjoissa mestaruus on aina mestaruus. Ei kukaan vaikka Ruotsissa jaksa jatkuvasti muistella, että "olipa se meidän MM-kultamme vuodelta X onneton saavutus, koska vastustajat olivat selvästi huonompia". Mestaruus on asia, jota ei voi koskaan ottaa pois.

Niillä miehillä pelataan, jotka paikalla ovat. Ei sellaista turnausta ole olemassakaan, jossa olisivat "kaikki parhaat", aina joku on poissa tai loukkaantunut, tai ei tule edes kisoihin valituksi.

Tulipa tästä mieleen, että tuskinpa Kanadalaiset valittavat tynkäkisoista aina kultaa voittaessaan, vaikka paperilla ovatkin aina muita edellä. Tämä on tätä suomalaista luonnetta, kun pitää vähätellä omia saavutuksia. Itselleni on hieman amerikkalaistyylisesti kaksi sijoitusta: first place ja no place.

Esimerkiksi Kanadassa, Tsekissa ja Ruotsissa näistä maailmanmestaruuksista voidaan nimenomaan puhua monikossa. Ei siellä varmaan tarvitse muistella jotain tiettyä huonotasoisen turnauksen voittoa, koska rinnalle on asettaa useita muitakin mestaruuksia. Suomessa sen sijaan 1995 MM-kultaa pitäisi joidenkin mielestä pitää maan parhaana lätkäsuorituksena vain siitä syystä, että se on ainoa voitettu arvokisaturnaus. Ja sitten teeskennellä, että omistaa jonkun amerikkalaisen voittajamentaliteetin, kun on tätä mieltä. Nyt puhutaan turnauksesta, jossa esimerkiksi pronssijoukkue Kanada pelasi tasan Italian kanssa ja otti turpaan Ranskalta, näinkin kovalla kokoonpanolla: http://en.wikipedia.org/wiki/List_o...s#1995_Men.27s_World_Ice_Hockey_Championships - siitä voi rosterin kovuutta verrata myös muihin kanukkien arvokisakokoonpanoihin ja funtsia, onko ihan samassa linjassa. Kanadaa vielä esimerkkinä käyttäen, 95 mm-skaboissa ei ollut kyse mistään "muutamasta poissaolijasta", vaan täysin sekundajengistä. En halua vähätellä 95 mm-kultaa, mutta en myöskään siedä olympiahopeiden vähättelyä perusteena se, että joskus on jotain voitettu.

 

[Individual]

No onhan Suomi nyt mennyt finaaleihin myös sellaisissa turnauksissa, missä muilla joukkueilla on ollut äärettömän kovat roosterit. Sanotaanko jopa, että kultakamppailuihin pääseminen ei Suomelle ole ollut lähihistoriassa mikään maaginen temppu, vaan pikemminkin "rutiinia". :) Eli tässä valossa tuota MM95:sta tarkasteltaessa kannattaa ehkä ottaa lukuun myös se, että jotain maagista tapahtui myös mentaalipuolella ja sitä finaalia ei puppeloitu, kuten lukuisat muut arvokisafinaalit.

Sinänsä toivoisin, niin kuin jokainen meistä, että Suomi nyt voittais pian jonkun toisen arvokisakullan. Globenin muistojen veivaaminen ees-taas suomalaisessa mediassa alkaa olemaan jo suht´väsynyttä.

 

[tiikeri]

Torino 2006 ja WC 2004 ovat aikalailla samalla viivalla kärjessä, muut saavutukset tuleekin sitten helvetin kaukana perässä. Eiköhän Torino kuitenkin kiilaa niukasti ykköseksi ihan vaan sen takia, että kyseessä oli kuitenkin ne kaikkein arvostetuimmat kisat, eli olympialaiset. Suomi tuskin tulee ihan hetkeen pelaamaan yhtä hyvää lätkää kuin mitä se pelasi noissa karkeloissa. MM95 jäänyt mieleeen lähinnä Tammen hikiset munarit, eiköhän se kerrokin jo kaiken oleellisen noista kisoista.

 

[Sandersson]

Ja sitten teeskennellä, että omistaa jonkun amerikkalaisen voittajamentaliteetin, kun on tätä mieltä.

:D

Juuri vähättelit MM-kultaa, mutta sitten sanoitkin lopussa ettet sitä halua vähätellä. Tapansa kullakin. Komppaisin tässä Individualia, eli finaaleihin pääsy ei ole ollut suorituksena mikään kahdeksas ihme vaan siihen on pystytty jopa usein, mutta juuri siksi arvostan ysivitosta, että siellä Suomi pystyi voittamaan sen finaalin, eikä puppeloimaan ja paskantamaan housuihinsa, toisin kuin esimerkiksi Torinossa. Kyllähän Torinossa pelattiin erittäin hyvää lätkää niin tietysti pl. finaali mutta se on toissijainen juttu.

 

[olkikuukkeli]

Torino 2006. Mukana kaikista parhaat, hienoa ja suvereenia peliä lähes koko turnaus, voitot Venäjästä ja Kanadasta. Olisihan se ollut jotain aivan liian hienoa jos svedut oltaisi rökitetty finaalissa...

Tämä. Parasta kiekkoa mitä Suomi on kuunaan pelannut. Kruunu jäi puuttumaan, mutta silti tuo on toistaiseksi jäänyt mieleen kaikkien aikojen parhaana turnauksena.

Amerikkalaisille on arvostukseen kyllä merkitystä kisojentasolla. Siksi siellä ei juuri noteerata MM-kisoja, joihin parhailla pelaajilla ei ole edes mahdollisuutta osallistua. Sen sijaan olympialaiset parhailla pelaajilla ovat iso juttu.

Nimenomaan näin. Mielestäni MM-kisat ylipäätään eivät ansaitsisi tuota "MM-kisat"-statusta, koska ikinä siellä eivät kaikki parhaat pelaa. Itse asiassa tänään alkavat U20-kisatkin ovat minusta hienompi tapahtuma kuin mömmöm, vaikka toki keväällä tulee jääkiekkofanina elettyä vahvasti sitäkin turnausta. MM-kulta (vieläpä noista tynkäkisoista) ei ole saavutuksena edes omassa top 3:ni.

 

[Flip#51]

Juuri vähättelit MM-kultaa, mutta sitten sanoitkin lopussa ettet sitä halua vähätellä. Tapansa kullakin. Komppaisin tässä Individualia, eli finaaleihin pääsy ei ole ollut suorituksena mikään kahdeksas ihme vaan siihen on pystytty jopa usein, mutta juuri siksi arvostan ysivitosta, että siellä Suomi pystyi voittamaan sen finaalin, eikä puppeloimaan ja paskantamaan housuihinsa, toisin kuin esimerkiksi Torinossa. Kyllähän Torinossa pelattiin erittäin hyvää lätkää niin tietysti pl. finaali mutta se on toissijainen juttu.

Tarkoituksenani ei ollut vähätellä kultaa, vaan turnausta. Finaalin voittaminen 1995 oli tietysti mahtava homma, mutta vähän sama asia kuin kaikki muut pelit oltaisiin jätetty pelaamatta, Suomi ja Ruotsi lyöty kentälle ja sanottu, että ratkokaapas, kumpi on maailman paras lätkämaa. Finaalin merkitystä ei tule vähätellä, mutta turnaukseen kuuluu paljon muutakin.

 

[Rautapohkeet]

Leijonien paras saavutus on Torino 2006 johtuen hienosta sijoituksesta kisoissa joihin kaikilla parhailla pelaajilla oli mahdollisuus osallistua sekä siitä, että leijonien jääkiekontaso oli parempaa kuin koskaan ennen tai sen jälkeen.

Järki sanoo, että Torino on paras saavutus. Suomen jääkiekko oli täydellistä. Mutta finaalitappio Ruotsille. Samanlaista vitutusta en ole kokenut ikinä. Se oli aivan sanoinkuvaamatonta. Kaikki oli valmiina kaikkien aikojen juhlia varten. Sitten. Koivun maila katkeaa, Lidström tällää. OJ epäonnistuu tyhjiin laitossa. Ruotsi juhlii...

Ei, ei, ei vaan kerta kaikkiaan pysty sanomaan Leijonien suurimmaksi saavutukseksi. Kun ei me oikeastaan ensi kertaa oltu finaalissa altavastaajia. vaan suosikkeja.

 

[Jabbbe]

Ei, ei, ei vaan kerta kaikkiaan pysty sanomaan Leijonien suurimmaksi saavutukseksi. Kun ei me oikeastaan ensi kertaa oltu finaalissa altavastaajia. vaan suosikkeja.

Tämähän se juuri lieneekin syynä, miksi osa porukasta ei voi antaa arvoa Torinon olympiahopealle. Ollaan niin helvetin katkeria tuon finaalitappion takia, ettei osata eikä haluta nähdä tuloksen taakse. Mun mielestä kovinta turnaussaavutusta pohtiessa pitää kuitenkin ottaa koko karnevaali huomioon.

Turha vedota mihinkään "tynkäkisoihin", historiankirjoissa mestaruus on aina mestaruus.

Miten niin turha vedota? Pelillisesti vuoden -95 turnaus oli tynkäkisa, se on vain yksinkertainen tosiasia. Jos sitä ei itselleen osaa myöntää niin sitten ei. Tämä fakta ei kuitenkaan miksikään muutu, vaikka sitä kuinka yrittäisit kultaharjalla kiillottaa.

 

[Rommeli]

Mäkin voitin kerran piirinmestaruuden, mutta ei tullut kutsua Linnaan eikä mainintaa Vuoden Urheilijan äänestyksessä. Kaikki keksi joitakin selityksiä tynkäkisoista.

Rinnastat piirimestaruutesi maailmanmestaruuteen. Melko vaatimatonta, etten sanoisi. Tynkäkisat tai eivät, mutta uskallan väittää, että Suomi olisi voittanut sen hetkisellä rosterillaan, vaikka muilla olisikin ollut NHL-apuja.

 

[Rocco]

Rinnastat piirimestaruutesi maailmanmestaruuteen. Melko vaatimatonta, etten sanoisi. Tynkäkisat tai eivät, mutta uskallan väittää, että Suomi olisi voittanut sen hetkisellä rosterillaan, vaikka muilla olisikin ollut NHL-apuja.

Minähän voitin ne kisat, eihän muulla ole mitään väliä. Voitto on voitto.

 

[benicio]

Minähän voitin ne kisat, eihän muulla ole mitään väliä. Voitto on voitto.

Olet siis maailmanmestari, olympiavoittaja tai World Cup -voittaja?

 

[olkikuukkeli]

Olet siis maailmanmestari, olympiavoittaja tai World Cup -voittaja?

Sehän siinä on, kun mielestäni maailmanmestaruudesta ei oikein voi puhua samassa merkityksessä kuin olympiavoitosta tai World Cupista. Ero: Jälkimmäisissä pelaavat oikeasti maailman parhaat pelaajat. MM-kisoissa pelaavat ne, joilla kausi on päättynyt kesken kaiken tai jotka pelaavat Euroopassa - mikäli siis vaivautuvat edes kisoihin tulemaan. IIHF:n kansainvälinen kevätturnaus olisi noille mittelöille parempi nimi kuin MM-kisat.

 

[Pascal Lemoix]

Vastaukseni on MM-95. Yhdeksän kertaa eri arvokisojen finaalissa ja tuo on ainut voitto. Se kerta, kun suomalaisen pää kesti. Riippumatta siitä, mitä muilla mailla oli, niin oma suoritustaso oli Suomella finaalia myöten rautainen.

Monissa hopeaturnauksissa Suomi on hetkittäin ollut näyttävin tai tehokkain tai pelitavallisesti nerokkain, mutta finaalissa ajatus ei enää ole ollutkaan: "Me voitetaan tää peli!" Jos Torinon välierä olikin huikea, niin se toimi finaalissa "liian makeana karkkina" ja laski suoritustasoa. Sama toistui Moskovan MM-kisoissa, joissa finaali oli pelkkä läpilasku.