Leijonat ennen Slovakian MM-kisoja 2011:

  • 482 916
  • 1 403
Jalosen nerouden tajuaa vasta jälkipolvi. Jääkiekossa tärkeää ei ole maalienteko, vaan maalipaikkojen luominen, liike, pelirohkeus, pelikuri ja jäähyjen tappaminen. Herranen aika, esim. sillä että Minnesota katsoo Granlundia kuola suusta valuen, ei taaskaan ole mitään tekemistä sen kanssa, että Granlundilla on ongelmia puolustamisessa, taaksepäin luistelussa, laukauksessa, fyysisyydessä jne. Ja sama toki pätee Pulkkiseen. Tämän takia nuoria pelaajia ei voi valita maajoukkueeseen, vaan sinne pitää valita pelaajia, jotka osaavat puolustaa hyvin.

Jaloslainen katsantokanta ei pidä tärkeänä sitä, mitä esimerkiksi änärissä aina katsotaan ensin: osaako joku pelaaja jotakin äärimmäisen hyvin. Tärkeää on se, että pelaaja on köyhän miehen jere lehtinen, joka paikan höylä, joka - toisin kuin Jere - ei osaa mitään oikein hyvin, mutta kaikkia asioita melko hyvin. Jalosen poppoon menestymismahdollisuudet - paradoksaalista kyllä - lepäävät nyt ei-jaloslaisten pelaajien suoritusten varassa. Jospa Koivu ja Ruutu kahdestaan veisivät Suomen pitkälle muiden pelaajien tahkoessa kiikaritehoilla läpi angstisen turnauksen.
Kuka siellä pitäisi olla valmentamassa ja minkälaisella pelitavalla ja pelaajistolla hänen pitäisi peluuttaa? Kerro toki meille kaikille.
 
Maikkarin Tulosruudussa kerrottiin juuri, että Lauri Korpikoski ei ole kiinnostunut tämän vuoden MM-kisoista. Uutista aiheesta ei taida vielä mistään kuitenkaan löytyä?
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Maikkarin Tulosruudussa kerrottiin juuri, että Lauri Korpikoski ei ole kiinnostunut tämän vuoden MM-kisoista. Uutista aiheesta ei taida vielä mistään kuitenkaan löytyä?
Eikse ole pelannu nilkka puudutettuna jo pidempään ja leikkaus edessä..
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Maikkarin Tulosruudussa kerrottiin juuri, että Lauri Korpikoski ei ole kiinnostunut tämän vuoden MM-kisoista. Uutista aiheesta ei taida vielä mistään kuitenkaan löytyä?

Maikkarin netti taas ilmoittaa, että kiinnostusta olisi löytynyt, mutta Korpikoski joutuu leikkauspöydälle.

Lähteenä siis MTV3.FI.
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Kyllähän oli vaisu leijona ryhmä. Ottelun alussa oltiin helisemässä. Mutta kestettiin se eka kymppi ja sen jälkeen päästiin peliin kiinni. "Vahingossa" päästiin johtoon. Juhamatti Aaltosen läpiajosta 1-0 johto maali.

Sen jälkeen tokassa erässä oli omat paikat ratkasta peli, mutta ei. Tsekki tuli kun varkain pelissä 1-1 tilanteeseen.

Positiivisia pelaajia oli tänään Aaltonen, Komarov, Joensuu. Tietysti muitakin, mutta noi nyt ainaskin. Joensuu pelas yritteliäästi, varmasti haluisi kisoihin, mutta tie on mutkainen sinne Joensuulla.

Komarov pelasi tuttuun tapaan kovaa ja vähän sellasta ärsyttävää peliä vastustajan kannalta. Vehasella ei ollut ihan paras päivänsä. Varsinkin se 1-2 voittomaali olisi täytynyt ottaa kiinni. Eturessusta kainaloa hipoen kiekko sisään, mutta hyviä torjuntoja teki silti.

Janne Lahti olisi voinut ehkä olla itsekkäämpi ja yrittää enemmän itse.

Pakeista Niskala, Puistola OLI IHAN HYVIÄ. Lauantaina pitää koko joukkueen parantaa.

Ja varmaan paraantaakin, kun mukaan tulee ainakin M. Koivu ja Ruutu.
Jotenkin aktiivisempia täytyy vielä olla.
Suomen pelistä puuttui se "jokin". Aktiivisuus varsinkin. No tappiosta on hyvä ottaa opiksi. Ruotsia vastaan täytyy parantaa.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kun kisat alkaa niin joka jätkän pitää olla raivolla mukana eikä yksikään ketju saa näyttää huonolta. Asenteesta lähtee joka saatanan homma elämässä muutenkin, enkä mä nyt väitä etteikö jätkillä olisi asennetta ollenkaan mutta ei sitä koskaan liikaakaan voi olla.

Kun mietin Jalosen aikaa päävalmentajana, en muista Suomelta yhtä ainoaa ehjää peliä, jossa homma olisi ollut täydellisesti paketissa koko 60 minuuttia, enkä yhtään peliä jossa olisi taisteltu jokainen tilanne todellisella apinan raivolla. Useimmiten Suomen peli on näyttänyt enemmän tai vähemmän neppailulta, jollain tavalla hyvin hankalan näköiseltä, kuin pelaajat eivät olisi ollenkaan perillä siitä mitä pitäisi tehdä missäkin tilanteessa. Uskoakseni ongelmana on se, että Jalonen koittaa ajaa sisään liian täydellistä ja monimutkaista "pelikirjaa". Näin ollen homma ei tule selkäytimestä, ja se aiheuttaa sen, että peli näyttää heikolta poikkeuksellisen usein. Jostain muistaakseni luinkin, että reilu vuosi takaperin olympialaisissakin Suomen peli alkoi kulkea pronssipelissä, kun pojat heittivät Jalosen pelikirjat roskiin ja alkoivat pelata selkäytimestä tulevaa yksinkertaista peliä. Olen melko varma että joku Teemu Selänne osaa pelata lätkää paremmin omasta päästään, kuin seuraamalla Jalosen fläppitaululle piirtämiä hienoja kiemuroita.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
13th Forward:

Valmentajana joku sellainen, joka ei pelkää valita erikoisominaisuuksia omaavia pelaajia, kuten nyt Pulkkinen ja Granlund tai Hartikainen. Heissä on sitä potentiaalia, jonka valmentajan pitäisi nähdä. On tietenkin mahdotonta sanoa, kuka nykyisistä suomalaisista valmentajista voisi valmentaa A-maajoukkuetta turvautumatta vanhoihin tuttuihin pelaajiin, jotka eivät petä sen paremmin kuin loistakaan. Mutta jos vaikkapa Shedden olisi saanut valmentaa vielä toisen vuodenkin, hänen otteensa maajoukkueesta olisi ollut parempi. Tai Lindströmin aikaiset valinnat, aika rohkeita olivat tämän päivän valossa.

Toisin sanoen, on yhdentekevää, kuka on valmentajana, riittää että hän on tottunut voittamaan eikä pelkää ottaa riskejä valinnoissaan. Jos saisimme NHL-parhaimmistomme, pelataan toki niillä. Mutta jos emme saa NHL-huippujamme, SM-liigajyrämme eivät pärjää MM-kisoissa. Tarvitaan siis riskinottoa, satsaamista huippupotentiaaliin. Pelitapa on yhdentekevä, ruotsalainen, kanadalainen, tsekkiläinen, venäläinen jne., kunhan se sopii pelaajille ja valmentaja tuntee sen täydellisesti.

JK. Ja Korpikoskea ei nähdä kisoissa. Joten kisoissa nähdään tiukka europelaajisto täydennettynä parilla huippuvahvistuksella.
 
Viimeksi muokattu:

Hellox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sport, Zlatan Ibrahimovic, Jose Mourinho
Eli Korpikosken jäätyä pois ainoa potentiaalinen putoajaehdokas ensimmäiseltä kierrokselta pelaajista on Bergenheim joka voisi tulla kyseeseen + maalivahti. Muita NHL:n puolelta tuskin on mahdollista saada.
 

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Itseäni kyllä harmittaa todella paljon Korpikosken ja varsinkin Petrellin puuttuminen. Mä en tykkää katsoa Leijonien peliä missä ei taklata ketään missään koskaan. Petrell olisi tuonut edes vähän jotain joka muistuttaa taistelulta. Me ei voida voittaa kuvittelemalla että oltaisiin taitavampi joukkue, kuin vastustaja. Meidän pitää voittaa tiiviillä pelilllä jota Leijonat on pystynyt esittämään vuodesta toiseen. Jos ei pystytty, niin on lähdetty kotiin.

Meidän puolustus ei riitä. Ei puolustuspäässä eikä hyökkäyspäässä. Hyökkäyksen täytyy kantaa meillä puolustusta, eikä toistepäin. Meidän hyökkäyksen täytyy koko ajan miettiä ratkaisuitaan, ettei vaan puolustus joutuis tukalaan tilanteeseen. Ne ei voi miettiä että mennään kovaa ja jätetään toiseen aaltoon, josta taitava pakki laittaa kieko reppuun, tai syöttää vielä kulmalle josta hyökkäys laittaa tyhjiin tms. Oli kiva katsoa Ruotsin pelaajia, vaikkakin tänään ryssille hävisivätkin, kuinka ne välillä piti venakoita aivan poikina siellä. Siinä oli sellainen tunne, että jos kyseessä olisi ollut tärkeämpi ottelu, niin vähän tiivistämällä olisivat vieneet aivan miten tahtovat. Viisikko toimi.

Suomelle on elintärkeää roolitus. Katsotaan miten siinä onnistutaan.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli Korpikosken jäätyä pois ainoa potentiaalinen putoajaehdokas ensimmäiseltä kierrokselta pelaajista on Bergenheim joka voisi tulla kyseeseen + maalivahti. Muita NHL:n puolelta tuskin on mahdollista saada.

Bergenheimilläkin päättyy sopimus tähän kauteen, joten saa nähdä, olisiko hänelläkään halua tulla kisoihin.
 

sean80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itseäkin harmittaa Petrellin ja Korpikosken poisjäänti. Kovuutta olisi ainakin Petrellin muodossa kaivattu.

Nokelaista on itse tullut seurattua koko kauden, enkä kyllä kisajoukkueeseen ottaisi. Alku oli Jokereissa tosi hyvä, mutta kauden mittaan alkoi jotenkin itsekkyys paistamaan. Toisaalta Joensuu-Nokelainen-Komarov ainakin kuullostaa mukavalta ja tasapainoiselta kolmikolta. Periaatteessa Lehterä menee omissa papereissa Nokelaisen ohi, mutta Jori menee kyllä neloskentässä ihan hukkaan, kuten kisat (tai kahdet) sitten nähtiin.
 

Fordél

Jäsen
Suomelle on elintärkeää roolitus. Katsotaan miten siinä onnistutaan.

Roolitus olisi todella tärkeää, mutta Jalosen vahvuus ei ole mielessäni roolituksessa. Hän ottaa joukkueen täyteen tasapaksuja puurtajia, jotka pyrkivät toteuttamaan täydellisesti pelitapaa, mutta joilta puuttuu se jokin, jolla ratkaista pelejä. Emme voi olla vain Koivu-Ruutu -kaksikon varassa, joten siksi olisi mielestäni ollut tärkeä ottaa tämän vuotiseen jengiin mukaan näitä tulevia ruutuja ja koivuja, joilla on potentiaalia nousta jo nyt isoonkiin rooliin ja tehdä läpimurto aikuisten peleissä. En jaksa uskoa, että näillä pyörälöillä ja jaakoloilla saavutetaan yhtään mitään. Sen sijaan Pulkkinen ja Granlund osasto on sitä, jota voisi aivan hyvin kokeilla MM-kisoissa alemmissa kentissä. Olympialaiset ja WC:t on asia erikseen, mutta näissä MM-karkeloissa voisi välillä, siis edes välillä kokeilla vähän jotain muuta.

Harmi vaan, että Jalonen ei ota näissä jutuissa mitään riskiä. Varmaan itkee tälläkin hetkellä Santalan sormen kohtaloa kun oli kaavaillu Santalaa varmasti kakkosen keskelle. Toiselle laidalle oli varmasti kaavaillu Antti Laaksosta ja Hannu Väisästä, mutta hekin kerkesivät jo lopettamaan.
 

Teisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Itseäni kyllä harmittaa todella paljon Korpikosken ja varsinkin Petrellin puuttuminen. Mä en tykkää katsoa Leijonien peliä missä ei taklata ketään missään koskaan. Petrell olisi tuonut edes vähän jotain joka muistuttaa taistelulta.

Onhan Suomella Ruutu ja Pihlström. Nokelainen ja Joensuukin tuovat vähän kaivattua kovuutta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Onhan Suomella Ruutu ja Pihlström. Nokelainen ja Joensuukin tuovat vähän kaivattua kovuutta.

Ei suomi tosiaan näihin 3. ja 4. kentän pelaajiin kaadu, ja niitä näyttäisi olevan mukana lähes neljä kentällistä... Ongelma on se, mistä keksitään kaverit, jotka tekee maaleja. No kenties ryhmän parhaan vedon omaava maalintekijä heitettiin jo pois, katellaa nyt mitä Puustiset ja Lahdet saa aikaan. Ruutu-Koivu tulee olemaan kova, mutta ei sillä pitkälle pötkitä, maaleja tarvitaan muualtakin.
 

Armoured Andy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pens
Jos seuraisit vähän tarkemmin tuon miehen otteita, huomaisit että Oilers siirsi Teemun pelaamaan AHL:n pudotuspelejä, joten ei sieltä noin vain tulla MM-kisoihin. Ehkä sitten jos putoavat ekalla kierroksella.

Tiedän sen kyllä erittäin hyvin. Tarkoitan sitä, että Hartikainen löi itsensä läpi NHL:ssä ja varmisti pelipaikkansa ensi kauden Oilersissa. Tämän pitäisi riittää näytöksi mm-kisoja varten. Ei tarvita enää EHT-turnauksia. Toivottavasti Jalonen on ajan tasalla. Jos Barons menee 2. kierrokselle, niin siinä tapauksessa ei tietenkään pääse kisoihin. Nyt voitot ovat 2-2.
 

-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Olisi mukava nähdä jos tulisi täysi floppi näistä höntsistä ennen kisoja, oikeastaan se olisi suotavaa. Tai sitten täysi floppi kisoissa. Jatkettaisiinko silti samalla sapluunalla kohti kotikisoja?
 

Dängleri

Jäsen
Tiedän sen kyllä erittäin hyvin. Tarkoitan sitä, että Hartikainen löi itsensä läpi NHL:ssä ja varmisti pelipaikkansa ensi kauden Oilersissa. Tämän pitäisi riittää näytöksi mm-kisoja varten. Ei tarvita enää EHT-turnauksia. Toivottavasti Jalonen on ajan tasalla. Jos Barons menee 2. kierrokselle, niin siinä tapauksessa ei tietenkään pääse kisoihin. Nyt voitot ovat 2-2.

Pitäisi olla ajan tasalla, sillä Härski itse totesi jossain haastattelussa (oliko Savon Sanomien paperiversio?), että maajoukkueen johto oli jo hänen halukkuuttaan kysellyt, ja että sitä myös itseltään löytyisi, mutta pelien jatkuminen AHL:ssä tarkoittaisi sitä, ettei hän kisoihin kerkeä. Ottelusarja Oklahoman ja Hamiltonin välillähän on tällä hetkellä tilanteessa 2-2, johon lopullinen ratkaisu saadaan viimeistään 25.4 pelattavassa 7.ottelussa , joka ratkaisee samalla myös sen, onko Härski käytössä MM-kisoissa vai ei.
 

Hellox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sport, Zlatan Ibrahimovic, Jose Mourinho
Itse satuin lukemaan vasta tänään viime tiistaina ilmestyneen Veikkaajan ja sielä oli Niklas Bäckströmin haastattelu (ei tietääkseni kukaan ole täällä kyseisestä asiasta maininnut, enkä netissäkään ole huomannut mitään uutista tästä). Eli aluksihan Bäckström ilmoitti jo yli kuukausi sitten, että kauden päättyessä tulisi ehdottomasti kisoihin, koska haluaa jatkaa kauttaan pitkään kevääseen eikä lopettaa pelejä NHL:n runkosarjaan.. Sen jälkeehän on laajasti YLE:llä uutisoitu siitä että Bäckström ei missään nimessä tule kisoihin olkapäävamman takia .. Noh, Veikkajassa hän kommentoi, että tässä vammassa selvitään ilman leikkausta ja kaikki riippuu Minnesotan lääkärien ratkaisusta ja päätös tehtäisiin ensi viikon alkuun mennessä ja Bäckström yrittää parhaansa mukaan hoitaa vamman kuntoon. Maajoukkueen kanssa Bäckström on keskustellut tilanteesta ja he ovat tietoisia tilanteesta.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Niko Kapasen osallistuminen MM karkeloihin oli loistava juttu. Niko on aina ollut suomen kärkihyökkääjä MM-kisoissa ja olisi ansainnut minun papereissani paikan Vancouveriin. Viime vuoden outo kieltäytyminen taisi pakottaa Kapasen tällä kertaa suostumaan kisoihin ja lisäksi seuraavan vuoden kotikisat taitavat kiinnostaa sen verran, että näyttöjä halutaan jo nyt antaa. Onneksi Petrellistä päästiin kertaheitolla eroon, ettei tarvitse nähdä häntä roikkumassa mukana 13. hyökkääjänä.
Aaltonen tulee olemaan iso apu Suomelle kisossa. Eväät ovat ihan kisojen parhaaksi hyökkääjäksi asti.

EHT turnaus ei ehkä ole mennyt suunnitelmien mukaisesti mutta eipä sillä ole väliäkään. Huonot pelit EHT:llä voivat olla merkki loistavista MM-kisoista kuten Tshekillä viime vuonna. Päätarkoitus näillä turnauksilla onkin etsiä sopivia pelaajia MM-kisoihin ja heittää flopit ajoissa menemään. Hyvä esimerkki on Mikko Lehtonen, joka putosi kisaryhmästä heikkojen näyttöjen myötä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös