Ruotsissa ja Tshekissä on aina uskallettu määrätietoisesti ajaa rohkeasti omia nuoria pelaajia sisään. Tuloksena olympiakultaa ja lukuisia maailmanmestaruuksia. Suomessa otetaan mielummin tusinapelaajia kuin suurlupauksia joukkueeseen.
No, eipä se Suomi koskaan sitä kultaa voitakaan.
Suomi voitti silloin kultaa kun Suomella oli ruotsalainen päävalmentaja, joka uskalsi ajaa määrätietoisen rohkeasti nuoria pelaajia sisään. Lindström otti joukkueeseen nuoria lupauksia SM-liigasta, ja antoi heille luottoa. Lindströmin taktiikan tuloksia voi miettiä vaikkapa kolmen ensimmäisen turnauksen osalta:
-1994 pronssia Lillehammerin olympialaisista, jossa Suomi hävisi koko kisoissa yhden erän
-1994 hopeaa Milanon MM-kisoista (helvetin Luc Robitaille ja kanukkeja suosivat tuomarit, ikinä en tätäkään unohda)
-1995 MM-kultaa Tukholmasta (nevö foget!)
1994 talviolympialaisissa helmikuussa pelasivat seuraavat herrat,
kuten Wikipedia-artikkeli meitä muistuttaa: Jarmo Myllys, Jukka Tammi, Marko Kiprusoff, Erik Hämäläinen, Timo Jutila, Pasi Sormunen, Janne Laukkanen, Hannu Virta, Mika Strömberg, Janne Ojanen, Esa Keskinen, Saku Koivu, Marko Palo, Raimo Helminen, Mika Alatalo, Ville Peltonen, Jere Lehtinen, Sami Kapanen, Tero Lehterä, Petri Varis, Mika Nieminen, Mikko Mäkelä ja Pasi Kuivalainen.
Tein tuosta pikaisen katsauksen pelaajiin, jotka olivat ensi kertaa arvokisoissa olympialaisissa. Kaikki pelaajat tulivat SM-liigasta. Toki tuolloin ei NHL-pelaajia olympiajäillä nähty, mutta siitä huolimatta aika huikea lista. Näkisi edes EHT-turnauksissa joskus vastaavaa uudistumista maajoukkueessa, mutta ei sellaista Jalosen aikana kannata henkeään pidätellen odotella.
Petri Varis, 24 vuotta.
Sami Kapanen, 20 vuotta
Ville Peltonen, 20 vuotta.
Mika Alatalo, 22 vuotta.
Saku Koivu, 19 vuotta.
Mika Strömberg, 23 vuotta.
Pasi Sormunen, 23 vuotta (uran ainoat arvokisat)
Marko Kiprusoff, 21 vuotta.
Lisäksi osa nuoren polven pelaajista oli Matikaisen valitsemia ja Matikaisen aikoina pelanneita, esim. toisissa arvokisoissaan ollut Jere Lehtinen, 20, sekä Janne Laukkanen, 23, joka pelasi Matikaisen joukkueissa Kanada Cupissa ja mm. Albertvillen olympialaisissa.
Toinen huomionarvoinen seikka on se, että joukkueen pelityyli ei todellakaan perustunut aneemiseen kyttäämiseen ja kiekon hautomiseen, eivätkä valmentajat olleet tyytyväisiä jos tappio tuli "hyvällä pelillä". Lillehammerissa Suomi voitti alkulohkonsa puhtaasti, viisi peliä maalierolla 25-5. Milanon kisoissa Suomen maalisuhde puolivälierien ja välierien jälkeen oli 18-0, välierissä kaatui USA 8-0. Ennen kuin joku vinkuu, että tuolloin ei NHL-miehiä nähty, niin eipä niitä nähdä esim. kauden aikaisissa EHT-turnauksissa nykyäänkään, ja nykyisin Suomi konttaa EHT-turnauksissakin jatkuvasti tekemättä maaleja.
Maailma on toki muuttunut ja kiekko kehittynyt, mutta kaikki muutos ei ole hyväksi, ei ainakaan Jukka Jalosen tyyppinen varman päälle pelailu vailla kykyä tai halua uudistua. Jos joku Magnus Pääjärvi-Svensson olisi suomalainen, niin ei taatusti olisi MM-kisajoukkueeseen päätynyt, sen sijaan Ruotsissa uskalletaan edelleen luottaa nuoriin lupauksiin.