Re: Re: Arvoisa luuseri
Tämä menee jo osittain naurettavaksi, mutta koska joukossa on selviä harhakäsityksiä, vastaan vielä.
"No tottakai puolustusmenot kasvavat, jos siirrytään palkka-armeijaan. Eiköhän se ole itsestään selvää."
Millä sinä olet ajatellut kattaa nuo lisääntyneet menot? Sosiaaliturvaa heikentämällä vai verotusta kiristämällä?
"Jos nyt kuitenkin realistisesti ajatellaan nykyaikaista sodankäyntiä, siihen käytettävää kalustoa ja mistä mahdollinen sotilaallinen hyökkäys Suomea kohtaan tapahtuisi, niin eiköhän se lopputulos ole aivan sama, oli meillä sitten 100 000:n tai 1 000 000:n miehen armeija. Enää ei eletä "vanhoja hyviä aikoja". Eli hieman pienempikin palkka-armeija riittäisi. Ja niilläkin vähemmillä miehillä olisi todennäköisesti parempi "maanpuolustushenki", jos armeija olisi enemmän työpaikanoloinen, kuin nykyisen kaltainen pakkolaitos."
Nimenomaan realistisesti ajattelemallla tätä asiaa olisikin syytä tarkastella, eikä irrallisia ja perusteettomia heittoja heittämällä. Juuri sellaisia sinä harrastat. Ei todellakaan ole aivan sama, millä miesmäärällä puolustusta hoidetaan. Suomen puolustusdoktriini lähtee siitä, että noin 500 000 miehellä kyetään torjumaan vihollisen pahimmassa tapauksessa laajamittainen hyökkäys maatamme vastaan siten, että vähintään strategisesti tärkeät kohteet kyetään pitämään omilla koko maassa. Strategisesti tärkeitä kohteita ovat muun muassa liikenteen solmukohdat, isot asutuskeskukset, hallinnolliset keskukset, suuret voimalaitokset, tärkeimmät sotilas- ja siviililentokentät, jne. Oman puolustuksen on laskettu kestävän noin vuoden, mutta siinäkään tapauksessa Suomi ei voi olla samalla tavalla yksin ja eristettynä kuin esimerkiksi talvisodan aikana. Tästä syystä on pyrittävä varomaan eristäytymistä kansainvälisen tilanteen kiristyessäkin ja ennaltaehkäisevän toimenpiteen seurauksena me olemmekin esimerkiksi Euroopan unionin jäsen. Euroopan unionin jäsenyys on nimenomaan turvallisuuspoliittinen valinta, vaikka sitä ei taloudellisen yhteistyön huumassa aina tule ajatelleeksi.
On siis erittäin epätodennäköistä, että Suomi joutuisi yksinään konfliktiin jotakin osapuolta vastaan ja siksi on melkoista aliarvioimista ja tietämättömyyttä todeta, että on sama, onko meillä 100 000 vai miljoona sotilasta rivissä. Toisekseen, jos ajattelemme vihollisen tulevan idästä, on typerää kuvitella, että tuo vihollinen voisi suorittaa vihamielisen intervention koko arsenaalillaan, koska kyseessä sattuu olemaan maailman suurin valtio, jolla on runsaasti intressejä puolustettavanaan muuallakin. Eihän Yhdysvallatkaan hyökännyt koko potentiaalillaan esimerkiksi Irakia tai Vietnamia vastaan.
Haluan muistuttaa, että Suomessa ollaan pienentämässä sodan ajan kenttäarmeijaa noin 700 000 miehestä noin 500 000 mieheen juuri sodankäynnin teknillistymisen myötä. Mutta tuo 500 000 miestä on ehdoton vaatimus sille, että koko Suomea voidaan puolustaa. Tämä selviää helposti tarkastelemalla sitä, montako prikaatia tuolla miesmäärällä saa varustettua ja millaista nykyaikaisen sodankäynti loppujen lopuksi on. Se ei edelleenkään ole valitettavasti tietokoneen ruudun edessä tapahtuvaa strategiapeliä vaan aivan samalla tavalla nälkää, vilua, kuolemanpelkoa ja maasto-operaatioita kuin ennenkin. Tämän kuvan jokainen voi saada, kun tutustuu viime aikoina käytyihin sotiin missä päin maailmaa tahansa ja millaisella armeijalla käytynä tahansa.
Tuosta maanpuolustustahdosta olen myös eri mieltä. Nimenomaan kansanarmeija, jollainen Suomessa on, on kaikkein legitiimein maanpuolustaja. Tämän osoittavat lukuisat tutkimukset. Totta on, että tuossa kansanarmeijassa on kaltaisiasi myyräntyön tekijöitä, mutta onneksi olette vähemmistössä.
"Tämä varusmiespalvelus ei vaan yllä kovin korkealle minun arvoissani. Pitäisikö pinnistää oikein kaikki peliin armeijassa vain siksi, että ei olisi itsekäs? Koska maanpuolustus on yhteinen asiamme?"
Noin minä ajattelen. Huomaan kyllä, että itsellesi tuollainen ajatusmaailma on täysin vieras. Toivottavasti et ole itkemässä ensimmäisenä valtiota apuun, jos olet joskus hädässä...
Toistan tosin edelleen, että armeijan asiallisesti ottamisen ei tarvitse tarkoittaa samaa asiaa kuin joka asiassa viimeisen päälle särmääminen, joka vaikuttaa ainakin minusta pikkuisen huvittavalta. En esimerkiksi minä jaksanut yötä päivää paahtaa täysillä, enkä todellakaan näe mitään hyötyä joutavanpäiväisestä pokkuroinnista, joskin tietty sotilaallisuus on edellytys homman toimimiselle. En ajattele joko-tai, täysi luuseri tai supersotilas. Suomen armeija koostuu tavallisista ihmisistä. Minulle riittää se, jos ei lyö tehtäviä läskiksi vain sen takia, että oma mukavuus on hetkellisesti rajoitettua tai pitää instituutiota typeränä. Ei pitäisi mennä armeijaan, jos ei ole valmis täyttämään sitä, mitä armeija edellyttää.
"Koska sinne hakeutuvat ovat noin yleensäkin luonteeltaan pyrkyreitä?"
Ilman tiettyjen ihmisten tiettyä kunnianhimoa sinunkin asemasi saattaisi olla aika surkea... Onneksi on ihmisiä, jotka vaikka sitten pyrkyryyttään menevät läpi harmaankin kiven. Mielestäni olisi aika tylsistynyttä, jos kaikki keskittyisivät helpolla pääsemiseen ja passiivisuuteen. Enkä tarkoita nyt pelkästään armeijaa vaan elämää yleensä. Lisäksi minulla on syytä vahvasti olettaa, että johtajakoulutuksen käyvät ovat keskimäärin fiksumpaa porukkaa, jos sillä tarkoitetaan koulutusta ja asemaa yhteiskunnassa. Tästäkin on tilastoja olemassa. Jälleen haluan kuitenkin korostaa, että poikkeuksia löytyy suuntaan jos toiseenkin. Luusereita löytyy johtajista ja vastaavasti miehistöstä löytyy todella fiksuja, suurimmankin osan ollessa asiallista ainesta. Vain pieni osa on tarkoittamiani vastenmielisiä velttoperseitä.
"Tottakai minä teen töissä asiat niinkuin on sovittu. Työpaikka on sellainen paikka, jonne mennään vapaaehtoisesti, ei siksi, että jos et mene, niin laitetaan vankilaan tai sitten teet 13kk jotain paskaa pakosta."
Niin, ymmärrän kyllä. Mutta edelleen painotan, että on mielestäni tällöin aika säälittävää ruikuttaa, jos ihmisellä ei ole sitä vertaa selkärankaa, että seisoisi periaatteidensa takana ja yksinkertaisesti jättäisi menemättä armeijaan. En pidä sinua tässä suhteessa minään. Jussi Hermajan selkäranka on sinuun verrattuna terästä. Jätän muna-sanan mainitsematta ja käytän sanaa selkäranka, koska et näemmä kykene hahmottamaan tiettyjen sanojen abstraktia merkitystä. En ole psykologi, mutta muistaakseni se vaihe kuuluu alle kouluikäisille tai heidän ikäistensä kanssa samalla henkisellä tasolla oleville...
"PS. Pistää tästä ketjusta silmään outo mieltymyksesi munaan. Ym. viestissäsikin se piti mainita oikein kolme kertaa. Ja luoja tietää, kuinka monta kertaa koko ketjussa."
Tuo kuvaa sitä tasoa, mihin minä olen antautunut keskustellessani kanssasi. Oikeastaan häpeän itseäni. Sinun tasollesi lopullisesti samaistuminen taitaisi tarkoittaa sitä, että ihailisin sitä tyyppiä, joka kertoi räkineensä ruokaan ja syöneensä asiallisten ihmisten sapuskat...
Ehkä voisimme lopettaa tämän?