Ai täällä on tällainenkin ketju. Luin tossa lomareissun aikana Kari Kallosen ja Petri Sarjasen kirjoittaman Törnin elämäkerran Lauri Törni - 1919-1965. Tuo on käsittääkseni ilmestynyt kolmiosaisena elämäkertasarjana aiemmin ja se on tuossa viime vuonna ilmestyneessä kirjassa samojen kansien välissä.
Törnihän ei ehtinyt sotatoimiin Saksan riveissä (kävi ainoastaan koulutuksissa joidenkin lähteiden mukaan), ainakaan vahvistettujen dokumenttien mukaan. Cleverley ja muut ns. sankarikirjoja Törnistä kirjoittaneet ohittivat tiettyjä faktoja, ja väittivät hänen vain halunneen Länsiliittouman riveihin taistelemaan. Sotii Silvennoisen kirjassa esitettyä kommunismin vastaisuutta vastaan.Eikös Törni ole sellainen harvinaisuus, että on sotinut kolmen itsenäisen valtion armeijassa eli Suomi, Saksa ja USA? Jonkun tv-dokkarin olen miehestä nähnyt, jonka päätelmä oli että auktoriteetteja hän ei hirveästi kunnioittanut pelkän kunnioittamisen takia eikä myöskään vaatinut johtamiltaan joukoilta "sotilaallista käytöstä" itseään kohtaan. Samoin hän oli sotahullu viimeiseen asti, eikä osannut elää ilman sotaa. Tai sotahullu on ehkä liian radikaali sana, mutta seikkailija taas liian vaatimaton.
Arvaamaton, humalassa aggressiivinen ja erittäin arvaamaton, sotilaana tehokas muttei kovinkaan yhteistyökykyinen...
Kyllähän tuo on Sarjasen ja Kallosen teoksessakin mielestäni varsin selvästi esillä, siinä on vaan päällä välillä aika paljonkin velikultamaalia. Sanoin vaimolle monta kertaa kun tuota luin, että "en haluais sanoa, mutta ainakin tässä kirjassa toi Törni vaikuttaa aikamoiselta kusipäältä". Kännissä riehumiset, pahoinpitelyt jne. esitetään ajankuvaan kuuluvina, lähes normaaleina asioina. Toiminnan metsästäminen pitkin maailmaa, taistelukuvaukset, linnareissut sun muut maalaavat kuvan lyhytpinnaisesta, aggressiivisesta, melko epätasapainoisesta ja antisosiaalisesta jurottajasta, olkoonkin, että se sama äijä oli taistelukentällä eliittiä siinä mitä siellä tehdään...
Fakta on myös että erilaiset mielenterveyden ongelmat ovat näillä sankareilla aika yleisiä, sosiopatiaa, empatian puutetta, narsismia. Samoja piirteitä löytyy paljon myös vangeista, mutta yllättäen lähes yhtä paljon menestyviltä liikemiehiltä tai johtajilta. Muistaakseni amerikkalaisen tutkimuksen mukaan vankiloissa ja suuryritysten johdossa oli lähes sama prosenttiosuus näitä.Niin, sotahommat ja muu elämä erikseen.
Useamman kerran olen kuullut erilaisten sotasankarien sanovan, että yksi asia mentaalipuolella on se, että ikään kuin laskee olevansa jo kuollut, jolloin koko tilanne näyttäytyy eri valossa. Se onkin eri asia, että kuka tuohon pystyy.
Fakta on myös että erilaiset mielenterveyden ongelmat ovat näillä sankareilla aika yleisiä, sosiopatiaa, empatian puutetta, narsismia. Samoja piirteitä löytyy paljon myös vangeista, mutta yllättäen lähes yhtä paljon menestyviltä liikemiehiltä tai johtajilta. Muistaakseni amerikkalaisen tutkimuksen mukaan vankiloissa ja suuryritysten johdossa oli lähes sama prosenttiosuus näitä.
Nyt voidaankin miettiä mika vaikutus on ympäristöllä, lapsuudella jne näiden tapausten osalta. Miksi osa päätyy rikoksen tielle, osa juhlituiksi sankareiksi.
Ihminen on sosiaalinen laumaeläin. Tällöin johtamaan tai sotimaan haluavat ovat poikkeuksellisia yksilöitä, viallisia. Näistä viallisista riittää myös vankiloihin...Fakta on myös että erilaiset mielenterveyden ongelmat ovat näillä sankareilla aika yleisiä, sosiopatiaa, empatian puutetta, narsismia. Samoja piirteitä löytyy paljon myös vangeista, mutta yllättäen lähes yhtä paljon menestyviltä liikemiehiltä tai johtajilta. Muistaakseni amerikkalaisen tutkimuksen mukaan vankiloissa ja suuryritysten johdossa oli lähes sama prosenttiosuus näitä.
Nyt voidaankin miettiä mika vaikutus on ympäristöllä, lapsuudella jne näiden tapausten osalta. Miksi osa päätyy rikoksen tielle, osa juhlituiksi sankareiksi.
Mietin juuri hetki sitten toista hyvin dokumentoitua toisen maailmansodan sankariveteraania Dick Wintersiä ja hänen luonnettaan. Ei kyllä välttämättä ollut aivan Törnin veroinen supersotilas, mutta todella kyvykäs sotilas ja johtaja kuitenkin ja hänestä on kuitenkin annettu kuva aikalailla mallikansalaisena.Kyllä näiden kovimpien sotasankarien mielenlaatu on melkein aina jollain lailla poikkeuksellinen. Jos otetaan vähän modernimpi esimerkki, niin hiljattain leffassakin nähdyn tarkka-ampuja Chris Kylen elämä on sellainen. Näytöt rintamalta kiistattomat ja pyrki myös tekemään hyvää aktiiviuran jälkeen, mutta kyllähän Kylen legendaa on myös kritikoitu, muun muassa tuosta täydellisestä empatian puutteesta.
Mietin juuri hetki sitten toista hyvin dokumentoitua toisen maailmansodan sankariveteraania Dick Wintersiä ja hänen luonnettaan. Ei kyllä välttämättä ollut aivan Törnin veroinen supersotilas, mutta todella kyvykäs sotilas ja johtaja kuitenkin ja hänestä on kuitenkin annettu kuva aikalailla mallikansalaisena.
Eiköhän hän olisi jäänyt perhetilalleen töihin/asumaan ja saanut maineen äkkipikaisena ja viinaan menevänä miehenä. Tai sitten olisi mennyt muukalaislegioonaan... mene ja tiedä sitten.Niin, mielenkiintoista pohdintaa ja monesti se raja juhlitun sankarin ja rikollisen välillä on veteen piirretty viiva. Millainen elämä Törnillä olisi ollut, jos näitä kaikkia sotia ei oltaisi käyty, jotka mahdollistivat hänen omalta kannaltaan jonkin sortin "mielekkään" uran?
Enpä nyt tiedä, miten erityisen parempi sotilas Törni lopulta oli. Sotilasarvoiltaan samantasoisia suurin piirtein, erikoisjoukkoja johtivat ja sinänsä kovia juttuja suorittivat molemmat. Winters kykeni normaaliin komentoketjuun, Törni ei.Mietin juuri hetki sitten toista hyvin dokumentoitua toisen maailmansodan sankariveteraania Dick Wintersiä ja hänen luonnettaan. Ei kyllä välttämättä ollut aivan Törnin veroinen supersotilas, mutta todella kyvykäs sotilas ja johtaja kuitenkin ja hänestä on kuitenkin annettu kuva aikalailla mallikansalaisena.
Eikös Törni ole sellainen harvinaisuus, että on sotinut kolmen itsenäisen valtion armeijassa eli Suomi, Saksa ja USA? Jonkun tv-dokkarin olen miehestä nähnyt, jonka päätelmä oli että auktoriteetteja hän ei hirveästi kunnioittanut pelkän kunnioittamisen takia eikä myöskään vaatinut johtamiltaan joukoilta "sotilaallista käytöstä" itseään kohtaan. Samoin hän oli sotahullu viimeiseen asti, eikä osannut elää ilman sotaa. Tai sotahullu on ehkä liian radikaali sana, mutta seikkailija taas liian vaatimaton.
Kyllähän kun vaikka miettii saksalaisten 2. maailmansodan "kovimpia jätkiä", niin onhan ne lähes poikkeuksetta hyvin omalaatuisia ihmisiä. Tuntuu että kaikissa toistuu se sama luonteenpiirre, eli ovat todellisia kusipäitä kollegojaan ja alaisiaan kohtaan.Fakta on myös että erilaiset mielenterveyden ongelmat ovat näillä sankareilla aika yleisiä, sosiopatiaa, empatian puutetta, narsismia. Samoja piirteitä löytyy paljon myös vangeista, mutta yllättäen lähes yhtä paljon menestyviltä liikemiehiltä tai johtajilta. Muistaakseni amerikkalaisen tutkimuksen mukaan vankiloissa ja suuryritysten johdossa oli lähes sama prosenttiosuus näitä.
Nyt voidaankin miettiä mika vaikutus on ympäristöllä, lapsuudella jne näiden tapausten osalta. Miksi osa päätyy rikoksen tielle, osa juhlituiksi sankareiksi.
Hyvin mielenkiintoista. Tästähän on Band of Brothersin niissä alkupään jaksoissa yksi kohtaus kun tämä upseeri Speirs rauhoittelee sotamiestä siellä kuopassaan. Kaivoinpa ihan tuon kohtauksenkin Youtubesta.MustatKortit kirjoitti:Useamman kerran olen kuullut erilaisten sotasankarien sanovan, että yksi asia mentaalipuolella on se, että ikään kuin laskee olevansa jo kuollut, jolloin koko tilanne näyttäytyy eri valossa. Se onkin eri asia, että kuka tuohon pystyy.
Olen kai lukenut vääränlaisia elämänkertoja mutta Hartmann, Rudel ja Rall ainakin olivat alaisilleen reiluja. Jokaista voinee pitää kovan luokan sotilaana.Kyllähän kun vaikka miettii saksalaisten 2. maailmansodan "kovimpia jätkiä", niin onhan ne lähes poikkeuksetta hyvin omalaatuisia ihmisiä. Tuntuu että kaikissa toistuu se sama luonteenpiirre, eli ovat todellisia kusipäitä kollegojaan ja alaisiaan kohtaan.
Niin kummallisessa maailmassa sitten kumminkin eletään, että tarvitaan vain yksi iso sota jotta kuppi kääntyykin niin päin että näitä kilipäitä juhlitaan suurina sankareina.
Tai jos mennään ihan niihin suurimpiin hahmoihin, niin esimerkiksi vaikka joku Hitler, Stalin tai Napoleon... Kaikki aivan häiriintyneitä tapauksia, mutta jokainen oli aikanaan suurin piirtein Jumalan asemassa omassa kansakunnassaan, koska lupasi tuoda ties mitä tuhatvuotista valtakuntaa, sekä valtaa ja loistoa kansalleen.
Mä en noista ole lukenut kuin Rudelin elämänkerran. Hänen ainakin mainitaan siinä olleen, niin perisaksalainen sotilas kuin vain olla ja voi. Ja perisaksalainen sotilas ei tarkoita mitään mukavaa miestä.Olen kai lukenut vääränlaisia elämänkertoja mutta Hartmann, Rudel ja Rall ainakin olivat alaisilleen reiluja. Jokaista voinee pitää kovan luokan sotilaana.
Mä en noista ole lukenut kuin Rudelin elämänkerran. Hänen ainakin mainitaan siinä olleen, niin perisaksalainen sotilas kuin vain olla ja voi. Ja perisaksalainen sotilas ei tarkoita mitään mukavaa miestä.
Siellähän se Rudelin kirjassa mainitaan. Siitä käytetään vain siinä jotain toisenlaista termiä, jota en nyt satu muistamaan.Mitä "perisaksalainen sotilas" mielestäsi tarkoittaa?