Lauri Marjamäki Jokerien päävalmentajaksi

  • 384 999
  • 2 227

Eram

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EVU
pelataan kimpassa toisilleen ja ollaan nimenomaan joukkue, löytyy ns. ammattiylpeys. Ja joukkueet jotka ovat sitoutuneita, noudattavat pelisuunnitelmaa, blokkaa kuteja jne., menestyvät keskivertoa paremmin

Kyllä, meillä on varmaan aika yhteneväiset määritelmät logolle pelaamiselle. Puolet tästä nykyisestä joukkueesta oli kuitenkin vielä toissa kaudella I AM KHL JOKERI, henkeen ja vereen, eikä edellinen kevät päättynyt lyhyeen ainakaan yrittämisen puutteessa, vaikka tska-sarjaan ne pari ensimmäistä ohipeliä tulikin. Identiteetti oli, samoin sitoutuneisuus ja taisteluilme. Taitotasossa hävittiin ja tankkauksessakin kait.

Nyt Marjamäen aikakaudella, isolta osin sama porukka, on useimpina iltoina enää korkeintaan työpaikalla. Olisi helppo syyttää rahalla ostettua muukalaislegioonaa hengettömästä pelistä, pelaamisesta pelkän tilipussin vuoksi ilman ammattiylpeyttä, jos ei olisi nähnyt että aiempi muukalaislegioona, osasi toisen valmentajan kanssa "pelata logolle" ja ulosmitata potentiaalinsa aivan eri tasolla.

Oli laiskanpulskeuden syyt missä tahansa, valmentajan tehtävä on saada joukkueesta sen potentiaali irti, ja siinä Marjamäki on, viime kauden alkua lukuunottamatta, epäonnistunut surkeasti.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Niin kyllähän Jalonen piiskasi Tsska-sarjassa jätkät antaan kaikkensa ja vähän ylikin. Petu Wirtanen ja Mäksä pelas jo puolustajina kun muut oli tippunu. Eikä edes siihen katkettu. Ja vaikka Skoda-cup ja turnausmuoto on pelinä eri, kyllä Jalonen sillä viime kevään kultajoukkueella mittasi 120% ulos kapasiteetista. Marjukalla oli sieltä parhaita runkopelaajia, kera parin oikean vahvistuksen ja meidän vanhoja liidereitä ym Lepistö, Nelli, Regin ja Joensuu. Viime kevään ulospuhalluksesta piti olla viisastuttu ja otettu oppi matkaan. Tsäänssit oli pelata vähän parempaa lätkää ja vetää yleisöä Ilmalaan. Tehdä joukkue millä olisi voitu ulosmitata paras tulos KHL:ssä mitä on tähän mennessä saatu. Marjamäki on sitten majussa ja Jokereissa ottanut 50% tehoja irti. Meidän pelissä ei oo mitään iloisuutta, luovuutta tai edes kurinalaista pelitapaa. Traktorin ois kaatanu tänään vaikka Kiekko-Vantaa. Mitä pidempään tämä jatkuu sitä syvemmälle Late tän homman ryssii ja jättää seuraavalle lisää takamatkaa. Ite en jaksa uskoa että tällä kaudella enää uutta valmentajaa nähdään. Ja sitä mä pelkään ettei nähdä ensi kaudellakaan. 5/8 pistettä saatiin reissusta. Asiallinen tulos. Normaalisti alkais jo tämmösen melkein kolmen viikon breikin jälkeen odottaa perjantain ja sunnuntain pelejä. Itse on jo niin pessimistinen että vaikka perjantaina pelattais joku aivopieru ja rallatettais Dynamo kumoon. Silti ei yllättyisi vaikka sunnuntaina oltais taas kuin märkä pieru ja hävitään neljällä maalilla.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
-Kova on reissu ollut, eikä tällaista ole jokerihistoriassa ennen tehty, että ensin pelataan kolme peliä pitkällä ja sitten takaisin tullessakin yksi. Tuntui tänään vielä aamujäilläkin, ettei oikein kone pelitä. Vähän oli henkistäkin väsymystä, päävalmentaja Lauri Marjamäki myönsi.
Lainattu peliesitysketjusta tänne. Päävalmentajamme puhuu vaihteeksi aivan mitä sattuu. Täytyi ihan tarkistaa asian laita, koska minunkin mielestäni kauden kaukaisimmalla rundilla on ollut muitakin pelejä samassa yhteydessä. Niin ennen kaukaisimpia kolkkia pelattavia, kuin niiden jälkeenkin.

2014 - 2015:
Jokerit ei vielä matkannut aivan kaukaisimpaan kolkkaan Vladivostokiin jne. Kauden kaukaisimman reissun vastustajat järjestyksessään: Traktor, Ugra, Neftekhimik, Lada. Neljä peliä, ei kolmea.

2015 - 2016:
Kaukaisimman kiertueen vastustajat: Sibir, Novokuznetsk, Admiral, Amur. Neljä peliä, ei kolmea.

2016 - 2017:
Kaukaisimman kiertueen vastustajat: Kunlun, Admiral, Amur, SKA. Neljä peliä, ei kolmea.

2017 - 2018:
Kaukaisimmat vastustajat kohdattiin leppoisalla kahdeksan pelin vieraskiertueella. Järjestys: Minsk, SKA, Lokomotiv, Dynamo Msk, Spartak, Kunlun, Amur, Admiral. Kahdeksan peliä, ei kolmea.

2018 - 2019:
Tämä on ainoa aikaisempi kausi, jolloin Jokerit on pelannut vain kolme peliä kaukaisimmalla kiertueellaan.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
2018 - 2019:
Tämä on ainoa aikaisempi kausi, jolloin Jokerit on pelannut vain kolme peliä kaukaisimmalla kiertueellaan.

4 peliä pelattiin:

Kunlun, Admiral, Amur ja Traktor. Traktor-peliin vieläpä reissattiin melkein toiselta puolelta maailmaa.

Muistatteko muuten miten Jalosen ekat playoffit meni? Neljä peliä ja ulos, olkoonkin, että vastassa oli CSKA. Marjamäen startti oli paljon Jalosta parempi. Toinen kausi ei ole ollut samanlaista lentoa, mutta trendi on kuitenkin vaikean alkukauden jälkeen nouseva.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Tuolloin oli myös aika onneton joukkue kun katsoo nimilistaa. Oikeastaan aivan surkea joukkue resursseihin nähden.
Eikös nytkin ole? Kuulemma ihan päin vittua rakennettu? Ehjät pelaajat on liian vanhoja ja loput on loukkaaneena. Ykkösvahti ei saa mitään kiinni ja senttereistä mennään ohi rollaattorilla ja niin edelleen? Pelaajille maksetaan liikaa ja Kurri valehtelee kaikille.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Jalosen ekan kauden joukkue oli heikoin koko KHL-ajalla. Lisäksi hankinnoista Salminen, Keränen, Hishon oli aivan vitsejä. Mutta tossakin 4-0 taistossa pelaajat taisteli. Mut pudotuspelit olivat alkaneet jo kun taisteltiin edes paikasta poffeihin.

Marjamäen startti oli paljon Jalosta parempi. Toinen kausi ei ole ollut samanlaista lentoa, mutta trendi on kuitenkin vaikean alkukauden jälkeen nouseva.


Marjamäen kaksi ekaa kuukautta oli lentoa. Sen jälkeen on ollutkin paremmin leijailua ja syöksyilyä. Tsska voiton jälkeen itsekin hetken uskoin nousevaan trendiin. Sitten räpiköitiin voitto jatkoilla Sevasta. Käytiin Znarokin oppikoulussa. Alun onnekkaan tasoitusten jälkeen oltiin ihan puissa. Sitten jäätävä ulospuhallus Lokoa vastaan. Jonka jälkeen ehjä kasvojen puhdistus Torpedoa vastaan. Kunlunia ja Admiralia vasten pelattiin pelit millaisia kaikilla joukkueilla tulee. Harmi vaan että tuo on ollut meidän perustaso. Amur peli ihan katastrofi jälleen. Eiliselle voitolle en hirveästi näe painoarvoa. Samankaltainen peli kuin McTavishin Lokoa vastaan. Vastustaja ei edes yrittänyt. Vaikea tällä kertaa olla samaa mieltä nousevasta trendistä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Marjamäen kaksi ekaa kuukautta oli lentoa. Sen jälkeen on ollutkin paremmin leijailua ja syöksyilyä.

Marjamäki on valmentanut meillä vasta yhden kauden. Tämä on se toinen kausi.

Tsska voiton jälkeen itsekin hetken uskoin nousevaan trendiin.

Nouseva trendi on, kun katsot koko kauden pistekeskiarvon kehitystä. Trendi on nouseva, vaikka jätettäisiin kaksi ekaa tappiopeliä pois laskuista. Parhaimmillaan pistekeskiarvo oli 15. pelin jälkeen, kun voitettiin Ufa, silloin keskiarvo oli 1,267 / peli. Nyt mennään 1,148 / peli keskiarvolla. Edelliset 10 peliä on toki menty pientä vuoristorataa, mutta vaihtelu on melko pientä.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin. Nämähän ovat niitä menestyvän joukkueen merkkejä. Täsmälleen sama joukkue voi olla kuvailemassasi tilassa, tai sitten se voi olla kasa ahdistuneita pelaajia, joilla ei oikein mikään onnistu kuten pitäisi. Ja kukas sen viitekehyksen luo, joka joko tukee niitä onnistumisia ja vapauttaa yksilöt suorittamaan vahvuuksillaan, tai sitten aiheuttaa sekasotkun jossa se viitekehys ei palvele sen enempää joukkueen kun sen yksilöidenkään onnistumista.

@1000 tuossa aikaisemmin jo hyvin kiteytti logolle pelaamisen. Ei sen tarvitse olla mitään rakkautta seuraan kohtaan ja pelaamista pienemmällä palkalla vaan nimenomaan sitoutumista ja ammattiylpeyttä antaa kentällä kaikkensa, vaikka taustalla valmennuksen tai seuran toiminta olisi mitä tahansa.

Pelaajia on moneen lähtöön. On niitä, jotka hyvänä päivänä ja hyvän joukkuehengen vallitessa pystyy ottamaan kaikki tehot itsestään ulos ja sitten on niitä, jotka pystyvät samaan myös huonoinakin hetkinä, eikä ala lepsuilemaan muun joukkueen mukana. Hieman yleistäen Jokereissa tällä hetkellä ulkkarit pääsääntöisesti vetää sata lasissa pelistä toiseen, vaikka Marjamäki miten yrittäisi masentaa valmennuksellaan. Suomalaiset taas lähtee oikein helposti mukaan lepsuiluun, antaa periksi, ei anna kaikkeaan kentällä ja pelaa vähän sinnepäin, kun siihen tilaisuus tarjotaan. Siinä taas tullaan siihen kuinka Kurri on tavoitellut mahdollisimman suomalaista joukkuetta, joka pelaisi ylpeydellä Suomen ja Jokereiden puolesta. Fakta vain on, että sillä kansalaisuudella ei ole sitoutumisen kanssa yhtään mitään merkitystä, vaan ammattilainen hoitaa ammattilaisen tehtävänsä ammattilaisen tasolla kansallisuudesta riippumatta. Ja Jokereissa pitäisi olla jäällä vain ja ainoastaan ammattilaisia pelkkien palkkatyöntekijöiden sijaan. Valitettavasti liian monet Vierumäen kasvatit eivät aina ole ammattilaisia sanan varsinaisessa merkityksessä. Myös iso ja kohtuullisen ratkaiseva vaikutus on sillä, kuinka moni pelaaja pelaa tällä hetkellä tulevaisuudestaan ja kuinka moni menneisyyden varjolla odotellessaan eläkepäiviä.

Ja miten tämä liittyy Marjamäkeen? Valmennuksen tehtävä on saada pelaajat sitoutettua tinkimättömästi yhteiseen toimintaan ja pelitapaan. Jokainen yhdenkään erän peliä tällä kaudella nähnyt voi todeta millä tasolla valmennus on tehtävässään onnistunut.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Muistatteko muuten miten Jalosen ekat playoffit meni? Neljä peliä ja ulos, olkoonkin, että vastassa oli CSKA. Marjamäen startti oli paljon Jalosta parempi. Toinen kausi ei ole ollut samanlaista lentoa, mutta trendi on kuitenkin vaikean alkukauden jälkeen nouseva.

Nyt ne värilasit pois silmiltä. Jalosen ensimmäisen kauden playoffit oli jotakuinkin katastrofi, mutta älä nyt ihmeessä ala väittämään Marjamäen suorituneen paljon paremmin ottaen huomioon vielä selvästi heikomman vastustajan. 2-4 turpaan, josta ratkaisevassa pelissä täysi ulospuhallus. Tuossa ei ole yhtään mitään parempaa kuin Jalosen ensimmäisen kauden playoffeissa.

Sarjasijoitus tällä hetkellä on heikko, vaikka sitä voi toki yrittää kaunistella pistekeskiarvolla. Pisteistä valtaosa on tullut vain Kalninsin voittaessa pelejä lähes yksin. Peliesitykset ovat joitain hajaeriä lukuunottamatta surkeita ja haluttomia, eikä sillä puolella ole tapahtunut mitään kehitystä sitten viime tammikuun.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Nyt ne värilasit pois silmiltä. Jalosen ensimmäisen kauden playoffit oli jotakuinkin katastrofi, mutta älä nyt ihmeessä ala väittämään Marjamäen suorituneen paljon paremmin ottaen huomioon vielä selvästi heikomman vastustajan. 2-4 turpaan, josta ratkaisevassa pelissä täysi ulospuhallus. Tuossa ei ole yhtään mitään parempaa kuin Jalosen ensimmäisen kauden playoffeissa.

Viittasin nimenomaan Jalosen ensimmäiseen kauteen kokoanisuutena, joka oli ihan jäätävää vuoristorataa ja suoranaista kärvistelyä. Siihen nähden Marjamäen startti Jokereissa oli suorastaan loistava. Playoffit oli rimanalitus kahdestä syystä: maalivahtipeli ja ylivoima. Marjamäen 1. runkosarja oli kuitenkin Jalosen vastaavaa merkittävästi parempi; ei kahta sanaa.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Marjamäen kaksi ekaa kuukautta oli lentoa
Marjamäki on valmentanut meillä vasta yhden kauden. Tämä on se toinen kausi.

Lihavointi oma, mutta helpottaa powerplaymakeria huomaamaan erheensä.

Mutta joo, eiköhän tässä ketjussa kaikki oleellinen ole jo sanottu. Huuhkajathan tarjosivat oivan esimerkin siitä, mikä merkitys valmentajalla ja valmentamisella on.

Viime kaudella päästettyjen maalien keskiarvo 2,6 ja tällä kaudella tähän asti 2,7. En näe tossa merkittävää parannusta. Verrataanpa Jaloseen. Ensimmäisen kauden päästettyjen maalien keskiarvo 2.7 ja toisen kauden enää 1,9.

Lainasin itseäni aikojen takaa ja voin todeta, että päästettyjen maalien keskiarvo on edelleen 2,7 vaikka tässä välissä oli tullut nollapelikin. Toi ei vaan saa mitään kuria ja järjestystä tähän jengiin, pelitavallisista asioista puhumattakaan. Ja itse olenkin jo lakannut ihmettelemästä Marjamäkeä ja suunnannut katseeni siihen, että mitä vitun talviunta Kurri nukkuu. Onko se karhu?
 

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lainattu peliesitysketjusta tänne. Päävalmentajamme puhuu vaihteeksi aivan mitä sattuu. Täytyi ihan tarkistaa asian laita, koska minunkin mielestäni kauden kaukaisimmalla rundilla on ollut muitakin pelejä samassa yhteydessä. Niin ennen kaukaisimpia kolkkia pelattavia, kuin niiden jälkeenkin.

2014 - 2015:
Jokerit ei vielä matkannut aivan kaukaisimpaan kolkkaan Vladivostokiin jne. Kauden kaukaisimman reissun vastustajat järjestyksessään: Traktor, Ugra, Neftekhimik, Lada. Neljä peliä, ei kolmea.

2015 - 2016:
Kaukaisimman kiertueen vastustajat: Sibir, Novokuznetsk, Admiral, Amur. Neljä peliä, ei kolmea.

2016 - 2017:
Kaukaisimman kiertueen vastustajat: Kunlun, Admiral, Amur, SKA. Neljä peliä, ei kolmea.

2017 - 2018:
Kaukaisimmat vastustajat kohdattiin leppoisalla kahdeksan pelin vieraskiertueella. Järjestys: Minsk, SKA, Lokomotiv, Dynamo Msk, Spartak, Kunlun, Amur, Admiral. Kahdeksan peliä, ei kolmea.

2018 - 2019:
Tämä on ainoa aikaisempi kausi, jolloin Jokerit on pelannut vain kolme peliä kaukaisimmalla kiertueellaan.
Eihän Marjukan jokerihistoria tosiaan ole kestänyt kuin tuon viime kauden, jolloin pelattiin juurikin nuo kolme peliä Aasian kiertueella *hymiö*
 

TheAnswer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
2016 - 2017:
Kaukaisimman kiertueen vastustajat: Kunlun, Admiral, Amur, SKA. Neljä peliä, ei kolmea.

Välissä joukkue kävi kotona ja lähti sitten Pietariin eli ei voi laskea yhdeksi ja samaksi kiertueeksi.

2017 - 2018:
Kaukaisimmat vastustajat kohdattiin leppoisalla kahdeksan pelin vieraskiertueella. Järjestys: Minsk, SKA, Lokomotiv, Dynamo Msk, Spartak, Kunlun, Amur, Admiral. Kahdeksan peliä, ei kolmea.

Spartak-pelin jälkeen joukkue kävi kotona ja lähti sitten Kiinaan eli ei voi laskea yhdeksi kiertueeksi.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Välissä joukkue kävi kotona ja lähti sitten Pietariin eli ei voi laskea yhdeksi ja samaksi kiertueeksi.



Spartak-pelin jälkeen joukkue kävi kotona ja lähti sitten Kiinaan eli ei voi laskea yhdeksi kiertueeksi.
Käsi pystyyn erheen merkiksi. En tajunnut katsoa muuta kuin otteluiden järjestyksen arkistoista. Matkustuskilometrejä on tullut silti siis entistä enemmän kun väliin heittää yhden stopin HKI-Vantaalla rundin välissä. Aikaeron muutoksista puhumattakaan. Toki henkisellä puolella varsinkin lienee tullut tarvittavaa lepoa kesken kiertueen.
 

Lelle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täällä on taas paljon hyviä pointteja. Mm se että ammattilaisia nämä pelaajat myös omasta mielestä tietääkseni on ja se ei ole näkynyt läheskään vaatimuksen osoittamalla tavalla. Ja kyllähän se syyttävä sormi osoittaa valmennukseen. Meno on ollut pitkään samanlaista ja viime kevään mm voitto ja huuhkajat viimeisinpänä ovat loistava esimerkki valmennuksen onnistumisesta luoda saumaton yhteistyö. Sitä ei ole Marjamäen aikana näkynyt. Eilinen voitto ei kyllä valitettavasti muuta tätä. Vastaavia voittoja olis pitäny ottaa jo muutamia. Välillä toki yritän miettiä et kääntyykö peli paremmaks kauden edetessä kun kerran niistä virheistä on opittu. Tällä hetkellä usko siihen hiipuu pikku hiljaa ja niin kauan tätä lajia on tullu seurattua et odottaisin kans suoraa ja rehellistä puhumista ala Marjamäki & Kurri.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Marjukka roikkuu hillotopassa kiinni viimeiseen asti, tää on sen uran rahakkain pesti nyt ja tulevaisuudessa. Kurri taas näyttäisi super hölmöltä, jos antaisi kenkää, vaikka just kesällä teki 2 v jatkoja. Koska Kurri on herkkähipiäinen julkisuudesta, niin vaikee on odottaa virheen myöntämistä (ei käynyt silleen rahoituksen suhteen) ja valmentajan vaihtoa. Ehkä sit kesällä, kun jengi ei kiinnitä huomiota jääkiekkoon..
 
Eiköhän esimerkiksi Jalosen ja Marjamäen eron valmentajina voi nähdä siinä, että Jalosen Jokerit voitti syksyllä 15 peliä putkeen, mutta Marjamäen Jokereilla se ei tulisi edes kysymykseen?

Eikä se Jalosenkaan aikakausi toisena kautena mitään juhlaa ollut. Jouluna lopettivat pelaamisen ja aloittivat keskittyä pudotuspeleihin. Se vasta karmeaa oli, mutta voittoputken aikana jengi näytti luonteensa. Pelisapluuna oli kunnossa ja puolustuspelissä selvät kaavat. Jokaisessa matsissa tiesi, että tämä kääntyy ennen pitkää meille ja hyvä niin.

Keväällä taas tiesi, että Jokerit pystyy vaikka mihin parhaimmillaan ja se näkyi. Ikävä kyllä vaan puolustus ja maalivahti tippu. Siltikin jengi jätti kaiken jäälle ja oltiin TsSKA:ta vastaan melkein G7'ssa. Tätä on vaikea kuvitella millään konstilla tämän hetken Jokereista, kun jänteen kestävyydestä on näyttöä yksi peli 1,5 kauden ajalta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Eram

Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa
Pasi Nurminen tai vaikka Rautiainen Virran tilalle tuomaan psyykkausta ja auktoriteettia. Nykyinen valmennus ei siihen pysty, vaan pelaajat syttyy pelaamaan valmennuksesta huolimatta. Tai sitten eivät syty.
 

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
KHL-ajan valmentajien pistekeskiarvot runkosarjasta.

Westerlund:

Kausi 1: 1,98
Kausi 2: 1,80
= 1,89

Jalonen:

Kausi 1: 1,55
Kausi 2: 1,84
= 1,70

Marjamäki:

Kausi 1: 1,81
Kausi 2: 1,52
= 1,67

Otin huomioon ottelumäärien vaihtelun 56-62 pelin välillä, sekä Marjamäen tilastot on muutettu vanhaan Erkan ja Jukan aikaiseen pistelaskusysteemiin (3p voitot, 2p lisäaikavoitot, 1p lisäaikahäviöt).

Kieltämättä tuo lännen tämänkautinen tasaisuus on Jokereiden onni jos KHL-ajan huonoimmalla pistekeskiarvolla kaikki on runkosarjan puolivälissä vielä täysin omissa käsissä jopa 2.sijaan. Jalosen ensimmäisellä kaudella oli muistaakseni jo hyvin pitkään selvää, että Jokerit kamppailee vain pudotuspelien viimeisistä paikoista.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Onhan tuolla floppeja etunenässä Kontiola, mutta kyllähän tämän kauden joukkue pesee tuon kauden joukkueen paperilla 100-0.

Salminen
Lajunen
Keränen
Hishon
Rissanen
Jalvanti
Helenius
Marjamäki
Talaja

Huhheijjaa.

Tämä on kyllä aivan uskomaton lista. Ja vielä uskomattomampaa on se, että joukkueen rakennuksesta kaiken tuon jälkeen vastaa edelleen herran vuonna 2019 samat miehet.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: gcz_
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös