Lassila–Georgiev–Setänen – TPS:n veskaritrio 2015–2016

  • 95 072
  • 400

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Kysyisin ihan yleisellä tasolla, kun itse tullut katsottua jonkin verran kanssa TPS:n otteluita (mielestäni TPS on hyvin mielenkiintoinen joukkue tällä kaudella), että miten tuo Lassila on "niin surkea", kun tosi paljon tulee kritiikkiä. Mun mielestä, mitä oon sivusta seurannut, niin Lassila on ainakin niissä otteluissa, mitä oon itse katsonut ollut ihan mies paikallaan. Esim. itse en kyl pistäisi Tapparan maaleista kuin sen kolmannen Lassilan piikkiin, ehkä jonkin verran sitä Ilomäen kuudetta osumaa, mutta kyllähän Ilomäki siinä vei myös koko puolustavan porukan yhtä kahville kanssa, että jotenkin vaikea laittaa tuommoista maalia veskarin piikkiin.

Joo, parhaimmillaan Lassila on äärimmäisen hyvä ja varma maalivahti, sama koskee Georgijeviä. Molemmat ovat kyllä liigaveskarin mitat täyttäviä pelaajia. Molemmat myös torjuivat hyvät voitot viime viikolla, joten mitään ns. maalivahtiongelmaa Tepsillä ei ole. Kirjoitin ylemmäs että molemmat ovat pelanneet surkeasti ja alle tasonsa. Tarkoitin siis ajoittain. Georgijeviltä mieleen tulee taanoinen ottelu Nordiksella, jolloin mikään ei jäänyt kiinni. Lassilallakin on ollut toki huonompia iltoja.

Väittäisin kuitenkin että Lassila on näistä kahdesta se, joka selvästi pelaa alle tasonsa. Georgijev on vielä lapsi, joten on täysi ihme että pelaa noin käsittämättömän hyvin ylipäätään. Kuitenkin, jos päästettyjen keskiarvo ykkösveskarilla on Liigan 16. paras ja joukkue kuitenkin kuuden parhaan joukossa, niin selvästi on petrattavaa. Toki jos Lassila olisi voinut jäädä Tappara-pelissä vaihtoon ensimmäisen kolmen maalin jälkeen, niin numerot olisivat hieman kauniimmat. Joka tapauksessa, kuten hyvin huomautit, ei Lassilan piikkiin voida noita Tapparan maaleja laittaa kuin tuo maalintakainen seikkailu ja jo hävityssä tilanteesssa tapahtunut Ilomäen kuudes maali, jossa torjuntatyöskentely näytti lievästi laiskalta.

Minulla ainakin luottoa riittää enemmän veskaritrioon kuin maalivahtivalmennukseen. Jos joku vielä muistaa Järvisen pelin Linköpingiä vastaan ruotsissa viime kauden CHL pelissä, niin varmasti myös muistaa, että onhan Järvinenkin parhaimillaan todella kova veskari. Jotain kuitenkin tapahtui ja myöhemmässä vaiheessa kautta Järvinen oli maalilla 100% hasardi joka imuroi ränniinkin heitetyt kiekot. Sama kohtalo näyttäisi odottavan myös Setästä. Tosin, kuten täällä on todettu, niin tuosta Norrenan koutsitoiminnasta ei nyt mitään sisäpiirin tietoja ole, mutta ei kai se nyt voi sattumaakaan olla että tämä sama sulamisruletti on alkanut tällä kaudella.
 
Tosin, kuten täällä on todettu, niin tuosta Norrenan koutsitoiminnasta ei nyt mitään sisäpiirin tietoja ole, mutta ei kai se nyt voi sattumaakaan olla että tämä sama sulamisruletti on alkanut tällä kaudella.
No mulla on. Norrena on pelaajille ihan täys mulkvisti, eikä todellakaan saa mitään respectia kopissa. Georgiev on oma projekti, siitä en osaa sanoa, mutta muille mokeille ei ole mitään annettavaa. Eikä mokeilla kiinnostusta ottaa vastaan. Todella kaukana ollaan Upin päivistä, valitettavasti.
 

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onhan tämä hieman huvittavaa, että ennen kautta pelättiin enemmän puolustuksen riittävyyttä ja vahvin osa-alue piti olla juurikin maalivahdit. Nyt tilanne on kuitenkin se, että kummankin taso heittelee aivan liikaa. Hyvänä päivänä seistään päällään ja torjutaan kaikki mahdolliset ja mahdottomat ja seuraavana päivänä ei saada kiinni edes sitä rantapalloa. Georgieviltä tuon vielä ymmärtää, koska on todella nuori ja tason heittelyä nyt sattuu tulemaan, mutta Lassila on pieni pettymys ollut. Liian usein otetaan ne muutamat gamesaverit ja vastapainoksi päästetään pari helpohkoa maalia. Helpot maalit ovat olleet suurina syinä ainakin 9 pisteen menetykseen (HIFK-TPS, Ässät-TPS ja TPS-Tappara). Tietty näissä peleissä myös muu joukkue on pelannut alle tasonsa, mutta juurikin näissä otteluissa meillä pitäisi olla maalivahti, joka kannattelisi illasta toiseen meitä.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Norrena on pelaajille ihan täys mulkvisti, eikä todellakaan saa mitään respectia kopissa.

En nyt sano, ettäkö tämän oletetun sisäpiiritiedon mukaan muodostaisin mielipiteeni. Kuitenkin mulle kehittyi jo Norrenan aktiiviaikoina sellainen kuva, että kyseessä on ylimielinen kusipää. En tiedä miksi tällainen mielikuva muodostui, mutta kuitenkin.

Kyseessä on tietenkin vain yhden rivikannattajan mielipide, tai pikemminkin mihinkään perustumaton olettamus, joten mitään johtopäätöksiä ei kenenkään tule tästä vetää, Norre voi ihan yhtä hyvin olla TPS-perheen mukavin ja pidetyin jätkä, harvoinpa näistä ulkopuolinen kovin tarkasti tietää. Sanomattakin on silti selvää, että jos tuossa sisäpiiritiedossa on enemmänkin totuutta mukana, tulisi tällainen syöpä leikata välittömästi irti TPS:n toiminnasta. Tietenkin Upin jälkeen lähes kuka tahansa olisi maalivahtivalmentajan roolissa heikennys, ei siinä mitään. Jotenkin vaan on ollut alusta asti sellainen (mihinkään sen kummemmin perustumaton) fiilis, että Norren kyvyt eivät tuohon hommaan riitä.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
No mulla on. Norrena on pelaajille ihan täys mulkvisti, eikä todellakaan saa mitään respectia kopissa. Georgiev on oma projekti, siitä en osaa sanoa, mutta muille mokeille ei ole mitään annettavaa. Eikä mokeilla kiinnostusta ottaa vastaan. Todella kaukana ollaan Upin päivistä, valitettavasti.

En nyt sano, ettäkö tämän oletetun sisäpiiritiedon mukaan muodostaisin mielipiteeni. Kuitenkin mulle kehittyi jo Norrenan aktiiviaikoina sellainen kuva, että kyseessä on ylimielinen kusipää. En tiedä miksi tällainen mielikuva muodostui, mutta kuitenkin.

Norrenahan oli maalivahti, joka ei ehkä teknisesti ollut koskaan mikään oppikirjan mukainen suorittaja, mutta kilpailuvietti oli aivan hirvittävä. Tavallaan sellainen köyhän miehen Patrick Roy, mitä tiukempi paikka, sitä enemmän Norrena halusi pelata, riitti taso sitten tai ei. Pääkopasta se ei jäänyt kiinni.

Ja ehkä tässä on myös kolikon kääntöpuoli: osaako tulisieluinen ex-maalivahti olla rauhallinen ja päivittäisestä tylsästä arjesta nauttiva maalivahtivalmentaja? Osaako Norrena päästää tietyllä tavalla "irti" vai "pelaako hän maalivahtiensa mukana", eli ottaa liian suurta roolia?

Tänä päivänä hirvittävästä tsempistä ja vaatimustasosta ei ole oikeastaan mitään suurempaa iloa maalivahdille, jos oma tekniikka ei anna ykköskassarille valmiuksia selvitä n. 50 pelistä kaudesta. Totta kai pään pitää kestää, mutta on ihan eri asia repiä paikkoja 30 ottelun tahdilla samassa ajassa. Harjoittelulla on siis paljon pelaavalle valtava merkitys, sen pitää tukea sitä että paikat kestää ja sitä, että toiminta pysyy suoritusvarmana. Tukeeko tämän hetken toiminta Lassilan tarpeita, vai treenataanko vain treenamisen ilosta, kunhan treenataan? Ja pelkällä ns. v-koodilla ei maalivahtivalmentaja ei saavuta mitään, jos päivittäisen tekemisen sisältö muilta osin ei ole kunnossa. Eikä kokenut tasonsa muualla osoittanut maalivahti mielestäni tarvitse enää mitään koirankoppeja, jos tällaista harrastetaan, vaan sitä, että luodaan ilmapiiri jossa se taso löytyy ja pysyy illasta toiseen, ja joukkue saa mahdollisuuden voittoon joka kerta.
 

Paco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nähtävästi on viime peli saatu hyvin pyyhittyä pois ja tänään Teemulle nollapeli. Itse en ottelua nähnyt, joten en voi kommentoida millaisella esityksellä tänään Jyp nollattiin.

Toivotaan samaa jatkossakin, sillä tähän mennessä otteet ovat olleet liian epätasaisia kuten tässä ketjussa on nyt moneen kertaan mainittu!
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Lassila se on ihmemies. Lauantaina rantapallot ja pendolinot suurinpiirtein vilisivät längeistä ja mistään ei tullut mitään ja tänään ihan hemmetin viileä ja kylmäpäinen esitys joka takasi ison osan voitosta. Ota tästä nyt selvää. Hyvän ja huonon matsin ero heittelee edelleen kuin junnuveskarilla, mutta jos Lassila pystyy vakauttamaan peliesityksensä edes lähelle tämäniltaista niin mahdollisuuksia on illasta toiseen komeaan voittoon.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Lassila se on ihmemies. Lauantaina rantapallot ja pendolinot suurinpiirtein vilisivät längeistä ja mistään ei tullut mitään ja tänään ihan hemmetin viileä ja kylmäpäinen esitys joka takasi ison osan voitosta. Ota tästä nyt selvää. Hyvän ja huonon matsin ero heittelee edelleen kuin junnuveskarilla, mutta jos Lassila pystyy vakauttamaan peliesityksensä edes lähelle tämäniltaista niin mahdollisuuksia on illasta toiseen komeaan voittoon.

Silti melkein Allu maaliin huomenna, pelasi Saipaa vastaan hyvin, mutta lyötiin ihan järjettömään paikkaan lauantaina maaliin, ansaitsee yhtälailla heti uuden näyttöpaikan. Mielestäni veskarit ovat nähtyjen pelien perusteella aika tasaviivalla, ei siinä pitäisi Lassilan iso palkkapussi painaa yhtään. Se huono asia tässä on että on melko kokematon kakkonen, että kehitys vaatisi onnistumisia ja jossain joukkueen herätys tilanteessa kuten lauantaina, saatetaan nuori kaveri "uhrata" aivan turhaan. Mikäli lauantaita ei lasketa, on Allu pelannut kokonaisuutena hyvän kauden, se yksi HIFK ottelu kusahti.
 

timpo09

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Lassila oli kyllä Jypiä vastaan itse varmuus. Ja eikä se Tappara tappio nyt niin nöyryyttävältä enää tunnukaan kun murjoivat nyt SaiPan 0-7.
 

Rote Sau

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS + länsirannikko
Mieluummin Lassila jatkamaan Pelicansia vastaan ja Georgiev helpompaan paikkaan lauantaille kotiin maaliin. Lassila saa vielä todistaa ainakin mulle, että kuuppa kestää edes 2 peliä putkeen.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Millainen jamppa on Karolus Kaarlehto? Juuri 18 täyttänyt. Onko povattu nousevan huipputasolle?
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Millainen jamppa on Karolus Kaarlehto?

Eipä mulla Kaarlehdosta oikein mitään analyysia ole heittää, muistan kun hän joskus junnumaajoukkueessa (U-16) ollessaan puhutti ja silloin meinattiin, että kaverista saattaisi joskus jotain tullakin. Ainakin EP:n mukaan kaveri on nostettu A-junnuista edustukseen (tai niin mä ainakin tuota tulkitsen, saatan toki tulkita väärinkin).

Eliteprospects.com - Karolus Kaarlehto
 

Sakoi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ainakin EP:n mukaan kaveri on nostettu A-junnuista edustukseen (tai niin mä ainakin tuota tulkitsen, saatan toki tulkita väärinkin).

Eliteprospects.com - Karolus Kaarlehto

Olisko se klassinen kolmosmokke nyt kun Setänenkin lainalla muualla? Vai vieläkö sellasia kolmosmokkeja nimellisesti ringissä pidetään? Muitahan meillä ei Lassilan ja Georgievin lisäksi ole joten joku sielä pitää varalla olla jos jompi kumpi näistä herroista joutuu sivuun.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Yhtään kenenkään ammattitaitoa väheksymättä tämä veskarikuvio haisee siltä, että tähän tarvittaisiin nyt kokeneemman koutsin/vaikuttajan neuvoa sekä jyrähdystä, että tavallaan tämäkin osasto saataisiin rauhoitettua. Jos huhut pitävät paikkansa tästä mv-puolen huonosta työilmapiiristä, niin jotain olisi tehtävä. Nyt sitä mentorointia tarvittaisiin eli hoitaako Big Daddy vielä tätä virkaa auttaakseen asiassa? Tai eihän BD maalivahdeista sen enempää mitään tiedä, mutta voisiko joltain Jorma Valtoselta tai vastaavalta saada jonkinlaista väliaikaista mentorointiapua Norrelle? Upia tuskin kehdattaisiin enää pyytää leipiin, kun juuri pääsi eläkepäiville ja on eriasia ottaisiko Norre mitään vinkkejä edes vastaan, kun omaa nyt mv-koutsin tittelin, mutta balanssi olisi hyvä säilyttää tällä rintamalla, kun jatkuvasti lähestytään niitä yhä tärkeämpiä pelejä.
 

Jalasvaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS ja WSH Capitals
Tänään taas Alexandar on lyöty A-nuorten maalille, joten lienee sitten Lassila jälleen huomenna uunissa. Odotin huomenna kyllä Alexia edustuksen maalille, mutta eipä näin sitten käynytkään. Nyt taas A-nuorten selvä ykkönen jää penkille katselemaan, kun Georgijev pelaa. Sinänsä ei mitään väärää ole tapahtunut, kun Karolus pääsee sitten huomenna maalille, mutta onko tuossakaan mitään järkeä, että A:ssa on kolme molaria jo muutenkin ja sitten siellä peluutetaan vielä Alexia. Kaikkein huvittavinta tuosta ruletista tekee sen, että Norren toinen suosikki Julius Pohjanoksa ei mahdu edes A:ssa pelaamaan, mutta treenaa silti edustuksen mukana ainakin satunnaisesti.
 

Daenboudian

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Onko sillä Norrenalla ihan kaikki narut käsissään? Vai onko niitä jo niin paljon, ettei jokainen lanka enää pysy hallussa?

En tiedä tapauksia henkilökohtaisesti, mutta erinäisten kertomusten perusteella Norrena ei ole se kaikista helpoin persoona. Jos olet hyvä jätkä, tarjotin tuodaan esiin. Jos et naura samalle huumorille, niin ruoska kaivetaan kaapista.

Tämä koko Lassila-Georgijev-Setänen -kuvio on yksi työmaa, josta harva ymmärtää enää mitään. Vielä kun Norre pelasi itse, niin latasi seurajohdolle huolella täyslaidallista. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin ei Kristian Järvinenkään taida rukoilla iltaisin Norrenan kuvan alla.

Mistään en mitään tiedä, mutta fiilis on hämmentävä.
 

ceeceeäm

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulainen jääkiekko
Jumalauta. Lassila on iskussa ja nyt se otti jo rankkarinkin kiinni. Muut aivan yössä tossa Blues -pelissä. Ilman Lassilaa peli olis Bluesille jotain 0-2 tai 0-3... Älkää nyt perkele luopuko Teemusta!!!
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei taida Lassila lähtee minnekään, kun nyt Setänen laitettiin loppukaudeksi Savonlinnaan. Voi tulla piukat paikat, jos Lassila loukkaantuu, mutta kai sen Setäsen sieltä takasin saa tarvittaessa. Saa nähdä miten poika kehittyy, kun pääsee Myllyksen oppiin. Mahdetaanko ens kauteen lähtee kaksikolla Georgiev - Setänen?
 

Makopide

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo FOREVER, Liverpool
Ei taida Lassila lähtee minnekään, kun nyt Setänen laitettiin loppukaudeksi Savonlinnaan. Voi tulla piukat paikat, jos Lassila loukkaantuu, mutta kai sen Setäsen sieltä takasin saa tarvittaessa. Saa nähdä miten poika kehittyy, kun pääsee Myllyksen oppiin. Mahdetaanko ens kauteen lähtee kaksikolla Georgiev - Setänen?
Etteköhän sen Setäsen saa takaisin teillepäin jos TPS:n maalivahti hajoaa kun meillä on kuitenkin kaksi ihan hyvää kopparia jo omasta takaa. Tämä Setäsen SaPKoon tulo oli noista kolmesta pelaajasta yllättävin koska meillä on tosiaan ihan hyvällä tolalla tuo maalivahtikaksikko ja varsinkin Kälkäjä on parantanut huimasti.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Ei taida Lassila lähtee minnekään, kun nyt Setänen laitettiin loppukaudeksi Savonlinnaan. Voi tulla piukat paikat, jos Lassila loukkaantuu, mutta kai sen Setäsen sieltä takasin saa tarvittaessa. Saa nähdä miten poika kehittyy, kun pääsee Myllyksen oppiin. Mahdetaanko ens kauteen lähtee kaksikolla Georgiev - Setänen?

Todella hyvä rakaisu tämä kyllä kaikin puolin. Näkisin, että loppukausi Savonlinnassa huomattavan pätevässä valmennuksessa tekee olennaisesti parempaa Setäselle, kuin kiertolaiselämä tai Norrenan (huhuttu) vittuilu.
 

Ludek

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei taida Lassila lähtee minnekään, kun nyt Setänen laitettiin loppukaudeksi Savonlinnaan. Voi tulla piukat paikat, jos Lassila loukkaantuu, mutta kai sen Setäsen sieltä takasin saa tarvittaessa.
Jos niin ikävästi kävisi, että jompikumpi kaksikosta Lassila-Georgijev loukkaantuisi, niin Setänen kyllä tarvittaessa palaa Savonlinnasta Turkuun.

Miksi muuten TPS luopuisi selkeästä ykkösmaalivahdistaan? Siitäkään en olisi varma, etteikö hän pelaisi meillä myös ensi kaudella. Paljon riippuu siitä, miten tämä kausi sujuu. Ja myös siitä, onko Georgijev ensi kaudella valmis ottamaan ykkösmaalivahdin paikan. Tämä jälkimmäinen lienee suurempi kysymysmerkki tässä kohtaa.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Setänen ilmeisesti rekisteröi vielä otteluketjussakin esiintyneet Tuto-leirin kuittailut, ja pelasi avausmatsissa Sapko paidassa nollat. Toivottavasti Setäsen osalta tilanne nyt rauhoittuisi, saisi pelata vähän aikaa saman jengin logo rinnuksissa ja kiekko alkaisi taas tarttua.
 

Iso-Olli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miksi muuten TPS luopuisi selkeästä ykkösmaalivahdistaan? Siitäkään en olisi varma, etteikö hän pelaisi meillä myös ensi kaudella. Paljon riippuu siitä, miten tämä kausi sujuu. Ja myös siitä, onko Georgijev ensi kaudella valmis ottamaan ykkösmaalivahdin paikan. Tämä jälkimmäinen lienee suurempi kysymysmerkki tässä kohtaa.
En tosiaan tiedä miksi TPS luopuisi tällä kaudella Lassilasta, mutta eikös tässä ollut aiemmin huhuja siihen suuntaan. Ensi kausi sitten on eri asia. Georgijev on vuoden kokeneempi ja Setäsessäkin on todella paljon potentiaalia. Niin kuin ylempänä mainittiin niin tänään tuli nollapeli ja jos saa olla loppukauden Savonlinnassa niin pääsee rauhassa kehittymään ja toivottavasti pelaamaan paljon. Sopimukset kaksikolla on myös ensi kaudesta. Lassilan hintalappu on kova ja uskallan väittää, että Georgijev ja Setänen saavat yhteensä vähemmän palkkaa, kuin Lassila yksin. Elikkä myös raha voi olla suuri tekijä, kun mietitään ensi kauden maalivahteja.

Toki lopulta merkitystä on vain ja ainoastaan sillä, että maalivahti/-vahdit mahdollistavat voiton joka ilta. Itse uskon, että ensi kaudella pärjättäisiin kaksikolla Georgijev - Setänen ja Lassilasta vapautuvat rahat voitaisiin käyttää muun joukkueen vahvistamiseen. Anteeksi offtopic.
 

Paco

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Laitetaan tänne nyt hieman positiivistakin juttua, kun on tullut tuota Teemua moitittua (aiheestakin). Itse en eilistä peliä nähnyt, mutta kaikki raportit kertovat miehen olleen erittäin varman oloinen ja taanneen joukkueelle voiton. Tällaista maalivahtipeliä TPS tuleekin tarvitsemaan, jotta tämä alkukauden epätasaisuus saadaan käännettyä ja maalivahdin avulla joukkue voisi taistella joka ottelussa voitosta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös