Lapsuuden kevyitä henkisiä vammoja

[Rixa88]

Jos muistelen aikoja, kun olin alle kouluikäinen, ei äkkiseltään tule mieleen mitään erityistä henkisen vamman aiheuttajaa joka olisi ylitse muiden. Kun miettii hieman pidempään, tulee lähinnä mieleen jokin kirja, jossa oli aivan karmeita kuvia, harmi etten enää muista, millaisia kuvia, mutta yhdessä taidettiin jonkin ihmisen (vai olisiko ollut peräti eläinhahmo) päähän tähdätä naulaa, eli hänen takanaan oli toinen ihminen/eläin vasaran kanssa valmis lyömään siihen naulaan. Toinen, mikä aiheutti pelonsekaisia tunteita minussa pienenä, oli Nazarethin It'Snaz LP-levyn kannessa oleva poika suu auki. Löytyy Googlen kuvahaun kautta.

 

[pettter]

Ei mulla ole mitään, tai ehkä en vaan muista. Vai voiskohan Tappajahaista johtua pienoinen vesikammoni. Hauki vie munat jos alasti uit. Ei se kyllä välttämättä siitä leffasta johdu, vaikka sen melko pienenä näinkin.

Mutta mistä ihmeestä hauki voi tietää onko se mulkku vai muikku kun lähes samankokoisia ovat ja noissa sanoissakin on vain yksi kirjain eroa, huh.

Siis sellaista neulamuikkua tarkoitan. Oujee.

 

[NDT665]

Näin kersana jossain telkkariohjelmassa ihmisen kutisten pään. Se roikkui hiuksiensa varassa ja suun paikalla oli siisti rivi ompeleita. Vanhemmilla oli kova työ saada uskomaan, että eihän tuollaista harrasteta täällä tutussa turvallisessa Kotomaassa.
Oli kyllä aika hankalaa saada lapsi mukaan Ruotsin tai Tanskan tai minne vain ulkomaan matkoille.

 

[Vili#16]

Joskus alle 10-vuotiaana tuli nähtyä Stephen Kingin Uinu, uinu, lemmikkini. Siitä näki kyllä painajaisia, ja aina pelotti onko Cage sängyn alla valmiina viiltämään akillesjänteet poikki. Etenkin tuo kohtaus jäi skidinä liiankin hyvin mieleen.

Toinen jännäkakan aiheuttaja oli Child´s Play-elokuvien Chucky.

 

[DTremens]

Muuten en oo koskaan lapsena noita piirrettyjen ja muiden hahmoja pelännyt mutta Peukaloisen retkissä esiintyvä Smirre -kettu sai aina jostain syystä suunnilleen paskahalvauksen aikaan meikäpojalle. Ihmeellinen on ihmislapsen mieli.

 

[Uleåborgir]

Joskus alle 10-vuotiaana tuli nähtyä Stephen Kingin Uinu, uinu, lemmikkini. Siitä näki kyllä painajaisia, ja aina pelotti onko Cage sängyn alla valmiina viiltämään akillesjänteet poikki. Etenkin tuo kohtaus jäi skidinä liiankin hyvin mieleen.

Minulla jäi tästä elokuvasta kauheimpana mieleen Zelda-täti, joka asui talon yläkerrassa. Helvetin kuumottava hahmo. Elokuvan auton alle jäänyt koira säälitti eniten koko remmistä.

 

[Iker]

Otetaan toisenlaista teemaa mukaan.

Joskus vuosien 1989-90 tienoilla Milanon Inter oli pihapeleissämme kova tekijä. Maalivahtina meillä oli aina Walter Zenga, maalintekijänä usein esim. Serena tai Klinsmann.

Noihin aikoihin kolahti postiluukusta Futari, jonka kansilehden otsikossa kerrottiin Serie A:n aikeista kieltää ulkomaalaispelaajat sarjasta.

Tuntui rajulta ja äärimmäisen tylsältä, että jatkossa Serie A:ssa pelaisi pelkkiä suomalaisfutaajia. Lopulta asian todellinen laita paljastui ja kuittailua tuli kotona isoveljeltä ihan tarpeeksi.

 

[Leelian Lepotuoli]

Mulla oli huoneen ovi olkkariin ja sellanen iso sänky missä oli koulupöytä alapuolella. Sängystä näin olohuoneen piirongin peilin kautta telkkariin ja katselin salaa elokuvan Kärpänen. Olin varmaan ekaluokkalainen ja ihan paniikissa kun äiti ja meni nukkumaan leffan jälkeen. En oo koskaan kattonu sitä uudestaan, veikkaan et ei se ihan niin pelottava ole.

Sain 6- vuotiaana laktoosi- intoleranssin ja kaupassa oli mulle tarjolla pelkästään Tofu jäätelöa, Kalinka jugurttia ja sinistä HYLA maitoa.

 

[FutureHockey]

The Joulukalenterin Pentti Nieksen/Näsä. Hyi hitto. Se hetki, kun Pentti muuttuu oudosta matkamiehestä Näsäksi on jotain hirvittävää. Ja se tunnari kun se joku soittorasia pyörii jossain pimeässä luolassa hämähäkinseittien keskellä. Vieläkin vähän puistattaa kun katsoo niitä jaksoja jostain netistä ja muistaa ne lapsuuden fiilikset.

Tämä oli ehdottomasti itsellenikin todella shokeerava ja pysäyttävä hetki, vaikka se jo nyttemmin naurattaakin. Kuitenkin tuolloin kun Näsä ensimmäistä kertaa Näsäksi muuttui, niin kyllähän siinä käsiä vietiin silmien eteen..

Shokeraavaa oli myös joskus pienempänä, kun saatiin veljen kanssa ruinattua Äitimme ystävätär kertomaan meille kummitusjuttuja (alustuksena, että he asuivat tuolloin todella vanhassa tönössä, joka toimi monen tarinan alkulähteenä). Vaikka tarinat olivatkin lievästä päästä eikä sisältänytkää juurikaan mitään kauheuksia, sai se pienen pojan mielikuvituksen laukkaamaan hulluna ja kuulemaan öisiä ääniä ihan uudella asteella. Hyi yök. Sitemmin olen kyllä tykästynyt aiheisiin ja kauhuelokuvien suurena ystävänä erityisesti kummitusaiheiset elokuvat ovat suosikkien joukossa, joten tästäkin olen päässyt ylitse.

Elokuvien saralta traumoja pienempänä aiheutti se uudempi hohto (Kubrickin version näin vasta vanhehmpana). Tai niinkään se elokuva muuten, mutta se perkeleen nainen siellä kylpyammeessa sai aikaan kauhureaktion ja unettomia tunteja.

Kovasti olen koittanut miettiä näitä kipukohtia, mutta kun ei perkele tule mieleen. Vaan eiköhän niitä ala tännekkin tipahdella muiden toimesta, niin kompataan ja kerrotaan sitten lisää.

 

[H.Incandenza]

En tiedä muistaako kukaan, mutta joskus pienenä olessani, eli 80-luvun alkupuolella, telkkarista tuli jonkinlainen mainos tai valistusfilmi. Siinä joku, olikohan nainen, ajoi autolla pimeällä ja sateella. Pyyhkimet viuhtoivat ja tunnelma oli pahaenteinen. Sitten jossain vaiheessa kuski vilkaisee takapenkille ja sinne on ilmestynyt joku paholaisen kätyri, kuolema tai ihan perusrunkkari. En muista tarkalleen. Kuski ajoi kuitenkin autonsa pöpelikköön ja oli vainaa. En muista edes sitä, mitä siinä oli tarkoitus valistaa, turvavyöttä ajamista vastaan, väsyneenä ajamista vastaan vai mitä. Tai olikohan se edes valistusfilmi vai jokin sarja tai elokuva. Helvetinmoiset traumat siitä ainakin jäi.

 

[LannyMc]

Tappajahain näkeminen liian nuorena aiheutti moneksi vuodeksi eteenpäin pienimuotoisen kammon vettä kohtaan. Uimassa kyllä käytiin, mutta ei se tumma vesi ikinä oikein houkuttelevalta laiturilta katsoen näyttänyt.

Toinen kammotus oli mummolasta löytyvä taulu, johon on maalattu muotokuva kyynelsilmäisestä pikkutytöstä. Taiteilijasta ei ole pienintäkään hajua, mutta taulun tumma värimaailma yhdistettynä tytön surunmurtamaan ilmeeseen ahdistivat varsin paljon. Ja kyllä pienen ahdistuksen saa siitä taulusta vielä näin aikuisenakin, sen verran tiukkaan on taulun aiheuttamat tunnetilat lapsuudesta juurtuneet.

 

[benicio]

Toinen kammotus oli mummolasta löytyvä taulu, johon on maalattu muotokuva kyynelsilmäisestä pikkutytöstä. Taiteilijasta ei ole pienintäkään hajua, mutta taulun tumma värimaailma yhdistettynä tytön surunmurtamaan ilmeeseen ahdistivat varsin paljon. Ja kyllä pienen ahdistuksen saa siitä taulusta vielä näin aikuisenakin, sen verran tiukkaan on taulun aiheuttamat tunnetilat lapsuudesta juurtuneet.

^Vanhempien vaatehuoneen oven sisäpuolella oli juliste jossa oli muistaakseni maalauksessa kaksi pikkulasta rappukäytävässä odottamassa vanhempia kotiin tai jotain. En pystynyt edes katsomaan vaatehuoneeseen päin, saatika että olisin käynyt siellä. Aina piti juosta oven ohi ja katsoa eri suuntaan. Hirveintä olisi ollut jäädä vaatehuoneen oven taakse.

Kaikki kauhuelokuvat siirtyi tehokkaasti tosielämään, uimassa en tykkää vieläkään käydä yksin. Muumien mörkö oli oikeastaan ihan symppis, mutta hattivatit oli karmeita.

Kotimme läheisen autiotalon pihalta (maaseudulla, ei ollut mitään spurguja tai muita) löysin joskus random mummon makaamassa maasta, ikäänkuin kuuntelemassa maata. Mummo nousi ja lähti polkupyörällä menemään sanomatta sanaakaan. Tämä tapahtuma on vieläkin ihan täysi mysteeri, ja ehkä pilannut elämäni.

Ja Kodin Lääkärikirja vuosisadan alusta, voi veljet että sitä ei tehnyt mieli selata ja silti selata piti. Kivoi kuvii, kuten tämä.

 

[cottonmouth]

Toinen oli opettavainen lastensatu Max ja Moritz, jossa kepposia tehneet pojat jauhettiin myllyssä. "pojat joit' ei saatu hyviks, on nyt jauhettuina jyviks"

Jörö-Jukka oli myös varsin valloittava satu. Siis hyi helvetti. Lisäksi "Ukko-Mustalainen" oli pelottava hahmo, jonka uhkailtiin vievän, jos ei ollut kiltisti.

Noidan käsikirja puolestaan oli hippasen turhan kuumottavaa luettavaa.

Edit: Jostain syystä tuo Googlen kuvahaun kuvissakin esiintyvä leijuva ja ilkeästi hymyilevä pää oli cottonillekin se kaikista hirvein kuvituskuva.

 

[Mosku]

Vielä palatakseni leffa- aihepiiriin. Täytyy todeta että "Night of the Creeps" eli suomeksi tutummin "Lötköjen Yö" oli kyllä niin pelottava että näin painajaisia niistä zombeista vielä viikkoja.

 

[Knox]

Minulle ei niin kevyen trauman lapsena jätti Muumien Mörkö. Hyi helvetti sentään, kun se oli itsensä kuistille sinne oven taakse hilannut. Tuota kohtausta ei penskana pystynyt katsomaan kuin sohvan takaa ja välillä ei sieltäkään. Unissakin Mörkö esiintyi varsin säännöllisesti, tämä vaivasi vielä pitkälle ala-asteikäiseksikin. Sittemmin hahmo muuttui enemmänkin mielenkiintoiseksi, tosin Tapio Hämäläisen ääninäyttely Mörkönä nostaa vieläkin hieman niskavilloja pystyyn.

En tosin taida tämän henkisen vamman kanssa olla yksin, taitaa olla aika yleinen niiden keskuudssa jotka ovat Muumilaakson tarinoita 90-luvun alussa katsoneet. Aiheesta taitaa olla olemassa väitöskirjakin.

Tämähän se. Vieläkin muistan nuo painajaiset. Aina sama kaava, "herään" kesken unien, ja ikkunassa on mörön varjo. Kotona ei ole ketään, ja sama mihin huoneeseen juoksen, ilmestyy tuo varjo jokaisen ikkunan taakse. Kammottavia unia.

Katsoin itse asiassa aika vasta tuon mörkö-jakson, ja oli hauska huomata kuinka vieläkin muistaa niitä fiiliksiä, mitä lapsena oli.

Toinen liittyy manaajaan. Tuo leffa tuli uutenavuotena telkkarista, en nyt muista vuotta, mutta olin joku 7-8 vuotias. Katselin sitä salaa, ja näin painajaisia varmaan seuraavat kolme viikkoa. Se kohta jossa riivattu tytteli leijuu sänkynsä yllä, oli melkoinen järkytys pienelle Knoxille.

 

[Rixa88]

Toinen kammotus oli mummolasta löytyvä taulu, johon on maalattu muotokuva kyynelsilmäisestä pikkutytöstä. Taiteilijasta ei ole pienintäkään hajua, mutta taulun tumma värimaailma yhdistettynä tytön surunmurtamaan ilmeeseen ahdistivat varsin paljon. Ja kyllä pienen ahdistuksen saa siitä taulusta vielä näin aikuisenakin, sen verran tiukkaan on taulun aiheuttamat tunnetilat lapsuudesta juurtuneet.

Kuvaus sopii täydellisesti erääseen tauluun, joka löytyi myös oman mummini kodista. Minussa tosin tuo taulu aiheutti lapsuudessa lähinnä neutraalin "jaa"-fiiliksen. Mummi ei ole siinä talossa asunut enää pitkään aikaan (äitini talo nykyään), mutta käsittääkseni kyseinen taulu roikkuu siellä vielä tänäpäivänäkin. Taitaa olla jopa samassa huoneessa kuin oli lapsuudessani.

Tekijästä ei myöskään mitään hajua, mutta vaikuttaa vahvasti samalta taululta..

 

[Wiljami]

Tulipa tässä muisteltua hieman lisää pelottavia juttuja lapsuudesta. Telkkaristahan nuo muistuneetkin ovat, X-filesin tunnari, Äärirajoilla (jotkut jaksot) ja taisi Pelottaako -sarjassakin jotain pikku-Wiljamille liian hurjia tarinoita olla (urbaanilegendojen filmatisointejahan siinä käsiteltiin, joku toiveita toteuttava apinankäsi jäänyt ainakiin mieleen).

 

[Kaheksas pakki]

Kakkoselta(?) tuli joskus joku scifi sarja mikä alkoi sanoilla : "Theres nothing wrong in your television.." En muista sarjan nimeä tai muutenkaan sarjasta muutakuin tuon alkun ja se oli aikoinaan aika jännää.

Myös psyko leffoja tuli katsottua ennen kouluikää, ja jotkut kohtaukset jäivät mieleeni pitkäksi aikaa. Meillä oli silloin olohuoneessa nojatuoli selkä ulko-ovelle päin, ja jos tulin yksin kotiin en ikinä uskaltanut katsoa onko tuolissa joku.

 

[Wiljami]

Kakkoselta(?) tuli joskus joku scifi sarja mikä alkoi sanoilla : "Theres nothing wrong in your television.." En muista sarjan nimeä tai muutenkaan sarjasta muutakuin tuon alkun ja se oli aikoinaan aika jännää.
...

No tämäpä oli juurikin tuo Äärirajoilla. Pyöri joku ovi avaruudessa ja sen takaa sitten lähti jakson tarina liikkeelle.

edit. Ovi oli, muttei avaruudessa (onkohan mulla Doctor Who:n alut mielessä sitten vai mitkä):
The Outer Limits (1995) Intro - YouTube
(linkki youtubeen Outer limits -sarjan -95 version introon)

 

[Kaheksas pakki]

No tämäpä oli juurikin tuo Äärirajoilla. Pyöri joku ovi avaruudessa ja sen takaa sitten lähti jakson tarina liikkeelle.

Niimpä olikin! Jotenkin tuo alku oli niin jännä, ja jaksotkin tuli katsottua usein sormien välistä kun oli kädet silmien edessä :)

 

[asyouwere]

Eipä ollut tämäkään usean tv-sarjan jälkeen helähtänyt nauru mitään mukavinta kuultavaa. Laittoi puntin tutisemaan.

 

[100A]

Hohto taisi olla se pelottavin ja ne perkeleen viher"patsaat", mutta eipä noistakaan traumoja ole jäänyt.

Mä näin Hohto -leffan aivan liian pienenä, varmaan kymmenvuotiaana. Jumalauta että se oli karmiva! Käytävälle kirveellä paloitellut kaksostytöt klik klik+ kylpyammeen viehko kaunotar joka muuttui mädäntyneeksi mummoksi klik + hissien ovista suihkuava veri klik + kuolaava Danny boy Redrum -teksteineen klik...ei morjens. Sokerina pohjalla vielä tämä

Nyt myöhemmin pidän tuota parhaana kauhuleffana. Kaikki linkit menevät kuviin ko. elokuvasta.


Vielä kohtuullisen varttuneena olin aika herkkä näkemään painajaisia tv-jännäreistä, vielä syksyllä -88 esittetty kotimainen Painajainen -sarja oli 13-vuotiaalle ihan liikaa. Sitä ei toki kehdannut silloin enää kenellekään tunnustaa että meni ihan uniin. Sarjasta lisätietoa tuosta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Painajainen_(televisiosarja)

 

[Luulajanpuisto]

Joskus noin neljä-viisivuotiaana selailin kuvakirjaa, jossa kerrottiin susihukasta, joka terrorisoi viattomia metsäneläimiä. Nämä söpöt pikku karvapallerot sitten päättivät, asioiden päästyä kyrsimispisteen ylitse, kostaa kokemansa vääryydet susihukalle.
Muistan vain tapahtumat pintapuolisesti, mutta lopulta ne kivat karvapallerot puhkoivat sen susihukan silmät.
En todellakaan muista, oliko tämä jokin Disney-ripoff, vai mistä lienee kysymys. 1970-luvun loppupuolella tämä lastenkirja on kuitenkin luettu. Ei pärjää Se ei, Kolkuttajatkaan.

 

[Ignoramus]

Monenlaista kauhurainaa tuli nähtyä pienenä, ja kaikki pelottivat silloin ihan vitusti, mutta Maissilapset oli varmaankin ahdistavin kaikista.

Omat vanhempani eivät olleet täydellisiä siihen aikaan, mutta silti ajatus siitä että heidät olisi tapettu, ja olisin jäänyt omilleni, oli aivan helvetin pelottava.

 

[sekolust]

Noidan käsikirja puolestaan oli hippasen turhan kuumottavaa luettavaa.

Tuo oli kyllä karu kirja. Ahkeraan tuli kirjastosta lainattua ja aloitinpa piraatin urankin tuolla kirjalla. Nimittäin aloin näpyttelemään tarinoita noita tarinoita ylös jollain ikivanhalla tekstieditorilla. Rikos on näiltä osin tosin vanhentunut, hirveän montaa tarinaa ei jaksanut kopioida ja kyseinen kone on päätynyt ongelmajätteeksi jo 2 maailmanmestaruutta takaperin.

Alkaa olemaan jo melkoisen hyvissä hinnoissa tuon kirjan painokset. Aktiivisesti en ole teosta haeskellut, mutta satunnaisesti vastaantulevat painokset tuntuvat olevan nettikaupoissa huonokuntoisinakin useita kymppejä.