Lapsuuden kevyitä henkisiä vammoja

[Ylärima]

Erittäin asiallinen ketju, kiitos avaajalle. Nimimerkki finnjewelin ketjun alussa mainitsema hukkumis-Tietoisku (tuonaikaisen luuloni mukaan Tietotuisku), jossa avannossa törröttää musta hanska, on jäänyt ikiajoiksi mieleen.

Omana panoksenani tuon ketjuun koulun liikuntatuntien uimareissut. Me uimataidottomat jouduttiin uimaan mahan ympärillä semmoinen rottinkilenkki, josta törrötti monen metrin pituinen varsi, jonka päässä altaan reunaa pitkin "uimisemme" tahtiin kulki huonotuulisen vankikarkurin näköinen tyyppi, titteliltään uinninvalvoja.

 

[Kumielvis]

Näitä on kyllä aika paljon, tuli monta juttua mieleen.
Muumien se jäärouva ja se kun pikku-Myy jäätyy oli hirmu ahdistava, se musiikki on vieläkin melko hyytävä. Mörkö oli tietty kans mut se ei ole jäänyt samalla lailla mieleen.

Joskus 7-vuotiaana menin koulun jälkeen aina kaverille. Siellä oli Resident Evi-peli pleikkari yköselle ja sen kannessa semmoinen zombie-örkki. Näin siitä sitten seuraavana yönä painajaista. Olin äitini kanssa mummolassa. Se örkki oli siellä kans, seuranamme oli myös kaikki käsinukkehahmot aapisesta, elävinä ja puhuvina. Örkki seurasi ja yritti tietenkin syödä meidät, harhautettiin se yläkertaan ja juostiin pihalle. Siellä olin sitten äitille sillai "jee me eksytettiin se"
äiti sitten toppuutteli notta miksi ihmeessä se örkki sinne sisälle olisi jäänyt. Sieltä se sitten tulikin nurkan takaa (pihalla oli joku iso sähkömuuntaja jostain syystä jonka takana piileskeltiin äitin ja aapis-vuohen kanssa) ja äiti pääsi juoksemaan pakoon. Mulla kuitenkin jäi takin hiha johonkin kahvaan kiinni ja se örkki saavutti mut. Se aapis-vuohi uhrasi itsensä mun puolesta ja se örkki söi sen, en kumminkaan päässyt pakoon. Se nappasi mun kädestä kiinni ja sanoi "nyt aion syödä tämän pojan elävältä ja aloitan hänen kädestään, hähää!" sitten heräsin siihen kun se puraisi kiinni.
Tuon painajaisen jälkeen aina kun kuljin kouluun tai kesällä futiskouluun juoksin kaikki matkat koska kuvittelin tuon örkin seuraavan minua. Tätä kesti varmaan pari kuukautta ainakin. Tuosta on joku 15 vuotta ja vieläkin muistaa sen unen :D

Muita kammotuksia oli Uhrilampaat/Hannibal. Olin joskus iskällä yötä ja iskän luona joutui/pääsi jomman kumman yön nukkumaan olkkarissa patjalla. Silloin tuli neloselta Thomas Harris- maraton eli noi Uhrilampaat ja Hannibal näytettiin peräkkäin. Olin sillon jotain 9 ja tiesin että ei pitäisi katsoa. Iskä ei niin välittänyt noista ikärajoista muuten mutta uskon kyllä että tällä kertaa se ei tajunnut että katsoin koska olin nukahtanut aiemmin. Katselin kumminkin sormien välistä noita leffoja ja ne sekoittuivat uniin niin ettei tiennyt että mikä on totta ja mikä ei, näki vaan kun se pelottava mies puri siltä naiselta naaman irti. Pelotti nukkua.

Ihan pienenä pelkäsin Nintendon Jurassic Park-peliä. En itse muista mutta äiti jaksaa kyllä muistuttaa. Siinä näytön laidalta tuli tyrannosaurus, joka kääntyi katsomaan ruutuun ja karjaisi. Säikähdin aina hirmuisasti ja paskoin housuuni, ja sitten tahdoin nähdä sen uudestaan. Kauhuleffaviehtymys on ilmeisesti sitten peritytynyt tuolta vaippaiästä asti...

Muita traumoja auheutti se, jos joku eläin joskus ikinä missään kuoli. Esim just Mufasa, ei morjens. Pikatsu kun melkein jätti Achin Pokemonissa niin siskon kanssa itkeä vollotettiin molemmat myös aika pahasti.

 

[Masentaja]

Uinu uinu lemmikkini, poika sängyn alla kirurgin veitsen kanssa, akillesjänne... Tuo leffa... Olin himassa kipeenä, tuo leffa oli jostain eksynyt meille, vissiin naapurilta lainassa. Alettiin mutsin kanssa sitä katselemaan, kumpikin vissiin odotti jotain Beethovenia sieltä mutta muistaakseni kyllä loppuun katsottiin :) Ikää en muista, mutta varmaan ehkä siellä kympin nurkilla eli on tästäkin jo parisenkymmentä vuotta aikaa. Melko traumaattinen kokemus, en ole ko leffaa sen jälkeen katsonut. Tosin eipä tuo kauhu-skene iske oikein muutenkaan.

 

[benicio]

Uinu uinu lemmikkini, poika sängyn alla kirurgin veitsen kanssa, akillesjänne... Tuo leffa...

Ai helvetti, tuossako se oli? Vieläkin tulee mieleen sängystä noustessa joskus. Olen yhdistänut tuon Gremlinsiin, taisi siinäkin joku sängyn alla vaania.

 

[Negatiivinen]

Minulla jäi tästä elokuvasta kauheimpana mieleen Zelda-täti, joka asui talon yläkerrassa. Helvetin kuumottava hahmo.

Zelda se meikäläistäkin kuumotteli kakarana niin maan saatanasti, taitaa olla ainoa yöunet vienyt elokuvahahmo ikinä. Linnut-leffan silmätön raato taisi tosin aiheuttaa jotain samansuuntaisia tutinoita aikanaan, kesto oli tosin lyhyempi.

 

[Luge H]

Elokuvan "Kuka pelkää noitia" tämä kohtaus.
Samoin Tappajanuket (The Puppet Master) sekä Freddy kuumottivat aika saatanasti. Ei alle kymmenen vuotiasta paljon valvottu mitä tuli telkkarin suhteen.

 

[Isle of Man]

Olin about kuuden vanha ja vuotta vanhempia futaajia valmensi sellainen tyyppi jolla oli aivan pirun tuuheat, suupielien tasolle ulottuvat, harmaat pulisongit. Pidin niitä aivan jumalattoman rumina.

Kauhukseni huomasin omissa poskissani sellaista vaaleaa vauvanhaiventa ja koska jostain syystä parranajo konseptina ei ollut tuolloin vielä tuttu, niin kyllähän se maailma romahti. Isona minusta oli tuleva niin saatanan ruma että tytöt eivät tykkäisi ikinä ja vaimo jäisi saamatta.

Isä toki lohdutti murtunutta poikaansa ja kertoi että kyllä pulisongit ja parran voi ajaa ihan kuin hiuksetkin. Tieto tästä huojensi pitkäksi aikaa.

Nyttemmin toki mielelläni pidän yllä tätä skottilaisen lampaannussijan -lookia. Ei sillä naista liiemmin saa, mutta onhan nuo kahvat ihanat.

 

[Palstalegenda]

katselin salaa elokuvan Kärpänen.

Sama trauma. YouTubesta huvikseni katselin viime viikonloppuna tuon elokuvan ykkös- ja kakkososion loput. Hirveältä näytti vieläkin.

Ja sitten Pelle Hermannin Kepakko oli pelottava. Varsinkin silloin, kun se nauroi.

 

[Johnny Park]

Ruohometsän kansan VHS-versiossa oli sitä jotain, varsinkin penska-iän minulle ja siskolleni. Tädin tuoma kasetti lähti äidin toimesta nopeasti roskiin. Tarpeeksi ehdittiin kuitenkin nähdä tästä söpöstä pupuelokuvasta.

 

[pernaveikko]

19 Vintage Easter Bunny Photos That Will Make Your Skin Crawl

Mitähän nämä lapset kirjoittavat nykyään internetiin? Pääsiäistraumoihin ei kai suomalaisilla taida niin olla syytä. Riippuu toki perheestä, mutta noin niin kuin väestötasolla.

 

[Freddie Freeloader]

19 Vintage Easter Bunny Photos That Will Make Your Skin Crawl

Mitähän nämä lapset kirjoittavat nykyään internetiin? Pääsiäistraumoihin ei kai suomalaisilla taida niin olla syytä. Riippuu toki perheestä, mutta noin niin kuin väestötasolla.

Kiinnostavaa olisi tietää, millaisessa henkisessä ympäristössä tämänkaltaisten sivujen kokoajien lapset mahtavat elää. Se jo tuli toki selväksi, mitä tämänkaltaisten sivusten kokoajat kirjoittavat nykyään internetiin.

Eikun hetkinen, täähän taisikin selvitä..

 

[Shard]

Kuumottavia olivat Ylen Syrhämän sankarit, Hugo-pleikkaripelien noita ja LOTRin eka leffa. Vaikka olinkin jotain kymmenen tai yli noiden aikaan (pl-Hugopeikko).

Mutta merkittävimmät traumat syntyivät Nils Gustavssonin oikeudenkäynnin aikaan. Bodominjärven murhia puitiin Aamulehdessä joka päivä ja luin jokaisen jutun. Murhatun Gustavssonin tyttöystävän mustavalkovalokuva oli usein lehdessä. Tuijotin suurikokoista kuvaa hypnotisoituneena jonkin minuutin. Sen jälkeen iski paniikki ja yritin ignoorata joka kuvan joka kyseisestä naisesta oli. Lopetin noiden juttujen lukemisen. Mutta jostain syystä aina mennessäni suihkuun ja sulkiessani silmät hiusten pesua varten tuo mustavalkokuva tuli kirkkaana mieleen. Se kesti vuosia ja loppui vasta joskus 7-8 luokalla. Yritin aina pestä hiukset mahdollisimman nopeasti ja keksin keinoja miten pestä hiukset silmät auki, monesti sain shampoot silmille tämän takia. Asuimme vanhassa puutalossa ja suihku oli pimeässä loukossa ja valaistus heikko, ehkä miljöö sai tämän trauman jatkumaan. Ja ei voinut pestä siten että käänsi pään yläviistoon ja tuijotti kattoon, sillä tuo murhattu nainen tuijotti minua myös katossa koko ajan. En ole vieläkään nähnyt tuota valokuvaa sitten ala-asteen. En aio katsoakaan, kesti sen verran monta vuotta ettei uskalla ottaa riskiä. :D

 

[pernaveikko]

No mutta:

Legendaarinen Noidan käsikirja on järkyttänyt kokonaisia sukupolvia Suomessa tarinoillaan – Luimme kirjan ja kokosimme sen kamalimmat hetket, jotka painuivat mieleen jo lapsena - Nyt.fi | HS.fi

"Noidan käsikirja on ehkä kaikkein suurin klassikko puhuttaessa ”lapsuuden traumoista”. Nyt siitä julkaistaan uusi painos."

Muistatko tämän hyytävän kirja-aarteen? Suositusta Noidan käsikirjasta tulee pian uusintapainos - Perhe - Ilta-Sanomat

 

[Lico]

Muumien Taikuri tuli ensimmäisenä mieleen minkä itse muistan. Äiti joskus muistuttelee, että pelkäsin Muumipappaa, kun otti aseen käteen. Aikamoista.

Mutta isoimmat traumat sain Morsosta. Hyi vittu.

 

[Realcowboy]

Avaruusasema Alfa sai välillä aikaan jonkinlaisia pelkotiloja, siinä oli erikoisia kuolemaa käsitteleviä jaksoja.

Mutta suurimmat traumat tuotti Solveigin laulun Saara. Saara pääsee melkein heti ääneen Elävän Arkiston Syntymä-klipissä. Huutaminen oli outoa, sitä kun ei meillä kotona harrastettu. Liisamaija Laaksonen sai Saarasta hyvin uskottavan uhkaavan hahmon,

Luin Tuula Karjalaisen kirjoittaman elämäkerran "Tove Jansson. Tee työtä ja rakasta." Siinä kerrottiin, että Tove ei uskaltanut katsoa Elsa Beskowin kuvakirjassa "Tonttulan lapset" olevaa peikkoa. Kyseessä lienee tämä kuva. Äidin oli laitettava siihen paperilappu päälle. Tove sai tästä äitinsä keksinnöstä idean "Kuinkas sitten kävikään"- kirjansa erikoiseen rakenteeseen.

 

[cottonmouth]

Noidan käsikirja

Noidan käsikirja oli kyllä ala-asteella aivan helvetin kuumottavaa luettavaa. Erityisesti on jäänyt mieleen Hesarin jutussakin oleva leijuva pää ja ihan näin aikuisiälläkin on huojentavaa tietää, että tuo on vain kuvituskuva ja esikuva on oikea näyttelijä oikeasta 1920-luvun leffasta.

Aivan pikkuskidiä ahdisti omassa huoneessa roikkunut joulukaktus, joka loi pelottavan varjon jäätyään illalla verhon taakse. Tämä "musta peikko", kuten kukkaa kutsuin, piti sitten yleensä aina ottaa verhon takaa pois.

Jonkinlaisen eksistentiaalisen kriisin koin kai ala-asteen alkuluokilla, kun luin hieman tämän kaltaisen lasten tietokirjan, josta opin, että aurinko tulee sammumaan muutaman miljardin vuoden kuluttua. Jumalauta että ahdisti.

Yksi hieman ikävä muisto liittyy myös Suureen tonttukirjaan ja sen peikkoihin. En mä tiedä onko nyt helvetti pikkulasten kirjassa ihan fiksua näyttää, kun tonttua painetaan hiomalaikkaa vasten. Olisiko jossain painoksessa ollut vielä pahviviritys, jolla tuota tahkoa pystyi pyörittämäänkin. Tavallista ja normaalia... O_o

Ala-asteella olin myös seurakunnan iltapäiväkerhossa, vaikka mitenkään uskonnollinen ei perheemme ollutkaan, kaikkihan siellä oikeastaan oli. Joku kerhotäti selitti sitten kerran, että poikansa oli nähnyt enkelin yöllä kotonaan. Tämän jälkeen kalmi perkeleesti käydä yöllä kusella, kun tuntui, että siellä se kaapuhiippari varmaan on odottomassa olohuoneessa oudon valon ympäröimänä. Ai niin, ja yöllä ei toki voinut katsoa peileihin samoilla vessareissuilla. Pomminvarmasti olisi jokin mörrimöykky katsonut takasin.

 

[Larionov #8]

Elämän valttikortit. Esittäjänä Ahti Lampi, sanoittaja Vexi Salmi.

Tämä laulu soi lapsuudessani kotonani ja isän kanssa pitkillä automatkoilla kulkiessani. Ilmestyessään olin viisivuotias. Kuuntelin sanoja ja mietin mitä ihmettä tuolle miehelle on tapahtunut. Koetin kuvitella omaa elämääni eteenpäin ja mietin miten voisin välttää saman kohtalon omalta kohdaltani.
Vanhemmiten olen jo hiukan saanut vihiä mitä mahdollisesti johti moiseen.
Hyvin paljon myöhemmin kuulin laulun olevan parodia suomalaisesta iskelmäperinteestä, se seikka ei ole vähentänyt sanojen voimaa pätkääkään.