Uusis oli sitä mieltä, että lama kolkuttelee jo ovella. Ja miksipä emme Markkua uskoisi? Elin itse nuoruuttani pienessä pohjoisen kunnassa 1990-luvulla ja tuolloinen lamakausi jätti minuun isot jäljet. Kun nyt kuuntelee arvioita talouden taantumasta tai jopa lamasta alkaa hieman hirvittää. Ei kai taas? Miten suomalaiset kestävät, jos taas käy niin?
Pankkien luotonanto on ollut taas julmetun vilkasta. Tuntuu siltä, että ihmisten usko omaan tulevaisuuteen on kova ja pankista uskalletaan kiskoa vähän isompiakin luottoja. Väkisinkin hiipii mieleen, onko monikaan ajatellut varasuunnitelmaa, jos työttömyys iskee tai korot nousevat reippaasti yli viiden? Korko on itseasiassa jo nyt monella lähellä viittä, sillä euribor keikkuu nyt 4,5 tuntumassa. Siihen marginaali päälle ja ollaan lähellä viittä. Jossakinhan se raja tulee vastaan. Asuntojen hinnat toki aina nousevat, mutta ei aina tätä tahtia. Ja myös notkoja tulee aivan varmasti.
Toisaalta historia ei luonnollisesti toista itseään. Vaikka 90-luvun laman osasyynä olikin pankkien holtiton luotonanto, ollaan niistä ajoista kaukana. Pankit ovat nyt suurempia ja kansainvälisiä. Muutaman suuruudenhullun suomalaisen luottotappio ei kaada isoa pankkia. Täytyy muistaa myös, että 90-luvun lamaan oli muitakin syitä. Neuvostoliiton kauppa käytännössä pysähtyi ja yrittäjien ulkomailta otetut velat moninkertaistuivat devalvaation myötä.
Lama jätti minuun kuitenkin jäljet aikanaan. En ole uskaltanut ottaa isoa lainaa ja muutenkin seuraan perheemme rahaliikennettä tarkkaan. Taloutemme on oikeastaan rakennettu "worst case scenario" varaan, eli kestäisimme vaikka molempien työttömyyden. Toisaalta ärsyttää vierestä seurata toisten holtitontakin rahapeliä. Tyypillinen lienee se peli, jossa suurella lainalla rakennetaan taloa ja myydään se sitten parin vuoden päästä ja aloitetaan seuraava urakka. Menee niin pitkään hyvin, kun asunnot menevät kaupaksi. Tällainenhan se taisi olla 90-luvun tyyppiesimerkki ylivelkaantuneesta perheestä.
Mitenkäs on muilla? Pelottaako lama tai taantuma? Uskallatko tunnustaa että perheelläsi on velkaa yli 200,000€? Oletko jotenkin suojannut talouttasi?
Pankkien luotonanto on ollut taas julmetun vilkasta. Tuntuu siltä, että ihmisten usko omaan tulevaisuuteen on kova ja pankista uskalletaan kiskoa vähän isompiakin luottoja. Väkisinkin hiipii mieleen, onko monikaan ajatellut varasuunnitelmaa, jos työttömyys iskee tai korot nousevat reippaasti yli viiden? Korko on itseasiassa jo nyt monella lähellä viittä, sillä euribor keikkuu nyt 4,5 tuntumassa. Siihen marginaali päälle ja ollaan lähellä viittä. Jossakinhan se raja tulee vastaan. Asuntojen hinnat toki aina nousevat, mutta ei aina tätä tahtia. Ja myös notkoja tulee aivan varmasti.
Toisaalta historia ei luonnollisesti toista itseään. Vaikka 90-luvun laman osasyynä olikin pankkien holtiton luotonanto, ollaan niistä ajoista kaukana. Pankit ovat nyt suurempia ja kansainvälisiä. Muutaman suuruudenhullun suomalaisen luottotappio ei kaada isoa pankkia. Täytyy muistaa myös, että 90-luvun lamaan oli muitakin syitä. Neuvostoliiton kauppa käytännössä pysähtyi ja yrittäjien ulkomailta otetut velat moninkertaistuivat devalvaation myötä.
Lama jätti minuun kuitenkin jäljet aikanaan. En ole uskaltanut ottaa isoa lainaa ja muutenkin seuraan perheemme rahaliikennettä tarkkaan. Taloutemme on oikeastaan rakennettu "worst case scenario" varaan, eli kestäisimme vaikka molempien työttömyyden. Toisaalta ärsyttää vierestä seurata toisten holtitontakin rahapeliä. Tyypillinen lienee se peli, jossa suurella lainalla rakennetaan taloa ja myydään se sitten parin vuoden päästä ja aloitetaan seuraava urakka. Menee niin pitkään hyvin, kun asunnot menevät kaupaksi. Tällainenhan se taisi olla 90-luvun tyyppiesimerkki ylivelkaantuneesta perheestä.
Mitenkäs on muilla? Pelottaako lama tai taantuma? Uskallatko tunnustaa että perheelläsi on velkaa yli 200,000€? Oletko jotenkin suojannut talouttasi?