Lakko!

  • 294 793
  • 2 354

Viljuri

Jäsen
Itselleni jäi tämä vähän epäselväksi, voitko avata pikkuisen.

Ahtaajat puolustavat demokratian viimeistä linnaketta, kun siihen eivät muut Suomessa tunnu kykenevän.

Kommunismi ja fasismi, siis saman vanhan väsyneen virren kaksi eri säkeistöä, eivät tunne vapaata ammattiyhdistystoimintaa. Sama koskee reaalisosialismia ja muita käytännön sovelluksia.

Kun informaatioepävarmuus aina ajan myötä näissä järjestelmissä kasvaa, turvaudutaan väkivaltaan valtamonopolin ylläpitämiseksi ja valta-asemat pitää legitimoida pelotevaikutuksen avulla. ( = Kun laardia ei riitä tarpeeksi, niin alkaa ruohonjuuritasolla kyrsiä, joka vitutus vois saada aikaan enemmän tai vähemmän spontaaneita "reaktioita", jotka taas eivät sovi vallankäyttäjien suunnitelmiin.)

Ay-liikeen vallankäytön osalta, mikä Suomessa ei ainakaan sataprosenttisesti ole valtiollinen toimija (vaikkakin osa valtaeliittiä onkin, hieman Mussolinin Italian korporatistista fasismia muistuttavalla tavalla), väkivallan uhka on enemmänkin implisiittinen, mutta kyllähän vielä 1920- ja 1930-luvuilla työmailla sattui onnettomuuksia siihen tahtiin niille työntekijöillle, jotka eivät olleet maksaneet sakkomaksua esimerkiksi passiivisuudestaan vuoden 1918 tapahtumissa, ettei välttämättä kierto- tai peittelyilmauksia tulisi enää 2000-luvulla käyttää.
 
Viimeksi muokattu:

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Sanotaanko liittoon kuulumatonta työntekijää rikkuriksi? Mulle on vähän epäselvä tämä käsite, koska olen luullut rikkuriksi liittoon kuuluvaa henkilöä, joka on töissä lakon aikana. Kotkassahan töitä tekivät liittoon kuulumattomat ja facebookista värvätyt uudet ahtaajat sekä esimiehet.

No tuossahan onkin kyse siitä, ettei se lakko kuulemma koskenut liittoon kuuluvia työntekijöitä, vaan niitä työtehtäviä. Eli siis, ihan jokainen, joka tätä lakon piiriin kuuluvaa työtä teki, oli rikkuri. Viksua, eikö? Toisin sanoen, työnantaja ei saa päättää, kuka töitä tekee, vaan ammattiliitto. Entistä viksumpaa, eikö vaan? Joku jonkun ammattiliiton lakimieshän julisti satamalakon jälkeen, että lakon kohteena olevien töiden tekeminen tulisi lailla kieltää, ja tämä lienee se kaikkein viksuin juttu.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Stevecon pääluottamusmiehen mukaan "päivän tai viikonkaan mittainen koulutus ei riitä ahtaustyön sisäistämiseen."

Mietin vaan, että olisikohan kaksi viikkoa sitten jo riittänyt? Jos varamiehet siellä perseilisivät oikein urakalla, ei ahtaajien tarvitsisi kantaa huolta koko asiasta. Kummasti tuli silti kiire lakon päättämiseen, kun facebookista kerätyt työntekijät olivat syömässä ammattiahtaajien kuormasta. Niin tai sitten AKT oli aidosti huolissaan aiheuttamistaan ongelmista ja halusi päättää hölmön kiistan, vaikka sitten vähän huonommallakin sopimuksella.

Onhan se selvä, että vahinkoja sattuu, varsinkin noviiseille. Uskoisin että samankaltaisia vahinkoja on sattunut ammattiahtaajillekin, kun ovat uraansa aloitelleet. Ilmeisen hyvin ovat tuuraajat kuitenkin työnsä hoitaneet, koska jos eivät olisi, naureskelisivat ahtaajat koko tilanteelle ja ammattitaidottomalle sijaistyövoimalle, eivätkä itkupotkukiukuttelisi ulosmarsseineen.
 
Viimeksi muokattu:

olle****

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Liverpool, Frölunda Indians, Malmö FF
Sanotaanko liittoon kuulumatonta työntekijää rikkuriksi? Mulle on vähän epäselvä tämä käsite, koska olen luullut rikkuriksi liittoon kuuluvaa henkilöä, joka on töissä lakon aikana. Kotkassahan töitä tekivät liittoon kuulumattomat ja facebookista värvätyt uudet ahtaajat sekä esimiehet.

Kyllä rikkuri on sellainen henkilö joka vartavasten lakon aikana palkataan tekemään lakonalaista työtä. En kutsuisi heitä rikkureiksi, jotka olivat ennen lakkoa töissä mutta eivät kuuluneet liittoon. Tämä fb-porukka on rikkureita piste.

Itse en näe mitään vikaa rikkureissa. Se on työnantajan mahdollisuus taistella lakkoasetta vastaan. Rikkurit on hyvä tapa minimoida vahingota ja havainnolistaa kuinka vaativaa lakon alainen työ oikeasti on. Eli voin ymmärtää etta asia ahtaajia vituttaa mutta tämän päivän tapahtumat on kyllä naurettavaa ja todella lapsellista. Aikuisten ihmiset pitäisi pystyä pitämään kiukkunsa kontrollissa. Tehtiin sopimus ja sitä pitää kaikkien kunnioittaa. Jos lähdetään näille linjoille niin se vaikeuttaa mahdollisuuden yhteistyöhön työnantajan kanssa tulevaisuudessa. Näitä sopimuksia neuvotellaan kumminkin myöhemmin uudestaan.

Kakaroita sanon minä!
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kommunismi ja fasismi, siis saman vanhan väsyneen virren kaksi eri säkeistöä, eivät tunne vapaata ammattiyhdistystoimintaa. Sama koskee reaalisosialismia ja muita käytännön sovelluksia.

? ? ? jäi siis epäselväksi, että miten jypfabun kaltaisesti ajattelevat ihmiset käsittävät työmarkkinat sellaiseksi, jossa ammutaan toista päähän? Sen enempää tuon nimimerkin ajattelua tuntematta, hänen kommentinsa mediasta ja sen ohjailemasta kansasta oli täysin paikkaansa pitäviä. Täysin perättömiä valheita levitettiin ja jopa tällä palstalla oli hyvin pitkään epäselvää, mistä taisteltiin.

Ja mistä nämä kommunismi ja fasismi läpät nyt tähän tuli? onko jypfabu vaatinut sellaista yhteiskuntaa meille? Vai onko meidän järjestelmämme mielestäsi sellaisten kaltainen?

Eli koitatko vielä vaikka vähän vääntää rautalangasta, ku ei tahdo nyt allekirjoittaneelle aueta ajatuksesi millään?
 
Viljuri

Jäsen
Eli koitatko vielä vaikka vähän vääntää rautalangasta, ku ei tahdo nyt allekirjoittaneelle aueta ajatuksesi millään?

Käsitys todellisuudesta voi vaihdella, toisilla se vaihtelee enemmän kuin toisilla. On sataprosenttisen varma, että JypFabun ajatusten mukainen yhteiskunta olisi täysin perseestä ja paska. Moraaliton. Selittäviäkin tekijöitä toki äärimielipiteille on löydettävissä, ja minun puolestani jokainen tulkoon onnelliseksi uskollaan. Kunhan ei pakota sitä muille.

Siltikin "ufokultti" on "ufokultti", eikä se miksikään siitä muutu. Ei edes sillä, ettei pyri keskustelemaan ja esittää tyhmää.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
No niin. Olisihan tämäkin pitänyt arvata. Linkki mtv3 sivuille, jossa akt:ta verrataan terroristijärjestöön. Vanha sananlasku pitänee tässäkin paikkaansa "toisen terroristi on toisen vapaustaistelija". Eipä hyvältä näytä tulevaisuus Suomessa, jossa pitäisi yhdessä tuumin löytää keinot pidemmille työurille, kun toinen osapuoli laukoo tällaista shaissea.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niinpä. Puhdistakaa AKT:n ja ahtaajien suut nyt vaikka saippualla tai haju/maku jää loppuiäksi!
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
No niin. Olisihan tämäkin pitänyt arvata. Linkki mtv3 sivuille, jossa akt:ta verrataan terroristijärjestöön. Vanha sananlasku pitänee tässäkin paikkaansa "toisen terroristi on toisen vapaustaistelija". Eipä hyvältä näytä tulevaisuus Suomessa, jossa pitäisi yhdessä tuumin löytää keinot pidemmille työurille, kun toinen osapuoli laukoo tällaista shaissea.

Ei näytä hyvältä kun alle viikko sitten sovittua työsopimusta työntekijät rikkovat samantien. "Työmarkkinaterroristi" lienee hyvä kuvaus Rädystä ja näistä ahtaajista.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Käsitys todellisuudesta voi vaihdella, toisilla se vaihtelee enemmän kuin toisilla. On sataprosenttisen varma, että JypFabun ajatusten mukainen yhteiskunta olisi täysin perseestä ja paska. Moraaliton. Selittäviäkin tekijöitä toki äärimielipiteille on löydettävissä, ja minun puolestani jokainen tulkoon onnelliseksi uskollaan. Kunhan ei pakota sitä muille.

Samaa mieltä tuosta ihan viimeisimmästä. Tosin viimeisimmät "pakottamiset" ja sillä uhkailut ovat tulleet nykyiseltä (voitaisiinko tässä yhtedessä kutsua jopa "fasisti") hallitukselta. Sairaanhoitajat ja sellaiseksi kouluttautuneet pakotettiin töihin. Nyt Ben eräästä fasistiselta tuntuvasta puolueesta vaatii pakkosopimista ja pakkoa tunnutaan tarjoavan siellä sun täällä, missä nykyinen porvarihallitus liikkuu. Onko tämä siis mielestäsi tuomittavaa? Pitäisikö meidän sinunkin mielestäsi päästä takaisin vanhaan sopimisyhteiskuntaan, jolla rakennettiin nykyinen menestyvä Suomi?
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
.... Eipä hyvältä näytä tulevaisuus Suomessa, jossa pitäisi yhdessä tuumin löytää keinot pidemmille työurille, kun toinen osapuoli laukoo tällaista shaissea.

No en olisi niin huolissani. Ahtaajat ovat kuitenkin hieman vähä-älyisempää porukkaa mikä tekee melko simppeliä hommaa ja on vielä helppo ulkoistaa.

Kuitenkin hyvä, että ahtaajat ja heidän liittonsa on pysynyt kommenteissaan asialinjalla mielestäsi.
 
Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eipä hyvältä näytä tulevaisuus Suomessa, jossa pitäisi yhdessä tuumin löytää keinot pidemmille työurille, kun toinen osapuoli laukoo tällaista shaissea.

Ei tuossa nyt mitään kummallista ollut. Vertaus terrorismiin oli mauton, kyllä, mutta muuten tuossa ei ole mitään ihmeellistä. Sillä kyllähän tämänkaltainen toiminta todellakin "vaan kuvastaa sitä, miten AKT suhtautuu juuri saavuttamaansa ja allekirjoittamaansa sopimukseen ja yleisestikin työntekoon."

"Pidemmällä aikavälillä työnantajien on valmistauduttava siihen, että on olemassa tällainen anarkistiryhmä, joka toimii haitaten Suomen taloutta ja suomalaista elinkeinoelämää. Työnantajien on valmistauduttava hankkimaan työvoimaa, jotka eivät ole kyseisen terroristijärjestön jäseniä."

Tuosta kun vaihtaa anarkistiryhmän pelkästään ryhmäksi ja terroristijärjestön ammattijärjestöksi, niin saadaan turhat mauttomuudetkin pois.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ei näytä hyvältä kun alle viikko sitten sovittua työsopimusta työntekijät rikkovat samantien. "Työmarkkinaterroristi" lienee hyvä kuvaus Rädystä ja näistä ahtaajista.

Juu, mutta olemmeko lähempänä +40 vuoden työuria tällaisen retoriikan jälkeen. Jos tästä vielä provosoituneena toinen osapuoli alkaa puhumaan riistäjä työnantajista, niin ollaanko vielä lähempänä tavoitetta? Olisiko aika jättää tällaiset vastakkainasettelua lisäävät puheenvuorot historiaan ja koitettaisiin todellakin ratkaista tulevaisuuden ongelmat?
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Juu, mutta olemmeko lähempänä +40 vuoden työuria tällaisen retoriikan jälkeen. Jos tästä vielä provosoituneena toinen osapuoli alkaa puhumaan riistäjä työnantajista, niin ollaanko vielä lähempänä tavoitetta? Olisiko aika jättää tällaiset vastakkainasettelua lisäävät puheenvuorot historiaan ja koitettaisiin todellakin ratkaista tulevaisuuden ongelmat?

Ahtaajat ovat todennäköisesti lähempänä kortistoa kuin 40v työuraa mutta muuten tällä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.

Ei työnantaja voi lakaista maton alle näiden ahtaajien törkeätä käytöstä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
No niin. Olisihan tämäkin pitänyt arvata. Linkki mtv3 sivuille, jossa akt:ta verrataan terroristijärjestöön. Vanha sananlasku pitänee tässäkin paikkaansa "toisen terroristi on toisen vapaustaistelija". Eipä hyvältä näytä tulevaisuus Suomessa, jossa pitäisi yhdessä tuumin löytää keinot pidemmille työurille, kun toinen osapuoli laukoo tällaista shaissea.

Niin, ikävä kyllä tulevaisuus suomessa ei ole enää pitkään näyttänyt hyvältä, ei edes välttävältä. Syyt voit lukea noista useista kirjoituksesta tässäkin topikissa ja valtamedian suodattamassa valikoivassa totuudessa.

Tyhmyys ja ahneus johtavat ennenpitkää umpikujaan. Nykyisen valtaeliitin huumassaan rakentama visio luokkayhteiskunnasta (jota siis tarmolla rakennetaan koko ajan) sisältää harhaisen oletuksen uuteen aikaan siirtyneestä yhteiskunnallisuudesta: voit hallita orjiasi, mutta välttyä negatiiviselta kehitykseltä so. rakenteellisesta väkivallasta jonka luokkayhteiskunta väistämättä sisältää. Koomisesti tuodaan esille "vanhentuneen" ammattiyhdistystoiminnan sijalle modernia "vahvempi määrää" järjestystä, joka ei lopulta toiminut edes sielä villissä lännessä reilut parisataa vuotta sitten, eikä tässä järjestyksessä ole yhtään sen enempää modernia vilkettä, kuin vaikka rasismin nimeämisessä maahanmuuttokriittisyydeksi tai juutalaisten kansanmurhan nimittämistä "ongelman ratkaisemiseksi", paska on paskaa kultapaperissakin. Onhan tällä "liikkeellä" tietysti juuri nyt vahva momenttumi, median hallinnan myötä, mutta ei sen tien päässä ole kuitenkaan yhteiskuntaa, eikä rauhaa ja tämänhän tietysti soisi kiteytyvän kansan tietoisuuteen, jotta jäljellä olisi edes rauniot joilta rakentaa, kun nämä nottinghamin sheriffit siirtyvät taas menneisyyteen "modernien" yhteiskuntavisioidensa kanssa.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tässä keskustelussa on 2 nimimerkkiä, jotka ahkerasti kyllä ajavat maatamme luokkayhteiskuntaan muiden yrittäessä puhua järkeä.
 
Rapukäsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suomessa on perustuslailla taattu oikeus lakkoon mutta yhtälaisesti oikeus olla kuulumatta liittoon ja oikeus tehdä työtä liiton itkupotkuraivareista huolimatta.

Ahtaajat kiukuttelevat siis perustuslain oikeuksia vastaan. Saa olla aika pystyynkuollut änkyrävasuri jos tuota oikeutta vastaan pitää itkeskellä.
Pitäisiköhän lakia sitten hieman päivittää? Suoraselkäisille työtäpelkäämättömille liittoon kuulumattomille/rikkureille sopisi varmaan myös se, että palkankorotukset ja muut neuvotteluissa saavutetut etuudet eivät koskisi heitä. He voivat sitten työnantajan kanssa keskenään sopia paremmat korotukset ja ehdot työsuhteeseensa. Palstan mustapaitojahan tämä muutos ei luonnollisesti koskisi, hehän ovat tähänkin saakka vapaaehtoisesti kieltäytyneet TES:issä sovituista palkankorotuksista ja muista parannuksista työsuhteeseen jo ennestään.
 
Dhearted

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Kookoo
Ahtaajilla ei oikeastaan ole muuta keinoa ilmaista suuttumuksensa rikkureista kuin työseisauksella ja hyvä että ilmaisevat. Minua yllättää enemmän koko AY-liikkeen totaalinen vässykkämäisyys, rikkuriasia työelämässä on niin vakava asia, että muistutus olisi pitänyt tulla koko työväestoltä ja niin että tuntuu.

Työnantajaakin varmaan vitutti lakon aikana monikin asia. Kannattamasi kostomentaliteetin mukaan työnantaja varmaan voisi mielestäsi oikeutetusti laskea mielivaltaisesti ahtaajien palkat puoleen pariksi viikoksi?

Itse en siis ylläkuvattua tapaa kannattaisi, koska jos sopimus on tehty on siihen tyytyminen. Yhdentekevää kumpaa vitutti ennen sopimusta, neuvotteluiden aikana tai sopimuksen tekemisen jälkeen enemmän.
 
Laiton mielenilmaus, ei eroa mafian ja ganstereiden toimista muutoin kuin siinä, että ahtaajalle tai jollekin paperiliiton kävelevälle laarditynnyrille linna onkin presidentinlinna. Tai siinä, että rikolliset aiheuttavat vähemmän vahinkoa ympäröivälle yhteiskunnalle kuin tämänlaatuinen ay-toiminta.

En osaa rinnastaa ulosmarssivia työntekijöitä mafiaksi tai gangstereiksi. Vahinkoa tapahtuu varmasti jonkin verran yhteiskunnalle tuostakin ulosmarssista, mutta rikollisten aiheuttama vahinko on isompi. Etenkin, kun ahtaajatkin käsittääkseni tekevät pääsääntöisesti ihan töitä ja rikolliset rikoksia.

Minusta tulee työntekijöillä olla oikeudet taistella haluamiensa asioiden puolesta. Sama se on työntantajillakin. Mielenilmaukset eivät ole suomessa arkipäivää, joten enpä osaa noista niin pulttia ottaa. Yleistymään päin ne ovat, mutta minusta se kertoo paljon myös työnantajien tavoista hoitaa yhteisiä asioita.
 
Carlos

Kuka alkaa myymään teepaitoja; "Olen nähnyt ahtaajan tekevän töitä"? Tapahtuma on jo jotain about yhtä ainutlaatuista kuin valkoinen savu vatikaanin savupiipusta.

Ahtaajat ovat mielestäni ihan puhtaasti rikollisia:

- Ollessaan lakossa, he yrittivät estää normaaleja, liittoihin kuulumattomia ihmisiä tekemästä töitä. Tämä rikkoo ko. ihmisten perustuslaillisia oikeuksia.

- Sen lisäksi lakossa ollessaan ahtaajat rikkoivat työnantajansa omaisuutta.

- Nyt ahtaajat poistuivat luvatta työpaikoiltaan, aikana jolloin heillä on voimassa oleva työehtosopimus. Kyseessä on silloin myöskin laiton teko, jota voisi rinnastaa hyvin mihin tahansa (asianomistaja)rikokseen.

Sori, kyllä mielestäni tässä on kyseessä ihan puhtaasti epämääräinen, patalaiska ja umpityhmä rikollisjoukkio. Eivät ymmärrä laista, perustuslaista, lakko-oikeudesta, työehtosopimuksista, tai liiketaloudesta tuon taivaallista. Kauhea teiniangsti vaan päällä koko ajan.

Kenkää näille paskakasoille, mielellään heti. Jos työnantajissa on yhtään ns. munaa, niin kertovat ahtaajille että huomenna ei tarvitse jatkaa "töitä" klo 6. Voivat jäädä pysyvälle omallelomalle. Kyllä liitto maksaa palkat ja eläkkeetkin sitten joskus.
 
kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kertokaas nyt tyhmälle se, että miten työ voi olla lakossa? Tätähän ammattiyhdistysliike hokee satamalakon jälkilöylyissä puhuessaan rikkureista. Ei vaan mene jakeluun. Sen ymmärrän, että työntekijät ovat lakossa, mutta että työkin vielä. Kun työ on "lakossa", niin silloin puhutaan työsulusta, vai miten nämä termit menevät? En ole itse milloinkaan ollut lakossa tai työsulun kohteena. Enkä tosin ole ikinä kuulunut ammattiliittoonkaan, enkä tule kuulumaan. Noin älyvapaata hommaa en euroillani tue.
 
Viljuri

Jäsen
En osaa rinnastaa ulosmarssivia työntekijöitä mafiaksi tai gangstereiksi. Vahinkoa tapahtuu varmasti jonkin verran yhteiskunnalle tuostakin ulosmarssista, mutta rikollisten aiheuttama vahinko on isompi. Etenkin, kun ahtaajatkin käsittääkseni tekevät pääsääntöisesti ihan töitä ja rikolliset rikoksia.

Minusta tulee työntekijöillä olla oikeudet taistella haluamiensa asioiden puolesta. Sama se on työntantajillakin. Mielenilmaukset eivät ole suomessa arkipäivää, joten enpä osaa noista niin pulttia ottaa. Yleistymään päin ne ovat, mutta minusta se kertoo paljon myös työnantajien tavoista hoitaa yhteisiä asioita.

Monissa maissa ammattiliitto ja mafia ovat yksi ja sama asia. Keinot ja tavoitteet yhtyvät, eikä kysymys ole vain jostakin Jimmy Hoffasta.

Olen kyllä odottanut, että joku kritisoisi termejä siltä pohjalta, että olen "lainannut" ne itse asiassa kommunisteilta. Sillä juuri hehän tapasivat nimittää vapaaseen järjestäytymiseen perustuvaa ammattiyhdistystoimintaa gansterismiksi. Ja tätä pohtiessa voi ehkä palautella mieleen sen, ettei mikään terminologia tai ideologia estänyt sitä, että kun aikoinaan Neuvostoliitto tarvitsi nopealla aikataululla tuloja puutavaran vienistä, niin vähintäänkin ennen sotia saattoi käsky lähteä kovinkin helposti kommunistien kontrolloimille paikallisille ammattiosastoille Suomeen, että laitetaampa satamat kiinni, ja näin myös tapahtui.

Se minkä värinen kissa on, ei ole oleellista, pääasiahan on, että se pyydystää hiiriä. Mikä tahansa riitaisuus tai kränä, niin aina löytyy niitä, jotka haluavat käyttää niitä oman etunsa merkeissä hyödyksi.

Jos ei ole täysin "lapsi", niin voi ymmärtää sen, että työelämän ja yhteiskunnan muutokset ovat taas siinä määrin etenemässä, ettei "perinteisille" ay-pomoille ole entisessä määrin kysyntää. Silti on mielenkiintoista katsoa, että minne saakka näillä tempuilla tällä kertaa päästään.

Ei mitään uutta auringon alla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös